Siirry sisältöön

Kustaviaaninen ooppera
18.6.2012 (Päivitetty 22.1.2020) / Murtomäki, Veijo

KUSTAVIAANINEN UUDISTUSOOPPERA

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Drottningholms_Slottsteater.jpg

Kuningatar Loviisa Ulriika kutsui 1753 ranskalaisen teatteriryhmän Ruotsiin, joka esitti laulunäytelmiä ja koomisia oopperoita; 1754 italialainen ryhmä vieraili puolestaan Tukholman Drottningsholmin linnanteatterissa. Kun Kustaa III:sta tuli hallitsija 1772, ensi töikseen hän esitytti Gluckin reformioopperan Orfeus ja Eurydike Tukholmassa 1773. Koska kotimaisia kykyjä ei tuolloin vielä ollut, hovikapellimestareina ja -säveltäjinä toimivat ensin italialainen Francesco Uttini, sitten saksalaiset Gluckin kannattajat J. G. Naumann, J. M. Kraus ja Abbé Vogler.

Institutionaaliset edellytykset luotiin, kun lyhyessä ajassa Tukholmaan rakennettiin kaksi oopperataloa. Nykyinen Drottningholmin linnanteatteri valmistui 1766 aiemman palaneen rakennuksen tilalle; ensimmäinen esitys oli Lullyn ja Uttinin tragicomédie-baletti Psyché. Teatterin suuruudenaika alkoi, kun Kustaa III otti linnan käyttöön 1777, ja se päättyi majesteetin murhaan 1792. Ennen vuotta 1809 teatterissa nähtiin Dalayracin, Francoeur-Rebelin, Gluckin, Grétryn, J. C. F. Haeffnerin, Krausin, Lullyn, Monsignyn, C. F. Müllerin, Naigeonin, Philidorin, Piccinnin, P. Quinaltin, Trialin, Uttinin, Åhlströmin oopperoita.

Tukholman Kuninkaallinen Ooppera

Tukholman Kuninkaallinen Ooppera antoi ensimmäisen esityksensä 1773 sen jälkeen kun Kustaa III oli irtisanonut 1771 maassa 20 vuotta oleskelleen ranskalaisen teatteriryhmän. Vuotta 1773 pidetään ruotsalaisen oopperan syntyvuonna Uttinin oopperan saatua tuolloin ensiesityksen. Paljolti Johan Henrik Kellgrenin (1751–95) ruotsinkielisiin librettoihin sävellettiin maan ensimmäiset oopperat. Ooppera toimi kuninkaanlinnan mäellä Bollhusetissa, kunnes uusi Kuninkaallinen Teatteritalo vihittiin käyttöön 1782 Naumannin oopperan Cora och Alonzo toimiessa avajaisoopperana. Baletti oli olennainen osa teatterin ja Kuninkaallisen Oopperan toimintaa.

Francesco Antonio Uttini

Francesco Antonio Uttini

 

Uttini oli ensimmäinen ulkomailta tuotu ruotsalaisoopperan säveltäjä. Hän syntyi Bolognassa 1723 ja kuoli Tukholmassa 1795. Hän oli Padre Martinin oppilas, joka saapui Tukholmaan 1755. Uttini toimi 1767–82 hovikapellimestarina ja esitytti italialaisia oopperoitaan ja ranskalaisia lyyrisiä tragedioitaaan Drottningsholmissa, ranskalaisia koomisia oopperoitaan Tukholmassa. Kaikkiaan hän sävelsi noin 20 oopperaa, joista suurin osa on hävinnyt. Uttini ei ollut mikään suuri uudistaja, joten Kustaa halusi Salierin säveltäjäkseen, mutta Wienin hovi ei luopunut tästä: tilalle tuli Naumann.

Uttini sävelsi ensimmäisen ruotsalaisen oopperan Thetis och Pelée (1773), joka kertoo meren kuningattaren ja thessalialaisen prinssin rakkaudesta ja jossa IV näytöksessä furiat rankaisevat Peleusta.

Aline, drottning av Golconda (1776) kertoo ranskalaisesta paimentytöstä, josta on tullut intialainen kuningatar, kunnes hänen rakastettunsa, aatelismies St Phar löytää tämän ja miehestä tulee kuningas ja rakastavaisista kuningaspari.

