Felip Pedrell
Pedrell (1841–1922) oli katalonialainen, kuten niin moni muukin espanajalaisen musiikin keskeisnimi. Pitkälti hänen monipuolisen toimintansa ansiosta säveltäjänä, opettajana, historioitsijana ja julkaisijana Espanjassa syntyi kansallinen musiikkiherätys säveltäjineen ja muusikkoineen, joista varsin moni opiskeli ja eli Pariisissa. Hänen oppilaitaan olivat mm. Albeniz, Granados, Turina ja Falla. Pedrell sävelsi lauluja italian- saksan-, ranskan- ja espanjan kielellä. Niistä mainittakoon 12 Mélodies sur des poésies de Teophile Gautier (1877), Melodías (1881), Aires andaluces (1889) ja Cançiones arabescas (1906).
Pedrellin merkitystä espanjalaisen taide- ja kansanmusiikin historian ja käytäntöjen kirjaajana ei voi yliarvioida. Hän oli yhtä kiinnostunut flamenco- ja folkloristisen tanssimusiikin juurista kuin vaikkapa vanhan espanjalaisen kirkkopolyfonian ja urkumusiikin vaiheista, ja hän oli toimittamassa mm. Tomás Luis de Victorian tuotannon kokonaisjulkaisua. Hänen kirjansa Por nuestra música (Barcelone, 1891) oli vaikutusvaltainen korostaessaan kansanmusiikin merkitystä taidemusiikille, ja mm. Sibelius saattoi saada hänen ajatuksistaan vahvistusta omalle suhtautumiselleen kansanmusiikkiin,
Isaac Albéniz (1860–1909) oli katalonialainen syntyjään, mutta hän jakoi luovan elämänsä pianistina ja säveltäjänä pääosin Madridin, Barcelonan ja Pariisin kesken. Tuotannon keskeisen muodostavat pianoteokset ja teatterimusiikki (zarzueloja, oopperat Pepita Jiménez, 1896-97, ja Merlin, 1898-1902), joskin myös lauluja, pääosin nykyisin esittämättömiä, on kohtalaisen paljon. Laulusarja Rimas de Bécquer (1888) on pianistisesti yllättävän karu.
Enrico Granados (1867–1916) oli katalonialainen ja opiskeli Pedrellin johdolla Barcelonassa, jossa myös hänen näyttämöteoksensa saivat pääosin esityksensä – kahden tärkeän poikkeuksen kera: ooppera María del Carmen (1898) esitettiin Madridissa, ja kuuluisaan taidemaalariin liittyvä ooppera ooppera Goyescas (1913-15) sai ensiesityksen New Yorkin Metropolitanissa. Lauluteoksista tärkeimpiä ovat 7 Canciones amatorias (1913) sekä Colección de tonadillas (Tonadilla [tai teatterilaulu]-kokoelma, 1916), joka käsittää 12 laulua: mm. laulut La maja dolorosa 1-3 (Suruinen nuori nainen), Amor y odio (Rakkaus ja viha), El majo discreto (Huomaavainen mies), El mirar de la maja (Tytön katse) ja El majo timido (Ujo nuorukainen), josta seuraavassa näyte:
| Llega a mi reja y me mira por la noche un majo que, en cuanto me ve y suspira, se va calle abajo. ¡Ay qué tío más tardío! ¡Si así se pasa la vida estoy divertida! |
Saapuu ikkunani alle ja minua katsoo yöllä nuorukainen, joka, niin pian kuin näkee minut ja huokaa, poistuu alas tietä pitkin. Oi mikä kuhnuri! Jos hän häin viettää elämä, onpa minulla hauskaa! |
| Otra vez pasa y se alejo y bajito yo le digo ¡Adiós Don Fantasma! ¡Ay que tío más tardío! ¡Si así se pasa la vida estoy divertida. |
Hän tulee uudestaan ja vetäytyy taas joten sanoo hänelle hiljaa: hyvästi Herra Haamu! Oi mikä kuhnuri! Jos näin kuluu elämä, onpa minulla hauskaa! |
| vaihtoehtoinen versio | |
| Si hoy también pasa e me mira y no se entusiasma pues le suelto este saludo ¡Adiós Don Fantasma! ¡Ay que tío más tardío! Odian las enamoradas las rejas calladas! |
Jos hän tulee taas ja minua katsoo osoittamatta halukkuutta, ehkä tervehdin häntä: hyvästi Herra Haamu! Oi mikä kuhnuri! Rakastuneet tytöt inhoavat hiljaisia ikkunoita! |
