Puhuttu dialogi tunnusmerkkinä
Koominen ooppera eroaa suuresta oopperasta puhuttujen dialogien puolesta sekä aiheenvalinnaltaan: traagisten ja ylevien aiheiden sijaan siinä suosittiin kevyitä tai puolivakavia, semiserisiä aiheita. Lisäksi eri lajeihin liittyivät omat esityspaikkansa. Heinäkuun vallankumouksen jälkeen ei tullut suuria muutoksia Pariisin teatterihallintoon, joka jakautui yhä kolmeen lohkoon:
- Opéra esitti vakavaa oopperaa, joitain koomisia oopperoita resitatiivien kera sekä balettia
- Théâtre-Italien esitti italiankielistä oopperaa
- Opéra-Comique (perustettu 1801) piti esillä monenlaisia oopperoita, joissa oli puhuttu dialogi
Koominen ooppera kehittyi poliittisesta ajankohtaisoopperasta ajoiltaan vakaan restauraatioajan (1815-), kun Bourbonit tulivat takaisin valtaan, harmittomaksi oopperamuodoksi: se oli sekoitus toimintaensemblejä, laulumuotoja (romansseja, balladeja, kupletteja, jotka ovat säkeistölauluja refrainin kera), värikkäitä kuoroja (talonpoikia, metsästäjiä, sotilaita, merimiehiä jne.), kuvailevaa orkesterinkäyttöä sekä populaaritansseja (poloneesi, valssi, polkka, barkarola jne.). Koomisen oopperan viehätys perustuu melodian ja rytmin spontaanisuuteen, tekstuurien ja harmonian yksinkertaisuuteen sekä perinteisiin muotoihin.
Luigi Cherubinin, Étienne Méhulin, Henri-Montan Bertonin ja Jean-François Le Sueurin jälkeen Opéra-Comiquen pelastukseksi koitui Isouardin sekä ennen muuta Boieldieun ja Auberin keveiden oopperoiden nauttima suosio. Boieldieun Valkoinen nainen sai tuhannennen esityskertansa jo 1862, ja 1874 mennessä sitä oli esitetty 1 500 kertaa. Auberin Veli paholainen ja Musta domino olivat suurmenestyksiä ja hänen Pronssihevosensa toi teatterille kultaa.
Nicolas Isouard
Nicolas Isouard alias Nicolo (1775–1818) oli maltalaissyntyinen säveltäjä, jonka uran alkupuoli kului Etelä-Italiassa ja loppuosa (1801–) Pariisissa. Hänen oopperoidensa iloinen ja eksoottinen tyyli sopi hyvin Napoleonin ajan populaariin makuun. Isouard tuotti 30 ranskalaista koomista oopperaa, pari vuodessa, ja oli lajin kuningas (1803–1) sillä aikaa, kun Boieldieu viihtyi Pietarissa.
Isouardin oopperoista Cendrillon (Tuhkimo, 1810) pysyi kaikkialla Euroopassa näyttämöillä, kunnes Rossini peittosi sen omalla La cenerentolallaan. Joconde (1814) on sekoitus pastoraalia ja sosiaalista komediaa Mozartin Così fan tutten tyyliin; ooppera tapahtuu Provencessa ja tarjoaa sikäläistä paikallisväritystä.
François-Adrien Boieldieu
Ura ja tyyli
François-Adrien Boieldieu (1775–1834) oli koomisen oopperan johtava säveltäjä 1800-luvun alussa noin 40 teoksellaan; hän jatkoi Grétryn ja Dalayracin linjoilla. Boieldieu toimi ensin säveltäjänä Pariisissa, jolloin syntyivät mm. Bagdadin kalifi (1800) sekä englantilaisen goottilaisromaanin parodia Ma tante Aurora (Aurora-tätini, 1803). Seuraavaksi hän teki yhdeksän oopperaa Pietarissa (1803–10) tsaarin hovisäveltäjänä, kunnes hänestä tuli palattuaan Pariisiin ensin Isouardin paha kilpailija (1812–) ja myöhemmin konservatorion sävellyksen professori (1817–).
Boieldieun oopperoiden musiikki ei ole syvällistä, mutta se on sitäkin viehättävämpää ja mukaansatempaavampaa. Boieldieun suosio selittyi osaltaan sillä, että hänet koettiin Rossinin vastapainoksi ja jopa korvaajaksi. Keskeisenä apurinaan hänellä oli libretistinä kuudessa varhaisoopperassaan runoilija Claude de Saint-Just (1770–1826), myöhemmin kahdessa viimeisessä Eugène Scribe.
Bagdadin kalifi
Le Calife de Bagdad (1800) oli menestysteos, jossa parodioidaan aariassa “De tous les pays” (Kaikista maista) eri kansallisuuksien, ranskalaisen, italialaisen, espanjalaisen, skottilaisen, saksalaisen ja englantilaisen tyylin kustannuksella: italialaisessa numerossa pilan kohteena ovat vokaaliset äärimmäisyydet, espanjalaisessa numerossa matkitaan kitaraa soittamalla viulua jousen puupuolella. Suosikkiooppera oli ohjelmistossa peräti 75 vuotta. Aikalaisarvioitsijan mukaa ”Hurmaava Bagdadin kalifi tulee pysymään mallina lajissa, jossa, vastatusten erinäisten intressiryhmien ajatusta, ranskalaisyleisö tulee aina vaatimaan kiintoisia tai koomisia tilanteita, vitsikkäitä ja hupaisia dialogin käänteitä sekä laulettuja säkeitä, jotka ovat ainakin italialaisten librettojen rytmisoitua proosaa ylempänä.”
Kyse on Grétryn Kairon karavaanin ja Mozartin oopperan Ryöstö seraljista inspiroimasta teoksesta. Boieldieulla ei ole kuitenkaan teoksessaan moraalista sanomaa, vaan hänen oopperansa merkitsee pakoa Pariisista Tuhannen ja yhden yön maailmaan – jollei sitten pidä paikkaansa arvio, että libretto satirisoi sisäministeri Joseph Fouchén (1799–) toimia kaiken valvomiseksi. Oopperassa on kuuluisa alkusoitto, jossa Boieldieu käyttää lautasten ja isorummun lisäksi kolmea eri kokoista triangelia.
