Siirry sisältöön

Saksan NS-puolueen palkitsemat ja torjumat säveltäjät
17.5.2020 / Murtomäki, Veijo

NS-puolueen erityissuosiota nauttivat

Gottbegnadeten-Liste

Goebbels ja Hitler laativat 1944 listan, Gottbegnadeten-Liste, johon kuului 1041 eri alojen erityissuosiota palkkio- ja veroasioissa nauttivaa taiteilijaa. Heidät valittiin sillä perusteella, että taitelijat olivat tärkeitä NS-hallitukselle. Erikseen vielä oli ”korvaamattomien taiteilijoiden” lista, jolle kuuluivat musiikin alalla Hans Pfitzner, Richard Strauss ja Wilhelm Furtwängler. Varsinaiseen pitkään säveltäjien etuoikeutettujen listaan kuuluivat Johann Nepomuk David (1895–1977), Werner Egk (1901–1983), Gerhard Frommel (1906–1984), Harald Genzmer (1909–2007), Ottmar Gerster (1897–1969), Kurt Hessenberg (1908–1994), Paul Höffer (1895–1949), Karl Höller (1907–1987), Mark Lothar (1902–1985), Josef Marx (1882–1964), Gottfried Müller (1914–1993), Carl Orff (1895–1982), Ernst Pepping (1901–1981), Max Trapp (1887–1971), Fried Walter (1907–1996) ja Hermann Zilcher (1881–1948). Koska osa heistä on nykyään lähes unohdettuja säveltäjiä, kyse oli tosiaan propagandasyistä tuetuista henkilöistä; heistä teki sodanjälkeisen uran DDR:ssä Gerster – eli lähes kaikki ”saivat” jatkaa toimintaansa NS-valtion romahduksen jälkeen Länsi-Saksassa.

Kapellimestareista ”armoitettujen” listalle kuuluivat Hermann Abendroth (1883–1956), Karl Böhm (1894–1981), Karl Elmendorff (1891–1962), Robert Heger (1886–1978), Eugen Jochum (1902–1987), Oswald Kabasta (1896–1946), Herbert von Karajan (1908–1989), Hans Knappertsbusch (1888–1965), Joseph Keilberth (1908–1968), Rudolf Krasselt (1879–1954), Clemens Krauss (1893–1954), Hans Schmidt-Isserstedt (1900–1973), Paul Schmitz (1898–1992), Johannes Schüler (1894–1966) ja Carl Schuricht (1880–1967). He edustivat saksalais- ja itävaltalaiskapellimestareiden eliittiä ajassaan, joten läheinen suhde NS-propagandakoneistoon oli ilmeisen välttämätöntä ammatin harjoittamiseksi. Heistä teki sodanjälkeisen uran DDR:ssä Abendroth.

Tunnetuista muusikoista tärkeimpiä listalle päässeitä olivat pianistit Michael Raucheisen (1889–1984), Elly Ney (1882–1968), Walter Gieseking (1895–1956) ja Wilhelm Kempff (1895–1991), sellisteistä Ludwig Hoelscher (1907–1996), urkureista Günther Ramin (1898–1956), laulajista basso Josef Greindl (1912–1993), tenori Helge Rosvaenge (1897–1972), baritoni Heinrich Schlusnus (1888–1952) ja sopraano Marika Rökk (1913–2004).

Saksan kotkan ritarikunta ja Goethe-mitali

Natsi-Saksassa oli useita kymmeniä palkitsemistapoja, kuten erilaisia mitaleita ja arvonimiä. Niistä tärkeimpiä oli Verdienskreuz vom Deutschen Adler (”Saksan kotkan ansioristi”, 1937–), jonka sai toistakymmentä suomalaistakin, tiedemiehiä ja taiteilijoita. Se jaettiin myös lähes automaattisesti liittolaiskansojen johtaville poliitikoille: meillä Manneheim ja Ryti saivat vain 16 palkitun, mm. Mussolini, Antonescu, Franco, von Horthy, Tito, joukossa tärkeimmän eli Saksan kotkan ritarikunnan kultaisen suurristin. Kotkan ritarikunnan ristin saivat suomalaisista tieteen ja taiteen edustajista mm. Heikki Klemetti, Roger Lindberg, Rolf Nevanlinna, Johannes Sundwall, Eino Suolahti, Antti Tulenheimo, Mauno Vannas, Henrik Zilliacus, Emil Öhmann. Seuraavassa Klemetin saama ansioristi Hitlerin allekirjoituksella 29.4.1939 ja tekstillä ”Saksan valtakunnan nimissä luovutan herra professori Heikki Klemetille Saksan kotkan ritarikunnan ensimmäisen luokan ansioristin”:

