Ensi kertaa musiikinhistoriassa tunnetaan nimeltä suuri joukko säveltäjiä, vaikka monen henkilöllisyys on jäänytkin avoimeksi. Useissa tapauksissa säveltäjien elämänvaiheista tiedetään vain joitain sattumanvaraisia yksityiskohtia, joista monet ovat peräisin sävellysten sisältämien tekstien antamista vihjeistä.
Machaut’n viimeisten vuosien aikana eläneiden sekä välittömästi hänen kuolemansa jälkeen aktiivisesti toimineiden varhaismanierististen säveltäjien musiikki ei välttämättä eroa vielä ratkaisevasti heidän suuren esikuvansa tyylistä. Siirtyminen manierismia kohden tapahtuu tultaessa 1300-luvun loppuun, joskin uutuuksien esiintyminen ja niiden määrä on säveltäjäkohtaista.
Varhaiskauden säveltäjiä
F. Andrieu (fl. 1300-luvun loppu) oli ehkä Machaut’n oppilas, sillä hän sävelsi tämän kuoleman johdosta (1377) deploraation eli valituksen Armes, amours / O flour des flours (Asemiehet, rakastavaiset / Oi kukkien kukka), joka on kaksoisballadi Machaut’n sävellyksen Quant Theseus / Ne quier veoir tapaan. Runo on Eustache Deschamps’n (1346-1406), Machaut’n jälkeisen ajan parhaan runoilijan ja retoorikon käsialaa.
Maisteri Franciscuksen De Narcissus -sävellyksen teksti on myös Deschamps’n tekemä. Balladi Phiton, Phiton (Python, python) on sävelletty Gaston Phoebuksen kunniaksi ja lainaa lisäksi alun Machaut’n teoksesta Phyton, le mervilleus serpent (Phyton, ihmeellinen käärme), jossa urhea Foibos / Apollo surmaa kavalan käärmeen. F. Andrieu ja Maisteri Franciscus voivat olla yksi ja sama säveltäjä.
Borlet’n (fl. 1300-luvun loppu) Hé, trés doulz roussignol (Oi, suloisin satakieli) sekä sen kanssa vain kontratenoriltaan erilainen Ma tredol rosignol (Soma pieni satakieleni) perustunevat kansanlauluun Roussignoulet du bois (Metsän satakieli) ja ovat herttaisen pastoraalisia laatukuvia oci-oci– ja liry-liry-teksteineen.
Pykini (fl. 1370) oli Amiens’n läheltä olevan Navarran kuningas Kaarle II:n kamariherra. Hänen sävellyksensä Plasanche, or tost (Oi mikä autuus) on Borlet’n edellisen sävellyksen kaltainen satakielen oci-oci-huutoineen.
Grimace’n (fl. 1350-1375) virelai A l’arme, a l’arme (Aseisiin, aseisiin) yhdistää hauskasti sotilaallisen reippauden ja lemmenkiihkon.
Vaillant
Vaillantilla (fl. 1360-90) oli musiikkikoulu Pariisissa noin 1380 ja hän palveli Kaarle V:tä. Tunnetuin teos on pastoraalis-realistinen virelai Par maintes fois (Monta kertaa), jossa on kevättä ja lintulaulua.
Lisäksi hänellä on isorytminen rondeau Pour ce que je ne say (Koska en tiedä mitä tehdä). Rondeau Trés doulz amis / Ma dame / Cent mille fois (Suloisin rakkaani / Valtijattareni / Sata tuhatta kertaa) on motettimainen sävellys, jonka jokaisessa kolmessa äänessä on eri tavoin ritarillinen teksti.
Kaksois-rondeaussa Dame, doucement attrait / Doulz amis de cuer parfait (Rouva, suloisesti olet vetänyt puoleesi / Suloinen rakas, jolla on täydellinen sydän; 1369) kaksi lauluääntä jäljittelevät toisiaan dialogissa rakastajan ja hänen naisensa välillä soitintenorin kannattelemana.
Kypsiä subtilior-säveltäjiä
Guido
Guido (de Lange) (fl. 1362-1374) lauloi Avignonin kapellissa Gregorius XI:n aikana. Hän edustaa skisman alkuvaiheen musiikkia. Lauluissa on usein kyse lähinnä uuden subtilior-tyylin keksintöjen esittelystä.
Lisääntyneet synkoopit sävellyksessä Dieux gart (”Jumala olkoon sen kanssa, joka laulaa kauniisti tämän lemmenlaulun naiselleni.”) luovat tekstin edellyttämän miellyttävän värityksen.
