Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.
Ranskan barokkimusiikin suurhahmo on saanut ansaitsemansa paikan parnassolla
Lullyn ja Delalanden varjoon jäänyt säveltäjä sai kärsiä italialaissuuntautumisestaan
Mielestään ylenkatsottu säveltäjä
Ennen kuolemaansa Marc-Antoine Charpentier (1643-1704) laati latinalaiskantaatin Epitaphium Carpentarii (Charpentierin hautakirjoitus), jossa hän sapekkaan huumorin kera toi julki katkeroituneisuutensa hänen musiikkinsa saaman nuivan vastaanoton vuoksi.
”Olin muusikko, jota rehdit [muusikot] pitivät hyvänä ja jonka tietämättömät julistivat osaamattomaksi. Ja koska niitä, jotka ylenkatsoivat minua, oli enemmän kuin niitä, jotka ylistivät minua, musiikki toi minulle vain vähän kunniaa, mutta paljon rasitusta.”
Arvostettuja tehtäviä
Voidaan kysyä, oliko säveltäjämme vuodatus aiheellinen vaiko kiittämättömyyttä, sillä hän oli saanut sentään 1698 Pariisin Sainte-Chapellen musiikinjohtajan paikan, joka oli toiseksi arvostetuin musiikkivirka Versailles’n Kuninkaallisen kapellin johtajuuden jälkeen.
Lisäksi hän oli palvellut musiikinjohtajana ja tenorina kuningasta lähellä olleen Guisen herttuatar Mlle Marie Lorrainelaisen taloudessa (n. 1670-88) sekä säveltänyt toiselle Guiselle, Aurinkokuninkaan serkulle Orléansin Mme Elisabethille.
Eikä tässä kaikki. Kuningas tilasi Charpentierilta kirkkomusiikkia pojalleen, kruununprinssi Louis’lle (1679-83). Kuninkaan veljenpoika, Chartresin herttua ja Orléansin Filip, joka toimi sijaishallitsijana dauphinin kuoltua ennenaikaisesti (1711), palkkasi 1693 Charpentierin sävellyksenopettajakseen.
Versailles pysyi suljettuna
Mikä Charpentieriä sitten närästi? Vastaus on yksinkertainen: Versailles pysyi häneltä suljettuna, kahdestakin syystä.
Ensinnäkin Louis XIV (1638-1715) pysyi lojaalina suosikilleen Jean-Baptiste Lullylle (1632-87), joka oli italialaissyntyisyydestään huolimatta hovin ykkössäveltäjä kuolemaansa saakka. Hänen motettinsa soivat Versailles’n Kuninkaallisessa kapellissa, ja kuninkaan privilegion voimin Lully hallitsi yhtä suvereenisti oopperassa kuin Louis linnassaan.
Lullyn aseman vuorostaan peri Michel-Richard Delalande (1657-1726), ”Kuninkaan musiikin yli-intendentti, Hänen Majesteettinsa kapellin ja kamarin musiikin johtaja ja vakinainen säveltäjä”, kuten vaikuttava titteli kuului.
Italialaistyylinen vastoin aikansa muotia
Charpentierin syntinä oli se, että hän oli opiskellut ”Italian arvostetuimman säveltäjän”, Giacomo Carissimin (1605-74) johdolla. Tuolloin italialaisvastaisuus oli muodissa, sillä Louis torjui italialaisen kirkkomusiikin kapellissaan paavillisena lonkerona. Messumusiikin säätely oli samalla poliittisesti tarkoituksenmukaista.
Se ei estänyt kuningasta arvostamasta Charpentierin musiikkia, mutta virallista statusta se ei voinut saada. Tiedämme tosin, että Versailles’ssa kaikuivat toisinaan Charpentierin sävellykset.
Sävellyksiä kuitenkin hoviinkin
Ja kun Louis vieraili poikansa luona, ”messussa laulettiin kaiket päivät herra Charpentierin musiikkia, eikä Hänen Majesteettinsa halunnut kuunnella muiden teoksia, vaikka hänelle sitä ehdotettiin”!
