Massenet: loppukauden oopperat
16.10.2024 / Murtomäki, Veijo
Loppukauden oopperat Viimeisissä oopperoissaan Massenet saattaa vaikuttaa paikoin väsähtäneeltä, mutta enimmäkseen laatu säilyy, ja hienosti kaareutuva melodiikka on yhtä tallella. Olennaista on, että Massenet’n uran, joka käsittää 26 oopperaa, lähes…Massenet: oopperoiden tulvaa
16.10.2024 / Murtomäki, Veijo
Oopperoiden tulvaa Le Cid Le Cid (1885, Opéra), suuri ooppera, perustuu Corneillen näytelmään (1637) ja kertoo legendaarisesta espanjalaistaistelija Rodrigo Diaz de Bivarista (1026-99), joka löi maurit. Oopperan jännite syntyy siitä,…Massenet: oopperat amerikkalaissopraanolle
16.10.2024 / Murtomäki, Veijo
Oopperat amerikkalaissopraanolle Massenet tutustui 1887 Pariisissa opiskelevaan amerikkalaissopraano Sybil Sandersoniin (1865-1903), jolla oli – kauneuden lisäksi – poikkeuksellisen loistava ja laajaulotteinen ääni. Massenet otti laulajattaren suojelukseensa, järjesti tälle opetuksen Marchesin…Massenet’n Manon ja Werther
22.8.2024 / Murtomäki, Veijo
Kaksi maailmanvalloittajaoopperaa: Manon ja Werther Massenet tunteikkaana Massenet’n nimi yhdistetään useimmiten kahteen oopperaan, Manoniin ja Wertheriin, joissa säveltäjä siirtyi opéra lyrique -lajista uuteen drame lyriqueen. Pastissien kirjoittaminen sopi Massenet’lle hyvin,…Vincent d’Indy oopperasäveltäjänä
28.3.2024 / Murtomäki, Veijo
Vincent d’Indy Vincent d’Indy (1851–1931) oli Ranskan musiikin eräs voimahahmo 1900-luvun vaihteen molemmin puolin säveltäjänä, opettajana, yhdessä Charles Bordes’n ja Alexandre Guilmant’in kanssa 1894 perustamansa ja Pariisin konservatorion vastapainoksi ajatellun…Ranskan myöhäiset wagnerilaiset oopperat
2.11.2023 / Murtomäki, Veijo
Emmanuel Chabrier Pirullinen kohtalo riesana Emmanuel Chabrier (1841–94) oli taitava pianisti ja laulusäveltäjä, lyyrikko, koomikko ja koloristi, joka pyrki dramaatikoksi – osin taloussyistä, sillä hän luopui säveltäjäksi heittäydyttyään virastotöistään juristina.…Félicien David oodi- ja oopperasäveltäjänä
12.8.2023 / Murtomäki, Veijo
Félicien David Sosialisti ja eksootikko Félicien David (1810–76) oli varhain orvoksi tullut lahjakkuus, joka konservatorio-opintojensa päätteeksi ajautui köyhyyteen, sillä hänelle ei herunut mitään palkintoja konservatoriosta. Kenties osin siksi hän liittyi…Ernest Reyer oodi- ja oopperasäveltäjänä
12.8.2023 / Murtomäki, Veijo
Ernest Reyer Ernest Reyer (1823-1909) osallistui kahden suuren oopperansa lisäksi myös eksotiikkasuuntaukseen. Hänellä oli tähän hyvät edellytykset Marseille’ssa syntyneenä, sillä 10-vuotisten konservatorio-opiskelujen jälkeen hän vietti vuodet 1839–48 Algeriassa enonsa Louis…Camille Saint-Saëns’n konsertoivat teokset
11.1.2023 / Murtomäki, Veijo
Ranskalaisen soitinmusiikin, ennen muuta kamari- ja konserttomusiikin, välillä vain vähän arvostettu jättiläinen oli Camille Saint-Saëns (1835–1921). Hän sävelsi 44 vuoden aikana (1858–1902) peräti 29 konsertoivaa teosta, joista konserttoja on kymmenen,…Saint-Saëns
11.1.2023 / Murtomäki, Veijo
Simson ja Delila Samson et Dalila (1868-77; Weimar, 1877), opéra, on lajiltaan vaikeasti määrittyvä teos, sillä sen herätteenantajana toimi Mendelssohnin oratorio Elias, ja se on enemmän velkaa englantilaiselle ja saksalaiselle…Väli-Amerikan musiikki ja konsertoivuus
1.2.2021 / Murtomäki, Veijo
Guatemalan musiikki Guatemalasta tuli espanjalaiskonkvistadorien valloituksen jälkeen (1523–24) merkittävä musiikkikeskus, etenkin pääkaupungista Guatemala City ja sen katedraalista (1534–). 1500–1600 luvuilla toimi useita Espanjasta muuttaneita säveltäjiä, kuten Juan Gutiérrez de Padilla…Konsertto Pohjois-Amerikassa
19.1.2021 / Murtomäki, Veijo
Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen Uudessa Englannissa, etenkin Bostonin seudulla, kukoisti jo 1700-luvun lopulla ja täydemmin sitten 1800-luvun puolivälistä eteenpäin eurooppalaisen mallin mukainen konsertti- ja musiikkielämä konservatorioineen, solisteineen ja säveltäjineen. 1900-luvun puolella Amerikan…Musiikki ja konsertoivuus Etelä-Amerikassa
25.11.2020 / Murtomäki, Veijo
Etelä-Amerikan musiikki Jo aiemmin renessanssin ja barokin aikana jesuiittamunkkien ja -säveltäjien opetustyön tuloksena espanjalaisten ja portugalilaisten valtaamissa siirtomaissa varsinkin Etelä-Amerikassa sekä Meksikossa sävellettiin eurooppalaisen mainstreamin mukaista musiikkia, jossa lähinnä valloitettujen…Konsertto Englannissa
7.11.2020 / Murtomäki, Veijo
Britit, skotit, irlantilaiset ja kymrit konserttosäveltäjinä Englannin musiikin historiaan liittyvä tärkein myytti on se, ettei se sisältäisi juuri säveltäjiä Purcellin ja Brittenin välillä. Tätä ovat toistelleet vielä viime vuosina merkittävät…Konserttoja Balkanilta ja Baltiasta
24.9.2020 / Murtomäki, Veijo
Romanialaissäveltäjiä Maan ongelmana olivat valtiollisen ja kulttuurin elämän vaikeudet, joskin folkloristinen nationalismi kukoistivat jo 1800-luvun jälkipuoliskolla Moldavian ja Valakian alueilla, minkä lisäksi bysanttilaisella orientalismilla ja turkkilaisuudella oli oma vaikutuksensa. Transsilvaniassa…Unkarilaisia konserttosäveltäjiä
24.9.2020 / Murtomäki, Veijo
Unkarilaisuutta edusti 1800-luvun kulttuurissa näkyvimmin kosmopoliitti Ferenc (Franz) Liszt, joka ei liene osannut edes rakastamansa maan kieltä, vaikka hän tunnustikin: “sydämessäni olen unkarilainen”. Toisaalta mustalaisten “alla zingara” -idiomi liitettiin unkarilaisuuteen…Tšekkiläisiä konserttosäveltäjiä
22.9.2020 / Murtomäki, Veijo
Böömi ja Määri Böömi ja Määri olivat tuottaneet muusikoita Euroopalle viimeistään 1600-luvulta lähtien, ja aluetta pidettiin 1700-luvulla suorastaan “Euroopan konservatoriona” (Burney). Alue oli ollut aivan keskeisessä ja ratkaisevassa roolissa esimerkiksi…Viulukonsertto op. 47
14.9.2020 / Murtomäki, Veijo
Sibeliuksen viulukonserton op. 47 valmistumisprosessi otti aikaa ja oli monella tapaa jännittävä. Se tuotti kaksi versiota: varhaisemman 1904, joka on palannut hiljakseen uudestaan käyttöön, sekä lopullisen version 1905. Ensimmäinen versio…Puolalaisia konserttosäveltäjiä
14.9.2020 / Murtomäki, Veijo
Kosmopoliittisuutta ja kansanmusiikkia Useimmat puolalaissyntyiset soitinsäveltäjät (Lipinski, Chopin, Wieniawski, X. ja Ph. Scharwenka, Moszkowski) olivat niin vahvasti integroituja eurooppalais-kosmopoliittiseen musiikkielämään, että heidän ymmärtämisensä ja käsittelemisensä puhtaasti tai pääosinkaan kansallisista lähtökohdista…Konsertto Suomessa 1800-luvun lopusta modernismin kynnykselle
8.9.2020 / Murtomäki, Veijo
Suomalaissäveltäjiä Ruotsilla ja sen myötä osin Suomellakin on oma musiikinhistoriansa keskeytyksettä keskiajasta lähtien, joskaan säveltäjiä ei löydy jokaiselta aikakaudelta. Suomalaisia renessanssisäveltäjiä ei tunneta, ja myöhäistä barokkiakin edustaa vain muutama näyte.…Ruotsalaisia konserttosäveltäjiä
8.9.2020 / Murtomäki, Veijo
Ruotsalaissäveltäjiä Ruotsilla on oma musiikinhistoriansa keskeytyksettä keskiajasta lähtien, joten säveltäjiä löytyy jokaiselta aikakaudelta. Musiikkisuhteet ulottuivat Ruotsissa viimeistään 1700-luvulta lähtien Saksaan, Italiaan ja Ranskaan. Bernhard Henrik Crusell Ruotsin tärkein konserttosäveltäjä 1800-luvun…Tanskalainen konsertto
8.9.2020 / Murtomäki, Veijo
Tanskalaissäveltäjiä Yhteys Saksaan ja Ranskaan Tanskalaisilla oli ollut jo 1500-luvulta lähtien maantieteensäkin ansiosta yhteys muun Keski-Euroopan musiikkielämään, ja säveltäjävaihto oli etenkin Saksan kanssa luontevaa ja vilkasta: barokkiajalla Buxtehude kotiutui Lyypekkiin…Norjalaisia konserttosäveltäjiä
8.9.2020 / Murtomäki, Veijo
Skandinaavisäveltäjät eivät eläneet 1800-luvulla mitenkään eristyksessä, vaan he kuuluivat osaksi Euroopan yhteistä historiaa. Norjalaisista Ole Bull, Joseph Svendsen ja Edward Grieg viihtyivät hyvin Saksassa ja Ranskassa. Ole Bull Ole Bull…Emil von Reznicek
18.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Emil Nikolaus von Reznicek Orkesterisäveltäjä Straussin varjossa Emil Nikolaus von Reznicek (1860–1945) syntyi Wienissä böömiläisistä vanhemmista ja saksalaistui ajan mittaan. Reznicek oli säveltäjä ja kapellimestari, joka sai ensikoulutuksensa Grazissa (1874–)…Hans Pfitzner
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Hans Pfitzner Natsimyönteinen antimodernisti ja -semitisti Hans Pfitzner (1896–1949) syntyi Moskovassa saksalaisista vanhemmista. Hän oli ”viimeinen romantikko”, suuren saksalaisen tradition säilyttäjä, konservatiivi ja natsimyönteiseksi tulkittu säveltäjä, antimodernisti ja antisemitisti, joka…Paul Graener
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Paul Graener Paul Graener (1872–1944), säveltäjäkapellimestari ja NS-poliitikko, syntyi Berliinissä ja opiskeli Albert Beckerin (1834–99) johdolla, kuten Sibeliuskin. Hän toimi Lontoossa (1898–1906) Haymarket-teatterin musiikinjohtajana, Salzburgin Mozarteumin johtajana (1911–13), vapaana säveltäjänä…Saksan NS-puolueen palkitsemat ja torjumat säveltäjät
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
NS-puolueen erityissuosiota nauttivat Gottbegnadeten-Liste Goebbels ja Hitler laativat 1944 listan, Gottbegnadeten-Liste, johon kuului 1041 eri alojen erityissuosiota palkkio- ja veroasioissa nauttivaa taiteilijaa. Heidät valittiin sillä perusteella, että taitelijat olivat tärkeitä…Hans Huber – keskeinen sveitsiläissinfonikko
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Hans Huber Tärkeä sinfonikko saksalais-itävaltalaisen kaanonin ulkopuolella Hans Huberia (1852–1921) ei yleensä muisteta historiankirjoissa, vaikka häntä pidettiin hänen kuollessaan ”suurimpana sveitsiläissäveltäjänä”. Kenties hän vain joutui esitaistelijoiden puuttumisen vuoksi ja…Siegmund von Hausegger
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Siegmund von Hausegger Kolmannen valtakunnan säveltäjä Siegmund von Hausegger (1872–1948) oli Itävallan Grazissa syntynyt, paljolti saksalaistunut säveltäjä ja kapellimestari, joka oppi jo kotonaan rakastamaan Lisztin ja Wagnerin musiikkia, joten Bayreuthin…Felix Weingartner
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Felix Weingartner Felix Weingartner (1863–1942) oli suuri itävaltalainen sinfonikko, orkesterisäveltäjä, kapellimestari ja musiikkikirjailija, jonka teokset Über das Dirigieren (1896/1905) ja Die Symphonie nach Beethoven (1897) ovat klassikoita. Kapellimestarina hänen Beethoven-,…Joseph Guy Ropartz
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Bretagnelaissäveltäjä Joseph Guy Ropartz (1864–1955) syntyi Bretagnen Guingambissa ja hän oli Franckin oppilas, joka sai opettajaltaan vaikean tehtävän ”huolehtia muodosta” ja joka samalla hyödynsi Bretagnen kelttiläistä folklorea musiikissaan maan muiden…Vincent d’Indy
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Poliittinen säveltäjä Vincent d’Indy (1851–1931) oli paitsi eräs merkittävimpiä 1900-luvun vaihteen ranskalaissäveltäjiä sekä pedagogeja opettajana ja oppikirjallisuuden tuottajana myös keskeinen poliittinen vaikuttaja maansa musiikkielämässä. Hän oli tasavaltaisessa Ranskassa yhä vannoutunut…Florent Schmitt
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Florent Schmitt Elämä ja toiminta Florent Schmitt (1870–1958) syntyi Blamontissa itä-Ranskassa Lothringenissä/Lorrainessa. Hän opiskeli vuodesta 1887 Nancyn konservatoriossa ennen pääsemistään Pariisin Konservatorioon (1889), jossa hänen opettajinaan toimivat Théodore Dubois ja…Charles Koechlin
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Charles Koechlin Charles Koechlin (1867–1951) syntyi elsassilaisperheeseen Pariisissa, jonka konservatoriossa hän oli Massenet’n ja Faurén oppilas ja itse puolestaan Poulencin, Tailleferren ja Henri Sauguet’n (1901–89) opettaja. Opiskelutovereita olivat mm. Enescu,…Albert Roussel
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo
Albert Roussel Albert Roussel (1869–1937) oli Ranskan tärkein 1900-luvun sinfonikko myöhäisen d’Indyn ja Magnardin sekä Honeggerin ja Milhaud’n ohella. Roussel orpoutui jo varhain ja suunnitteli meriupseerin uraa: hän palveli 1887–94…Saksalaisia orkesterisäveltäjiä NS-valtion aikana
2.4.2020 / Murtomäki, Veijo
Kansallissosialismi ja musiikki Nouseva kansallissosialismi, valtaideologiana 1933–45, vaikutti syvällisesti Saksan kulttuuri- ja taidepolitiikkaan, samalla myös musiikkielämään. Sen vaikutus ulottui myös Kolmanteen valtakuntaan liitettyihin maihin (Itävalta, Böömi, Tanska, Norja, Hollanti, Belgia,…Itävaltalaisia ja sveitsiläisiä orkesterisäveltäjiä
28.3.2020 / Murtomäki, Veijo
ITÄVALTA JA WIENIN MODERNISMI Vaikka 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuvaa saksalaissinfoniikasta värittävät vahvasti Brucknerin, Brahmsin, Straussin ja Mahlerin jättiläishahmot, heidän rinnaltaan löytyy kosolti hienoja säveltäjiä, joista osa edustaa klassista asennoitumista, osa myöhäis- ja jälkiromanttista…Ranskalainen viulusonaatti 1800-luvulla
1.3.2020 / Murtomäki, Veijo
RANSKALAISIA VIULUSONAATTEJA AIKAJÄRJESTYKSESSÄ Lalo, Edouard (1823–1892) -sonaatti op. 12 (1853/1855 & 1910) Castillon, Alexis de (1838–1873) -sonaatti op. 6 (n. 1868) Viardot-Garcia, Pauline (1821–1910) -sonatiini a (1874) Godard, Benjamin (1849–1895)…Ranskalainen musiikkikulttuuri romantiikassa
25.2.2020 / Murtomäki, Veijo
ARS GALLICA: KANSALLINEN MUSIIKKIYHDISTYS 1871 Kamarimusiikki Ranskassa 1800-luvun ensipuoliskolla ja keskivaiheilla Valtiollinen elämä 1814–1914 Musiikkikulttuurin tietyn yksipuolisuuden taustalla oli restauraation aika, joka alkoi Wienin kongressista (1814–15), kun kuningasvalta palautettiin Ranskaan…Venäläisiä pianosonaatteja
5.2.2020 / Murtomäki, Veijo
Anton Rubinstein (1829 Ukraina/Moldovia/Transnistria–1894 Pietari) -sonaatti 1 E-duuri op. 12 (1854/1855) -sonaatti 2 c-molli op. 20 (1854/1855) -sonaatti 3 F-duuri op. 41 (1855) -sonaatti 4 a-molli op. 100 (1877) Mili…Romanttisen pianomusiikin kaanon
5.2.2020 / Murtomäki, Veijo
Musiikinhistorian kaanon on ollut ainakin parin vuosikymmenen ajan eräs musiikintutkimuksen ajankohtaisimmaista, samalla vaikemmista ja kiistellyimmistä kysymyksistä. Siitä, kuinka tulenarasta aihepiiristä kaanonissa yleensä on kysymys, käy oivaksi näytteeksi myös Suomessa leimahtanut…Pianoetydejä
5.2.2020 / Murtomäki, Veijo
Pianoetydikokoelmia • Daniel Steibelt (1765 Berliini–1823 Pietari), saksalaissyntyinen ranskalainen –Etudes op. 78 (1805) • Johann (John) Baptist Cramer (1771 Mannheim–Lontoo 1858) –Studio per il pianoforte (1804–10) –Douze (12) grandes études…Romantiikan suomennettua kaunokirjallisuutta
29.1.2020 / Murtomäki, Veijo
Suomennettua kaunokirjallisuutta n. 1770–n. 1930 ENGLANTI & IRLANTI • Horace Walpole (1717–97): Otranton linna (1764) • Matthew G. Lewis (1775–1818): Munkki (1796) • William Blake (1757–1827): Taivaan ja helvetin avioliitto…Kauneuden lajit ja topokset romantiikassa
29.1.2020 / Murtomäki, Veijo
Hand, Ferdinand Gotthelf: Aesthetik der Tonkunst, Bd.: 1, Leipzig, (1837) -miellyttävä, viehättävä, kaunis -vieno, hiljainen, lauhkea, tyyni -luonteva, teeskentelemätön, naiivi, lapsellinen -sievä, siro, suloinen, hieno -ylevästi kaunis -sentimentaalinen, (liika)tunteellinen -suuri,…Romantiikan sävellajeista
29.1.2020 / Murtomäki, Veijo
Wolfgang Auhagen: Studien zur Tonartencharakteristik in theoretischen Schriften und Kompositionen vom späten 17. bis zum Beginn des 20. Jahrhunderts (Peter Lang, 1983) J. A. Schrader: Kleines Taschenwörterbuch der Musik (1827)…Romantiikan kerronta ja genret
29.1.2020 / Murtomäki, Veijo
”MUSIIKKI ELÄMÄN MALLINA” = SUURI KERTOMUS (NARRAATIO), SISÄLLÄ PIENIÄ KERTOMUKSIA Musiikin avulla maailman selittäminen: ihminen tuntevana, ajattelevana ja toimivana olentona yksin ja yhteisössä, emotionaalis-moraalis-uskonnollis-intellektuaalis-yhteiskunnallisessa viitekehyksessä. Jokainen musiikkiteos toteuttaa joko yhden…Tempoista klassismissa
28.1.2020 / Murtomäki, Veijo
Tommaso Giordani: 12 Progressive Lessons for the Harpsichord, Pianoforte or Organ, Composed for the Improvement of Young Practitioners op. 25 (London, 1780): Ernst Wilhelm Wolf: Musikalischer Unterricht (Dresden, 1788): Daniel…Sävellajikarakteristiikka
28.1.2020 / Murtomäki, Veijo
Temperoidusta viritysjärjestelmästä etumerkintöihin Barokin luokitteluissa vallitsi vielä temperoidun virityksen olemassaolon vaikutus eli sävellajien karakteristiikka sidottiin pitkälti sävellajien erilaiseen soimiseen “puhtauden” tai “hyvävireisyyden” suhteen. Siirtyminen vähitellen tasavireisyyteen alkoi liittyä myös sävellajien…Ekspressio klassismissa
28.1.2020 / Murtomäki, Veijo
Ekspressio eli ’ilmaisu’ oli terminä käytössä jo 1700-luvun musiikkikirjallisuudessa, esimerkiksi Charles Avisonin kirjoituksessa An Essay on Musical Expression (1752). Muita käsitteitä olivat barokissa eritelty ilmiö nimeltä passio eli ’mielenliikutus’ (Descartes). 1700-luvulla…Klassismin säveltäjiä
28.1.2020 / Murtomäki, Veijo
Italialaisia säveltäjiä Seuraavassa käytän lyhenteitä: P. = pianosäveltäjä/klaveerimusiikki S. = sinfoniasäveltäjä O. = oopperasäveltäjä Son. = sonaattisäveltäjä Bal. = balettisäveltäjä Ka. = kamarisäveltäjä Ki. = kirkkosäveltäjä Ko. = konserttosäveltäjä Vl.…Maallinen laulumusiikki Saksassa, Englannissa ja Espanjassa
10.12.2019 / Murtomäki, Veijo
Laulu Saksassa Italialaisen mallin mukaan Saksaankin saapui madrigaalin ja monodian inspiroima laulutyyli, josta käytetään nimeä continuolaulu tai kenraalibassolaulu. Saksalainen laulu syntyi yhdistelmänä tanssilaulusta, koraalista ja italialaisesta monodiasta. Säkeistöllisyys on siinä…Maallinen laulumusiikki Ranskan barokissa: air de cour, kantaatti ja cantatille
10.12.2019 / Murtomäki, Veijo
Air de cour Ranskalaisen laulumusiikin kannalta tärkeimpiä asioita oli, kun Jean Antoine de Baïf (1532–89) ja Thibaut de Courville (k. 1581) perustivat musiikki- ja runoakatemian Académie de Musique et de Poésie…Viulukonserton op. 47 syntyvaiheita
5.7.2019 / Virtanen, Timo
Sibeliuksen varhaisin viittaus viulukonserttoa varten kirjoitettuun luonnokseen esiintyy kirjeessä, jonka hän lähetti morsiamelleen Aino Järnefeltille Wienistä lokakuussa 1890. Säilyneen sävellyskäsikirjoitusaineiston perusteella emme voi tietää onko juuri tämä kirjeessä mainittu luonnos…Romantiikan kuunteluesimerkkejä
13.3.2019 / Murtomäki, Veijo
1. Schubert: Der Wanderer, D. 489 (1816) 2. Liszt: Benediction de Dieu dans la solitude (1850) 3. Delibes: Lakmé, “Ou va la jeune indoue” (Kellolaulu) (1883) 4. Bazzini: La ronde…Klassismin kuunteluesimerkkejä
13.3.2019 / Murtomäki, Veijo
1. Leonardo Leo: L’Alidoro (1740), ”Ora che la campagna e bella” 2. Baldassare Galuppi: sonaatti C, Andante (pain. 1756) **3. Anton Fils: sinfonia g, op. 2/2, 1. osa: Allegro (ennen…Kuunteluesimerkkejä antiikista renessanssiin