Laulussa Or voit tout (Menköön kaikki) syntyy jo ”omituinen”, hieman häiriintynyt vaikutelma monenlaisten rytmien vuoksi, sillä teksti selittää sarkastisesti: ”Menköön kaikki seikkailuksi / sillä minun täytyy runoilla / uudessa muodossa / jonka täytyy olla jokaiselle epämiellyttävä / sillä se on täysin vastoin / hyvän taiteen täydellisyyttä. / Totta vie tämä ei ole hyvin tehty.”
Johannes Suzoy
Johannes Suzoyn tai Susayn (fl. 1380) kaksi balladia aiheenaan antiikin myyttiset hahmot ovat jo komplekseja teoksia. Prophilias perustuu Alexandre de Bernay’n 1100-luvun lopussa tai 1200-luvun alussa kirjoittamaan romanssiin / romaaniin Athis et Prophilias, johon liittyy chanson de geste Anseïs de Carthage. Romanssi kertoo kahden antiikin miehen toveruudesta, koettelemuksista ja uhrautuvuudesta sekä kokeilee synkoopeilla ja poikkeuksellisilla nuottikestoilla.
Sävellyksessä Pictagoras, Jabol et Orpheüs kehutaan näitä antiikin sankareita ”melodian isiksi” ja ”harmonian taitajiksi”. Ars subtilior on näissä täydessä vauhdissa, sillä teoksen jokaisessa äänessä on eri tahtilaji. Prolaatiot 6/8, 2/4, 3/4 vaihtuvat vieläpä kesken kappaleen, joten tulos on jännittävä ja kuvannee tekstin sisältöä, jonka mukaan ”jokaisen täytyy meidän aikanamme ylistää heidän viisauttaan ja mestariuttaan”.
Käännös:
| Pythagoras, Jubal ja Orfeus olivat melodian ensimmäisiä isiä; kirjoitusten mukaan se oli hyvin varustettu sulolla ja sopusoinnulla. Niin täytyy toki niiden, jotka ovat elossa, ylistää heidän viisauttaan ja mestariuttaan todistaakseen oikeutetusti, että musiikki on lähde kaiken kunnian ja rakkauden muiston. |
Pictagoras, Jabol et Orpheüs Furent premier pere de melodie; Selont l’escripture, molt pourveüs Furent de sa douçour et armonie. Si doivent donqz ceulz qui or sont en vie Leur science louer et leur mestrie Pour droit prouver que musique est fontayne De tout honnour et d’amour souverayne. |
Solage
Solage: S’aincy estoit. Chantilly, Bibliothèque du Musée Condé 564, fol. 36.
Solage (fl. 1370-90) on ajan keskeisen käsikirjoituksen, Codex Chantillyn päämestari kymmenellä sävellyksellään ja mielenkiintoisimpia hahmoja, vaikkemme tiedäkään hänestä muuta kuin, että hän oli 1380-luvulla Berryn Juhana-herttuan palveluksessa.
Neliääninen balladi Helas! je voy mon cuer a fin venir (Voi, näen sydämeni läkähtyvän) on musiikiltaan lempeää eikä eroa juurikaan vielä Machaut’sta.
Neliääninen balladi Le basile (”Basiliskin luonteen mukaista on surmata heti kaikki ne, jotka se näkee”) on tekstinsä mahdollisuuksista huolimatta täynnä suloisia, konsonoivia harmonioita, jotka ärhäköityvät vain hetkellisesti.
Kolmiäänisessä virelaissa Tres gentil cuer (Mitä jaloin sydän) on erikoisia yhteissointeja sekä 6/8- ja 3/4-tahtilajien vuorottelua.
Neliääninen virelai Joieux de cuer (Unelmissani sydämeni oli onnellinen) on sointikaunis 1400-luvulle viittaavalla tavalla. Teoksen cantus on laaja, roimasti oktaavin ylittävä melodia, joka on luontevasti lausuttava ja raikas, uusi hengeltään.
Kolmiääninen balladi S’aincy estoit (Jos niin on) edustaa myöhäisteosten tyyliä, jossa äänten metrinen ja rytminen profiili alkavat eriytyä ja kokonaisvaikutelma on paikoin kuin kolmen itsenäisen äänen synnyttämä.
Neliääninen balladi Plusieurs gens voy (Monia ihmisiä näen) on vitsikäs ja kertoo säveltäjän takista ja vihjaa samalla tyttöön nimeltä Jacquete sekä irvailee Pariisin hienon muodin kustannuksella.
Huuruveikot eli fumistit (fumeurs)
Fumeux fume (Utuinen huuru) on kolmiääninen rondeau ja Solagen shokeeraavin sävellys. Se on todennäköisesti hyväntahtoinen inside-irvailu ja kuvaa pariisilaista eksklusiivista, kirjallis-musiikillisesti sivistynyttä keskustelu- ja juomaporukkaa, joka kokoontui perustajansa Eustache Deschamps’n ja keskeisen hahmonsa Jehan Fuméen johdolla 1370 vaiheilla ”hämyilemään”.