Muita varhaisia menestysteoksia
Kilpaillessaan Isouardin kanssa Boieldieu muokkasi pietarilaisoopperoitaan uuteen uskoon, mm. Les voitures versées (Kaatuneet vaunut, 1808; Pariisi 1820). Siinä parodioidaan oopperamaista rakkauskohtausta käyttämällä sopraanon laajaa rekisteriä aariassa “Essayons s’il se peut” (Yritetään jos onnistuu), tehdään vaativat vokaalivariaatiot laulusta Au clair de la lune (Kuutamon loisteessa) sekä järjestetään hupaisa musiikin oppitunti. Ooppera käynnistyy alkusoiton jälkeen sekstetolla ja avausnäytös päättyy näyttävään finaaliin. Anjoulaisessa linnassa ikävystyvä ja Pariisin iloja kaipaava Dormeuil pitää ohi kulkevaa tietä huonossa kunnossa saadakseen luokseen viihdyttävää seuraa sillä aikaa, kun tien kaatamia vaunuja korjataan. Ooppera keskittyy naittamis- ja avioliittoaikeisiin, joiden tuloksena nolataan pariisilaisviettelijä Florville.
Boieldieu sävelsi muitakin mukavia kaksinäytöksisiä koomisia oopperoita, kuten Jean de Paris (1812). Weber ylisti Jean de Parisia ja järjesti sen esityksen (1817), Schumann piti sitä “mestariteoksena Figaron häiden ja Sevillan parturin ohella”, ja Wagner löysi Boieuldieusta “ranskalaisen hengen eloisuutta ja luontaista siroutta”. Ooppera tapahtuu navarralaisessa majatalossa, jossa salapukuinen Jean de Paris (tenori), oikeasti Ranskan kruununperillinen, odottaa ohi kulkevaa ja majataloon pysähtyvää Navarran prinsessaa (sopraano). Prinsessan käskynhaltijan, Senešalkin (basso), hämmästykseksi nuoripari päivällisen lopuksi syleilee toisiaan, kun he ovat tunnistaneet toisensa ja vannoneet rakkauttaan. Lisäksi Jeanin ystävä Olivier (tenori) ja majatalon isännän tytär, Lorezza (sopraano), keskustelevat maaseudun ja Pariisin eroista tanssin ja laulun kannalta, ja Jean sekä Olivier laulavat trubaduurilaulun. Musiikki on kuplivaa ja eteneminen vitsikästä: kyse on todellakin ranskalaisesta Rossinista, joka ennakoi Offenbachia; ranskalaiset ovat pitäneet Boieldieuta jopa “ranskalaisena Mozartina”.
Boieldieun keskeisiin teoksiin kuuluu myös Le nouveau seigneur de village (Kylän uusi valtias, 1813), La fête au village voisin (Juhlat naapurikylässä, 1816) sekä La petit chaperon rouge (Pikku punahilkka, 1818), joka Isouardin Tuhkimon (1810) tavoin kääntyi satumaailmaan.
Valkoinen nainen
La dame blanche (Valkoinen nainen; 1825) on sävelletty Scriben librettoon, joka on Walter Scottin kahden romaanin, Guy Mannering (1815) ja The Monastery (1820), mukaan vapaasti laadittu sukutarina Skotlannista. Oopperan juonessa kartanossa kummittelee valkoisen naisen patsas, minkä lisäksi mukana ovat myös tietymättömiin joutunut sankari ja kadonnut aarre.
Kartanon hoitaja Gaveston (basso) yrittää saada linnan itselleen, mutta hänen holhokkinsa Anna (sopraano) esiintyy viisaita määräyksiä jakelevana valkoisena aaveena, joka neuvoo vuokraaja Dicksonilla (tenori) vierailevaa englantilaisupseeri Georges Brownia (tenori), oikeasti linnan laillista perijää, kreivi Julien Avenelia, huutamaan huutokaupassa linnan itselleen, minkä tämä tekeekin Annan löytämän aarteen keinoin. Lievässä kauhutarinassa on romanttisia piirteitä, joiden ansiosta ooppera ei ole vieläkään lakastunut.
Rossinin vaikutus on teoksessa ilmeinen, ja hän myös itse kehui suuresti kollegansa oopperan toisen näytöksen lopun huutokauppakohtausta. Boieldieu saattoi hyödyntää oopperassaan myös vastavuoroisesti Weberin keksintöjä, jotka olivat puolestaan perustuneet ranskalaisen koomisen oopperan esikuviin. Boieldieu käyttää oopperassa myös aitoa skottilaulua: kolmannen näytöksen kuoro “Chantez, chantez, joyeux ménestrel” (Laulakaa, laulakaa, iloinen minstreli) perustuu Skotlannin kansallishymniin, joka on oopperassa Avenelin klaanin tunnussävelmä.
Georgesin cavatina “Viens, gentille dame” (Saavu, lempeä nainen) toisessa näytöksessä hänen odotellessaan valkoista naista on suosittu, rossinimaista virtuositeettia edellyttävä tenorinumero. Annan aaria “Enfin, je vous revois” (Vihdoinkin nään teidät) kolmannen näytöksen alussa on toinen liikkuva taituriaaria, joka sopi hyvin oopperan nimiroolin kuuluisalle saksalaisesittäjälle, Henriette Sonntagelle (1805-64) – Valkoinen nainen oli suosittu Saksassa nimellä Die weiße Dame.
