Ars antiquan säveltäjiä ja teoreetikoita
23.4.2010 (Päivitetty 3.10.2019) / Murtomäki, Veijo

Johannes Garlandialainen

Johannes Garlandialainen oli todennäköisesti pariisilainen kirjamyyjä (librarius; fl. n. 1270-1320), joka kokosi ja revisioi usean muun teoreetikon traktaatteja ja oli siten samanlainen teoreetikko kuin Lambertus, Anonyymi 4, Pyhän Emmeramin anonyymi, Franco Kölniläinen ja Hieronymus Moravialainen.

De mensurabili musica (Mensuraali- eli mitallisesta musiikista) on 1200-luvun kenties tärkein teoreettinen lähde, johon muut perustuivat. Siinä määritellään polyfonia termeineen (discantus, copula, organum) sekä kuusi rytmimoodia eli modaalirytmiikka pitkien longa-nuottien ja lyhyiden brevis-nuottien yhdistelmien eli ligatuurien avulla (L= pitkä, B = lyhyt). Kaikki metriset yksiköt alkavat tactukselta eli ”painolliselta” tavulta.

1. trokee: L-B-L-B-L jne.
2. jambi: B-L-B-L-B jne.
3. daktyyli: L-B-B-L-B-B-L jne.
4. anapesti: B-B-L-B-B-L-B-B jne.
5. spondee: L-L-L jne.
6. tribrakhys: B-B-B-B jne.

Kaikkein vaikutusvaltaisin oli traktaatin esittelemä intervalliteoria. Sen mukaan on olemassa kuusi konsonoivaa ja seitsemän dissonoivaa intervallia:

1. täydellisiä konsonansseja ovat unisono ja oktaavi
2. epätäydellisiä konsonansseja ovat suuri ja pieni terssi
3. välittäviä konsonansseja ovat kvintti ja kvartti
4. täydellisiä dissonansseja ovat puoliaskel, tritonus ja suuri septimi
5. epätäydellisiä dissonansseja ovat suuri seksti ja pieni septimi
6. välittäviä dissonansseja ovat kokoaskel ja pieni seksti

Franco Kölniläinen

Franco Kölniläinen oli saksalainen teoreetikko (fl. 1200-luvun jälkipuoli), joka esitteli uuden notaation perusteet teoksessaan Ars cantus mensurabilis (Mitallisen laulun taito, n. 1280). Kirjan keskeinen idea oli länsimaisen musiikin historiaan jäänyt ajatus siitä, että esiintymisyhteyden sijaan nuotin keston tuli olla luettavissa sen muodosta tai hahmosta. Hänen notaationsa säilyi käytössä pari vuosisataa. Tärkeää Francolla on Johannes Garlandialaiseen liittyen terssin määrittely ”epätäydelliseksi konsonanssiksi”.

Rytminotaation kehittäjä

Tähänastisten longan ja brevisin lisäksi tulevat käyttöön uudet nuottiarvot duplex longa eli maxima (kaksi kertaa longa) sekä semibrevis, joka on 1/3 tai 2/3 breviksestä. Franco laati perfektio– ja alteraatio-säännöt longan ja breviksen oikein lukemiseksi. Perusmitta on perfectio (täydellisyys), jonka toteuttaa longa perfecta. Longa perfecta jaetaan normaalitapauksessa kolmeen brevis-nuottiin (brevis recta = oikea brevis) eli kolmeen tempus-yksikköön.

 

Vaihtoehtoisesti longa perfecta voi jakautua brevis rectaan (1/3 longasta) sekä kahden tempuksen kestoiseen brevis altera -yksikköön (= muunnettu brevis eli 2/3 longasta). Edelleen samalla tavoin brevis recta voi jakaantua kolmeen semibrevis minor -yksikköön (= pienempään puolibrevikseen) tai kahteen nuottiin, jolloin syntyy semibrevis minor ja semibrevis major (= suurempi puolibrevis). Samalla breviksestä tulee longan sijaan lyöntiyksikkö.