Solage: Fumeux fume. Chantilly, Musée Condé, MS 1047, fol. 59r.
Ryhmän sekoilua kuvaa hyvin myös sävellyksen vähintäänkin hämärä teksti: ”Utuisia huuruja savun läpi, hämyisiä ajatuksia”. Teoksen jännittäviin piirteisiin kuuluvat matalan rekisterin käyttö kaikissa äänissä, omituisesti kirskahtavat dissonanssit, moniportaiset sekvenssit, aiheentoistot, jotka vievät musiikin vallitsevan viidennen eli f-moodin moodin ulkopolelle ja vaarallisille vesille.
Solage: Fumeux fume (tahdit 1-8, 23-32).
Käännös (rondeaun A- ja B-säkeen toistot on kursivoitu):
| Utuisia huuruja savun läpi, hämyisiä ajatuksia. Kun toinen savuttaa ajatuksiaan, Utuisia huuruja savun läpi. |
Fumeux fume par fumee. fumeuse speculacion. Qu’antre fummet sa pensee fumeux fume par fumee. |
| Sillä savuttaminen miellyttää häntä kovin, niin kauan kuin hän saa haluamansa. Utuisia huuruja savun läpi, hämyisiä ajatuksia. |
Quar fumer molt li agree tant qu’il ait son entencion. Fumeux fume par fumee fumeuse speculacion. |
On toinenkin teos, Johannes Symonis dit Hasprois’n kaksiääninen balladi Puisque je sui fumeux, joka liittyy saman piirin edesottamuksiin. Balladin sanat kuuluvat:
| Koska olen sumuinen, täynnä huurua minun täytyy savuttaa, sillä, jos sumutan itseni, ne, jotka sanovat että pääni on sekaisin savusta, minä unohdan. |
Puisque je sui fumeux, plains de fumee, Fumer m’estuet, cas, se je ne fumoye, Ceulz qui dient que j’ay teste fumee Par fumee, je les desmentiroye. |
Muita säveltäjiä
Jean Cuvelier / Cunelier (fl. 1372-87) oli säveltäjä, jonka kolme balladia ovat ensimmäisiä esimerkkejä. Ranskan kuninkaan Kaarle V:n minstreli käytti mm. Gaston Foibokselle omistetussa sävellyksessään Se Galaas et le puissant Artus (Jos Galaas ja mahtava Arthur) paitsi aiempaa pidempiä synkooppiketjuja myös eri tahtilajien päällekkäisyyksiä: proportiota 4:3, jossa neljä imperfektiä 1/16-nuottia on samankestoinen kolmen imperfektin 1/8-nuotin kanssa (2/4 ja 6/8 yhtäaikaa).
Jean Galiot’n (fl. 1380-95) sävellykset ovat subtilioria korkeimmillaan. Balladissa Le sault perilleux (Vaarallinen hyppy) on alaäänten 4/4-tahtilajia vastaan ensin melodian 3/2-eteneminen (4:3), kunnes parhaimmillaan kahta 4/4-tahtia vastaa melodiassa 9/4-tahti (proportio 9:8).
Käännös:
| Vaarallisen hypyn otin umpimähkään, kun sydämeni petti minut, kirkkaaseen lähteeseen, jonne moni rakastaja on astunut sinne menehtyen, purojen tähden, jotka sitä pitävät vallassaan. Sitä vartioi erittäin mustasukkaisesti linnanrouva, joka pitää miellyttävässä puutarhassaan sitä silmällä. Kukaan [mies] ei voi sitä saavuttaa nuolen työntymättä sydämeensä. |
Le sault perilleux a l’aventure prins Quant faillit mon cuer en la clere fontainne Ou maint amoureux a estre entré perist Par les ruisselés qui la font leur demainne. Gardee est moult estroit d’une chastellaine En un plaisant vergier qui la tient en sa guarde. Nulz n’en puet aprocher sans cuer point d’une darde. |
Tekstin sana “lähde” (fontayne) liittää myös Galiot’n Viscontien Pavian-hoviin.
Goscalch’n (fl. n. 1385-95) balladi En nul estat (Ei missään tilassa / asemassa) on koko ohjelmiston vaikeimpia kappaleita, jonka tulkinta- ja esitysohje eli canon on sitä paitsi vaikea ymmärtää. Canon on arvoitus tai kompa, jonka ratkaisu kertoo, millä aika- ja intervallietäisyydellä jokin ääni / äänet johdetaan anntusta äänestä.
Johannes Simon / Symonis Hasprois / de Haspre (fl. 1378-1428) oli kotoisin Arras’sta. Hän ehti olla Portugalin hovissa (1378), Kaarle V:n palveluksessa (1380), Cambraissa (1384) sekä Avignonissa sen viimeiseen paaviin, Benedictus III:een saakka (1403). Hän teki Deschamps’n fumeurs-piirille kaksiäänisen balladin Puisque je sui[s?] fumeux (Koska kerran olen huuruinen). Balladissa Ma douce amour (Suloinen rakkaani) on rytmisesti äärimmäisen vaihteleva melodia.
