Siirry sisältöön

Charles Gounod
23.1.2007 (Päivitetty 5.5.2020) / Murtomäki, Veijo

Charles Gounod (1818-93) oli Reichan ja Le Sueurin oppilas, joka Rooman palkinto -matkallaan sai ratkaisevia vaikutteita Italiasta ja antiikin klassisesta kulttuurista, mikä tuli vaikuttamaan myös hänen oopperoidensa aihevalintoihin. Hän oli vuosisadan puolivälissä Ranskan johtava säveltäjä, joka kirjoitti 12 oopperaa (1851-81) ja näyttämömusiikkia. Gounod’n ansiona oli se, että vakava dramaattinen juonne säilyi ranskalaisessa oopperassa.

Varhaisoopperoita

Sapho

Sapho (Sapfo, 1851), opéra Émile Augierin librettoon tarjoaa Sapfon kuoleman ohella mustasukkaisuus-, salaliitto- ja kiristysdraaman, kun Sapfoon rakastuva, salaliittoa suunnitteleva Phaon joutuu entisen mielitiettynsä Glycèren kiristyksen kohteeksi ja ottamaan tämän Sapfon asemasta. Nimirooli on sävelletty suurelle mezzosopraanolle Pauline Viardot’lle, mutta teos oli vain rajoitettu menestys. Teoksessa Gounod’n melodinen ja harmoninen kyvykkyys puhkesi kukkaan.

Saphoa on pidetty lajinimestä huolimatta “ensimmäisenä lyyrisenä oopperana”, italialaisen oopperan, koomisen oopperan ja suuren oopperan yhdistäjänä sekä uuden lajin esittelijänä sen melodisen, harmonisen ja soittimellisen uutuuden, tyylillisen puhtauden, ylevän ja aistikkaan, hellän ja intohimoisen sekä intiimin ja voimallisen yhtäaikaisuuden ansiosta. Oopperasta esitetään etenkin Sapfon harppusäesteistä päätösmonologia “Ó ma lyre immortelle” (Oi kuolematon lyyrani), jonka jälkeen hän hyppää mereen. Mutta myös toisen näytöksen Saphon cantilene “Ma vien en se séjour” (Elämäni tässä olinpaikassa) on lyyrisen oopperan mukainen herkkä numero.

La nonne sanglante

La nonne sanglante (Vertavuotava nunna, 1854), opéra Scriben tekstiin pohjautuu vuonna 1799 ranskannettuun M. G. Lewisin goottilaiseen romaaniin The Monk, joka tapahtuu 1000-luvun Böömissä ja jossa rakastajan surmaama neito ilmaantuu öisin kummittelemaan. Ooppera ei ollut menestys – tai päässyt sellaiseksi – sillä “teeskentelevän ilmaisun metkujen” vuoksi teos vedettiin nopsaan pois ohjelmistosta. Sävellyksessä on uusi harmoninen kieli jo tuntuvilla, ja sen kolmannen näytöksen alun talonpoikaisvalssi ennakoi Faustia.

Le médecin malgre lui

Le médecin malgre lui (Lääkäri vastoin tahtoaan, 1858) on opéra comique Molièren näytelmään (1666). Ooppera perustuu Jules Barbierin ja Michel Carrén librettoon ja se on Gounod’n ensimmäinen Théâtre-Lyriqueen säveltämä ooppera, joka on samalla näyte Gounod’n yllättävästä kyvykkyydestä myös keveän ilmaisun alueella. Laajat ensemblet vuorottelevat tässä Molièren tekstin kera. Barbierin ja Carrén kanssa yhteistyössä Gounod sävelsi useimmat oopperansa: edellisen lisäksi myös oopperat Faust, Philémon et Baucis, La colombe, La Reine de Saba, Mireille, Roméo et Juliette ja Polyeucte.

