Oratoriosta oopperan korvike
Kristuksen kärsimyskertomus oli tuottanut jo keskiajalla kirkkonäytelmiä. Renessanssiaikana kehittyi moniääninen motettipassio, jonka perustaja oli frankoflaamilainen Antoine de Longueval (fl. 1503–22) passiollaan (1503–07). 1500-luvulla motettimaisia kuoropassioita sävelsivät mm. Rore (1557), Lasso (1575, 1585), Victoria (1585), Gallus (1587), Byrd (1605). Passion uusi tuleminen tapahtuu seuraavaksi vasta 1600-luvun lopulla katolisessa kirkkomusiikissa (ensimmäisiä A. Scarlatti).
Oratoriosta tuli oopperan korvike silloin kun teatterit olivat suljettuja. Käytössä olevat lajiotsakkeet sacro melodramma, dramma sacro, tragedia sacra eli kirkko-ooppera, -draama tai -tragedia, viittaavat oopperamaiseen konseptiin päin. Oratorioissa henkilöiden lukumäärä on yleensä 3–5 (SSATB), joten ne voivat muodostaa kuoron etenkin näytösten lopuissa. Secco-resitatiivi ja recitativo accompagnato tulivat myös käyttöön (noin 1700–). Uskonnollisten aiheiden ohelle tuli dramaattisia tai poeettisia tekstejä ja, vaikka käytettiin yhä raamatullisia tekstejä, painotus saattoi olla lyyrinen.
Käyttöön tuli myös oratorio erotico: naista kuvattiin viettelijänä, jolloin tekosyynä oli maallisen rakkauden paheellisuus, vaikka paljolti voitiin vain tarjota sama aihepiiri siten teatterin ulkopuolellakin esimerkiksi Batsheban, Potifarin vaimon, Delilan ja Susannan hahmoissa. Kansankielinen oratorio, oratorio volgare, oli suosiossa 1640–1700, ja vähitellen siihen sulautui latinankielinen oratorio.
Koska useimmat oopperasäveltäjät kirjoittivat myös oratorioita, niiden välinen ero umpeutui vähitellen: kuoro menetti merkitystään, soololaulu resitatiiveineen ja aarioineen korostui; kertojaa käytettiin, kunnes 1700-luvulla siitä ruvettiin luopumaan. Keskuksia olivat Rooma, Napoli, ylä-Italian kaupungit Firenze, Bologna ja Modena sekä Venetsia ja edelleen Wien.
MODENA
Modenassa tuotettiin 1670–80-luvuilla yli 100 oratoriota, sillä kaupunki oli täynnä vastauskonpuhdistusta ajavia instituutioita, jotka pyrkivät elvyttämään hengellisiä arvoja ja tarjosivat viihteen varjolla moraalisia opetuksia Raamatun sankareista ja pyhimyksistä: säveltäjiä olivat mm. Ferrari, Stradella, A. Scarlatti ja Pasquini. Valtaan liittyvät aiheet, kuten Mooses-oratoriot välittivät myös maallista viestiä “hyvästä hallinnosta”.
Benedetto Ferrari (1603/4–81) sävelsi oratorion Il Sansone (“Simson”; Modena, 1680), alaotsakkeeltaan Oratorio in due canti (“Kaksiosainen oratorio”). Teosta leimaa vahva dramaattinen karakterisointi viettelevän Delilan ja intohimossa riutuvan Simsonin hahmoissa; Intohimo (Senso) ja Järki (Ragione) ovat allegorisia henkilöitä.
Giovanni Bononcini (1670–1747) sävelsi oratorion La Maddalena a’ piedi di Cristo (“Magdaleena Kristuksen jalkain juuressa”, Lodovico Forni; 1690) Modenan herttu Francesco II d’Esten tilauksesta. Aihepiiri sopi hyvin vastareformaation tarkoituksiin: luopumiseen maallisista haluista ja houkutuksista ja suuntautumiseen pyhiin asioihin ja rukoukseen. Saman libreton tuli säveltämään kymmenisen vuotta myöhemmin Caldara.
