Laulu Saksassa
Italialaisen mallin mukaan Saksaankin saapui madrigaalin ja monodian inspiroima laulutyyli, josta käytetään nimeä continuolaulu tai kenraalibassolaulu. Saksalainen laulu syntyi yhdistelmänä tanssilaulusta, koraalista ja italialaisesta monodiasta. Säkeistöllisyys on siinä etusijalla, ja laulu liikkuu taide- ja kansanlaulun välimaastossa. Myös italialainen kantaatti vaikutti saksalaiseen lauluun Kittelistä lähtien, italialaisen oopperan aariatyyli 1600-luvun lopulla.
Hans Leo Hasslerin (1564–1612) teoksessa Lustgarten neuer teutscher Gesänge, Balletti, Gaillarden und Intraden (1601) on jo italialaisvaikutteita, etenkin Giovanni Gastoldilta.
Caspar Kittel (1603–39) oli Schützin oppilas, jonka kokoelman Arien und Cantaten mit 1. 2. 3. und 4 Stimmen sambt beygefügtem basso continuo, operetta prima (Dresden, 1638) lauluissa on virtuoosisia lauluosuuksia sekä vahvia tunteita. Hän oli ensimmäisiä saksankielen idiomaattisia käyttäjiä ja käytti ensimmäisenä saksalaisena termiä kantaatti. Kittel sävelsi niin kuin moni muukin Martin Opitzin (1597–1639) kokoelman Teutsche Poemata (1625) runoihin. Seuraavassa aarian XIV teksti:
| Ein ieglich Ding hat seine Zeit, wann es gefroren und geschneit mach sich der Westwind auf die Bahn legt allem neue Kleider an. |
Kaikella on aikansa, kylmän ja lumen jälkeen länsituuli palaa reitilleen ja vaatettaa kaiken uudestaan. |
| Das eine fällt, das andre steht, wann Phöbus auf die Wache geht weicht Luna weg, wil sie entstehn muß Phöbus dann zu Bette gehen. |
Yksi putoo, toinen seisoo, kun Foibos on vartiossa, Kuu väistyy, ja kun se tahtoo syntyä, täytyy Foiboksen mennä makuulle. |
| Doch alles geht recht nach Gebühr, zwei Dinge bleiben für und für dein harter Sinn und meine Pein die müssen ganz unendlich sein. |
Kaikki seuraa velvoitettaan, vain kaksi asia säilyy samana, ankara mielesi ja minun tuskani eivät voi loppua koskaan. |
Andreas Hammerschmidt (1611–75) julkaisi kokoelman Weltliche Oden (“Maallisia oodeja”, 1642). Kokoelmasta löytyy viehättävä tutkielma Kunst des Küssens (“Suutelun taito”):
| Nirgends hin als auf den Mund, da sinkt’s auf des Herzens Grund. Nicht zu frey, nicht zu gezwungen, nicht mit gar zu faulen Zungen. |
Ei koskaan muualle kuin suulle. silloin se laskeutuu sydämen perukoille. Ei liian vapaasti, ei liikaa pakottaen. ei liian laiskoilla kielillä. |
| Nicht zu wenig, nicht zu viel: beides wird sonst Kinderspiel. Nicht zu laut und nicht zu leise, beider Maß’ ist rechte weise. |
Ei liian vähän, ei liian paljon: sillä muutoin seuraa lastenleikkiä. Ei liian äänekkäästi eikä liian hiljaa, kumpaakin kohtuudella on oikea tapa. |
| Nicht zu nahe, nicht zu weit, dies macht Kummer, jenes Leid. Nicht zu langsam nicht zu schnelle, nicht ohn’ Unterschied der Stelle. |
Ei liian lähellä, ei liian kaukana. tämä aiheuttaa huolta, toinen kärsimystä, ei liian hitaasti eikä liian nopsaan, ei ilman eroa paikkojen välillä. |
| Nicht zu harte nicht zu weich. Bald zugleich, bald nicht zugleich. Nicht zu trocken nicht zu feuchte, wie Adonis Venus reichte. |
Ei liian kovaa eikä liian pehmeästi, joskus heti, toisinaan ei heti, ei liian kuivasti eikä liian kosteasti, siten kuin Adonis antoi Venukselle. |
| Halb gebissen, halb gehaucht, halb die Lippen eingetaucht. Nicht ohn’ Unterschied der Zeiten, mehr alleine denn bey Leuten. |
Puoliksi puraisten, puoleksi henkäillen. huulet puoleksi uponneina, Ei ilman eroa ajan suhteen, pikemminkin yksin kuin ihmisten nähden. |
| Küsse nun ein jeder Mann, wie er weiß, will, soll und kann. Ich nur und die Liebste wissen, wie wir uns recht sollen küssen. |
Suudelkoon nyt joka mies, niin kuin hän tietää, tahtoo ja osaa. Vain minä ja rakkaimpani tiedämme. miten meidän pitää suudella oikein. |
Adam Krieger (1634–66) julkaisi kaksi kokoelmaa otsakkeella Arien (1657, 1667). Continuolaulu saavutti huipentuman Kriegerin lauluissa, jotka ovat kansanomaisen ja taidelaulun yhdistelmiä. Niistä erottuu esimerkiksi roteva “Der Rhein’sche Wien” (“Reininviini”), jossa on viisiääninen soitinritornello säkeiden välissä.
