Siirry sisältöön

Georges Bizet
24.1.2007 (Päivitetty 5.5.2020) / Murtomäki, Veijo

Georges Bizet

Georges Bizet (1838-75) oli Ranskan kaikkein suurimpia säveltäjälupauksia, joka ehti lunastaa toiveet täydelleen vain osittain: ennen kaikkea yhdellä kuolemattomalla teoksellaan, Carmenilla, vaikka muutkin hänen valmistuneet oopperansa kuuluvat ranskalaisen oopperan parhaimmistoon. Bizet opiskeli konservatoriossa (1847-57) Halévyn ja Gounod’n johdolla ja sai Rooman palkinnon 1857. Hän viihtyi Italiassa kaksi ja puoli vuotta (1858-60) ja sai sieltä niin monen ranskalaissäveltäjän tavoin ratkaisevia vaikutteita musiikilleen. Ilman ennenaikaista kuolemaansa Bizet’stä olisi kenties tullut gallialainen vaihtoehto Wagnerille, nyt se rooli jäi Massenet’lle.

Osaamisestaan ja teatterillisesta neroudestaan huolimatta mikään Bizet’n oopperoista ei ollut hänen elinaikanaan suurmenestys Pariisissa, sillä ne olivat ilmeisesti liian vaikeita yleisölle, kuten Berliozinkin tuotokset. Bizet yhdisti upean melodian, originaalin soinnutuksen ja värikkään orkestraation vahvaan realistiseen dramaattisuuteen.

Varhaisoopperoita

Ennen ensimmäistä menestysteostaan Bizet sävelsi ja suunnitteli useita oopperoita. Kesken jätettyjä oopperoita ja oopperasuunnitelmia on hänen urallaan paljon, mikä ei tosin ole mitenkään poikkeuksellista lajin historiassa. Hänen aloittamastaan 20 oopperasta vain kymmenen on säilynyt tai tullut valmiiksi. Näiden lisäksi tunnetaan ainakin kahdeksan muuta suunnitelmaa, jotka eivät edenneet alkua pidemmälle.

Bizet’n ensimmäiset oopperat ovat hurmaavia komedioita Rossinin ja Donizettin tyyliin, kunnes 1860-luvulta eteenpäin hän omaksui malleja Gounod’lta, Davidilta, Meyerbeeriltä, Halévyltä, Verdiltä ja Weberiltä. La maison du docteur (Lääkärin talo, n. 1855; Austin 1989) on yksinäytöksinen koominen ooppera, salonkiooppera neljälle laulajalle pianon säestyksellä, ja konservatorioajan työ siinä kuin seuraavakin oopperaa.

Le Docteur Miracle (Tohtori Miraakkeli / Ihmetohtori; 1856) on yksinäytöksinen operetti. Se oli eräs Offenbachin järjestämän koomisen oopperan sävellyskilpailun voittajista. Teoksessa Padovan pormestari ei halua tytärtään upseerille, mutta tämäpä saa tahtonsa läpi valepukuisena lääkärinä.

Don Procopio (1859; Monte Carlo 1906) on kaksinäytöksinen opera buffa Donizettin Don Pasqualen tapaan aina aihetta myöten. Ooppera on ensimmäinen Bizet’n Rooman-palkintomatkaltaan kotiin lähettämä työ. Tosin Pariisin konservatorion johto odotti messua, joten se joutui hieman pettymään, sillä Bizet piti itseään “ehdottomasti syntyneeksi buffaa varten” ja buffansa musiikkia “nuorennettuna Cimarosana”. Ja totta: Don Procopio on jo niin kupliva ja hallittu työ, että suotuisimmissa oloissa Bizet’stä olisi tullut Ranskan ykkönen koomisten oopperoiden säveltäjänä. A. Thomas’n arvio osui oikeaan:

Kokonaisuutena tätä oopperaa hallitsee loistelias ja mutkaton ote, uskalias ja raikas tyyli: arvokkaita ominaisuuksia koomisessa lajissa, jota kohtaan tekijä tuntee ilmeisen vahvaa taipumusta.

Don Procopion musiikki on laulullisesti väärentämättömän italialaista ja orkesteriosuudeltaan jo verrattoman kekseliästä: mm. toisen näytöksen alun serenatassa “Sulle piume dell’amore” (Rakkauden höyhenillä), jonka Don Odoardo (tenori) laulaa Bettina-rakastetulleen (sopraano), on soittimina englannintorvi, kitara ja mandoliini. Myös nuorenparin loppuduetto “Per me beato appieno” (Minulle täydelleen onnelliselle) on valloittava.