ROOMA
Roomassa oratorio oli erittäin suosittu laji ja nautti kardinaalien sekä aatelissukujen tukea. Paavi Clemens X:n julistamaksi pyhäksi vuodeksi 1675 firenzeläisten Rooman-veljeskunta, jonka suojeluspyhimys oli Johannes Kastaja, tilasi peräti 14 oratoriota loppiaisen ja pääsiäisen väliseksi ajaksi. Näitä säveltäjiä olivat Antonio Masini (1639–78), Pietarin kirkon musiikinjohtaja, joka sävelsi kahdeksan oratoriota, Bernardo Pasquini, joka sävelsi kaksi oratoriota, sekä neljä säveltäjää, jotka kukin kirjoittivat yhden oratorion: Alessandro Melani (1639–1703), Giuseppe Antonio Bernabei (1649–1732); Giovanni Battista Mariani sekä Stradella.
Muita Roomassa oratorioita säveltäneitä ovat mm. Händel, Caldara ja Bencini.
Alessandro Stradella
Stradella (1645–82) kirjoitti kuusi oratoriota, joista muut on sävelletty Roomaan (1660–80), paitsi Susanna Modenaan. Hänen oratoriossaan on kaksi puoliskoa, joiden välissä kuultiin saarna; karaktereita on vain 4–5 ja dialogia vähemmän kuin oopperassa.
S. Giovanni Battista. Oratorio in due parti (“Johannes Kastaja”, Abbé Ansaldi; Rooma, 1675): Rooman-esityksessä soitti hieno orkesteri, johon kuului mm. Corelli. Oratorion concertino eli pieni sooloryhmä koostui kahdesta viulusta, violonesta, theorbista ja cembalosta, neliääninen concerto eli iso orkesteri viuluista, altoista, violonesta ja kontrabassoista sekä continuosta.
Artemisia Gentileschi: Susanna e i vecchioni (“Susanna ja vanhukset”, 1610).
La Susanna
La Susanna, oratorio per music (Giovanni Battista Giardini; Modena, 1681) on säveltäjän pääteoksia, jossa musiikki liikkuu ketterästi resitatiivin, arioson ja aarian välimaastossa. Teos on uskomattoman sensuelli oratorioksi. Seuraavassa ensimmäisen osan päätösnumerot 23–27.
DUETTO
TUOMARI I JA II
Susanna, älä pelkää.
TOINEN TUOMARI
Ei alhainen halu
ENSIMMÄINEN TUOMARI
eikä karkea ajatus
TUOMARIT I JA II
väijy rinnassamme;
ilon ja mielihyvän vuoksi
luoksesi toi meidät nuolia kantava jousimies.
RESITATIIVI
SUSANNA
Näinkö Hilkiaksen tytärtä
te häpäisette?
Näinkö te loukkaatte
Joakimin vaimoa?
Virkamiehiä ilman kunniaa,
tuomareita vailla arvostelukykyä,
paetkaa häpeämättömät! Oi Jumala!
Miksei jumalattomille päillenne
iskeydy koko taivaallinen sotajoukko?
DUETTO
TOINEN TUOMARI
Älä ole vastahakoinen, älä,
palvottu rakkaani
ENSIMMÄINEN TUOMARI
Lohduta oi armelias
lävistettyä sydäntäni.
TOINEN TUOMARI
Rakkauden palkintoa
halajaa sydämeni.
ENSIMMÄINEN TUOMARI
Rauha ja rakkaus
käskevät sydäntäni.
RESITATIIVI
ENSIMMÄINEN TUOMARI
Täällä kukaan ei meitä näe.
SUSANNA
Olettepa hulluja,
kun taivaallisilta katseilta
luulette voivanne kätkeytyä.
TOINEN TUOMARI
Jo uskolliset palvelustyttösi
ovat sulkeneet puutarhan kaikki portit.
SUSANNA
Mutta ovat auki ne [portit],
jotka johtavat ikuiseen kuolemaan.
