Motetti päälajina
Motetti säilyi kuninkaallisen kapellin ehkä tärkeimpänä lajina Aurinkokuninkaan (k. 1715) ajan, kunnes Louis XV:n aikana sen käyttö väheni ja siirtyi 1725 perustetun konserttisarjan Concerts spirituels hoitoon: Mondonvillen motetteja esitettiin niissä eniten, Campran teoksia 1752 asti, Lalanden 1770 asti ja Gillesin motetteja 1771 asti; konsertit loppuivat 1790. Suuressa motetissa orkesterin koko lisääntyi ja oopperamaiset tehot valtasivat sijaa: laji maallistui ja sen esitys sai kirkkokonsertin luonteen.
Messuja isoille voimille kirjoitettiin yllättävän vähän Louis XIV aikana Charpentieria lukuun ottamatta. Requiemejä tunnetaan sentään kolme säveltäjiltä Campra, Gilles, Charpentier (H. 10). Selityksenä vähyydelle ovat niiden harvat esitykset, joten yleensä requiemejä ei myöskään painettu.
Boismortier‘n motetissa Exaudiat te Dominus (“Kuulkoon Herra sinua”; 1730) on stemmat piccololle, kahdelle oboelle, trumpetille ja padoille, Blanchard‘n Benedicam Dominun (“Siunaan Herraa”; 1757) sisältää huilun, kaksi oboeta, kaksi klarinettia, kaksi fagottia ja cornon. Campra‘n motetissa Notus in Judaea Deus (Jumala on tunnettu Juudeassa”; 1729) on unikohtaus (sommeil), ja Mondonville‘n motetissa Dominus regnavit (Herra hallitsee; 1734) on myrskykohtaus (têmpete).
Guillaume-Gabriel Nivers (1632–1714) sävelsi kokoelman Motets à voix seule avec la basse continue (1689), joka sisältää 61 motettia intiimejä teoksia kuninkaallisen talouden nuorille naisille (Maison Royale de Saint-Louis à Saint-Cyr).
Henry Desmarest (1661–1741) oli säveltäjä, jota pidettiin varhain Lullyn seuraajana ja hän kilpailikin Lalanden paikasta, mutta intriigien ja nuoremmuutensa takia hän menetti mahdollisuudet hovissa. Hän kirjoitti kuitenkin 1693 mennessä suurenmoisen Te Deumin ja 10 suurta motettia, minkä jälkeen hän kääntyi oopperan puoleen, mutta joutui maanpakoon 1699 rakkausjutun vuoksi ja sai armahduksen vasta 1721. Maanpaossa valmistui vielä kaksi oopperaa ja suuria motetteja, jotka ovat tavattoman laajia ja monet kestävät yli 100 sivua. Lajissaan on poikkeuksellinen ja upea Messu à deux choeurs et deux orchestres (Messu kahdelle kuorolle ja kahdelle orkesterille; n. 1708–10), jossa on hienoja sinfonioita ja aarioita sekä kuninkaallista loistoa ja jonka “Crucifixus”-osa on liikuttava laajan vokaalikvartetin ansiosta.
Jean Gilles
Gilles (1668–1705) oli kuorokoulujen johtaja Aix-en-Provence’ssa, Toulouse’ssa (1697–) ja Avignonissa (1703–). Hänen tuotantoonsa kuuluu 11 suurta motettia, Te Deum, requiem, kolme lamentaatiota, kaksi messua ja useita pieniä motetteja. Motetit ovat pariisilaisia persoonallisempia ja intiimimpiä,ja melodioissa on populaaria sävyä. Koulutoveri Campra teki hänen musiikkiaan tunnetuksi pohjois-Ranskassa ja Pariisissa, jossa esitettiin Gilles’n Requiem Rameaun hautajaisissa 1764 ja Louis XV:n kuollessa 1774. Lisäksi lukuisat motetit soivat Concerts Spirituels -tilaisuuksissa.