Helmenkalastajat

Les pêcheurs de perles (Helmenkalastajat, Pariisi 1863), opéra M. Carrén ja E. Cormonin librettoon oli Théâtre-Lyriquen tilaustyö, jota on pidetty lyyrisen oopperan malliesimerkkinä. Se sai kärsiä myöhemmin muiden editoinneista, poistoista ja uusista numeroista. Vasta vuoden 1975 editiossa on palattu alkuperäiseen pianopartituuriin, ja viime vuosina myös Bizet’n alkuperäinen orkestraatio on voitu rekonstruoida. Ooppera herättää huomiota Davidin ja Meyerbeerin inspiroimalla eksoottisuudellaan ja melodisella kekseliäisyydellään, jonka viehätys on vastustamaton.

Ceylonilaisten kalastajien johtaja Zurga (baritoni) ja nuori kalastaja Nadir (tenori) rakastavat samaa Brahman papitarta Léïlaa (sopraano), joka on kuitenkin sidottu siveyteen. Nadir ja Léïla ovat rakastavaisia, ja mustasukkainen Zurga on surmauttamaisillaan heidät roviolla, kunnes oikeudentunto voittaa ja hän pelastaa nuoret uhraamalla itsensä.

Lyyrisen pääluonteen lisäksi oopperasta löytyy myös huolettomuutta ja jopa repäisevyyttä: oopperan alussa Kalastajien kuorosta tansseineen “Sur la grève en feu” (Tulisella hiekkarannalla) ja kuoron laulusta toisen näytöksen alun entractessa “La-la-la-la-laa”. Uskonnollisissa kuorokohtauksissa on juhlavuutta ensimmäisen ja toisen näytöksen päätöksissä, mutta yhtä lailla kuoron hurja uhkaavuus purkautuu kolmannen näytöksen Tanssikuorossa (Choeur dansé) “Dès que le soleil” (Silloin kun aurinko punataivaalle suuntaa liekkinsä).

Ihmeellinen laululyriikka puhkeaa kukkaansa niin soolonumeroissa kuin duetoissakin. Zurgan ja Nadirin duetto “Au fond du temple saint” (Pyhän temppelin perällä) (suom. Veijo Murtomäki) on tästä hieno esimerkki:

N:
Pyhän temppelin
perällä
kukkien ja
kullan kaltaisena
nainen ilmestyi…
Uskon yhä
näkeväni hänet.

Au fond du
temple saint
Paré de fleurs
et d’or,
Une femme apparaît!
Je crois la
voir encore!
Z:
Nainen ilmestyi…
Uskon yhä
näkeväni hänet.

Une femme apparaît!
Je crois la
voir encore!
N:
Kumartuva väkijoukko
katselee häntä
hämmästyneenä
ja kuiskuttaa
matalalla äänellä:
katsokaa,
se on jumalatar,
joka varjossa
nousee koholleen
ja ojentaa meitä
kohden käsiään.

La foule prosternée
La regarde,
etonnée,
Et murmure
tous bas:
Voyez,
c’est la déesse!
Qui dans l’ombre
se dresse
Et vers nous
tend les bras!
Z:
Hänen huntunsa
kohoaa;
Oi näkyä,
oi unelmaa!
Väkijoukko on
polvillaan.

Son voile
se soulève!
Ô vision!
ô rêve!
La foule est
à genoux!
Yhdessä:
Kyllä, se on hän,
jumalatar,
mitä ihastuttavin
ja kaunein;
kyllä, se on hän,
jumalatar,
joka laskeutuu
keskellemme.
Hänen huntunsa
kohoaa,
ja väkijoukko
on polvillaan.

Oui, c’est elle!
C’est la déesse
plus charmante
et plus belle!
Oui, c’est elle!
C’est la déesse
qui descend
parmi nous!
Son voile
se soulève
et la foule est
à genoux!
N:
Mutta väkijoukon
poikki
hän raivaa
tien.

Mais à travers
la foule
Elle s’ouvre
un passage!
Z:
Hänen pitkä
huntunsa jo
peittää meiltä
kasvonsa.

Son long
voile déjà
Nous cache
son visage!
N:
Katseeni, voi
etsii häntä turhaan.

Mon regard, hélas!
La cherche en vain!
Z:
Hän pakenee!