Oopperan kuuluisin numero on ajalle tyypillisesti balladi, Jennyn (sopraano), Dicksonin vaimon balladi, jossa Jenny laulaa salaperäisestä, linnaa valvovasta valkoisesta naisesta. Balladin yhteydessä ja muuallakin valkoisesta naisesta puhuttaessa kuullaan harpun soittoa, mikä liittyy tietenkin oopperan paikallisväriin. Balladin marssirytmi puolestaan on vallankumouksen jälkeisen ajan musiikille tyypillinen intonaatio tai topos. Seuraavassa kolmisäkeistöisen balladin suomennos (suom. Veijo Murtomäki):
| Jenny, Dickson, maalaiset: Hiljaa! Hiljaa! Kuunnellaan! |
Chut! Chut! Écoutons! |
| Jenny: Täältä näätte kauniin maatilan, jonka tornit hipovat taivasta! Näkymätön linnanrouva valvoo lakkaamatta linnaa. Te petollinen ja paha ritari, joka haudotte pahoja aikeita, pitäkää varanne! Valkoinen nainen näkee teidät, Valkoinen nainen kuulee teidät. |
D’ici voyez ce beau domaine Dont les créneaux touchent le ciel! Une invisible châtelaine Veille en tous temps sur ce caster. Chevalier félon et méchant, Qui trâmez complot malfaisaisant, Prenez garde! La Dame blanche vous regarde, La Dame blanche vous entend. |
| Dickson: Valkoinen nainen näkee teidät, Valkoinen nainen kuulee teidät. |
La Dame blanche vous regarde, La Dame blanche vous entend. |
| Jenny: Kaikkialla suojellen naisia ja tuntien sääliä sukupuoltaan kohtaan, kun aviomiehet ovat uskottomia, hän kertoo sen toiselle puolisolle. Huikenteleva sydän, häilyvä aviomies, jotka petätte valanne, pitäkää varanne! Valkoinen nainen näkee teidät, Valkoinen nainen kuulee teidät. |
En tous lieux protègeant les belles, Et de son sexe ayant pitié, Quand les maris vent infidèles, elle l’apprend à leur moitié. Coeur volage, époux incostant, Qui manquez à votre serment, Prenez garde! La Dame blanche vous regarde, La Dame blanche vous entend. |
| Dickson, maalaiset: Valkoinen nainen näkee teidät, Valkoinen nainen kuulee teidät. |
La Dame blanche vous regarde, La Dame blanche vous entend. |
| Jenny: Näiden holvien, näiden tornien alla välttääkseen päivän kuumuutta toisinaan lempeät paimenettaret lausuvat suloisia lemmenloruja. Te, jotka puhutte niin hellästi, nuori tyttö, hellä rakastaja, pitäkää varanne! Valkoinen nainen näkee teidät, Valkoinen nainen kuulee teidät. |
Sous ces voûtes, sous ces tourelles, Pour éviter les feux du jour, Parfois gentilles pastourelles Redisent doux propos d’amour. Vous qui parlez si tendrement, Jeune fillette, tendre amant, Prenez garde! La Dame blanche vous regarde, La Dame blanche vous entend. |
- François-Adrien Boieldieu: La dame blanche. Jennyn balladin alku.
François Auber
François Auber (1782–1871) oli yhdestä merkittävästä suuresta oopperastaan huolimatta varsinaisesti koomisen oopperan mestari, jonka 51 oopperasta (1805–69) lähes kaikki muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta edustavat tätä lajia. Libreton laadintaan osallistui peräti 39 tapauksessa jälleen Scribe. Auber osallistui koomisella oopperallaan Leicester, ou Le château de Kenilworth (Leicester eli Kenilworthin linna, 1823) Scottin romaanin mukaan ajalle muodikkaan skottilaisaiheiston käsittelyyn.
Le maçon (Muurari, 1825), kolminäytöksinen koominen ooppera Scriben librettoon, on sekoitus Mozartia, Grétryä, Rossinia ja Weberiä. Se on myöhäinen pelastusooppera, jossa muurari Roger joutuu hääpäivänään turkkilaisten ryöstämäksi ja linnaan telkeämäksi, mutta hän pelastautuu ja onnistuu vapauttamaan myös erään vangitun aatelismiehen. Rogerin melodia, ronde, esiintyy läpi oopperan muistumamotiivina. Oopperaa esitettiin 525 kertaa vuoteen 1896 mennessä.
Fra Diavolo
Fra Diavolo (Veli paholainen; 1830) Scriben librettoon on ranskalaisen koomisen oopperan merkkiteos, jossa Auber on parhaimmillaan ja sukkelimmillaan: teoksessa on puolet Rossinia ja puolet Boieldieuta, ja sitä esitettiin vuoteen 1906 mennessä 909 kertaa. Ooppera perustuu todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin ja se tapahtuu vuoden 1810 paikkeilla italialaisessa pikkukylässä, Terracinassa.
Juoni kertoo Italian maaseutua terrorisoivasta hurmaavasta rosvopäälliköstä, markiisi San Marcosta (tenori), joka on herrasmiesvaras Arsène Lupinin tyyliin, tätä jahtaavasta Lorenzo-poliisista (basso) sekä hänen mielitietystään, majatalon isännän Zerline-tyttärestä (sopraano). Mukana on myös englantilainen pariskunta, Lordi Cockburn (basso / tenori) ja Pamela-rouva (mezzosopraano), joiden rikkaudesta ja sivistymättömyydestä (vrt. nykyiset jenkkituristit) tehdään armotonta pilaa. Lopussa Lorenzo saa Fra Diavolon apureineen nalkkiin sekä palkkiorahat ja pystyy niiden turvin naimaan Zerlinen.
