Apollo et Hyacinthus (Apollo ja Hyakinthos, 1767), Mozartin ensimmäinen, 11-vuotiaana sävelletämä ooppera on latinankielinen kolminäytöksinen intermezzo Salzburgin benediktiinikouluun. Antiikin homofiilinen aihe on siinä muunnettu turvallisesti normaaliksi, tosin traagisesti päättyväksi rakkausjuoneksi.
La finta semplice (Teeskentelevä hölmö/Valetyhmyri; Die verstellte Einfalt, The Pretended Simpleton; 1768, Wien), dramma giocoso per musica, on varhainen buffa ja lapsen kirjoittamaksi nerokas. Mozart sävelsi sen Wieniin keisarin tahdosta, mutta juonittelut estivät esityksen, joka toteutui vasta 1769 Salzburgissa. Musiikki perustuu Pergolesin sekä uusnapolilaisen oopperan (Traetta, Jommelli, J. Chr. Bach) jäljittelyyn.
La finta giardiniera (Teeskentelevä puutarhuritar/Valepuutarhuri, myös Neito puutarhassa, Die Gärtnerin aus Liebe, The Pretended Gardener; München 1774), dramma giocoso, on musiikiltaan viehättävä ja tehokas, mutta siitä puuttuu vielä dramaattinen jatkuvuus, ja samoin koomisen ja vakavan synteesi on tässä vasta alullaan. Mozartin sävelkieli on jo tunnistettavaa, ja aariat ovat enimmäkseen sonaattimuotoisia ilman da capoa, samoin myös rondomuotoisia finaaleita esiintyy ja orkestraatio on lumoavaa.
L’oca del Cairo (Kairon hanhi; 1783) sekä Lo sposo deluso, ossia La rivalità di tre donne per un solo amante (Petetty aviomies eli Kolmen naisen kilpailu yhdestä ainoasta rakastajasta; 1783/4) ovat keskeneräisiä buffoja. Edellistä on musiikkina noin 45 ja jälkimmäistä noin 20 minuuttia. Näitä on esitetty Suomessa yhdistettynä otsakkeella Gli sposi delusi (Sulhaset koetuksella).
Da Ponte -oopperat
Mozartin kolme kypsän kauden italialaista buffaa ovat saavutuksena suurenmoisia:
*Le nozze di Figaro, ossia la folle giornata (Figaron häät eli Pähkähullu päivä; 1.5.1786, Wien), comedia per musica tai opera buffa.
*Il dissoluto punito ossia il Don Giovanni (Rangaistu irstailija eli Don Juan; 29.10.1787, Praha), dramma giocoso.
*Così fan tutte ossia La scuola degli amanti (Niin tekevät kaikki [naiset] eli Rakastavaisten koulu; 1789, ensi-ilta 26.1.1790, Wien), dramma giocoso.
Näitä nimitetään “Da Ponte -oopperoiksi”, sillä Mozart teki ne yhteistyössä italialaissyntyisen Lorenzo Da Ponten (oikea nimi Emanuele Conegliano; 1749-1838) kanssa, joka paettuaan Venetsiasta oli päässyt Wieniin hovirunoilijaksi. Da Ponte työskenteli yhtä hyvin Salierin (Axus; La cifra; Il pastor fido) ja Martín y Solerin (Una cosa rara; Il burbero di buon cuore; L’arbore di Diana) kanssa. Hän ei keksinyt itse aiheita, mutta muokkasi ja sovitti nerokkaasti muiden versioita. Da Ponte laati 46 librettoa. Hän eli Lontoossa (1792–) ja muutti Amerikkaan (1805) kuollakseen New Yorkissa Uuden maailman kansalaisena.
Figaron häät
Figaron häiden taustalla on Pierre de Beaumarchais’n (1732–99) yhteiskunnallis-kantaaottava näytelmätrilogia Almavivan suvun romaani, jonka osat ovat:
1) La barbier de Séville, ou La précaution inutile (Sevillan parturi eli Hyödytön varovaisuus; 1772/5); sen olivat säveltäneet jo F. Benda (1776) ja Paisiello (1782) ja tulivat säveltämään Nicolas Isouard (n. 1796) sekä Rossini (1816).
2) La folle journée, ou Le mariage de Figaro (Hullu päivä eli Figaron häät; 1784), jonka ilmeisesti vain Mozart on säveltänyt.