Elle fuit!
N:
Hän pakenee!
Mutta sydämessäni
yhtäkkiä
outo polte
syttyy!

Elle fuit!
Mais dans mon âme
Soudain
Quelle étrange ardeur
s’allume!
Z:
Mikä uusi tuli
minua kuluttaa!

Quel feu nouveau
me consume!
N:
Kätesi torjuu
minun käteni.

Ta main repousse
ma main!
Z:
Kätesi torjuu
minun käteni.

Ta main repousse
ma main!
N:
Sydämemme
valtaa rakkaus,
ja muuttaa meidät
vihollisiksi.

De nos cœurs
l’amour s’empare
Et nous change
en ennemis!
Z:
Ei, ei mikään saa
meitä erottaa!

Non, que rien ne
nous sépare!
N:
Ei mikään!

Non, rien!
Z:
Vannokaamme
jäävämme ystäviksi!

Jurons de
rester amis!
N:
Vannokaamme
jäävämme ystäviksi!

Jurons de
rester amis!
Yhdessä:
Ah niin!
Vannokaamme
ystävyyttä!
Kyllä, se on hän,
jumalatar,
joka tänään
tulee meidät
yhdistämään,
ja uskollisena
lupaukselleni
veljen tavoin
tahdon sinua rakastaa!
Se on hän,
jumalatar,
joka tänään tulee
meidät yhdistämään!
Niin, jakakaamme
sama kohtalo,
olkaamme yhdistettyjä
kuolemaan saakka!

Oh oui,
jurons de
rester amis!
Oui, c’est elle!
C’est la déesse!
En ce jour qui
vient nous
unir,
Et fidèle à
ma promesse,
Comme un frère
je veux te chérir!
C’est elle,
c’est la déesse
Qui vient en ce jour
nous unir!
Oui, partageons
le même sort,
Soyons unis
jusqu’à la mort!

Georges Bizet: Les pêcheurs de perles (Helmenkalastajat). Zurgan ja Nadirin dueton Au fond du temple saint alku.

Georges Bizet: Les pêcheurs de perles (Helmenkalastajat). Zurgan ja Nadirin duetosta Au fond du temple saint.

Tunnistettuaan myöhemmin Léïlan Nadir unohtaa lupauksensa ja laulaa oopperan tunnetuimman numeron, Nadirin romanssin ”Je crois entendre encore” (Luulen vielä kuulevani), joka on vaikea esitettävä, sillä siinä pitää osata laulaa korkea h-sävel pianissimossa. Seuraavassa romanssin teksti (suom. Veijo Murtomäki):

Luulen vielä
kuulevani,
piiloutuneena
palmujen alle,
hänen hellän ja
sointuvan äänensä,
sepelkyyhkyn laulun
kaltaisen.
Je crois entendre
encore,
Caché sous
les palmiers,
Sa voix tendre
et sonore
Comme un chant
de ramier!
Oi lumoava yö,
taivainen hurmio,
oi ihastuttava muisto,
hullu päihtymys,
suloinen uni!
O nuit enchanteresse!
Divin ravissement!
O souvenir charmant!
Folle ivresse!
doux rêve!
Tähtien valossa
luulen yhä
näkeväni hänen
raottavan auki
pitkät harsonsa
lauhalle
iltatuulelle.
Aux clartés des étoiles,
Je crois encore
la voir,
Entr’ouvrir ses
longs voiles
Aux vents tièdes
du soir!
Oi lumoava yö!
jne.
Ihastuttava muisto!
O nuit enchanteresse!
etc.
Charmant souvenir!

Georges Bizet: Les pêcheurs de perles (Helmenkalastajat). Nadirin romanssin Je crois entendre encore alku.

Toinen näytös on täynnä väräjävää melodiikkaa: ensin Léïlan cavatinassa “Comme autrefois, dans la nuit sombre” (Kuin ennen vanhaan, pimeässä yössä), sitten sille vastaavassa Nadirin chansonissa “De mon amie, fleur endormie” (Rakastetustani, nukkuvasta kukasta) ja lopuksi duetossa, jonka ytimen muodostaa melodia tekstillä “Ton coeur n’a pas compris le mien” (Sydämesi ei ole koskaan ymmärtänyt minun sydäntäni).

Kahden suurteoksen välissä

Ivan IV

Ivan IV (1862-65; Pariisi 1943), grand opéra Meyerbeerin mallin mukaan on Iivana Julmasta kertova, vaikuttava ja originaali teos, jossa on vaikutteita myös Verdiltä, Gounod’lta ja Wagnerilta (Tannhäuser).