ENSIMMÄINEN TUOMARI
Antaudu, oi kaunokainen, rakkaudelle tai valmistaudu
kohtaamaan vihamme ja mitä peljästyttävimpiä kärsimyksiä.
SUSANNA
Jumala tietää kyllä, miten torjua lurjusten aseet.
TOINEN TUOMARI
Syytökset, valheet ja petokset tulevat varjostamaan
elämääsi ja kunniaasi.
SUSANNA
Turhia uhkauksia! Heikkoa viattomuutta
auttaa Taivas, ja tähdet ovat kilpenä.
Mutta kyllin olen teitä kärsinyt: haloo!
KERTOJA
“Palvelijat”, hän tahtoi huutaa, mutta ennakoiden
hänen aiettaan lurjukset
kiiruhtivat vakuuttamaan, että hän oli rikkonut
vannotun uskollisuuden pyhän siteen.
Ja sellainen uskottavuus ja voima
oli valkohapsisten mustalla syytöksellä,
että pimeään vankilaan
teljettiin viaton syyllisen tavoin.
VIISIÄÄNINEN KUORO
Aina on aiheuttanut kuoleman epäpuhdas rakkaus.
Mutta kun rintaan
vanhan miehen se juurtuu,
tappava liekki on myrkkyä
ja ruttoa sydämelle;
niinpä taistellen rinnan jään kanssa
tuo tukahdutettu roihu
purkautuu salamoina
ja räjähtelee lakkaamatta.
Bernardo Pasquini (1637–1710) oli roomalaisen vokaalimusiikin merkkimiehiä, jolta tunnetaan lähes 20 oratoriota, joista tosin osa on kadonnut. Näitä ovat mm. Sant Alessio (“Pyhä Aleksis”; 1676/86), I fatti di Mosè nel deserto (“Mooseksen teot erämaassa”; 1687) ja La sete di Christo (“Kristuksen jano”; 1689).
NAPOLI
Napolissa luotiin 1700-luvun alkuun mennessä yli 60 italialaista oratoriota, ja kaupunki on siten Rooman ja Wienin jälkeen lajin tärkein keskuspaikka: säveltäjiä mm. Caresana, Ziani, A. Scarlatti, Giuseppe Conti, Porpora, Leo.
Giuseppe Cavallon (k. 1684) Il Giudizio Universale (“Viimeinen tuomio”; Napoli, 1681) on nerokas teos täynnä dramatiikkaa ja kärjistyksiä. Siinä hyvät ja pahat asetetaan vastakkain kunnolla: henkilöinä on kaksi enkeliä ja kaksi kuolevaista, kaksi siunattua ja kaksi kirottua sielua, Kristus ja Mikael. Oratorion aariat ovat virtuoosisia, tehot järisyttäviä. Christoforo Caresana (n. 1640–1709) oli johtava napolilaisen oratoriotradition perustaja ennen Scarlattia; hän sävelsi neljä oratoriota (1676–84?).
Alessandro Scarlatti
Isä-Scarlatti (1660–1725) oli johtava oratoriosäveltäjä täysbarokissa: hän toimi sekä Roomassa että muualla (Napolissa, Modenassa, Venetsiassa, Firenzessä). Häneltä tunnetaan 38 oratoriota, kaksi passiota sekä lisäksi kirkkokantaatteja.
Passio Domini Nostri Jesu Christi secundum Joannem (“Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kärsimys Johanneksen mukaan” = “Johannes-passio”; Napoli?, 1684) on ehkä ensimmäinen konsertoiva (=oratoriomainen) latinalainen passio, jossa testo (= kertoja) laulaa moninaiseen tyyliin (resitatiivia, ariosoa, kuvioita, kiihtynyttä tyyliä), Jeesus vakavasti ja aariamaisemmin, turba-kuoroja on, jouset ovat aktiivisia, ilmeitys on tehokasta ja kokonaisvaikutelma suurenmoinen.