Johann Philipp Kriegerillä (1649–1725) on kokoelma Die musikalische Ergötzlichkeit (“Musiikillinen huvitus”; 1684), josta löytyy tyypillinen alakulon ylistys An die Einsamkeit (“Yksinäisyydelle”):
| Einsamkeit, du Qual der Hertzen, du verderbst mir alle Lust. Will ich nur ein wenig schertzen finden sich die größten Schmertzen in der abgezehrten Brust. |
Yksinäisyys, sinä sydänten tuska, tärvelet minulta kaikki ilot. Silloinkin, kun haluan vain vähän laskea leikkiä, löytävät tiensä suurimmat surut raadeltuun rintaani. |
Philipp Heinrich Erlebachin (k. 1714) laulujulkaisun mainio nimi on Harmonische Freude musikalischer Freunde (“Musiikkiystävien sopuilo”; 1694, 1704). Seuraavassa I osan kansilehti ja nro 49 nykynotaationa: musiikissa toistellaan yksittäisiä sanoja ja lauseita italialaiseen tyyliin, minkä lisäksi säkeistössä on oma kertosäkeensä, kun avaussäe toistuu lopussa samalla musiikilla: Unser Leben Ist mit vieler Not umgeben
Elämäämme ympäröi monenlainen hätä
| Kommt, ihr Stunden, macht mich frei von des Lebens Tyrannei! | Koita hetki ja vapauta minut elämän hirmuvallasta! |
| Glaubt, ich weiß nicht zu fassen, meine Qual ist allzu groß. | Uskokaa, en pysty käsittämään, sillä tuskani on liian suuri. |
| Ich steh’ aller Hoffnung los ganz verlassen! | Kaikki toivo on tyystin minut jättänyt! |
| Kommt, ihr Stunden, macht mich frei von des Lebens Tyrannei! | Koita hetki ja vapauta minut elämän hirmuvallasta! |
Valentin Rathgeberin (1682–1750) Augsburger Tafelkonfekt (“Augsburgin pöytämakeisia”; 1733–46) sisältää quodlibetejä (“laula mitä tahansa [yhtäaikaa]), kansanlauluja ja soololauluja. Kokoelma on eteläsaksalaisen barokkilaulun loppu.
Laulu Englannissa
Englannissa omaksuttiin viimeisenä laulumusiikin uudet tyylit ja lajit. Ensimmäinen kenraalibassolla varustettu julkaisu on Martin Peersonin (n. 1572–1650) Mottects or Grave Chamber Musicke (1630). Walter Porter (n. 1558–1659) väitti Monteverdiä “hyväksi ystäväkseen ja opettajakseen” ja julkaisi 1632 kokoelman Madrigales and Ayres of two, three, foure, and five Voyces, with the continued Base, with Base, with Toccatos, Sinfonias, and Ritornellos to them. After the manner of Consort Musique.