3) L’autre Tartuffe, ou La mère coupable (Toinen Tartuffe eli Syyllinen äiti; 1792), jota on sävelletty tosi harvoin: Milhaud (1965-66), Inger Wikström nimellä Den brottsliga modern (1991) ja Thierry Pecou nimellä L’amour coupable (2008).
Lisäksi Jules Massenet’n Chérubin (1905) perustuu löyhästi Beaumarchais’n näytelmiin, samoin John Coriglianon oopperassa The Ghosts of Versailles (1991) kolmas näytelmä toimii alajuonena.
Mozart ja Da Ponte tarttuivat siten suositun näytelmäkirjailijan uutuuteen ja kiersivät sensuurimääräyksiä – näytelmän sinänsä esittäminen oli kielletty – painottamalla libretossa sosiaalis-poliittisen tematiikan sijaan (on sitäkin riittävästi) seksuaalisuutta.
Se, että näin rohkea ja aateliston huonossa valossa esittävä ooppera (kreivi joutuu lopussa pyytämään anteeksi; Figaro on lähes kapinallinen) pääsi esille, johtui keisarin kirkkoa ja aatelistoa alasajavasta politiikasta – eli ooppera sopi Joosef II:n tarkoitusperiin.
Figaroa pidetään täydellisimpinä koskaan tehtynä koomisena oopperana: se on jatkuva musiikillisen ihastuksen lähde, rakenteellisesti vahva, kokonaisuutena ehkä tyydyttävin Da Ponte -ooppera. Suhde todelliseen elämään on oopperassa moniselitteinen, sen ihmiskuvaus on täysin modernia, ja Mozart humanisoi Shakespearen tapaan buffa-tyypit. Mozart luo ihmiskuvia musiikin avulla, eivätkä pelkät sanat kerro läheskään kaikkea: ajoitus, musiikillisen idean käsittely, orkesterin repliikit, rytminen karakterisointi, harmoniset käänteet tai jonkin sanan alleviivaus lisäävät olennaisesti uutta henkilöihin ja tapahtumiin.
Oopperan henkilöt ovat kreivi Almaviva, kreivitär Almaviva (ent. Rosina), Susanna, Figaro, Cherubino, Marcellina, Bartolo, Basilio, Don Curzio, Barbarina ja Antonio. Karaktereja luonnehditaan aarioissa, jotka voivat olla vanhaan malliin staattisia tai sitten uudentyyppisiä toiminta-aarioita sekä ennen kaikkea ensembleissä, joita Figaron numeroista on miltei puolet (ne etenevät enimmäkseen toiminnan nopeudella).
Seuraavassa tyypillinen toiminta-aaria, tässä tapauksessa kahdelle eli duetto tai duettino (nro 2), oopperan alusta, jossa Susanna ja Figaro keskustelevat aviollisesta huoneestaan. Ensimmäistä duettinoa edeltää resitatiivi. sillä seccoresitatiivilla on edelleen keskeinen tehtävä juonen kuljettamisessa.
Recitativo
| SUSANNA Cosa stai misurando, caro il mio Figaretto? |
SUSANNA Mitä mittailet rakas oma Figaroni? |
| FIGARO Io guardo se quel letto che ci destina il Conte farà buona figura in questo loco. |
FIGARO Katsastan josko tuo sänky, jonka Kreivi on meille varannut, sopii hyvin tähän paikkaan. |
| SUSANNA E in questa stanza? |
SUSANNA Ja tähän huoneeseen? |
| FIGARO Certo: a noi la cede generoso il padrone. |
FIGARO Toki: sen meille suo antelias isäntä. |
| SUSANNA Io per me te la dono. |
SUSANNA Minun puolestani saat pitää sen. |
| FIGARO E la ragione? |
FIGARO Ja mistä syystä? |
| SUSANNA toccandosi la fronte La ragione l’ho qui. |
SUSANNA Osoittaen otsikkoaan Syy on täällä. |
| FIGARO facendo lo stesso Perché non puoi far che passi un po’ qui? |
FIGARO Tehden samoin Miksi et antaisi sitä vähän minullekin. |
| SUSANNA Perché non voglio. Sei tu mio servo, o no? |
SUSANNA Koska en tahdo. Oletko palvelijani vai et? |
| FIGARO Ma non capisco perché tanto ti spiace la più comoda stanza del palazzo. |
FIGARO En ymmärrä, miksei sinua miellytä linnan mukavin huone. |
| SUSANNA Perch’io son la Susanna, e tu sei pazzo. |
SUSANNA Koska olen Susanna ja sinä olet hölmö. |
| FIGARO Grazie; non tanti elogi! Guarda un poco se potriasi star meglio in altro loco. |
FIGARO Tattista vaan; kehut riittävät! Mietipä hiukan, josko voit löytää jonkin paremman paikan. |
Ohessa duettinon (nro 2) alku ja päätös, joista huomaa tunnelman muutoksen iloisesta rallattelusta hyytävyydeksi (taukojen katkomat fraasit, sfp-eleet, kromatiikka bassossa, toisen viulun ja alttoviulun tremolot).