Scarlattin tunnetuimpia oratorioita ovat vanhastaan olleet S. Teodosia (“Pyhä Theodosius”; Modena, 1685), La Giuditta (“Judith”; Napoli, 1693; Rooma/Firenze, 1700). Humanità e Lucifero (“Ihmiskunta ja Lucifer”; Rooma, 1704) on lähellä kantaattia keston kannalta (n. 50 min.), mutta kuitenkin oratorio dramatiikaltaan ja muodoiltaan (sinfonioita, säestettyjä resitatiiveja, orkesteriaarioita); Luciferusta säestää trumpetti ja sopraninonokkahuilu kaksintaa viulua, minkä lisäksi soolo ja tutti vuorottelevat.
Abramo il tuo sembiante. Cantata per la Notte di Natale (“Abraham, katseesi/ulkomuotosi. Kantaatti jouluyöksi”; Rooma, 1705) on myös kantaatin ja oratorion välimaastossa henkilöineen Daniel, Hesekiel, Jeremia, Iisak ja Abraham. Oratoriossa Il primo omicio overo Cain (“Ensimmäinen murha eli Kain”; Venetsia, 1707), Oratorio à 6 voci (“Oratorio kuudelle lauluäänelle”) henkilöitä ovat Kain, Aabel, Eeva, Aatami, Jumalan ääni ja Luciferin ääni; kyseessä on oikea hengellinen ooppera resitatiivi- ja aaria-vuorotteluineen ja loisteliaine lauluosuuksineen.
BOLOGNA
Bolognassa sävelletystä 216 oratoriosta, joihin libretot on olemassa, on säilynyt vain 25 teosta partituureina. Giacomo Antonio Perti (1661–1756) on pääedustaja 15 oratoriollaan (1679–1723).
FIRENZE
Firenzestä on vasta 1663 tietoja oratorion esityksestä, minkä jälkeen siellä on vuosittain esitetty noin 20–40 oratoriota. Scarlatti sävelsi sinne kaksi oratoriota (1705–06). Tärkein edustaja on Giovanni Carlo Maria Clari (1677–1754) neljällä oratoriollaan.
VENETSIA
Oopperan suosion vuoksi oratorio saapui kaupunkiin myöhään. Tärkeä sysäys oratorion suuntaan oli, kun Giovanni Legrenzi (1626–90) velvoitettiin (1671–) säveltämään musiikit Esercizi spiritualiin (“Hengellisiin harjoituksiin): hän kirjoitti viisi oratoriota vuosina 1671–75, mm. Il Cuor umano all’incanto. Oratorio à quattro voci con basso continuo (“Ihmissydän lumouksen vallassa”; 1673), joka on moraliteetti allegorisine henkilöineen Cuore (Sydän), Piacer (Nautinto), Mondo (Maailma), Angelo (Enkeli), Demonio ja Cristo.
Carlo Pallavicino (1640–88) sävelsi oratoriot Il trionfo dell’innocenza (“Viattomuuden riemuvoitto”) ja Maria Maddalena (1687) sekä Il trionfo della castità (“Siveyden/puhtauden riemuvoitto”, 1688), jotka olivat venetsialaisen oratorion perustajateoksia. Muita säveltäjiä olivat mm. Caldara, Ziani, A. Scarlatti, B. Marcello, Vivaldi ja Michelangelo Gasparini (n. 1670–n. 1732).
Ospedalet
Ospedalet tarvitsivat oratorioita: Francesco Gasparini sävelsi 1701–14 lähes joka vuosi yhden Ospedale della Pietà’lle. Venetsiassa oli neljä tyttöjen ja muidenkin orpokotia tai luostaria ta konservatoriota, joissa nämä saivat hyvän kasvatuksen, etenkin musiikkiaineissa, sillä niissä toimi iso orkesteri (30–60 soittajaa) ja tytöt olivat solisteja ja muodostivat myös kuoron. Yhteensä yli 100 oratoriota esitettiin ospedaleissa vuosina 1667–1740. Niissä toimivat säveltäjät opettajina ja musiikinjohtajina nimikkeillä maestro di coro, maestro di musica ja maestro di cappella. Venetsian neljä suurta ospedalia (ospedali grandi) olivat:
• Ospedale di San Lazzaro dei Mendicanti’ssa (Kerjäläisten Pyhän Lasaruksen hoitokoti”; 1224–) hoidettiin lepratautisia. Sen tärkeimpiä kuoronjohtajaopettajia olivat Giovanni Legrenzi (1683), Johann Adolf Hasse (1727), Antonio Lotti (1701), Baldassare Galuppi (1752–97).
