Siirry sisältöön

Puolan musiikki
26.7.2014 (Päivitetty 2.12.2019) / Murtomäki, Veijo

Puolan historia 1800-luvulla oli maan kannalta traumaattista aikaa sen menetettyä itsenäisyytensä ja entisen loistonsa 1795: Napoleonin uskottiin tuovan maalle itsenäisyyden, mikä vaihtui kuitenkin läpi vuosisadan ulottuvaksi Venäjän alaisuudeksi ja siitä seuranneiksi epätoivoisiksi kapinayrityksiksi 1830, 1848 ja 1863; myös Preussi ja Itävalta saivat Puolalta maa-alueita. Sikäli ei ole ihme, jos maan kulttuuri- ja musiikkielämä kietoutuu paljossa yhteen maan patrioottisten pyrintöjen kanssa.

1800-luvun alussa maan kulttuurelämä oli vilkasta: ooppera kukoisti, Varsovan konservatorio koulutti muusikoita, julkisia konsertteja ja aristokraattien salonkien musiikki-iltoja järjestettiin. Oopperan ohella pianomusiikki oli erityisen suosittua: Michał Ogiński (1765-1833), Maria Szymanowska (1789-1831), Chopinin opettaja Józef Elsner (1769-1854) ja Karol Kurpiński (1785-1857) olivat aktiivisimpia ja huomattavimpia säveltäjiä.

Karol Lipiński (1790-1861) oli kautta Euroopan tunnettu viuluvirtuoosi ja kapriisien säveltäjä. Ignacy Feliks Dobrzyński (1807-1867) kirjoitti jälkiklassisessa tyylissä kamari- ja orkesterimusiikkia, jopa kaksi sinfoniaa (1829, 1834, vaikka säännöllistä orkesterilaitosta ei ollut kuin teatteriorkestereina, joten toinen sinfonia sai ensiesityksensä vasta 1862, ensimmäinen sinfonia 1880.

Tosin 1831 epäonnistuneen kapinayrityksen jälkeen Varsovan konservatorio suljettiin, kunnes vasta 1861 perustettiin musiikkiopisto, joka vasta I maailmansodan jälkeen sai konservatorion statuksen. Jos 1780-luvulla Puolassa oli ollut puolisen tusinaa oopperateattereita (Varsova, Lvov, Krakova, Lublin, Vilna, Poznan), 1800-luvulla Varsovan Kansallisteatteri oli ainoa läpi vuosisadan toiminut puolalainen musiikki-instituutio. Ja koska Varsova oli venäläishallinnon pääpaikka, useimmat oopperaesitykset järjestettiin Lvovissa.

Stanislaw Moniuszko (1819-1872)

Moniuszko loi Puolan kansallisoopperan Halka (1847; Vilna, 1848), jonka kaksinäytöksisestä alkumuodosta hän muokkasi toisen, nelinäytöksisen version 1857 (Varsova, 1858). Ooppera tapahtuu Krakovan lähistöllä ja Tatran vuoriston juurella 1700-luvulla, ja siinä aatelismies Janusz (baritoni) turmelee maalaisneito Halkan (sopraano), joka puolestaan tekee lopussa itsemurhan tajuttuaan Januszin petollisuuden. Paikallisväriä oopperaan tuovat tanssit: kartanossa tanssittavat poloneesi ja masurkka sekä kyläläisten maalaistanssit.

Toinen tärkeä Moniuszkon ooppera on Straszny dwór (Kummituskartano/Henkien talo, 1864; Varsova, 1865), jossa idyllisöidään Puolan 1700-luvun kulttuuria. Tsaarin sensuuri iski oopperaan kolmannen esityksen jälkeen. Kyse on Moniuszkon musiikillisesti, etenkin harmoniassa, edellistä edistyneempi ja originellimpi ooppera. ”Stefanin kelloaaria” on suosittu erillinen numero, ja oopperan orkesterimasurkkaa soitetaan erillisenä kappaleenakin.