Johannes Olivier (fl. 1300-luvun loppu) oli Cambrain klerkki. Balladin Si con cy gist mon cuer en grief martire (Samoin kuin lepää sydämeni suuressa tuskassa) tekstin sisältämä esitysohje (canon) on sekin jälleen vaikea eikä paljoa helpota muusikkoa, mikä tuntuu olevan ajalle tyypillistä vihkiytyneen sisäpiirin snobistista arvuuttelua: ”Tehkää kolmesta osasta kaksi, jättäkää puoliskot kolmijakoisiksi … aloittakaa neljännestä, ja neljännen osan loputtua tarttukaa kolmijakoisuuteen, kun jätätte sen; aloittakaa yhdessä, jokainen omalla äänellään”. Teoksen notaatiotulkinnassa 4/4 on vastaan 3/4 ja 9/8 vastaan 6/8.
Trebor’n (fl. 1380-1410) ongelmana on henkilöllisyys: kenties Trebor, Borlet ja (Johan) Robert ovat sama henkilö, jolloin Robert on Treborin anagrammi. Tällöin hän olisi ollut Avignonin kapellissa 1394. Varmoja ovat yhteydet Aragonian Juhana I:een ja tämän vankeusaikaan Sardiniassa 1389 (En seumeillant m’avint une vesion; Nukkuessani minulle tuli näky), Flanderin kreivitär Margueriteen ja kaksoishäihin Cambraissa 1385 (Passerose de beauté; Kaunis köynnösruusu, jalo kukka) sekä Gaston Phoebukseen (Se Alixandre et Hector; Se July Cesar), jota verrattiin usein antiikin kolmeen suosituimpaan pakanasankariin.
Viscontien Pavian-hovi
Gian Galeazzo Viscontin (1385-1402) hovi oli ajan tyylikkäimpiä. Noin 1391 Deschamps kirjoitti siellä balladin Il fait très beau démourer en douz chastel de Pavie (On erittäin ihanaa oleskella Pavian suloisessa linnassa), kun ranskalaiset ruhtinaat vierailivat Lombardiassa.
Gian Galeazzolla oli läheiset suhteet Ranskan hoviin: hän oli nainut Kaarle V:n tyttären 1360; 1389 hänen tyttärensä Valentina nai Kaarle VI:n veljen, Orléansin herttua Louisin. Valentina oli hyvä harpisti ja kuuluisan runoilijamuusikko Charles d’Orléansin (s. 1394) äiti.
Gian Galeazzo ja hänen edeltäjänsä Bernabò Visconti (k. 1385) olivat kuuluja suojelijoita muusikoille: mm. Philipoctus de Caserta, Galiot ja Jacob de Senleches olivat tekemisissä hovin kanssa. Philipoctus sävelsi balladin En attendant souffrir m’estuet (Odottaessani minun täytyy kärsiä) Bernabòn mottoon “souffrir m’estuet”; tekstin sana ”fontayne” (lähde) oli hienon hovipiirin metafora.
Philipoctus sävelsi siellä myös balladin Par le grant sens d’Ariadne la sage (Viisaan Ariadnen loistavan järjen ansiosta; 1382), joka ylistää Anjoun Louis I:n sotaretkeä Napolin Charles da Durazzoa (1382-83) vastaan, sillä Louis oli Isabelle de Francen veli ja Gian Galeazzon lanko.
Philippus / Philipoctus de Caserta
Philippus / Philipoctus de Caserta (fl. n. 1370-90) oli lähtöisin Napolin seudulta. Hän oli teoreetikko, joka oli saanut ”ranskalaisen tartunnan”. Tutkielmansa Tractatus de diversis figuris, jossa esitellään uusia notaatiomerkkejä ja lähennetään italialaista notaatiota ranskalaiseen, lisäksi Philippus osallistui ranskalaisaaltoon myös sävellyksillään, jotka ovat ensimmäisiä uuden ars subtilior -tyylin mukaisia teoksia Italiassa.
Philipoctukselta on säilynyt kuusia chansonia, joissa esiintyy subtilior-piirteitä: pitkiä synkooppi- ja proportiojaksoja, koloraatiota ja erikoisia nuotteja.
Varhaisimmat hänen balladinsa edustavat varhaisempaa lähellä trecentoa olevaa tyyliä minor-prolaatiossa (2/4): sävellyksissä Par les bons, Il est nulz homs, Par le grant sens on kulmikasta melodiikkaa. Muut balladit En attendant, De ma doulour ja En remirant ovat major-prolaatiossa (6/8, 9/8) ja niiden melodiikka tasaisempaa ja lähellä ranskalaisia mestareita (Cuvelier, Egidius). Ainoa säilynyt kirkkokappale, Credo, on lähellä minor-kappaleita.