Lisäksi Charpentierin ainoa antiikkiaiheinen Lullyn mallin mukainen tragedia Médée (1693), joka pääsi esille Kuninkaallisen palatsin teatterissa, painettiin kuninkaallisen privilegion turvin Louis’n hyväksyttyä sen omistuksen sanomalla ”olevansa vakuuttunut siitä, että Charpentier oli pystyvä mies ja että tämän oopperassa oli hienoja asioita”.
Vallan ja sen kiillottajaksi sopimattoman säveltäjän suhteet kehittyivät monimutkaisiksi, musiikin tasosta tai arvostettavuudesta riippumatta.
Charpentierin ja Louis XIV:n tiet kohtasivat monta kertaa, sillä Charpentier sävelsi erinäisiin hovin tilanteisiin – sotilaallisten voittojen, kuolemantapausten ja sairaudesta toipumisten johdosta – musiikkia, mutta virka Sainte Chapellissa merkitsi sitä, että Charpentier eli loppuvuotensa ”vaiennettuna lintuna kultaisessa häkissä”.
Ehkäpä meidän onneksemme kävi näin, sillä Mlle Guisen palveluksessa ja Pariisin luostareiden sekä jesuiittakirkkojen palveluksessa (1680-98) Charpentier sai säveltää suuren tuotannon hallitsemassaan italialaisessa tyylissä. Se ei ollut sitä paitsi niin läpeensä italialaista kuin parjaavat halusivat uskoa. Charpentier oli toki pioneerisäveltäjä yhdistäessään italialaista ja ranskalaista makua sekä tuodessaan Ranskaan oratorio-, kantaatti- ja kamarisonaattilajit.
Mutta hän vakiinnutti myös kaksi ranskalaista sävellystyyppiä: leçon de ténèbren eli piinaviikon synkät luvut Jeremiaan Valitusvirsistä sekä noëlin eli joululaulun osana soitettua ja laulettua kirkkomusiikkia. Sitä paitsi tänä päivänä hänen musiikkinsa kuulostaa yhtä periranskalaiselta kuin Lullyn, Delalanden, André Campran, Jean Gillesin tai François Couperinin sävellykset.
Charpentierin musiikkia
Renessanssi alkoi, kun Charpentierin erään Te Deum -sävelityksen alusta tuli Eurovision tunnussävel 1953. Sen jälkeen Charpentier on rehabilitoitu täydelleen, ja hänen musiikistaan löytyy kymmeniä levytyksiä, enemmän kuin keneltäkään muulta Ranskan barokin säveltäjältä, kenties suurta Couperiniä lukuun ottamatta.
Charpentierin tuotannon laajuus – noin 550 teosta – monipuolisuus ja korkealaatuisuus tekevät hänestä 1600-luvun suurimpiin kuuluvan säveltäjän. Enemmistö, lähes 500 sävellystä, on kirkollisia teoksia, joilla Charpentier on ajan kirkkomusiikin ruhtinas. Kahden lajin, messun ja oratorion, suhteen Charpentier oli poikkeushahmo.
Laulettuja messuja ei juuri tehty, sillä kuningas halusi kuulla kappelissaan luettuja messuja sekä pieniä ja suuria motetteja. Kuitenkin Charpentier kirjoitti niitä peräti yksitoista. Messu neljälle kuorolle on roomalaistyyppinen, tilaajaltaan arvoitukselliseksi jäänyt Messe de Monsieur de Mauroy loistelias, kuolinmessu Messe des morts tehoisa, joulumessu Messe de Minuit pour Noël ihastuttavan söpö ja Missa ”Assumpta est Maria” myöhäinen merkkiteos.
Charpentier ei käyttänyt lajinimeä oratorio, joten hänen oratorionsa on luokiteltu dramaattisiksi moteteiksi, joita löytyy peräti 35. Alalajeja ovat historia, canticum ja dialogus.