Faust

Faust (1859) on suosituin ranskalainen ooppera kautta aikojen: sitä esitettiin 2 000 kertaa Pariisissa vuoteen 1934 mennessä ja sitä on esitetty ainakin 45 maassa 24 kielellä. Faust oli alun perin koominen ooppera (opéra dialogué), jonka dialogit muutettiin resitatiiveiksi hetimmiten, kun ooppera siirtyi Théâtre-Lyriquesta Opéraan (1860) ja kun siitä haluttiin tehdä (suuri) ooppera, mitä myöskin tukevat eräät joukkokohtaukset (valssi, sotilaskuoro). Lisäksi Gounod sävelsi siihen seitsenosaisen balettimusiikin vuoden 1869 esitykseen Opérassa. Debussyn mukaan oopperan suosioon on selvät syynsä:

Monet puolueettomat ihmiset – toisin sanoen ne, jotka eivät ole muusikkoja – ihmettelevät, miksi Opérassa esitetään itsepintaisesti Gounod’n Faustia. Tähän on lukuisia syitä, joista paras on se, että Gounod edustaa nimenomaan ranskalaista sensibiliteettiä. Pidimme siitä tai emme, tällaiset asiat eivät unohdu.

Jos Gounod’n harmoniat eivät tempaakaan mukaansa, on häntä kiitettävä siitä, että hän pystyi välttämään Wagnerin vaikutuksen. Gounod, puutteineenkin, on tarpeellinen. Ensinnäkin hän on sivistynyt: hän tuntee Palestrinan ja ammentaa Bachista. Kyky saada suuri osa aikalaisistaan liikuttumaan on yksi parhaista keinoista siihen [= nimen jäämiseen ihmisten mieleen]. Eikä kukaan voi kieltää Gounod’n käyttäneen sitä [= liikuttamista] runsaskätisesti. (Debussy, s. 141, 144-145.)

Ooppera keskittyy Faustin ja Margaretan traagiseen rakkaustarinaan, kun taas Mefistofeles on siinä pikemminkin kelmi kuin paholainen. Gounod työntää sivummalle Goethen näytelmän filosofiset ulottuvuudet – minkä vuoksi Saksassa ooppera tunnetaankin paremmin nimellä Margarethe! Ooppera on tyyliltään romanttisen elegantti, ekspressiivinen ilman yletöntä kiihkoa. Musiikki on harmonisesti edistyksellistä ja melodisesti tehoavaa; kyseessä on eittämätön mestariteos. Oopperaa esitetään silti usein lyhennettynä versiona.

Faust sisältää merkittäviä kuorokohtauksia: toinen näytös alkaa kaupunginväen virtuoosikuorolla ”Vin ou bière” (Viiniä vaiko olutta) ja päättyy suositulla kuorovalssilla ”Ainsi que la brise légère” (Niin kuin kevyt tuulonen), josta on olemassa Lisztin mainio pianosovitus. Neljännessä näytöksessä kuullaan sotilaskuoro ”Gloire immortelle” (Kuolematon maine).

Faustin suosio perustuu moniin kuuluisiin numeroihin: toisessa näytöksessä niitä ovat Valentinin rukous ”Avant de quitter ces lieux” (Ennen kuin jätän nämä tienoot), Mefistofeleen laulu Kultaisesta vasikasta ”Le veau d’or”, kolmannessa näytöksessä Faustin cavatina ”Salut! demeure chaste et pure” (Ollos tervehditty neitseellinen ja puhtoinen asumus), Margueriten laulu Thulen kuninkaasta ”Il était un roi de Thulé” (Olipa kerran Thulen kuningas) sekä legendaarinen valssi-rytmissä oleva jalokiviaaria ”Ah! je ris de me voi” (Ah, nauran nähdessäni itseni). Neljännestä näytöksessä löytyy Margueriten kehruulaulu ”Il ne revient pas” (Hän ei palaa). Viides näytös tapahtuu Valpurinyönä Harz-vuoristossa. Faust pääsee selliin katsomaan lapsenmurhasta vangittua Margueritea, joka saa lunastuksen kuollessaan samalla hetkellä kun pääsiäisaamun kirkonkellot soivat.

Seuraavassa Mefistofeleksen “Kultaisen vasikan rondon” teksti (suom. Veijo Murtomäki):

Mefistofeles:
Kultainen vasikka
on yhä pystyssä!
Sen mahtia
ylistetään
maailman äärestä
toiseen!
Juhliakseen alhaista
epäjumalaa
kuninkaat ja kansat
hämmentyneinä
kolkosta rahan kilinästä
tanssivat hurjina piirissä
sen jalustan ympärillä!
Ja Saatana
johtaa tanssia!
Johtaa tanssia…

Le veau d’or
est toujour debout!
On encense sa puissance…
D’un bout du monde
à l’autre
bout!
Pour fêter
l’infâme idole,
Rois et peuples
confondus,
Au bruit somber des écus,
Dansent une ronde folle,
autour de son piédestal…
Et Satan
conduit le bal,
conduit le bal…
Siébel, Wagner,
mieskuoro:
Ja Saatana
johtaa tanssia!
 