Konsonanssien ja dissonanssien määrittely

Perfektio-sääntöihin liittyvät myös vaatimukset yhteissoinneista: jokaisen perfektion, kolmen tempuksen muodostaman yksikön, aloituksessa tuli olla aina konsonanssi riippumatta siitä, alkaako perfektio longalla, breviksellä vai semibreviksellä.

Yhteissointien jako ja niiden luonnehdinnat ovat Francolla mielenkiintoisia: täydellisessä konsonanssissa (priimi ja oktaavi) kahta ääntä töin tuskin erottaa toisistaan; epätäydellisissä konsonansseissa (pieni ja suuri terssi) korva huomaa selvän eron, joka ei ole kuitenkaan riitasointinen. Välittävät konsonanssit (kvartti ja kvintti) ovat erillisiä ja parempia kuin epätäydelliset, mutta eivät kuitenkaan niin hyviä kuin täydelliset.

Dissonanssit jakaantuvat hänellä täydellisiin ja epätäydellisiin eli välittävät jäävät pois: täydellisiä riitasointeja ovat pieni sekunti, ylinouseva kvartti, pieni seksti sekä suuri septimi. Epätäydelliset dissonanssit (suuri sekunti, suuri seksti ja pieni septimi) sopivat Francon mielestä jossain määrin yhteen.

Modaalinen kaksiääninen discantus-kudos on Francolle konsonanssien ja dissonanssien sopivaa vuorottelua. Jos sävellyksessä on enemmän kuin kaksi ääntä, triplum saa olla hänen mukaansa riitasoinnissa vain yhden muun äänen kanssa, mutta ei kaikkia muita ääniä vastaan. Tosin hän myös esittää, että kaikkien äänten tulisi sopia yhteen ja muodostaa hyvinsoiva kokonaisuus.

Adam de la Halle

Adam de la Halle oli 1200-luvun kolmannen neljänneksen tärkein säveltäjä (s. Arras’ssa 1245-50, k. Napolissa 1285-88? tai Englannissa 1306 jälk.). Adam oli Pariisin maisteri, joka jätti kotikaupunkinsa noin 1276-77 siirtyäkseen Artois’n kreivi Robert II:n ja Anjoun Kaarlen palvelukseen. Hän osallistui näiden kanssa sotaan Sisiliaa vastaan sekä oleskeli Napolissa, jossa sävelsi paimennäytelmänsä Jeu de Robin et de Marion. Hänet mainitaan todennäköisesti vielä minstrelinä palkkiolistalla Edward II:n kruunajaisissa 1307.

Adamilta on varmuudella säilynyt viisi ranskalaista kaksoismotettia ja kuusi epävarmaa kolmiäänistä motettia, joissa näkyy ritarilaululähtökohta (rondeau-refrain). Motetissa (M263) A Dieu commant amouretes – Aucun se sont loé d’amours – Super te (Eräät ovat ylistäneet rakkautta – Jätän Herran haltuun rakkaani – Yläpuolellasi) on refrain (sekä teksti ja musiikki) rondeausta A Dieu commant duplumissa.

Adam kiroaa triplumissa rakkauden sen petollisuuden ja odotuksen tuoman kärsimyksen vuoksi. Duplumissa haukutaan Arras’n kaupunginjohtoa elämän kovuudesta, oikeuksien ja lakien puuttumisesta sekä ilottomuudesta, kun turnajaisia ei ole järjestetty aikoihin, minkä vuoksi monet ovat lähteneet ”vieraille maille”.

Motetissa on jo pyrkimys puheenomaiseen, paljon tekstiä sisältävään triplumiin, jota hitaammin liikkuvat duplum ja tenori “säestävät” ja joka kulkee enimmäkseen brevis- ja semibrevis-rytmissä. Duplum ja tenori liikkuvat lähinnä brevis alteran ja brevis rectan arvoissa. Ylä-äänet ovat fraasirakenteiltaan enimmälti eri vaiheissa. Duplumin ensimmäistä melodiasäettä vastaa sen päätössäe souspirant en terre estrange (huokaavat vieraalla maalla), jotka muodostavat siten melodisen kertosäkeen.