Theodor Leschetizky (1830-1915) tunnetaan parhaiten ajan tärkeimpiin kuuluvana piano-opettajana, jonka oppilaskaartiin lukeutuu 1200 nimeä, tunnetuimpina heistä Anna Jesipova, Artur Schnabel, Aleksandr Gabrilovich, Ignaz Friedman, Benno Moiseiwitsch, Mark Hambourg, Aleksandr Brailowsky ja Mieczysław Horszowski. Sävellyksistä pääosa on keveitä virtuoositeoksia pianolle.

Henri Wieniawski
(1835-1880) sai koulutuksensa Varsovassa ja Pariisissa, minkä jälkeen hän oli kautta Euroopan tunnettu viulisti sekä venäläisen viulukoulun eräitä luojia toimiessaan Anton Rubinsteinin pyynnöstä opettajana Pietarin konservatoriossa (1860-72). Hän teki Rubinsteinin kanssa kiertueen myös Amerikassa (1872-74) ja toimi Brysselin konservatoriossa opettajana Viextemps’n jälkeen (1875-77). Hänen musiikissaan, viulukappaleissa ja kahdessa konsertossa (1853?, 1862), puolalainen nationalismi ja slaavilainen romantiikka yhdistyvät taituriotteeseen. Nuorempi veli Józef Wieniawski (1837-1912) oli taitava pianisti, joka toimi muusikkona ja opettaja Puolassa, Moskovassa ja Brysselissä (piano-opettaja 1878-). Muutaman orkesteri- ja kamariteoksen ohella tuotannon pääosa on romanttista pianomusiikkia Mendelssohnin ja Schumannin vanavedessä.

Władysław Żeleński, (1837-1921) oli säveltäjä, joka jatkoi Moniuszkon perintöä oopperoissaan Konrad Wallenrod (1885), Goplana (1896), Janek (1900), ja Stara baśń (Vanha tarina; 1907), joissa kuuluu myös Wagner-vaikutteita. Mutta hänellä on myös merkittäviä orkesteriteoksia, kuten suosittu alkusoitto Tatra-vuorilla op. 27 ja Kevätsinfonia op. 41.

Zygmunt Noskowski
(1846-1909) edustaa Puolan musiikin ”kunnian kruunua” ennen Karłowicziä. Hän kunnostautui opettajana ja Varsovan musiikkiyhdistyksen johtajana (1881-). Noskowski on eritoten eturivin orkesteri- ja kamarisäveltäjä kolmella sinfoniallaan (1875, 1879, 1903) ja teoksellaan Step (”Aro”, 1896), joka on ensimmäinen merkittävä puolalainen sinfoninen runo. Siinä on Mickiewiczin sukuinen ohjelma, joka liittyy kansalliseen historiaan arotunnelmineen, soittimineen, kasakkoineen ja taisteluineen. Musiikki on jälkiromanttista Wagnerin tuntumassa.

Philipp ja Xaver Scharwenka

Puolalais-saksalaisista säveltäjäveljeksistä Philipp Scharwenka (1847-1917) jäi hieman Xaver Scharwenkan (1850-1924) varjoon, mikä osin johtunee siitä, että edellinen toimi pääosin Berliinissä Kullakin Uudessa säveltaideakatemiassa teorian- ja sävellyksen opettajana, joskin hänen 123 opuksestaan koostuva orkesteri-, kamarimusiikki- ja pianomusiikkituotantonsa sisältää laadukkaita sinfonioita, sinfonisia runoja sekä sonaatteja eri kokoonpanoille.