Et Satan
conduit le bal…

Mefostofeles:
Kultainen vasikka on
jumalten voittaja!
Valheellisessa
loistossaan
katala hirviö
herjaa taivaita!
Se tarkastelee,
oi outoa raivoa!
jalkojensa juurella
ihmisrotua,
joka ryntää
miekka kädessä
veren ja
liejun sekaan,
missä välkkyy
hehkuva metalli!
Ja Saatana
johtaa tanssia!
johtaa tanssia…

Le veau d’or est
vaiqueur des dieux!
Dans sa
gloire dérisoire…
Le monstre abject
insulte aux cieux!
Il comtemple,
ô rage étrange!
A ses pieds
le genre humain,
Se ruant,
le fer en main,
Dans le sang
et dans la fange,
Où brille
l’ardent métal…
Et Satan
conduit le bal,
conduit le bal…
Siébel, Wagner,
mieskuoro:
Ja Saatana
johtaa tanssia!
 

Et Satan
conduit le bal…

Charles Gounod: Faust. Mefistofeleen ”Kultaisen vasikan rondon” ensimmäisen säkeistön alku oopperan toisesta näytöksestä. Indianan yliopiston verkkosivuilla olevassa pianopartituurissa kohtaus alkaa sivulta 52.

Margueriten ABA-muotoinen jalokiviaaria on ylellinen ja ilakoiva valssilaulu, jonka teksti kuuluu seuraavasti (suom. Veijo Murtomäki):

Ah! nauran
nähdessäni itseni
niin kauniina
tästä peilistä!
Oletko se sinä,
Marguerite,
oletko se sinä,
vastaa minulle,
vastaa minulle nopsaan!
Ei, ei, et se
ole enää sinä!
Ei … et ole.
Ei, nuo eivät ole
enää sinun kasvosi!
Tuo on kuninkaan tytär!
Se et ole enää sinä,
tuo on kuninkaan tytär,
jota tervehditään
kadulla!
Ah, olisipa
hän täällä!
Näkisipä hän
minut tällaisena!
Aatelisnaisen
kaltaisena
kaunottarena hän
pitäisi minua!
Aatelisnaisen
kaltaisena
kaunottarena hän
pitäisi minua!
Viedään muodonmuutos
loppuun!
Haluan kärsimättömänä
vielä kokeilla
rannekorua ja
kaulanauhaa!
Taivas!
on kuin käsi
painautuisi omaani
vasten!
Ah! etc.
Ah! je ris
de me voir
Si belle en
ce miroir…
Est-ce toi,
Marguerite,
est-ce toi?
Réponds-moi…
réponds-moi vite!
Non! non! ce n’est
plus toi!…
non… non.
Ce n’est
plus ton visage;
C’est la fille d’un roi…
Ce n’est plus toi…
C’est la fille d’un roi
Qu’on salue
au passage!
Ah! s’il
était ici!
S’il me
voyait ainsi!
Comme une
demoiselle
Il me trouverait
belle…
Comme une
demoiselle
Il me trouverait
belle…
Achevons la
métamorphose.
Il me tarde
encor d’essayer
Le bracelet et
le collier!
Dieu!
c’est comme une main,
Qui sur mon bras
se pose!
Ah! etc.

Charles Gounod: Faust. Margueriten Jalokiviaarian alku oopperan kolmannesta näytöksestä. Indianan yliopiston verkkosivuilla olevassa pianopartituurissa kohtaus alkaa sivulta 111.

Muita oopperoita

Gounod’n seuraavat kolme teosta eivät saavuttaneet mainittavaa menestystä lähinnä ongelmallisten librettojen vuoksi. Offenbachin menestyksen innostamana myös Gounod sävelsi antiikkiaiheisen, Ovidiuksen Metamorfooseihin perustuvan oopperan Philémon et Baucis. Oopperan ensimmäinen versio vuodelta 1860 on lajinimeltään opera ja toinen versio vuodelta 1876 on opéra comique. Oopperassa Jupiter tuhoaa kuolevaisten hillittömän juhlinnan suututtamana oman temppelinsä. Seuraavaksi hän rakastuu nuorentamansa pariskunnan vaimoon, mutta luopuu tästä, kun Baucis pyytää takaisin vanhuutensa. Kyseessä on sentimentaalis-moralisoiva teos. Jupiterin toveri Vulkanus on oopperassa basso-buffo.

