Siirry sisältöön

Skandinaavisia, venäläisiä sekä muita kamarimusiikkisäveltäjiä
7.1.2013 (Päivitetty 5.5.2020) / Murtomäki, Veijo

Skandinavia ja Venäjä

Joseph Martin Kraus (1756–92) oli merkittävä saksalaissyntyinen ruotsalaissäveltäjä, joka sävelsi hienon kvartetto-opuksen, Six quatuors concertants op. 1 (Berliini, 1784), sekä viisi viulusonaattia (1777–82). Osessa Krausin huilukvinteton op. 7 avausosan viulu- ja huiluosuutta.

Erik Tulindberg (1761–1814) sävelsi kuusi Haydn-vaikutteista jousikvartettoa (1780-luvun alku), joissa on myös kosolti omaperäisyyksiä. Ne löydettiin uudestaan vasta 1923, mutta ilman toisen viulun osuuksia, joita ovat sittemmin täydentäneet monet (Toivo Haapanen, John Rosas, Kalevi Aho, Anssi Mattila).

Thomas Byström (1772–1839) oli suomalainen upseeri ja muusikko, jonka viulusonaatit, Trois sonates pour le Clavecin ou Pianoforte avec accompagnement d’un Violon obligé op. 1 (n. 1797), ovat hienoja ja omaperäisiä saavutuksia Mozart- ja Beethoven-läheisyydessään.

Maksim Berezovski (1745–77) oli ukrainalaissäveltäjä, oopperasäveltäjänä Galuppin oppilas Pietarissa. Hänen oopperastaan Demofoonte (1773) on säilynyt vain kaksi aariaa, mutta hieman klaveeri- ja kamarimusiikkia on olemassa sekä ensimmäinen venäläinen sinfonia (1770–73).

Anton Ferdinand Ti(e)tz (1742–1810) oli nürnbergiläissyntyinen viulistisäveltäjä, joka toimi Venäjällä (1771–) Pietarin hovikapellin jäsenenä ja Katariina Suuren suosikkina sekä antoi Aleksanteri I:lle viulutunteja. Hän sävelsi hienoja jousikvartettoja: kuusi kvartettoa op. 1 (1781) ja kolme kvartettoa (1802), viulusonaatteja ja 10 jousikvintettoa.

Dmitri Stepanovits Bortnjanski (1751-–825) oli ukrainalaissyntyinen säveltäjä ja aktiivinen kuoromuusikko, joka toimi Italian-opiskelun (Galuppi) jälkeen merkittävissä hovin musiikkiviroissa Pietarissa. Häneltä on olemassa lukuisten kirkollisten vokaalikonserttojen ohella kuusi oopperaa (1776–87), cembalosonaatteja sekä kvintetto (1787).

Muita kamarimusiikkisäveltäjiä

Pietro Nardini (1722–93) oli livornolaissyntyinen Tartinin oppilas, joka työskenteli Wienissä ja saksalaisella alueella, kunnes hän palasi Firenzeen Toscanan suurherttuan viulistiksi ja musiikinjohtajaksi (1768–). Hän oli Leopold Mozartin ihannoima viulisti, joka sävelsi soittimelleen 25 sonaattia basson kanssa (1760–69), mukana Sept sonates avec les Adagios brodés (Seitsemän sonaattia koristeltujen adagioiden kera), kuusi sonaattia kahdelle viululle tai huilulle ja bassolle (n. 1770), kuusi duoa kahdelle alttoviululle (n. 1775) sekä kuusi kvartettoa (n. 1772). Ohessa eri tavoin sovitetun B-duuri-sonaatin Larghetto-osan fragmentin romanttinen partituuritoteutus.

Christian Ernst Graaf (1723–1804) oli hollantilaissäveltäjä, joka kirjoitti mm. huilukvartetot op. 2 (n. 1760) ja op. 12 (n. 1772) sekä 30 jousikvartettoa (n. 1760-n. 1785).