Motetissa (M279) De ma dame vient – Diex, comment porroie – Omnes (Naiseni aiheuttaa suloista tuskaa – Jumala, miten voisin – Kaikki) esiintyy sekä duplumissa että triplumissa refraineja muualta tunnetuista rondeau-sävellyksistä ja teoksesta Le jeu de la feuillie (Lehden näytelmä).

Petrus de Cruce

Petrus de Cruce (ransk. Pierre de la Croix) oli 1200-luvun lopun johtava muusikko (s. n. 1250, fl. n. 1290) Amiens’ssa, jossa hänestä on mainintoja vielä 1300-luvun alussa. Jacobus Liègeläinen tunnusti Petruksen ansiot motetin parissa ja luonnehti häntä kokeilijaksi:

Joskus hän jakaa täydellisen breviksen useampaan kuin kolmeen semibrevikseen. Ensin hän alkoi jakaa täydellisen tempuksen neljään semibrevikseen. Sitten hän meni pidemmälle ja jakoi täydellisen tempuksen milloin viiteen, kuuteen tai seitsemään semibrevikseen.

Moteteissa triplum liikkuu nopeasti, sillä brevis jakaantuu tosiaan jopa 5-7 semibrevikseen, joten Petrus jatkaa Francon periaatteiden laajentamista. Puhutaankin ns. ”Petrus-tyylistä”.

Petrukselta tunnetaan varmuudella kaksi motettia ja useita epävarmoja teoksia, kuusi muuta motettia, joiden triplum liikkuu Petrus-tyylisesti. Tunnetuin esimerkki hänen tyylistään on motetti Aucun on trouvé chant – Lonc tans me sui tenu – Annuntiantes (Jotkut ovat keksineet lauluja tavan vuoksi – Kauan aikaa olen pidättäytynyt laulamasta – Kuuluttaen).

Musiikki on aistikasta ja hienostunutta, jopa laulullista ja tekstin huomioon ottavaa. Triplum pyrkii virtuoosiseen deklamaatioon sekä rationaalisesti toisiinsa suhtautuviin säepituuksiin, alussa ne ovat 4 + 4 (+ 1 tauko) + 4 + 7 (+ 1 tauko) + 6 + 5 (+ 1 tauko) brevistä. Sen ja duplumin säepituudet ovat varsin erilaiset keskenään, sillä duplum pyrkii pitkään fraasinmuodostukseen: 15 (+ 3 taukoa) + 15 (+ 3 taukoa) + 15 (+ 3 taukoa) + 11 + 16 (+3 taukoa). Kaikkien äänien säkeiden lopetukset osuvat vain kolme kertaa laulun aikana yhteen: kahdesti g-tasolla, ja lopussa f-finaliksella. Tenorilla on säännöllisenä rakenteena ensimmäisen cursuksen aikana jäsennys 9 brevistä + 3 brevis-taukoa; toisessa cursuksessa tauot jäävät pois.

Motetin tenori käyttää nyt pitkiä aika-arvoja, longia. Duplum kulkee sitä hieman nopeammin, longien ja brevisten brevisten peräkkäisyytenä, joskin myös semibreviksiä esiintyy siinä. Sen sijaan triplum kulkee semibrevis-rytmissä, usein kolmen, jopa viiden, kuuden ja seitsemän semibreviksen ryhminä, lähes puheripulin kourissa, kun sanottavaa on niin paljon: Jotkut ovat keksineet lauluja tavan vuoksi, / mutta minulle siihen antaa tilaisuuden / rakkaus joka ilahduttaa sydäntäni, niin että minun täytyy kirjoittaa laulu.

Toinen varmuudella Petruksen motetti on S’amours eust point de poe – Au renouveler du joli tans – Ecce (Jos rakkaus ei yhtään pelkää – Aloitettaessa uudestaan somaa tanssia – Katso).

Lähteet ja kirjallisuus

Takaisin ylös