Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.
Izumi Tateno teki tärkeän Séverac-levytyksen
Olisiko niin, että pääkaupungin ulkopuolella asuva provinssisäveltäjä ei voi saada samanlaista huomiota osakseen eikä yhtäläistä asemaa musiikin kentällä kuin vallan keskuksissa norkoileva julkkis?
Moniko kuopiolais-, turkulais-, tamperelais- tai jyväskyläläissäveltäjä on meillä pystynyt murtautumaan musiikkielämän Helsinki-keskeiseen – ja sitä kautta valtakunnalliseen tietoisuuteen? On se toki mahdollista: Kaustisella asuu eräs meidän Euroopan mittapuussa arvostetuimmista säveltäjistämme, mutta kyse lienee poikkeuksesta…
Mutta entä jos säveltäjä haluaa itse leimautua maakunta- tai maalaissäveltäjäksi ja vähät välittää metropolin elämänmenosta, eikö silloin mahdollisuudet maineeseen ole vielä huonommat? Näin kai pitäisi olla sitäkin enemmän, jos säveltäjä vielä tunnustaa mielihyvin nauttivansa olostaan maalla ja käyttävänsä kansanmusiikkia tai folkloristisia aiheita sävellyksissään?
Kaikkihan me muistamme, miten Sibelius halusi erottautua ”kotiseutusäveltäjän” leimasta ja kiisti Stravinskyn tapaan käyttäneensä kansanmelodioita sävellyksissään. Aarre Merikantoakin on usein moitiskeltu hänen ”tanhuaiheiden” käytöstään.
”Paikallisesta” ja kansallisesta irtautuminen oli ilmeisesti esteettinen pakko, jotta säveltäjä voitiin ottaa vakavasti, ainakin saksalaisella alueella. Mutta olisiko Ranskassa ollut tilanne toinen?
Juuriaan etsinyt säveltäjä
Déodorat de Séverac (1872-1921) tarjoaa mielenkiintoisen esimerkin ehkä ensimmäisen polven maallepakosivistyneistöstä tai takaisin maalle palanneista, ”juuriaan” etsivistä muusikoista.
Pariisin Schola Cantorumin ensimmäisiä opiskelijoita
Séverac syntyi Etelä-Ranskassa, Languedocin maakunnassa ja kävi koulunsa Toulousessa, jonka huomattavimpia maalareita hänen isänsä oli. Opiskeltuaan 1893-96 Toulousen konservatoriossa hän oli ensimmäisiä, jotka värvättiin juuri perustettuun Pariisin Schola Cantorumiin.
Pariisissa hän opiskeli (1896-1907) sävellystä, kontrapunktia, kuoronjohtoa, urkujen- ja pianonsoittoa opettajinaan d’Indy, Magnard, Bordes, Guilmant, Blanche Selva sekä Albeniz, jonka assistentiksi Séverac tuli 1900 ja jonka Navarran hän täydensi myöhemmin.
Séverac tutustui aikansa johtaviin muusikoihin (mm. pianisti Ricardo Viñes) ja säveltäjiin (Roussel, Debussy, Ravel, de Falla) sekä ystävystyi monien taiteilijoiden (mm. Picasso, Braque, Gris) kanssa.
Maalaishenkinen Maan laulu
Séverac sävelsi 1900-luvun alkuvuosina d’Indyn oppien mukaisen pianosonaatin ja muutaman sinfonisen runon, mutta veri veti muualle. Jo 1900 Séverac sai valmiiksi käänteentekevän pianosarjansa Le chant de la terre. Poème géorgique (Maan laulu. Maatyörunoelma), joka tuli näyttämään suuntaa hänen säveltäjätoiminnalleen. Tästä tuli hänen ensimmäinen ylistyslaulunsa Etelä-Ranskan, Languedocin ja Itä-Pyrenneiden, talonpoikaiston ja maaseudun kunniaksi.
Séverac ei ollut liikkeellä ensimmäisenä, sillä Ranskassa oli jo pitkä realismin ja naturalismin traditio kuvataiteessa (Courbet, Millet, Manet) ja kirjallisuudessa (Balzac, Daudet, Zola). Musiikissakin Bizet ja Chabrier olivat tuoneet esille ranskalaista paikallisväriä.
Mutta uutta on Séveracin lämpimän myötätuntoinen, suorastaan harras eläytyminen maaseudun elämään. Hän ei hymistele tai vetistele tai vaivu impressioihin luonnon karuuden tai houkuttelevuuden edessä, vaan kuvaa elävästi ja aistimusvoimaisesti maatyöläisten arkea ja juhlaa.