Nro 2 – Duettino
| FIGARO Se a caso madama la notte ti chiama, din din; in due passi da quella puoi gir. Vien poi l’occasione che vuolmi il padrone, don, don; in tre salti lo vado a servir. |
FIGARO Jos sattumoisin emäntä kutsuu sinua yöllä, din-din; kahdella askeleella täältä pyörähdät sinne. Jos taas sattuu, että isäntä tarvitsee minua, don-don; kolmella hypyllä pääsen häntä palvelemaan. |
| SUSANNA Così se il mattino il caro Contino, din din; e ti manda tre miglia lontan, don don; a mia porta il diavol lo porta, ed ecco in tre salti… |
SUSANNA Niinpä jos aamulla rakas pikku Kreivi, din-don, sinut lähettää kolmen mailin päähän, don-don; ovelleni paholainen hänet tuo, ja niinpä kolmella hypyllä… |
| FIGARO Susanna, pian, pian. |
FIGARO Susanna, jo vaikene. |
| SUSANNA Ascolta… |
SUSANNA Kuulehan… |
| FIGARO Fa presto… |
FIGARO Pian sittenkin… |
| SUSANNA Se udir brami il resto, discaccia i sospetti che torto mi fan. |
SUSANNA Jos tahdot kuulla loputkin, karkoita epäilyt, jotka tekevät minulle vääryyttä. |
| FIGARO Udir bramo il resto, i dubbi, i sospetti gelare mi fan. |
FIGARO Kuulla tahdon loputkin, epäilyt ja aavistukset saavat minut jo jähmettymään. |
Duettinoa seuraa Figarin kitkerä resitatiivi “Bravo, signor padrone” (Hienoa, herra isäntä) sekä cavatina (nro 3) “Se vuol ballare, signor contino,/il chitarrino le suonerò.” (Jos tahdotte tanssia kreiviseni/minä määrään tahdin.), jossa Figaron esivallankumouksellinen kiihko purkautuu.
Toimintaensembleiden valioihin kuuluu I näytöksen tertsetto (nro 7) “Cosa sento!” (Mitä kuulen!) edeltävine resitatiiveineen, jossa Kreivi yllättää tuolin taakse piiloutuneen Cherubinon Susannan ollessa kauhuissaan ja Basilion ilkkuessa: “Così fan tutte le belle” (Niin tekevät kaikki kaunottaret). Ohessa tertseton (nro 7) alku ja päätös.
Hienoimpia oopperassa ovat laajat ensemblefinaalit. II näytöksen finaali on partituurissa noin 150 sivua, III näytöksen noin 40 sivua, IV näytöksen noin 100 sivua; kun partituurissa on 726 sivua, ne ottavat noin kolmanneksen kokonaisuudesta ja ovat luonteeltaan sinfonisia sävellyksiä lauluäänille ja orkesterille. Ensembleissä tekstuurin vaihtelut, materiaalin kehitys, tempo- ja sävellajisuhteiden dispositio luovat ykseyden ja moninaisuuden hienon yhdistelmän ja jatkuvuuden. II näytöksen finaalin sävellajisuhteet ovat Es-B-G-C-G-B-Es, IV näytöksen finaalin D-G-Es-B-G-D.
Figaro voi olla farssi, sosiaalinen kommentaari, mutta huumori ja vakavuus yhdistyvät verrattomalla tavalla. Se on buffista juoneltaan kokonaisuudellisin ja tyydyttävin, sillä kaikki tietävät että sama leikki jatkuu tosi elämässä. 1789 esitykseen Mozart teki muutoksia Kreivin ja Kreivittären aarioissa; myös Susannan kaksi aariaa vaihdettiin.