Ikävä kyllä Lyyrisen teatterin rahapulan takia se jäi siellä esittämättä, eikä Opérakaan huolinut sitä ensikertalaisen työnä. Tämä sai säveltäjän epätoivoiseksi, sillä hän joutui jatkuvasti elättämään itseään piano-opettajana ja tekemällä partituureista pianosovituksia kustantajille. Ivan IV:n musiikki on orkestraalisesti vahvaa jopa raskasta, lauluosuudet loistokkaita, etenkin Ivanin (baritoni) vikittelemän Marien (sopraano) osuudessa.

La Jolie fille de Perth

La Jolie fille de Perth (Perthin kaunotar, Pariisi 1867), (grand) opéra Scottin romaanin The Fair Maid of Perth (1828) mukaan oli Bizet’n ensimmäinen jonkinmoinen menestysteos Lyyrisessä teatterissa. Se on Verdi-vaikutteinen (Rigoletto) pieni mestariteos, josta löytyy myös Weber-, Thomas- ja Gounod-kaikuja (Taika-ampuja, Mignon, Mireille) ja joka ennakoi Carmenia, etenkin toisen näytöksen Mustalaistanssissa.

Skotlannissa 1500-luvulla tapahtuvan oopperan juoni on hieman sotkuinen, mutta sen tuloksena aseseppä Henry Smith (tenori) saa lopulta monien väärinkäsitysten, Rothsayn (baritoni / tenori) herttuan flirttailujen ja mustalaisnainen Mabin (sopraano) avitusten jälkeen vaimokseen hansikkaantekijän tyttären Catherine Gloverin (sopraano). Oopperan nimihenkilö on koketeeraava kaunotar, minkä Mab ilmoittaa avaus-kupletissaan “Catherine est coquette” ja mikä käy ilmi myös Catherinen ilottelevasta aariasta “Vive l’hiver et vive son cortège” (Eläköön talvi saattueineen).

Teos ei ole kovin kaukana koomisesta oopperasta avausnäytöksen liikkuvassa sekstetto-finaalissa. Ralphin, Gloverin oppipojan (basso / baritoni) aaria “Quand la flamme de l’amour brûle” (Kun rakkauden liekki palaa) on kuin yhdistelmä Verdiä ja Musorgskia. Kolmannessa näytöksessä herttua laulaa rakkautta tiukkuvan cavatinan “Elle sortait de sa demeure” (Hän poistui asunnostaan) dominolle, jonka hän luulee olevan Catherine, mutta joka on naamioitunut Mab. Sitä seuraa lemmenkohtaukseksi otaksuttu mutta herttuan tappioksi kääntyvä duetto “Nois voilà seuls” (Nyt olemme kahden).

Ooppera sisältää lopussa myös ajalle pakollisen, laulullisesti koristelevan, f3-säveleen nousevan hulluuskohtauksen, Catherinen balladin “Echo, viens sur l’air enbaumé” (Kaiku, tule tuoksuvaan ilmaan), ennen kuin asiat järjestyvät.

Noé

Noé (Nooa, 1868-69) on Bizet’n ja hänen appensa Halévyn yhteistyön tulos, jota tunnetaan ällistyttävän vähän. Riippumatta siitä, mikä oli oopperan täydentäneen ja orkestroineen Bizet’n osuus oopperassa, kyse on värikkäästä ja tarttuvasta teoksesta.

Ooppera tarjoaa roppakaupalla itämaista eksotiikkaa kauniissa miljöössä. Toisen näytöksen alussa kuvataan tuollaisen elämänmenon rappiota sopivan dekadentissa ja varmaan myös Pariisin yöelämä muistavassa hengessä. Lopussa koetaan vedenpaisumus (tsunami?), jonka jäljiltä nimihenkilö perheineen laulaa väkevän kiitoshymnin Jehovalle.

Djamileh

Djamileh (Pariisi 1872) syntyi, kun Bizet’n yhteistyö Opéra-Comiquen uuden johtajan Camille Du Loclen kanssa käynnistyi. Djamileh on yksinäytöksinen koominen ooppera A. Musset’n runon tai laajahkon itämaisen runotarinan Namouna (1833), conte oriental, mukaan.

Ooppera tapahtuu Kairon palatsissa, jossa nuori ylimys Haroun vaihtaa rakastajatartaan kerran kuussa, mutta orjatar Djamileh onnistuu jäämään pysyvästi suosioon neuvokkuutensa ansiosta.

