Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.
Rossini irvailee romantiikan ilmaisulla ja ihmisten tekopyhyydellä. Vanhuuden synnit on vähitellen löytänyt tiensä pianistien ohjelmistoon.
Gioachino Rossini (1792-1868) lopetti oopperasäveltämisen 37-vuotiaana 1829 kirjoitettuaan 20 vuodessa 39 oopperaa. Lopettamisen syyksi Rossini ilmoitti bel canton taiteen lakkaamisen kastraattien ja heidän opetustoimintansa häviämisen myötä. Hänellä ei ollut enää tarvitsemiaan laulajia.
Olennainen tekijä oli sekin, että melko kiivaan oopperoiden suoltamisen aikana hän oli palanut henkisesti ja fyysisesti loppuun. Lisäksi taiteellinen ja poliittinen ilmasto oli muuttunut, ja Rossini oli turvannut toimeentulonsa runsailla myötäjäisillä naituaan 1822 espanjalaissopraano Isabella Colbranin. Tosin avioliitto oli alkanut rakoilla Rossinin viettäessä oopperoidensa takia pitkiä aikoja Pariisissa vuodesta 1824. Kun Rossini sitten sairastui pahasti 1832, hänellä oli jo uusi seuralainen, Olympie Pélissier, josta tuli hänen toinen vaimonsa edellisen kuoltua 1845.
Mutta vaikka oopperoita ei enää syntynyt, Rossini ei kuitenkaan lopettanut säveltämistä kokonaan. Vuosien 1830-35 aikana syntyi 12 laulun kokoelma Les soirées musicales (Musiikki-iltoja), joka kuuluu laulajien perusohjelmistoon. Myös Stabat mater (1832-41), Rossinin tärkein kirkkomusiikkiteos, saavutti vähitellen nykymuotonsa. Aluksi Rossini jaksoi säveltää sen 12 numerosta vain puolet, mutta toisessa versiossa 1841 hän korvasi ystävänsä Giovanni Tadolinin numerot omillaan.
Rossinin elämä sujui vuosien 1836-55 välillä Italiassa, lähinnä Bolognassa ja Milanossa, raihnaisena varhaiseläkeläisenä. Hän toimi vastentahtoisesti Bolognan konservatorion neuvonantajana ja uudisti sen opetusohjelman. Säveltäjäparalla reistailivat vatsa, virtsaneritys ja hermot niin, ettei hän nukkunut kunnolla kuukausiin. Rossini oli niin loppu, että hän piti elämäänsä hyödyttömänä. Viimeisenä toivonaan hän palasi 1855 Pariisin saadakseen kunnollista lääkärinhoitoa.
Ja ihme tapahtui: Rossini palasi elämään! Hän sai takaisin terveytensä ja huumorintajunsa. Rossinista tuli se oivallinen seuramies ja kulinaristi, jonka jälkimaailma tuntee gourmet-harrastuksistaan sekä Tournedos à Rossinista. Rossinille ruoka maistui enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa. Kuvaava on anekdootti, jonka mukaan säveltäjä itki kolme kertaa elämänsä aikana: äidin kuoltua, Paganinin konsertissa – ja jokiretkellä, jolla täytetty kalkkuna putosi veneestä veteen.
Elämänsä toisella luovalla kaudella Rossinista tuli uudestaan säveltäjä, joka olisi voinut halutessaan kirjoittaa vielä useita menestysoopperoita. Sen voimme päätellä hänen toisesta tärkeästä kirkkomusiikkiteoksestaan Petite messe solennelle (Pieni juhlamessu, 1863).
Péchés de vielleisse
Ennen kaikkea 158 teoksen kokoelma otsakkeella Péchés de vielleisse (Vanhuudensynnit, 1857-68) todistaa, ettei Rossini ollut menettänyt keksintä- ja uudistumiskykyään. Vanhuudensynnit on maukas, eripituisten ja -luonteisten kappaleiden musiikillinen pitopöytä, jonka sisällön laatu ja originaalisuus on paljastunut vasta vähitellen jälkimaailmalle.
Rossini kirjoitti nämä joutohetkiensä hyväntuuliset purskahdukset ystäväpiirinsä lauantaisiin ruokailu- ja musiikki-iltoihin, eikä kuvitellut niille sen kummempaa tulevaisuutta. Teokset jäivät pääosin käsikirjoituksiksi, ja vasta 1954 Pesaron Rossini-säätiö alkoi julkaista järjestelmällisesti kotikaupungin suuren pojan tuotteita.
