Monteverdi on vuosisadan alkupuoliskon merkittävin nimi kirkkosäveltäjänäkin. Vaikka hän on tullut tunnetuksi nimenomaan ooppera- ja madrigaalisäveltäjänä, oli hän suurimman osan uraansa kirkkomuusikko, sillä hänestä tuli Mantovan ajan (1591–1612) jälkeen 1613 Venetsian Pyhän Markuksen kirkon musiikinjohtajaksi (maestro di cappella). Monteverdi kirjoitti messuja ja motetteja vanhaan tyyliin (prima prattica), mutta suurimassa osassa kirkkosävellyksiään yhdisti vanhan polyfonian monikuoroisuuteen, monodiaan ja konsertoivan tyylin (seconda prattica).
Cremonan ja Mantovan vuosien kirkkomusiikki
Monteverdin ensimmäinen julkaisu on perinteistä kirkkomusiikkia, joka on sävelletty 15-vuotiaana Marc’Antonio Ingegnerin (n. 1536–92) opetuksessa Cremonassa: Sacrae Cantiunculae (“Kirkkolauluja”, 1582), jotka ovat vain kolmiäänisiä motetteja, mikä on sinänsä epätavallista.
Mantovassa Monteverdi sävelsi merkittävää kirkkomusiikkia, vaikkei se ollutkaan hovin jousisoittajalle velvollisuus, sillä siitä vastasivat Giaches de Wert (1535–96) ja kapellin johtaja Giovanni Gastoldi (n. 1550–1622). Wertin kuoltua Benedetto Pallavicino (n. 1551–1601) otti hovin kirkkomusiikin säveltäjän tehtävän, ja vasta Pallavicinon kuoltua 1601 Monteverdi sai kamari- ja kirkkomusiikin johtajan paikan. Yhtäkaikki Monteverdi oppi paljon kollegoiltaan, sillä hän osallistui messujen, psalmien ja motettien esityksiin. Mantovassa laulettiin kirkkomusiikkia paljon falsobordone-menetelmällä (“väärä basso”), mikä tarkoitti kuoron deklamointia sointujen päällä; Monteverdi otti tämänkin käyttöönsä.
Maria-vesper uuteen tyyliin
Sanctissimae Virgini Missa … (“Mitä pyhimmän Neitsyen messu”…; 1610) on kokoelma kirkkomusiikkia, jonka Monteverdi julkaisi uuden työpaikan saamisen toivossa (Pietarin kirkko, Venetsian Pyhän Markuksen kirkko?). Se sisältää kaksi osaa:
1) vanhatyylisen, kirkkoon sopivan messun, Missa da Capella a sei voci, fatta sopra il motetto ‘In illo tempore’ del Gombert (“Kappelimessu kuudelle lauluäänelle, tehty Gombertin motettiin ‘In illo tempore’ “[Niinä aikoina]); 2) modernia teatterityyliä hyödyntävän, hovikäyttöön enemmän soveltuvan kuuluisan Maria-vesperin nimellä Vespro della beata vergine da concerto, composto sopra canti fermi (“Maria-vesper konsertoivaan tyyliin, sävelletty cantus firmuksien pohjalta”) on huomattavin Mantovan-ajan aikaansaannos: täydellinen liturginen kokonaisuus.
Maria-vesper sisältää viisi suurta ja loistokasta monikuoroista psalmia à 6–10. Psalmeja edeltää antifoneja korvaavassa mielessä neljä solistista ja konsertoivaa motettia, joiden tyyli on madrigalistis-oopperamainen, suorastaan eroottinen, sillä osa teksteistä on Korkeaveisusta: Nigra sum (“Musta olen”), motetti yhdelle lauluäänelle tuo mieleen Orfeon soololaulutyylin; Pulchra es (“Kaunis olet”) on kaksiääninen madrigaali ja barokin kamaridueton edeltäjä; Duo Seraphim (“Kaksi serafia”) on kolmiääninen taiturillinen kamarikonsertto; Audi coelum (“Kuule taivas”) on kuusiääninen motetti, joka alkaa kaksiäänisellä soololla ja pastoraalioopperoissa suosituilla kaikutehoilla.
Seuraavassa concerton kolmelle äänelle ja bassolle (bassus generalis) Duo Seraphim alkua nykypartituurina “Kaksi serafia julistavat toinen toisellensa/pyhä on Herra Jumala Sebaot”:
Alkusoittomainen avausnumero (versikkeli ja responsus) tarjoaa Orfeus-ritornellon. Teoksen päätös koostuu 8-äänisestä sonaatista sopra Sancta Maria pro nobis, jossa soitincanzona ympäröi yksiäänistä kirkkolaulua, Ave maris stella -hymnistä (“Ollos tervehditty meren tähti”) sekä valtaisasta, 7-äänisestä, 6:n soittimen ja kenraalibasson tukemasta Magnificatista (Marian kiitosvirrestä), jossa on 12 osaa erilaisten laulu- ja soitinyhtyeiden vuorotteluna.