Teos on rikkaasti orkestroitu, joten se sai osakseen wagnerianismi-syytöksiä. Bizet tiesi kuitenkin löytäneensä tässä teoksessa “oman tiensä” eikä enää välittänyt kriitikoista. Musiikissa on kosolti ranskalaisten rakastamia orientalismeja laulussa (kromatiikkaa, duuri-molli-melodiaa avoimen kvintin yläpuolella), tanssirytmiikassa ja lyömäsoitinten (mm. tamburiini) käytössä. Harounin (tenori) sooloissa on jo Don Joséta, ja Djamileh (mezzosopraano) on positiivinen versio Carmenista.

Carmen

Carmen juliste

Bizet’n Carmen (Pariisi, 1875), opéra comique, syntyi, kun Du Locle ehdotti Bizet’lle yhteistyötä kokeneen libretistipari Meilhac – L. Halévyn kanssa. Bizet tarjosi lähtökohdaksi Prosper Mériméen pienoisromaania Carmen (1845), jonka pohjalta kehkeytyi oopperahistorian tärkeimpiin oopperoihin kuuluva teos. Vaikka Bizet ei ehtinyt nähdä teostaan, siitä on tullut ehdoton suosikkiooppera Pariisissa säveltäjän kuoleman jälkeen: oopperaa oli esitetty 2942 kertaa vuoteen 1959 mennessä – kaikki tosin Opéra-Comiquessa, sillä Carmen pääsi resitatiiviversiona Palais Garnieriin vasta 1959.

Carmen on todellakin alun perin – vaikkei sitä läheskään aina muisteta – koominen ooppera, johon Bizet’n kuoleman jälkeen (1875) sävelsi resitatiivit Ernest Guiraud Carmenin saattamiseksi ajan oopperakäsityksessä vakavammalle pohjalle. Toisaalta Carmen on osin irtaantunut syntyajankohtansa lajimäärittelystä: vaikka se kuului puhutun dialoginsa puolesta – ja ooppera on edelleen vaikuttavin, kun se esitetään puheosuuksien kera – koomisen oopperan alueelle, lisättyjen resitatiiviensa ja korostuneen dramatiikkansa sekä tragiikkansa vuoksi se astui suuren oopperan piiriin.

Jo pelkästään Carmenin ansiosta Bizet on musiikkidramaatikoista tärkeimpiä, sillä Carmen on monessa mielessä käänteentekevä teos, merkkipaalu oopperan historiassa. Espanjalainen paikallisväri mustalaisineen, tupakkatehtaan työläisineen, härkätaisteluineen ja salakuljettajineen ei ole enää vain päälleliimattua eksotiikkaa, maalauksellisuutta, vaan se muodostaa aidon tapahtumaympäristön draamalle, jossa ollaan keskellä arkipäivää. Carmen on sikäli realistisen oopperan avainteoksia Musorgskin Boris Godunovin ohella ja eräs verismin tärkeimpiä edeltäjiä. Totuudellisuus ulottuu Carmenissa myös henkilökuvaukseen, jonka psykologia on harvinaisen tarkkanäköistä ja ajatonta, suorastaan modernia.

Carmen

Carmenin “pahan naisen” tai femme fatalen henkilökuva haastoi luonnollisesti oman aikansa, sillä nainen ei ollut tuolloisessa kulttuurissa vielä agentti, joka valitsi miehensä ja vaihtoi niitä mielensä mukaan – joten Carmen oli uhka ajan patriarkaaliselle järjestykselle, sen vallankäytölle. Toki Carmen sovittaa uhmansa kuolemallaan, joten hän ei kyennyt kohtalonomaisuudessaan ja kuolemanhakuisuudessaan loppuun asti haastamaan sukupuolten välisiä voimasuhteita, mutta tulevaisuuden airut hän joka tapauksessa oli.

Oopperan suosio perustuu draaman polttavuuden lisäksi musiikin ilmaisuvoimaan, joka ammentaa aineksensa espanjalaisesta rytmiikasta, upeasta melodiikasta, täysromanttisesta kromatiikasta ja orkesterinkäsittelyn nerokkuudesta. Monille 1800-luvun lopun säveltäjille Carmen merkitsi positiivista vaihtoehtoa suhteessa Wagneriin: ainakin Brahms, Tšaikovski, Nietzsche, R. Strauss ja Sibelius olivat sen pauloissa ja kehuivat sitä ehtimiseen. Ja Straussin mielestä

jos haluaa oppia orkestroimista, ei pidä tutkia Wagnerin partituureja vaan Carmenia.