Cockbourn ja hänen Pamela-vaimonsa laulavat oopperan alussa mainion couplet-dueton ”Je voulais bien” (Minulle sopii kyllä) (suom. Veijo Murtomäki):
| C: Minulle sopii kyllä, minulle sopii kyllä, että teitä pidetään tosi viehättävänä ja että kaukaa moni muotileijona ihailee myös käytöstänne. Mutta kun kaikkialla, minne menen, tuijottaen teitä härskisti naissankari seuraa askeleitanne, siitä en pidä lainkaan, siitä en pidä lainkaan, en jukoliste pidä lainkaan! |
Je voulais bien, je voulais bien que l’on trouve vous très aimable et que de loin mains fashionable admire aussi votre maintien. Mais qu’en tous les lieux où je passe, en lorgnant vous avec audace, un galantin suive vos pas, je voulais pas, je voulais pas, non, non, non, god dam, Je voulais pas! |
| Minulle sopii kyllä minulle sopii kyllä maksaa jalokivet ja silkkiasut ja nähdäkseni teidät muodikkaana kuluttaa siihen vuoden tienestit, se sopii minulle kyllä, se sopii minulle kyllä! Mutta seurata teidän menettelyänne, mutta olla muodinmukainen aviomies, jollaisia täällä näkee niin paljon, siitä en pidä lainkaan, siitä en pidä lainkaan! en jukoliste pidä lainkaan! |
Je voulais bien, je voulais bien payer les bijoux et la sole, et pour qu’à la mode on vous vole par an dépenser tout mon bien, je voulais bien, je voulais bien! Mais moi suivre votre méthode, mais être un époux à la mode comme on en volt tent ici teas, je voulais pas, je voulais pas! non, non, non, god dam, je voulais pas! |
| P: Minulle sopii kyllä minulle sopii kyllä olla siveä eikä koskaan koketti, ja jos on pakko säästää asuissa, niihin ei tarvitse ikinä tuhlata mitään, se sopii kyllä minulle, se sopii kyllä minulle. Sillä maultani ja luonteeltani olen erittäin sävyisä ja vaatimaton, mutta heti kun minulle sanotaan: haluan, minulle se ei sovi, ei sovi, ei, Herrani, se ei sovi lainkaan! |
Je voulais bien, je voulais bien être sage et jamais coquette, et s’il le faut pour ma toilette ne plus dépenser jamais rien, je voulais bien, je voulais bien. Car par goût et par caractère je suis très douce d’ordinaire mais dès qu’on dit: je veux, je voulais pas, je voulais pas, non, Milord, je voulais pas! |
Kuplettia seuraava kvintetto “Un landau qui s’arrête” (Vaunut jotka pysähtyvät) on väärentämättömän rossinimainen hämmästysvaikutuksessaan ja katkonaisessa takapotku-rytmissään. Zerlinellä on kaksi tarttuvaa numeroa, kvinteton jälkeinen romanssi “Voyez sur cette roche” (Katsokaa tätä kalliota) sekä toisen näytöksen avaava makuukamariaaria “Quel bonhoeur je respire” (Mitä iloa tunnenkaan).
Markiisi alias Fra Diavolo laulaa toisessa näytöksessä barkarolan “Agnès la jouvencelle” (Agnes-tyttönen, yhtä nuori kuin kaunis), minkä lisäksi hänellä on kolmannen näytöksen alkuvaiheissa resitatiivi ja aaria ”J’ai revu nos amis” (Olen tavannut uudestaan toverini), joka on kerrassaan mainio huumorissaan ja naisen ääntä matkivissa korkeissa falsettiäänissään. Fra Diavolon resitatiivi ja aaria (suom. Veijo Murtomäki):
| Olen tavannut uudestaan toverini. Kaikki laittautuvat hiljaisuudessa valmiiksi auttaakseni kostoani ja panemaan täytäntöön toiveeni. Voiko olla onnellisempaa kohtaloa? Näen marssivan lippuni alla uskollista väkeä, tosi ystäviä. Minulla on alaisina ja verotettavina kulkijoita kaikista maista. Kukaan heistä ei karkaa minulta; komennan heitä kuninkaana. Näen kulkevan jne. Minulle ilmoitetaan pankkiirista runsaan kultalastin kera. Tuolla on suuri herra runsaan kultalastin kera. Siinä on hankkija: tehtäköön oikeutta kullalle, kultalastille vielä suuremmalle. Tuolla on köyhä kerjäläinen: minulla ei ole rahaa eikä leipää. Kas tässäpä niitä, toveri, mene matkoihisi. Tuolla on nuori tyttönen; kuinka hän vapiseekaan, raukka: armoa, jättäkää minut, pyydän teitä. Ai-ai-ai-ai! Armoa, älkää riistäkö henkeäni. Ai-ai-ai-ai! Armoa, Herra rosvo, olen vain köyhä lapsi. Me emme vaadi mitään kaunottarilta, tapana on säästää heidät. Mutta aina me otamme heiltä sen, mitä heidän sydämensä meille suo. Ah! mikä ilo ja miellyttävyys, tämä rosvon mukava elämä. Mutta tässä mainiossa olotilassa meidän täytyy kiiruhtaa, aika rientää, meidän täytyy kiiruhtaa iloitsemaan kohtalosta, joka meitä hellii, voi huomenna meidät pettää, kun kaikenlaiset vaarat näyttävät aina meitä uhkaavan. Ilot ja rikkaudet täytyy kaikki iloisesti tuhlata. Ah! mikä mukava elo, yhtä mahtavana kuin vallanpitäjä. Kuten heillä, minullakin on oikeuksia ja minä itse kannan veroja. Otan, vien, riistän vaimoja ja aviomiehiä. Saan heidän sydämensä sykkimään, yhden rakkaudesta, toisen pelosta. Joku sanoo vapisten: Teidän armonne, toinen sanoo: rakas rosvo. Meidän täytyy kiirehtiä jne. |
J’ai revu nos amis. Tout s’apprête en silence pour seconder ma vengeance et pour combler tous mes voeux. Est il un destin plus heureux? Je vois marcher sous ma bannière des gens de coeur, de vrais amis. J’ai pour sujets et tributaires des voyageurs de tous pays. Aucun d’eux ne m’échappe Je leur commande en rod. Je vois marcher, etc. On m’annonce un banquier de l’or, de l’or, de l’or. Là c’est un grand seigneur, de l’or, de l’or, de l’or. C’est un fournisseur: que justice soit faite de l’or, de l’or, bien plus encore. Là, c’est un pauvre pèlerin: Je suis sans or, Je suis sans pain. En voici, camarade, et poursuis ton chemin. Là, c’est une jeune fillette; comme elle tremble, la pauvrette: par charité, laissez moi, je vous prie. Ah! ah! ah! ah! Par charité, ne m’ôtez pas la vie. Ah! ah! ah! ah! Grâce, Monseigneur le brigand, je ne suds qu’une pauvre enfant. Nous ne demandons rien aux belles I’usage est de les épargner. Mais toujours nous recevons d’elles ce que leur coeur vout nous donner. Ah! qud plaisir et quel enchantement, le bel état que celui de brigand. Mais, mais dans cet état charmant, il faut nous hâter, le temps presse, il faut se hâter de jouir le sort qui nous caresse demain pourra nous trahir quand des périls de toutes espèces semblent toujours nous menacer. Et plaisirs et richesses, il faut gaiement tout dépenser. Ah! le bel état, aussi puissant qutun potentat. Comme eux, j’ai des droits et moi même je les perçois. Je prends, j’emmène, je ravis et les femmes et les maris. J’ai fait battre souvent leur coeur, l’un d’amour, l’autre de frayeur. L’un en tremblant dit: Monseigneur, et l’autre dit: cher voleur. Il faut nous hâter, etc. |
Myöhemmät merkkiteokset
Le cheval de bronze (Pronssihevonen, 1835) Scriben librettoon on sadunomainen, kiinalaisaiheinen ooppera, joka vastasi hyvin aikalaisyleisön eksotiikannälkään. Se kertoo hevosesta, joka vie aavistamattomia uhreja Venus-planeetalle rakkaudenjumalattaren armoille. Sinne saapuu kiinalaisryhmä, josta vain mieheksi pukeutunut Péki-tyttö ei ole vieteltävissä, joten hän onnistuu viemään prinsessa Stellan takaisin Kiinaan ja prinssi Yangin vaimoksi. Oopperan balladista “Là-bas, sur ce rocher sauvage” (Tuolla autiolla kalliolla) tuli aikoinaan suosittu. Ajan vitsikkään sanonnan mukaan Pronssihevonen ”tahkosi kultaa” Koomiselle oopperalle. Sadannen esityksen jälkeen se jatkoi elämäänsä opéra-ballet’na Suuressa oopperassa.