13.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Seuraavassa kuuntelulista musiikista antiikista keskiajan kautta renessanssin päätökseen noin 1600, joissain maissa yli senkin: Englanti, Espanja, Portugali. 1. Ensimmäinen hymni Delfoin Apollolle (100-l e.Kr.) *2. Seikilos-epitafilaulu (n. 150 j.Kr.) 3.…Barokin kuunteluesimerkkejä
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
*1. La pellegrina, intermedio I, Emilio de’ Cavalieri: “Dalle piu alte sfere” (1589) 2. Luzzasco Luzzaschi: madrigaali “O dolcezz’ amarissime d’amore” (1601) *3. Giulio Caccini: aria “Chi mi confort’ ahime”…Georg Philipp Telemann
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
ASEMA JA MERKITYS Telemann (1681–1767) oli Mozartin tavoin ihmelapsi. Hän oppi itse soittamaan ja säveltämään; 14 päivää klaveerinsoiton opettajaa riitti. Jo kouluiässä hän hallitsi klaveerin, viulun, huilun, kitaran, oboen, poikkihuilun,…Johann Sebastian Bach
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
ELÄMÄNKAARI JA MERKITYS J. E. Rentsch vanhempi: Bach konserttimestarina Weimarissa (1715; aitous kiistanalainen). John Eliot Gardiner: Musiikkia taivaan holveissa. Johann Sebastian Bach muotokuva, suom. Sampsa Laurinen. Fuga 2015, s. xiii.…Jean-Philippe Rameau
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Cembalisti ja teoreetikko Rameau oli liki tuntematon 40-vuotiaaksi, kunnes hän julkaisi tutkielman Traité de l’harmonie. Reduite à ses Principes naturels, avec des regles de Composition & d’Accompagnement (“Tutkimus harmoniasta. Palautettuna…George Frideric Handel
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
George Frideric Handel (1685–1759) oli kansainvälinen, saksalaista syntyperää oleva, italialaisen tyylin läpeensä omaksunut, sittemmin englantilaistunut säveltäjä. Taustansa vuoksi Handelin musiikki on yhdistelmä saksalaista oppineisuutta, ranskalaista loistoa, italialaista melodista suloa ja…Antonio Vivaldi
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Ospedalen musiikinjohtaja Antonio Vivaldi (1678–1741) syntyi ja vaikutti Venetsiassa, joka oli Italian musiikkielämän tärkeimpiä keskuksia kirkkoineen ja lukuisine teattereineen. Hän sai lempinimen il prete rosso (“punatukkainen pappi”), sillä hän oli koulutukseltaann…Johan Helmich Roman
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
“Ruotsin Handel” Kuvan aitous on kiistanalainen. Roman (1694–1758) oli Euroopan “reunamailta” tulleeksi muusikoksi lahjakas, omaperäinen ja kekseliäs säveltäjä, joka hallitsi suvereenisti aikansa italialais-englantilaiset, saksalaiset ja ranskalaiset tyylikeinot ja lajit. Hän…Orkesteri- ja soolokonsertto
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
ORKESTERIKONSERTTO Konserttomuoto kehittyi 1600-luvun lopussa. Konserttotyyppejä olivat: 1) orkesterikonsertto eli konserttosinfonia: allegro–andante–allegro, painopiste viuluissa ja bassossa, vältti kontrapunktia; 2) concerto grosso, jossa on ripieno (iso yhtye eli concerto grosso) ja…Orkesterisarja/uvertyyri
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
1600-luvulla ei ollut vielä yksiselitteistä, mitkä sävellykset oli tarkoitettu kamariyhtyeelle (soittaja per stemma), mitkä isommalle kokoonpanolle (jos soittajia oli paljon, vahvistettiin diskanttia ja continuoa). Kamariteoksia saattoi esittää tarvittaessa myös aina…Ranskalainen soolo- ja yhtyemusiikki
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
TRIOSONAATTI JA SINFONIA Ranskan soitinmusiikissa olivat 1600-luvun loppupuolella cembalo, luuttu ja kitara pääsoittimet. Vasta noin 1700 alkoi viulun, gamban ja huilun nousu sekä yhtyemusiikin käytäntö laajeta samalla kun antauduttiin italialaiselle…Soolo- ja yhtyesonaatti Italian ulkopuolella
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Italialaista sonaatti- ja triosonaattityyliä jäljiteltiin kaikkialla Euroopassa. Saksankieliset maat ja alueet olivat luonnollisia vaikutusalueita, jo yhteisestä historiasta käsin (saksalais-roomalainen keisarikunta), minkä lisäksi katolisen Itävallan ja etelä-Saksan sekä pohjois-Italian hovit/kaupungit olivat…Pohjoisitalialaisia viulumestareita
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Maurizio Cazzati Cazzati (n. 1620–1677) toimi Mantovassa, Ferrarassa ja Bergamossa (1641–53) ja Bolognan San Petroniuksen kirkon kapellimestari (1657–73). Hän oli myös merkittävä opettaja, jonka oppilaita olivat mm. G. B. ja T.…Arcangelo Corelli
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
”Italian viulumusiikin Orfeus” Corelli (1653–1713) on italialaisen soitinmusiikin tärkein edustaja täysbarokin aikana, klassikko, triosonaatin ja concerto grosson varsinainen kiinteyttäjä. Hän oli viuluvirtuoosi- ja tekniikan kehittäjä, joka opiskeli Bolognassa ja pääsi jo…Viulusoittimet ja sonaatin lajit
10.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Viulumusiikki 1700-luvun alkuun tultaessa Italia oli edelleen kantaatin ja oopperan sekä myös viulupainotteisen soitinkamari- ja orkesterimusiikin johtava maa. Italialaisuudelle muodostivat kuitenkin vahvan haasteen ranskalainen klavesinismi ja orkesteritaide sekä saksalainen urku-…Klaveerisonaatti tulee
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Sonaatti oli pitkään lähinnä yhtyemusisoinnin muoto ja italialaiset käyttivät sitä nimikkeenä myös klaveerimusiikissa (Zipoli, Pasquini), mutta sen siirsi varsinaisesti klaveerille mielekkäässä (corellilaisessa) merkityksessä vasta saksalainen tuomaskanttori Kuhnau. Christian Ritter (n.…Couperin-musiikkisuku
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Louis Couperin Couperin-musiikkisuvun ensimmäinen edustaja, Louis Couperin (1626–61), oli äärimmäisen lahjakas säveltäjä, joka loi nopeasti korkeatasoisen ja laajan tuotannon, yli 130 teosta lähinnä cembalolle. Hän toimi urkurina (Saint-Gervais) sekä hovigambistina. Louis…Klavesiinimusiikki ja -säveltäjiä
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Klavesinismi Klavesinistit (clavecin = ransk. cembalon nimitys) muodostavat yhtenäisen tradition, johon kuuluvat tietyt lajit ja erityinen soittotyyli. Ranskalainen luuttutyyli oli tärkeä klaveerimusiikin kehitykselle Ranskassa ja myös Saksassa, sillä Froberger tunsi…Luuttu- ja kitaramusiikki
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Louis XIV hovi loi perustan ranskalaiselle kulttuurille. Kun 1600-luvun jälkipuoli oli kiinteytyvän kuningasvallan, absolutismin aikaa, sen seurannaisena tai paralleelina voi nähdä musiikillisten muotojen vakiintumisen 1600-luvun alun kokeilevasta ja villistä monimuotoisuudesta.…Englantilainen klaveerimusiikki
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Englantilaisissa uruissa oli jo 1700-luvulla paisutuspillistö 2–3:n sormion joukossa (Great, Choir, Swell), muttei jalkiota. 1600-luvun jälkipuoliskolla virginaali-musiikin määrä väheni ratkaisevasti, ja viimeinen virginalisti oli Worcesterin katedraalin urkuri Thomas Tomkins (1572–1656).…Espanjalainen urkumusiikki
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Espanjalainen trumpetti Granadan katedraalin urku 1700-luvulta. Espanjassa oli oma värikäs urkutyyppinsä, jossa osa kieliäänikerroista, soinniltaan voimakas “espanjalainen trumpetti”, on sijoitettu vaakasuorasti julkisivuun. Sormioita voi olla useita, mutta jalkiona toimii tappikoskettimisto.…Klaveerimusiikki Italiassa
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Katoliset säveltäjät etelä-Saksassa, Itävallassa ja Italiassa suosivat vanhoja muotoja (canzona, ricercare, toccata jne.). Italiassa ei syntynyt 1600-luvun alun jälkeen kovin mittavaa kosketinsoitintraditiota (vasta sonaatti 1700-luvun alussa muodosti ison kulttuurin), ja…Urkumusiikki Ranskassa
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
RANSKA Ranskalaiset barokkiurut olivat saksalaisia yksinkertaisempia: niissä oli suurta sormiopillistöä, pääpillistö (Grand Orgue) ja selkäpillistö (Positif). Lisäksi niissä oli yhdestä kahteen vain diskantin käsittävää soolopillistöä (Récit, Echo), kun taas jalkio…Saksalaisia klaveerisäveltäjiä
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Täys-ja myöhäisbarokin aika oli saksalaisen klaveerimusiikin kultakautta, pääpainon ollessa urkumusiikissa, sillä kaupungit kilpailivat urkujensa koolla ja sointimahdilla, myös kuuluisilla urkureilla. Mutta samat soittajasäveltäjät tekivät musiikkia myös enemmän kotimusisointiin riittävillä muilla…Suite ja barokkitanssit
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Tanssisarjat Suite eli (tanssi)sarja oli varsinaisesti ranskalaisten suosima laji, jolla oli ollut ensin yhteys hovin teatterimusiikkiin, joten ne olivat aluksi näyttämötansseja, mutta niitä käytettiin myös tanssisaleissa seuratansseina. Oltuaan ensin lähinnä…Urkumusiikin lajeja
9.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Klaveeri yleisnimenä Soitinmusiikki voidaan jakaa myöhemmässä barokissa muotojen asemasta esityskoneiston perusteella kolmeen ryhmään: kosketinsoittimet (urut ja muut klaveerisoittimet), näppäilysoittimet (luuttuperhe ja barokkikitara) sekä yhtyeet (kamariyhtyeet ja orkesterit) Clavier (= klaveeri)…Improvisaatiosävellykset
7.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Toccata on päätyyppi, mutta muita ovat preambulum, intonazione, fantasia (jos on ei-imitoiva) ja capriccio (jos on ei-imitoiva). Lajit ovat syntyneet soittimen viritysmusiikkina, sormien lämmittelyksi, tonaliteetin vakiinnuttamiseksi, sävelkorkeuden antamiseksi, jonkin musiikkinumeron johdannoksi, alku- ja välisoitoiksi jne.…Tanssisävellykset
7.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Tanssilajeja Tanssimusiikkia tarvittiin monissa sosiaalisissa tilanteissa hoveissa, juhlissa sekä ylhäisön että tavallisen väen keskuudessa; aatelistolla, porvaristolla ja talonpoikaistolla oli omat tanssinsa. Lisäksi tanssit antoivat rytmi- ja liikesisällön myös muille soitinmusiikin…Variaatio-tyyppi soitinmusiikissa
7.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Muunnelmamuoto oli erityisesti espanjalaisen ja englantilaisen myöhäisrenessanssin jatkoa kolmine alalajeineen, jotka määritteli jo melkein kaikki Diego Ortiz traktaatissaan Tratado de glosas (“Ornamentaatio-opas gambistille”, 1553): 1) cembalisti soittaa sointuja, joiden päällä gambisti improvisoi vapaasti (on…Canzona-tyyppi soitinmusiikissa
7.3.2019 / Murtomäki, Veijo
2) CANZONA-TYYPPI Canzona on ranskalaisen chansonin italialainen nimitys ja sen soitinvastine. Kyseessä on yleensä ricercare-tyyppiä sektionaalisempi imitaatio-laji, tosin tyylillisesti kirjavampi, rytmisesti kevyempi ja tanssillinen verrattuna ricercareen. Sen ilmaantuminen on seurausta ranskalaisen…Ricercare-tyyppi soitinmusiikissa
7.3.2019 / Murtomäki, Veijo
SOITINMUSIIKIN TYYPIT Soitinmusiikki jakaantuu intabulaatioiden ja diminuutioiden lisäksi viiteen päätyyppiin: 1) ricercare-tyyppi 2) canzona-tyyppi 3) variaatio-tyyppi 4) tanssisävellykset 5) improvisaatiosävellykset 1. RICERCARE-TYYPPI Ricercare-tyypin edustajat olivat 1600-luvun loppuun saakka vokaalimotetin soittimellisia…Soittimet ja vokaaliteosten soitinversiot
7.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Soitinten rooli vokaaliteoksissa Soittimia käytettiin keskiajalta lähtien vokaaliteoksissa korvaamaan tai kaksintamaan lauluosuuksia ja säestystarkoituksiin sekä maallisessa tanssimusiikissa, mutta soitinmusiikin varsinainen nousu alkaa vasta 1500-luvun taitteessa. Obrecht oli ensimmäisiä säveltäjiä, jolla on huomattava…Luterilainen kirkkomusiikki barokissa
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Koraali pohjana 30-vuotisen sodan jälkeinen aika 1650–1750 oli luterilaisen kirkkomusiikin kulta-aikaa, jolloin löytyy sadoittain ammattitaitoisia urkureita ja kanttoreita, jotka sävelsivät tasokasta urku- ja vokaalimusiikkia. Urkurin vokaalimusiikki oli pienempimuotoista (säkeistöllinen koraali-…Anglikaaninen kirkkomusiikki barokissa
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Katolisuuden ja anglikaanisuuden jännite Henrik VIII:n (1491–1547) toimeenpaneman Englannin uskonpuhdistuksen jälkeisenä aikana Cromwellin valtaan (1649–60) saakka vanha katolinen ja uusi anglikaaninen kirkkomusiikki kilpailivat keskenään. Vaikka anglikaanisuus oli virallinen tunnustus, hovi…Kirkkomusiikki 1700-luvun alun Ranskassa
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Motetti päälajina Motetti säilyi kuninkaallisen kapellin ehkä tärkeimpänä lajina Aurinkokuninkaan (k. 1715) ajan, kunnes Louis XV:n aikana sen käyttö väheni ja siirtyi 1725 perustetun konserttisarjan Concerts spirituels hoitoon: Mondonvillen motetteja esitettiin niissä…Ranskalainen motetti ja oratorio 1600-luvulla
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Kaksi uskontokuntaa ja kaksi musiikkityyliä Ranskassa oli 1600-luvulla protestanttien ja katolisten välisiä yhteenottoja: edelliset lauloivat psalmeja kansankielellä, jälkimmäiset ranskalaisia kirkkolauluja liturgian ulkopuolella. Virallisessa kirkkomusiikissa oli kaksi suuntausta: 1) vastauskonpuhdistuksen hengessä…Oratorio ja passio italialais-katolisella alueella
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Oratoriosta oopperan korvike Kristuksen kärsimyskertomus oli tuottanut jo keskiajalla kirkkonäytelmiä. Renessanssiaikana kehittyi moniääninen motettipassio, jonka perustaja oli frankoflaamilainen Antoine de Longueval (fl. 1503–22) passiollaan (1503–07). 1500-luvulla motettimaisia kuoropassioita sävelsivät mm. Rore (1557), Lasso (1575, 1585), Victoria (1585), Gallus (1587), Byrd (1605). Passion uusi tuleminen tapahtuu…Italialainen/katolinen kirkkomusiikki täys- ja myöhäisbarokissa
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Kirkkomusiikin historian ja kehityksen kannalta kiintoisampia asioita olivat uudet ilmiöt ja keksinnöt: varhaisbarokin soololaulun, basso continuon, monikuoroisuuden ja konsertoivuuden lisäksi merkittävää oli oopperan dramaattisuuden vaikutus, soitinsävellysten muotojen hyväksikäyttö, duurimollitonaalisen järjestelmän…Heinrich Schütz
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Saksalaisen musiikin isä Heinrich Schütz (1585–1672) oli saksalaisen musiikin ja barokin keskeisiä hahmoja, 1600-luvun Saksan etevin säveltäjä, jonka tuotanto on mittava ja sisältää noin 500 liturgista kirkkomusiikkiteosta. Muuta ei ole…Hengellinen konsertto Saksassa
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Luterilaiset säveltäjät alkoivat käyttää varhain italialaista tyyliä: ensin tehtiin koraalimotetteja renessanssimotettien tapaan, sitten monodioita ja konserttoja. Useimmat heistä tekivät matkoja Italiaan tutustuakseen uusiin tekniikoihin, joskin 30-vuotinen sota (1618–48) hankaloitti tuntuvasti…Roomalainen kirkkomusiikki ja oratorio
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Palestrina eräänä lähtökohtana Oli luonnollista, että Roomassa kirkkomusiikin traditio, etenkin paavin kappelissa, oli vanhakantaista ja yhtäältää renessanssin motettityyli jatkui. Palestrinan musiikki sai aseman virallisena kirkkomusiikkityylinä. Toisaalta jo Palestrina oli käyttänyt…Monteverdi kirkkosäveltäjänä
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Monteverdi on vuosisadan alkupuoliskon merkittävin nimi kirkkosäveltäjänäkin. Vaikka hän on tullut tunnetuksi nimenomaan ooppera- ja madrigaalisäveltäjänä, oli hän suurimman osan uraansa kirkkomuusikko, sillä hänestä tuli Mantovan ajan (1591–1612) jälkeen 1613…Varhaisbarokin kirkkomusiikki Italiassa
6.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Kirkkomusiikin kaksi tyyliä Vaikka kirkkomusiikki on usein luonteeltaan konservatiivista, ainakin 1600-luvun alussa se oli hyvin mukana musiikin yleisessä kehityksessä ja omaksui pian uuden tyylin ja tekniikat: monodian, basso continuon eli…Soittimet keskiajalta renessanssiin
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Soittimet Soitinkuvasto Keskiajan ja renessanssin soittimista kuvineen voi lukea tarkemmin David Munrowin johtaman LP-levykansion The Instruments of the Middle Ages and Renaissance (EMI, 1976) kuvitetusta kirjaliitteestä, ja mukana on ääninäytteet…Englantilainen madrigaali ja ayre
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Hovimies ja madrigaali Englantilainen madrigaali on italialaisen suora perillinen, ja Englannissa oli oma arkadinen kulttuurinsa, minkä lisäksi hovissa oli myös italialaisia muusikoita. Castiglionen Il cortegiano (“Hovimies”, 1528) käännettiin englanniksi melko pian (The…Madrigaali saksalaisella alueella
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Madrigaali tuli tutuksi muualla osin flaamilaisten vientityön ansiosta, 1580–90-luvuilla ennen muuta italialaisten madrigaalikokoelmien tultua painetuksi Alppien pohjoispuolella. Madrigaalityyli ei ollut pääosin ilmaisullisesti yhtä rohkeaa tai sensuaalista muissa maissa, vaan pikemminkin…Madrigaalin myöhäisvaihe Italiassa
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Vuosi 1580 muodostaa madrigaalin sävellyshistorian rajapyykin, sillä tuolloin A. Gabrieli julkaisi viimeisen kirjansa ja Marenzio ensimmäisensä. Madrigaalin keskuksiksi tulivat nyt Rooma sekä Ferrara ja Mantova. Motettimaisen ja hybridimadrigaalin ohelle tuli…Madrigaalin kypsymisvaihe
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Vähitellen viisiäänisyys tuli säännönmukaiseksi, selkeät taiterajat väistyivät vapaamman tekstuurin käsittelyn tieltä sekä kromaattisuus kasvoi. Venetsiasta ei tullut vain painamisen vaan myös säveltämisen keskus vuosisadan puolivälissä. Venetsiasta akateeminen ja elitistinen madrigaalityyli…Varhainen italialaismadrigaali
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Madrigaalin kvantiteetti Italiassa toimi 1500-luvulla noin 600 madrigaalisäveltäjää, jotka kirjoittivat noin 2900 madrigaalia. Useimmat julkaisivat vähintään kaksi madrigaalikirjaa, ja kirja (libro) tarkoitti kimppua madrigaaleja eli noin 10–20 toisiinsa löyhästi tai kiinteästi…Madrigaali teksti-ilmaisun lajina
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Madrigaali lajinimenä esiityy jo 1300-luvun Italian Trecento-aikana, mutta sen varsinaista kultakautta olivat 1500-luku ja 1600-luvun alku. Italiasta se levisi Alppien yli lähinnä Englantiin ja Saksaan, mutta myös Puolaan, Tanskaan ja…Espanjalainen laulumusiikki
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Canción ja villancico Napoli oli kuulunut Espanjaan vuodesta 1442 ja sen hovissa oli etenkin Ferrante I:n aikana (1448–94) vilkas kulttuurielämä, joten osa espanjalaisesta musiikkikulttuurista on napolilainen ilmiö. Johannes Cornago Cornago…Saksalainen laulumusiikki