Eräs tärkeimpiä oli Goethe-mitali, Goethe-Medaille für Kunst und Wissenschaft, jonka saivat 1934–44 mm. säveltäjäpedagogi Paul Graener (1872–1944), säveltäjä Sigmund von Hausegger (1872–1948), säveltäjä Camillo Horn (1860–1941), säveltäjä Gerhard von Keussler 1874–1949), muusikkokapellimestari Bruno Kittel (1870–1948), säveltäjä Franz Lehar (1870–1948), säveltäjä Paul Lincke (1866–1946), kapellimestari ja Reichsmusikkammerin (RMK) puheenjohtaja Peter Raabe (1872–1945), säveltäjä Josef Reiter (1862–1939), säveltäjä Emil von Reznicek (1860–1945), laulaja Wilhelm Rode (1887–1959), musiikkitieteilijä Adolf Sandberger (1865–1943), laulaja Heinrich Schlusnuss (1888–1952, myös ”gottbegnadeter”), musiikkitieteilijä Max Seiffert (1868–1948), säveltäjä Jean Sibelius (1865–1957), kapellimestarimuusikko Fritz Stein (1879–1961), teatterinjohtajamuusikko Heinz Tietjen (1881–1967), säveltäjä Richard Trunk (1879–1968), laulajasäveltäjä Adolf Wallnöfer (1854–19469, musiikkitietelijä Johannes Wolf (1869–1947), säveltäjäkapellimestari Felix Woyrsch (1860–1944), säveltäjäkonservatorionjohtaja Hermann Zilcher (1881–1948).

Natsien musiikkipolitiikka: antisemitismi ja rappiosäveltäjät

Kansallissosialistinen musiikkipolitiikka oli hyvin pohjustettu jopa jo ennen natsien valtaannousua (1933). Saksalainen musiikinhistoriankirjoitus tärkeimpänä edustajanaan 1900-luvun ensipuoliskolla Hans Joachim Moser (1889–1967) kolmiosaisella teoksellaan Geschichte der deutschen Musik (1920–24) jatkoi Hugo Riemannin ja muiden ajattelua, jonka tuloksena oli äärimmilleen viety saksalaisen musiikin erityisasemaa julistava musiikkichauvinismi. Moserista tuli NSDAP:n jäsen 1936 ja hänestä tuli Goebbelsin  Kansanvalistus ja propaganda -ministeriön musiikkivastuuhenkilö 1938.

Richard Eichenauer julkaisi 1932 kirjan Musik und Rasse (”Musiikki ja rotu”), jossa todisteltiin rotujen eriarvoisuutta musiikissa ja tietenkin pohjoisen rodun ylemmyyttä suhteessa seemiläisiin ja kaukasialaisiin rotuihin. Rotuteorioihin perustuva musiikkipolitiikka terävöityi 1930-luvun mittaan: 1935 ilmestyi Theodor Fritschin toimittama kirja Handbuch der Judenfrage (”Juutalaiskysymyksen käsikirja”), johon kirjoitti artikkelin ”Das Judentum in der Musik” (”Juutalaisuus musiikissa”) Wagnerin pahamaineisen kirjoituksen (1850) otsaketta käyttäen musiikintutkija Hans Költzsch, jonka oopperaooppaasta otettiin sodan jälkeen vielä useita painoksia.

Juutalaissäveltäjien ja -muusikoiden luettelot

Költzsch laati listoja eri alojen juutalaismuusikoista, sekä kuolleista että elävistä; listojen perusteella voi huomata, että monet mainituista säveltäjistä ovat yhä harvinaisia musiikkielämässä – eli natsien langettamilla syytöksillä on pitkä varjo.