Le domino noir (Musta domino, 1837) Scriben librettoon oli läpi vuosisadan suosikkiteos, jota esitettiin vuoteen 1909 mennessä peräti 1 209 kertaa! Se kertoo vasten tahtoaan luostariin viedystä ja sieltä karkaavasta Angèle-tytöstä (sopraano) Andalusiassa. Hän pelastautuu ystävättärensä Brigitten (sopraano) avulla ja kokee sarjan seikkailuja, mm. tanssiaisissa puettuna mustaksi dominoksi, josta hänet tunnistaa rakastaja Horace (tenori). Keskeisiä henkilöitä oopperassa ovat myös luostarin portinvartija Gil Perez (basso) sekä kreivi Juliano (tenori). Mutkikkaan juonen päätteeksi Angèle ja Horace saavat toisensa, ilmeisesti myös Brigitte ja Juliano.
Musta domino sisältää tuntuvaa espanjalaista paikallisväriä (couleur locale), mm. toisessa näytöksessä Angèlen Ronde aragonaisen “La belle Inès fait florès” (Kaunis Ines onnistuu), joka on saattanut inspiroida Verdiä (Sisilialaisessa vesperissä ja Don Carloksessa) sekä Bizet’tä. Gil Perezin kupletti “Nous allons avoir, grâce à Dieu” (Meillä tulee olemaan, kiitos Jumalan, maittava illallinen ja hyvää viiniä) kertoo portinvartijan olevan enemmän kiinnostunut ruoasta ja juomasta kuin jumalisuudesta. Kun myös nunnien eloisasta ja lörpöttelevästä kuorosta “Ah! quel malheur!” (Oi, mikä onnettomuus!) kolmannessa näytöksessä käy ilmi, että he pitävät enemmän juoruamisesta ja lemmenjutuista kuin uskonnollisesta omistautumisesta, Musta domino on enemmän kirkollisuuden kevyttä pilkkaamista kuin uskonnon korottamista, joskaan epäkunnioittavuuteen ei ajauduta.
Manon Lescaut (1856) Scriben librettoon joutui ikävä kyllä unholaan Massenet’n ja Puccinin vuoksi, vaikka Auberinkin versio sisältää hienoja piirteitä: se mm. painottaa Manonin uskollisuutta Des Grieux’ta kohtaan, vaikka neito hairahtuukin välillä, mutta seikkailuja on vain yksi markiisi d’Hérignyn kanssa; Lescaut ei ole Auberilla Manonin veli vaan serkku. Ooppera herätti aikoinaan syytöksiä ”moraalittomuudesta”. Sen tunnetuin numero on avausnäytöksen lopun koloratuureja sisältävä Manonin Bourbonnaise “C’est l’histoire amoureuse” (Se on yhtä lemmekäs kuin uskomaton tarina).
Ferdinand Hérold
Louis-Joseph-Ferdinand Hérold (1791–1833) oli Auberin pääkilpailija, joka sävelsi 15 koomista oopperaa (1817–) samalle näyttämölle kuin Auber. Molemmille toimivat Grétry ja Rossini esikuvina, Héroldilla myös saksalainen ooppera Mozartista Weberiin. Hérold nosti omalta osaltaan koomista oopperaa korkealle tasolle, sillä hän oli säveltäjänä paikoin jopa etevämpi kuin Auber. Héroldin tunnetuin teos lienee La fille mal gardée (Huonosti vartioitu tyttö, 1828), joka on yhä suosittu ja esitetty baletti.
Zampa, ou La fiancée de marbre (Zampa eli Marmorimorsian; 1831) on värikäs merirosvo-ooppera, Weberin, Auberin ja vähän Mozartin Don Giovannin inspiroima teos. Oopperassa baritonimerirosvo (korkea des2!) on demoninen viettelijä, joka tuhoutuu hylkäämänsä, patsaaksi muuttuneen morsiamen kautta. Tapahtumissa on mukana hääkohtaus urkujen kera ja Etnan purkaus. Ooppera säilyi ohjelmistossa läpi 1800-luvun ja sen aaria “Pourquoi trembler?” (Miksi vapiset?) kuului mm. Mattia Battistinin ohjelmistoon.