Maan laulun osat Prologi, Kyntö, Kylvöt, Intermezzo (Illanistujaistarina), Raekuuro, Sadonkorjuut ja Epilogi (Hääpäivä) saattavat joskus tuoda mieleen Musorgskin tai Griegin, mutta pääosin musiikki on Séveracin omaa.
Laajempi kokonaisuus En Languedoc
Jatkoa seurasi. Sarja En Languedoc (Languedocissa; 1903-04) on aiempaa laajempi kokonaisuus, vaikka osia onkin vain viisi: Kohti maalaistaloa juhlapäivänä, Lammella iltaisin, Ratsain niityllä, Hautausmaan nurkkaus keväällä ja Markkinapäivä maalaistalossa.
Kuvauksellisuus on entistä tarkempaa; toisaalta Debussyn läsnäolo alkaa olla tunnistettavissa, sillä ostinatot, rinnakkaisliikkeet ja urkupisteet ovat yhä tärkeämpi osa musiikkikieltä. Yhtä lailla Séverac sivuaa Sonatinen (1903-05) Ravelia joissain uusklassistisissa tekstuureissaan.
Ranskalaiskriitikot innostuivat Séveracista kunnolla, ja Debussy kehui sydämestään säveltäjää: ”Hän tekee musiikkia, joka tuoksuu / tuntuu hyvälle (sent bon).”
Debussyn seuraajana pidetty muusikko
Sekä Séveracia että Ravelia pidetään yleisesti Debussyn seuraajina, ja myöhemmin säveltäjä Henri Sauguet tunnustaa: ”Löysin Deodat de Séveracin rinnan Debussyn ja Ravelin kanssa. He muodostivat trion … uuden musiikin kolmikon minulle.”
Séverac sävelsi nelikätisen Tinasotilaan, kolmiosaisen tositarinan (1905), joka edeltää Debussyn lapsi- ja satuaiheisia teoksia, siteeraa Marseljeesia (vrt. Debussyn Ilotulitus) ja ennakoi reippaalla otteellaan Les Six -ryhmän musiikkia, Poulencia, jopa Prokofjevia.
Loistokas konserttivalssi Pipperment-get (1907) on herkkua Satien ja Poulencin välissä, ja Stances à Madame Pompadour (Säkeistöjä M. P.:lle; 1907) kertoo Séveracin pysyvästä klavesiini-koulun rakkaudesta, vuosia ennen Ravelin Couperin-sävelitystä.
Debussyn vaikutus on suuri, ja Séverac antoi pikkurillin impressionismille. Baignauses au soleil (Aurinkokylpijättäret, 1908) sekä Les naïades et de faune indiscret (Merenneidot ja tungetteleva fauni, 1908) ovat mestariteoksia. Ne kuuluvatkin Ranskan pianomusiikin parnassolle Ravelin Veden leikkiä -teoksen (1901) ja Debussyn Ilon saaren (1904) rinnalla.
Ooppera Myllyn sydän
Kanssasäveltäjät ja kriitikot ihailivat kovin oopperaa Le coeur du moulin (Myllyn sydän; 1903-08), ja sitä pidetään 1910-20-luvuilla parhaimpiin kuuluvana Debussyn Pelléas et Mélisanden jälkeisenä ranskalaisoopperana, jopa ainoana sen veroisena saavutuksena.
Koomisen oopperan ovet kuitenkin sulkeutuivat Séveracilta ja hän työlääntyi muutenkin pääkaupunkiin. Ajassa liikkui lisäksi ajatuksia, jotka antoivat pontta Séveracin suunnanmuutokselle.
Paluu ranskalaisen taiteen alkuperäisille lähteille
1900-luvun alkuvuosina Ranskassa oli kuulutettu kansallisen ominaislaadun, ranskalaisuuden löytämistä musiikissa vastakohtana ulkomaiselle vaikutukselle.
Runoilijakriitikko Camille Mauclairen mukaan ”ranskalainen klassismi” ei voinut perustua akateemisiin malleihin, jotka edustivat ”sekasikiöisen italialais-saksalaisen tyylin jatketta”. Todellisen ranskalaisen musiikin tuli kummuta elämästä ja ajankohtaisista sosiaalisista tarpeista.
Myös Debussytä kiinnosti paluu ranskalaisen taiteen alkuperäisille lähteille. Hän tunnusti myöhemmin: ”On niin kaunista olla osa maataan, kiinnittyä maaperäänsä kuten kaikkein vähäisin talonpoika.” Sibelius muuten käytti kirjeessä Ainolle (1909) Debussystä nimitystä ”talonpoika” (paysan)!
Kritiikkiä konservatoriolaitosta vastaan
Etelän miehenä Séveracin ei ollut vaikeaa liittyä rintamaan. Kirjallisena päättötyönään d’Indyyn kouluun hän julkaisi 1908 kirjoituksen La centralisation et les petites chapelles musicales (Keskittäminen ja pienet musiikkikappelit), jossa hän arvosteli opinahjoaan ja sen johtajan edustamaa klassisen muodon palvontaa.