Säveltäjiä

• Julius Benedict (1804–65)
• Ernest Bloch
• Walter Braunfels
• Ignaz Brüll
• Mario Castenuovo-Tedesco
• Paul Dukas
• Max Ettinger
• Hans Gal
• Alexander Glazounow
• Karl Goldmark
• Wilhelm Groß
• Louis Grünberg
• Ferdinand Gumbert (1818–96)
• Jacques Fromental Elie Halévy (= Hermann Levy)
• Stephen Heller
• Louis Herold
• Ferd.[inand] Hiller
• Alexander Jemnitz
• Bernhard Klein (1793–1832)
• Paul Kletzki
• Erich Wolfgang Korngold (das Wunderkind, das, nachdem seine Begabung nicht ausreichte, seine Geschäfte mit der Bearbeitung und Verfälschung Johann Strausscher Operetten machte!)
• Ernst Krenek (jüdisch versippt; über ihn siehe im Schlußabschnitt)
• Eduard Lassen (1830–1904, Fabrikant von Lieder-Schmarren)
• Gustav Mahler
• Felix Mendessohn-Bartholdy
• Giacomo Meyerbeer (= Jacob Liebmann Beer)
• Darius Milhaud
• Ignaz Moscheles
• Moritz Moszkowski
• Günther Raphael
• Karol Rathaus
• Maurice Ravel
• Wilhelm Rettich
• Camille Saint-saëns (der Deutschenhetzer!
• Eric Satie
• Arnold Schönberg
• Franz Schreker
• Erwin Schulhoff
• Bernhard Seckles
• Ernst Toch
• Siegfried Translateur
• Kurt Weill
• Jaromir Weinberger
• Egon Wellesz

Operettisäveltäjiä (valikoima)

• Paul Abraham
• Leo Fall
• Leon Jessel
• Emerich Kalman
• Oscar Nedbal
• Jacques Offenbach ( = Jacob Eberst)
• Oscar Straus
• Sir Arthur Sullivan (1842–1900, der Komponist der ”Mikado”)
[Seuraa selostus:] W. W. Götze, Walter Bromme ja Rob.[ert] Stolz ja Ralp Benatzky [”jüdisch versippt” = vaimo juutalainen] ovat toki arjalaisia, mutta heidän tuotteensa eivät eroa mitenkään juutalaisten vastaavista. Ja parhaat arjalaiset Franz Lehár [vaimo juutalainen] ja Eduard Künnecke [vaimo juutalainen] käyttävät juutalaisten laatimia tekstejä.

Kapellimestareita (valikoiden)

• Leo Blech
• Artur Bodanzky
• Leopold ja Walter Damrosch
• Issaye Dobrowen (= Gutwein)
• Oskar Fried
• Jascha Horenstein
• Otto Klemperer
• Hermann Levi (1839–1900)
• Ferdinand Löwe
• Gustav Mahler
• Felix Mottl (1856–1911)
• Georg Szell
• Bruno Walter (= Schleysinger)
• Alexander von Zemlinsky (vaimo juutalainen)

Laulajia (valikoima)

• Emma Destinn (Kittl)
• Giuditta ja Julia Grisi (1800-luvulla)
• Jan Kiepura
• Alexander Kipnis
• Selma Kurz-Halban
• Lilly Lehmann
• Frida Leider
• Emanuel List
• Giuditta Pasta
• Adelina Patti
• Leo Slezak
• Richard Tauber

Viulisteja ja muita instrumentalisteja

• Leopold von Auer
• Ferdinand David (1810–73)
• Mischa Elman
• Heinrich Wilhelm Ernst (1814–65)
• Emanuel Feuermann
• Carl Flesch
• Sascha Heifetz (Cheifetz)
• Bronislaw Huberman
• Joseph Joachim (1831–1907)
• Fritz Kreisler
• Wanda Landowska
• Ferdinand Laub
• Jehuda Menuhin
• BasaPrihoda
• Arnold Rosé

Pianisteja

• Ilona Eibenschütz
• Julius Epstein
• Karl Friedberg
• Albert Friedenthal
• Arthur Friedheim
• Ignaz Friedmann (= Freudmann)
• Leopold Godowsky
• Alfred Grünfeld
• Mark Hambourg
• Ignaz Moscheles
• Moritz Moszkowski
• Wladimir de Pachmann
• Artur Schnabel
• Sigismund Thalberg (1812–71)

Musiikkitieteilijöitä, pedagogeja ja kirjaihmisiä (valikoima)

• Guido Adler
• Hugo Botstiber
• O. E. Deutsch
• Alfred Einstein
• Max Friedländer
• Karl Geiringer
• Wilibald Gurlitt
• Eduard Hanslick
• Salomon Jadassohn (1831–1902)
• Ernst Kurth (Halbjude)
• Hugo Leichtentritt
• Adolf Bernhard Marx (1795–1866)
• Paul Nettl
• Kurt Sachs
• Philipp Spitta (Halbjude)
• Egon Wellesz

Vaikka nuo listat ovat valikoiminakin kuin ”Kuka kukin on milläkin musiikin saralla”, herra Költzsch tiivisti yhteenvedossaan: ”Myöskään musiikissa juutalainen ei ole koskaan luonut kulttuuriarvoja.” Lopuksi hän vaati: ”uuden saksalaisen musiikkielämän laajassa kentässä ei voida enää olla sietämistä, ymmärtämistä eikä humaanisuutta; meidän kaikkien tulee pitää kiinni vain korkeimmista arvoista ja siitä, mikä vaikuttaa rotumme elämää kohottavasti, valvollisuutena, sekä sulkea juutalaisuus jäännöksettömästi pois musiikista.”