Pierre Louis d’Aquin kirjoitti:
“Gilles’n ‘Diligam’ ja Requiem ovat molemmat mestariteoksia. Vaikka kuolikin nuoruutensa kukassa, Gilles jätti jälkeensä teoksia, jotka saavat kaikki ihmiset suremaan hänen metystään. Hän oli varustettu mitä tuotteliammalla neroudella, ja jos hän olisi saanut elää, hän olisi saattanut hyvinkin korvata suuren Delalanden kuninkaan säveltäjänä.”
Gilles’n kolme lamentaatiota (1692) kuuluvat lajin huippuihin; näitä kirjoittivat myös Lambert (1689), Charpentier (1670–95), Nivers (1689), F. Couperin (1714), Brossard (1721) ja Delalande (1730).
Te Deum (1697/8) on sävelletty Louis XIV:n ja protestanttien Ryswickin rauhansopimuksen 1697 kunniaksi. Siinä on viisiääninen juhlava kuoro, vaikka orkesteri on vain kolmiääninen, sillä ei ollut virallisesti sallittua kirjoittaa useammille äänille, vaikka esityksissä käytettiinkin paljoja soittimia.
Motet à grand choeur et symphonie en l’honneur de St John. Cantate Jordanis Incolae (“Motetti suurelle kuorolle ja orkesterille P. Johanneksen kunniaksi. Jordanin asukin kantaatti”; 1697 jälk.) on Bachin kantaattien veroinen teos, jossa Gilles käyttää oboeita ja huiluja jousten lisäksi taitavasti värien luomiseksi.
Kuolleiden messu
Messe des morts [= Requiem] (“Kuolleiden messu”; 1697–1704; pain. 1764) on teos, jota pidettiin vielä 1700-luvun jälkipuoliskolla parhaana lajinsa edustajana Ranskassa. Se soitettiin säveltäjän hautajaissa ensi kertaa, Bordeaux’ssa 1727 , vihdoin Pariisissa 1750 ja Louis XV:n hautajaisissa 1774. Sen osat ovat Introitus, Kyrie, Graduale, Offertoire, Sanctus, Agnus, Communion, mutta Dies irae puuttuu. Seuraavassa Introituksen teksti ja sen alkua ensimmäisestä julkaisusta:
I INTROITUS
Requiem
Requiem eternam dona eis, Domine,
et lux perpetua luceat eis.
Te decet hymnus, Deus in Sion
et tibi reddetur votum in Jerusalem.
Exaudi orationem meam,
ad te omnis caro veniet.
Herra, anna heille ikuinen rauha
ja ikuinen valo loistakoon heille.
Sinulle Jumala kaikuu ylistyslaulu Siionissa.
Sinulle annetaan lupaus Jerusalemissa.
Kuule rukoukseni. Sinun luoksesi tulee kaikki liha.
Beatus quem elegisti (“Siunattu on se kenet valitsit”; 1701) on italialaistyylistä loistokkuutta sisältävä motetti, joka loi vielä eläessä Gilles’n maineen; tätä esitettiin 1752 asti Concerts Spirituels’eissa. Diligam te Domine (“Minä rakastan sinua Herra”; 1701) on motetti psalmiin 18, ja se oli suosituin teos requiemin ohella ja sitä esitettiin 1731–71 välillä ainakin 49 kertaa Concerts Spirituels’eissa. Se oli sävelletty Louis XIV:n lastenlasten Toulousessa vierailun kunniaksi.
Sébastien de Brossard (1655–1730) julkaisi kokoelman Elevations et Motets (1695), joka sisältää aitoranskalaisia pieniä motetteja ilman italialisuuksia; ne koostuvat usein kuudesta alaosasta.
André Campra
Campra (1660–1744) syntyi Aix-en-Provence’ssa ja toimi Toulouse’ssa kapellinjohtajana (1683–), Pariisin Notre Damessa (1694–) maître de musiquena, josta asemasta hän luopui 1700 ja pääsi lopulta 1722 Versailles’n Kuninkaalliseen kapelliin. Campra julkaisi neljä kirjaa motetteja, joissa näkyy asteettainen tyylin muutos italialaisen kantaatin suuntaan, “à la manière italienne”. Ranskalainen pieni motetti ja kantaatti erosivatkin italialaisista rinnakkaistapauksistaan vain kielen ja aihevalinnan suhteen.