Tosin Bizet’n alkuperäispartituuri on paljon nykyään tunnettua ja esitettyä pidempi, joskin dialogiversiota on taas ilahduttavasti alettu palauttaa käyttöön: puheosien lisäksi ooppera sisälsi melodraamoja, minkä lisäksi Bizet esityspartituuria ja -stemmoja laatiessaan teki vielä poistoja. Carmenin tanssit ovat peräisin pääosin Arleesittaresta ja Perthin kaunottaresta. Oopperassa on toistuvana keskeisenä aiheena Carmeniin liittyvä ylinousevan sekunnin käsittävä motiivi, joka esiintyy “kohtalonaiheena” alkusoiton lopussa ja palaa kaikissa näytöksissä.

Carmen sisältää lukuisia suosikkinumeroita: avausnäytöksessä Carmenin habanera ”L’amour est un oiseau rebelle” (Rakkaus on kapinallinen lintu) on oopperahistorian tärkeimpiä täysosumia, ja seguidilla ”Près des remparts de Séville” (Sevillan muurien luona) on yhtä lailla tarttuva. Toisen näytöksen MustalaislaulunLes tringles des sistres tintaient” (Sistrumin sauvat helähtivät) jälkeinen dialogi on hyvä näyte puheosien tehokkuudesta verrattuna lyhennettyihin ja laimennettuihin resitatiiveihin. Carmenin kannalta dialogien ottaminen käyttöön tulevissa esityksissä on enemmän kuin olennaista, sillä resitatiivit eivät ole peräisin Bizet’n kädestä!

Georges Bizet: Carmen. Mustalaislaulun coda

Opéra-versio tarjoa seuraavan resitatiivi-jakson luutnantti Zunigan, Frasquitan ja Carmenin välillä (suom. Veijo Murtomäki):

Frasquita:
Herrat,
Pastia sanoi minulle…

Messieurs,
Pastia me dit…
Zuniga:
Mitä meiltä
tahtoo vielä
isäntä Pastia?

Que nous veut-il
encore,
maître Pastia?
Frasquita:
Hän sanoi,
että tuomari haluaa
kapakan tulevan
suljetuksi.

Il dit que
le corrégidor veut
que l’on ferme
l’auberge.
Zuniga:
Hyvä on,
me lähdemme.
Tulisitteko
mukaamme?

Eh bien,
nous partirons.
Vous viendrez
avec nous?
Frasquita:
Emme toki,
me jäämme tänne.

Non pas,
nous, nous resterons.
Zuniga:
Etkö sinä Carmen
myöskään tule?
Kuule! pari sanaa
kuiskaa minulle:
kannat kaunaa minulle.

Et toi, Carmen,
tu ne viens pas?
Écoute! deux mots
dits tout bas:
tu m’en veux?
Carmen:
Miksi olisin
teille vihainen?

Vous en vouloir?
pourquoi?
Zuniga:
Tuo sotilas,
joka vangittiin
taannoin vuoksesi…

Ce soldat
l’autre jour
emprisonné pour toi…
Carmen:
Mitä tuolle
onnettomalle tehtiin?

Qu’a-t-on faite
de ce malheureux?
Zuniga:
Hän on
nyt vapaa!

Maintenant il
est libre!
Carmen:
Hän on vapaa!
sepä hyvä.
Hyvää yötä
herrasmies-
ihailijoillemme.

Il est libre!
tant mieux.
Bonsoir,
messieurs
nos amoureux!
Carmen, Frasquita,
Mercédès:
Hyvää yötä
herrasmies-
ihailijoillemme!
 

Bonsoir,
messieurs
nos amoureux!

Sen sijaan alkuperäinen dialogi on monin verroin perusteellisempi ja luontevampi:

Le lieutenant
(Zuniga):
Onko teillä
jotain
sanottavaa meille,
isäntä Lillas Pastia?
 

Vous avez
quelque chose
à nous dire,
maître Lillas Pastia?

