Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.
Ainoa seikka, jonka musiikki-ihmiset yleensä tietävät Alkanista, on sekin ilmeisesti virheellinen. Legendan mukaan Alkan kuoli kirjakaapin alle sen romahdettua hänen yrittäessään kurkottaa Talmudia ylimmältä hyllyltä. Juttu on toki hyvä, mutta oikeasti Alkan löydettiin jäsenet oikosenaan keittiöstä lieden edestä.
Jo oma aika oli ymmällään Alkanin edessä. Kun Alkan nimittäin suvaitsi kuolla 1888, muistokirjoituksessa todettiin kyynisesti: ”Alkanin täytyi kuolla, jotta hän saattoi todistaa olemassaolonsa.”
Mutta kuka Alkan oikein oli?
Alkanin syntymänimi oli Charles-Valentin Morhange. Hän korvasi myöhemmin sukunimen isänsä etunimellä Alkan. Alkan meni 6-vuotiaana Pariisin konservatorioon, sai 7-vuotiaana ensimmäisen palkinnon säveltapailussa, 10-vuotiaana pianossa, 13-vuotiaana soinnutuksessa, 20-vuotiaana uruissa.
Alkanin ensiesiintyminen viulistina tapahtui 7-vuotiaana ja pianistina 12-vuotiaana. 1830-luvun alussa hän oli Pariisin juhlima pianovirtuoosi, Chopinin ja Lisztin ystävä. Liszt sanoi, että Alkanilla oli paras tekniikka, mitä hän tavannut.
Hänen varhaisimmat merkittävät sävellyksenesä ovat kaksi kamarikonserttoa pianolle ja orkesterille op.10 (1832-33). Niissä on ajan salonkityyliä, mutta musiikillinen ja tekninen originaalisuus (mm. tapa säveltää repetitioita) ylittävät tuntuvasti Hummel-Kalkbrenner-tyylin raamit.
Lopullisesti Alkan karisti viihdetyylin Kolmessa etydissään (Scherzi) op.16 (1837). Niissä hän ennakoi Chopinin balladia nro 2 ja h-molli-sonaattia, jopa Mahleria, sekä kirjoitti omituisia rytmejään: kaksi 2/4-tahtia yhden 3/4-valssitahdin kanssa päällekkäin! Schumann joutui opuksista 15-16 ”kamalan järkytyksen” valtaan: ”Sitä kauhistuu moisen epätaiteen ja luonnonoikun edessä; emme löydä tästä juuri mitään muuta kuin heikkoutta ja mielikuvituksetonta ilkeyttä”.
Mutta Alkanin tie oli viitoitettu. Seuraavaksi Kolme suurta etydiä vasemmalle ja oikealle kädelle erikseen sekä molemmille yhdessä (op.76; 1838) lyövät kaiken aiemman laudalta. Ne pursuavat ”pianonsoiton äärimmäisiä rajoja kolkuttavia vaikeuksia”.
Ihmelapsesta ihmeaikuiseksi
Alkan lienee ensimmäinen vasurille kirjoittaja; Ravel sai konserttoonsa vaikutteita Alkanilta. Oikean käden etydi on niin mielipuolinen, että sen ensimmäinen konserttiesitys kuultiin vasta muutama vuosi sitten! Päätösetydi on liki 500 tahtia kestävä Presto, jonka vienoja kaikuja löytyy Chopinin b-molli-sonaatin finaalista.
Alkan oli ollut ihmelapsi, mutta hänestä tuli myös ihmeaikuinen. Hän teki 1838 horowitzit ja vetäytyi yllättäen kuudeksi vuodeksi pois julkisuudesta. Osittain siksi, että hän tekaisi naimisissa olevan aatelisrouvaoppilaansa kanssa pojan. Elie-Miriam Delabordesta (1839-1913) tuli paitsi kuuluisa piano-opettaja myös isänsä poika: hän omisti 121 papukaijaa ja kaksi apinaa!
Alkanin comeback seurasi 1844. Tuolloin syntyi mm. historian ensimmäinen rautatietä kuvaava sävellys Le chemin de fer. Vauhdin ja vihellysten lisäksi musiikki mässäilee uuden matkustusmuodon synnyttämillä vaara- ja pelkotilanteilla.
Kriitikot moittivat kuitenkin Alkanin musiikkia sen ”melankolisen atmosfäärin” vuoksi ja haukkuivat häntä ”musiikkimaailman ihmisvihaajaksi”. Ei täysin syyttä, kun ottaa huomioon vaikkapa 25 preludin op.31 (1847) erään osan otsakkeen: ”Hullun naisen laulu meren rannalla”.
Sonaatti ja 12 duurietydiä
Mutta onneksi ennen seuraavaa vetäytymistään lähes 25 vuodeksi (1849-73) Alkan ehti julkaista kaksi neronleimaustaan: sonaatin op.33 (Les quatre ages; 1847) ja 12 etydiä duurisävellajeissa op. 35 (1848). Sonaatti on maamerkki pianomusiikin historiassa, vaikein sitten Hammerklavierin ja ennen Ivesin Concorde-sonaattia. Se on teknisesti jäljittelemätön, ohjelmallinen teos, joka kuvaa ihmiselämän vuosikymmeniä.
- 20 vuotta: Chopinin h-molli-scherzon villi sisarteos.
- 30 vuotta: ”Quasi-Faust”, Lisztin taatusti tuntema Faust-myytin kuvaus, jossa lunastuksesta kertoo kahdeksanääninen polyrytminen fuuga.
- 40 vuotta: ”Onnellinen perhe”, jossa lapset leikkivät ja idylli kukoistaa Straussin Kotisinfoniaa ennakoiden.