Campra sävelsi kolme messua, joista Requiem on merkittävin (ennen 1700). Siinä on neljä solistia, viisiääninen kuoro ja neliääninen orkesteri. Teos on Gilles’n requiemiä maltillisempi, sillä Pariisin määräykset rajoittivat kokoonpanoa ja ilmaisua. Messe ad majorem Dei gloriam (“Messu Jumalan suuremmaksi kunniaksi”; ennen 1699) tarjoaa rauhoittavaa musiikkia ilman suurten motettien loistokkuutta.
I kirja Motets à I, II et III voix avec la basse continue (1694): kolmessa motetissa 14:sta on mukana kaksi viulua. Melodiat muistuttavat siitä, että hän oli kotoisin Provencesta, ja ovat lähellä L’Europe galanten vokaalista tyyliä. II ja III kirjassa on huiluja ja viuluja, jälkimmäisessä myös da capo -aarioita. IV kirja (1706) tarjoilee italialaista idiomia musiikin runsaissa sekvenssimuodostelmissa ja kuvioissa, ja da capo -aaria vallitsee. Motetteja valmistui vielä V kirja (1720) ja psalmeja kaksi kirjaa (1737–38); kaikki 16 motettia edustavat grands motets -lajia, ja lyyrisen tragedian sekä balettioopperan tyylit ovat niissä havaittavissa. Suuria motetteja valmistui noin 50, lähes kaikki 1722 jälkeen.
De profundis (“Syvyydestä minä huudan”; 1723) -motetti psalmin 130 tekstiin oli suosituin. Se on vaikuttava teos f-mollissa, jossa on matalaa rekisteriä paljon, mutta kontrastiksi C-duurissa ilonpurkaus. Miserere (1725) on suuri 10-osainen motetti Lalanden tapaan. Benedictus Dominus (“Kiitetty olkoon Herra”; 1728) on motetti psalmiin 144, ja se oli suosituimpia, sillä se painettiin 1737 ja uudestaan 1749. Te Deumin (1729) esityksessä oli 250 muusikkoa. Säveltäjät hovissa kilpailivat oikeudesta sävelittää tämä, vaikka oli vaikeimpia tehtäviä, sillä teksti koostuu 29:stä lyhyestä säkeistöstä ja vaati siten useita teemoja sekä keksintää.
Psalmimotetti 75/76
Notus in Judea Deus (“Herra on tunnettu Juudassa”; 1729), motetti psalmiin 76 on sävelletty Louis XV:n rauhanjuhlan ja Lothringenin Ranskaan liittämisen johdosta. Se sisältää oopperamaisia kohtauksia (sota, uni, hämmennys, maanjäristys). Seuraavassa valikoima psalmin jakeista:
PSALMI 75/76
ibi confregit potentias arcuum,
scutum gladium, et bellum.
4 Siellä hän on murtanut tuliset nuolet,
kilvet, miekat ja kaikki aseet.
—
dormierunt somnum suum,
et nihil invenerunt omnes viri divitiarum
in manibus suis.
6 Soturit riisuttiin aseista,
sankarit vaipuivat uneen,
heidän kätensä eivät totelleet heitä.
ab increpatione tua deus Jacob,
dormitaverunt qui ascenderunt aequos.
7 Kun sinä, Jaakobin Jumala, ärjäisit,
hevoset ja ajajat jähmettyivät.
Tu terribilis es,
et qui resistet tibi? ex tuneira tua.
8 Herra, sinä olet pelottava.
Kuka voi kestää, kun vihasi syttyy?
de coelo auditum fecisti judicium:
Terra tremuit et queievit.
9 Taivaasta sinä kuulutit tuomiosi.
Maa järisi ja vaikeni,
—
Terribili et ei qui aufert spiritum principum,
Terribili apud reges terrae.
