Siirry sisältöön

Oopperaa ruotsiksi ja suomeksi
7.6.2017 (Päivitetty 22.1.2020) / Oramo, Ilkka

Neito tornissa

1800-luvulla kotimainen ooppera oli ollut pelkästään ruotsinkielistä. Jean Sibelius (1865–1957) suunnitteli 1890-luvulla Kalevala-aiheista oopperaa ’Veneen luominen’, josta ei tullut valmista. Sen sijaan hän teki pienoisoopperan Jungfrun i tornet (Neito tornissa) JS 101 (1896), jonka pohjana on Rafael Hertzbergin ruotsiksi muokkaama suomalainen kansanballadi. Henkilöitä on neljä: neito (sopraano) ja hänen rakastettunsa (tenori), neitoa ahdisteleva himokas vouti (baritoni) ja linnanrouva (altto), joka puuttuu asiaan.

Tarinan perusasetelma muistuttaa Mozartin Don Giovannia, ja myös äänityyppien jako henkilöiden kesken on näissä kahdessa teoksessa symmetrinen: neitoa vastaa Mozartin oopperassa donna Anna (sopraano), hänen rakastettuaan don Ottavio (tenori), voutia don Giovanni (baritoni) ja linnanrouvaa donna Elvira (altto). Lisäksi kokoonpanoon kuuluu sekakuoro ja pienehkö orkesteri (1121/2110/01 str).

Oopperassa on alkusoitto ja kahdeksan kohtausta sekä intermezzo kolmannen ja neljännen kohtauksen välissä. Oopperaksi se on lyhyt, esityskestoltaan vain vajaat 40 minuuttia. Musiikista erottuu suomalaista balladityyliä, verististä dramatiikkaa, suurisuuntaista bel cantoa ja koraalisävyjä. Kokonaisuus kuitenkin kärsii libreton heikkoudesta. Kun Béla Bartók (1881–1945) 15 vuotta myöhemmin sävelsi niin ikään kansanballadiin perustuvan symbolistisen draaman Ritari Siniparran linna (Béla Balasz, 1911), jossa neito (Judit) myös teljetään synkkään linnaan, hänellä oli käsissään aivan toisentasoinen teksti.

Pohjan neiti, Elinan surma ja Aino

Ensimmäinen suomenkielinen ooppera on Oskar Merikannon (1868–1924) Pohjan neiti (1898, ke 1908) A. Rytkösen muokkaamaan Kalevala-aiheeseen, jonka pääpiirteet oli alun perin sommitellut Lorenz Nikolai Ackté. Sysäyksen oopperan tekoon oli antanut SKS:n lahjoitusvaroin julistama sävellyskilpailu, jonka ehtoihin kuului, että oopperan tekstin piti olla suomeksi laadittu ja ”sisällyksensä puolesta mytologista tai historiallista ainetta”. Pikemminkin kuin ooppera Pohjan neiti on lyyrinen laulunäytelmä kansanomaiseen tyyliin.

Dramaattisempi sekä aiheeltaan että käsittelytavaltaan on Verdin Otelloa muistuttava mustasukkaisuusdraama Elinan surma (1910) Jalmari Finnen muokkaamaan Gustaf von Numersin tekstiin, joka on sijoitettu keskiaikaiseen Laukon kartanoon. Klaus Kurki, Laukon herra, surmaa nuoren vaimonsa Elinan, jota hän entisen rakastajattarensa vehkeilyn johdosta epäilee uskottomuudesta.

Erkki Melartinin (1875–1937) Aino op. 50 (1907, ke 1909) perustuu Kalevalan Aino-legendaan, jonka libreton Jalmari Finne muokkasi J.H. Erkon lyyrisestä runonäytelmästä (1893). Teos liittyy myös vuosisadan vaihteessa ajankohtaiseen keskusteluun naisen asemasta. Finnen libretossa kalevalainen mytologia on kuitenkin etusijalla. Säveltäjä kutsui sitä ”kalevalaiseksi mysteeriksi”. Musiikki runsaine johtoaiheineen ja ylinousevine kolmisointuineen on Wagnerin sävelkielen tartuttamaa.

Seitsemän veljestä ja Kullervo

Runosävelmien ja joikujen tuntija Armas Launis (1884–1959) pyrki ensimmäisessä oopperassaan Seitsemän veljestä (1913) luomaan suomenkielen luonnollista diktiota noudattavan puhelaulun:

Tässä oopperassa noudattaa laulu johdonmukaisen tarkasti, paitse puheenkaltaisuutta lähentelevää lausutusta, myöskin luonnollista sana- ja lausekorkoa. Yksityisiä pitempiä säveliä on vähän. Esityksenkin tulee senmukaisesti tavoitella puhesävyä, laulajan tulee pyrkiä saavuttamaan luonnollinen ja tässä erikoistapauksessa kansanomaisesti väritetty lausunta lauluunsa.