Balladi En remirant vo douce portraiture (Katsellessa teidän suloista muotokuvaanne) on toinen teoksista, joissa lainataan tekstiä Machaut’lta. Balladi Par les bons Gedeons (Hyvän Gideonin ja Simsonin nimissä) on sävelletty antipaavi Clemens VII:n (1378-94) kunniaksi.
Jacob de Senleches
Jacob de Senleches (fl. 1378-95) oli subtiliorin toisen sukupolven päämestareita Luoteis-Ranskasta. Hän toimi ensin Aragonian hovissa Barcelonassa kuningas Juhana I:n palveluksessa harpistina (juglar de arpa).
Kun Juhanan sisar kuningatar Eleanor Aragonialainen kuoli 1382, Senleches kirjoitti runon ja sävellyksen Fuions de ci (Paetkaamme täältä), jossa hän valittaa suojelijan ja työpaikan menetystä sekä vaikeuksia löytää elämään varmaa perustusta ”nyt kun olemme menettäneet Eleanorin”. Teosta leimaa matalan rekisterin käyttö (F-moodin alakvinttitranspositio B:lle), täyteläinen soivuus sekä sekvenssien käyttö.
Sittemmin Senleches palveli aragonialaisen kardinaali Pedro de Lunan, myöhemmän paavi Benedictus III:n, hovissa.
Jacobin sävellyksiä
Jacobilta on säilynyt kuusi sävellystä: kolme balladi ja kolme virelaita, jotka ovat persoonallisia ja osin elämäkerrallisia.
Virelai En ce gracieux temps joli (Tänä suloisen herttaisena aikana) kuvaa satakielen ja käen kilpaa, mutta pilkkaa oikeasti tekijän kilpailijoita, jotka ”osaavat vain yhden pikku laulun” ja toistavat vain cocu-sanaa, kun taas säveltäjän oma tyyli vertautuu satakieleen.
Balladi Je me merveil / J’ay plusieurs fois (Ihmettelen toisinaan / Olen useita kertoja) syyttää kilpailijoita plagiarismista; kaksi tekstiääntä yhtyy tässä ja etenee kaanonissa. Virelaissa Tel me voit (Niin minua katsotaan) sanotaan puolestaan, etteivät kilpailijat mustasukkaisuudesta tahdo antaa hänen laulaa.
Jacobin harppumelodia
Jacob de Senleches: La harpe de melodie, 1390. Newberry Library ms. 54.1, Chigaco.
La harpe de melodie (Melodista harppua) on kaunis ja vaikuttava kolmiääninen virelai, jonka ylä-äänet muodostavat oktaavikaanonin italialaisen caccian tapaan tenorin säestäessä pidemmin aika-arvoin. Erikoisuutena notaatiossa on musiikin kirjoittaminen harpun muotoon siten, että nuotit on kirjoitettu yhdeksänkielisen harpun kieliä merkitseville yhdeksänviivaisille viivastoille ja nimenomaan viivoille eikä niiden väleihin 1500-luvun luuttutabulatuurien tapaan. Teos tunnettiin Italiassa, sillä Gian Galeazzo Viscontin tytär Valentina oli hyvä harpisti.
Virelain A-refrainin käännös:
| Melodista harppua soita ilman melankoliaa sillä nautinnon tulee kovasti jokaista ilahduttaa, kun hän kuulee harmonian soivan ja näkee sen. |
La harpe de melodie Faite sanz merancolie Par plaisir Doit bien chascun resjoir pour l’armonice Oir sonner et veir. |
Virelain viereen on kirjoitettu rondeau, jonka teksti puolestaan selittää notaation eli kaanonissa olevien äänten aloituskorkeudet ja aikaerot sekä nuottien aika-arvoissa diminuutio-menettelyn, sävelkestojen puolittumisen:
| Jos tahdot esittää minut oikealla tavalla, tenorin yläpuolisesta, ollaksesi parhaiten samaa mieltä sen kanssa, kvintistä sopii sinun aloittaa tai muuten joudut epäsointuun. Valkeat ja mustat osat (nuotit) anna puoliksi soida niitä unohtamatta tai teet väärin. |
Se tu me veulz proprement pronuncier Sus la tenur pour miex estre d’acort Diapenthe te convient comencier, Ou autrement tu seras en discort. Pars blanc et noir per mi sans oublier Lay le tonant, ou tu li feras tort. |
| Jos tahdot esittää minut oikealla tavalla, tenorin yläpuolella, ollaksesi parhaiten samaa mieltä sen kanssa, sitten seuraa kahta tempusta harhaantumatta, ensimmäinen nuotti alkaa d:ltä. Soita harppua koskematta tyhjää tilaa, tunteen kautta voit suoda minulle lohdutusta. |
Se tu me veulz proprement pronuncier Sus la tenur pour miex estre d’acort Puis va cassant duz temps sanz forvoier, Premiere note en d prent son ressort; Harpe toudis sans espasse blechier, Par sentement me puis douner confort. |
| Jos tahdot esittää minut oikealla tavalla, tenorin yläpuolisesta, ollaksesi parhaiten samaa mieltä sen kanssa, kvintistä sopii sinun aloittaa tai muuten joudut epäsointuun. |
Se tu me veulz proprement pronuncier Sus la tenur pour miex estre d’acort Diapenthe te convient comencier, Ou autrement tu seras en discort. |
Baude Cordier
Baude Cordier (k. 1397/8 tai 1400-luvun alussa) on ars subtiliorin mielenkiintoisimpia hahmoja, josta emme tiedä muuta kuin, että hän väittää eräässä tekstissä tulevansa Reimsistä ja olevansa kuuluisa sieltä Roomaan saakka. Jos hän on identtinen Burgundin kamaripalvelijan Baude Fresnelin (k. 1397/8) kanssa, silloin hän on ollut Filip Rohkean kanssa Milanossa 1391.