Johann Christian Bach (1735–82) sävelsi Lontoon aikanaan kosolti kamarimusiikkia. Kuusi trioa jousille ja continuolle (julk. Pariisi, 1764) ovat triosonaatin jälkeläisiä, mutta galantissa kaksiosaisessa muodossa. Kvartetot ovat enimmäkseen yhdellelle tai kahdelle huilulle ja jousille. Kamarimusiikin parhaimmistoa edustavat kuusi kvintettoa op. 11 (1774) huilulle, oboelle, viululle, alttoviululle ja continuolle sekä kaksi kvintettoa op. 22 (posth. 1785, Berliini), joista op.22/1, G, on sävelletty huilulle, oboelle, viululle, sellolle ja cembalolle. Lisäksi keskeisteoksia ovat cembalokvartetto ja sekstetto (ob, vl, vc, cemb, 2 cor ad libitum) sekä kuusi säestettyä sonaattia op. 16 (1779), jotka ovat jo sonaatteja klaveerille ja viululle tai huilulle.

Josef Mysliveček (1737–81) sävelsi myös suuret määrät kamarimusiikkia: eräät varhaisimmat kvintetot kahdelle viululle, kahdelle alttoviululle ja sellolle op. 2 (1767–68), yhteensä 12 jousikvintettoa, kuusi oboe- tai huilukvintettoa (1777) ja kuusi puhallinkvintettoa kahdelle oboelle ja kahdelle cornolle sekä fagotille (n. 1780), 23 jousikvartettoa (1768–81), trioja ja sonaatteja.

Luigi Tomasini (1741–1808) oli italialaisviulisti ja -säveltäjä, joka toimi Esterházyn hovissa viulistina (1757-) ja kamarimusiikin johtajana (1802-). Hän sävelsi 21 jousikvartettoa, joista varhaiset ovat kolmiosaisia divertimentoja ja myöhemmät, etenkin kolme kvartettoa op. 8 (1807?), ovat jo neliosaisia ja kunnianhimoisia teoksia, sekä 24 divertimentoa, jotka ovat barytonitrioja viulun ja sellon tai alttoviulun ja sellon kera; lisäksi häneltä on olemassa kuusi sonaattia viululle ja bassolle.

Joseph Schuster (1748–1812) oli saksalaissäveltäjä, joka toimi pääosin Dresdenissä ja jonka tyyli on niin lähellä Mozartia, sillä Mozart jäljitteli tämän divertimentoja cembalolle ja viululle (n. 1777), että Mozartin neljä kvartettoa (K.Anh.210-213) ovat osoittautuneet myöhemmin osaksi Schusterin kuutta ”padovalaista kvartettoa” (1780).

Emanuel Aloys Förster (1748–1823) oli mielikuvituksellinen kvartettosäveltäjä, josta Beethoven piti ja jonka kvartetot hän otti ”kvartettosäveltämisen malleiksi”. Näitä ovat kuusi kvartettoa op. 7 (pain. 1794), kuusi kvartettoa op. 16 (pain. 1801) ym. opuksia. Ohessa opuksen 21 (1802) ensimmäisen kvarteton avausosan alkua ensiviulun ja sellon äänilehtinä.

Myös jousikvintetot op. 19–20 ja 26 ovat oletettavasti peräisin 1790-luvulta ja ne painettiin myöhemmin (1802, 1804). Ohessa C-duuri-kvinteton avausosaa.

Anton Kraft (1749–1820) sävelsi lähinnä sellosonaatteja ja -duoja ja oli Beethovenin luottosellisti sekä kuuluisan Schuppanzigh-kvartetin jäsen.

Nikolaus Kraft (1778–1853) oli edellisen poika ja myös sellisti, joka sävelsi soittimelleen populaarikappaleita, neljä konserttoa sekä kahdelle sellolle divertissementejä (1823) ja duoja (1824-25).