Lisäksi hän piti koko konservatoriolaitosta turmiollisena, sillä se irrotti musiikinopiskelijat juuriltaan ja teki heistä virallisen musiikkielämän edustajia, standardituotteita. Ottamalla vaikutteita Ranskan eri alueiden paikallisesta elämästä oli mahdollista vastustaa ulkomaisuutta ja saavuttaa musiikin aitous.
Séveracin mielestä ”musiikkiteos ei voi tehdä vaikutusta suunnitelmansa tai kirjoitustapansa kautta, vaan sen meissä herättämän tunteen avulla”, sillä ”musiikki voi ja sen täytyy ilmaista kaikkea mikä on syvää ja ikuista ihmisen tunteissa”.
Innostusta pikkukaupungista
Oli selvästikin aika hajakeskittäytyä, ja Séverac asettui eteläisimpään Ranskaan, Céret-nimiseen pikkukaupunkiin, ”kubismin Mekkaan”, jossa oli jo merkittävä taiteilijayhteisö.
Siellä Séverac sulautui täysin provinssin kiireettömään elämään, sävelsi milloin viitsi, kuunteli kansanmuusikoita ja piti kaupungin tienkorjaajaa ylimpänä ystävänään.
Espanjan rajaseudun innoittamana Séverac synnytti kypsimmän aikaansaannoksensa, viisiosaisen sarjan Cerdaña (1908-11). Osien nimet puhuvat puolestaan: Muulirattaissa, Juhlat, Maalaissoittajia ja tähkänpoimijattaria, Muulinajajia Llivian Kristuksen edessä ja Muulinajajien paluu.
Pyrenneiden inspiroima teos on täynnä menoa ja meteliä, tuoksuja, tunnelmia ja monenlaisia ääniä. Sarjaa voi verrata Albenizin Iberiaan, osin musiikiltaankin – ja Albeniz myös ilmaantuu toisessa osassa ja seuraa ”ihastuttava kohtaaminen”.
Pianomusiikkia Séveracilta syntyi vielä kolme kokonaisuutta: oppilaskäyttöön sopiva seitsenosainen sarja En vacances I (Lomilla I, 1912), pirteän repäisevä katalonialaiskuvaus Sous les lauriers roses (Oleanterien alla; 1919) sekä hieman viimeistelemättömäksi jäänyt En vacances II (1921), jonka täydensi Blanche Selva ja joka tunnelmoi Chopinin ja klavesinistien tyyliin.
Keskeinen pianomusiikki Tatenon levyttämänä
”Talonpoikaismuusikko”, jota oma aika arvosti, unohdettiin pian hänen kuolemansa jälkeen. On toki turha väittää, että Séveracista löytyisi kauttaaltaan Debussyn tai Ravelin tasoista laatua, mutta parhaimmillaan hän on heidän veroisensa muusikko, joka ei ansaitse unohdusta.
Onkin oivallista, että 40-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Izumi Tateno on ehättänyt levyttämään Séveracin keskeisen pianomusiikin. On jotenkin luontevaa, että suomalaisen pianomusiikin satojen miniatyyrien parissa kunnostautunut, kymmeniä levytyksiä tehnyt lyyrikko on päätynyt ranskalaisen pittoreskin musiikin tulkiksi.
Tateno soittaa hellästi ja kauniisti, impressionistiset teokset kimmeltävän kirkkaasti. Saavutus on huomattava ja toivon mukaan herättää reaktioita nuoremmissa suomalaispianisteissa – olkoonkin, että hän on joskus liian säyseä tavoittaakseen sen kipunoinnin, Séveracin musiikin karakterisuuden ja dynamiikan äärirajat, jotka toteutuvat Aldo Ciccolinin klassisilla äänitteillä.
Séveracista enemmän innostuvalle voi vielä suositella hienoa Séverac-laululevyä (Hyperion, 1998). Friikeille voi lisäksi paljastaa, että Blanche Selva on tehnyt kolme Séverac-äänitettä. Esimerkillinen tulkinta teoksesta Baigneuses au soleil (n. 1929) löytyy levyltä Four Great French Pianistis (Pearl, 1991).
Séveracia levyillä
- Sunflower Sea. Pianoworks by Déodat de Séverac. Izumi Tateno (piano). Finlandia. Kaksi levyä.
- Déodat de Séverac: L’oeuvre pour piano. Aldo Ciccolini (piano). EMI. Kolme levyä.
- Songs by Déodat de Séverac. François Le Roux (baritoni), Graham Johnson (piano). Hyperíon.
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.