Don Giovanni
Don Giovannin kansilehti vuoden 1801 julkaisussa Leipzigissä.
Oopperan mahdollisia esikuvia olivat Molièren näytelmä Dom Juan ou le Festin de pierre (Don Juan eli Kivisen [vieraan] juhla; 1665), Carlo Goldonin Don Giovanni Tenorio, osia: Il dissoluto punito (1736) ja Gluckin baletti (1761). Nämä perustuvat 1600-luvun alun espanjalaisaiheeseen, jonka muotoili tarinaksi Tirso de Molina kirjassaan El burlador de Sevilla y convidado de piedra (Sevillan pilkkaaja ja kivinen vieras; 1600-luvun alku). Ennen Mozartia aihe oli sävelletty kahdesti oopperaksi tekijöinään Le Tellier (1713, Pariisi) ja viimeksi Giuseppe Gazzaniga (1743–1818) tammikuussa 1787 Venetsiassa. Mozartin ooppera tilattiin Prahaan Figaron häiden sikäläisen menestyksen innostamana: kantaesitys oli 29. 10. 1787 Prahan kansallisteatterissa. Wienin esitykseen 1788 Mozart teki muutoksia, mm. lisäsi “Mi tradì” -aarian (Minut petti) Donna Elviralle.
Oopperan henkilöt ovat Don Giovanni, Il commendatore, Donna Anna, Don Ottavio, Donna Elvira, Leporello, Zerlina ja Masetto; Leporello ja maalaiset ovat buffa-hahmoja, Donna Anna ja Don Ottavio seria-tyyppejä, Donna Elvira mezzo carattere.
Ooppera on seksuaalisuuden juhlaa ja uuden ajan, vallankumouksen symboli: “sankari” on vastarinnassa luokkaansa ja uskontoa vastaan; toisaalta hän on hyvinkin tietoinen säätynsä etuoikeuksista.
Leporellon “luetteloaaria” (I näytös, 2. kohtaus) “Madamina, il catalogo é questo” paljastaa hänen isäntänsä, Don Juanin, viettelijäluonteen:
| LEPORELLO AllegroEh! Consolatevi; non siete voi, non foste, e non sarete né la prima, n´ I’ultima. Guardate: questo non picciol libro è tutto pieno dei nomi di sue belle: (Cava di tasca una lista) ogni villa, ogni borgo, ogni paese è testimon di sue donnesche imprese. Madamina, il catalogo è questo Delle belle che amò il padron mio; un catalogo egli è che ho fatt’io; Osservate, leggete con me. In Italia seicento e quaranta; In Almagna duecento e trentuna; Cento in Francia, in Turchia novantuna; Ma in Ispagna son già mille e tre. V’han fra queste contadine, Cameriere, cittadine, V’han contesse, baronesse, Marchesine, principesse. E v’han donne d’ogni grado, D’ogni forma, d’ogni età. Andante con moto Nella bionda egli ha l’usanza |
LEPORELLO
Allegro Ah! lohduttautukaa; Andante con moto Vaaleatukkaisissa hänellä on tapana |
Leporellon aarian alku ja menuetti-tempoisen päätösvaiheen kohta, jossa ilmaantuu ombra-sävy (varjo) mollin ja orkestraation keinoin (pitkät äänet, fagotin murtosoinnut), kun kerrotaan, että “hänen pysyvä intohimonsa on nuori ensikertalainen”.
Don Giovanni on luonteena vaikeasti tavoiteltava, sillä hän on koko ajan liikkeessä elohopeamaisen liukkaasti (ja käyttää usein muiden musiikkia) – sen vuoksi historiassa on esitetty useita tulkintoja Giovannin luonteesta. Kierkegaard mukaan hän oli eroottinen nero ja Kristus-kompleksin uhri, toisille taas suuri kapinallinen. Vastahahmo Leporello on kaikkea muuta kuin typerä palvelija – Don Giovannin ja Leporellon suhde heijastaa Don Quijoten ja Sancho Panzan välistä suhdetta.