Antonio Rosetti/Anton Rös(s)ler (1750–92) oli böömiläissyntyinen säveltäjä ja kontrabasisti, joka toimi Augsburgin lähellä ruhtinas Oettingen-Wallerstein hovimuusikkona (1773-) ja kapellimestarina (1785-). 1780-luvulta eteenpäin hän oli klassismin mielenkiintoisimpia säveltäjiä, jolta löytyy myös kamarimusiikkia kohtalaisesti: viisi jousitrioa, 12 jousikvartettoa (n. 1780–88), joista kolmiosaisista kvartetoista koostuva op. 6 (1787) on keskeinen, sekä 13 klaveeritrioa.

Franz Grill (1756?–92) oli saksalainen tai itävaltalainen säveltäjä, joka toimi Unkarissa. Hän sävelsi viulusonaatteja ja jousikvartettoja, jotka julkaistiin Wienissä 1788-91. Kolmiosaiset kvartetot op. 7 (1791) olivat aikanaan suosittuja Haydn- ja Mozart-läheisyytensä ansiosta.

Ignaz Joseph Pleyel (1757–1831) oli Haydnin oppilas, jonka uran pääosa kului Pariisissa säveltäjyyden lisäksi mm. kustantajana sekä pianonrakentajana. Hänen tuotantonsa on valtava ja suosio oli aikoinaan suunnaton: musiikkia painettiin ja kopioitiin kaikkialla tuhansin kappalein. Hänen viulu-, huilu- ja muut duettonsa ovat yhä viehättäviä.

Vuoteen 1792 saakka hän oli originaali ja lahjakas säveltäjä, josta Mozart sanoi, tutustuttuaan tämän kuuteen, Haydn-vaikutteiseen ja pääosin kolmiosaiseen jousikvartettoon op. 2 (1784): ”Ne ovat hyvin kirjoitettuja ja miellyttäviä korvalle. Olisi musiikin kannalta hieno päivä, jos Pleyel pystyisi myöhemmin astumaan Haydnin paikalle.” Kvartettoja on kaikkiaan 57.

Tyypillistä Pleyelille oli musiikin kierrätys: kvartettojen ja sinfonioiden osat muuttuivat pianolauluiksi, pianokvartetot ovat kaikki sovituksia, pianotriot muuntuivat huilukvartetoiksi ja jousitrioiksi. Sikäli Pleyelille ominainen teos on kvartetto op. 28, joka perustuu “uuteen sinfoniaan”.

Andreas Jakob Romberg (1767-1821) oli viulisti ja tärkeä 25 kvarteton säveltäjä Mozartin ja Beethovenin välissä. Häneltä on myös hieno klarinettikvintetto, kuusi huilukvintettoa op. 21 ja samoin kuusi huilukvintettoa op. 41, joissa on kaksi alttoviulua, sekä kolme sonaattia viululle/sellolle ja pianolle/harpulle op. 5. Ohessa ajalle harvinainen A. Rombergin sonaattikokoelma sooloviululle.

Bernhard Heinrich Romberg (1767-1841) oli ”sellistien sankari, virtuoosien kuningas”, sekä edellisen serkku ja karismaattinen sellistisäveltäjä, joka kantaesitti Beethovenin op. 5 sellosonaatit. Hän matkusteli paljon (Lontoo, Madrid, Venäjä) ja esiintyi sekä opetti Wienissä, Pariisissa, mutta Berliini oli kiintopaikka (1806-). Méthode de violoncelle (1839) syntyi uran päätyttyä. Viiden sinfonian ohella hän sävelsi huilukonserton op. 30, kuusi sellokonsertiinoa sekä 10 sellokonserttoa, joukossa mm. ”Sotilaskonsertto” op. 31, ”Sveitsiläinen konsertto” op. 44, ”Briljantit konsertot” op. 48 ja op. 75 sekä ”Suuri konsertto” op. 56. Lisäksi hän sävelsi 11 jousikvartettoa, jousitrioja ja -duoja sekä neljä sonaattia viululle/sellolle, joukossa kolme sonaattia op. 5, ja yhdeksän duoa viululle ja sellolle. Boccherinin ja ranskalaissäveltäjien tapaan B. Romberg sävelsi sellosonaattinsa basson tukemana.