Pastia:
Hyvä Luoja,
herrat…
Alkaa olla
myöhä…
ja minun täytyy
ennemmin kuin
kenenkään
muun totella
säännöksiä.
Herra tuomarilla
on jotain
minua vastaan…
minä en
todellakaan
tiedä miksi…

Mon Dieu,
messieurs…
Il commence à
se faire tard…
et je suis,
plus que
personne,
obligé d’observer
les règlements.
Monsieur le corrégidor
étant assez mal
disposé à mon égard…
je ne sais
pas pourquoi
il est mal disposé…
Z:
Minä tiedän
sen kyllä hyvin.
Siksi koska
kapakkasi on
normaali
kohtauspaikka
salakuljettajille
koko
maakunnassa.

Je le sais
très-bien, moi.
C’est parce que
ton auberge est
le rendez-vous
ordinaire
de tous
les contrebandiers
de la province.
P:
Olipa se sitten
tuosta tai
muusta syystä,
minun täytyy
olla varovainen…
nyt, toistan sen teille,
alkaa olla
myöhä.
Oi! älkää
herrat upseerit…
oi! älkää…
haluan teidän vain
ottavan huomioon,
että kapakkani
täytyy olla
suljettu kymmenen
minuutin päästä…

Que ce soit pour cette
Raison ou
pour une autre,
je suis obligé
de prendre garde…
or, je vous le répète,
il commence à
se faire tard.
Oh! Non
messieurs les officiers…
oh! non…
je vous fais seulement
observer que
mon auberge
devrait être
fermée depuis
dix minutes…
Z:
Jumala yksin tietää,
kuka poikkeaa
kapakkaasi
silloin kun se
on kiinni…

Dieu sait ce qui
s’y passe dans
ton auberge
une fois qu’elle
est fermée…
P:
Oi! rakas luutnantti…

Oh! mon lieutenant…
Z:
No mutta
meillähän on
ennen iltasoittoa
vielä tunnin verran
aikaa viettää teatterissa…
tulettehan kanssamme
sinne,
ettekö vain
kaunottaret?

Enfin!
nous avons encore,
avant l’appel,
le temps d’aller passer
une heure au théâtre…
vous y viendrez
avec nous,
n’est-ce pas,
les belles?
(Pastia antaa mustalaisille
merkin kieltäytyä.)
(Pastia fait signe aux
Bohémiennes de refuser.)
Frasquita:
Emme tule
herrat upseerit,
me jäämme
tänne.

Non, messieurs
les officiers,
non, nous
restons ici, nous.
Z:
Miten te nyt
ette tulisi…

Comment, vous
ne viendrez pas…
Mercédès:
Se on mahdotonta…
pahoittelen sitä…

C’est impossible…
Je regrette…
F:
Olen pahoillani…

Je suis désolée…
Z:
Mutta sinä Carmen…
olen varma,
ettet sinä kieltäydy…

Mais toi, Carmen…
je suis bien sûr que
tu ne refuseras pas…
Carmen:
Siinä
erehdytte,
rakas luutnantti…
kieltäydyn ja vielä
kerrassaan ehdottomammin
kuin nuo kaksi,
kyllä se on niin…

C’est ce qui
vous trompe,
mon lieutenant…
je refuse et encore
plus nettement
qu’elles deux,
si c’est possible…
(Sillä aikaa
kun luutnantti
puhuu Carmenille,
muut kaksi
luutnanttia
yrittävät vikittellä
Frasquitaa ja
Mercedestä.)
(Pendant que
le lieutenant
parle à Carmen,
les deux autres
lieutenants
essaient de fléchir
Frasquita et
Mercédès.)
Z:
Oletko minulle vihainen?

Tu m’en veux?
C:
Miksi teille
olisin vihainen?

Porquoi vous en
voudrais-je?
Z:
Koska kuukausi sitten
lähetin sinut
julmasti vankilaan…

Parce qu’il y a un mois
j’ai eu la cruauté
de t’envoyer à la prison…
C (ikään kuin ei
tuntuisi muistavan):
Vankilaan?
 

À la prison?

Z:
Olin palveluksessa
eikä minulla ollut
muuta vaihtoehtoa.