• Ospedale della Pietà’ssa (“Myötätunnon hoitokoti”; 1335–) hoidettiin hylättyjä lapsia. Sen kuuluisimpia musiikinjohtajia ja säveltäjiä olivat Johann Rosenmüller (1658–77), Francesco Gasparini (1701–13), Antonio Vivaldi (1703–38), Giovanni Porta (1726–37), Nicola Porpora ( 1742–44), Gaetano Latilla (1754–66) ja Giuseppe Sarti (1766–67).
Ospedale della Pietàn kirkko ja uusi kappeli Vivaldin aikaan.
• Ospedale degl’Incurabili (“Parantumattomien hoitokoti”; 1496–) vastaanotti kuppatautisia, orpoja ja entisiä prostituoituja. Tärkeimpiä opettajia olivat Carlo Francesco Pollarolo (1696–1722), Johann Adolf Hasse (1727–71 – lukuisten poissaolojen kera) ja Antonio Lotti (1722–40).
• Ospedale di Santa Maria dei Derelitti (“Hylättyjen Santa Maria -hoitokoti”; 1527–) otti vastaan kodittomia lapsia. Tärkeimpiä opettajia olivat Giovanni Bassano (1612–17), Giovanni rOvetta (1635–47), Giovanni Legrenzi (1672–), Antonio Pollarolo (1712–16, 1733–43), Nicola Porpora (1742–44), Tommaso Traetta (1766–79), Antonio Sacchini (1768–72), Pasquale Anfossi (1773–77) ja Domenico Cimarosa (1781–82).
WIEN
Wien oli oratorion tärkein keskus Rooman ohella. Wienin hovissa esitettiin noin 350 oratoriota (ja 1050 oopperaa) vuosina 1660–1740. Keisari Leopold I (1604–1705) sävelsi neljä sepolchroa. Sepolcro-oratorio (“hautaoratorio”) oli eräs oratorion alalaji, jota esitettiin pitkäperjantaisin ja joka sai nimensä sen esityspaikan mukaan. Esityksissä oli myös näyttämöllisyyttä esityksissä. Laji oli usein vain yksiosainen erotukseksi kaksiosaisesta oratoriosta/passiosta. Säveltäjiä olivat mm. Bertali, Draghi, Schmelzer, G. Bononcini, M. A. Ziani, Fux, F. Gasparini, Conti, Lotti, Caldara, Hasse ja Porpora.
Antonio Bertali (1605–69) sävelsi mm. oratoriot Maria Maddalena (1663), La strage degl’innocenti (“Viattomien lasten verilöyly”; 1665), jotka ovat suurteoksia. Antonio Draghi (n. 1635–1700) teki yli 40 oratoriota Wieniin, joista suurin osa on sepolcro-lajissa: mm. Il terremoto (“Maanjäristys”), jossa on viisiääninen jousiyhtye, Il crocifisso per gratia (“Ristiinnaulitseminen armon vuoksi”; 1692) ja Il libro con sette sigilli scritto dentro e fuori (“Seitsemän sinetin kirja kirjoitettu sisälle ja ulkopuolelle”; 1694).