Le Pré aux Clercs (Klerkkien niitty; 1832) perustuu Prospér Mériméen tekstin Chronique du temps de Charles IX (1829) pohjalta laadittuun librettoon. Oopperaa sisältää vakavan, yliluonnollisen ja historiallisen aiheen ja liittyy Pariisin 1500-lukuun. Oopperasta löytyy koloratuureja ja hektisiä yhtyekohtauksia. Teos oli eräs menestysoopperoista: sitä esitettiin vuoteen 1949 mennessä 1 608 kertaa. Musiikki on viihdyttävää, muttei liian yksinkertaista; siinä on vielä jälkirossinimaista sävytystä melodisessa tyylissä. Musiikillisesti siinä ei olla enää kovin kaukana operetista. Isabellen aaria alkaa virtuoosisella viulusoololla ja ennakoi taiturillisuudessaan paljossa Meyerbeerin Hugenottien Urbainin cavatinaa “Nobles Seigneurs, salut!” (Tervehdys, jalot herrat!) avausnäytöksessa sekä kuningatar Margueriten suurta aaria ”O beau pays de la Touraine” (Oi kaunis Tourainen maa/ seutu) II näytöksen alussa; Hugenotit ja Verdin La traviatan tanssikohtaus tulevat myös mieleen Héroldin monityylisestä oopperasta. Alla Isabellen aarian alkua, ja avaussäkeistön suomennos: ”Lapsuuteni päivät/oi vitattomuuden päivät!/teidän muistonne/on minulle onni./Huolimatta hovista ja kuninkaasta/tahdon olla omanne Mergy!”. Koko aaria – Entracte et Air – jakautuu moniin vaiheisiin: Maestoso–Allegro–Moderato–a Tempo–Plus animé.
Ooppera tapahtuu vuonna 1582, 10 vuotta Pärttylin yön (1572) hugenottien massamurhan jälkeen, ensin noin 50 km lounaaseen Pariisista, sitten Pariisissa Louvren palatsissa ja lopuksi Klerkkiniityllä, Seinen itärannalla vastapäätä Louvrea, kuuluisalla kaksintaistelu- ja rakastavaisten kohtauspaikalla. Henrik III seuraa veljeään Kaarle IX:ttä valtaistuimelle, ja Valois’n Marguerite, ”kuningatar Margot”, Henrik III:n sisar ja Henrik IV:n, Navarren kuninkaan puoliso, on oopperan päähenkilö. Teoksen monipolvinen juoni kertoo sekaannuksesta, kun Margueriten ja paroni de Mergyn luullaan menevän salaa naimisiin, vaikka Mergy rakastaa kuningattaren hovinaista Isabelle Montalia. Mergyn ja sekaannuksen aiheuttaneen kreivi Commingen kaksintaistelun, jossa tämä kuolee, jälkeen Mergy ja Isabelle saavat toisensa, samoin kuningattaren kummityttö Nicette ja Klerkkien niityn johtaja Girot.
Adolphe-Charles Adam
Koomista oopperaa ja balettia
Adolphe-Charles Adam (1803-56) sävelsi 72 oopperaa, joista lähes kaikki ovat koomisia. Mukaan mahtuu pari suurta oopperaa sekä myöhäinen uuden, opéra-buffe-lajin edustaja Las pantins de Violette (Violetten sätkyukko, 1856). Ehkä tunnetuin Adamin sävellys on sankarillinen Joululaulu.
Adamin musiikki ei ole kovin vaativaa, ja melodia on siinä lähinnä paras elementti. Kepeys johtuu osaksi myös nopeasta sävellystyylistä: ooppera – etenkin yksinäytöksinen – valmistui Adamilta tarvittaessa viikossa tai parissa. Säveltäjä tunnusti:
”Musiikkityö on elämäni ainoa intohimo ja ainoa iloni. Sinä päivänä, jolloin yleisö torjuu teokseni, ikävystyn kuoliaaksi. Tuottamisen ja työn kiihko pitkittävät nuoruuttani ja pitävät minut pystyssä. Olen kiitollinen Jumalalle, johon uskon lujasti, suosiosta, niin vähän kuin hän onkin antanut minulle ansioita; huolimatta vaikeuksistani harrastaa liiketoimia hän on suonut minulle kylliksi ideoita kirjoittaakseni joitakin teoksia, joista yritän tehdä niin vähän huonoja kuin mahdollista.” (A. Adam 1860. Souvenirs d’un musicien, s. 49–50.)
Peräti 13 baletillaan Adam nosti Héroldin esityön jälkeen lajin korkealle taiteelliselle tasolle, joka jatkui hänen oppilaansa Delibesin tuotannossa sekä Léon Minkusin (1826–1917) ja Tšaikovskin baleteissa. Adamin omista baleteista yhä suosittuja ovat Giselle (1841) ja Le corsaire (Merirosvo, 1856).
Oopperoista elinvoimaisimmat
Le chalet (Alppimaja, 1834) Scriben librettoon tarjoaa sveitsiläisaiheen ja merkitsee Rossinin Wilhelm Tellin ja myös Rossinin laulutyylin jäljittelyä, mikä ei estänyt sitä pääsemästä yleisön suursuosikiksi. Oopperassa uskotellaan talonpoika Danielille, kun kyläläiset kirjoittavat tälle kirjeen, että Bettly-neitonen suostuisi hänelle vaimoksi. Bettlyn löytyneen Max-veljen saavuttua sotilaana ja lirkuteltua Bettlyä tilanne saa Danielin suuttumaan, mutta kaksintaistelun välttämiseksi Bettly kirjoittaa naimasopimuksen Danielin kanssa.
Le toréador, ou L’accord parfait (Toreadori eli Täydellinen sopusointu, 1849), kaksinäytöksinen ooppera Thomas Sauvagen librettoon, on kirjoitettu kolmelle roolihenkilölle. Barcelonalaisen härkätaistelija Don Belfioren vaimo Coraline lauloi aiemmin Pariisin teattereissa, joista saapuu huilisti Tracolin tekemään uskottomuuteen taipuvaisen aviomiehen mustasukkaiseksi. Ooppera loppuu uskollisuuslupaukseen, jota jää vartioimaan Tracolin, joten lopussa päästään triangelimaiseen sopuun. Oopperan alussa Coraline laulaa espanjalaissävelmiä, ja keskellä kuullaan kaikkien kolmen henkilön divertissement, jossa lauletaan variaatioita obligato-huilun säestyksellä lastenlaulusta Ah! vous dirai-je maman (Koska meitä käsketään).