Cordierilta säilyneet kymmenen laulua ja yksi Gloria-osa osoittavat, että hän on jo siirtymähahmoja, jonka musiikissa näkyy osin vielä subtiliorin kompleksisuus: 15 tahdin mittaisessa laulussa Amans, amés secretement (Rakastavaiset, rakastakaa salaa) on modernissa transkriptiossa peräti 25 prolaatiomerkkiä, jolloin kolmessa äänessä esiintyvät kaikki neljä perusprolaatiota sekä kuusi erilaista kaksi- ja kolmijakoista proportiota.
Samalla Baude on suunnistamassa kohden 1400-luvun uutta, melodisesti yksinkertaisempaa ja viehkompaa tyyliä. Laulun Ce jour de l’an (Tänä Uuden vuoden päivänä) kevyestä raikkaudesta on vain lyhyt matka Dufayhin.
Käännös:
| Tänä Uuden vuoden päivänä, kun jokaisen täytyy antaa iloisesti lahja kauniille ja suloiselle rakkaalleen, mitä tulee minuun tahdon omalta osaltani sydämeni ja ruumiini kokonaan lahjoittaa. |
Ce jour de l’an que maint doit estrenier Joieusement sa belle et doulce ami, Quant est de moy je veul de ma partie Mon cuer, mon corps entierement donner. |
Ympyrä- ja sydänkappaleita
Rondeau Tout par compas suy composés (Minut on kokonaan sävelletty harpilla) liittyy yhä subtilioriin notaationsa ansiosta: siinä käytetään ympyränmuotoista notaatiota paitsi nuoteille myös teksteille, jotka on sijoitettu ympyrälaatikoihin käsikirjoitussivun kulmiin. Kyse on caccia-tyyppisestä päättymättömästä kaanonista.
Rondeau Belle, bonne (Kaunis, hyvä [nainen]) on erityisen kaunis: teksti ja notaatio on laadittu sydämen muotoon, mikä osaltaan on runoilijasäveltäjän lahja mielitietylleen. Musiikin vaivattomuus, virtaava rytmi, fraasien tasapaino, imitaatio ja motiivinen ekonomia viittaavat historiassa eteenpäin.
| Kaunis, hyvä, siveä, miellyttävä ja lempeä, tänä päivänä, kun vuosi uusiutuu, teille teen lahjaksi uuden laulun, jonka sisällä sydämeni teille tarjoutuu. |
Belle bonne sage plaisante et gente, A ce jour cy que l’an se renouvelle Vous fait le don d’une chanson nouvelle Dedans mon coeur qui a vous se présente. |
Baude Cordier: Belle, bonne (tahdit 1-10).
Siirtymäkauden hahmoja
1400-luvun vaihteen säveltäjät kirjoittivat osin ars subtilior- tyylin mukaista musiikkia, osin tavoittivat jo alkavan renessanssimusiikin melodisen joustavuuden ja selkeyden.
Jean Haucourt / Johannes de Alte Curie (fl. 1390-1410) työskenteli Avignonin kapellissa 1393-1403. Hän käytti varhaisessa rondeaussaan Se doit il plus (Jos hänen ei enää täydy) tahtilajien vaihdoksia, proportiota 9:8 ja kirjoitti laulun puoliskot toistensa isorytmisiksi vastineiksi. Sen sijaan 1400-luvun alun rondeau Je demande ma bienvenue (Kysyn kullaltani) tuo syllabisuudessaan, fraasiensa lyhyydessä ja musiikkinsa mutkattomuudessa mieleen jo myöhemmän burgundilaisen chansonin.