La colombe (Kyyhkynen, 1860), opéra comique, perustuu La Fontainen tekstiin. Firenzeläisnainen kilpailee siinä toisen naisen kanssa kyyhkyn omistamisesta ja saakin sen tässä neljän solistin ilman kuoroa esittämässä kaksinäytöksisessä teoksessa, johon Poulenc laati resitatiivit (1924).

La Reine de Saba (Saaban kuningatar, 1862), opéra, on ranskalaisromantikoiden orientaalisuusinnostuksen tuottama sekava ja epäjohdonmukainen tarina, jonka sävelsi myöhemmin menestyksekkäämmin unkarilais-itävaltalainen Karl Goldmark. Ooppera oli Gounod’lle katkera epäonnistuminen, kun Napoleon III ei pitänyt siitä, että kolme työntekijää oopperan lopussa surmaa kuningas Salomonin temppelin arkkitehdin Adoniramin. Hän purkaa turhautumistaan kuuluisassa numerossa, resitatiivissa “Faiblesse de la race humaine!” (Ihmissuvun heikkous) ja aariassa “Inspirez-moi, race divine!” (Innoittakaa minua, jumalten suku!). Kuitenkin kyse on musiikillisesti vetoavasta oopperasta, ja myös nimihenkilöllä, kuningatar Balkisilla on vaikuttavaa laulettavaa, mm. kolmannen näytöksen aaria “Plus grand dans son obscurité” (Suurempi pimeydessään).

Mireille

Mireille (1864), opéra, on Provençeen sijoittuva, sosiaalisten eroavaisuuksien tuottama onneton rakkaustarina, “pastoraalinen tragedia” rikkaan talonpojan tyttären Mireillen ja köyhän korinpunojan Vincentin kesken. Ooppera ei ollut menestys, joten Gounod muokkasi teosta, lisäsi siihen valssi-ariettan ”Ô légère hirondelle” (Oi keveä pääskynen) sekä supisti oopperan viisi näytöstä kolmeksi näytökseksi puhuttujen dialogien kera. Oopperasta esitetään nykyään kuitenkin lähinnä viisinäytöksistä versiota.

Mireillen nimihenkilö on ehdoton keskushenkilö, joka on näyttämöllä lähes koko ajan ja laulaa useita merkittäviä numeroita. Vincentilla on vain yksi cavatina oopperan lopussa: “Mon coeur est plein d’un noir souci!” (Sydämeni on täynnä synkkiä aavistuksia!). Sen sijaan Mireillellä on avausnäytöksen ariettan lisäksi toisessa näytöksessä aaria “Mon coeur ne peut changer!” (Sydämeni ei voi muuttua), neljännessä näytöksessä cavatina “Heureux petit berger” (Onnellinen pikku paimen) sekä suuri aaria, “Air de la Craun” (Craun-aavikon aaria) “Voici la vaste plaine” (Tässäpä laaja aavikko).

Charles Gounod: Mireille. Myöhemmin lisätyn valssi-arietan Ô légère hirondelle alku.

Lisätyn valssi-ariettan teksti kuuluu:

Oi, keveä pääskynen
sanantuoja uskollinen,
rakkaani luo
lennä iloisesti
ja kerro hänelle
suloinen piinani!
Ô légère hirondelle,
Messagère fidèle,
Vers mon ami
Vole gaîment
Et conte-lui
Mon doux tourment!
Puhu hänelle puolestani
ja kerro että
häntä rakastan.
Vincent voi
luottaa valaani!
Lennä, lennä iloisesti!
Parle-lui pou moi-même,
Et dis-lui que
je l’aime!
Vincent peut dire
à mon serment!
Vole vole gaîment. Ah!

Mireilleen tuovat paikallisväriä provencelaiset numerot: farandole-tanssilaulu “La farandole joyueuse et folle” (Iloinen ja vallaton farandole) sekä Chanson de MagaliLa brise est douce et parfumée” (Tuuli on suloinen ja hyväntuoksuinen) toisesta näytöksestä, Elonkorjaajien kuoroAmis, amis voici la moisson faite” (Hyvät ystävät, nyt on elo korjattu) ja Musette neljännestä näytöksestä. Lisäväriä antaa Mireillen ystävättären, mustalaistyttö Tavenin osuus tanssilauluineen.