Tietosanakirja juutalaisista musiikissa

Költzschin listat oli valittu melko summittaisesti, joten niitä piti täydentää ja laatia mahdollisen aukottomaksi musiikkipoliittisia toimenpiteitä varten eli juutalaisten, pasifistien ja NS-hallintoon kriittisesti suhtautuvien sulkemiseksi pois (= Ausschaltung) musiikkielämästä ja virkakieltoa. Käsikirjan luonnollinen jatke oli sitten 1940 painettu paljon järjestelmällisempi tietoteos Lexikon der Juden in der Musik (”Tietosanakirja juutalaisista musiikissa”, 1940). Suomalaisittain vähemmän imartelevaa on, että teoksen toinen toimittaja oli Herbert Gerigk, joka oli ”musiikin päätoimiston johtaja”, Leiter der Hauptstelle Musik, vastuussa suoraan Führerille NSDAP:n ”henkisestä ja maailmankatsomuksellisesta koulutuksesta” – ja että samainen Gerigk oli kirjeenvaihdossa Sibeliuksen kanssa ja suunnitteli tästä biografiaa, minkä vuoksi hänen piti vierailla Ainolassa 1942. Gerigkiä auttoi kirjan koostamisessa mm. Wolfgang Boetticher, kuuluisa Schumann-tutkija, joka jäi sittemmin kiinni vilpistä väärennettyään Schumannin ja Mendelssohnin kirjeenvaihtoa.

Uudessa lexikonissa on lähes 200 tiheää sivua ja se sisältää likemmä tuhannen (1000) juutalaistoimijan tiedot ja toiminnan kuvaukset. Kirjan antamat tiedot eivät ole 100%:sesti täsmällisiä, sillä usein jouduttiin rajankäyntiin siitä syystä, oliko jokin henkilö arjalainen, juutalainen vaiko osittain juutalainen ja tähän vaikuttivat ongelmat henkilöllisyystodistusten kanssa ja puolisoiden rodullisuuden määrittelyssä. Virheitä tapahtui suuntaan ja toiseen, mutta monet kirjaan joutuneet, jos olivat vähemmän tunnettuja nimiä, eivät päässeet emigroitumaan vaan kuolivat kuljetuksissa tai keskitysleirien tuhoamiskoneistoissa. Kirjasta näköispanoksen nimellä Ausgemerzt! Das Lexikon der Juden in der Musik und seine mörderischen Folgen (”Poiskarsitut! Tietosanakirja juutalaisista musiikissa ja sen murhaavat vaikutukset”, 1999) toimittanut musiikkitieteilijä Eva Weissweil on laskenut myös kirjan nimistön perusteella leirille kuljetettujen tai itsemurhan tehneiden määrän: 134 naista ja 118 miestä. Erikseen ovat sitten ne säveltäjät ja muusikot, jotka joutuivat emigraatioon ja joita löytyy jotain 200 ja 300 henkilön nimen väliltä: https://de.wikipedia.org/wiki/Liste_der_vom_NS-Regime_oder_seinen_Verbündeten_verfolgten_Komponisten

Rappiomusiikki – Entartete Musik

Jotta kulttuurinen työ juutalaisen ja muun rappiomusiikin esittämisen lopettamiseksi olisi onnistunut, tarvittiin hallinnollisten menettelyiden lisäksi myös kasvatuksellisia toimenpiteitä. Rappiomusiikki sisälsi jazzin, uuden avatgarden eli ”musiikkibolshevismin” sekä myös siveettömäksi ja turmeltuneeksi julistetun viihde- ja operettimusiikin, poikkeuksena uudet puolueelle myötämieliset operettisäveltäjät, kuten Paul Lincke, Nico Dostal ja Eduard Künneke, sekä Franz Lehár, koska Iloinen leski oli Hitlerin lempioperetti – säveltäjän vaimon ja libretistin juutalaisuudesta huolimatta.