Varhainen uusi italialaismusiikki kuului myös ajan englantilaisissa naamionäytelmissä (masque), joissa laulettiin italialaiseen tyyliin (stylo recitativo). Robert Johnson (n. 1583–1633) kirjoitti lauluja naamionäytelmiin; seuraavassa eräs suosituimmista Shakespearen Myrskyn V näytökseen (partituuri modernina sovituksena):
| Where the bee sucks there [suck] I: In a cow-slip’s [bell] I lie; There I couch when owls do cry. On a bat’s back [I do] fly After [summer] merrily, Merrily, merrily shall I live now Under the blossom that hangs on the bough. |
Mettä kukist’ imaisen ma, Kielon kuvuss’ asustan, Kuullen ääntä huuhkajan, Siivill’ yökön liitelen ma Kesän jäljiss’ ihanan; Hei lystiä, lystiä elostaa, Kun kukkien keskellä liehua saa. |
(suom. Paavo Cajander)
William Lawes (1602–1645) oli kuningas Kaarle I:n palveluksessa, kuten isoveljensä Henry, ja kuningas oli suruissaan Williamin kuoleman johdosta. Hän sävelsi kansanlaulunomaisia Cupido-lauluja, ja tunnetuin laulu “Gather ye rosebud” julkaistiin vähintään 29 kertaa.
Henry Lawes (1596–1662) oli Englannin keskibarokin tärkein laulusäveltäjä. Hän julkaisi kolmiosaisen sarjan Ayres and Dialogues (1653, 1655, 1659), joissa on yli 400 laulua. “Kavaljeerirunoilijoiden” teksteihin tehdyissä lauluissa resitatiivit ja aariat yhdistyvät hienosti, rytmit ovat joustavia ja tunne hienostunutta.
John Blow (1649–1708) oli paras 1600-luvun lopun englantilainen laulusäveltäjä Purcellin ohella. Hän julkaisi useita laajoja laulukokoelmia, mm. Amphion Anglicus (1700), jossa on 50 kenraalibassolaulua 1–4 äänelle ja jossa ilmenee madrigaaleille tyypillistä paimen- ja rakkaustematiikkaa. Ohessa ensin soololle ja sitten kolmelle lauluäänelle sävelletty laulu “Shepherds Deck Your Crooks”:
Blow’n hienoimpia sävellyksiä on “Oodi Hra Henry Purcellin kuoleman johdosta”:
Mark how the lark and linnet sing:
With rival notes
They strain their warbling throats
To welcome in the spring.
But in the close of night
When Philomel begins her heav’nly lay,
They cease their mutual spite,
Drink in her music with delight,
And list’ning and silent obey.
So ceas’d the rival crew when Purcell came:
They sung no more, or only sung his fame.
Struck dumb, they all admir’d the matchless man,
Alas, too soon retir’d,
As he too late began !
We beg not Hell our Orpheus to restore:
Had he been there,
Their sovereign’s fear
Had sent him back before.
The pow’r of harmony too well they know;
He long ere this had tun’d their jarring sphere,
And left no Hell below.
The heav’nly choir, who heard his notes from high,
Let down the scale of music from on high;
They handed him along,
And all the way he taught, and all the way they sung.
Ye brethren of the lyre and tuneful voice,
Lament his lot, but at your own rejoice.
Now live secure, and linger out your days:
The gods are pleas’d alone with Purcell’s lays,
Nor know to mend their choice.
(John Dryden, 1631–1700)
Laulu Espanjassa
1600-luvun alussa Espanjan kuningas hallitsi koko Iberian niemimaata, osaa Hollannista, puolta Italian eteläosasta, Sisiliaa, Sardiniaa, Kanarian saaria, Filippiinejä, isoja osia pohjois-, etelä- ja keski-Amerikkaa sekä muita siirtomaita. Se oli suurempi ja hajanaisempi kuin Habsburgien alue ja sitä keskusjohtoisempi, mutta vähemmän sentralisoitu kuin Ranska. Runsaan paikallisen ja alueellisen aateliston vuoksi taiteiden suojelu ei ollut niin keskitettyä kuin Englannissa ja Ranskassa. Espanjalainen Amerikka oli tärkeä musiikinviljelyn paikka, jo katolisen lähetystyön vuoksi. Kultaa ja hopeaa virtasi Uudesta maailmasta, mutta Espanjan omaa infrastruktuuria ei modernisoitu kuten tehtiin keski-Euroopassa. Joka tapauksessa 1600-lukua pidetään Espanjan taiteiden “kulta-aikana” maalaustaiteessa ja kirjallisuudessa (ks. avausluku “Barokin aikakausi musiikissa”). Onnetonta on, että Madridin hovin palossa 1734 sekä Lissabonin maanjäristyksessa 1755 tuhoutui kenties suurin osa musiikkilähteistöstä, joten esimerkit kultakauden musiikista ovat vähäiset verrattuna hävinneeseen aineistoon.