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Saksalainen Lied Lied on saksalaisen maallisen laulun lajinimi jo 1400–1500-luvuilla. Lochamer Liederbuch (n. 1452–60) sisältää pääosin monofonisia lauluja. Glogauer Liederbuch (n. 1480) käsittää 3–4-äänisiä maallis-sakraalisia lauluja sekä soitinsävellyksiä. Saksalaisissa lauluissa…Italialainen laulumusiikki
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Improvisoitu laulu 1400-luvulla Italian hoveissa kukoisti improvisoitu laulaminen ja säestäminen joidenkin basso- tai sointumallien sekä runouden tärkeimpien muotojen (mm. sonetti) pohjalta; tämä oli rapsodien aikaa. Humanistit korostivat lisäksi musiikissa mukavaa…Ranskalainen chanson
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
1500-luvun alkupuolella chanson-säveltämisen painopiste siirtyi Ranskaan, Pariisiin, ja syntyy erityinen pariisilainen chanson 1520–30-luvuilla. Taustalla on Pierre Attaingnant (n. 1494–1552), joka painoi noin 1700 chansonia 50 kokoelmana (1528–52). Chanson rustique Eräs…Frankoflaamilaisia laulusäveltäjiä
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Chansonin aika Chansoneita, ranskankielisiä lauluja, sävellettiin aluksi vanhoissa formes fixes -muodoissa (virelai, balladi, rondeau) ja aiheena oli “valittava rakkaus” (complainte amoureuse), kunnes 1400-luvun loppua kohden ja etenkin 1500-luvun alussa vitsikkäät…Burgundilaischanson
5.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Kaikki keskeiset (kirkko)säveltäjät kirjoittivat (hovi)rakkaudesta kertovaa tai kansanomaista maallista laulumusiikkia Euroopan eri maissa: Flanderissa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Saksassa, Englannissa. Chanson on yleisnimike kaikille maallisen laulun lajeille pääasiassa ranskalais-flaamilaisella alueella noin…Jacob(us) Handl/Gallus
4.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Myöhäisrenessanssin säveltäjämestari Jacob(o)/Jakob Handl/Jacobus Gallus (1550–1591) tunnettiin monilla nimillä, jotka tarkoittavat eri kielillä ‘kukkoa’. Hän oli sloveenilaissyntyinen (syntyi lähellä Ljubljanaa) itävaltalaissäveltäjä, joka opiskeli ilmeisesti Triestessä tai Fiumessa ja toimi viroissa…Saksalaisia reformiajan säveltäjiä
4.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Ludwig Senfl Senfl syntyi Baselissa (1486) ja kuoli Münchenissä (1542/3). Hän toimi Maksimilian I:n hovissa kuoropoikana (1496–) ja laulajana, oli tuolloin Isaacin oppilas ja toimitti tämän kokoelman Choralis Constantinuksen valmiiksi…Lutherin uskonpuhdistus ja protestantismi
4.3.2019 / Murtomäki, Veijo
”Saksalainen alue” Saksalainen täytyy ymmärtää tässä yhteydessä historian valossa: Saksan valtiota (Deutsches Reich) ei ollut ennen vuotta 1871, ja sitä ennen kyse oli yhtäältä saksankielen levinnäisyysalueesta Reiniltä ja sen länsipuoleltakin…Portugalin renessanssikirkkomusiikki
3.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Myöhästynyt renessanssi Portugalin renessanssi tuli vähän perässä espanjalaisia, mutta se tuotti 1500-luvun jälkipuoliskolla ja 1600-luvun alkupuoliskolla yhtä lailla hienoja säveltäjiä ja valtavasti musiikkia. Usein seurattiin espanjalaisten esimerkkiä, ja mm. Guerrero…Victoria
3.3.2019 / Murtomäki, Veijo
”Espanjan Palestrina” Tomás Luis de Victoria oli vastauskonpuhdistuksen tärkeimpiä edustajia musiikissa Palestrinan ja Lassuksen ohella. Hän syntyi Ávilassa (1548) ja kuoli Madridissa (1611). Victoria lauloi Ávilan katedraalissa poikakuorolaisena (1558–63). Saatuaan…Espanjan myöhäisrenessanssin kirkkosäveltäjiä
3.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Bartholomeo de Escobedo Escobedo (1515–1563) sai koulutuksen ensin Salamancassa, sitten paavin Sikstus-kapellissa (1536–54) Moralesin tapaan. Hänellä oli Segoviassa prebenda (1554–), jossa hän toimi mahdollisesti Victorian opettajana. Missa Philippus Rex Hispaniae…Christobal de Morales
3.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Morales Espanjassa ja Italiassa Morales syntyi Sevillassa (1500) ja kuoli Marchenassa (1553). Hän oli ensimmäinen merkittävä espanjalaissäveltäjä, ja hänellä oli onni saada kotikaupungissaan hyvä koulutus. Morales siirtyi Napoliin (1531) ja…Muita Italian renessanssin kirkkosäveltäjiä
3.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Annibale Padovano Padovano syntyi kaimakaupungissaan Padovassa (1527) ja kuoli Grazissa (1575). Hän toimi ensin (1552–65) Pyhän Markuksen kirkon urkurina Venetsiassa, jossa julkaisi kirjan 56-äänisiä motetteja (1567) flaamilaiseen tyyliin ja oppi…Palestrina
3.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Palestrinan asema ja merkitys kirkkomusiikin historiassa Palestrina on saanut maineen “kirkkomusiikin pelastajana”, mikä on kuitenkin pitkälle legenda, jota hän paitsi itse myös myöhemmät sukupolvet ovat tehokkaasti pönkittäneet. Tosiasiassa “pelastuksesta” Trenton…Vastauskonpuhdistus
3.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Jesuiitat, taiteet ja Trenton kirkolliskokous Vastauskonpuhdistus oli laaja henkinen ja kirkkopoliittinen liike, joka tähtäsi Lutherin, Zwinglin ja Calvinin oppien kumoamiseen, uskonnollisen tunteen syventämiseen ja uuteen uskonnolliseen kulttuuriin. Sen aloitti paavi…Tauon jälkeen italialaisia kirkkosäveltäjiä
3.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Italialaiset korvaavat frankoflaamilaiset säveltäjät Italiassa oli ollut trecentossa maineikas ja laaja säveltäjäkaarti, joka kuitenkin hiipui 1400-luvun, quattrocenton, alkupuolella, joten kolme neljännestä vuosisadasta (n. 1425–1500) maan musiikkielämästä kirkoissa ja hoveissakin pitkälti…William Byrd
2.3.2019 / Murtomäki, Veijo
William Byrd (1543–1623) oli viimeinen merkittävä renessanssin katolilainen kirkkosäveltäjä, vaikkakin hän kirjoitti myös anglikaanista kirkkoa varten. Byrd oli ehkä kotoisin Lincolnista, mutta kasvoi Lontoossa, jossa hän oli Tallisin oppilas. Hänen…Thomas Tallis
2.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Thomas Tallisia (n. 1505–85) pidetään Englannin tärkeimpiin kuuluvana säveltäjänä. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Kentin lähellä Doverin luostarin urkurina (1532–). Canterburyn katedraalin laulajan työn (1540–42) hän pääsi 1543 urkuriksi ja säveltäjäksi…Reformaatioajan säveltäjiä
2.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Anglikaanisen musiikin lajit Englantilaissäveltäjät 1500-luvun puolivälissä ja paljon sen jälkeenkin tasapainoilivat katolisen ja anglikaanisen kulttuurin välissä, ja monet heistä sävelsivät sekä latinan- että englanninkielisiä tekstejä. Monilla säveltäjillä oli yhä katolinen…Englannin reformaatio
2.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Valtiollinen tausta Uskonpuhdistus ei tapahtunut Englannissa niinkään opillisista syistä kuin valtiollisista (veromenot Roomaan olivat uhka valtiontaloudelle) sekä yksityisistä syistä (Henrik VIII:n naimiskaupat, joita paavi ei sulattanut). Rahaa kuningas tarvitsi ennen…Katolisen ajan englantilaissäveltäjiä
2.3.2019 / Murtomäki, Veijo
Katolisen kirkkomusiikin pitkä perinne Eton College Katolisella kirkkomusiikilla oli Englannissa pitkä ja loistava perinne, joka nojautui katedraalien ja yliopistojen musiikkitoimintaan, jossa kuorolla oli keskeinen sija. Se oli myös edistyksellistä, sillä…Orlandus Lassus
28.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Orlando/Orlandus/Orlande/Roland di/de Lasso/Lassus syntyi Mons’ssa (1532) ja kuoli Münchenissä (1594). Hän oli renessanssimusiikin todellinen musiikin kosmopoliitikko, sikäli täysin vastakkainen ilmiö Palestrinalle, joka oli nurkkapatriootti. Lassus sävelsi usealla eri kielellä kaikkia…Monikuoroisuus ja Willaert
28.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Teoreetikoiden luonnehdintoja Williaertista Willaert syntyi Bruggessa (n. 1490) ja kuoli Venetsiassa (1562). Hän työskenteli mm. Roomassa, Ferrarassa, Unkarissa, Milanossa ja lopulta Venetsiassa. Willaert on tärkeä nimi renessanssipolyfonian kehityksessä, sillä Moutonin…Hugenottisäveltäjiä 1500-luvulla
28.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Katolisia ja kalvinistisäveltäjiä rinnakkain Ranskassa huolehtivat katolisesta kirkkomusiikista monet flaamilaissyntyiset säveltäjät (mm. Arcadelt, Lasso) sekä eräät omat säveltäjät (Janequin, Goudimel, le Jeune). Mutta myös Ranskassa, Sveitsissä ja Flanderissa sekä myöhemmin…Frankoflaamilainen kirkkomusiikki Manchicourtista Rogieriin saakka
28.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Pierre de Manchicourt Manchicourt (n. 1510–64) oli pohjois-Ranskasta, toimi Tours’ssa ja Tournai’ssa sekä Arras’n katedraalin kuorolaisena (1525) jja pääs Filip II:n kapellimestariksi (1559–) Madridiin. Hän sävelsi 19 messua, 72 motettia, magnificatin, 9…Frankoflaamilaisia säveltäjiä Clemens non Papaan saakka
28.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Frankoflaamilaisen musiikin neljäs ja viides säveltäjäsukupolvi Tyyliltään ranskalais-flaamilaisia säveltäjiä oli kymmeniä, joskin riippumatta syntymäpaikasta heihin lukeutuu myös muualta tulleita (Espanja) ja mantereen keski- ja pohjoiseurooppalaisen ydinalueen ulkopuolella, Italiassa ja Espanjassa…Myöhäisrenessanssin kirkkomusiikin piirteitä
28.2.2019 / Murtomäki, Veijo
1500-luku laajasti ottaen, tismallisemmin noin 1520 eteenpäin on renessanssin myöhäisen kukinnan aikaa. Imitaatio, musiikin teksti-ilmaisu (madrigalismit), parodiatekniikka, äänten lukumäärän kasvu sekä kaksois- tai monikuoroisuus ovat keskeisiä piirteitä 1500-luvulla. Rakenteellinen imitaatio…Täys- ja myöhäisbarokin maallinen kantaatti- ja laulumusiikki Italiassa
27.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Kantaatti kehittyi siten lajien ja muotojen moninaisuudesta, läpisävelletyn monodian ja säkeistölaulun yhdistelmästä moniosaiseksi muodoksi, jossa kypsässä vaiheessa 1600-luvun loppupuolella resitatiivit ja aariat (useimmiten 2–3 paria) vuorottelevat: RARA… — mutta muitakin…Kantaatti Italian varhaisbarokissa
27.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Kantaattilajin kehkeytyminen Mahdollisuudet näyttämölle säveltämiseen olivat aina rajoitetut, kalleuden vuoksi ja jo siitäkin syystä, että paastoaika ennen pääsiäistä oli rauhoitettu kirkkomusiikille. Väliaikoina sävellettiin jollekin suosijalle tai erinäisiin tilaisuuksiin musiikkia, joissa…Monteverdin myöhemmät madrigaalikirjat
27.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Monteverdin madrigaalikirjoista V–IX voi seurata parhaiten konsertoivan tyylin kehitystä. Hän fuusioi vähitellen 1600-luvun musiikin heterogeeniset elementit kaunopuheiseksi kieleksi, tiiviiksi muodoiksi, väreiltään ja mielentiloiltaan vaihtelevaksi, tekstiä vastaavaksi ilmaisuksi. V kirjasta alkaen continuo on…Laulumusiikki Italian varhaisbarokissa
27.2.2019 / Murtomäki, Veijo
1600-luvun alkupuolen säveltäjien eräs ongelma oli se, oliko mahdollista yhdistää uuden solistisen resitatiivityylin rytminen vapaus ja dramaattinen voima vokaalimusiikkiin, jossa käytetään useita yhtä tärkeitä ääniä sekä kontrapunktia, siis vanhaa ja…Venetsialainen ooppera
26.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Oopperan luonne muuttui Venetsiassa sen saaman suuren julkisuuden vuoksi: 1637 avattiin ensimmäinen oopperatalo Teatro Cassiano. Vuoteen 1700 tultaessa Venetsiassa oli 17 oopperateatteria ja niissä oli esitetty 388 produktiota. Oopperoita kuulivat…Ensimmäiset oopperat
26.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Perin ja Rinuccinin Dafne ja Euridice Monodinen tyyli valtasi pian lähes kaiken laulumusiikin ja vei oopperan syntyyn, sillä dialogi ja tunteiden esittäminen, nopea ja dramaattinen toiminta mahdollistuivat uuden puhelaulun ansiosta. Jacopo…Oopperan ennakoijia
26.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Ensimmäiset oopperat ovat 1500-luvun loppuvuosilta, mutta ajatus draaman ja musiikin yhteydestä on peräisin antiikista, jossa näytelmien kuoro-osat laulettiin, samoin myös dialogit. Keskiaikana oopperan edeltäjiä olivat liturgiset draamat: mm. Danielin näytelmä ja Herodeksen näytelmä. Angelo…Retoriikka, affektit, kuvio-oppi
26.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Uusi ilmaisun ja emootioiden korostuminen oli tuntuvilla ensin vanhoissa muodoissa: Gesualdon madrigaaleissa ja Gabrielin moteteissa. Uusi sanasto ja syntaksi löysi vakiintuneet muotonsa vasta noin 1640. Musiikin ja tekstin välinen suhde…Maat, kansat ja tyylit barokkimusiikissa
26.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Kansat, maantiede, sosiaalinen tausta John Walter Hill: Baroque Music. New York & London: W. W. Norton, s. 7. Renessanssi oli franko-flaamilaisten ylivaltaa, barokkia dominoivat italialaiset siitä huolimatta, että “Italia” oli…Barokin jäsennys musiikissa
26.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Vuotta 1600 pidetään vedenjakajana: tuolloin ilmaantuivat monodia, ooppera, kenraalibasso, konsertto, vähitellen myös sonaatti. Siirtymäkautena toimii 1500-luvun loppu, jolloin madrigaali valmisti tietä uuteen sana–sävel-suhteeseen perustuvalle musiikkikäsitykselle. Aikakauden päätös sijoittuu hetkeen, jolloin…Josquinin ympäristöä
7.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Vaikka Josquin Despreziä (n. 1450–1521) pidettiin täysrenessanssin kenties johtavana säveltäjä – joskin osa kunniasta tulee esimerkiksi uskonpuhdistaja Martti Lutherin kehuista – täysrenessanssissa toimi poikkeuksellisen paljon loistavia säveltäjiä. Musiikissa nousi esiin hämmästyttävä…Divitis ja de Févin
7.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Antonius Divitis Divitis (n. 1470–151/34) oli frankoflaamilainen säveltäjä, joka työskenteli (1501–1506) Brüggessa ja Malines’ssa, vieraili Espanjassa ja toimi laulajana Ranskan hovissa (1515–). Hänen tuotantoonsa kuuluu 2 messua, jotka perustuvat Richafortin…Antoine Brumel
7.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Antoine Brumel (n. 1460–n. 1512/13/20) Vaikka Antoine Brumel ei olekaan nykypäivänä kovin tunnettu säveltäjä ja hänen maineensa lepää lähinnä yhden teoksen, 12-äänisen ns. “Maanjäristysmessun” Missa Et ecce terrae motus…Pierre de la Rue
7.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Pierre de la Rue (n. 1460–1518) Pierre de la Rue on Josquin-sukupolven jännittävimpiä edustajia. Aiemmin luultiin, ettei hän käynyt Italiassa lainkaan, sillä hänen musiikkiaan leimaa ankaran pidättyvä tyyli, joskus matalat…Jean Mouton
7.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Jean Mouton (1459–1522) Jean Moutonin motetti Celeste beneficium kuorokirjasta kuningas Henrik VIII:lle (The British Library). Mouton oli ehkä lahjakkain Josquinin jäljittelijöistä, Ranskan johtava säveltäjä 1500-luvun alussa ja äärimmäisen tärkeä yhdysside frankoflaamilaisen ja…Loyset Compère
7.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Loyset Compère (n. 1445–1518) Hainautissa, nykyisin Belgian-Ranskan rajalla olevalla alueella, n. 1450 syntynyt Loyset Compère on sukupolvensa edustajista laiminlyödyimpiä. Asiantila voi johtua siitä, että hänen musiikkinsa on vielä merkillisellä tavalla…Renessanssin suurmieskultti
6.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Renessanssissa suunnattiin katse suuriin yksilöihin: merkkimiehiä palvottiin ja heidän alkuperästään sekä maineestaan oltiin ylpeitä, etenkin Italiassa. Tästä kertoo parhaiten taiteilija ja taidehistorioitsija Giorgio Vasarin (1511–1574) teos Le vite de’ piu eccellenti pittori, scultori,…Täysrenessanssin ajoitus
6.2.2019 / Murtomäki, Veijo
Musiikin täysrenessanssin sijoittaminen 1500-luvun vaihteen molemmin puolin (n. 1470–1520) on melko yksinkertaista: tuolloin Koillis-Ranskan ja Flanderin kuorokouluissa alulle pantu sekä myös Italian, Saksan, Ranskan ja Espanjan katedraaleissa ja hovi- ja…Uuden ajan uusi musiikki
10.6.2017 / Oramo, Ilkka
Saksa vuonna nolla Saksan Darmstadtissa järjestettiin vuonna 1946 uuden musiikin kesäkurssit. Niiden ensimmäinen tehtävä oli perehtyä siihen, mitä musiikissa oli tapahtunut vuoden 1920 jälkeen. Siitä nuorella muusikkopolvella ei 1930-luvun natsivallan…Piano- ja kamarimusiikkia
7.6.2017 / Oramo, Ilkka
Sinfonikko Einar Englund aloitti säveltäjänuransa sodan aikana kamarimusiikilla. Hänen varhaisista töistään tärkein on pianokvintetto f-molli (1941), joka säveltäjän omien sanojen mukaan on ”sekä temaattisesti että soinnullisesti omalaatuinen sekoitus Franckia, Regeriä,…Oopperaa ruotsiksi ja suomeksi
7.6.2017 / Oramo, Ilkka
Neito tornissa 1800-luvulla kotimainen ooppera oli ollut pelkästään ruotsinkielistä. Jean Sibelius (1865–1957) suunnitteli 1890-luvulla Kalevala-aiheista oopperaa ’Veneen luominen’, josta ei tullut valmista. Sen sijaan hän teki pienoisoopperan Jungfrun i tornet…Sinfonian kolme tyyppiä
2.6.2017 / Oramo, Ilkka
Kun säveltäjät Länsi-Euroopassa II maailmansodan jälkeen enimmäkseen kaihtoivat perinteisiä lajinimiä, Suomessa sinfonian asema pysyi vakaana. Tähän epäilemättä vaikutti Sibeliuksen perinne. Sinfonioita sävelsivät sekä vanhemman ikäpolven säveltäjät että nuoret, sillä Sibeliuksen…Kehittyvä infrastruktuuri
2.6.2017 / Oramo, Ilkka
Sodan oloissa yhteiskunnallinen toiminta oli häiriintynyt kaikilla siviilielämän aloilla. Kun rauhantila oli saavutettu, musiikkielämä heräsi kiihkeään sykkeeseen, mitä kuvastaa parhaiten, että vuoden 1945 aikana pidettiin 13 sävellyskonserttia. Samana vuonna säveltäjät…Epinikiasta Tripartitaan
2.6.2017 / Oramo, Ilkka
Vaikka sinfonia oli monille säveltäjille eräänlainen pakkomielle, jonka itsepintaisuudessa kuvastuu Sibeliuksen varjon pituus, oli myös säveltäjiä, jotka eivät koskaan joutuneet tämän pakkomielteen valtaan. Välillä kaikki kirjoittivat orkesteriteoksia, joille antoivat suurempia…Italialainen ooppera Saksassa ja Itävallassa
11.12.2015 / Murtomäki, Veijo
Saksaa ei ollut olemassa minään yhteisenä käsitteenä tai kansakuntana, joten riippuen alueesta, kaupungista tai ruhtinaasta, suosittiinko siellä joko italialaista tai ranskalaista oopperaa. Eteläisen ja itäisen Saksan hoveissa italialainen ooppera määräsi…Italialainen ooppera Venetsiassa ja Pohjois-Italiassa
11.12.2015 / Murtomäki, Veijo
1600-luvun jälkipuoliskolla italialainen ooppera levisi ympäri Eurooppaa. Keskuspaikkana oli pitkään Venetsia, ja Cestin sekä Cavallin muotoilema venetsialainen ooppera muodosti standardin. Vähitellen myös Napoli tuli rinnalle 1600-luvun lopulla. Rooman merkitys oopperakaupunkina väheni,…Alessandro Scarlatti ja muita napolilaisia oopperasäveltäjiä
11.12.2015 / Murtomäki, Veijo
Napolista tuli 1600-luvulla Espanjan vallan (1503–1707) alla eräs Euroopan johtavia kulttuurikaupunkeja arkkitehtuurinsa, Euroopan ensimmäisen konservatoriolaitoksensa (4 konservatoriota) sekä 500 kirkkonsa ansiosta. Kaupungissa kukoisti ensin kirkkomusiikki, mutta etenkin Itävallan alaisen Napolin kuningaskunnan…Espanjalainen ooppera