Don Giovannin aariassa “Finc’han dal vino” (I näytös, 3. kohtaus) on liukkautta, huohottavaa menevyyttä ja hekumallisuutta; aaria on sikäli hänen muotokuvansa. Liszt teki aikanaan Don Juan -muistumat, jotka huipentuvat tämän teemaan pyörryttävään kiihtymiseen.
| DON GIOVANNI Finch’han dal vino Calda la testa Una gran festa Fa preparar.Se trovi in piazza Qualche ragazza, Teco ancor quella Cerca menar. Senza alcun ordine Ed io frattanto Ah! la mia lista |
DON GIOVANNI Sitten kun viinistä hehkuu pää, kunnon juhlat pannaan pystyyn.Jos löydät torilta jonkun tyttösen, myös hänet mukaasi yritä raahata. Vailla mitään järjestystä Ja minä sillä välin Ah! listani |
Sankarin ja komtuurin suhde on toinen merkittävä, sillä se luo oopperaan kauhistuttavan, “romanttisen” ombra-sävyn (= varjo), jota verhotaan huolettomilla ja kauniilla aarioilla mutta joka huipentuu oopperan lopun päivälliskohtauksessa komtuurin saapumiseen ja nimihenkilön vaipumiseen helvetin lieskoihin. Ensemblejä oopperassa ei ole kovin paljon, mutta I näytöksen finaalin tanssiaiskohtausta kolmine yhtäaikaisine tansseineen (menuetti 3/4, kontratanssi 2/4, Walzer-Deutscher 3/8) on “moderni” keksintö; sitä ei pidetty soitettavana Italiassa 30 vuoteen, eikä oopperan päätöskohtausta ole myöskään aina esitetty.
Don Giovannin juoni sisältää ratkaisemattoman ongelman, sillä eihän buffa voi päättyä järkyttävästi – eikä viime hetkellä päädykään, ainakaan täysin, vaan jää kauhistuttavan kohtauksen jälkeen osin auki.
Così fan tutte
Oopperan otsake voisi hyvällä syyllä olla myös “Così fan tutti” (Niin tekevät kaikki [ihmiset]), sillä nykyinen nimi on lievästi naisvihamielinen, misogyyninen. Ooppera on tyypillisesti italialainen komedia kaksine lemmenpareineen, vaihdettuine henkilöllisyyksineen, sekaannuksineen ja happy endeineen, minkä vuoksi sitä pitkään pidettiin tyhjänpäiväisenä, jopa moraalisesti arveluttavana. Niinpä Così fan tuttea on ruvettu esittämään suuremmassa määrin vasta 1900-luvulla. Farssista ei tosin ole paljoakaan kuultavissa musiikissa, joka on ylittämättömän rakastettavaa, hieman Cimarosan tyyliin. Oopperan nykyaikaisuutta korostaa muotijuomien ja -ilmiöiden (kaakao, magnetismi) esittely.
Henkilöt ovat Fiordiligi, Dorabella, Ferrando, Guglielmo, Despina ja Alfonso. Kun Da Ponte on koko ajan sydämetön, ooppera voisi olla musta komedia, mutta Mozart teki henkilöistä syvästi tuntevia, otti vakavasti ajattelemattomuuden seuraukset sekä kuvasi inhimillisiä heikkouksia, jotka ovat toki ymmärrrettäviä mutta jotka voivat johtaa – ja johtavatkin usein! – ikävään lopputulokseen: pystyvätköhän rakastavaiset enää koskaan tuntemaan samoin kuin ennen lankeemusta? Musiikin vakavuus näkyy myös kehittyneiden seria-aarioiden käytössä; toisinaan ne ovat tulkittavissa Mozartin tarkoittamaksi ironiaksi.
Roolit ovat vokaalisesti vaativia, kuten Fiordiligin aaria “Come scoglio” I näytöksen lopusta:
N. 14 – Aria
| FIORDILIGI
Andante maestoso Come scoglio immoto resta Allegro Così ognor quest’alma è forte Più Allegro Rispettate, anime ingrate, |
FIORDILIGI
Andante maestoso Kuni kallio hievahtamatta pysyy Allegro samoin joka hetki on sieluni järkähtämätön Piú Allegro Kunnioittakaa, kiittämättömät sielut, |
Fiordiligin virtuoosinen ja sisällöltään lähes pyhimysmäinen seria-tyyppinen aaria kääntyy vastakohdakseen ja kuvaa neidon (epätoivoista) taistelua houkutusta vastaan.
