Espanja ja Katalonia
Felipe Pedrell (1841-1922) herätti kansallisuustunteen, jonka välitti oppilailleen Albénizille, Granadokselle ja de Fallalle.
Isaac Albéniz (1860-1919: oli loistava pianisti, jonka teokset yhdistävät klassisen ja Chopin-aineksen espanjalaisväritykseen ja kitaranomaiseen soittotyyliin. Albeniz käytti habanera-, seguidilla- ja fandango-tansseja. Pianosarjat ovat uusi uria aukaisevia: Suite espanola (1892), España, johon kuuluu Tango, upea, uutta pianismia synnyttänyt 12-osainen Iberia (1909), jonka yhteyteen kuuluu myös Navarra (täydentänyt oppilas Déodat de Séverac, kts. oheinen nuottiesimerkki.
Enrique Granados (1867-1916) oli myös hyvä pianisti. Keskeisteoksia 12 Danzas espanolas (1890) sekä Goyescas (1911), jossa on mm. osa Valitus eli kaunotar ja satakieli. Allegro de conciert on todellinen virtuoositeos Chopinin ja Lisztin hengessä.
Manuel de Falla (1876-1946) on värikäs, rytmeiltään tulinen säveltäjä, joka loppuvaiheessa välttää helpon kansallisromantiikan ja yhdistää tyyliinsä neoklassisia elementtejä.
Noches en los jardines de España (Öitä Espanjan puutarhoissa, 1911-15), kolme sinfonista impressiota, on hienoimpia teoksia.
La vida breve (Hetken onni, oik. Lyhyt elämä, 1905) on flamencoakin sisältävä tehokas ja lyhyt intohimo-ooppera.
El amor brujo (Noiduttu rakkaus) on baletti, johon kuuluu Tulitanssi.
El sombrero de tres picos (Kolmikolkkahattu, 1917/1919) on värikäs baletti.
Englanti
Edward Elgar (1857-1934)
Elgar sävelsi myöhäisromanttisesti kypsään tyyliin, jossa on erityisesti tuntuvilla Brahmsin vaikutus.
Sinfonia nro 1, As, op. 55 (1908) sekä sinfonia nro 2, Es, op. 63 (1911) sekä keskeneräiseksi jäänyt kolmas sinfonia.
Sinfoninen runo Falstaff op. 68 (1913) on vapaiden orkesteriteosten eliittiä.
Enigma-muunnelmat op. 36 (1899) kohotti Elgarin kuuluisuuteen; muunnelmat kuvailevat Elgarin ystäviä; arvoituksena on “salainen teema”, jota ei löydy itse teoksesta.
Pomp and Circumstance Marches 1-5 op.39 (1901-30) ovat tehneet säveltäjästä maailmankuulun.
Oratorio The Dream of Gerontius (Gerontiuksen uni, 1900) on arvostettu teos, jota esitetään kohtalaisen paljon.
Ethel Smyth (1858-1944) oli viktoriaanis-edwardiaanisen ajan suffragetti, joka opiskeli Leipzigissa; sen jälkeen hän sävelsi orkesteriteoksia sekä yli tunnin mittaisen messun D (1891/1925). Sävelsi 6 oopperaa, joista The Wreckers (Rantarosvot, 1904) on merkittävin (Beecham arvosti suuresti ja esitytti sen), ja se edeltää 1900-luvun englantilaista oopperaa (Brittenin Peter Grimes).
Ralph Vaughan Williams (1872-1958)
Hän loi yksilöllisen tyylin, joka on tulosta modaalisuudesta, impressionististen elementtien käytöstä ja pelkistävästä sävelkielen selkeydestä.
Sävelsi peräti 9 sinfoniaa (1909-56), joista tunnetuimpia ovat
nro 1, A Sea Symphony (1903-08)
nro 2, A, London Symphony (1910-13)
nro 7, Sinfonia antarctica (1949-52).