9.12.2015 / Murtomäki, Veijo
Zarzuela-laji Espanjalainen ooppera kehkeytyi vähitellen lähinnä italialaisten vaikutteiden ansiosta, vaikka maassa oli oma kansallinen oopperamuotonsa zarzuela, jonka nimi tulee Filip IV:n palatsista Real Sitio de la Zarzuela. Laji merkitsi pitkään näytelmään…Saksalainen ooppera
29.11.2015 / Murtomäki, Veijo
Pienvaltioiden ”Saksa” On oikeastaan vaikea puhua saksalaisuudesta, sillä maa oli jakautunut noin 1700:een itsenäiseen pienvaltioon tai kaupunkiin, joista jokaisella oli oma ilmeensä: musiikillisesti niissä vastaanotettiin joko ranskalaisia tai italialaisia vaikutteita, säveltäjiä,…Englantilainen ”ooppera” ja Purcell
23.11.2015 / Murtomäki, Veijo
Masque Englantilaisella oopperalla oli lyhyt kukoistuskausi 1600-luvun jälkipuoliskolla. Kun ranskalainen ooppera kasvoi baletista, englantilainen musiikkiteatteri perustui naamionäytelmään masque, joka oli aristokraattista naamiaisviihdettä, pukuja ja spektaakkelia, puhuttua dialogia, lauluja, soitinkappaleita. Masque oli…Ranskalaisia barokkioopperoiden säveltäjiä Lullyn ja Rameaun välissä
19.11.2015 / Murtomäki, Veijo
Marc-Antoine Charpentier Charpentier (1634–1704) oli Lullyn todellinen seuraaja, mutta oli tämän varjossa, koska kokonaan laulettuja ison kokoonpanon oopperoita ei saanut julkisesti esittää ja koska oli Carissimin oppilaana (1662–66) italialaissuuntautunut, mikä…Jean-Baptiste Lully ja barokkiooppera Ranskassa
17.11.2015 / Murtomäki, Veijo
Baletti, pastoraali ja tragedianäytelmä lähtökohtina Ranskalainen ooppera syntyi varsin myöhään, vasta 1671. Sitä ennen ranskalaisilla oli korvikkeensa: tragedianäytelmä sekä pastoraali ja baletti. Tragedioita kirjoittivat Pierre de Corneille (1606–1684), jonka murhenäytelmiä ovat muiden muassa Cid (1637), Horace, Cinna, Polyeucte (1640–42)…Näyte lyyrisestä draamasta
4.8.2014 / Murtomäki, Veijo
Massenet: Thaïs (1893/97) Massenet’n Thäis on näyte kirjallisesta oopperasta, jossa on merkittävää yhteisö- ja uskonto-kritiikkiä, loistelias ja eksoottinen näyttämöllepano sekä juovuttavaa laulua ja musiikkia. Päähenkilöitä ovat 300-luvun kenobiitti-yhteisön eli Niilin…Näyte koomisesta oopperasta. Ambroise Thomas: Mignon
3.8.2014 / Murtomäki, Veijo
Mignon (1866) perustuu Goethen vaellus- ja kehitysromaaniin Wilhelm Meisters Lehrjahre (1795/6) (Wilhelm Meisterin oppivuodet, 1932), jossa opiskelija-nimihenkilö lyöttäytyy yhteen kiertelevän näyttelijäseurueen kanssa pelastettuaan ensin mustalaisten kynsistä Mignon-neitosen. Wilhelm rakastuu ohimenevästi…Näyte hassusta oopperasta, ”Operetista”
3.8.2014 / Murtomäki, Veijo
Offenbach: Orfeus Manalassa Offenbachin kestoklassikko, jossa siteerataan myös Gluckin Orfeota, oli alun perin kaksinäytöksinen opéra bouffe, kunnes säveltäjä muunsi sen 1874 nelinäytöksiseksi satuoopperaksi, opéra-féerie. Siinä pilkataan ranskalaista yhteiskuntaa, sen juhlimiskulttuuria,…Näyte suuresta oopperasta. Léo Delibes: Lakmé
3.8.2014 / Murtomäki, Veijo
Lakmé (1883) on malliesimerkki eksoottiseen paikkaan sijoittuvasta suuresta oopperasta, jossa käsitellään eri kulttuurien ja uskontojen vastakkaisuutta ja yhteiselon mahdollisuutta. Oopperassa näitä voimia edustavat siirtomaa-ajan Intiassa brahmiinipapin tytär Lakmé ja brittiupseeri…Ranskalaisen 1800-luvun oopperan yleispiirteet
2.8.2014 / Murtomäki, Veijo
Teattereita https://www.archdaily.com/105785/ad-classics-paris-opera-charles-garnier/5037fb9628ba0d599b000788-ad-classics-paris-opera-charles-garnier-photo Ranskassa 1800-luvun mittaan oopperoiden lajikirjo oli melkoinen suuresta (vakavasta) oopperasta aina operettiin. Ooppera liittyi tiettyihin teattereihin sekä niiden suuntautumisiin jotka antoivat nimet usein myös oopperan lajeille. Vieressä Palais…Klassisromanttinen musiikki Skandinaviassa ja Suomessa
28.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Useimmilla Skandinavian mailla oli kiinteät kulttuuriyhteydet läpi vuosisatojen keski-Eurooppaan, Ranskaan ja Saksaan, jonne kansalliset kyvyt – ensin tieteen sitten taiteen alueella – lähetettiin opiskelemaan. TANSKA Tanska on osa manner-Eurooppaa, joten…Böömi, Määri ja Slovakia
27.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Näissä kolmessa, myöhemmin Tsekkoslovakian alueen muodostaneissa etnisissä territorioissa on rikas 1600-luvulle asti ulottuva musiikkiperinne, joka oli tiiviissä yhteydessä saksalaiseen ja ranskalaiseen kielialueeseen (Černohorský, Stamic/Stamitz, Dusík/Dussek, Benda, Reicha, Tomašek jne.). Itse…Espanja ja Katalonia sekä Englanti ja USA
27.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Espanja ja Katalonia Felipe Pedrell (1841-1922) herätti kansallisuustunteen, jonka välitti oppilailleen Albénizille, Granadokselle ja de Fallalle. Isaac Albéniz (1860-1919: oli loistava pianisti, jonka teokset yhdistävät klassisen ja Chopin-aineksen espanjalaisväritykseen ja…Puolan musiikki
26.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Puolan historia 1800-luvulla oli maan kannalta traumaattista aikaa sen menetettyä itsenäisyytensä ja entisen loistonsa 1795: Napoleonin uskottiin tuovan maalle itsenäisyyden, mikä vaihtui kuitenkin läpi vuosisadan ulottuvaksi Venäjän alaisuudeksi ja siitä…Unkarin musiikki
26.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Unkaristakaan ei Puolan ja Tšekkoslovakian tavoin voi puhua valtiona ennen kuin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen Habsburgien kaksoismonarkian romahdettua. Tosin “unkarilaisen Vormärzin” aikana ennen Euroopan “hullua” vallankumousvuotta 1848 koettiin uudistusten aalto…Venäjän musiikki
18.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Venäjän musiikkielämä oli 1800-luvun alkuun saakka italialaisten, ranskalaisten ja saksalaisten muusikoiden varassa. Pietari Suuren (1689-1725) avattua maan länteen ja perustettua Pietarin Moskovan vastapainoksi erityisesti Katariina II Suuren aika (1762-96) oli kulttuurin…Englanti ja Yhdysvallat: balladi ja taidelaulu
17.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Englanti 1790-luvulla englantilainen laulu alkoi muuttua teatteri- ja puutarhaviihdytyksestä intiimimmäksi canzonetta-tyyppiseksi pianolauluksi. Tärkeimpiä nimiä tässä vaiheessa olivat Stephen Storace (1762–1796) kokoelmallaan Eight Canzonetts, with an Accompaniment for a Piano Forte or…Skandinavia laulualueena
16.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Skandinavialainen laulu kehittyi romanssi- ja balladi-lajeista saksalaisen liedin avulla lähemmäksi mannermaista taidelaulua. Tanska Tanskalainen kansallisromantiikka syntyi, kun Johann Hartmann (1726–93) toi kertovan romanssin laulunäytelmään Fiskerne (”Kalastajat”, 1780). Christoph Ernst Weyse…Venäjä ja romanssi
15.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Säestetty soololaulu Venäjällä oli ensi vaiheessa 1750-luvun puolivälissä kansanlaulusovituksia: tärkein niistä oli G. N. Teplovin (1711–79) 18 laulun kokoelma. Näiden määrä lisääntyi valtaisasti 1790-luvulla; 1790 ensi kertaa käytettiin myös määrettä…Puolalainen laulukulttuuri
13.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Puolassa päinvastoin kuin tšekeillä ei kansankielen käytössä ollut ongelmaa. Puolalainen ooppera antoi ranskalaisen laulun ohella yllykkeen laulukulttuurille. Ensimmäiset puolalaiset laulukokoelmat julkaistiin 1803 ja 1805, ja näissä pääsäveltäjä oli Józef Elsner (1766–1854),…Böömi, Määri ja Slovakia laulumaina
13.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Kaikkialla slaavilaisessa maailmassa ensin pitäydyttiin vieraaseen kieleen (saksaan) ja läntisiin malleihin, ja vasta vähitellen kansallistunteen herätessä 1800-luvun alkupuolella ruvettiin käyttämään omaa kansankieltä ja -runoutta omaehtoisen säveltämisen lähtökohtana. Tšekkiläisen laulun pioneeri…Espanjan laulukulttuuri
12.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Felip Pedrell Pedrell (1841–1922) oli katalonialainen, kuten niin moni muukin espanajalaisen musiikin keskeisnimi. Pitkälti hänen monipuolisen toimintansa ansiosta säveltäjänä, opettajana, historioitsijana ja julkaisijana Espanjassa syntyi kansallinen musiikkiherätys säveltäjineen ja muusikkoineen,…Italian canzone-kulttuuri
1.7.2014 / Murtomäki, Veijo
Italiassa oli laulun ja oopperan maana pitkä, 1600-luvun vaihteeseen ulottuva soololaulutraditio. Ideaa tästä ovat ruokkineet lisäksi epäaidot ”antiikin aaria” -julkaisut, jotka ovat monista eri lähteistä (ooppera, oratorio, laulut) yhteenpantuja, 1600-1700-luvulta…Luigi Cherubini
29.6.2014 / Murtomäki, Veijo
Cherubini syntyi Firenzessä 1760 ja kuoli Pariisissa 1842. Hän oli italialainen säveltäjä, joka asettui Pariisiin 1787 ja toimi konservatorion sävellysprofessorina (1816–) sekä rehtorina (1822–). Tärkeimpiä Cherubinin oppilaita olivat Boïeldieu, Auber…Pianosäveltäjiä
29.6.2014 / Murtomäki, Veijo
Muzio Clementi Clementi syntyi Roomassa 1752 ja kuoli Eveshamissa Englannissa 1832. Hän on ”pianofortemusiikin isä”, joka toimi Lontoossa (1774-) pianovirtuoosina, opettajana, kustantajana sekä soitinrakentajana. 100 etydin kokoelma Gradus ad Parnassum (Portaat…Kitarasäveltäjiä
28.6.2014 / Murtomäki, Veijo
Kaikkien soittimien tapaan kitarakin muutti muotoaan 1800-luvun vaihteessa: siitä tuli kuusikielinen ja yksikuoroinen aiemman viisikielisen ja kaksikuoroisen sijaan, volyymi kasvoi, tabulatuurin sijaan otettiin käyttöön viulunotaatio (tosin 8va). Uudistuksista huolimatta kitara…Beethovenin myöhäistuotanto
23.5.2014 / Murtomäki, Veijo
Beethovenin kolmannen kauden keskeisiä sävellyksiä ovat: viisi viimeistä sonaattia, nrot 28–32 (1816–22); erityisesti sonaatti nro 29, op. 106,”Hammerklavier” (1818); Beethoven omisti Hammerklavier-sonaatin monen muun teoksen tavoin ystävälleen Itävallan arkkiherttua Rudolfille.…Beethovenin ”sankarillinen” tyylikausi
21.5.2014 / Murtomäki, Veijo
Beethovenin toisena tyylikautena valmistuivat ilmaisultaan suuret, mittasuhteiltaan laajat ja musiikiltaan vallankumoukselliset teokset. Näitä ovat muiden muassa pianosonaatit nro 21, C, op. 53,Waldstein (1804), nro 23, f, op. 57, Appassionata (1805),…Beethovenin elämä ja tuotanto
20.5.2014 / Murtomäki, Veijo
Ludwig van Beethoven syntyi 16. tai 17.12.1770 Bonnissa, kuoli 26.3.1827 Wienissä. Hovilaulajaisä antoi ensiopetuksen, sillä hän halusi pojastaan ihmelasta. Ludwig opiskeli Bonnissa myös C. G. Neefen (1748–1798) johdolla, joka pani…Nuori Beethoven
20.5.2014 / Murtomäki, Veijo
Ensimmäisenä kautena valmistuivat: • 3 ”Kurfürsten”-sonaattia (1783) • yhteensä 20 pianosonaattia opuksissa 2–31, joukossa ovat mm. Pateettinen sonaatti op. 13 (1799), ”Kuutamosonaatti” op. 27:2 (1801) ja ”Myrsky”-sonaatti op. 31:2 (1802)…Varhaisvaiheet (1756–1773)
16.3.2014 / Murtomäki, Veijo
Wolfgang (Amadé) Mozart Mozart syntyi Salzburgissa 27.1.1756, jossa sijaitsi arkkipiispanistuin, ja sai kasteessa nimen Joannes Chrysost[omus]Wolfgangus Theophilus [Mozart]; hän kuoli Wienissä 5.12.1791. Hän käytti useimmiten nimeä Wolfgang Mozart; jos…Mozart nuorena miehenä: Salzburgin aika (1773–81)
16.3.2014 / Murtomäki, Veijo
Salzburgin arkkipiispa vaihtui 1772: Mozart sävelsi uuden arkkipiispan Hieronymus Colloredon virkaanasettajaisiin oopperan Il sogno di Scipione (Scipion uni). Colloredon suhtautuminen Mozartiin oli samanlaista kuin keneen tahansa palveluskuntaan kuuluvaan, mikä turhautti…Singspiel-vaikutteiset oopperat
5.9.2013 / Murtomäki, Veijo
Singspiel, saksalainen laulunäytelmä Mozart nosti kevyen laulunäytelmän täyspainoiselle taiteelliselle tasolle yhdistelemällä kaikkia oopperatyylejä: italialaista vakavaa ja kevyttä oopperaa ranskalaiseen opera comiqueen sekä saksalaiseen kansanmelodiikkaan. Bastien und Bastienne (Wien, 1768) on…Opera buffa
8.8.2013 / Murtomäki, Veijo
Apollo et Hyacinthus (Apollo ja Hyakinthos, 1767), Mozartin ensimmäinen, 11-vuotiaana sävelletämä ooppera on latinankielinen kolminäytöksinen intermezzo Salzburgin benediktiinikouluun. Antiikin homofiilinen aihe on siinä muunnettu turvallisesti normaaliksi, tosin traagisesti päättyväksi rakkausjuoneksi.…Mozart oopperasäveltäjänä
28.7.2013 / Murtomäki, Veijo
Mozart on yleismaailmallisimmin tunnustettu oopperan nero. Useimmat oopperasäveltäjät ovat spesialisteja, mutta Mozart oli yhtä suvereeni soitinsäveltäjä, ja molempien alueiden kesken vallitsee tiivis vuorovaikutus: soitinmusiikki on oopperaa ja ooppera edellyttää soitinmusiikillista…Opera seria
28.7.2013 / Murtomäki, Veijo
Italialaisuus oli jo varhain ratkaiseva juonne Mozartin tyylissä: J. Chr. Bachin vaikutus oli keskeinen 1764–65 Lontoon matkalla. Lisäksi kolme Italian-matkaa (1770, 1771, 1773) syvensivät suuntautumista, minkä lisäksi Mozart opiskeli Italian…Vokaalimusiikki
27.5.2013 / Murtomäki, Veijo
Vaikka Haydn oli nykykäsityksen mukaan ennen muuta soitinsäveltäjä, piti hän itseään (vuoden 1776 autobiografiassa) menestyksekkäämpänä nimenomaan vokaalisäveltäjänä ja arvosti etenkin kirkkomusiikkiaan ehkä tärkeimpänä tuotannon osanaan. Ennen kaikkea ooppera oli olennainen…Jousikvartetot ja muu kamarimusiikki
15.5.2013 / Murtomäki, Veijo
Haydn oli – vaikka hän itse näki asian toisin, etenkin myöhäisvuosinaan -–ennen kaikkea soitinsäveltäjä, jonka luomisen keskipisteessä olivat sinfonia ja jousikvartetto, joka kypsässä muodossaan on paljossa, vaikkei tokikaan kokonaan, Haydnin…Sinfonia- ja orkesterimusiikki
7.5.2013 / Murtomäki, Veijo
Haydnin sinfoniat valmistuivat ajanjaksona 1759–95. Hän sävelsi varhaiset sinfoniat pienelle orkesterille (nro 92:een saakka valtaosa Esterházyn orkesterille), jossa “oli kolme bassosoitinta – sello, fagotti ja kontrabasso”. Myöhemmät sinfoniat on tehty…Lontoolaisia ja pariisilaisia sinfonikkoja
13.4.2013 / Murtomäki, Veijo
LONTOO Lontoossa muusikoita työllistivät kuningashovin lisäksi muut aateliset, teatterit, kirkot, huvipuistot ja tavernat. Kaupungissa oli vuonna 1750 noin 700.000 asukasta. Julkinen konserttielämä alkoi jo 1700-luvun alkupuolella, jolloin tärkein konserttisali oli…Berliiniläisiä ja muita saksalaisia sinfonikkoja
12.3.2013 / Murtomäki, Veijo
Berliini, Pohjois-Saksa Pohjois-Saksan eräät ruhtinashovit, tärkeimpänä tietenkin Preussin kuninkaan hovi (Berliini/Potsdam), sekä eräät vauraat kaupungit, kuten Hampuri, Lyypekki, Leipzig jne., tarjosivat työtilaisuuksia muusikoille ja säveltäjille. Johann Joachim Quantz (1697–1773) on…Mannheimin orkesteri ja sinfoniakulttuuri
23.2.2013 / Murtomäki, Veijo
Mannheimin orkesteri Mannheimin merkittävä asema klassisen orkesterikulttuurin ja sinfonian synnyssä liittyy sen rooliin vaaliruhtinaskaupunkina keskellä Saksaa (1720–78). Vaaliruhtinas Karl Theodor (1743–77) suosi eritoten musiikkia ja hänellä oli siirtotyöläisinä böömiläis-juutalaisia muusikko-…Anton Reicha sekä muita myöhäis- ja jälkiklassismin kamarisäveltäjiä
27.1.2013 / Murtomäki, Veijo
Anton/Antonín Reicha (1770–1836) Uran varhaisvaiheet Antonín/Antoine Reicha oli Prahassa syntynyt, mutta Itävallassa ja Ranskassa vaikuttanut monipuolinen säveltäjä ja pedagogi. Reicha jäi orvoksi aivan varhain, joten hän kasvoi setänsä perheessä…Skandinaavisia, venäläisiä sekä muita kamarimusiikkisäveltäjiä
7.1.2013 / Murtomäki, Veijo
Skandinavia ja Venäjä Joseph Martin Kraus (1756–92) oli merkittävä saksalaissyntyinen ruotsalaissäveltäjä, joka sävelsi hienon kvartetto-opuksen, Six quatuors concertants op. 1 (Berliini, 1784), sekä viisi viulusonaattia (1777–82). Osessa Krausin huilukvinteton op.…Ranskalaisia kamarimusiikkisäveltäjiä
2.1.2013 / Murtomäki, Veijo
François-Joseph Gossec (1734–1829) oli ranskalaisen klassisen soitinmusiikin perustajahahmoja sinfonioillaan ja kamarimusiikillaan. Varhaisia sonaatteja kahdelle viululle ja bassolle eli jousitrioja (n. 1753) seurasi mm. kuusi viuluduettoa op. 7 (1765), kuusi trioa…Italialaisia kamarimusiikkisäveltäjiä
1.1.2013 / Murtomäki, Veijo
Giovanni Battista Plattin (1697–1763) kuusi huilusonaattia basson säestyksellä op. 3 (Nürnberg, 1743) ovat vielä myöhäisbarokin ja galantin välimaastossa hieman Quantzin tapaan. Mielenkiintoista on, että Platti sävelsi jo varhain (1725) kuusi…Kamarimusiikkisäveltäjiä Mannheimista ja Wienistä
14.12.2012 / Murtomäki, Veijo
Mannheimin koulun säveltäjiä Jo ensimmäisen sukupolven mannheimilaiset sävelsivät kvartettoja. Jan [Václav Antonín]/Johann [Wenzel Anton] Stamic/Stamitz (1717–1757) oli böömiläismuusikko, joka tuli Mannheimiin hoviviulistiksi 1742 ja loi paikan maineen. Hän toimi musiikinjohtajana…Kamarimusiikin lajit
8.12.2012 / Murtomäki, Veijo
Kamarimusiikin luonteesta Kamarimusiikkiin erotuksena kirkko- ja teatterimusiikista, jotka olivat julkisia, dramatiikkaa ja suurta soivuutta tarjoavia alueita, on liitetty aina määreet intiimisyys, hienostuneisuus, herkkyys, kudoksen pitkälle viety työstäminen, ja yksityiskohtien rikkaus.…Sonaattisäveltäjiä Ruotsista ja Englannista
29.11.2012 / Murtomäki, Veijo
Ruotsalaisia sonaattisäveltäjiä Johan Agrell (1701–65) opiskeli Uppsalassa J. H. Romanin johdolla ja teki elämäntyönsä pääosin Saksassa, Kasselissa ja Nürnbergissä, jonka kaupungin muusikkona hän toimi (1747–65). Sei Sonate per il Cembalo…Naispianosäveltäjiä klassismissa
28.11.2012 / Murtomäki, Veijo
Erityisesti pianonsoitto oli laulun ohella naisväen suosittu ja välttämättömäksi katsottu sivistävä harrastus. Monet amatöörit saavuttivat siinä korkean ammatillisen tason (vrt. Mozartin ja Beethovenin omistukset sonaateissaan sekä monille naisille sävelletyt teknisesti…Wieniläis- ja böömiläis- sekä pariisilaissäveltäjiä
6.10.2012 / Murtomäki, Veijo
Wieniläis- ja böömiläissäveltäjiä Georg Christian Wagenseil (1715–77) Wagenseil sai oppinsa Wienin hovissa J. J. Fuxin ja Matteo Palottan ohjaamina (1736–39). Hän toimi hovisäveltäjänä pitkään (1739–77) ja hovin pianonopettajans (1749–). Hän…Ranskalainen koominen ooppera
23.7.2012 / Murtomäki, Veijo
1700-luvun varhaisvaiheessa populaarit vaudeville-näytelmät (laulun renkutuksia, tanssia, puhetta) olivat suosittuja Ranskassa. Italialaisen buffa-oopperan, etenkin Pergolesin La serva padronan mutta myös Latillan La finta camerieran esittely synnytti Pariisissa 1752-54 ns. “buffonistisodan”…Myöhempi italialainen ooppera buffa
29.6.2012 / Murtomäki, Veijo
Tommaso Traetta (1727–79) Lähellä Baria syntynyt, Venetsiassa kuollut Traetta oli pääsääntöisesti seria-säveltäjä, mutta hänen kynästään lähti myös erinäisiä buffia, joukossa myös suosikkiteoksia. Buovo d’Antona, dramma giocoso per musica, Goldonin librettoon…Italialaisen opera buffan alkuvaihe: Goldoni ja Galuppi
25.6.2012 / Murtomäki, Veijo
Italialaisesta koomisesta oopperasta tuli etenkin sen täysimittaisessa, koko illan kestävässä buffa-muodossa (ital. buffo = hassu, koominen) keskeinen voima uuden klassisen musiikkikielen kehityksessä, kun vuosisadan puolivälissä osin intermezzosta syntyneestä buffasta tuli…Kustaviaaninen ooppera