Gilet Velut (fl. 1400-luvun vaihde) oleskeli mahdollisesti Kyproksella, ars subtiliorin viimeisellä saarekkeella. Kahdeksasta säilyneestä sävellyksestä 1400-luvun ensivuosilta varhaisimmat ovat vielä konstikkaita, mutta rondeau Je voel servir plus c’onques mais (Haluan palvella paremmin kuin koskaan aiemmin) on tietoinen reaktio aiempaa kompleksisuutta vastaan ja tulee lähelle Dufaytä.
Gacian Reyneau (n. 1370 – ennen 1429) oli Juhana I:n palveluksessa Barcelonassa. Säveltäjän yksinkertainen deklamatorinen tyyli, laulujen soitinvälisoitot sekä selkeä tonaalisuus ennakoivat 1400-luvun kypsää chanson-tyyliä. Tästä käy osoitukseksi rondeau Va t’en, mon cuer, avnet mes yeux (Mene pois, sydämeni, silmieni kera).
Richard Loqueville (k. 1418) oli suoranainen Dufayn edeltäjä, joka opetti Barin herttuan pojalle harpunsoittoa (1410) ja sittemmin toimi Cambrain katedraalissa laulunopettajana 1413-18, joten oppilaisiin lukeutui itse Dufay. Viisi säilynyttä laulua ovat uudentyyppisiä, ilmeeltään suloisia, diskanttivoittoisia, lyhyitä ja säemuodostukseltaan selkeitä. Messunosia tunnetaan häneltä viisi, motetteja kaksi.
Franchois Lebertoul (fl. 1409-28) toimi Cambrain katedraalissa 1409-10. Häneltä on säilynyt viisi laulua, joissa hän käyttää komplekseja ristikkäisrytmejä sekä jännittäviä yhteissoinnillisia tehoja. Eräässä balladissa on kolme eri latinalaista tekstiä.
Guillaume Le Grant (fl. n. 1420) toimi paavin kuorossa 1419-21. Häneltä on säilynyt kolme chansonia, kolme messunosaa ja yksi soitinteos. Teoksissa on soolo-cantuksia, joita säestävät tekstitön tenori ja kontratenori.
Johannes Le Grant (fl. n. 1420-30) edustaa tyyliä, joka on kuin varhaista Dyfaytä. Viiden chansonin lisäksi häneltä on säilynyt kolme messunosaa.
Johannes Reson (fl. n. 1425-35) oli kenties ranskalaissäveltäjä, jolla oli mahdollisesti Italia-yhteyksiä. Häneltä on säilynyt neljän motetin ja kahden chansonin lisäksi varhainen syklinen messu, jonka osat yhdistyvät toisiinsa melodisten ja harmonisten piirteiden toistumisen kautta.
Estienne Grossin (fl. 1418-21) oli Dufayn vanhempi aikalainen, joka toimi Pariisissa, myös Notre Damen katedraalissa. Kahden motetin ja kahden chansonin ohella säilynyt tuotanto osoittaa hänen säveltäneen lähinnä kirkkomusiikkia. Muutaman ordinarium-messun erillisen osan lisäksi Grossinilta tunnetaan neliosainen messu (Agnus Dei puuttuu), jonka osia yhdistää ‘trumpetta’-ääni, kenties vetotrumpetilla soitettava tai trumpetin tapaan esitettävä ääni.
Reginald Libert (fl. n. 1425-35) toimi kenties Cambrain poikakuoron johtajana 1424. Tätä tukee se, että hänen ordinarium- ja proprium-osia yhdistävä Maria-messunsa Missa de beata virgine muistutta Dufayn Missa Sancti Jacobia. Kaikki Libertin messun osat perustuvat kirkkomelodian koristeluun. Häneltä tunnetaan myös kaksi chansonia.
Benoit / Benedictus Sirede (fl. 1436-55) oli ranskalainen muusikko Sens’stä. Hän toimi Firenzessä ja Ferrarassa sekä paavin kuorossa. Benoit’lta on säilynyt yhden chansonin lisäksi viisi motettia (1430-40-luvuilta), joista yksi on isorytminen, kun taas loput edustavat laulullista tyyliä Dufayn tapaan.
Pariisilais-burgundilainen musiikki
Noin 1400 Pariisin johtavat säveltäjät olivat Burgundin Filip Rohkean (1369-1404) palveluksessa Flanderissa: Baude, Tapissier, Carmen sekä hoviurkuri Jean de Visée sukkuloivat Pariisin, Lillen, Brugesin ja Ghentin väliä.
Burgundin hovi sai musiikilliset käytäntönsä Ranskan hovista mutta myös Flanderin viimeisen riippumattoman kreivin, Louis de Malen (k. 1384) hovista.