Giralda, ou La Nouvelle Psyché (Giralda eli Uusi Psykhe; 1850), kolminäytöksinen ooppera Scriben librettoon, ilmentää ranskalaissäveltäjien pysyvää espanjalaismieltymystä. Santiago de Compostelan lähettyville sijoittuva ooppera sisältää fandangon sekä kuoron kastanjettien kera. Oopperassa Giralda nai kihlattunsa, mylläri Ginèsin asemasta rakastamansa ritari Don Manoëlin.
Myöhäinen Le farfadet (Peikko, 1851) on yksinäytöksinen koominen ja jälleen espanjalaisaiheinen ooppera. Se tapahtuu Navarrassa, jossa vastoin Le Bailli -holhoojan tahtoa Laurette-holhokki saa rakastamansa miehen, samoin Le Baillin kummipoika Bastien haluamansa palvelustyttö Babetin.
Si j’étais roi (Jos olisin kuningas, 1852) on kolminäytöksinen ooppera A.-P. Denneryn ja J.-H. Brésilin librettoon, joka pohjautuu Tuhannen ja yhden tarinoihin, vaikkakin se on siirretty tapahtuvaksi Goassa. Kalastaja Zéphoris pelastaa hukkumasta tytön, joka osoittautuu prinsessa Néméaksi. Hän kirjoittaa hiekkaan sanat “Jos olisin kuningas”, minkä oikea kuningas pilan päiten toteuttaa päivän ajaksi. Kun kalastaja päivän aikana päihittää portugalilaiset tunkeilijat, hän saa prinsessan (ja puoli valtakuntaa) – vaikkakin historiallisesti ottaen Goa kuului Portugalille toiseen maailmansotaan saakka. Musiikki on hienostunutta ja orkestraalisesti värikästä (harpun ja huilun yhdistelmä sekä triangeli luovat väriä) sekä herättää sadun maailman lumoavasti henkiin, mutta Adam käyttikin säveltämiseen hänelle epätavalliset kaksi kuukautta! Ooppera lienee vaikuttanut Bizet’n Helmenkalastajiin.
Lonjumeaun postiljooni
Postillon le Lonjumeau (Lonjumeaun postiljooni, 1836) (toim.huom. Paikannimen oikea kirjoitusasu on Longjumeau) Adolphe de Leuvenin ja Léon Lévy Brunswickin librettoon on Adamin oopperoista nykyään tunnetuin, vetävä melodioiltaan ja tanssirytmeiltään. Kolminäytöksisessä teoksessa pilaillaan sosieteetin ja oopperan tapakulttuurin kustannuksella. Ooppera tapahtuu Lonjumeaussa 1756 ja Fontainebleaun lähistöllä 1766.
Teoksen tenoripääosa Chapelou on kirjoitettu korkealle. Ooppera kertoo postimiehestä, jonka Ludvig XV:n oopperan johtaja löytää oopperan solistiksi ja joka jättää sen johdosta juuri vihityn nuorikkonsa Madeleinen. Johtajan vakuuttaa Chapeloun laulama Postiljoonin rondo ja sen sisältämä korkea d-sävel. Seuraavassa uskaliaan vihjailevan rondon “Mes amis, écoutez l’histoire” (Ystäväni, kuunnelkaapa tarina) kolme säkeistöä (couplets) (suom. Veijo Murtomäki):
| Ystäväni, kuunnelkaapa tarinaa nuoresta lemmekkäästä postiljoonista. Se on tosi, minuun voi luottaa. Hän oli tunnettu koko kantonissa. Kun hän saapui kylään, kaikki kaunottaret hurmaantuivat, ja kovimmankin sydämen omistajatar karautti hänen kanssaan pois. Oi-oi, miten kaunis mies oli Lonjumeaun postiljooni. |
Mes amis écoutez l’histoire D’un jeune et galant postillon. C’est véridique, on peut m’en croire. Et connu de tout le canton. Quand il entrait dans un village, Tout le beau sexe était ravi Et le cœur de la plus sauvage Galopait en croupe avec lui. Oh Oh Oh Oh Qu’il était beau le postillon de Lonjumeau |
| Moni korkea-arvoinen nainen aviomiehensä poissaollessa toisinaan lähti matkaan ollakseen hänen ohjastamansa. Aina käytöstavoilleen uskollisena tiedetään näppärän postiljoonin, jos hän kaatoi joskus kaunottaren, tehneen sen vain nurmikolle! Oi-oi, miten kaunis mies oli Lonjumeaun postiljooni. |
Maintes dames de haut parage En l’absence de son mari Parfois se mettaient en voyage Pour être conduites par lui. Au procédé toujours fidèle On savait adroit postillon S’il versait parfois une belle Ce n’était que sur le gazon! Oh Oh Oh Oh Qu’il était beau le postillon de Lonjumeau. |
| Mutta ohjatessaan vaunuja eräänä iltana hän häipyi. Sen jälkeen kylässä ei hänestä enää puhuttu. Mutta hänen menetystään ei surtu, sillä avioliiton lakia seuraten kaukaisen saaren kuningatar nimitti hänet alaistensa kuninkaaksi. Oi-oi, miten kaunis mies oli Lonjumeaun postiljooni. |
Mais pour conduire un équipage, Voilà qu’un soir il est parti. Depuis ce temps dans le village On n’entend plus parler de lui. Mais ne déplorez pas sa perte Car de l’hymen suivant la loi La reine d’une île déserte De ses sujets l’a nommé roi. Oh Oh Oh Oh Qu’il était beau le postillon de Lonjumeau. |
- Adolphe-Charles Adam: Postillon le Lonjumeau (Lonjumeaun postiljooni). Chapeloun laulaman Postiljoonin rondon Mes amis, écoutez l’histoire (Ystäväni, kuunnelkaapa tarina) kolmannen säkeistön alku.