18.6.2012 / Murtomäki, Veijo
KUSTAVIAANINEN UUDISTUSOOPPERA https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Drottningholms_Slottsteater.jpg Kuningatar Loviisa Ulriika kutsui 1753 ranskalaisen teatteriryhmän Ruotsiin, joka esitti laulunäytelmiä ja koomisia oopperoita; 1754 italialainen ryhmä vieraili puolestaan Tukholman Drottningsholmin linnanteatterissa. Kun Kustaa III:sta tuli hallitsija…Antonio Salieri
12.6.2012 / Murtomäki, Veijo
Antonio Salieri Salieri syntyi Legnanossa 1750, ja Leopold Gassman vei lahjakkaan nuoren säveltäjän alun Wieniin, jossa hän kuoli 1825. Salieri sävelsi kaikkiaan 40 oopperaa 1770–1804. Hän asui pääsääntöisesti Wienissä, jossa…Runosävelmien jäljillä
11.6.2012 / Oramo, Ilkka
Alkuvuodesta 1892, kun Jean Sibelius ja Aino Järnefelt suunnittelivat häitään, ”Janne” kirjoitti Ainolle: ”Jos menemme naimisiin tänä keväänä, niin matkustamme Karjalaan kesäksi, eikö niin?”[1] Kullervo oli tekeillä, ja Sibelius oli…Gluckin vastahahmoja ja seuraajia
28.5.2012 / Murtomäki, Veijo
Gluckin seuraajia Gluckin jälkeisilmiöitä, häneltä vaikutteita saaneita säveltäjiä on lukuisia Mozartiin ja Berlioziin saakka. Piccinni ja Sacchini olivat Gluckin tärkeimmät vastahahmot Pariisissa, Salieri taas keskeinen seuraaja ja työn jatkaja. W. A. Mozartin…Varhais- ja täysromanttinen sinfoniakirjallisuus
23.4.2010 / Murtomäki, Veijo
Klassismin ja romantiikan välissä 1800-luvun alussa sävellettiin sinfonioita ja muuta orkesterimusiikkia, joissa klassiset mallit ovat tuntuvasti läsnä: neliosainen muoto, säästeliäs orkesterinkäyttö sekä etenkin Beethovenin esikuvallisuus. Usein on vaikea päättää, kummat…Ars antiquan säveltäjiä ja teoreetikoita
23.4.2010 / Murtomäki, Veijo
Johannes Garlandialainen Johannes Garlandialainen oli todennäköisesti pariisilainen kirjamyyjä (librarius; fl. n. 1270-1320), joka kokosi ja revisioi usean muun teoreetikon traktaatteja ja oli siten samanlainen teoreetikko kuin Lambertus, Anonyymi 4, Pyhän…Rossini, musiikin gastronomi
23.4.2010 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Rossini irvailee romantiikan ilmaisulla ja ihmisten tekopyhyydellä. Vanhuuden synnit on vähitellen löytänyt tiensä pianistien ohjelmistoon. Gioachino Rossini (1792-1868) lopetti oopperasäveltämisen…Ooppera varhaisromantiikassa
23.4.2010 / Murtomäki, Veijo
Nationalismi politiikassa ja kirjallisuudessa Saksassa ooppera liittyi äärimmäisen kiinteästi yhteen heräävän nationalismin, kansallisuusaatteen kanssa. Erityisesti Jenan ylioppilaat olivat aktiivisia ja perustivat 1815 Burschenschaft-organisaation (ylioppilasyhdistys), joka pyrki Napoleonin-sotien jälkeisenä aikana ajamaan…Sarjallisuus ja jälkisarjallisuus
23.4.2010 / Pohjannoro, Hannu
1940-luku: esivaiheet Sarjallisuus syntyi toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa, kun uusi säveltäjä-intellektuellipolvi halusi löytää kokonaan uuden musiikin (Neue Musik) tai paremmin: musiikin uudelleen. Irtisanoutuen aatteellisesti ja esteettisesti sotaa edeltäneen – ja…Renessanssihovit mahtailivat kirkkomusiikilla
23.4.2010 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on alun perin julkaistu Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Rabelais’n Pantagruelissa rouvat huomauttivat: “Tehän pierette, Panurgel!” Tämä vastaa näppärästi: “En suinkaan, soinnutan vain kontrapunktia musiikkiin, jota te soitatte nenällänne.”…John Dunstable ja uusi tyyli
23.4.2010 / Murtomäki, Veijo
Kun franko-flaamilaisessa ja burgundilaisessa musiikissa tapahtui selvä muutos 1420-30 paikkeilla, se on pantu paljossa John Dunstablen (n. 1390-1453) tiliin. Tässä ilmenee niin historian- kuin aikalaiskirjoittelunkin pyrkimys palauttaa merkittävät asiat aina…Maurice Ravel
22.4.2010 / Oramo, Ilkka
Maurice Ravel syntyi Cibouressa 7. maaliskuuta 1875 ja kuoli Pariisissa 28. joulukuuta 1937. Isänsä puolelta hän oli savoijilais-sveitsiläistä, äidin puolelta baskilaista sukua. Hänen syntymäkotinsa oli Lounais-Ranskassa baskimaakunnassa, mutta hän kasvoi…Béla Bartók
22.4.2010 / Oramo, Ilkka
Béla Bartók syntyi 25. maaliskuuta 1881 Unkarin Nagyszentmiklósissa (nykyään Romanian Sinnicolau Mare), ja kuoli 26. syyskuuta 1945 New Yorkissa. Varhaisista opettajistaan hän mainitsee äitinsä lisäksi László Erkelin, joka pianonsoiton ohella…Soi, soi, kaisla
1.9.2009 / Oramo, Ilkka
Gustaf Frödingin runo Säv, säv, susa sisältyy hänen toisen kokoelmansa Nya dikter (1894) osastoon ”Från Värmland” (Samlade skrifter III, Stockholm 1919, 47–48). Se on balladi rakastuneesta nuoresta tytöstä, joka hukuttautuu…Sinfonian kolmas aikakausi
3.6.2009 / Oramo, Ilkka
In the twentieth century, the symphony moved to the suburbs. Richard Taruskin Vuosisadan vaihteen modernin loppukauden aikana sävellyslajien keskinäisissä suhteissa tapahtui syvälle ulottuvia muutoksia, jotka olivat seurausta dissonanssin emansipaatiosta, tonaalisuuden…Modernista Uuteen musiikkiin
2.6.2009 / Oramo, Ilkka
Ensimmäistä maailmansotaa ympäröivinä vuosina vuosisadan vaihteen moderni (Die Moderne) jakaantui kahtia, uuteen musiikkiin (Neue Musik) ja neo- eli uusklassismiin. Kun Richard Strauss (1864–1949) vuoden 1910 tienoilla kääntyi perinteisempään suuntaan, Arnold…Alkusoittoja ja näyttämömusiikkia
30.5.2009 / Oramo, Ilkka
Orkesterimusiikin suurten lajien ohella sävellettiin edelleen alkusoittoja varhaisemman 1800-luvun tyyliin ja 1890-luvun lopulta alkaen yhä enemmän pienimutoista orkesterimusiikkia, etupäässä luonnekappaleita. Suuri osa niistä oli näytelmiin tai kuvaelmiin kirjoitettua näyttämömusiikkia, joista…Kultakauden konsertto
29.5.2009 / Oramo, Ilkka
Vuosien 1882 ja 1918 välillä Suomessa sävellettiin puolen toistakymmentä konserttoa ja muutama konserttikappale ja muu teos soolosoittimelle ja orkesterille, säveltäjinä Sibelius, Melartin, Mielck, Palmgren, Furuhjelm, Aarre Merikanto, Pingoud, Linko ja…Ernst Mielck
28.3.2009 / Oramo, Ilkka
Ernst Mielckin varhainen kuolema vuonna 1899 oli menetys nuoressa suomalaisessa musiikkikulttuurissa. 21-vuotiaana tuberkuloosiin menehtyneen säveltäjän tuotanto käsittää – keskeneräisiä tai kadonneita teoksia lukuunottamatta – yhden sinfonian, kaksi alkusoittoa, konserttikappaleen pianolle ja…Salaseuroja ja veljeskuntia
6.2.2009 / Oramo, Ilkka
Tukholman musiikkielämä eli 1700-luvulla voimakkaan kehityksen aikaa. Johan Helmich Roman (1694-1758), ”Ruotsin musiikin isä”, oli jo vapaudenajan alussa 1720-luvun lopulla nostanut hovikapellin kukoistukseensa ja aloittanut 1731 julkisen konserttitoiminnan Tukholmassa (Kjellberg…Konserttoja ja konserttikappaleita
6.2.2009 / Oramo, Ilkka
Orkesterimusiikin synnyn edellytyksiin kuuluu, että on orkesteri, jolle sitä sävelletään. 1700-luvun ammattiorkesterit olivat pääasiassa hoviorkestereita, jotka soittivat oopperoissa ja teattereissa, palatsien salongeissa ja kirkoissa. Lähin tällainen orkesteri Suomesta katsoen oli…Taiteilijoita, tuntijoita ja harrastajia
6.2.2009 / Oramo, Ilkka
Musiikkielämän kehitys Tukholmassa ja Turussa 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla loi vähitellen edellytyksiä myös oman sävellyskulttuurin synnylle. Tukholmassa perinteitä jo olikin Romanin ajoista alkaen, mutta uuteen vaiheeseen sävellyskulttuuri sielläkin tuli, kun etupäässä…Turun akatemia saa musiikinjohtajan
6.2.2009 / Oramo, Ilkka
C.P. Lenning musiikinjohtajaksi Vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla musiikkielämä Turun akatemiassa alkoi kehittyä, kun tuomiokirkon urkuri Carl Petter Lenning (n. 1711-88) vuonna 1747 nimitettiin myös akatemian musiikinjohtajaksi. Käytännössä Lenning sai näin…Kvartettoja, sonaatteja, muunnelmia, aarioita
6.2.2009 / Oramo, Ilkka
Kamarimusiikissa barokin kontrapunkti ja jäykät imitaatiot saivat 1700-luvun puolivälistä alkaen antaa tilaa keveämmälle tyylille, joka luotti viehkeään melodiaan ja yksinkertaiseen harmoniaan. Continuo-satsin korvasi uusi sointi-ihanne, neljälle itsenäiselle äänelle perustuva obbligato-homofonia,…Konserttovalikoima kasvaa
11.11.2008 / Oramo, Ilkka
Sinfonian vahva asema suomalaisessa orkesterikirjallisuudessa kertoo siitä, ettei Suomessa ollut samanlaista tarvetta panna välejä poikki toista maailmansotaa edeltäneen musiikkikulttuurin kanssa kuin monissa Keski-Euroopan maissa, joissa sinfonioita kirjoittivat enää vain muutamat…Päällysviitasta Viimeisiin kiusauksiin
11.11.2008 / Oramo, Ilkka
Päällysviitta ja sen seuraajat Kun radio 1940-luvun lopulla kiinnostui oopperasta, syntyi uusi laji, radio-ooppera, jonka ensimmäisiä teoksia olivat Ahti Sonnisen Merenkuninkaan tytär (Leo Apo, 1949), Tauno Pylkkäsen (1918–1980) Sudenmorsian (Aino…Sinfonian muodonmuutoksia
11.11.2008 / Oramo, Ilkka
Joonas Kokkonen Joonas Kokkonen (1921–96) odotti Brahmsin tavoin pitkään ennen kuin tohti koskea sinfoniamuotoon. Jo Kokkosen ensimmäinen sinfonia (1960) on dodekafoninen ja sitä paitsi hänen ensimmäinen laaja teoksensa suurelle orkesterille ylipäätään. Tyylillisesti…Lauluja ja kantaatteja
4.11.2008 / Oramo, Ilkka
1930-luvulla Saksassa suureen suosioon noussut ja saksalaismielisyydestään tunnettu Yrjö Kilpinen (1892–1959) sävelsi sodan aikana pääasiassa saksankielisiä lauluja, mm. Lieder um eine kleine Stadt op. 95 (Berta Huber, 1942), Liederfolge op.…Musiikin historia, musiikinhistoria
8.9.2008 / Oramo, Ilkka
Termi musiikin historia viittaa musiikin vaiheisiin (esim. länsimaisen musiikin historia), musiikinhistoria taas musiikin historian tutkimukseen ja kirjoitukseen; kohde ja sen kuvaus kietoutuvat toisiinsa. Edelläkävijöitä Musiikinhistorian edelläkävijöinä voidaan pitää kahta 1600-luvun…Uusromantiikasta moderniin Euroopan musiikissa
12.6.2008 / Oramo, Ilkka
Romantiikan aikaa, joka musiikin historiassa käsitti 1830- ja 40-luvut, seurasi uusromantiikka (Neuromantik), jonka keskeiset säveltäjät olivat Franz Liszt (1811—86) ja Richard Wagner (1813—83). Lisztiä ja Wagneria yhdistää myös Franz Brendelin…Kansanmusiikista taidemusiikissa
12.6.2008 / Oramo, Ilkka
Musiikinopetus- ja orkesteriolojen vakiinnuttua alkoi suomalaisessa musiikissa kultakausi, kuten samoihin aikoihin myös kuvataiteessa ja kirjallisuudessa. Tämän kauden aikana suomalainen taide itsenäistyi ja kehittyi sille tasolle, että sillä oli omaperäistä annettavaa…Spektrimusiikki: Grisey ja Murail
9.5.2008 / Nuorvala, Juhani
Ranskassa nousi 1970-luvulla uusi säveltäjäpolvi, jota on kutsuttu samannimisen nykymusiikkiyhtyeen mukaan L’Itinéraire-ryhmäksi. Ryhmä loi kokonaan uudenlaisen sävellystekniikan ja musiikkikäsityksen, ja tätä on puolestaan nimitetty spektrimusiikiksi (La musique spectrale); on puhuttu…Olivier Messiaen
9.5.2008 / Nuorvala, Juhani
Ranskalainen Olivier Messiaen (1908-92) on ottanut vaikutteita mm. Debussyltä, Lisztiltä, venäläisiltä romantikoilta (Musorgski), gregorianiikasta ja itämaisista musiikkikulttuureista. Hänen omaleimainen, helposti tunnistettava sävelkielensä vakiintui jo 1940-luvulla, aikaisemminkin. Sen perustana ovat symmetriset…Populaarimusiikki – taidemusiikki
8.5.2008 / Nuorvala, Juhani
1960-luku: soundi Popmusiikissa alettiin kiinnostua äänitysstudion luovista käyttömahdollisuuksista 1960-luvun jälkipuolella. Viimeistään The Beatlesin Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band -LP:n ilmestyttyä 1967 äänilevystä tuli konserttiesityksistä riippumaton taiteellinen kokonaisuus. Studiotekniikka päällekkäin-…John Cage
5.5.2008 / Pohjannoro, Hannu
Losangeleslaisen keksijän poika John Cage (1912-92) lienee tunnetuin 1900-luvun musiikin kokeilija, joka varhaisista sävellyksistään asti oli kiinnostunut hälyistä ja epätavallisista äänilähteistä. Cage ei pelkästään laajentanut musiikin äänimaailmaa, vaan ennen kaikkea…Anton Webern
30.4.2008 / Pohjannoro, Hannu
Anton (von) Webern (1883-1945) oli itävaltalainen säveltäjä. (Hän jätti sukunimestään pois aatelista syntyperää osoittavan von-etuliitteen.) Webern opiskeli musiikkitiedettä Wienin yliopistossa ja kirjoitti väitöskirjansa alankomaalaisen renessanssipolyfonian mestarin Heinrich Isaacin musiikista. Taipumus…Alban Berg
30.4.2008 / Pohjannoro, Hannu
Alban Berg (1885-1935) oli itävaltalainen säveltäjä, joka aloitti säveltämisen vailla sävellyskoulutusta: tuloksena tästä oli noin 80 myöhäisromanttista laulua, joista suurin osa on julkaisemattomia. Nuoren Bergin esikuvia olivat ennen kaikkea Gustav…Arnold Schönberg
28.4.2008 / Pohjannoro, Hannu
Wieniläissyntyisen Arnold Schönbergin (1874-1951) säveltäjänura alkoi epäsuotuisissa merkeissä: isän varhainen kuolema pakotti hänet lopettamaan koulun kesken ja menemään töihin pankkivirkailijaksi, minkä ohella hän toimi kuoronjohtajana sekä amatööriorkesterin sellistinä. Pankki joutui kuitenkin…Commedia per musica
12.3.2008 / Murtomäki, Veijo
Koomisen oopperan varhaisvaiheet Samat säveltäjät tekivät yleensä sekä vakavia että koomisia oopperoita, mutta useimmiten säveltäjällä oli selkeä painotus: A. Scarlatti, Vinci ja Leo sävelsivät pääosin vakavia oopperoita, vaikkakin myös niiden…Contrascena ja intermezzo
12.3.2008 / Murtomäki, Veijo
Contrascena ja scena buffa Hupailukohtaukset vakavan oopperan sisällä Italialainen koominen ooppera ei syntynyt 1700-luvun alussa tyhjästä, vaan taustalla oli commedia dell’arten lisäksi vanha, 1500-luvulta periytyvä intermedioiden eli väliaikanäytelmien perinne. Se…Gluckin varhaisura
3.3.2008 / Murtomäki, Veijo
Tausta Serian uudistustarve 1700-luvun puolivälissä paineet italialaisen opera serian uudistamiseksi olivat jo melkoiset: syitä olivat laulajien ylivalta, aihepiirin vanhahtavuus ja muodon jäykkyys. Eräs uudistuksen mahdollistava tekijä oli renessanssitraditiota jatkava juhlaooppera…Gluckin Wienin-aika
3.3.2008 / Murtomäki, Veijo
Christoph Willibald Gluck (1717–87) asettui vihdoin vuonna 1752 Wieniin, jossa hän asui loppuikänsä, vaikka hän tekikin koko ajan oopperoita myös muualle (Roomaan, Bolognaan, Firenzeen, Parmaan) ja oli voitokas oopperasäveltäjä Maria…Gluckin Orfeus ja Eurydike -ooppera
3.3.2008 / Murtomäki, Veijo
Christoph Willibald Gluckin (1717–87) Wienin-aikanaan säveltämä ooppera Orfeo ed Euridice (1762) oli ensimmäinen uuden tyylin mestariooppera, vaikka se onkin vielä lähempänä pastoraalitradition jatketta. Juhlaoopperalajistaan azione teatrale huolimatta toiminta on teoksessa…Gluckin Pariisin-aika
3.3.2008 / Murtomäki, Veijo
Gluckin uusi musiikkikäsitys sopi ranskalaisille Christoph Willibald Gluckin (1717–87) kuninkaallisesta oppilaasta Maria Antoinettesta tuli Ranskan prinsessa ja kruununprinssin vaimo (1770), Louis XVI:n valtaannousun (1774) yhteydessä kuningatar. Kun Paris ja Helena…Uusnapolilainen koulukunta
27.2.2008 / Murtomäki, Veijo
Nimikkeenä uusnapolilaisuus on vielä hämäävämpi kuin ensimmäisestä ja toisesta napolilaisesta koulukunnasta puhuminen. Kyse on yksinkertaisesti (täys)klassisen ajan oopperasäveltäjistä, joista muutama oli yhä napolilaisia syntyperältään tai koulutukseltaan (Paisiello, Cimarosa), kun taas…Napolilaissäveltäjiä ja muita italialaissäveltäjiä
26.2.2008 / Murtomäki, Veijo
Nicola Porpora Ura Italiassa ja Keski-Euroopassa Nicola Porpora (1686–1768) syntyi ja kuoli Napolissa. Hän oli 1700-luvun alkupuolen oopperan tyylin suhteen vielä pääsääntöisesti myöhäisbarokin edustaja. Porpora toimi (1715–21) Napolin S Onofrio…Toinen napolilainen säveltäjäpolvi
26.2.2008 / Murtomäki, Veijo
Toiseksi napolilaiseksi koulukunnaksi on vanhastaan tavattu kutsua Vincin, Leon ja Pergolesin jälkeistä oopperasäveltäjien sukupolvea, joka opiskeli Napolissa, mutta jonka edustajista kaikki eivät suinkaan olleet italialaisia (Hasse) – tai opiskelleet Italiassa…Josquinin aikalaissäveltäjiä
3.1.2008 / Murtomäki, Veijo
Säveltäjien tulva Josquin Desprezin (n. 1450–1521) aikana täysrenessanssissa toimi poikkeuksellisen paljon loistavia säveltäjiä: Josquinin lisäksi ainakin Obrecht, Agricola, Isaac, Compère, Brumel, de la Rue ja Mouton ovat jo vakiinnuttaneet asemansa.…1900-luvun kirkkomusiikki
17.12.2007 / Tuppurainen, Erkki
Luterilainen kirkkomusiikki Saksassa Max Reger, joka oli katolinen, työskenteli luterilaisen musiikin parissa ja sävelsi mm. koraalikantaatteja (esim. O Haupt voll Blut und Wunden), kuoro- ja soololauluja, urkukoraaleja ja koraalifantasioita. Sigfrid…Josquinin motetit
1.11.2007 / Murtomäki, Veijo
Ajoitusten ja autenttisuuden ongelmia Josquin Desprezin (n. 1450–1521) luova kausi kesti noin 50 vuotta. Hänen tuotantonsa on suurimpia renessanssin tässä vaiheessa lähinnä Isaacin ylittäessä hänet sen laajuudessa. Silti on hämmästyttävää,…Josquin Desprezin elämä
1.11.2007 / Murtomäki, Veijo
Renessanssin musiikkiruhtinaan elämä Säveltäjähistoria syntyy Polyfonisen ihanteen leviämisen ja korkeatasoisten kuorojen perustamisen myötä tarvittiin paljon uutta musiikkia, joten luotiin suuria ohjelmistokokoelmia sekä kuorokirjoja (Cambrai, Sikstuksen kappeli jne.). Samalla muodostuivat laatukriteerit…Modus
19.10.2007 / Murtomäki, Veijo
Moodioppi keskeinen mutta ongelmainen alue Moodi, modaalisuus ja moodioppi ovat keskeisiä teoreettisia käsitteitä ja oppijärjestelmiä keskiajan ja renessanssin musiikissa; ainoastaan kontrapunktiteoria tulee merkityksessä lähelle moodioppia. Tästä johtuen länsimaisen musiikin ajanjaksoa…Humanismi yleisenä ilmiönä
19.10.2007 / Murtomäki, Veijo
Renessanssi humanismin aikakautena Renessanssi ja humanismi on usein mielletty lähes synonyymeiksi: renessanssi olisi se ajanjakso, jota leimasi humanismi, tietynlainen henkinen asennoituminen. Renessanssi, joka sai paljossa virikkeensä antiikista ja luonnosta, olisi…Jean de Ockeghem
8.10.2007 / Murtomäki, Veijo
Ranskan kuninkaiden kapellimestari Jean de Ockeghem (n. 1410–97) – aiemmin etunimenä on käytetty latinalaista muotoa Johannes – syntyi Mons’n lähellä (nykyisen Belgian aluetta) ja vietti pääosan elämästään Pariisissa ennen kuolemaansa…Muita toisen sukupolven säveltäjiä
8.10.2007 / Murtomäki, Veijo
Irrationalisteja Tinctoriksen kuulussa kontrapunktitutkielmassa 1477 mainitsemista säveltäjistä on Ockeghemin aikalaissäveltäjistä vain Busnois tuttu nimi musiikinharrastajille. Se ei tarkoita silti sitä, että Johannes Régis, Firmin Caron, Guillaume Faugues tai vielä eräät…Burgundilaissäveltäjiä
4.10.2007 / Murtomäki, Veijo
Filip Rohkea pani alulle Burgundin kapellin kehittämisen 1384. Hän värväsi muusikoita Avignonista, Pariisista ja Flanderista niin, että vuonna 1404 kapellissa oli jo 28 jäsentä, mikä ylitti Ranskan kuninkaan ja Avignonin…Guillaume Dufay
4.10.2007 / Murtomäki, Veijo
Liège ja Cambrai kirkkomusiikkikeskuksina Flaamilaisella alueella oli useita maineikkaita kaupunkeja hyvin järjestettyine kirkkomusiikkeineen, muusikkoineen ja laulukouluineen. Ylitse muiden nousi kaksi keskusta: Liège ja Cambrai. Liège oli 1300-luvulta lähtien tuottanut joukon…Dodekafonia