Romeo ja Julia

Roméo et Juliette (1867), opéra, perustuu Shakespearen näytelmään, mutta oopperassa on karsittu sivuhenkilöitä ja keskitytty pääpariin. Teoksesta löytyy toki kiihkeän toiminnallisia jaksoja, kun Capuletit ja Montaguet ottavat yhteen kolmannessa näytöksessä, mutta ennen muuta ooppera on suuri rakkausdraama, jossa rakastavaiset yhdessä ja erikseen laulavat tunnelmaisia ja intohimoisia duettoja ja aarioita. Kyseessä on sikäli “ranskalainen Tristan ja Isolde”.

Romeo ja Julia on siksikin historiallinen ooppera, että sen toinen versio oli ensimmäinen ilman dialogia esitetty teos Opéra-Comiquessa (1872). Kolmanteen versioon Opéraan Gounod lisäsi vielä laajan, mm. Kukkaisvalssin (Tšaikovski!) sisältävän baletin (1888) Faustin tapaan.

Oopperassa on ihastuttavaa melodiikkaa ja taas suosittu valssi-arietta, Julian ”Je veux vivre” (Tahdon elää tässä unelmassa), Romeon herkkä cavatina ”Ah! lève-toi, soleil!” (Ah! nouse aurinko) sekä unelmainen jäähyväisduetto ”O nuit divine” (Oi taivaallinen yö) toisessa näytöksessä. Teoksessa on lumoavia yötunnelmia väräjävine melodiikkoineen toisen näytöksen alussa ja ennen kaikkea neljännen näytöksen avaavassa sellokuorossa, joka inspiroi Verdin Otelloa ja joka Romeossa ja Juliassa johtaa suuren rakkausduettoon. Ylipäätään tässä oopperassa duetot ovat musiikillisia huipennuksia. Libreton tapahtumien sijoittumista 1400-luvulle Gounod luonnehtii madrigaalilla “Ange adorable” (Ihailtava enkeli).

Toisen näytöksen lopun jäähyväisduetossa on 15 tempovaihdosta: alun Andanten scène-vaiheen jälkeen Julia laulaa Moderato-valssin, joka muuntuu Romeon 4/4-tahtilajiseksi lauluksi. Lyhyen dialogin jälkeen molemmat aloittavat Allegretto-duon “Ah! ne fuis pas encore!” (Ah! älä enää pakene!), joka muuntuu “Adieu!”-toivotuksesta eteenpäin Quasi Andanteksi. Tässä teksti Allegrettosta eteenpäin (suom. Veijo Murtomäki):

R:
Ah! älä enää
pakene!
Anna käteni
jäädä käteesi!

Ah! ne fuis
pas encore!
Laisse, laisse ma main
s’oublier dans ta main!
J:
Ah! meidät voidaan
yllättää!
Anna käteni
irrota omastasi!

Ah! l’on peut
nous surprendre!
Laisse, laisse ma main
s’échapper de ta main!
R:
Hyvästi!

Adieu!…
J:
Hyvästi!

…adieu!…
R&J:
Hyvästi!
Tämä suloinen ero
tuottaa sellaista tuskaa,
että tahtoisin sanoa
jää hyvin
[vain] huomiseen!
Tämä suloinen ero
etc.

…adieu!
De cet adieu si douce
est la tristesse,
Que je voudrais te dire
adieu
jusqu’à demain!
De cet adieu si douce

Charles Gounod: Roméo et Juliette. Nimihenkilöiden jäähyväisduetto oopperan toisen näytöksen lopusta alkaen Allegretto-kohdasta Ah! ne fuis pas encore! (Ah! älä enää pakene!).

Seuraa Julian scène ja Allegro moderato -aaria, Moderato-duetto, jossa toistellaan aiemman duovaiheen tekstiä, sekä lopuksi koko näytöksen aloittaneen jousten suloisen F-duuri-yömusiikin paluu, jonka päällä Romeo laulaa Andantessa tekstin:

Mene,
lepää rauhaisasti!
Uneksu!
Jotta lapsen
hymy saapuisi
ruusuhuulillesi
suloisesti lepäämään!
Ja kuiskaisi vielä:
Sua rakastan!
korvaasi,
ja yötuuli
toisi
sinulle suudelmani!
Va!
repose en paix!
sommeille!
Qu’un sourire
d’enfant
sur ta bouche vermeille
Doucement vienne se poser!
Et murmurant encor:
je t’aime!
à ton oreille
Que la brise
des nuits
te porte en ce baiser!