13 Hän täyttää pelolla kansojen kuninkaat,
hän lannistaa ylpeät ruhtinaat.
Nicolas Bernier ‘n (1665–1734) kolme kirjaa sisältävät 45 petits motets (1703, 1713, 1741), jotka olivat aikalaisille liian italialaisia. 11 suurta motettia (1723–) ovat säilyneet käsikirjoituksina ja ovat Versailles-traditiossa: viisiääninen orkesteri ja kuoro ovat käytössä, ja motetit eivät ole kovin oopperamaisia.
François Couperinin
F. Couperinin (1668–1733) Leçons de Ténebrès pour le mercredy (“Synkkiä lukuja kiirastorstaiksi [keskiviikoksi]”; 1714) on vaikuttavimpia lajinsa edustajia, Couperinin paras kirkkomusiikiteos. Se on sävelletty 1–2:lle solistille continuon kera konsertoivaan tyyliin, jossa on yhdistelty gregoriaanista, ranskalaista ja italialaista tyyliä. Pienet motetit ja elevaatiot eivät ole sen sijaan yhtään oopperamaisia. Couperin sävelsi lisäksi kolme kokoelmaa psalmeja (1703–05). Seuraavassa Kiirastorstain kolmannen luvun alku tekstinä ja partituurina:
LAMENTATIO/LEÇON III
1.10 IOD. Manum suam misit hostis ad omnia desiderabilia eius,
quia vidit gentes ingressas sanctuarium suum, de quibus praeceperas,
ne intrarent in ecclesiam tuam.
10 Vihollinen levitti kätensä kaikkia sen kalleuksia kohti.
Se joutui näkemään, kuinka pakanat tunkeutuivat pyhäkköön, vaikka sinä
olit säätänyt, ettei yksikään heistä saa astua seurakuntasi keskelle.
1.11 CAPH. Omnis populus eius gemens et quaerens panem;
dederunt pretiosa quaeque pro cibo ad refocillandam animam.
Vide, Domine, et considera, quoniam facta sum vilis!
11 Kaikki sen kansa huokaa etsiessänsä leipää:
he antavat kalleutensa ruuasta saadakseen nälkänsä tyydytetyksi.
Katso, Herra, ja näe, kuinka halveksittu minä olen.
Nicolas Clérambault (1676–1749) oli Saint-Cyr’n kapellimestari ja Saint-Sulpicen urkuri (1715–). Hän sävelsi yli 100 motettia (sekä petits että grands motets), jotka ovat musiikillisesti kekseliäitä ja loisteliaita.
Jean-Baptiste Morin (1677–1754) oli kuninkaan tyttären ykkösmuusikko. Hänen kokoelmansa Premier Livre de Motet (pain. 1704) oli ihailtu teos. Esimerkiksi motetti Regina coeli (“Taivaan valtiatar”), “motetti kahdelle sopraanolle, antifoni Pyhälle Neitsyelle”, on loistavaa konserttimusiikkia italialaiseen tyyliin.
Jean-Philippe Rameau (1683–1764) toimi musiikinjohtajana Avignonissa (1702), urkurina Pariisissa (1702–), Dijonin Notre Damessa (1709–13), Lyonissa (1713–15) sekä Clermont-Ferrandissa (1715–22). Urkurinvirassa ei ollut tarvetta säveltää suuria motetteja, joita tunnetaan vain kolme ja yksi keskeneräinen ja jotka saattavat olla konserttimusiikkia. In convertendo (“Kun Herra käänsi Siionin kohtalon”; n. 1718) psalmiin 126, revisoitu 1751 konserttiin, kuulostaa läpeensä oopperamaiselta. Quam dilecta tabernacula (“Kuinka suloiset ovat asuinsijasi”; n. 1716) on sävelletty psalmiin 84. Deus noster refugium (“Jumala on turvamme ja linnamme”; n. 1720) psalmiin 46 on sävelletty todennäköisesti Lyonissa konserttiesitykseen ja vaatii kuusi solistia sekä neliäänisen kuoron ja orkesterin; sen maanjäristys/myrsky-kohtaukset ovat taasen oopperamaisia.