20.8.2007 / Pohjannoro, Hannu
Tämä takaa saksalaiselle musiikille ylivallan seuraavaksi sadaksi vuodeksi. (Arnold Schönberg – tarkistamaton lähde.) Atonaalinen musiikki oli 1910-luvun eräiden säveltäjien reaktio tonaalisuudelle, jonka mahdollisuudet myöhäisromantiikan aikana – niin ajateltiin – oli…Karlheinz Stockhausen
9.8.2007 / Pohjannoro, Hannu
Saksalainen säveltäjä Karlheinz Stockhausen (s. 1928) kuului 1950-luvulla sarjallisen musiikin, ns. Darmstadtin koulukunnan kärkihahmoihin. Samoihin aikoihin hän työskenteli myös elektronimusiikin parissa Kölnin radion studioilla. 1960-luvulle tultaessa hän eteni sarjallisuudesta kohti…György Kurtág
31.7.2007 / Pohjannoro, Hannu
György Kurtág (s. 1926) on Romanian unkarilaisalueelta syntyisin oleva, nykyisin unkarilainen säveltäjä ja pianisti. Hänet tunnetaan yksityiskohdiltaan tarkoin huoliteltujen sävelminiatyyrien laatijana. Hänen musiikissaan on eurooppalaisen modernismin ohella löydettävissä vaikutteita Bartókilta…Elliot Carter
13.7.2007 / Pohjannoro, Hannu
Elliot Carter (s. 1908) on yhdysvaltalainen säveltäjä. Nuorelle Carterille tärkeitä musiikillisia vaikuttajia 1920-luvulla olivat mm. Ives, Varèse, Schönberg, Berg, Webern, Stravinsky sekä hänen opettajansa Walter Piston ja Nadja Boulanger. Carterin…Jälkiromanttisia ja moderneja saksalaisia kamarisäveltäjiä
26.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Kamarimusiikki edistyksen kantajana Kamarimusiikin mahdollistama esoteerisuus ja esityksellinen irtaantuminen amatööreistä jo Brahmsilla teki siitä ideaalisen kokeilun välineen ja uudistuksellisten pyrkimysten jopa keskeisen median. Uusin wieniläinen musiikki keskittyikin kamarimusiikkiin: trioihin, kvartettoihin…Muita saksalaisen alueen kamarisäveltäjiä
24.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Vaikka historiankirjoitus keskittyy helposti vain suurmiehiin, saksalaiselta alueelta löytyy 1800-luvun jälkipuoliskolla toki muitakin kamarisäveltäjiä kuin Brahms. Brahms dominoi kenttää helposti ylivoimaisena hahmona, mutta kannattaa muistaa myös monet varjoon jääneet, ihan…Johannes Brahms
24.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Kamarimusiikin jättiläinen Johannes Brahms (1833–97) on tärkein saksalaisista romanttisista kamarimusiikkisäveltäjistä, sillä hän omaksui kamarimusiikin läheisimmäksi alueekseen jäännöksettömämmin kuin yksikään toinen varsinainen romantikko. Brahms oli kamarimusiikin todellinen jättiläinen, saksalaisella kielialueella ainoa…Romantikot kamarisäveltäjinä
24.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Felix Mendelssohn Kamarimusiikin historiallinen ja ilmaisuihanne Felix Mendelssohnia (1809–47) on usein pidetty 1800-luvun Mozartina, apollonisena kultapoikana ja ihmelapsena, joka ei olisi saavuttanut musiikkiinsa koskaan oikeaa syvyyttä ja joka käytti klassisia…Ranskalaisen kamarimusiikin suuret nimet
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
César Franck Kamarimusiikin mallisäveltäjä Belgialaissyntyinen César Franck (1822–90) oli uuden ranskalaisen kamarimusiikin perustajahahmoja yhdessä Faurén ja muutaman kanssa. Hän loi muutamalla laadukkaalla teoksellaan eräät mallit muille säveltäjille. Jo Eduard Lalo…Kamarimusiikista konserttimusiikiksi
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Amatööreiltä ammattilaisille Kamarimusiikki katsottiin vielä 1800-luvun alkuvuosina pääosin aristokratian privaatiksi viihteeksi. Vuosisadan kuluessa myös kasvava porvaristo pääsi osallistumaan siihen, kuitenkin yhä enemmän kuulijana ja vähemmän soittajana, sillä kamarimusiikki ylitti vähitellen…Wagneria ja ranskalaisuutta kamarimusiikissa
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Wagnerin musiikki alkoi saada jalansijaa Ranskassa 1800-luvun jälkipuoliskolla ja se lisääntyi voimakkaasti 1800-luvun lopuilla ja vuosisadan vaihteessa oopperan lisäksi orkesterimusiikissa ja jopa kamarimusiikissa. Se näkyy ranskalaisessa musiikissa lisääntyneenä kromatiikkana, sekvenssitekniikkana,…Kamarimusiikki Englannissa ja Amerikassa
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Englanti Englannin renessanssi Englannista muodostui 1800-luvun lopulla ja etenkin 1900-luvun alkupuolella eräs saksalais-itävaltalaisen kamarimusiikin viljelyn päämaita: Mendelssohnin jälkeen erityisesti Brahms oli siellä korkeassa kurssissa. Myös omaa kamarimusiikkituotantoa alkoi syntyä vähitellen,…Kamarimusiikki Etelä-Euroopassa
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Italia Oopperan rinnalle kvartettiyhdistyksiä ja kansankonsertteja Italia on mielletty niin yksioikoisesti laulun ja oopperan maaksi 1800-luvulla, että usein on jäänyt huomaamatta maan sittenkin kohtalaisen laaja ja edustava soitinmusiikkituotanto. Ooppera- ja…Kamarimusiikki Pohjoismaissa
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Pohjoismaat eivät muodosta tietenkään mitään liian yhtenäistä aluetta, vaikka monilla niillä onkin kosolti yhteistä valtiollista ja uskontohistoriaa sekä kieliyhteyksiä. Norja oli osa Ruotsia maiden välisen valtioliiton ollessa voimassa (1816–1905), kunnes…Kamarimusiikki Suomessa
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Suomi heräsi eurooppalaisen romanttisen musiikkikulttuurin täysivaltaiseksi jäseneksi 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun lupaavia muusikonalkujamme lähetettiin Saksaan opiskelemaan 1860-luvulta lähtien. Moni ei ehtinyt tai pystynyt täyttämään lupauksia täysimittaisesti, joten musiikkimme valta-aika alkoi vasta…Kamarimusiikki Böömissä
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Tšekkiläis-slovakialainen alue – Böömi, Määri, Slovakia – tuotti 1600-luvulta alkaen keskeytymättömän virran muusikoita, kapellimestareita ja säveltäjiä muun Euroopan tarpeisiin, jopa siinä määrin, että sitä kutsuttiin ”Euroopan konservatorioksi” (Burney). Eli olemme…Kamarimusiikki Itä-Euroopan maissa
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Puola Alistetun maan kulttuurielämä kukoisti Puolan historia 1800-luvulla oli maan kannalta traumaattista aikaa: Napoleonin uskottiin tuovan maalle itsenäisyyden, joka vaihtui kuitenkin läpi vuosisadan ulottuvaksi Venäjän alaisuudeksi ja siitä seuranneiksi epätoivoisiksi…Kamarimusiikki Venäjällä
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Venäläisen klassisromanttisen musiikin varhaishistoria Ensimmäiset säveltäjät Myöhempään uuteen aikaan liittyvä länsimaisen taidemusiikin historia Venäjällä alkoi noin 1735, kun keisarinna Anna (1730–40) toi maahan italialaisia oopperaryhmiä. Vähitellen Pietarista tuli 1700-luvun jälkipuoliskolla…Kamarimusiikkikulttuuri herää Ranskassa
23.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Ranska teatterimaana 1800-luku ei ollut Ranskan musiikkielämässä soitinmusiikillisesti korostunutta aikaa, sillä useimmat ranskalaissäveltäjät kunnostautuivat lähinnä teatteri- ja oopperamusiikin tai orkesterin (Berlioz) parissa – tai sitten tämä puoli vain tunnetaan nykyään…Muita 1900-luvun vaihteen saksalaisia oopperasäveltäjiä
15.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Emil Nikolaus von Rezniček Romantiikkaa ja modernia Emil Nikolaus von Rezniček (1860-1945) oli tyypillinen Habsburgien imperiumin monikansallinen edustaja, jonka sukuperinnössä slaavilaisuus ja unkarilaisuus yhdistyi saksalaiseen koulutukseen ja wieniläiseen makuun. Hänen…Richard Strauss
15.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Postwagneriaanista neoklassiseksi oopperasäveltäjäksi Strauss oopperasäveltäjänä Ei liene vaikea pitää Richard Straussia (1864-1949) 1900-luvun suurimpana oopperasäveltäjänä: hän sävelsi 15 oopperaa (1893-1941), joiden musiikillinen laatu, dramatiikka sekä ennen kaikkea syvä inhimillinen…Richard Wagner
9.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Elämä ja ura lyhyesti Richard Wagner (1813-83) syntyi Leipzigissa teatterin kyllästämään perheeseen riippumatta siitä, oliko hänen isänsä poliisivirkailija C. F. W. Wagner (1770-1813) vaiko kasvatti-isän virkaa hoitanut taidemaalarinäyttelijä Ludwig Geyer…Wieniläisoperetti ja berliiniläisoperetti
9.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Wieniläisoperetti Monikansallinen monarkia lähtökohtana Wieniläisoperetin syntymiselle löytyy sekä yhteiskunnallisia että musiikillisia syitä. Olennainen lähtökohta oli pluralistinen, monikansallinen ja -kulttuurinen Habsburgien monarkia, jossa modernin kansallisvaltion kehitys sekä teollinen vallankumous hidastuivat hajakeskityksen…Saksalainen koominen ooppera
5.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Saksalainen 1800-luvun koominen polveutui 1700-luvun Singspielistä, laulunäytelmästä, jonka johtavana säveltäjänä oli ollut Mozart ja jonka kansanomaiseen perintöön lisättiin suositun ja Saksassa paljon esitetyn ranskalaisen opéra comiquen (Boieldieu, Auber, Hérold, Adam)…Täysromanttinen saksalainen ooppera
5.3.2007 / Murtomäki, Veijo
Heinrich Marschner Musiikki ja sen tyyli Kolmen oopperan eklektikko Heinrich Marschner (1795-1861) oli Weberin työnjatkaja. Jos hän ei ollutkaan aina ja kaikessa tämän veroinen seuraaja, joka tapauksessa hän vaikutti ratkaisevasti…Carl Maria von Weber
18.2.2007 / Murtomäki, Veijo
Romanttisen saksalaisoopperan varhainen suurmies Carl Maria von Weber (1786-1826) on saksalaisen romanttisen oopperan ensimmäinen sankari ja suurmies. Hän kasvoi Hampurissa ja pienestä pitäen teatteriympäristössä. Hän oli mukana, kun hänen isänsä,…Koominen ooppera ja operetti elinvoimaisina
25.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Offenbach kuoli vasta 1880, joten hänen esimerkkinsä keveän koomisen musiikin ja ajankohtaisten aihepiirien yhdistämisestä oli voimallinen ja houkutteleva. Niinpä moni muukin ranskalaissäveltäjä joko yksinomaan tai vakavampien oopperoiden ohella tunsi vetoa…Eksotiikka valtaa Ranskan
25.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Orientaalisuus Napoleonin Egyptin-retken (1798) ajoista lähtien ranskalaissäveltäjiä kiehtoivat kaukaiset kulttuurit, mitä lisäsivät maailmannäyttelyiden järjestämiset Pariisissa (1866, 1867, 1878, 1889, 1900), jolloin saattoi kuulla myös ulkoeurooppalaista musiikkia. Luonnollisesti tutustuminen Ranskan siirtomaihin…1800-luvun lopun ranskalainen ooppera ja Wagner
25.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Wagnerin vastustusta Wagnerin rantautuminen Ranskaan tapahtui asteittain. Saksalaissäveltäjä oleskeli ja työskenteli Pariisissa ensin 1839-42, myöhemmin aina silloin tällöin (1849, 1850, 1853, 1858, 1859, 1860, 1861, 1866, 1867), mutta Ranskan hän…Jules Massenet
25.1.2007 / Murtomäki, Veijo
RANSKALAISEN OOPPERAN KÄYTÄNTÖ 1800-LUVULLA Tuotantokoneisto Ranskalainen ooppera muodostui 1800-luvulla sarjasta koodeja ja käytäntöjä: se oli tuotantosysteemi, joka vaikutti säveltämisen, valmistelun ja esityksen kaikkiin tasoihin – kyseessä oli voimallinen järjestelmä, joka…Georges Bizet
24.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Georges Bizet (1838-75) oli Ranskan kaikkein suurimpia säveltäjälupauksia, joka ehti lunastaa toiveet täydelleen vain osittain: ennen kaikkea yhdellä kuolemattomalla teoksellaan, Carmenilla, vaikka muutkin hänen valmistuneet oopperansa kuuluvat ranskalaisen oopperan parhaimmistoon.…Opéra lyrique, drame lyrique: Thomas, Saint-Saëns
23.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Lyyrinen ooppera Lyyrinen ooppera, opéra lyrique, kehittyi 1800-luvun puolivälin jälkeen muiden ranskalaisten oopperamuotojen yhdistelmänä ja välimuotona ilman suuren oopperan mahtipontisuutta ja koomisen oopperan ja operetin kevyttä viihteellisyyttä. Se on oopperalaji,…Charles Gounod
23.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Varhaisoopperat Charles Gounod (1818-93) oli Reichan ja Le Sueurin oppilas, joka Rooman palkinto -matkallaan sai ratkaisevia vaikutteita Italiasta ja antiikin klassisesta kulttuurista, mikä tuli vaikuttamaan myös hänen oopperoidensa aihevalintoihin. Hän…Hector Berlioz
23.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Hector Berlioz (1803-69) on ranskalaisen oopperan suurimpia nimiä, jota ei oikein ymmärretty omana aikanaan ja jota ei vieläkään esitetä liikaa. Hän tuli Pariisiin 1821 ja pääsi Le Sueurin oppilaaksi, mutta…Musiikkiteatterin uudet keveät lajit
18.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Operetti valtaa alaa Uusi keveämpi oopperalaji, operetti, ja sen isoveli, opéra bouffe, syntyivät 1850-luvun jälkipuoliskolla, toisen keisarikunnan ja Napoleon III:n (1852-70) aikana. Operetin historiallisen taustan muodostavat Napoleonin sotien ja Wienin…Pohjoismaiden kirkkomusiikki 1520—1800
9.1.2007 / Tuppurainen, Erkki
Reformaation vaikutus Reformaatioajan liturgiset uudistukset näkyivät tanskalaisessa Malmö-messussa 1528, jonka ilmeisiä esikuvia olivat Nürnbergissä muotoutunut messu (1525/1526) ja Lutherin Deutsche Messe (1526). Hans Thomissønin nuotein varustettu virsikirja Den Danske Psalmebok…Katolinen kirkkomusiikki 1600- ja 1700-luvuilla
9.1.2007 / Tuppurainen, Erkki
Stile anticosta oopperatyyliin Napolilainen oopperatyyli vaikutti varsinkin Italiassa oratorioiden lisäksi myös liturgisiin tilanteisiin sävellettyyn musiikkiin, joskin siinä pyrittiin pitäytymään polyfoniseen stile antico -perinteeseen. Claudio Monteverdin jälkeisistä italialaisista katolisen kirkkomusiikin säveltäjistä…Passio ja historiasävellykset
8.1.2007 / Tuppurainen, Erkki
Kristuksen kärsimyksen historia laulettuna Raamatun tekstien kantilloimiseen lienee jo varhain liitetty dramaattisia pyrkimyksiä, ja 800-luvulta alkaen on säilynyt merkintöjä eri äänialojen käytöstä eri henkilöiden vuorosanojen yhteydessä. Papin laulaman Kristuksen osuuden…Oratorio kirkkomusiikin muotona
8.1.2007 / Tuppurainen, Erkki
Varhaiset oratoriot Oratorion varhaiset juuret palautuvat vastauskonpuhdistukseen ja Filippo Nerin (1515-95) johtaman uskonnollisen kansanliikkeen rukouskokouksiin, jotka liittyivät roomalaiseen paastonajan musiikkikäytäntöön. Oratorioksi voidaan laskea Emilio de Cavalierin dialogilauda-perinteeseen liittyen vuoden 1600…Urkumusiikki jumalanpalveluksessa
8.1.2007 / Tuppurainen, Erkki
Urkujen tulo jumalanpalvelussoittimeksi Ensimmäiset maininnat urkujen käytöstä lännen kirkon piirissä ovat vuodelta 951 englantilaisesta Winchesterin katedraalista ja vuoden 1100 tienoilta Ranskasta. Soitinta käytettiin aluksi Itä-Rooman keisarin hovin tapaan paljolti signaalisoittimena…J. S. Bach ja järjestetty kirkkomusiikki
5.1.2007 / Tuppurainen, Erkki
Keskustelu kirkkomusiikin asemasta jumalanpalveluksessa Saksassa tapahtunut kehitys kohti 1700-luvun pietismiä sai vaikutteita kalvinismista ja Englannin puritanismista. Suosituiksi tulleet hartauskirjat kuten Johann Arndtin Wahres Christentum (Totisesta kristillisyydestä, 1606-09) painottivat henkilökohtaisen spiritualiteetin…J. S. Bachin aikalaisia ja seuraajia
5.1.2007 / Tuppurainen, Erkki
G. Ph. Telemann ja G. F. Handel Kirkkomusiikin sävellysmuodot kävivät 1700-luvun alussa yhä moninaisemmiksi. Valistuksen ja pietismin vuosisadan mittaan kiinnostus kirkkomusiikkiin kuitenkin alkoi vähentyä. J. S. Bachin aikalainen, aluksi Leipzigissa…Opéra comique
4.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Puhuttu dialogi tunnusmerkkinä Koominen ooppera eroaa suuresta oopperasta puhuttujen dialogien puolesta sekä aiheenvalinnaltaan: traagisten ja ylevien aiheiden sijaan siinä suosittiin kevyitä tai puolivakavia, semiserisiä aiheita. Lisäksi eri lajeihin liittyivät omat…Giacomo Meyerbeer
4.1.2007 / Murtomäki, Veijo
Uran vaiheet Giacomo Meyerbeer (1791-1864), oikealta nimeltään Jakob Liebmann Meyer Beer, etunimeltään Meyer, oli saksanjuutalainen, lähellä Berliiniä syntynyt säveltäjä, joka asui ja työskenteli pääosin ulkomailla 50 vuotta elämästään (1814-). Meyerbeerin…Grand opéra
11.12.2006 / Murtomäki, Veijo
Historia ja paikallisväri kunniaan Ns. suuri ooppera, grand opéra, syntyi alun perin teknisenä erotuksena koomisesta oopperasta oopperana, jossa oli puhutun dialogin asemasta resitatiivit. Termiä oli käytetty jo 1700-luvulla vakavasta resitatiivioopperasta.…Empire-ooppera
4.12.2006 / Murtomäki, Veijo
Napoleonin-ajan keisarillinen oopperatyyli Mielenkiinto klassisia aiheita kohtaan ei laskenut Ranskan vallankumouksen aikana, mistä käyvät todisteiksi monet 1800-luvun vaihteessa sävelletyt traagiset oopperat: mm. Cherubinin Médéé (1797) ja Spontinin La Vestale. Pikemminkin…Vallankumousajan ooppera
29.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Kansanjoukkoja ja -laulua Ranskan vallankumous (1789–99) ja Napoleonin valta-aika (1799–1815) sekä musiikissa Gluckin ja muiden (Jommelli, Traetta) oopperareformi, tekivät Pariisista 1800-luvun alun johtavan oopperakaupungin. Olisi mahdotonta kuvitella, etteikö kuohuva aika…Giacomo Puccini
13.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Elämä ja ura Giacomo Puccini (1858–1924) syntyi Luccassa ja kuoli Brysselissä. Jo Luccan-aikana hän sävelsi kirkkomusiikkia, sillä hän kuului Puccinien kirkkomusiikkidynastiaan, jossa peräkkäiset sukupolvet toimivat 124 vuoden ajan kaupungin maestro…Verismi
13.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Varhainen verismi: totuudellisuuden esiinmarssi Wagnerin vaikutus oli pitkään vähäinen italialaisessa oopperassa, sillä vasta 1870-luvulla Italiassa ruvettiin esittämään tämän varhaisoopperoita. Radikaalit kokeilut, filosofinen ote ja esteettiset teoriat musiikin ja oopperan olemuksesta…Muita bel canto -oopperasäveltäjiä
10.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Buffa-oopperat jääneet pimentoon Vaikka merkkinimet ovat korostuneet myöhemmässä reseptio- ja esityshistoriassa, rinnan heidän toimi toki useita muitakin säveltäjiä, joista osa on unohdettu, osa on yhä esillä ja joitakin on löydetty…Bel canto: Giuseppe Verdi
10.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Elämänvaiheet Giuseppe Verdi (1813–1901) syntyi pikkukylässä lähellä Bussetoa, Parman herttuakunnassa. Hän kävi koulua 11-vuotiaasta alkaen Busseton kimnaasissa ja otti musiikkitunteja paikalliselta kapellimestarilta (1825–). Verdiä ei hyväksytty Milanon konservatorioon (1832), mutta…Bel canto: Gaetano Donizetti
10.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Ura Gaetano Donizetti (1797–1848) syntyi ja kuoli Pergamossa ,ja hän oli Simon Mayrin tärkein oppilas. Donizetti oli Bellinin kuolemasta (1835) Verdin Nabuccoon (1842) saakka italialaisen oopperan johtava nimi. Koska Donizetti…Bel canto: Vincenzo Bellini
10.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Elämä Vincenzo Bellini (1801–35) syntyi Sisilian Cataniassa ja kuoli Pariisissa. Hän oli ihmelapsi, joka opiskeli stipendin turvin Napolin konservatoriossa (1819–25) ja Mercadanten tavoin myös Zingarellin johdolla (1822–). Bellinin ratkaisevat vaikutteet…Bel canto: Gioacchino Rossini