Venetsian Pyhän Markuksen kirkon kapellimestarina
Monteverdi pääsi 1613 Italian ehkä arvostetuimman kirkon musiikinjohtajaksi, jossa virassa hän pysyi loppuelämänsä, 30 vuotta. Hän sävelsi luonnollisesti ison määrän kirkkomusiikkia, jota ilmestyi 1615–29 erilaisissa kokoelmissa sekä kahdessa vain hänen musiikkiaan sisältävässä kokonaisjulkaisussa (1641, 1650).
Toisaalta hän jatkoi Maria-vesperin soolo-, duo- ja tertsettimotettien linjalla: Salve O Regina (“Ollos terveditty oi kuningatar”, 1624), joka on intohimoinen runsain koristein; O quam pulchra es (“Oi kuinka olet kaunis”; 1625) on kirkkomusiikin eroottisuuden huipentuma; Exulta filia (“Iloitse suuresti tytär”; 1629) sisältää on kolmijakoista tanssillisuutta; vaativa ja tanssillinen Laudate Dominum (“Ylistäkää Herraa”; 1641) on näyttävin tämän linjan edustaja; kaksi Salve Regina -sävelitystä (“Ollos tervehditty kuningatar”, 1641) kahdelle ja kolmelle äänelle ovat laadukkaita; Laudate Dominum a Basso Solo (1650) on virtuoosinen.
Monteverdin aistillista sävelitystä O quam pulchra -tekstistä voi verrata Grandin vastaavaan soolomotettiin:
Selva morale e spirituale
“Moraalinen ja hengellinen messu/metsä” (1640) on toinen suuri Monteverdin kirkkomusiikkikokoelma, joka sisältää italiaksi ja latinaksi kaikkea soolokappaleista 8-ääniseen Magnificatiin: psalmeja, motetteja, säkeistöhymnejä, italialalsia moralisoivia lauluja, messun. Gloria à 7 voci concertata con due violini et quattro viole da brazzo on suuri ja loistelias, dramaattisia kontrasteja sisältävä konsertto, joka vertautuu vain Bachin h-molli-messuun. Confitebor terzo alla francese a 5 voci (“Kolmas Tulen ylistämään ranskalaiseen tapaan”) perustuu kahteen VIII kirjan eroottiseen madrigaaliin.
Beatus vir primo à 6 voci concertato con due violini et 3 viole da brazzo ovvero 3 tromboni quali anco si ponno lasciare (“Ensimmäinen Siunattu se mies 6:lle konsertoivalle lauluäänelle kahden viulun ja 3:n alttoviulun tai pasuunan kera, jotka voi myös jättää pois”) on rondomainen, rakenteeltaan lähes ostinato, joka perustuu VII kirjan madrigaaliin Chiome d’oro (“Kultaiset hiukset”).
Dixit Dominus secondo à 8 (Toinen Sanoi Herra) ja Magnificat primo à 8 ovat suuria kaksikuoroisia konsertoivia teoksia. Laudate Dominum primo concertato à 5 (“Ensimmäinen Ylistäkää Herraa konsertoivasti”) sooloäänille, kuorolle, 2:lle viululle ja continuolle edustaa tyypillistä vuorottelulle ja vahvistamiselle perustuvaa soolo–ripieno-käytäntöä. Messa da cappella à 4 edustaa vanhaa tyyliä, samoin Magnificat secondo à quattro voci.
Laudate Dominum omnes gentes,
laudate eum omnes populi.
Quoniam confirmata est super nos misericordia eius,
et veritas Domini manet in aeternum.
Gloria Patri, et Filio et Spiritui Sancto.
Sicut erat in principio, et nunc, et semper,
et in saecula saeculorum. Amen.
Ylistäkää Herraa kaikki pakanat,
ylistäkää häntä kaikki kansat.
Sillä pysyvä on ylitsemme hänen armonsa,
ja Herran totuus kestä ikuisesti.
Kunnia Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Niin kuin on ollut alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Psalmi 117, Vulgatassa psalmi 116)
Messu- ja psalmikokoelma
Messa a quattro voci et Salmi a una, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, et otto voci, Concertati, e parte da capella (1650) on postuumisti julkaistu (Cavalli?) kokoelma, joka sisältää messun ja 14 psalmia, joissa konsertoivuus on hillitympää ja keskitytään kuorolle kirjoittamiseen. Aloittavana teoksena on yhä stile anticoa käyttävä, Monteverdin kolmas ordinarium-messu Messa da quattro voci da cappella. Mukana on Beatus vir seitsemälle lauluäänelle, kahdelle viululle ja continuolle
Kokoelma sisältää 5–6-äänisiä psalmeja a cappella continuon kera: Laudate pueri (“Ylistäkää palvelijat”) Laetatus sum (“Iloinen olen”), Nisi Dominus (“Jos ei Herra”) ja Lauda Jerusalem (“Ylistä Jerusalem”). Nisi Dominus aedificaverit domum à 3 voci, et due violini (“Jollei Herra huonetta rakenna”) on Monteverdin viimeisiä sävellyksiä, jossa on vaeltava basso canzonettan tyyliin.