Joseph Bodin de Boismortier (1689–1755) laajensi suurissa moteteissa orkesterin roolia (puu- ja vaskipuhaltimiin), käytti da capo -aarioita ja sinfonioita. Psalmi 20 Exaudiat te Dominum (“Herra vastatkoon sinulle”; 1730) sisältää osuudet kahdelle oboelle, trumpetille ja padoille jousten lisäksi. Fugit nox (“Väistyy yö”; 1741) sisältää useita noël-lisiä (= joululauluja), minkä vuoksi se esitettiin Concert Spirituel’ssä yli 20 vuoden ajan joulupäivänä.
Jean-Joseph Cassanéa de Mondonville
Mondonville (1711–1772) muutti Pariisiin 1738, ja hän pääsi 1739 kuninkaan kamari- ja kapelliviulistiksi, 1744 Kuninkaallisen kapellin varajohtajaksi. Hän sävelsi 17 suurta motettia, joista yhdeksän on säilynyt, ja ne summaavat lajin historian. Motetit saivat suuren suosion aina, kun niitä esitettiin 1740-luvulla Concerts Spirituels’ssä. Säveltäjällä on korvaa orkesterisoinnille ja teoksessa on muodikkaita italialaisaarioita, mutta silti motetit koettiin omana aikanaan jo “vanhatyylisiksi”. Dominus regnavit (“Herra on kuningas”; Lille, 1734) psalmiin 96 sisältää myrsky-kohtauksen. De profundis (1748) esitettiin 40 kertaa Concerts Spirituels’ssä (1748–62) ja sen avauskuoro on arvostettu. Galantti In exitu Israël (“Kun Israel lähti Egyptistä”; n. 1753) psalmiin 114 alkaa italialaisella orkesterimarssilla ja sisältää upean vedenväistymiskohtauksen (Vivaldia!) sekä maanjäristyksen (jousitremoloja ja -asteikkoja). Seuraavassa psalmin 114 teksti:
[1] Alleluja. In exitu Israel de Aegypto, domus Jacob de populo barbaro,
[2] facta est Judaea sanctificatio ejus, Israel potestas ejus.
[3] Mare vidit, et fugit; Jordanis conversus est retrorsum.
[4] Montes exsultaverunt ut arietes, et colles sicut agni ovium.
[5] Quid est tibi, mare, quod fugisti? et tu, Jordanis, quia conversus es retrorsum?
[6] montes, exsultastis sicut arietes? et colles sicut agni ovium?
[7] A facie Domini mota est terra, a facie Dei Jacob;
[8] qui convertit petram in stagna aquarum, et rupem in fontes aquarum.
1 Kun Israel lähti Egyptistä,
kun Jaakobin suku jätti vieraan maan,
2 Herra teki Juudasta pyhäkkönsä,
Israelista oman valtakuntansa.
3 Meri näki tämän ja pakeni,
Jordanin vedet kääntyivät takaisin.
4 Vuoret hyppivät kuin karitsat,
kukkulat kuin säikyt lampaat.
5 Mikä sinun on, meri? Miksi pakenet?
Miksi käännyt takaisin, Jordan?
6 Vuoret, miksi hypitte kuin karitsat?
Miksi, kukkulat, säikytte kuin lampaat?
7 Vapise, maa, Herran edessä,
Jaakobin Jumalan edessä!
8 Hän muuttaa kallion kosteikoksi, avaa kivipaadesta vesilähteen.
Motetteja sinänsä esitettiin Kuninkaallisessa kappelissa 1792 asti: esimerkiksi vielä tammi–kesäkuussa 1792 esitettiin 25 Henri Madinin (1698–1748), 14 Delalanden, 13 Campran, viisi Charles-Hubert Gervais’n (1691–1755) ja neljä Bernierin suurta motettia.
Kirjallisuutta
Anthony, James R. 1978 [1974]. French Baroque Music from Beaujoyuelx to Rameau. New York: W. W. Norton & Company.