J’étais de service,
je ne pouvais pas
faire autrement.
C (itsekseen):
Vankilaan
en muista
menneeni
vankilaan…

À la prison…
je ne souviens pas
d’être allée
à la prison…
Z:
Minä tiedän
jukolauta hyvin,
ettet mennyt
sinne…
korpraali, jonka
tehtävänä oli viedä
sinut sinne,
sai päähänsä
laskea sinut
karkuun…
ja niin hän
sai alennuksen
ja vankeutta
sen vuoksi…

Je le sais
pardieu bien
que tu n’y
es pas allée…
le brigadier qui
était chargé
de te conduire
ayant jugé à propos
de te laisser
échapper…
et de se
faire dégrader
et emprisonner
pour cela…
C (vakavana):
Alennuksen ja
vankeutta?…

Dégrader et
emprisonner?..
Z:
Hyvä Luoja kyllä…
en olisi
halunnut myöntää,
että noin
pieni käsi
olisi ollut
kyllin vahva
tönäisemään miehen
kumoon…

Mon Dieu oui…
on n’a pas
voulu admettre
qu’une aussi
petite main
ait été
assez forte
pour renverser
un homme…
C:
Oi!

Oh!
Z:
Sellainen ei
tuntunut luonnolliselta!…

Cela n’a pas
paru naturel…
C:
Ja miesparasta tuli
tavallinen
sotamies?…

Et ce pauvre garçon
et redevenu
simple soldat?..
Z:
Kyllä…
ja hän vietti
kuukauden vankilassa…

Oui…
et il a passé
un mois en prison…
C:
Mutta hän on
päässyt vapaaksi?

Mais il en
est sorti?
Z:
Vasta eilen!

Depuis hier seulement!
C (kalisuttaen
kastanjetteja):
Kaikki on hyvin,
koska hän on
päässyt vapaaksi,
kaikki on hyvin.
 

Tout est bien
puisqu’il en
est sorti,
tout est bien.

Z:
Onnelliseksi hetkessä,
sinä lohduttaudut
nopsaan…

À la bonne heure,
tu te consoles
vite…
C (yksinään):
Ja olen oikeassa…
(kovaäänisesti)
Jos uskoisitte minua,
tekisitte kuten minä,
te haluatte
meidät mukaanne,
me emme halua
teitä seurata…
te löydätte
kyllä lohdutusta…

Et j’ai raison…
Si vous m’en croyez,
vous ferez comme moi,
vous voulez
nous emmener,
nous ne voulons
pas vous suivre…
vous vous
consolerez…

Georges Bizet: Carmen. Toisen näytöksen Mustalaislaulun Les tringles des sistres tintaient (Sistrumin sauvat helähtivät) jälkeinen Frasquitan, Zunigan, Carmenin ja Mercédèsin dialogi.

Muita Carmenin huippuhetkiä ovat toisessa näytöksessä Toreadorin laulu, Escamillon ”Votre toast, je peux vous le rendre” (Maljaanne voin vastata takaisin) sekä Don Josén ns. kukkaisaaria ”La fleur que tu m’avais jetée” (Kukan jonka minulle heitit). Kolmas näytös käynnistyy salakuljettajien ja heidän naistensa koomiseen oopperaan sopivalla parlando-sekstetolla “Notre métier est bon” (Ammattimme on mukava) ja löytää hienon hetkensä Micaëlan aariasta ”Je dis que rien ne m’épouvante” (Sanon itselleni, ettei mikään minua pelota).

Lähteet ja kirjallisuus

Barbier, Patrick 1995 [1987]. Opera in Paris 1800-1850. A Lively History, engl. Robert Luoma. Portland, Oregon: Amadeus Press.

Dean, Winton 1988 [1983]. Georges Bizet. Eine Biographie. Leben und Werk, saks. Konrad Küster. München: Knaur. [orig. The Master Musicians – Bizet. London: J. M. Dent & Sons.]

Georges Bizet. Lettres (1850–1875), toim. Claude Glayman. Calmann-Lévy.

Lacombe, Hervé 2001 [1997]. The Keys to French Oper in the Nineteenth Century, engl. Edward Schneider. Berkeley etc.: University of California Press.

McClary, Susan 1992. Georges Bizet. Carmen (= Cambridge Opera Handbooks). Cambridge: Cambridge University Press.

Mongrédien, Jean 1996 [1986]. French Music from the Enlightenment to Romanticism 1789-1830, engl. Sylvain Frémaux. Portland, Oregon: Amadeus Press.

The New Oxford History of Music. The Age of Beethoven 1790-1830, Volume VIII 1988 [1982], toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.

The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.

Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.

Sävelten maailma. Musiikinkuuntelijan tietoteos, toim. Oiva Talvitie & Kari Rydman 1956 (orig. D. Ewen: Music for Millions). Helsinki: WSOY.

The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.

Walsh, T. J. 1981. Second Empire Opera. The Théâtre Lyrique Paris 1851-1870. London: John Calder, New York: Riverrun Press.

Takaisin ylös