Lähtökohdan 1600-luvun maalliselle vokaalikamarimusiikille muodostivat runoromanssit (romance nuevo), jotka olivat aluksi säkeistölauluja, mutta joihin liittyi 1620-luvulta lähtien kertosäe (estribillo). Esimerkiksi käy hovilaulaja ja -kitaristi Juan Blas de Castron (n. 1560–1631) romanssi Estávase el aldeana (“Kylän nainen oli palaamassa”; n. 1625). Laulussa alku on varsinaista romanssia, estrivo on kertosäkeistö ja copla on säkeistöjä, joita joskus laulaa solisti tai muutama laulaja. Laulun aiheena on hovirakkauden sijaan maalaisrakkaus.
Viimeinen näitä romansseja sisältävä kokoelma (cancionero) kerättiin Madridissa noin 1655, nimeltään Libro de tonos humanos, ja se sisältää 226 moniäänistä laulua espanjalaisilta ja portugalilaisilta säveltäjiltä. Villancico oli ollut 1400-luvun lopulta ja läpi 1500-luvun moniääninen maallinen laulu, ja 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa se alkoi liittyä kansankielisenä kirkolliseen alueeseen ja juhlapyhiin, kunnes 1600-luvun jälkipuoliskolla siitä tuli myös kantaattimainen lauluteos sooloäänelle ja continuolle.
Juan Hidalgo (1614–1685) oli maallisen laulun tärkein säveltäjä, ja hänen laulusävellyksensä kuuluivat alun perin teatteriesityksiin ja olivat siten teatterilauluja, kuten Englannissa William Lawesin ja John Blown laulut. Hidalgo toimi hovissa harpistina ja cembalistina, vähitellen myös vokaalimusiikin säveltäjänä.
Hän on keskeisiä espanjalaisen hovilaulun, tono humanon (≈ maallinen laulu), edustajia; laji ei eronnut juurikaan villancicosta muodoltaan, mutta funktioltaan: villancico oli kansankielinen kirkollinen sävellyslaji, kun taas tono humano liittyi kamari- ja teatterilauluun. Molemmissa on kertosäe/säkeistö (estribillo) ja säkeistöjä (coplas). Seuraavassa Hidalgon alun perin zarzuela-musiikkiteatteriin sävelletyn laulun Ay que sì, ay que no teksti.
| Ay que sí, ay que no! que lo que me duele me duele que lo siento yo, que soy Perogrullo de mi pasión. Y pesadilla mi pena que no reconoce, no, del plomo del sentimiento ligerezas de la voz. |
Oi kyllä, oi ei! se mikä minuun saattuu, se sattuu, koska minä tunnen sen, koska olen intohimoni ilmeinen aiheuttaja. Ja raskas on tuskani, joka ei tee eroa tunteen lyijypainon ja äänen keveän lennon välillä. |
| Pues vaya, amigas del alma, de en sanchas a mi dolor que un corazón apretado merece lo que un jubón. |
No niin, sieluni ystävät, ottakoon tuskani hatkat, sillä kireä sydän ei ansaitse muuta kuin korsetin. |
| Dos amas que Dios me ha dado, si es que da las amas Dios que no es por cuenta del çielo el mal que me busco yo. |
Kaksi rakastettua, jotka Jumala on minulle antanut, jos on niin, että Jumala on heidät antanut, ei ole lainkaan taivaan vika se onnettomuus, jota etsin. |
| Muy finas de sus amantes con mucha veneración ausentes sus ojos diçen cuanto recata su voz. |
Erittäin ovelasti, ajatellen rakastajiaan suurella kunnioituksella, heidän poissaoleva katseensa sanoo sen, mistä heidän äänensä häveliäästi vaikenee. |
| Ay que sí, ay que no… |
Oi kyllä, oi ei!… (kertosäkeistö kuten alussa) |
| De los secretos del alma la blanda respiraçión esplica cuanto no dice lo escondido del dolor. |
Sielun salaisuuksien suloisesta henkäyksestä käy ilmi, ettei se kerro salaisesta tuskasta. |
| Porque Elice le desprecia, Teocles, hecho un león, en un castillo lo puso y no es el cuarto español. |
Koska Elise häntä halveksuu, Teokles leijonan lailla pani hänet linnaan, joka ei ole espanjalainen salonki. |
| Que Antígona la acompañe dispuso su indignación castigo de la hermandad del cuadrillero de amor. |
Antigone seuratkoon häntä, se on närkästyksen määräämä veljeyden rangaistus rakkauden vääryyksien korjaajalta. |
| Ay que sí, ay que no…
|
Oi kyllä, oi ei!… (kertosäkeistö kuten alussa) |
(Selityksiä: Perogrullo, ranskaksi La Palice, oli ranskalainen kenraali, johon liitetään asioiden mainitseminen, jotka ovat liian itsestäänselviä. Antiikin mytologian ja Sofokleen tragedian mukaan Antigone suljettiin elävänä hautakammioon sen jälkeen, kun hän oli haudannut Thebaa vastaan sotineen veljensä ruumiin ilman lupaa.)