10.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Elämä Italian ja Ranskan välillä Gioacchino Rossini (1792–1868), ”Pesaron joutsen” opiskeli Bolognassa (1806–), soitti selloa ja pianoa, esiintyi laulajana sekä toimi johtajana cembalon ääressä teatterissa. Rossinin ensimmäinen ooppera oli valmis…1800-luvun alun italialaisooppera
8.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Interregnum 1800-luvun alkuvuosikymmen oli Italiassa kirjailija ja oopperaentusiasti, Rossini-ekspertti ja romaanikirjailija Stendhalin (1783–1842) mukaan luovan tauon, interregnumin (väliaikaishallituksen) aikaa. Italian vientisäveltäjät (Cherubini, Salieri, Spontini jne.) työskentelivät muualla ja Piccinni ja…Romantiikan harhat ja todet
6.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Rondo Classicassa 4/2004 (vol. 42), ss. 44-48 nimellä Romantiikan harhat ja totuudet. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Mitä on romantiikka musiikissa? Onko romantiikkaa musiikinhistoriallisena aikakautena olemassa? Ja…Mozart modernin ihmiskuvan rakentajana
6.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Rondo Classicassa 12 / 2005 (vol. 54), s. 38-42. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Wolfgang ei ollut pelle eikä köyhimys vaan ajan tuulet haistanut valistussäveltäjä Tuskin kenenkään…Klassismin väärinymmärrys
6.11.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on alun perin julkaistu Rondo Classican numerossa 6 / 2004 (vol. 42), s. 30-35 nimellä Klassismin väärinymmärtämisen pitkä historia. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Itsenäisen soitinmusiikin Wieniin keskittyvän ajan asemasta kysymys…Lauluja ja laulelmia
7.10.2006 / Oramo, Ilkka
Runoilijoita ja säveltäjiä 1800-luvun suomalainen runous oli pääasiassa ruotsinkielistä, ja keskeiset runoilijat olivat J.L. Runeberg (1804–77) ja Zachris Topelius (1818–98). Muista runoilijoista, joiden tekstejä sävellettiin, mainittakoon Lars Stenbäck (1811–70) ja…Orkesterimusiikkia
3.10.2006 / Oramo, Ilkka
Näytelmä- ja konserttialkusoittoja Niin kauan kuin orkesteritoiminta oli katkelmallista ja vailla kiinteää pohjaa, orkesterimusiikkia syntyi vain harvakseltaan. Kun sen kuningaslaji, sinfonia, vielä oli sekä henkisesti että teknisesti mahdollisuuksien ulkopuolella, sävellettiin…Oratorio Italiassa ja Englannissa
2.10.2006 / Murtomäki, Veijo
Italialainen oratorio Napoleonin sodat sekä niiden tuottama aristokraattisten ja kirkollisten instituutioiden lama Italiassa vähensivät ratkaisevasti mielenkiintoa vielä klassismin aikana suosittua ja alun perin Italiassa syntynyttä oratoriolajia kohtaan. Siitä tuli oopperan…Oratorio Ranskassa
2.10.2006 / Murtomäki, Veijo
Uskonnollinen elämä ja sen mukana taide elpyi vallankumouksen jälkeen vasta vähitellen Ranskassa. Ensimmäisiä merkkejä siitä oli Napoleonin ja paavin 1801 tekemän sopimuksen vanavedessä syntynyt René de Chateubriandin kirjoitus Génie du…Kirkollinen saksankielinen oratorio ja passio
2.10.2006 / Murtomäki, Veijo
Konsertti- ja hartausoratorioita Kirkko-oratorion pääalueita olivat protestanttinen Saksa ja Englanti, mutta myös Ranskassa niitä tehtiin huomattava määrä. Lajin tietty maallistuminen on selviö, mutta toisaalta liittyminen kirkkotilan ohella konserttisaliin ja teatteriin…Messumusiikki ja requiem saksalaisella alueella
2.10.2006 / Murtomäki, Veijo
Maallistuminen ja cecilianismi 1800-lukua ei pidetä yleensä kirkkomusiikin suurena vuosisatana, mikä onkin osin totta, sillä maallistuminen eteni kirkon arvovallan muretessa luonnontieteiden edetessä (Darwin) ja yhteiskunnallisen radikalismin ja ateismin saadessa jalansijaa…Messu Ranskassa ja Italiassa
2.10.2006 / Murtomäki, Veijo
Ranskalainen messusävelittäminen ei ollut kovin aktiivista eikä katkeamatonta 1800-luvulla. Vuosisadan alkupuolen, jolloin kirkkomusiikki toipui vallankumouksen tuottamasta lamasta, innostuksen (Cherubini) ja suurten kirkkoteosten valtiollisen merkityksen korostumisen jälkeen vasta vuosisadan puolivälissä alkoi…Romantiikan kuoromusiikki
2.10.2006 / Murtomäki, Veijo
Kuoroliike instituutiona Kuorolaulu kehittävänä harrastuksena Romanttisen kuoromusiikin, suorastaan kuoroliikkeen synty liittyy osin Ranskan vallankumouksen tuottamaan joukkolauluun ja massakuoroihin, osin heräävään ja voimistuvaan kansallistunteeseen, Herderin aloittamaan kansanlaulun vaalimiseen ja yhteiskunnan porvarillistumisen…Konsertto Iberian niemimaalla ja Italiassa
28.9.2006 / Murtomäki, Veijo
Espanjalaissäveltäjiä Espanjan ja Portugalin musiikilla on komea menneisyys: Iberian niemimaa on osallistunut eurooppalaiseen musiikkikulttuuriin täysvaltaisena jäsenenä jo keskiajalta lähtien. Jos musiikkielämä oli 1700-luvulla monilta pääosin italialaisten tuontisäveltäjien varassa – omiakaan…Konsertto Venäjällä
28.9.2006 / Murtomäki, Veijo
Venäläisen musiikin kulta-aika Venäläisellä musiikilla on pitkät länsimaiset juurensa ensin ortodoksisen kirkkomusiikin ja 1500-1600-luvuilla puolalaisen katolisen musiikin vaikutuksen kautta. 1700-1800-luvuilla tsaristinen politiikka suuntautui aktiivisesti Italiaan, Ranskaan, Englantiin ja Saksaan päin.…Virtuoosinen viulukonsertto
27.9.2006 / Murtomäki, Veijo
Niccolò Paganini ”Paholaisen viuluniekka” Genovassa syntynyt Nicolò Paganini (1782–840) loi ranskalaisesta koulusta (Leclair, Guillemain, Viotti) ja pitkästä italialaistraditiosta (Tartini, Locatelli jne.) lähtien uuden standardin viulunsoitolle sekä konserttotyylille. Perinteenkin huomioon…Konsertoivat ranskalaisteokset 1800-luvun jälkipuoliskolla
27.9.2006 / Murtomäki, Veijo
Uhraus soitinmusiikin puolesta Soitinmusiikki oli vielä 1800-luvun puolivälin jälkeen Ranskassa hankalassa asemassa, sillä teatteri, ooppera eri muodoissaan ja baletti olivat musiikkielämän keskiössä. Tyypillinen on pariisilainen lehtiartikkeli vuodelta 1860: ”Näinä aikoina…Pianokonserttoja Lisztin ja Brahmsin välissä
27.9.2006 / Murtomäki, Veijo
Joachim Raff Joachim Raffia (1822–82) arvostettiin 1870-luvulla Saksassa Wagnerin ja Brahmsin tasoisena säveltäjänä. Hänen musiikkinsa oli tosin uudenaikaista, melodiikassaan anteliasta, loisteliastakin, muttei koskaan ajassaan äärimmäisen modernia. Raffin teoksia soitettiin säännönmukaisesti…Sinfoninen konsertto: Liszt ja Brahms
27.9.2006 / Murtomäki, Veijo
Konsertosta sinfonian rinnakkaislaji Virtuoosikonserton, jossa orkesteri tyytyy lähinnä säestämään, konserttomuotoinnovaatioiden, joissa kokeiltiin osien määrällä ja suhteilla, läpisäveltämisen eli orkesteri- ja sooloritornellovaiheiden yhteensulauttamisen sekä perinteisen ritornellosonaattikonserttomuodon rinnalle kehittyi vähitellen 1800-luvun eräs…Romanttisen konserton varhaisvaiheet
27.9.2006 / Murtomäki, Veijo
Pariisin koulu viulukonserton parissa Pariisin koulu muodostaa sillan 1700-luvun viulutaiteen ja 1800-luvun viuluvirtuosismin välillä. Kaikki viulistit ja viuluoppilaat tuntevat koulun kuuluisimmat edustajat, jotka loivat perustan modernille viulupedagogiikalle. Pariisin koulun edustajien…Ranskan Schola cantorum -säveltäjiä
22.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Schola cantorumin merkitys Vincent d’Indyn (1851–1931) toiminnassa, joka tiivistyi institutionaaliseksi hänen yhdessä Charles Bordés’n ja Alexandre Guilmantin kanssa perustamansa Schola cantorumin (1894–) myötä, oli johtotähtenä Franckin, hänen opettajansa (1872–) perinnön…Uuden tyylin airueita Ranskan orkesterimusiikissa: Paul Dukas
22.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Saksalaisvaikutteista ranskalaiseen henkeen Ranskan orkesteri- ja soitinmusiikin uusi ajanjakso alkoi Kansallisen musiikkiyhdistyksen, Société Nationale de Musique, perustamisesta 1871 Preussille hävityn sodan jälkeen mottonaan ars gallica (gallialainen/ranskalainen taide). Sen tehtävänä oli…Ranskalainen orkesterimusiikki Ars gallicassa
22.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Kansallinen musiikkiyhdistys ja Schola cantorum Ranskalainen musiikkielämä ei paljoa rohkaissut omia soitin-, etenkään orkesterisäveltäjiä. Vaikka oli olemassa vakiintuneita orkestereita konserttisarjoineen, niissä pääsi esille lähinnä saksalaismusiikki. Kuuluisa oli Jules Pasdeloup’n (1819–87)…Romanttinen ranskalaissinfonia
22.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Hector Berliozin lisäksi 1800-luvun molemmin puolin Ranskassa oli muutamia merkittäviä orkesterisäveltäjä: Henri Reber, Georges Mathias (sinfonia op. 22, n. 1854), Félicien David, Adolphe Blanc, Théodore Gouvy (neljä sinfoniaa ennen 1880;…Ranskan varhainen romantiikka: Onslow ja Farrenc
21.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Oopperan kulttuuri Ooppera oli ranskalaisessa musiikkielämässä keskeisessä asemassa, eikä etenkään soitinmusiikille ollut 1800-luvun alkupuoliskolla samanlaista tilausta kuin saksalaisella alueella, jossa oli laaja porvarillinen käyttäjäkunta ja jossa syntyi sinfoniakonserttikulttuuri. Lisäksi sävellyskoulutuksessakin…Orkesterisäveltäjiä saksalaisessa myöhäisromantiikassa
17.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Vaikka 1800-luvun lopun ja 1900-luvun vaihteen kuvaa saksalaissinfoniikasta värittävät vahvasti Brucknerin, Brahmsin, Straussin ja Mahlerin jättiläishahmot, heidän rinnaltaan löytyy kosolti hienoja säveltäjiä, joista osa edustaa klassistista asennoitumista, osa myöhäis- ja…Gustav Mahler
17.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Gustav Mahler (1860–1911) oli böömiläissyntyinen juutalainen kapellimestarisäveltäjä, jota pidettiin yhtenä aikansa parhaista orkesterinjohtajista. Hän toimi Wienin oopperan johtajana (1897-1907) ja New Yorkin Metropolitan-oopperan kapellimestarina (1908-). Konserttimatkoillaan Mahler kävi jopa Suomessa…Richard Strauss
17.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Richard Strauss (1864–1949) oli Mahlerin ohella aikansa menestyksekkäimpiä kapellimestarisäveltäjiä: hän toimi Münchenin, Weimarin, Berliinin ja Wienin oopperan johtajana. Strauss sävelsi kaikkiaan lähes 50 orkesteriteosta (1873-), joista 12 on suuria ohjelmallisia…Sinfonian uusi tuleminen ja klassiset romantikot
17.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Sinfoniasäveltämisen aukko vai ei? Sinfonia koki saksalaisen nykykäsityksen mukaan uuden tulemisen 1860-70-luvuilla (Dahlhaus) – tai pikemminkin kyseessä on suurmieskultin tuottama näköharha, sillä sinfonioita toki sävellettiin koko ajan, mutta tuolloin sinfonia…Orkesterin ja orkesterimusiikin uudistajat: ohjelmasinfonia ja sinfoninen runo
17.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Hector Berlioz Saksan 1800-luvun alkupuoliskon orkesterimusiikki oli vain kohtalaisen innovatiivista. Sinfoniassa seurattiin muutamin poikkeuksin vanhaa neliosaista muotoa, joskin ohjelmallisia piirteitäkin alettiin hyödyntää (Spohr) sekä kehittää kuvallisuutta ja luonnehtivuutta romanttisen ilmaisun…Romantiikan sinfonia
16.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Beethoven esikuvana, haasteena ja velvoituksena Orkesterimusiikin kehitystä 1800-luvulla sekä inspiroi että varjosti Beethovenin antama malli, joka vaikutti monista säveltäjistä musertavalta, jopa ylivoimaiselta seurata. Jotkut säveltäjät taas kokivat Beethovenin musiikin haastavana…Richard Wagner
1.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Wagner – oopperan itsekeskeinen nero – teki myyteistä kertomuksia vallasta sekä moderneja rakkauskertomuksia Richard Wagner (1813-83) on eräs musiikinhistorian kiistellyimpiä…Liszt kirkkomusiikkisäveltäjänä — pyhimys vai huijari
1.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Franz Lisztin (1811-86) Weimarin-vuosien 1848-61 seuralainen, prinsessa Wittgenstein kirjoitti 1870-luvulla: ”Lisztiä on pidetty aina hulluna, huijarina, kaupankäyntiä harjoittavana virtuoosina. Minulle…Pyhä Palestrina paistattelee pilven päällä
1.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. ”Kirkkomusiikin pelastaja” – hengen mies vai rahastava opportunisti? Kirkkomusiikin puhdistaja? Vastauskonpuhdistuksen voimat tiivistivät rintamaansa musiikissakin rivakasti. Jo 1528 Pariisin synodi…Rzewski on aikamme etummaisia pianosäveltäjiä
1.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Improvisaation ja eri musiikkien liitto on tuottanut omintakeisia pianoteoksia Osallistuvuus on estänyt läpilyöntiä musiikkiteollisuudessa Kukapa 70-lukulainen ei osaisi joukkolaulua !El…Glazunov ja sinfoninen ongelma
1.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Klassikon asema jo nuorena Kuolemansa jälkeen lähes unohdetun, mutta nyt taas varovaisessa nousussa olevan Aleksandr Glazunovin (1865-1936) ura muistuttaa paljossa…Monteverdi yhdisti tuotannossaan kirkon ja teatterin
1.8.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Claudio Monteverdi (1567-1643) oli uuden ajan ensimmäinen suuri säveltäjämestari, Bachiin ja Beethoveniin verrattavissa oleva nero, jonka tuotanto näytti suunnan myöhemmälle…Uudelleenlöydetty Berlioz on romantiikan suuria nimiä
31.7.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. En liene ainoa, jolle varhaisin mielikuva Hector Berliozista (1803-69) liittyy Gustav Dorén mainioihin karikatyyreihin: langanohut säveltäjä johtamassa satapäistä kuoroa tai…Kansallissäveltäjä Hugo Alfvén on asemansa ansainnut
31.7.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Ruotsin etevin sinfonikko sai työlääntyä Uppsalassa kantaatti- ja juhlasäveltäjänä Alfvénin ja Sibeliuksen vertailu on koitunut meillä edellisen haitaksi Vailla arvostusta…Dohnányin palautettu maine
31.7.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Ernö Dohnányi oli 1900-luvun viipyvän romantiikan viimeinen edustaja Politiikan vuoksi turmeltunut maine? On vaikea sanoa, johtuuko Ernö Dohnányin (1877-1960) vitkainen…Feinberg, venäläinen musiikkinero löytyi
31.7.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Samuil Feinberg on musiikinhistorian tärkeimpiin kuuluva pianistisäveltäjä Kaksitoista sonaattia silloittavat Skrjabinin ja Prokofjevin Avantgarde-liikkeitä 1900-luvun alun Venäjällä Viime vuosikymmeninä on…Charpentierin kunniakas paluu
31.7.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Ranskan barokkimusiikin suurhahmo on saanut ansaitsemansa paikan parnassolla Lullyn ja Delalanden varjoon jäänyt säveltäjä sai kärsiä italialaissuuntautumisestaan Mielestään ylenkatsottu säveltäjä…Medtner — pianosäveltäjien suuri tuntematon
26.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Sonaatit kuuluvat lajin eliittiin Nikolai Medtner lienee suurelle yleisölle melko outo nimi. Pianisteistakin hänet tuntee ani harva. Ja jos tuntee,…Klassisen sinfonian uudet kasvot
26.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Vanhal, Dittersdorf, Kozeluch, Rosetti, Kraus ja kumppanit tulevat Vielä kymmenisen vuotta sitten tämä artikkeli olisi jäänyt kirjoittamatta. Malja valistavalle äänilevyteollisuudelle!…Messiaen — urkujen skolastikko ja mystikko
23.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Katolisen säveltäjäneron urkumusiikki ylistää Luojaa ja kaikkea luotua. Olivier Latryn kokonaislevytys on ensiluokkaisen vakuuttava. Suuren yleisön arvostamaa urkumusiikkia Urkumusiikki on…Vivaldi: barokkioopperan erotiikkaa ja eksotiikkaa
22.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Viulupappi-Vivaldi oli myöhäisbarokin Venetsian suosituin oopperasäveltäjä Vuosisadallamme tapahtuneen renessanssin myötä Vivaldista on tullut suuren yleisön rakastama säveltäjä samalla, kun älyköt…Telemann — Saksan Bergman
19.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Ikinuori suuruus, jolle saksalaiset kostivat, ettei ollut kuin Bach, köyhä tai sairas Aikalaistensa pitämä säveltäjä ”Saksan musiikin kruunu”, ”isänmaamme todellinen…Séverac — maalaissäveltäjä Debussyn ja Ravelin varjossa
18.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Izumi Tateno teki tärkeän Séverac-levytyksen Olisiko niin, että pääkaupungin ulkopuolella asuva provinssisäveltäjä ei voi saada samanlaista huomiota osakseen eikä yhtäläistä…Schubert rikkoi liedeissään lyyrisen seurapiirilaulun rajat
18.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Historialliset äänitteet näyttävät liedin dramaattiset mahdollisuudet Samana vuonna 1811, kun 14-vuotias Franz Schubert (1797-1828) kirjoitti ensimmäiset liedinsä, Leipziger Allgemeinen Zeitungissa…Purcell, Britannian Orfeus, on maineensa ansainnut
18.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. ”Englannilla ei ole koskaan ollut suurempaa neroa musiikissa.” (Roger North) ”Jos Purcell olisi elänyt, hän olisi kirjoittanut parempaa musiikkia kuin…Gallialaissinfonikko Magnardin ura katkesi kesken
16.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Ranskan kansallissankari Albéric Magnard on löydetty vähitellen muuallakin. Vain 21 opuksen tuotanto on suppeudestaan huolimatta laadukas. Kuulaan katkennut ura Hieman…Poulenc oli pianon postmoderni mestari
16.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Satavuotissynttärijuhliaan pilvenlongalta seuraileva Francis Poulenc (1899-1963) oli hulvaton, määritelmiä pakeneva säveltäjä, joka ei itsekään oikein ymmärtänyt ominaislaatuaan. Poulenc tunnusti (1919):…Keiser, Saksan barokkioopperan kuningas
16.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Häväisty ja jälleen palautettu maine Mainen kunnia on katoavaa sorttia, mutta menneen kunnian palautus on silti aina mahdollista. Reinhard Keiserin…Chabrier — kujeen ja ilveilyn mestari
11.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Francis Poulenc toteaa kirjassaan (1960) Emmanuel Chabrieristä (1841-94), säveltäjästä, jota hän rakasti yli kaiken, että ”tämä toi Ranskan musiikkiin hellyyden…Franz Schmidt — Itävallan viimeinen sinfonikko
2.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Wienissä arvostettu säveltäjä Kaikkihan nykyään tuntevat Mahlerin ja hänen sinfoniansa. Tuntevat, vaikka Mahler jäi eläessään vaeltavaksi juutalaiseksi, jota wieniläinen yleisö…Salieri — myrkyttäjäkonna vai viaton musiikkimies?
2.5.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Elokuvan mustamaalaama säveltäjä Antonio Salieri (1750-1825) – murhanhimoinen, kademielinen mitättömyys, joka omaa asemaansa pönkittääkseen ja päästäkseen eroon palvotusta kilpailijastaan myrkytti…Saint-Saënsin piristäviä pianokonserttoja
27.4.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Saint-Saënsin konsertot ovat lajin merkkiteoksia. Stephen Hough’n levytykset tekevät musiikille oikeutta. Takavuosina musiikinhistorian kirjoissa luki lähes pääsääntöisesti, että Camille Saint-Saëns…Alkan — pianon nero vai Frankenstein?