Kun Münchenissa järjestettiin 1937 ”rappiotateen”, Entartete Kunst, taidenäyttely varoitukseksi vältettävästä taiteesta, sen kanssa yhtäaikaa oli auki ”Ensimmäinen suuri saksalainen taidenäyttely” (Erste Große Deutsche Kunstaustellung), jossa luonnollisesti NS-estetiikan mukainen taide oli esillä, kun taas ”rappiotaiteen” näyttelyssä esiteltiin ekspressionistia, dadaistisia, surrealistisia ja uusasiallisia taideteoksia. Entartete-näyttely keräsi ennätysyleisön, yli 2 miljoonaa kävijää.

Seuraavana vuonna 1938 järjestettiin Düsseldorfissa vastaavasti Entartete Musik -näyttely, jossa tuomittiin ”neekerimusiikki”, ei-arjalaiset eli juutalaissäveltäjät, kuten Schönberg, Krenek, Weill, Eisler, Schreker, Schulhoff ja Toch, mutta myös muutamat arjalaiset modernismin edustajat, kuten Webern, Stravinsky, Hindemith ja Stravinsky. Tapahtumasta on tehty rekonstruktio, ensin Düsseldorf (1988) ja myös muita versioita (1991, 2007), sekä tehty varsin kattava näyttelykirja teksteineen ja luetteloineen. Kölzschin artikkelin ohella kirja sisältää sodanjälkeisen saksalaisen musiikkitieteen suurnimen sekä MGG-musiikkitietosanakirjan päätoimittaja Friedrich Blumen artikkelin ”Musik und Rasse” (1938), kaksi artikkelia H. J. Moserin Musiklexikonista (1943, 2. p.), ”Atonal” ja ”Jüdische Musik”, Düsseldorfin Reichsmusiktagen 22.–29.5.1938 ohjelmat, tapahtuman pääjärjestäjä Hans Severus Zieglerin artikkelin ”Entartete Musik” sekä listan kielletyistä Entartete-säveltäjistä, joita on lähes 200.

Kirjallisuutta:

Entartete Musik. Dokumentation und Kommentar zur Düsseldorfer Ausstellung 1938, toim. Albrecht Dümling & Peter Girth 1993 [1988]. Düsseldorf: Der kleine Verlag.

Jürgens, Birgit 2009. ”Deutsche Musik” – das Verhältnis von Ästhetik und Politik bei Hans Pfitzner. Hildesheim etc.: Georg Olms Verlag.

Kater, Michael H. 1997. The Twisted Muse. Musicians and Their Music in the Third Reich. New York & Oxford: Oxford University Press.

––– 2000. Composers of the Nazi Era. Eight Profiles. New York & Oxford: Oxford University Press.

––– 2008. Never Sang for Hitler. The Life and Times of Lotte Lehmann. Cambridge University Press.

Levi, Erik 1994. Music in the Third Reich. MacMillan Press.

Moulton-Gertig, Susanne C. Leroy 2007. The Life and Works of Emil Nikolaus von Reznicek 1860–1845. Diss. University of Colorado, College of Music.

Music and German National Identity, toim. Celia Applegate & Pamela Potter 2002. Chicago & London: The University of Chicago Press.

Music and Nazism. Art under Tyrany, 1933-1945, toim. Michael H. Kater & Albrecht Riethmüller 2003. Laaber: Laaber Verlag.

Pfitzner, Hans 1920. Die neue Aesthetik der musikalischen Impotenz. München: Verlag der Süddeutschen Monatshefte.

Potter, Pamela M. 1998. Most German of the arts: musicology and society from the Weimar Republic to the end of Hitler’s Reich. New Haven & London: Yale University Press.

Prieberg, Fred K. 1982. Musik im NS-Staat. Fischer Taschenbuch Verlag.

Rathkolb, Oliver 1991. Führertreu und gottbegnadet. Künstlereliten im Dritten Reich. Wien: ÖBV-Publikumsverlag/Wissenschaftsverlag.

Stevens, Lewis 2005. Composers of Classical Music of Jewish Descent. London & Portland: Vallentine Mitchell.

Vogel, Johann Peter 1989. Hans Pfitzner mit Selbstzeugnissen und Bilddokumenten. Hamburg: Rowohlt.

Vries, Willem de 1996. Sonderstab Musik. Amsterdam University Press.

Weissweiler, Eva 1999. Ausgemerzt! Das Lexikon der Juden in der Musik und seine mörderischen Folgen. Köln: Dittrich-Verlag.

Takaisin ylös