- 50 vuotta: ”Kahlehdittu Prometeus” näyttää elämän illuusiottomuuden.
Duurietydit ovat upeasti runollisia, vaikkakin musiikillisesti riippumattomia sekä Chopinistä että Lisztistä. Allegro barbaro (nro 5) on julmempi kuin Bartókin, joka inspiroitui omassaan Alkanista. Nro 6 ennakoi häkellyttävästi Brahmsia.
Kun Alkan hävisi juonittelujen takia konservatorion professorin viran entiselle oppilaalleen Antoine Marmontelille 1848, hän katkeroitui lopullisesti. Seuraavalla vuosikymmenellä hän eristäytyi totaalisesti ja nautiskeli luulotellulla fyysisellä ja taloudellisella rappiollaan. Hänestä tuli Kari Suomalaisen säveltävä vastine.
Töykeä, kolkkoon papilliseen asuun pukeutunut Alkan tuli tosiasiassa hyvin toimeen ”erittäin parfymoitujen ja kahisevahameisten naisten” tuella. Hän kuitenkin marmatti ystävälleen Hillerille joutuvansa petaamaan sänkynsä ja valmistamaan itse ruokansa – hylättyään puolen vuoden aikana 51 palvelustyttöä. Beethoven jäi tässä toiseksi.
12 mollietydiä
Onneksi musiikkisuoni ei tyrehtynyt. 1857 Alkan antoi maailmalle hämmästyttävimmän teoksensa, jonka rinnalla Lisztin etydien ja sonaatin vaikeudet ovat lasten leikkiä. 12 etydiä kaikissa mollisävellajeissa op.39 muodostavat musiikin Frankenstein-perheen. Neliosainen sinfonia (nrot 4-7) on täysipainoisinta Alkania: Brahmsia ja Franckia ennakoiva avausosa, Berlioz-tyylinen surumarssi, Bruckneria ennakoiva scherzo ländlereineen, Wagneria ennakoiva ”ratsastus helvetissä” -finaali. Senkin ylittää 50-minuuttinen, kolmiosainen soolokonsertto pianolle (nrot 8-10). Konserton avausosa on puolen tunnin mittainen. Sen vaikeudet ovat verrattavissa maratoniin tai Himalajalle kiipeämiseen. Finaali on pianistisesti itsemurhainen poloneesin ja Rakoczky-tyylin barbaarimainen vastine.
”Etydit” päättävä Aisopoksen juhlat (nro 12) on nerokas, täynnä eläimiä ynnä hullunhauskaa hässäkkää oleva variaatioteos, jonka tyyliskaala ulottuu Beethovenista Brahmsin kautta Musorgskiin.
Hiljaisuudesta kuuluisuuteen
Erakoitunut Alkan ranskansi Raamattua, osin syyriasta, sekä sävelitti psalmeja. Hän veisteli uusaksalaisista: ”Wagner ei ole musiikkia, se on sairaus”; munkki-Lisztistä: ”Jos Pariisi on messun arvoinen, paikka Pietarin kirkossa on kasukan arvoinen.”
Hiljaisuudessa syntyi (1861) huimaava sonatiini op. 61 sekä 48 Luonnosta op.63, Alkanin rennoimmat työt. Luonnoksissa hän on ”musiikin Pithecanthropus yhdyssiteenä klavesinistien ja impressionistien välillä”. Musiikki liikkuu Couperinin ja Scarlattin sekä Satien välimaastossa.
Alkan vääntäytyi vielä kolostaan esille 1873 antaakseen mammuttimaisia historiallisia konsertteja sekä julkaistakseen Lisztin myöhäistyylin tapaan pelkistyneitä pikkukappaleita sekä viisijakoista tahtilajia käyttävän baskitanssin Zorcico. Dinosaurus teki kuolemaa.
Bülow taisteli jo Alkanin eläessä tämän musiikin puolesta. Busoni oli seuraava advokaatti, jonka mukaan ”Alkan on Chopinin, Schumannin, Lisztin ja Brahmsin ohella suurin Beethovenin jälkeinen pianosäveltäjä”.
Yllättävää silti on, miten tuiki harvat soittajat vieläkään uskaltavat ottaa Alkanin musiikin atleettiset ja pianistista maailmakuvaa mullistavat haasteet vastaan. Kun Olli Mustosen ja kanadalaisen Marc-André Hamelinin kaltaiset supervirtuoosit ovat ryhtyneet leikkiin, lienee vihdoin oikeus ajatella, että Alkanin aika on käsillä – ehkäpä jo 2000-luvulla!
Alkanin teoksia levyillä
- Concerto da camera op.10:1-2 ym., Marc-André Hamelin, Hyperion.
- Trois Études de bravoure op.16 ym., Ronald Smith, EMI.
-
Trois Grandes Études op.76 ym., Marc-André Hamelin, Hyperion.
- 25 Preludes op.31 ym., Olli Mustonen, Decca.
- Grande Sonate op.33, Sonatine op.61, Le festin d’Esope op.39:12 ym., Marc-André Hamelin, Hyperion.
- Études op.39:1-3, 12, Allegro barbaro ym., Ronald Smith, EMI.
- Études op.39:1-12 ym., Jack Gibbons, ASV. Symphony op.39:4-7, Egon Petri, Pearl.
- Concerto op.39:8-10, Marc-André Hamelin, Music & Arts.
- Esquisses op.63 (osin), Études op.35:6,8,12 ym., Laurent Martin, Bernard Ringeissen, Naxos.
- Zorzico, Saltarelle ym., Bernard Ringeissen, Harmonia Mundi France.
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.