Siirry sisältöön

Thomas Tallis
2.3.2019 / Murtomäki, Veijo

thomas_tallis_001

Thomas Tallisia (n. 1505–85) pidetään Englannin tärkeimpiin kuuluvana säveltäjänä. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Kentin lähellä Doverin luostarin urkurina (1532–). Canterburyn katedraalin laulajan työn (1540–42) hän pääsi 1543 urkuriksi ja säveltäjäksi Kuninkaalliseen kapelliin, jolle hän sävelsi neljän peräkkäisen hallitsijan aikana, “reformoimattoman roomalaiskatolisena”, aina tarvittavaa musiikkia, niin latinalaista kuin englantilaistakin ohjelmistoa Tyen ja Whiten rinnalla. Hänen oppilaisiinsa kuului mm. William Byrd.

Tallis oli tärkein säveltäjä ylimenossa katolisesta reformoituun kirkkoon: hän sävelsi edelliseen messuja ja motetteja, jälkimmäiseen services (vastaa messua eli jumalanpalvelusta) ja anthems (vastaa motettia).

Katolinen kirkkomusiikki

Tuotanto sisältää katolisen kirkkomusiikin alalla oin. 40 latinalaista motettia, kolme messua, kaksi lamentaatiota ja kaksi magnificatia.

ta1

Kokoelmassa Cantiones, quae ab argumento sacrae vocantur (“Lauluja joita voi perustellusti kutsua pyhiksi”, 1575) on Byrdin 17 motetin ohella 17 Tallisin motettia, joissa imitaatio on tuntuvaa eli flaamilainen tyyli tuli vihdoin englantilaiseen musiikiin, luultavasti Alfonso Ferraboscon tuomana (Englannissa 1562–73), yli puolen vuosisadan viiveellä. Esimerkiksi käy motetti Salvator mundi (“Maailman vapahtaja”), jossa parille sopraano–altto vastaa pari tenori 2–basso. Imitaation lisäksi soinnullinen tyyli tuli käyttöön, ja myös eri ääniryhmien vuorottelu ja tekstin ilmaisu ovat uuden tyylin tunnusmerkkejä. Aiemmin yleisestä korkeasta sopraanosta luovuttiin ja ylimmäksi ääneksi jäi harhaanjohtavasti mean (M = keskiääni tai kontratenori).

salvator1

Motetti In jejunio et fletu

Motetti In jejunio et fletu (“Paastoten ja itkien”) on sävellys, jossa musiikki on tekstin palveluksessa vahvemmin kuin koskaan Englannissa. Alkuimitaation jälkeen se tarjoaa soinnullisesti kirpeää musiikkia.

ta2

In jejunio et fletu orabant sacerdotes:
Parce, Domine, parce populo tuo, et ne des hereditatem tuam in perditionem.
Inter vestibulum et altare plorabant sacerdotes, dicentes: Parce populo tuo.

Paastoten ja valittaen rukoilevat papit:
säästä, Herra, säästä kansasi äläkä anna perintöosasi joutua hukkaan.
Eteisen ja alttarin välillä itkevät papit sanoen: säästä kansasi.
(Joelin kirja 2:12, 17)

in1

in2

Motetti Spem in alium

Spem in alium (“En ole pannut toivoani keneenkään muuhun”, 1567–78) on 40-ääninen motetti Juuditin kirjan (8:19) tekstiin ja 1500-luvun englantilaisen musiikin suurin saavutus. Se on Alessandro Striggion, joka vieraili Lontoossa 1567, samalle äänimäärälle tekemän Ecce beatam lucem -motetin (“Katso siunattua valoa”) inspiroima. Tallisin motetissa kahdeksan kuoroa à 5 on sijoitettu yleisön neljälle puolelle, niin että kaksi kuoroa laulaa aina yhdessä, ja kuorojen vuorottelu tuottaa rotatoivan tai pyörivän soinnin. 40-ääninen kontrapunktikudos vuorottelee teoksessa homofonian kanssa. Tallis lisäsi mestariteokseensa numerologiaa, sillä siinä on 69 pitkää nuottia, jotka tulevat summana säveltäjän nimestä, kun kirjaimet numeroidaan niiden aakkosjärjestyksessä: 19+1+11+11+9+18 (T-A-L-L-I-S). Musiikin vaikutus on huumaava, kun äänimäärä kasvaa vähitellen alun kahdesta ylimmästä äänestä

Spem in alium nunquam habui
præter in te, Deus Israël,
qui irasceris et propitius eris,
et omnia peccata hominum in tribulatione dimittis.
Domine Deus, Creator cæli et terræ,
respice humilitatem nostram.

Toivoa en ole koskaan pannut keneenkään muuhun
paitsi sinuun, Israelin Jumala,
joka suutut ja taasen olet armollinen.
ja annat anteeksi kaikki kärsivän ihmisen synnit.
Herra Jumala, taivaan ja maan Luoja,
katsahda meidän nöyryyteemme.

spem1

spem2

Musiikkia anglikaaniseen liturgiaan

Anthemeissaan, joita on 24 mutta joista osa on latinalaismotettien sovituksia, Tallis kykeni saavuttamaan uuden anglikaanisen musiikin edellyttämän selkeyden ja yksinkertaisuuden, jossa soinnullisuus ja helpohko imitointi yhdistyvät. If ye love me sekä Hear the voice and prayer ja A new commandment ovat tunnetuimmat anthemit, ja ne on sävelletty miesäänille (AATB), kun taas muut on kirjoitettu tavalliselle neliääniselle kuorolle (MATB), kuten O Lord, in thee ja Remember not. Lisäksi Tallis sävelsi kolme lyhyttä serviceä, jotka ovat kirjallisuuden parhaita.

Anthem If Ye Love Me

if-ye1

if-ye2

Takaisin ylös