12.4.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Ainoa seikka, jonka musiikki-ihmiset yleensä tietävät Alkanista, on sekin ilmeisesti virheellinen. Legendan mukaan Alkan kuoli kirjakaapin alle sen romahdettua hänen…Jehan Alain — urkujen Satie ja Ravel
11.4.2006 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Vain 29-vuotiaana kuollut Jehan Alain (1911-40) oli Ranskan musiikin suurimpia toivoja. Hän menehtyi saksalaissotilaan luotiin yksinäisellä tähystyspaikalla sen jälkeen kun…Manierismi Italiassa ja varhainen quattrocento
3.2.2006 / Murtomäki, Veijo
Ranskalais-italialainen manierismi 1300-luvun aikana Etelä-Ranskan ruhtinashovit sekä Avignonin paavinhovi olivat tekemisissä Pohjois-Italian ruhtinassukujen ja kaupunkien kanssa. Italialaiset ruhtinasperheet pyrkivät järjestämään hovinsa yhtä lailla taiteita ja tieteitä suosiviksi kuin pohjoiset esikuvansa.…Ars subtilior -säveltäjiä Ranskassa
3.2.2006 / Murtomäki, Veijo
Ensi kertaa musiikinhistoriassa tunnetaan nimeltä suuri joukko säveltäjiä, vaikka monen henkilöllisyys on jäänytkin avoimeksi. Useissa tapauksissa säveltäjien elämänvaiheista tiedetään vain joitain sattumanvaraisia yksityiskohtia, joista monet ovat peräisin sävellysten sisältämien tekstien…Johannes Brahms
2.2.2006 / Murtomäki, Veijo
Johannes Brahms (1833–97) kamppaili sinfonialajin omaksumiseksi pitkään, pari vuosikymmentä. Brahmsia ahdisti Schumannin ihastunut lausunto (1853) hänestä “Messiaana”, joka yksin oli arvollinen astumaan Beethovenin saappaisiin ja jatkamaan siitä, mihin tämä jäi…Urkupainotteisia ranskalaissäveltäjiä
26.1.2006 / Murtomäki, Veijo
Ranskassa oli 1600–1700-luvuilla pitkä ja ansiokas klaveeritraditio, joka jossain määrin kärsi vallankumouksen pyörteissä, kun cembaloja ja urkuja hävitettiin ja osa uruista pelastui vain ihmeen kaupalla tai urkureiden (mm. Balbastre) rohkean…Pianopainotteisia ranskalaissäveltäjiä
24.1.2006 / Murtomäki, Veijo
Ranskassa oli 1600-1700-luvuilla pitkä ja ansiokas klaveeritraditio, joka jossain määrin kärsi vallankumouksen pyörteissä, kun cembaloja hävitettiin vanhan järjestelmän soivina ylellisyyssymboleina ja urkuja tuhottiin yleisen kirkonvastaisen mielialan ja ateistisen ajattelun innoittamana.…Virittämisen teoriasta ja käytännöstä
1.12.2005 / Takala, Matti
Viritys perustuu yläsävelsarjaan Näinä tasavireisyyden kyllästäminä aikoina on hyvä hieman miettiä, miten soittimia ennen viritettiin. Nopea vilkaisu osoittaa, kuinka tasavireisyys kiinteävireisten soitinten viritysjärjestelmänä on yleistynyt vasta hyvin myöhään. Samalla huomaa…Musiikin poetiikka ja taistelu ohjelmamusiikista
19.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Kiistely musiikin olemuksesta Musiikin sisäinen vastakohtaisuus Romantiikan säveltäjä eli keskellä monia vastakkaisia aatteita ja ideoita, jotka heijastuivat myös musiikilliseen keskusteluun. Ehkä kaikkein vakavin ristiriita romantiikassa koski vastakkaisiksi muodostuneita käsityksiä musiikin…Romantiikan syntytausta
17.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Romantiikan olemuksesta Romantiikan käsite Kun tavanomaisessa kielenkäytössä puhutaan ’romanttisesta’ tai ’romantiikasta’, kyse on samanlaisista yleistermeistä kuin vaikkapa käsitteissä ’barokkinen’ ja ’barokki’ tai ’klassinen’ ja ’klassisimi’. ‘Romanttinen’ viittaa tavallisesti tunnepainotteisen, fantastisen…Ranskalaisnaiset laulusäveltäjinä
17.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Garcia-suku Espanjalaislaulaja, -säveltäjä ja -opettaja Manuel Garcían (1775-1832) lapsista kaksi tytärtä, Maria Malibran ja Pauline Viardot olivat 1800-luvun juhlittuja laulajattaria, samalla päteviä säveltäjiä. Myöhemmin Manuel García juniorista (1805-1906) tuli 1800-luvun…Myöhäisiä mélodie-säveltäjiä
17.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Déodat de Séverac Talonpoikaismuusikko Déodat de Séverac (1872–1921) tarjoaa mielenkiintoisen esimerkin ehkä ensimmäisen polven takaisin maalle palanneista, juuriaan etsivistä muusikoista. Séverac syntyi Etelä-Ranskassa ja hän kävi koulunsa Toulousessa. Opiskeltuaan Pariisin…Mélodien mestarit
17.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Gabriel Fauré Gabriel Fauré (1845–1924) on Ranskan kaikkein merkittävimpiä laulusäveltäjiä Claude Debussyn ja Maucice Ravelin rinnalla, kenties sen suurin mestari tuotannon laajuuden ja laadun perusteella, Franz Schubertin ja Robert Schumannin…Ranskalaisen laulun kukoistus
17.11.2005 / Murtomäki, Veijo
César Franck César Franck (1822–90) ei ollut täysin kotonaan mélodien kirjallista sivistystä ja hienostunutta prosodiaa, tekstin lausuntaa melodian keinoin vaativassa maailmassa; melodian painotukset ovat toisinaan hänellä poikkiteloin kielen kanssa. Franck…Mélodie
17.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Mélodien synty Ranskalaisia lauluja alettiin vähitellen kutsua nimellä mélodies. Ensimmäisen kerran termiä käytettiin, kun Franz Schubertin lauluja julkaistiin Ranskassa 1830-luvun alussa. Uusi laji kehkeytyi 1830-luvulla ja se oli saksalaisen liedin,…Romanssin aika
17.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Varhainen romanssi 1700-luvulla lauluja kutsuttiin Ranskassa lähinnä nimellä romance, romanssi, joka oli alun perin keskiaikaisiin rakkaus- ja ritaritarinoihin viittaava kirjallinen laji. Musiikissa se oli yksinkertainen, kansanomainen, usein säkeistöllinen laulutyyppi. Muita…Romantiikan nainen laulusäveltäjänä
15.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Nainen 1800-luvun musiikkielämässä Nainen muusikkona Tyttöjen kasvatus saattoi 1800-luvulla monesti olla lähes yhtä monipuolista kuin poikienkin, joten ei ihme, jos liberalisoituvassa porvarillisessa yhteiskunnassa nainen musiikin harjoittajana ei jäänyt enää ehdottomaksi…Myöhäiset liedsäveltäjät
15.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Richard Strauss Liedsäveltäjä Richard Strauss (1864–1949) sävelsi yli 200 liediä, joista vain osa on nykyään tunnettuja. Suurin osa lauluista syntyi 1885-1906 hänen vaimolleen, sopraano Pauline de Ahnalle. Aviopari esiintyi myös…Liedin mestarisäveltäjät: Brahms ja Wolf
15.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Johannes Brahms Soitinsäveltäjä laulujen parissa Ollakseen 1800-luvun jälkipuoliskon merkittävin saksalainen soitinsäveltäjä on huomionarvoista, että Johannes Brahmsin (1833–97) opuksista puolessa on mukana lauluääni. Brahms sävelsi 43 vuodessa (1853–96) ison laulutuotannon: 277…Biedermeier ja romantiikka laulussa: Mendelssohn ja Schumann
15.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Biedermeier ja romantiikka Biedermeier-tyyli Napoleonin sotien ja Wienin kongressin jälkeinen aika merkitsi rauhallisemman, joskin myös valvotumman (sensuuri ja urkinta) ajan koittamista, jolloin porvaristo vetäytyi sodista väsyneenä oman kodin rauhaan vaalimaan…Piano-ja oopperasäveltäjät laulun parissa
15.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Franz Liszt Laulutuotanto Franz Liszt Franz Lisztin (1811–86) yli 80 laulua saksan-, ranskan-, italian-, unkarin-, venäjän- ja englanninkielisiin runoihin kattavat hänen elämästään yli 40 vuotta ja ovat siten hänen tuotannossaan…Franz Schubert
15.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Schubert liedin luojana Liedin historia itsenäisenä taidelajina alkaa oikeastaan vasta Franz Schubertista (1797–1828), jota ennen se oli ollut lähinnä seurallista musisointia: kotimusiikista tuli Schubertin sävellyksissä konserttilaulua. Sanan ja musiikin ykseydestä…Muita varhaisia liedsäveltäjiä
15.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Vaikka Franz Schubertin hahmo tuntuu helposti kohoavan saksalaisen laulun historiassa ylitse muiden, on syytä muistaa, että Schubert kokosi yhtäältä yhteen toisten keksintöjä ja jalosti mallejaan pidemmälle. Toisaalta rinnan hänen kanssaan…Saksalaisen liedin varhaisvaiheet ja lied-runous
15.11.2005 / Murtomäki, Veijo
Esiromanttinen lied: Sturm und Drang Varhaisvaihe: kenraalibassolaulusta klaveerilauluun Liedin (Lied = saksalainen laulu) historiallisen taustana on 1700-luvun saksalainen laulukirjallisuus. Se oli barokin aikana ja vielä 1700-luvun puoliväliin saakka continuo- tai…Hovimusiikkia Pohjolassa
4.11.2005 / Oramo, Ilkka
Musiikin eri lajit saavat muotonsa niiden tehtävien mukaan, joita niillä oli yhteiskunnassa. Eri säädyillä ja yhteiskuntaluokilla oli kullakin oma musiikkinsa. Hovi ja kirkko olivat keskiajalla ja uuden ajan ensimmäisinä vuosisatoina…Urkuja ja urkureita
4.11.2005 / Oramo, Ilkka
Katolisena aikana kirkkomusiikki oli ensi sijassa laulettua musiikkia. Rooman kirkko suhtautui torjuvasti tai ainakin epäluuloisesti soitinten käyttöön, sillä suloisten sointien aistillisen lumon pelättiin johtavan kirkkokansan ajatukset pois pääasiasta, Jumalan sanan…Kaupunginmuusikkoja
4.11.2005 / Oramo, Ilkka
Kaupunkien kehitys Euroopan sydän- ja myöhäiskeskiajan kulttuurikehitykselle leimallinen piirre oli vanhojen kaupunkien vaurastuminen, uusien perustaminen ja kaupunkimaisen elämänmuodon kehittyminen. Kaupungit poikkesivat maaseudusta elinkeinorakenteensa ja asukkaittensa oikeudellisen aseman nojalla. Niissäkin tosin…Jälkiromanttisia piano- ja urkusäveltäjiä
21.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Ferruccio Busoni Ferruccio Busoni (1866–1924) oli Sibeliuksen elinaikainen ystävä ja tämän musiikin puolestapuhuja, jonka Wegelius onnistui saamaan Helsingin musiikkiopiston opettajaksi 1888–90. Busoni oli monipuolinen italialais-saksalainen lahjakkuus: pianisti, kapellimestari, säveltäjä ja…Romantiikan piano- ja urkusäveltäjiä suurten varjossa
21.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Gioachino Rossini Gioachino Rossini (1792–1868) mielletään toki enemmän oopperasäveltäjäksi, mihin nähden on suuri yllätys havaita hänen olleen myös tuottelias pianosäveltäjä. Hänen myöhäinen 158 kappaleen kokoelmansa Péchés de vielleisse (Vanhuudensyntejä, 1857-68)…Johannes Brahms
21.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Johannes Brahmsin (1833–97) pianomusiikin lähtökohtana ei ole Chopinin eleganssi eikä Lisztin orkestraalinen retoriikka, vaan Beethovenin puhtaaseen musiikilliseen ajatteluun perustuva askeettisempi linja ja Schumannin edustama poeettinen, ei-ohjelmallinen tunnelmallisuus ja klassismin arvostamisen…Franz (Ferenc) Liszt
20.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Liszt säveltäjänä ja ihmisenä Lisztin merkitys Franz (Ferenc) Liszt (1811–86) oli unkarilaissyntyinen kosmopoliittipianisti, kapellimestari ja säveltäjä, romantiikan ja 1800-luvun keskeisiä hahmoja ja musiikillisia suunnannäyttäjiä. Hänen elämänsä, taiteilijakohtalonsa, musiikkinäkemyksensä, osallistuvuutensa ja…Frédéric (Fryderyk) Chopin
20.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Pianon bel canto -säveltäjä ylitse muiden Frédéric (Fryderyk) Chopin (1810–49) oli romanttiseksi ajatellun, yhtäältä lyyrisen ja haaveellisen, toisaalta toiminnallisen ja kertovan pianomusiikin ruumiillistuma, pianistisäveltäjä, joka sai pianon soimaan niin kuin…Robert ja Clara Schumann
20.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Robert Schumann Pianovirtuoosista pianosäveltäjäksi Robert Schumann (Zwickau 1810–Endenich/Bonn 1856) syntyi Zwickaussa kirjakustantajaisän ja musikaalisen äidin perheeseen. Hän opiskeli Leipzigissa Friedrich Wieckin johdolla pianonsoittoa ja suunnitteli pianovirtuoosin uraa, mutta se katkesi…Varhaisromantiikan pianosäveltäjät
19.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Vaikka useimmat varhaisromantiikan pianosäveltäjät elivät yhtä aikaa myöhäisklassisen ajan säveltäjien – Beethovenin, Clementin, Cramerin, Hummelin jne. – kanssa, hämmästyttävää on se pianistisen kirjoitustavan muutos, joka leimasi uuteen tyyliin kuuluvia pianistisäveltäjiä.…Yleistä romantiikan piano- ja urkumusiikista
19.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Piano ja pianomusiikki Pianomusiikin kehitys 1800-luvulla oli seurausta pianonrakennustaiteen ja säveltämisen välisestä vuorovaikutuksesta: pianon muoto muuttui, koko tuli suuremmaksi, siitä tuli metallirunkoinen ja kielten jännitys lisääntyi, jolloin soitin kasvoi voimakasäänisemmäksi.…Leikareista ja piipareista
10.10.2005 / Oramo, Ilkka
Maallisesta musiikista keskiajan Suomessa tiedetään vähän, sillä se oli muistinvaraisesti periytyvää ja suurelta osin improvisoitua. Nuotinnettuja sävelmiä ei tunneta. Nuotinkirjoituksen taidon hallitsivat vain kirkonmiehet ja oppia saaneet luostariveljet, joilla ei…Trecenton säveltäjiä
7.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Varhaisvaiheen säveltäjiä Keskuspaikat Trecenton keskeisen alueen muodostivat Keski- ja Ylä-Italian kaupungit ja niiden ruhtinashovit sekä kirkot. Napolin espanjalaishovi oli sivistyksestään huolimatta liian kaukana talouden ja kulttuurin yhteenliittymästä Pohjois-Italiassa. Rooma oli…Leoninus ja Perotinus, organumin mestarit
7.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Leoninus ja Magnus liber organi Leoninus (fl. n. 1150 – n. 1201) on ensimmäinen tunnettu merkittävä polyfonisen musiikin säveltäjänimi, Notre Damen kirkon kaniikki ja kanttori sekä yliopistosivistyksen saanut maisteri. Häneltä…Laulu Englannissa, Saksassa, Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa
4.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Ristiretkeläisten, kuninkaallisten avioliittojen ja laulajien vaeltamisen kautta trubaduurien ja truveerien taide levisi muihinkin maihin: Englantiin, Saksaan, Espanjaan ja Portugaliin sekä Italian eri osiin, ennen muuta Sisiliaan ja Pohjois-Italiaan. Minnelaulu Saksankielisiä…Trubaduurit
4.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Trubaduurien taide Trubaduurien aika ja aineisto Trubaduurikulttuuri voidaan jakaa kolmeen kauteen: varhaisvaihe 1000-luvun lopusta 1100-luvun puoliväliin kulta-aika noin 1150-1250 myöhäisvaihe 1200-luvun lopussa Trubaduureilta on säilynyt 2 600 runoa, joista 246…Yleiskatsaus keskiajan maalliseen laulumusiikkiin
3.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Keskiajan yhteiskunta Sääty-yhteiskunta Keskiajan yhteiskunnasta noin yksi prosentti oli aatelisia (bellatores = sotilaat), jotka eivät osanneet lukea ja kirjoittaa, klerkkejä oli 9 % (oratores = rukoilijat), jotka omasivat nämä taidot…Truveerit
3.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Truveerien taide Truveerirunouden synty Trubaduurien aika oli lopulta ohi Etelä-Ranskassa, kun albigensseja eli kataareja vastaan käytiin uskonsotaa (1209-29), mutta heidän taitonsa levisi Pohjois-Ranskaan, Englantiin, Saksaan, Espanjaan ja Italiaan (Pohjois-Italia ja…Ristiretket ja ritarirunouden varhaiset vaiheet
3.10.2005 / Murtomäki, Veijo
Idän ja lännen kohtaaminen Ristiretket Ritarirunous kukoisti Ranskassa noin 1000-luvun lopusta 1200-luvun loppuun. Sen lähtökohta oli ristiretkissä, jotka alkoivat 1096 ja joita oli laskutavasta riippuen 7-10: 1. ristiretki: 1096-99, juutalaisvainot,…Eurooppalaisen kulttuurin juuret
29.9.2005 / Murtomäki, Veijo
Antiikin merkitys länsimaille Antiikki ja sen kulttuuri ovat toimineet eurooppalaiselle hengenelämälle eräänlaisen Atlantiksen funktiossa. Antiikki on ollut toiveajattelun lähde, ihmiskunnan iäksi menetetyn suuruudenajan symboli – ja samalla idealisoitua menneisyyttä, viaton…Muusisten taiteiden lajit ja muodot
29.9.2005 / Murtomäki, Veijo
Epiikka Kreikkalaisen mytologian mukaan musiikilla on taivaallinen alkuperä: Apollo ja Orfeus soittivat ja heidän musiikkinsa teki valtavan vaikutuksen ihmisiin ja luontoon. Väinämöinen on heihin rinnastuva hahmo suomalais-karjalaisessa Kalevala-mytologiassa. Kreikan musiikkia…Antiikin ajan musiikinteoriaa ja teoreetikkoja
29.9.2005 / Murtomäki, Veijo
Teorian luonteesta Antiikin Kreikan varhaisin säilynyt musiikinteoria on peräisin vasta 200-100-luvuilta eaa., hellenistisiltä ja bysanttilaisilta kirjoittajilta, joten sen kuvausvoima ei ole yksiselitteinen. Lisäksi teoreetikot eivät tarkoittaneet töitään muusikoille eikä se…Roomalainen runous ja musiikki
29.9.2005 / Murtomäki, Veijo
Rooman (taide)historian jako Roomalainen taide ja historia jaotellaan seuraaviin kausiin: arkaainen kausi 240-80 eaa. klassinen kausi 80 eaa.-120 jaa. kulta-aika 80 eaa.-14 jaa. tasavallan loppuaika 80-30 eaa. Augustuksen aika 30…Ritarilaulu – keskiajan korkeakulttuuria ja iskelmää
28.9.2005 / Murtomäki, Veijo
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. Ajatus keskiajasta ”pimeinä vuosisatoina” syntyi 1800-luvulla, romantiikan sivutuotteena. Sillä on ollut musertavan vääristävä vaikutus historiankäsitykseemme. Sen mukaan keskiaika tiukkui hurskautta,…Ars subtilior -käsikirjoituksia
27.9.2005 / Murtomäki, Veijo
Codex Ivrea ja Codex Apt Ars subtiliorin alkuvaiheen tärkeimpiä kokoelmia on Codex Ivrea (n. 1360-70), joka käsittää 81 sävellystä (ajalta n. 1320-37). Säveltäjät ovat enimmäkseen anonyymejä, mutta mukana on myös…Motetti ja messu Italiassa
27.9.2005 / Murtomäki, Veijo
Maallista kirkkomusiikkia 1300-luvulla Italiaan syntyi enimmäkseen laulumusiikkia, vaikka esimerkiksi firenzeläissäveltäjät olivat poikkeuksetta klerkkejä, joiden tuotannosta on säilynyt vain vähän kirkkomusiikkia. Ei ole ihme, jos 1400-luvun alussa Firenzen piispa jylisi ”…Guillaume de Machaut
26.9.2005 / Murtomäki, Veijo
Machaut’n elämästä Hovimies Machaut Guillaume de Machaut (n. 1300-1377) oli Ranskan merkittävin säveltäjä 1300-luvulla. Hän syntyi ja sai koulutuksensa Reimsissä, jossa hän vietti myös loppuelämänsä 1340-luvulta eteenpäin. Machaut oli usean…Hevosromaani ja Philippe Vitry
26.9.2005 / Murtomäki, Veijo
Roman de Fauvel Poliittinen pamfletti Yhteiskunnan kannalta 1300-luvun alun uusi musiikki hienouksineen liittyi aiempaa suurempaan instituutiokritiikkiin. Kirkko, huono hallitseminen ja sota kauheuksineen olivat musiikin ja sen tekstin kohteita. Aikakauden terävin…Yksinlaulun kulta-aika
7.6.2005 / Oramo, Ilkka
Säveltäjiä ja runoilijoita Yksinlaulun alueella murtauduttiin vuosisadan vaihteessa ulos edellisen kauden biedermeier-kulttuurista. Yksinlaulun taiteellisen tason kohoaminen ei kuitenkaan merkinnyt yksinkertaisen ja vaatimattoman laululyriikan häviämistä. Laululyriikka pikemminkin jakaantui kahteen esteettisesti ja…Maailman huonoin säveltäjä
15.2.1996 / Oramo, Ilkka
Puolalaissyntyinen ranskalainen säveltäjä, kapellimestari ja musiikkikirjailija René Leibowitz (1913–1972) julkaisi vuonna 1955 Sibeliuksen 90-vuotispäivän kunniaksi pamfletin Sibelius, le plus mauvais compositeur du monde (Sibelius, maailman huonoin säveltäjä). Sitä painettiin 51…Igor Stravinsky
1.9.1992 / Oramo, Ilkka
Igor Fedorovitš Stravinsky syntyi Oranienbaumissa lähellä Pietaria 18. kesäkuuta 1882 ja kuoli New Yorkissa 7. kesäkuuta 1971. Stravinskyn suku on isän puolelta peräisin Puolasta, josta se muutti Venäjälle joskus Katariina…Bruno Maderna
29.10.1991 / Oramo, Ilkka
Bruno Maderna (Venetsia 21.4.1920 – Darmstadt 13.11.1973) soitti jo pikkupoikana viulua Venetsian palatseissa järjestetyillä kutsuilla. Suosijansa herttuatar Edmonde de Polignacin välityksellä hän tuli tuntemaan useita merkittäviä säveltäjiä, kuten Straussin, Malipieron…Maurice Ravel
1.9.1991 / Oramo, Ilkka
Maurice Ravel syntyi Cibouressa 7. maaliskuuta 1875 ja kuoli Pariisissa 28. joulukuuta 1937. Isänsä puolelta hän oli savoijilais-sveitsiläistä, äidin puolelta baskilaista sukua, ja hän syntyi Lounais-Ranskassa baskimaakunnassa, mutta kasvoi Pariisissa…Georges Auric
28.10.1989 / Oramo, Ilkka
Georges Auric [o’rik] (Lodève 15.2.1899 – Pariisi 23.7.1983) opiskeli Montpellier’n ja Pariisin konservatorioissa sekä 1914–16 Schola Cantorumissa d’Indyn johdolla. Uusia virikkeitä vanhoillisen koulutuksen vastapainoksi hänelle antoivat Satien ohella Milhaud, Honegger…Schönbergin Gurre-Lieder
1.8.1983 / Oramo, Ilkka
Kun Schönbergin kantaatti Gurre-Lieder helmikuussa 1913 sai kantaesityksensä Wienissä, aika oli ajanut sen edustaman tyylin ohitse; mutta tämä johtui ulkoisista olosuhteista, ei sisäisistä syistä. Musiikin Schönberg oli säveltänyt vuosina 1900–1901,…