Manuel de Falla (1876–1946) oli eräänä poikkeuksena andalusialainen (Cadiz), joskin hänen äitinsä oli katalonialainen ja myös Falla opiskeli Pedrellin johdolla. Hän on espanjalaisen musiikin tärkein 1900-luvulle tuonut säveltäjä (yksinäytöksinen ooppera La vida breve, ”Lyhyt elämä). Toisaalta musiikki sai ratkaisevia vaikutteita Pariisissa oleskelusta, impressionismista ja Stravinskylta, jonka espanjalaisvastineena Fallaa voi osin pitää. Siete canciones populares (Seitsemän espanjalaista laulua, 1914-15) on onnistunut yhdistelmä folklorea ja taidelaulua, jossa kansalliset impulssit on muunnettu jäännöksettömästi korkeakulttuuriksi, alkuperäisen värin katoamatta. Fandango-tyyppinen El paño moruno ja Seguidilla murciana tulevat Murcian seudulta etelä-Espanjasta, Asturiana pohjois-Espanjasta, Jota Aragoniasta, Nanassa on maurilaista etelä-Espanjaa, Canción espanjalainen laulu ja Polo on andalusialainen ilmeeltään. Seuraavassa sarjan avauslaulu:
| Al paño fino, en la tienda, una mancha le cayó; Por menos precio se vende, Porque perdió su valor. ¡Ay! |
Hienoon kankaaseen kaupassa on tullut tahra; nyt se myydään halvemmalla, koska se menetti arvonsa. Ai! |
Joaquín Nin (1879–1949), syntyjään kuubalainen, tuli jo lapsena Barcelonaan, jossa hän opiskeli piano, sittemmin myös Pariisissa Moszkowskin johdolla (1902–08) ja vielä Schola Cantorumissa. Lauluista tunnetaan erityisesti Veinte cantos populares españoles (20 espanjalaista kansanlaulua, 1923).
Joaquín Turina (1882–1949) oli andalusialainen (Sevilla), Albenizin ja Granadosin tavoinen pianosäveltäjä, joka opiskeli Pariisissa d’Indyn johdolla. Musiikki painottuu orkesteri-, kamari- ja pianosäveltämisen puolelle, mutta laulajien rakastamaa ohjelmistoakin löytyy. Koska Turina oli pianisti, hänen laulukokoelmansa Poema en forma de canciones op. 19 (R. de Campoamor, 1918) alkaa soolopianonumerolla ja sarjan Canto a Sevilla op. 37 (M. San Román, 1927) seitsemästä numerosta peräti kolme on vain pianolle.
Federico Mompoun (1893–1987), katalonialaisen pianosäveltäjän (Barcelona) laulumusiikista suosittu on L’hora grisa (Harmaa hetki, 1915). Joaquín Rodrigo (1901–1999) on monilla soitinmusiikin alueilla ansioitunut katalonialaissäveltäjä, (Valencia), jonka lauluista muistetaan Cuatro madrigales amatorios (”Neljä rakkausmadrigaalia”, 1948). Xavier Montsalvatge (1912–2002) on hänkin katalonialaissäveltäjä, jolta löytyy kaksi suosittua laulusarjaa: Cinco canciones negras (”Viisi mustaa/mustien laulua”, 1945) ja Canciones para niños (”Lauluja lapsille”, 1953).
Fernando Obradorsin (1897–1945), katalonialaissäveltäjän (Barcelona), maine lepää neljä osaa käsittävän kokonaisuuden Canciones clásicas españolas varassa. Tässä suositun 1800-luvun vaihteen laulun El Vito sovituksen alkua:
El vito
Una vieja vale un real
y una muchacha dos cuartos,
pero como soy tan pobre
me voy a lo más barato.
Con el vito, vito, vito,
con el vito, vito, va.
No me haga “usté” cosquillas,
que me pongo “colora”.
Cuatro curas, se la llevan
a enterrar con el vito, vito, va.
Se la llevan y es mi suegra
¡ay! ¡La risa que me dá!
Con el vito, vito, vito
¡ay! ¡Que no la veré más!
An old woman costs a real
And a girl costs two cuartos,
But as I’m very poor
I’ll go for the cheaper option.
With the vito, vito, vito,
With the vito, vito, va.
Don’t tickle me, ‘your honour’,
Because I’ll go ‘all red’.
Four priests take her away
To bury her, with the vito, vito, va.
They’re taking her away, and it’s my mother-in-law.
Ah, how that makes me laugh,
With the vito, vito, vito!
Ah, because I’ll never see her again!