Johann Joseph Fux
Fux (n. 1660–1741) sävelsi 12 oratoriota, joista 10 on säilynyt kokonaisena. Hän käytti kolmea eri oratoriolajia :
1) raamatullinen draama eli varsinainen oratorio henkilöineen;
2) allegoris-moralisoiva opetusoratorio, jossa joko ei ole oikeita henkilöitä tai vähintäänkin osa hahmoista on allegorisia (Rakkaus, Totuus jne.);
3) passio-oratorio, joka on oopperamainen, resitatiiveja ja aarioita sisältävä pääsiäisaiheinen oratorio, jossa on runoilijan tekemä libretto eli runsaasti uutta hengellistä runoutta.
La fede sacrilega nella morte del Precursor S Giovanni Battista (“Edelläkävijä Johannes Kastajan kuolemassa häväisty usko;” 1714) on oikea suuri oratorio, jossa on vaikuttavia kuoroja; se kuvaa pääosin Herodeksen moraalista ongelmaa Johanneksen suhteen. La Deposizione dalla Croce di Gesù Cristo Salvator Nostro (“Meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ristiltäotto”; 1728) on pääsiäisoratorio/sepolcro, jossa on hieman näyttämöllisyyttä, resitatiiveja, aarioita ja kuoroja; henkilöitä ovat Maria, Maria Magdaleena, apostoli Johannes, Josef Arimatialainen, Nikodemus, sekä Syntisten kuoro.
Antonio Caldara
Caldara (1670–1736) sävelsi noin 40 oratoriota, joilla hän on lajin tuotteliaimpia edustajia myöhäisbarokissa ja ylipäätään myöhäisbarokin keskeisiä säveltäjiä. Hän teki niitä Venetsiaan (1697–1700), Mantovaan (1700–07), Roomaan (1709–16) ja Wieniin suurimman osan eli 25 oratoriota (mm. Zenon teksteihin).
Magdaleena Kristuksen jalkain juuressa
Paolo Veronese: La conversione di Maria Magdalena (Maria Magdaleenan kääntymys, 1547).
Maddalena ai piedi di Cristo (“Magdaleena Kristuksen jalkain juuressa”, Lodovico Forni; noin 1700) on Venetsian ajan viimeisiä töitä. Se on tehokas kirkko-ooppera, jossa henkilöt (Magdaleena, Martta, Maallinen rakkaus, Taivaallinen rakkaus, Fariseus, Kristus) laulavat lähinnä ABA-aarioita, joskin osa niistä on pieniä aarioita continuon säestyksellä (intiimit tilanteet), osa isoja, ritornelloaarioita viisiääniselle jousistolle, jolloin saavutetaan teatterillinen tehokkuus. Oratorio sisältää sekä kaunista että kiihkeää musiikkia. Seuraavassa ensimmäisen osan päätöksestä Magdaleenan resitatiivi ja aaria, joissa hän tekee valintansa:
MADDALENA. Recitativo
Martha, ho risolto/Martta, olen päättänyt
in serio della grazia di Dio/povessani Jumalan armon
lo sprone io sento,/rohkaisun tunnen.
men’ vado ai piè di Cristo,/menen Kristuksen jalkojen juureen,
ivi farò del Paradiso acquisto./jossa saavutan Paratiisin.
Aria
Voglio piangere/Tahdon itkeä
Sin che frangere/kunnes rikkoa
Possa il nodo che mi lega./voin kahleen joka minua sitoo.
Sempre il cielo/Aina taivas
Apparve amico/on näyttäytynyt ystävällisenä
A’ desiri, a’ sospiri/kaipuille ja huokailuille
D’un alma che prega./sielun joka rukoilee.
Gioaz (“Jooas”; 1726), Il Battista (“Kastaja”; 1727) ja Gerusalemme convertata (“Kääntymyksen tehnyt Jerusalem”; 1733) on sävelletty Zenon librettoihin. La Passione di Gesù Cristo Signor Nostro (“Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kärsimys”; 1730) Metastasion librettoon keskittyy henkilöihin Magdaleena, Johannes, Pietari ja Joosef Arimatialainen. Musiikki on yhdistelmä fugaalista tyyliä ja galanttia; mukana on sooloaarioita ja painavia kuoronumeroita, joiden läsnäolo erottaa teoksen vakavasta oopperasta.