Filip-herttuan Pariisin-residenssissä perustettiin 1401 ryhmä Cour d’amour (Rakkauden hovi), joka järjestettiin kiltojen ja veljeskuntien tapaan seremonioineen (messu urkujen ja discantuksen kera). Olennaista oli naisten puolustaminen ja ylistäminen sekä machoilun poissaolo, jota Ruusuromaani sekä vielä Froissart edustivat. Toiminta vastasi siten Christine de Pisanin (n. 1363 – n. 1431) feminististä ajattelua.
Rakkaushovin 24 minstrelin joukossa oli ainakin kolme burgundilaismuusikkoa: Jean Carité, Jean de Villeroye dit Briquet sekä yliopistoteologi Johannes de Mullechner Itävallasta.
Uusi ranskalaismusiikki
Ranskassa toimi 1400-luvun alkuvuosikymmeninä kolme säveltäjää, jotka olivat uuden tyylinsä ansiosta suosittuja Pariisissa, ennen kuin Binchois ja Dufay aloittivat säveltäjäntoimintansa.
Martin le Franc on kirjassaan Champion des dames (Naisten puolustus, n. 1440) dokumentoinut tämän historian vaiheen:
| Tapissier, Carmen, Cesaris lauloivat vähän aikaa sitten niin hyvin, että he hämmästyttivät koko Pariisin ja kaikki, jotka sinne kokoontuivat. Mutta he eivät koskaan laulaneet discantusta niin hienojen melodioiden kera (näin väittää nyt väki joka kuuli heitä), kuten G. du Fay ja Binchois. |
Tapissier ja Carmen
Johannes Tapissier (s. n. 1370 – k. ennen 1429) oli aikansa tärkeimpiä ranskalaisia runoilijamuusikoita. Tapissier oleskeli Burgundissa 1400-luvun ensimmäisinä vuosina ja perusti laulukoulun Pariisiin (1406). Hän toimi mahdollisesti myös Avignonissa.
Tapissierilta on säilynyt vain kolmiääninen Credo ja Sanctus sekä neliääninen isorytminen motetti Eya dulcis adque vernans rosa / Vale placens peroratrix (Oi suloinen ja vihannoiva ruusu / Voi hyvin miellyttävä puheen lopettajatar), jossa valitetaan skisman tuottamaa onnettomuutta kirkolle ja pyydetään Neitsyt Marian apua sen ratkaisemiseksi.
Johannes Carmen (fl. 1400-20) oli urkurina Pariisissa. Kolmesta säilyneestä motetista liittyy skismaan Venite adoremus Dominum / Salve sancta eterna trinitatis (Saapukaa palvomaan Herraa / Terve pyhä ikuinen kolminaisuus). Motetti on sävelletty Burgundin hoviin, ja aihepiirinsä vuoksi se on ajalta ennen Konstanzin kirkolliskokousta (1417), vaikka tyyli tuo mieleen jo Dufayn.
Johannes Cesaris
Johannes Cesaris (fl. 1385-1420) oli maallisen laulumusiikin säveltäjä, joka palveli Berryn ja Anjoun herttuoita sekä sai 1417 Sisilian kuningatar Jolanda Aragonialaiselta pienet urut Angersin katedraalia varten.
Yhden isorytmisen motetin lisäksi Cesaris’lta on säilynyt kahdeksan rondeauta, jotka ovat kolmiäänisiä. Kahdessa niistä on kaksi cantusta kukin oman tekstin kera, kun taas muut rondeaut edustavat tyypillistä tekstittömän tenorin ja kontratenorin tukemaa soololaulutyyliä. Cesaris käytti mielellään soittimellisia preludeita laulujensa avauksissa.
Rondeau Se vous scaviez, ma tres douce maistresse (Jospa vain tietäisitte, suloisin valtijattareni) on hyvä esimerkki 1400-luvun tyylistä, jossa pyritään muistettavaan, selväpiirteiseen melodiaan.
Kaksoisrondeau Mon seul voloir / Certes m’amour (Ainoa toiveeni / Todellakin rakkauteni) on ihastuttava sävellys, joka lumosi pariisilaiset ja jossa molemmat cantus-äänet ovat melodisesti tasa-arvoisia.
Rondeau peri 1400-luvun vaihteessa aseman tärkeimpänä muotona balladilta, joka oli ollut Machaut’n ja hänen seuraajiensa mielilaji ja joka sitä paitsi lyheni muotona merkittävästi verrattuna edeltäjiinsä 1300-luvulla.
Lähteet ja kirjallisuus
Die Musik des Mittelalters. Toim. Hartmut Möller & Rudolf Stephan 1991 (= Neues Handbuch der Musikwissenschaft, Band 2, toim. Carl Dahlhaus & Hermann Danuser). Laaber: Laaber-Verlag.