Kun rytmin hienoimpien vivahteiden tarkka merkitseminen osoittautui hankalaksi, Launis kehitti omaperäisen notaation, jossa kahdeksasosanuottien jakaantuminen osiinsa ilmaistaan nuotin yläpuolelle merkityillä pisteillä: ”Osien yksityiskohtainen aika-arvo mukautuu kokonaan tavuiden pituuden mukaan sellaiseksi kuin se on luonnollisessa puheessa.” Sama tavoite oli Bartókilla Herttua Siniparran linnassa, jota hallitsee unkarilaisten talonpoikien musiikista peräisin oleva parlando rubato -esitystyyli.

Toisen oopperansa Kullervon (1917) tekstin Launis muokkasi itse Aleksis Kiven ensimmäisestä näytelmästä (1864). Siinä kerrotaan draaman keinoin ja erilaisin painotuksin sama tarina, joka oli ollut Sibeliuksen sinfonisen frescon aiheena 1892. Launiksen sävelpuhuntaan on tässä teoksessa runonlaulun ohella vaikuttanut uudempi suomalainen kansanlaulu.

Väinämöisen kosinta ja Tuhotulva

Sune Carlssonin (1892–1966) Väinämöisen kosinta (1914) perustuu Eino Leinon muokkaamaan Kalevala-aiheeseen. Teos täyttää oopperan tunnusmerkit vain puoliksi, sillä orkesterina siinä on piano.

Ilmari Krohnin (1867–1960) Tuhotulva-oopperan (1918/29) pohjana on Hilja Haahden Raamatun vedenpaisumuskertomukseen perustuva naiivi runoelma, jossa säveltäjän mukaan täyttyivät kaikki hänen näyttämöteokselle asettamansa vaatimukset: ”pohja-aate, joka kohottaa sen yli hetken merkityksen”, ”vastakkaisia voimia”, jännityksen ilmeneminen sanoissa ja sävelissä rytmirakenteita myöten. Menestysreseptiä näistä periaatteista ei kuitenkaan muodostunut. Sen joutui Krohn itsekin toteamaan: ”Yleisömenestys jäi saamatta kumpaisellakin kerralla.”

Daniel Hjort

Ruotsinkielistä oopperaa edustaa tällä kaudella Sibeliuksen ’Neidon’ ohella vain Selim Palmgrenin (1878–1951) J. J. Wecksellin näytelmään perustuva Daniel Hjort (1910/37), jonka libreton säveltäjä muokkasi itse. Teos sijoittuu Turun linnaan ja sen ympäristöön Kaarle-herttuan ja Juhana III:n pojan Sigismundin välisten vallanperimyskiistojen aikana 1599. Enimmälti lyyrisessä musiikissa tapaa kansansävelmelodiikkaa, wagnerilaisia johtoaiheita ja moderniin sävelpuhuntaan näihin aikoihin kuuluvia ylinousevia kolmisointuja ja kokosävelasteikkoja. Orkesterissa on harpulla tärkeä osuus.

Kirjallisuutta

Hako, Pekka 2002. Finnish Opera. Helsinki: Finnish Music Information Centre.
Krohn, Ilmari 1951. Sävelmuistoja elämäni varrelta. Porvoo-Helsinki: WSOY.
Lampila, Hannu-Ilari 1997. Suomalainen Ooppera. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.
Launis, Armas 1915. Ooppera ja puhenäytelmä. Helsinki: Kansanvalistusseura.
— 1919. Seitsemän veljestä. 3-näytöksinen koomillinen ooppera. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Ahjo.
Lehtonen, Tiina-Maija ja Pekka Hako 1987. Kuninkaasta Kuninkaaseen. Suomalaisen oopperan tarina. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.
Oramo, Ilkka 2006. Armas Launis, Magnus Lindberg ja toiseuden kohtaaminen. Musica viva! Matti Vainion juhlakirja. Toim. Tuomas Eerola ym. Jyväskylä: Minerva, 197–205.
Palmgren, Selim 1948. Minusta tuli muusikko eli opus 111. Porvoo-Helsinki: WSOY.
Tawaststjerna, Erik 1967. Jean Sibelius 2. Helsinki: Otava.

Takaisin ylös