Thetiksen ja Peleuksen häät

Johann Gottlieb Naumann

Johann Gotlieb Naumann

Naumann oli Gluck-henkinen saksalaissäveltäjä, joka syntyi 1741 ja kuoli 1801 Dresdenissä. Opiskeltuaan Italiassa hän pääsi 1766 Dresdenin hovin kirkkosäveltäjäksi ja 1776 kapellimestariksi. Naumann oli 1700-luvun jälkipuolen tuotteliaimpia saksalaisia ooppera- ja kirkkosäveltäjiä. Työskennellessään Ruotsissa 1778–82 hän edisti merkittävästi ruotsalaisen kansallisen oopperatyylin muodostumista.

Amphion (1778), opéra-ballet, oli ensimmäinen työ: siinä Amfion pakottaa alkuasukasheimon luopumaan häiden viettämisestä ihmisuhrien kera, ja hän saa Antiope-neidon, joten valistuksellinen tendenssi on oopperassa selvä.

Cora och Alonzo (1778), tragédie lyrique, käsittelee suvaitsevaisuutta ja taistelua ennakkoluuloja vastaan. Alonzo on nuori aatelismies, joka on kauhuissaan espanjalaisten julmuudesta etelä-Amerikassa, ja hän elää rauhassa Perussa, kunnes rakastuu intialaiseen Cora-prinsessaan, joka on myös Auringon temppelin prinsessa. Heidät yllätetään maanjäristyksen jälkeen sylikkäin, jolloin molemmat tuomitaan kuolemaan. Alonzo onnistuu kuitenkin taivuttamaan perulaiset luopumaan rankaisulaeistaan, joten saadaan onnellinen loppu.

Gustaf Wasa (1786), tragédie lyrique

Kustaa III Gustaf Wasa -oopperan harjoituksissa

Gustaf Wasa, libretto (1)

Gustaf Wasa, libretto (2)

Gustaf Wasa, libretto (3)

 

 

 

 

Kustaa Vaasa oli pitkään  Ruotsin suosituin ooppera, jota esitettiin 1786 jälkeen vuosina 1790–1823 ja 1859–1930 yhteensä yli 250 kertaa. Kustaa III samaistui siinä Kustaa Vaasaan, joka vapautti ruotsalaiset Tanskan kuningas Kristian II:sta, lopetti Tukholman verilöytyn 1520–21 ja oli modernin Ruotsin perustaja.

Oopperan libretto menee ajassa taaksepäin vuoteen 1621, jolloin Uppsalan retoriikan professori kirjoitti samannimisen näytelmän; 1733 ja 1766 syntyi ranskalainen ja englantilainen näytelmä samasta aiheesta. Kustaa III nosti aiheen esille 1782 saadakseen mielet tanskalaisia vastaan, vaikkei sitten ryhtynytkään sotaan Tanskan ja Venäjän liiton vuoksi; vasta 1788 hän julisti sodan Venäjää vastaan. Ooppera on ruotsalaisen patriotismin ja monarkiavallan ensimmäisiä ilmaisuja.

Naumann piti oopperaa “mestariteoksenaan”. Se edustaa ranskalaista tyyliä lyhyine ja usein läpisävellettyinen aarioineen, ensembleineen ja kuoroineen. Teos sisälsi alun perin pitkiä secco-resitatiiveja, mutta myöhemmin niistä tehtiin accompagnatoja. Ensiesityksessä oli juhlavat 75 orkesterisoittajaa.

Joseph Martin Kraus

Joseph Martin Kraus

Kraus syntyi Miltenberg am Mainissa 1756 ja kuoli Tukholmassa 1792. Hän oli kolmas kustaviaanisen ajan kapellimestarisäveltäjä. Krausia on ryhdytty kutsumaan “Ruotsin Mozartiksi”, vaikka yhtä lailla “Ruotsin Haydn” olisi kohdallaan, mutta elinvuodet toki viittaavat Mozartin samanaikaisuuteen.