Xaver opetti niinikään, mutta hän toimi aktiivisesti myös konserttipianistina ja kapellimestarina niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa. Suosikkiteoksia ovat neljästä pianokonsertosta ensimmäinen op. 32, b (1876) sekä 25 Puolalaista tanssia, etenkin oheinen op. 3/1 (1869). Xaverin pianotuotanto on laaja: pääosa 89 opuksesta on pianomusiikkia, ja se sisältää mm. kaksi sonaattia (1872, 1878) sekä kosolti erilaisia luonne- ja salonkikappaleita.

Juliusz Zarębski (1854-1885) syntyi ja kuoli nykyisen Ukrainan alueella (Zhytomyr), mutta on Chopinin ja Lisztin hengenheimolainen musiikissaan, jälkimmäisen lempioppilaita. Hän toimi opettajana Brysselin konservatoriossa ja ennen tuberkuloosin aiheuttamaa kuolemaansa sävelsi viimeisinä vuosinaan harmonisesti rohkeaa musiikkia. Siitä näytteenä on pianosarja Les roses et épines op. 13 (”Ruusuja ja piikkejä”, 1883). Soitetuin teos kenties on Lisztille omistettu g-molli-pianokvintetto op. 34 (1885).

Moritz Moszkowski (1854-1925) oli ensisijaisesti pianosäveltäjä, ja Paderewskin mukaan ”Chopinin jälkeen Moszkowski ymmärsi parhaiten, miten pianolle tulee kirjoittaa”. Opiskeltuaan Varsovassa, Dresdenissä ja Berliinissä hän asettui Pariisiin (1897-), jossa hän oli kuuluisa opettaja (Nin, Schelling, Turina). Hänen 97 opustaan sisältää lukuisia kokoelmia, joissa on kolmesta kymmeneen luonnekappaletta sekä etydisarjoja.

Ignacy Paderewski (1860-1941) lienee tunnetuin Puolan kulttuurielämän edustaja, patriootti ja valtiomies (pääministeri 1919). Pianotuotanto käsittää salonkimaisia kappaleita, joista tunnusomaisin on kokoelman 6 Humoresques de concert op. 14 (n. 1887) ensimmäinen kappale Menuet G, jota Paderewski soitti kaikkialla laajoilla konserttimatkoillaan. Suurmuotoisista teoksista tärkeimpiä ovat hieman rapsodinen sinfonia Polonia op. 24, h (1903-09) sekä pianokonsertto op. 17, a (1888).

Zygmunt Stojowski (1869-1946) oli eräs monista puolalaisista pianosäveltäjistä. Hän opiskeli ensin Żeleńskin johdolla, myöhemmin Pariisin konservatoriossa. Hän vietti loppuikänsä (1905-) Yhdysvalloissa maineikkaana pianistisäveltäjänä ja pedagogina, oppilaanaan mm. Mischa Levitzki. 43 opuksesta valtaosa on pianomusiikkia, joskin siihen lukeutuu myös sinfonia op. 21, d (1898), sekä konsertoivia teoksia.

Mieczysław Karłowicz  (1876-1909)

Karłowicz on vanhin edustaja ryhmässä ”Puolan nuori musiikki”, jonka tarkoituksena oli vapautua provinsiaalisuudesta ja seurata eurooppalaista avantgardea johtajanaan Richard Strauss. Muita ryhmän jäseniä olivat Grzegorz Fitelberg (1879-1953), Ludomir Różycki (1884-1953) ja Karol Szymanowski. Sitä syytettiin kosmopoliittisuudesta, saksalaisuuden jäljittelystä ja kansallisen perinnön hylkäämisestä. Karłowiczia pidetään etevimpänä puolalaissäveltäjänä Chopinin ja Szymanowskin välissä.

Opiskeltuaan Noskowskin johdolla Karłowicz jatkoi opintojaan Berliinissä (J. Joachim, H. Urban), jossa hän omaksui modernin sinfonisen ajattelun ja tekniikan. Ennen traagista kuolemaansa Tatrain vuoristossa lumivyöryn alle Karłowicz ehti säveltää kuusi Puolan musiikissa käänteen tekevää sinfonista runoa op. 9-14, joissa kuuluu Wagnerin, Tšaikovskin, Lisztin ja Straussin vaikutus sekä Skrjabinin läheisyys.  Musiikki on usein hautovaa, tosin samalla rikasta ja ilmeikästä, kuoleman läheisyydessään, josta se kohoaa hurmokseen.