Charles Gounod: Roméo et Juliette. Romeon Va! repose en paix! oopperan toisen näytöksen lopusta.

Myöhäisoopperat

Gounod’n myöhäisoopperat eivät menestyneet kummoisesti.

Cinq Mars

Cinq Mars (1877), drame lyrique perustuu Alfred de Vignyn historialliseen, kardinaali Richelieun ja Louis XIII:n aikaa kuvaavaan romaaniin, jossa markiisi de Cinq-Mars yrittää kaapata vallan espanjalaisten avulla.

Oopperan lajipiirteistö viittaa hybridioopperan suuntaan, mikä aiheutti osaltaan sen epäonnistumisen: siinä on suuren oopperan historiallisuutta, baletin sisältävää ainesta sekä koomisen oopperan dialogia. Oopperasta lauletaan yhä Marie (de Gonzagan), nimihenkilön mielitietyn, cantilènea “Nuit respledissante et silencieuse” (Säteilevä ja hiljainen yö).

Polyeucte

Polyeucte (1878), opéra, perustuu Corneillen kristilliseen tragediaan, jonka ongelmana on päähenkilöiden, Polyeucten (tenori), armenialaisen aristokraatin ja käännynnäiskristityn sekä hänen Pauline-vaimonsa (sopraano) liiallinen ylevyys ja marttyyrikuolema uskon puolesta. Tämä ei sovi oikein oopperamaisen, ihmisten heikkouksiin nojautuvan ilmaisun ja toiminnan tarkoituksiin.

Donizetti toteutti saman sisällön paremmin aiheeltaan vastaavassa Poliuto-oopperassaan. Gounod halusi ilmaista teoksessaan “kristinuskon tuntematonta ja vastustamatonta voimaa, joka on levinnyt koko ihmiskuntaan”. Syvän henkisen sisällön valaminen suureen oopperaan ei kuitenkaan onnistunut, joten Polyeucte oli säveltäjän “elämän surunaihe”. Paradoksaalista on, että oopperan suosituimmat numerot ovat Paulinen rukous Vestalle sekä maaherra Félixin palatsissa järjestettyjen pitojen bakkanaaliin huipentuva balettikohtaus, jonka kohteena ovat Pan ja Venus.

Le tribut de Zamora

Gounod’n viimeinen ooppera, Le tribut de Zamora (Zamoran pakkovero, 1881), opéra, sijoittuu maurilaiseen Espanjaan (939), jossa Zamoran kaupungista käytiin verisiä taisteluita arabien ja kristittyjen välillä, kunnes saatiin aikaan sopimus sadan kristityn neitsyen vuotuisesta luovuttamisesta vastapuolelle (tarina on historiallisesti epäilyttävä). Libretossa on Verdin Trubaduurin ja Kohtalon voiman ainekset väkivaltaisine ja melodramaattisine kohtauksineen, mutta Gounod’sta ei ollut espanjalaisuuden (spagnuolismo) toteuttajaksi.

Lähteet ja kirjallisuus

Barbier, Patrick 1995 [1987]. Opera in Paris 1800-1850. A Lively History, engl. Robert Luoma. Portland, Oregon: Amadeus Press.

Condé, Gérard 2009. Charles Gounod. Fayard.

Debussy, Claude 2001 [1901]. Monsieur Croche – Antidiletantti, suom. Minna Pöllänen. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.

Dictionnaire de la musique en France au XIXe siècle, toim. Joël-Marie Fauquet 2003. Fayard.

Friedell, Egon 1989 [1927-31]. Uuden ajan kulttuurihistoria 3, Juva: WSOY.

Huebner, Steven 1992 [1990]. The Operas of Charles Gounod. Oxford: Clarendon Press.

Lacombe, Hervé 2001 [1997]. The Keys to French Oper in the Nineteenth Century, engl. Edward Schneider. Berkeley etc.: University of California Press.

The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.

Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.

Sävelten maailma. Musiikinkuuntelijan tietoteos, toim. Oiva Talvitie & Kari Rydman 1956 (orig. D. Ewen: Music for Millions). Helsinki: WSOY.

The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.

Walsh, T. J. 1981. Second Empire Opera. The Théâtre Lyrique Paris 1851-1870. London: John Calder, New York: Riverrun Press.

Takaisin ylös