Siirry sisältöön

Böömi, Määri ja Slovakia
27.7.2014 (Päivitetty 2.12.2019) / Murtomäki, Veijo

Näissä kolmessa, myöhemmin Tsekkoslovakian alueen muodostaneissa etnisissä territorioissa on rikas 1600-luvulle asti ulottuva musiikkiperinne, joka oli tiiviissä yhteydessä saksalaiseen ja ranskalaiseen kielialueeseen (Černohorský, Stamic/Stamitz, Dusík/Dussek, Benda, Reicha, Tomašek jne.). Itse asiassa klassinen jousisoitin- ja orkesteritaide on lähtöisin pitkälti Böömistä ja sen naapurialueista, ja monet sen edustajista kulkivat klassismin kehityksen etulinjassa. Mutta vasta 1800-luvulla sielläkin tultiin tietoiseksi omasta kulttuurista, kielestä ja perinteestä, joten kansallis-poliittisen herännäisyyden vuoksi haluttiin vapautua vieraasta vaikutuksesta, asemasta Itävallan keisarikunnan provinssina.

Bedřich Smetana (1824-1884)

Smetanaa pidetään tšekkiläisen musiikin perustajana. Hän pohjasi folkloreen, mutta nationalismilla ei ollut niin korostunutta luonnetta kuin Venäjällä. Sävelkieli on kansallisesti värittynyttä eurooppalaisuutta (Liszt, Wagner), mikä ilmenee oopperoiden ja ohjelmamusiikkiteosten aiheiden valinnassa sekä kansanmusiikin rytmis-melodisten piirteiden hyväksikäytössä (hidas mietiskelevä ja kaihoisa dumka sekä kiivaasti etenevä furiant).

Tärkeimpiä teoksia on Isänmaani (Má vlast, 1872-79), kuusiosainen sinfonisten runojen sarja, joista tunnetuin on toinen osa Vltava (Moldau). Muut osat ovat Vyšehrad (Korkea linna), Šárka, Z českých luhů a hájů (Böömin metsistä ja niityistä), Tábor ja Blaník.


Prodaná nevěsta (Myyty morsian, 1864-66) on todellinen kansanooppera kansantanssiensa vuoksi sekä aihepiirinsä ja aidon kylämiljöönsä ansiosta.

Smetana sävelsi yhteensä yhdeksän oopperaa, joista tärkeimpiä Myydyn morsiamen ohella ovat Wagner-vaikutteiset Dalibor (1866-67) ja Libuše (1869-72).

Antonín Dvořák (1841-1904)

Hän on vielä Smetanaakin lähempänä eurooppalaista perinnettä ja onnistui yhdistämään saksalaisen muotokulttuurin böömiläiseen raikkauteen. Säveltäjä on parhaimmillaan kamarimusiikissa sekä ohjelmallisessa orkesterimusiikissa. Sinfonisissa runoissa Vesimies, Keskipäivän noita, Kultainen rukki, Metsäkyyhky ja Sankarin laulu op. 107-111 (1896-97) hän on värikäs ja tunnelmallinen orkesterin käyttäjä.

 

Dvořák sävelsi yhdeksän sinfoniaa, joista kolme viimeistä ovat ansiokkaimpia, sillä hän onnistui niissä yhdistämään Beethovenin muodonnan ja Wagnerin harmonian sekä folkloren sinfoniseksi kokonaisuudeksi: nro 7, d, op. 70 (1885); nro 8, G, op. 88 (1889) ja nro 9, e, op. 95,  Z Nového světa (“Uudesta maailmasta”, 1892-3), joka on amerikkalaisen ja böömiläisen sekoitus.

Säveltäjä loi mailmanmaineen Slaavilaisilla tansseilla op. 46 ja op. 72. Hän sävelsi oopperoita 10, mutta lähinnä vain Rusalka (1900) on jäänyt henkiin. Rusalkasta on kuuluisa “Laulu kuulle”.

Takaisin ylös