Constantin Kreutzer (1780–1849) oli oopperasäveltäjä, joka kamarimusiikissaan on jälkiklassisen ajan edustaja mm. teoksillaan Sonate concertante pour le Pianoforte et flute, Trio pou Pianoforte, Clarinette et basson ou Violoncello sekä Quartetto Clarinetto Es.

Luigi Boccherini

Boccherini syntyi 1743 Luccassa ja kuoli 1805 Madridissa. Hän toimi 1757–66 mm. Wienissä ja Luccassa ja 1767–68 Pariisissa, josta hän siirtyi Espanjan kruununprinssin kamarisellistiksi ja säveltäjäksi Madridiin, jossa vietti loppuikänsä. Boccherinin asema hovissa oli vapaa, joten hän sai kokeilla riittämiin, kuten Haydn Estarházyssa. Boccherini sävelsi, kuten myös Haydn ja Mozart, tilausteoksia (kvartettoja) Preussin kuningas Fredrik Vilhelm II:lle (1783–). Sellolle hän kirjoitti kamariteosten lisäksi 11 konserttoa.

Boccherini on klassismin tärkeimpiä kamarisäveltäjiä, jonka musiikki on viehättävää ja kekseliästäkin, usein tosin enemmän galanttia kuin painavasti klassista, mutta poikkeuksiakin on riittävästi niin, että Boccherinia voi pitää myös täysklassikkona. Musiikin toistuvat “dolce”- ja “soave”- merkinnät liittyvät toki hovien rokokoo-taiteeseen ja sen lumoavuuteen, joten ei ole ihme, kun muuan aikalainen kirjoitti (J. B. Cartier; 1798) Boccherinista:

“Jos Jumala puhuisi ihmisille musiikin välityksellä, silloin hän käyttäisi Haydnin teoksia. Mutta jos hän haluaisi itse kuulla musiikkia, silloin hän valitsisi Boccherinin musiikin.”

Boccherini sävelsi noin 100 jousikvartettoa, 65 jousitrioa ja muuta kamarimusiikkia: mm. painamatta jääneitä varhaisia sellosonaatteja [sellolle ja bassolle], jotka ovat vaativia.

Päälaji on silti jousikvintetto, joita on yli 100 ja joista pääosassa on mukana kaksi selloa. Näitä ovat op. 2 (1761, julk. 1767), op. 8 (1769), op. 9 (1770), op. 15 (1772) ja op. 22 (1775). Kuusi kvintettoa op. 25 (1778) ovat erityisen taidokkaita ja vahvoja, sillä Boccherini käyttää niissä myös mollisävellajeja. Ohessa op. 25:n myöhemmän painoksen opusnumeroltaan väärä kansilehti, sekä kvinteton nro 1, d, ensiviulun ja molempien sellojen avaussivut. Nuottiesimerkeistä huomaa ensimmäisen sellon solistisen roolin suhteessa toiseen, basson roolia hoitavaan selloon.

 

 

Kuudessa kvintetossa op. 29 (1779) osien määrä, järjestys ja karakteri ei ole vielä vakiintunut. Opus 11 nro 5 (1771) sisältää kuuluisan menuetin, josta on olemassa lukuisia sovituksia.

Loppuvuosinaan Boccherini kirjoitti vielä kahden alttoviulun kera yli 20 jousikvintettoa op. 56–57 (1797, 1799) ja op. 60, 62 (1801–02).

Kirjallisuutta

Murray, Sterling E. 2014. The Career of an Eighteenth-Century Kapellmeister. The Life and Music of Antonio Rosetti. University of Rochester Press.

Åstrand, Hans 1993. Joseph Martin Kraus: Det stora undantaget. Stockholm: Kungl. Musikaliska akademien.

––– 2011. Joseph Martin Kraus: Den mest betydande gustavianska musikpersonligheten, Kungl. Musikaliska akademiens skriftserie no. 122, Hedemora: Gidlund.

Takaisin ylös