Proserpinan ryöstö

Kraus saapui Tukholmaan 1778 ja sai kolme vuotta myöhemmin tärkeän tilauksen. Proserpin (1781), opera Kellgrenin librettoon Kustaa III:n luonnoksen mukaan, toi hänelle hovin apulaiskapellimestarin toimen. Ooppera tapahtuu taruajan Sisiliassa ja kertoo Pluton suorittamasta Proserpinan (kreikassa Persefone), kasvullisuuden ja kevään jumalatar Ceresin (kreikassa Demeter) tyttären ryöstöstä Haadekseen. Ceres kääntyy Proserpinan isän, itsensä Jupiterin puoleen, joka päättää, että oopperan nimihenkilön tulee viettää puolet vuodesta kuoleman valtakunnassa ja toisen puolen äitinsä luona. Kyse on siten vuodenaikojen vaihteluun liittyvästä hedelmällisyysmyytistä. Juoneen tuo mielenkiintoa lisäksi paimen Atis, joka on Proserpinan ensirakkaus ja edustaa maallista intohimoa. Oopperassa herättää huomiota Krausin hienovarainen ruotsin säveltäminen, mikä näkyy erityisesti resitatiivien painotuksissa. Seuraavassa oopperan 7. kohtauksen teksti:

Proserpinan ryöstö, libretto (1)

Proserpinan ryöstö, libretto (2)

Aeneas i Cartago (1782), lyyrinen tragedia, oli uuden oopperatalon vihkijäisteos, mutta sopraanon poistuminen viime hetkellä esti esityksen, joten sen kantaesitys koettiin vasta 1799. Korvaukseksi Kraus sai neljän vuoden opintomatkan Saksaan, Itävaltaan, Italiaan, Ranskaan ja Englantiin. Haydn ylisti Krausia “originaalinerona”, Gluck “suuren tyylin miehenä”. Kraus palasi 1786 Tukholmaan, jolloin hän sai apulaiskapellimestarin viran, kunnes hän pääsi 1788 hovikapellimestariksi. Sen jälkeen hän sävelsi koomisia oopperoita ja laulunäytelmiä. Krausin oopperamusiikki on paljossa velkaa Gluckille.

Georg Joseph (Abbé) Vogler

Georg Joseph (Abbé) Vogler

 

Vogler syntyi Würzburgin lähellä 1749 ja kuoli Darmstadtissa 1814. Hän toimi ensin Mannheimin kapellissa, kunnes pääsi opiskelemaan Italiaan Padre Martinin johdolla Bolognassa sekä Padre Francesco Vallottin johdolla Padovassa. Palattuaan 1775 Mannheimiin hän perusti Mannheim Tonschulen ja aloitti harvinaisen monipuolisen toimintansa opettajana, historioitsijana, teoreetikkona, musikologina ja säveltäjänä. Vogler sai 1786 nimityksen Ruotsin Kustaa III:n hovikapellimestariksi (1786–99).

Hän sävelsi kaksi näyttämöteosta Tukholmaan: musiikin Racinen näytelmään Athalie (1786) sekä lyyrisen draaman Gustav Adolph och Ebba Brahe (1788), joka on J. G. Naumannin Gustav Wasan (1786) linjoilla ja pitää mallinaan Holzbauerin Günther von Schwarzburgia (1777).

Vogler oli aikansa parhaita urkureita, joka herätti Tukholmassa huomiota improvisaatioillaan, joiden tuloksena lienee syntynyt Suomessakin suosittu Hoosianna-adventtivirsi. Hän oli monella tapaa originaali, “omaperäinen ja pilaileva” hahmo, joka käytti esimerkiksi eri maiden kansanmusiikkeja hyväkseen ja suositteli samaa oppilailleen. Voglerin elämä oli harvinaisen seikkailukas, mutta musiikista puuttuu usein aitoa keksintää. Kun Kustaa III surmattiin 1792, hän läksi pitkille matkoille, kävi mm. pohjois-Afrikassa, kunnes hän jätti Tukholman 1799 lopullisesti. Voglerilla oli monia maineikkaita oppilaita: Franz Danzi, J. M. Kraus, Peter Winter, C. M. von Weber, Meyerbeer jne. Kaikkiaan hän sävelsi noin 15 näyttämöteosta.

Takaisin ylös