Historiat ovat ”oikeita” oratorioita kertojineen, henkilöineen ja kuoroineen. Filius prodigus (Tuhlaajapoika) ja Le Reniement de Saint Pierre (Pyhan Pietarin kieltäminen) ovat niistä vaikuttavimmat.
Canticumeista kaksi Jeesuksen syntymää kuvaavaa In nativitatem -sävelitystä (H. 414 ja 416) ovat herttaista, idyllistä ja riemukasta seimimusiikkia. Charpentier oli musiikinhistorian vetoavimpia joulumusiikin säveltäjiä, mistä tarjoavat ihastuttavia näytteitä hänen soitin-noëlinsa sekä pieni pastoraalinen jouluooppera Sur la naissance de notre Seigneur Jésus Christ (Meidän herramme Jeesuksen Kristuksen syntymästä).
Charpentier kirjoitti kaikkiaan 207 motettia, 84 psalmisävelitystä sekä noin 140 muuta liturgista teosta, joista suurenmoisimpia ovat noin 50 piinaviikon lektiota ja responsoriota.
Tuskin kukaan on sävelittänyt hienostuneemmin, väräjävämmin ja herkkätunteellisemmin ranskaa kuin Charpentier Yhdeksässä lektiosssaan ja niiden vastauksissa (H. 96-110), joissa katumus on suloisen piinallista.
Näyttämöteoksia
Valtaosa Charpentierin kirkkomusiikista on vielä kaivamatta esiin. Sen sijaan hänen näyttämöteoksensa tunnetaan jo varsin hyvin.
Suomessakin on nähty kaksi valloittavaa pienoisoopperaa, musiikkipastoraali Actéon ja musiikki-idylli Les arts florissants (Kukoistavat taiteet) sekä joulupastoraalit (H. 482-3). Sen sijaan kamariooppera Les plaisirs de Versailles (Versailles’n ilot), pastellinen La descente d’Orphée aux enfers (Orfeon laskeutuminen manalaan), kirkko-ooppera David et Jonathas sekä nerokas Médée ovat vielä meillä kokematta.
Charpentierin monista näytelmämusiikeista erityisesti Molièren kanssa tehty Le malade imaginaire (Luulosairas) olisi mieluisa saada jonkin kotimaisen komediaesityksen musiikkilisäksi, niin pökerryttävä se on Aurinkokuninkaan hihittävässä liehittelyssään sekä rakkauden ja lääkärikunnan parodiassaan.
Charpentieriä levyillä
Charpentierin musiikin levytyksistä monet löytyvät varmimmin kirjastoista tai ulkomaisista verkkokaupoista, ja vain osa niistä on saatavilla maamme levykaupoista. Seuraavassa valikoima Charpentier-levytyksiä merkeittäin.
- Harmonia Mundi France: Te Deum etc.; Deux Oratorios; Actéon; Les Arts Florissants; David & Jonathas; Le malade imaginaire. Les Arts Florissants, joht. William Christie. Leçons de Ténèbres du Mercredy Sainct. Concerto Vocale, joht. René Jacobs.
- Erato: Messe de minuit etc.; Les Plaisirs de Versailles; La descente d’Orphée aux Enfers; Médée. Les Arts Florissants, joht. William Christie.
- Naxos: Noëls and Christmas Motets; Christmas Motets, Vol. 2; Messe de Minuit pour Noël. Aradia Ensemble, joht. Kevin Mallon. Messe de Morts etc.; Vespres à la Vierge. Le Concert Spirituel, joht. Hervé Niquet.
- Glossa: Messe de Mr de Mauroy. Le Concert Spirituel, joht. Hervé Niquet.
- Hyperíon: Messe á quatre choeurs etc. Ex Cathedra, joht. Jeffrey Skidmore.
- Proprius: Sacred Choral Music. Harmony of Voices, joht. Fredrik Malmberg.
- Catherine Cessac: Marc-Antoine Charpentier. Fayard.
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.