Kappaleista yli sata on pianolle, loput kamarimusiikkia sekä yhtye- ja soololauluja, joista tunnetuin on kolmen canzonettan sarja La regata veneziana (Venetsian regatta). Kokoelman 13 osasta seitsemän sisältää pelkkiä pianoteoksia. Niiden nimet kertovat Rossinin humoristisista taipumuksista ja ironisesta itsevähättelystä – sekä hänen palvomastaan ruoan ja musiikin yhdistelmästä.
Osat 4-8 kantavat otsaketta Vähän kaikenlaista: 56 puolikoomisen kappaleen kokoelma pianolle. Alaotsakkeet kuuluvat: Neljä rusina- ja mantelisekoitusta ja neljä alkupalaa (osa 4), Kansio teini-ikäisille (osa 5), Kansio reippaille lapsille (osa 6), Mökkikansio (osa 7), Linnakansio (osa 8), Sekalaista pianolle (osa 10) sekä Kansiollinen joutavuuksia (osa 12). Neljännen osan kappaleet ovat herkkusuun nimeämiä: Kuivia viikunoita, Manteleita, Rusinoita, Pähkinöitä, Retiisi, Anjovis, Etikkakurkkuja ja Voi. Viides osa yrittää eläytyä murrosikäisten ruokaongelmiin: 12 kappaleen kokoelma päättyy pianoteoksiin Voi ei! taas herneitä!, Lihamuhennos ja Jauheliharomantiikkaa.
Kappaleiden nimet ovat muutoinkin hupaisia ja enteilevät Erik Satieta, samalla kun ne kumartavat Ranskan barokin karakterikappaleiden suuntaan: Omahyväinen preludi, Kidutettu valssi, Astmaattinen etydi jne. Usein nimet tosin ovat harhaanjohtavia kappaleiden musiikkisisällön suhteen ja lähinnä vitsikkäitä. Toisinaan Rossini pilailee niissä romantiikan ilmaisuperinnön kustannuksella tai on antanut sävellyksille liiallisen ja epäilyttävän ohjelmallisia otsakkeita.
Melko neutraaleja ovat kansallisuuseroja pohtiva Italialainen viattomuus; ranskalainen puhtoisuus, pianistin aamujumppa Hygieninen aamupreludini, Françis Poulencia ennakoiva Pieni päähänpisto (Offenbachin tyyliin) sekä liukas Pieni valssi: risiiniöljyä.
Rossinin velmuilevuuden paraatiesimerkkejä ovat kappaleet, joissa pilkataan estoitta tekopyhyyttä ja nähdään vakavien asioiden koominen kääntöpuoli.
Marssi ja muistumia viimeiselle matkalleni on Rossinin musiikillinen testamentti. Siinä alun surumarssi katkaisee ehtimiseen sitaatit säveltäjän oopperoista Tancredi, Tuhkimo, Järven nainen, Semiramide, Oryn kreivi, Wilhelm Tell, Otello ja Sevillan parturi. Teos päättyy osuvaan Omakuvaan sekä sanoihin allons (mennään), on ouvre (aukeaa), j’y suis (siellä olen) ja Requiem (Lepo).
Vielä hirtehisempi pyhäinhäpäisy on viattomasti alkava, mutta raadollisesti päättyvä Pieni hupijuna (Un petit train de plaisir; Comico imitatif). Hupijunan matkan vaiheisiin liittyy tekstejä: Kellonsoitto, Nousu vaunuun, Kone käyntiin, Saatanallinen vihellys, Suloinen jarrutusmelodia, Saapuminen asemalle, Pariisilaisleijonat tarjoavat kätensä neidoille vaunusta laskeutumiseksi, Matka jatkuu, Junan kauhea suistuminen, Ensimmäinen ja toinen loukkaantunut, Ensimmäinen kuollut paratiisissa, Toinen kuollut helvetissä, Surumarssi, Amen, Minua ei siellä napata, Perillisten kova suru. Säveltäjän lopputoteamus kuuluu: ”Kaikki tämä on enemmän kuin naiivia mutta totta”. Päätösmusiikki tanssii euforisessa C-duurissa, sillä perilliset ovat ratketa riemusta onnenpotkun johdosta.
Rossinin teoksia levyillä
- Paolo Giacometti esittää viidellä levyllä 70 Vanhuuden syntiä, jotka välittyvät rehevinä taitavan soiton sekä Erard- ja Pleyel-pianojen (1837, 1849, 1858) aidon soinnin ansiosta.
- Rossini: Pianoteoksia osat 1-5. Paolo Giacometti. Channel Classics. Viisi levyä.
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.