• op. 9 ”Palaavat aallot” (1904) liittyy nuoruuden surullisiin muistoihin
• op. 10 ”Ikuisia lauluja” (1906) on poikkeuksellisesti kolmiosainen; teos liittyy Näin puhui Zarathustra -tematiikkaan
• op. 11 ”Liettualainen rapsodia” (1906) paljastaa säveltäjän syntymäseudun ja halun kuvata sen asukkaiden ”tuskaa, surua ja ikuisia kahleita”
• op. 12 ”Stanisław ja Anna Oświecimowie” (1907) liittyy Stanisław Bergmannin maalaukseen, joka kuvaa 1600-luvun legendaa sisarusten välisestä insestistä
• op. 13 ”Surullinen tarina (Alkusoittoja ikuisuudelle)” (1908) liittynee ystävän itsemurhaan ja vetäytymiseen todellisesta maailmasta nirvanaan
• op. 14 ”Episodi naamiaisissa” (1909; täydennys Fitelbergin 194) kuvaa toisistaan vieraantuneiden rakastavaisten kyvyttömyyttä pitää yllä suhdetta

Nietzschen filosofiaa heijasteleva ja kohtaloaihetta Tšaikovskin tapaan käyttävä sinfonia e, op. 7 (”Uudelleensyntymä”, 1902) ja viulukonsertto op. 8 (1902) ovat niinikään Karłowiczin merkkiteoksia.

Karol Szymanowski (1882-1937)

Noskowskin oppilas Szymanowski on jo tyylillisesti osin moderni ja originelli pianosäveltäjä, jonka varhaistuotanto (preludit, etydit, variaatiot) edustaa myöhäisromantiikkaa ja kypsät teokset ovat sekoitus ajan uusia virtauksia yhdistettynä kansanmusiikin käyttöön (masurkat op. 50, 1924/25, Puolalaiset tanssit, 1926).

Tuotannon pääteoksia ovat neljä sinfoniaa (1907-32) ja kaksi viulukonserttoa (1916, 1933). Pianon mestariteoksia ovat kolme sonaattia (1904-17) sekä kaksi merkittävää sarjaa, Metopy (Metooppeja, 1915) ja Maski (Naamioita, 1916); viululle ja pianolle vastaavanlainen teos on kolmesta runoelmasta koostuva Mity (Myyttejä, 1915).

Król Roger op. 46 (”Kuningas Roger”, 1918-24; Varsova 1926), kolminäytöksinen ooppera säveltäjän romaanin Ephebos mukaan on wagneriaaninen yhteistaideteos. Kyseessä on ajatuksiltaan ja musiikiltaan vangitseva teos, yritys kuvata mysteerin keinoin ihmisen henkisyyden ja aistillisuuden välistä jännitettä. Ooppera kertoo 1100-luvun sisilialaisesta normannikuninkaasta, joka elää bysanttisen, islamilaisen ja bakkanttisen uskonnon muodostamassa kolmiossa. Szymanowski on pyrkinyt löytämään yhdistäviä elementtejä eri traditioiden kesken. Salaperäinen Paimen (tenori) ilmaantuu alussa lunastajahahmona, kunnes hän ottaa sukupuolisesti ambivalenttina Bacchuksena aistinautintoihin vihkijän roolin ja lumoaa niin Rogerin (baritoni) kuin tämän Roxana-vaimon (sopraano). Musiikissa on Wagnerin, Massenetin ja Straussin hekumaa, Ravelin ja Skrjabinin hurmaa.

Takaisin ylös