José Marín (1618–1699)
Marín kouluttautui Roomassa ja pääsi Madridin Lihaksitulon luostarin tenorilaulajaksi 1644. Hänen levoton elämänsä vertautuu italialaisen Alessandro Stradellan sattumuksiin, sillä Marínin elämään liittyy skandaaleja, väkivaltaisuuksia, murhia, vankeustuomioita, kidutuksia, karkoituksia jne. – mutta siitä huolimatta Marín oli arvostettu laulaja ja säveltäjä, jolta on säilynyt enemmän kuin keltään tonos humanos -lauluja. Hänen 70 lauluaan ovat säilyneet Cambridge Song Book -kokoelmassa, jossa basso continuo on realisoitu kitaratabulatuurina. Seuraavassa rakkauden vastakkaisia tuntemuksia heijastava lauluteksti, jossa eripituiset kertosäkeistöt katkaisevat etenemistä:
| No sé yo cómo es, pues quiero y no quiero y quisiera querer. |
En tiedä miten on kun rakastan ja en rakasta ja tahtoisin rakastaa. |
| Yo siento un no sé qué diga ansioso de helar y arder, que con él no acierto a estar y no puedo estar sin él; |
Tunnen sen mistä en osaa puhua halukkaana jäähtymään ja palamaan. kun hänen kanssaan en voi olla enkä voi olla ilman häntä. |
| no sé yo cómo es. | En tiedä miten on. |
| Una atención descuidada, un temo que ignora ley, un sacrificio sin culto y una adoración sin fe, |
Huoleton huomaaminen, pelko joka unohtaa lain uhraus ilman palvontaa kunnioitus ilman uskollisuutta |
| no sé yo cómo es. | En tiedä miten on. |
| Un no escuchar, un oír sin sobresalto el desdén; ser más cuidado el descuido y dudar para creer, |
Ei kuunnella, kuulla, ilman säikähdystä halveksunta olla varovaisempi varomattomuudessa ja epäillä uskoakseen. |
| no sé yo cómo es, pero sí lo sé, que quiero y no quiero y quisiera querer. |
en tiedä miten on mutta luulen niin että rakastan ja en rakasta ja tahtoisin rakastaa. |
| ¿Qué desaliñada flecha hirió el corazón, crüel, que me halaga siendo mal y atormenta siendo bien, |
Mikä suuntaamaton nuoli kaivertui sydämeen julmasti mikä minua miellyttää kun voin huonosti ja piinaa kun voin hyvin, |
| pues quiero y no quiero y quisiera querer |
kun rakastan ja en rakasta ja haluaisin rakastaa. |
| Las sinrazones de Lisi, hermosa cuanto infiel, quieren estorbar la ira y acusan la sencillez, |
Lisin mielenpälkähdykset yhtä kauniin kuin uskottoman tahtovat häiritä raivoa ja syyttävät vilpittömyyttä |
| pues quiero y no quiero y quisiera querer |
kun rakastan ja en rakasta ja tahtoisin rakastaa. |
| Miro sin odio la culpa y con odio alguna vez, huyo el peligro y le busco, y sólo llego a temer |
Katson ilman vihaa syyllisyyttä(ni) ja vihaten toisinaan pakenen vaaraa ja etsin ja päädyn vain pelkäämään. |
| que quiero y no quiero y quisiera querer, no sé yo cómo es, que quiero y no quiero y quisiera querer. |
että rakastan ja en rakasta ja tahtoisin rakastaa en tidä miten on kun rakastan ja en rakasta ja tahtoisin rakastaa. |