Sinfonioissa nro 4-6 hän harrastaa dissonoivampaa tyyliä, joka tuo paikoin mieleen venäläiset aikalaissäveltäjät; sinfonia nro 5 omistettu Sibeliukselle.
Fantasia Thomas Tallisin teemasta (1910) on ehkä eniten soitettu sävellys.
Job, a Masque for Dancing (1930) on baletti, joka nauttii maineesta säveltäjänsä laadukkaimpana aikaansaannoksena.
The Pilgrim’s Progress (1951) on oratoriomainen moraliteetti.
USA
Eurooppalainen musiikki nousi jo 1700-luvulla maihin Yhdysvaltoihin.
Ensimmäinen merkittävä säveltäjä on Louis Moreau Gottschalk (1829-69), joka loi salonkimaista pianomusiikkia.
Edward MacDowell (1861-1908) on “Amerikan Grieg”, jolla on pianokonserttoja sekä 4 pianosonaattia, jotka eivät ole hullumpia vaan nojaavat Schumann-Liszt-traditioon, sekä suuri määrä miellyttäviä, perhekäyttöisiä pianosarjoja: Sea Pictures, Woodland Sketches, New England Idylles jne.
Amy Marcy Beach (1867-1944) oli amerikkalaissyntyinen ja siellä koulutuksena saanut (Boston) ensimmäinen merkittävä amerikkalainen naissäveltäjä, joka hallitsi laajat sävellysmuodot; hän oli loistava pianisti ja tuottelias säveltäjä (152 opusta), joka sävelsi yli 110 laulua, pianokappaleita, kuoroteoksia, kamarimusiikkia, pianokonserton op. 45 (1900), messun, yksinäytöksisen oopperan Cabildo.
Ehkä paras teos on sinfonia e, op. 32, Gaelic (Kelttiläinen, 1894), joka on Brahms-, Dvořák- ja Wagner-vaikutteinen, mutta kuitenkin yksilöllinen ja läpeensä hallittu kokonaisuus – suuri amerikkalainen sinfonia.
Percy Grainger (1882-1961) oli Melbournessa syntynyt, New Yorkissa kuollut pianisti, joka opiskeli mm. Busonin johdolla ja oli Yhdysvaltain kansalainen 1918.
90 pianoteoksesta kolmannes perustuu muiden säveltäjien musiikille.
Hän hyödynsi musiikissaan myös runsain määrin eri maiden kansanmusiikkia.
Teosten nimiä ovat mm. Colonial Song, Harvest Hymn, A Reel, Spoon River, Country Gardens, Mock Morris, Ramble on Love (R. Straussin Ruusuritarin mukaan), Shepherd’s Hey, The Gum-Suckers’ March jne. – raikasta, populaaria ja rytmisesti iskevää musiikkia, mutta pianistisesti vaativaa.
Kirjallisuutta
Anderson, Robert 1993. Elgar (The Master Musicians Series). New York: Schirmer Books.
The Cambridge Companion to Elgar, toim. Daniel Grimley & Julian Ruhston 2004. Cambridge University Press.
A Delius Companion, toim. Christopher Redwood 1980 [1976]. London: John Calder.
Frederick Delius. Musik-Konzepte 141/142. Neue Folge, toim. Ulrich Tadday Juli 2008.
Jablonski, Edward 1987. Gershwin. A Biography Illustrated. New York: Doubleday.
Kennedy, Michael 1989. Portrait of Walton. Oxford. Clarendon Paperbacks.
Mellers, Wilfred 1989. Vaughan Williams and the Vision of Albion. London: Pimlico.
Struble, John Warten 1995. The History of American Classical Music. MacDowell through Minimalism. New York: Facts on File.
Tovey, Donald Francis 1981 [1935-39]. Essays in Musical Analysis. Concertos and Choral Works. London etc.: Oxford University Press.
Vaughan Willims, toim. Alain Frogley & Aidan J. Thomson 2013. Cambridge University Press.