Kymmenen vuotta myöhemmin Madeleine, nyt Madame de Latourina Pariisissa, muistelee kadonnutta miestään ja miettii kostoaan sekä laulaa bravuuriaarian “Je vais le revoir” (Tulen näkemään hänet vielä). Pariisin oopperassa Chapelou nimellä Saint-Phar harjoittelee käheä-äänisenä romanssiaan coupletien kera “Assis au pied d’un hêtre” (Istuen punapyökin juurella) sekä häntä seurannut ystävä Biju nimellä Alcindor laulaa närkästyneenä oman aariaansa “Oui, des choristes du théâtre” (Niin, teatterin kuorolaisia). Saint-Phar rakastuu paikalle ilmaantuvaan Madame de Latouriin, pari laulaa dueton “Grâce au hasard” (Kiitos sattuman), ja Latour suostuu avioliittotarjoukseen (Saint-Phar ei tiedä naisen olevan hänen kymmenen vuotta sitten naimansa aviovaimo).
Hääkamarissa Saint-Phar laulaa innostuneena suuren aarian “A la noblesse, je m’allie” (Pääsen ylhäisöön), sillä hän yritti järjestää papiksi valepukeutuneen ystävänsä. Vasta seremonian jälkeen hän saa tietää papin olleen oikean, joten hän luulee syyllistyneensä rangaistavaan kaksinnaimiseen: Alcindorin, Bourdonin ja Saint-Pharin pendu-tertsetto “Pendu!…” (Mennyttä! [Hirteen roikkumaan!] …) kuullaan tässä kohtaa. Latouria piirittävä markiisi de Corcy ja poliisi saapuvat paikalle, mutta Latour alias Madeleine ratkaisee asian ilmoittamalla, että Saint-Phar alias Chapelou on vain nainut saman naisen kahdesti.
Giacomo Meyerbeer
Pohjantähti – ooppera 1700-luvun Suomesta ja Venäjältä
Giacomo Meyerbeerin (1791–1864) ooppera L’étoile du nord (Pohjantähti; 1854, Pariisi), opéra comique, Scriben librettoon kertoo tarinan Pietari Suuresta, tämän armeijaan veljensä puolesta valepukuisena menevästä Katariina-neidosta, neidon suorittamasta tsaarin vastaisen salaliiton paljastamisesta sekä Katariinan pääsystä valtaistuimelle. Salaliitto liittyy venäläissotilaiden ja -upseerien Pietarin parranleikkausmääräyksen vastustamiseen sekä aikeisiin loikata ruotsalaisarmeijan puolelle.
Teos alkaa Viipurin läheisessä suomalaiskylässä, jossa Pietari Suuri on valepukuisena puuseppänä nimellä Pjotr Mihailov ja jossa suomalainen Katariina on kanttiininhoitajana; Pietari rakastuu jo tällöin tyttöön. Oopperan alussa kylän suomalaisasukkaat laulavat vodkan kera juomalaulun “A la Finlande buvons/A notre prince trinquez!” (Suomelle juokaamme./Ruhtinaallemme kilistäkäämme!) Suomen ja Kaarle XII:n kunniaksi! 
Oopperan nimen salaisuus selviää ensimmäisessä melodraamassa, jossa unelmaisen orkesterimusiikin säestyksellä Katariina toistaa äitinsä kuolinvuoteella lausuman ennustuksen: “Katariina, jokaisella on tähtensä: sinun tähtesi loistaa pohjoisessa”. Avausnäytöksen lopussa vietetään Katariinan Georges-veljen ja Prakovia-neidon häitä pelimanneineen. Sotilaat matkivat siinä – ja myöhemmin vielä toisen näytöksen alun Tykistölaulussa – laulullaan pikkurummun rummutusta. Näytös loppuu barkarolaan, kun Katariina matkaa sotilaslaivalla.
Toisessa näytöksessä on tietenkin Pietarin ja muiden juopottelukohtaus juomalauluineen. Pietari esiintyy tässä umpikännissä eikä tunnista Katariinaa. Kolmannen näytöksen alussa Pietari on palatsissa huoneessa, joka on kopio hänen Suomessa olleesta verstaastaan. Hän ottaa vastaan suomalaisten puuseppien, vierastyöläisten ryhmän. Katariina vaipuu välillä hulluuteen, kun hän luulee Pietarin hylänneen hänet. Pietari parantaa Katariinan teettämällä tämän Suomen-kodin palatsiinsa ja soittamalla tytölle huilulla sävelmää, jonka tyttö tunnistaa, sillä Pietari oli opetellut sen tytön vuoksi suomalaiskylän onnellisina aikoina. Eli oopperassa suomalaistytöstä tulee tsarinna!
Oopperassa on lajinsa mukaisesti dialogia ja myös melodraamaa, jossa rytmi on notatoitu. Molempien naispääosien (Katariina, Prakovia) osuudet ovat vokaalisesti taiturillisia. Mainittakoon, että Meyerbeer sävelsi Katariinan osan ”Ruotsin satakieli” Jenny Lindille, mikä selittää roolin vaatiman vokaalisen taituriuden.
Meyerbeer tavoittaa oopperassaan venäläisen paikallisvärin melodiikallaan ja syvän bassoäänen (Pietari Suuri) käytöllään, joka tuo mieleen Glinkan oopperat. Päätösfinaalin hulluuskohtaus huiluineen tuo toki mieleen Donizettin Lucia di Lammermoorin. Huilu hallitsijan instrumenttina liittyy Meyerbeerin preussilais-oopperan Ein Feldlager in Schlesien (Sleesian sotaleiri, 1844) uusiokäyttöön Pohjantähdessä.
Dinorah
Le pardon de Ploërmel (Ploërmelin anteeksianto; Pariisi, 1859), opéra comique Jules Barbierin ja Michel Carrén librettoon, joka perustuu Ploërmel-kylään sijoittuvaan bretagnelaistarinaan, tunnetaan paremmin italialaisena versiona nimellä Dinorah (Lontoo, 1859). Oopperaa on esitetty myös otsakkeilla Le chercheur du trésor (Aarteen etsijä) sekä Die Wallfahrt nach Ploërmel (Pyhiinvaellus Ploërmeliin).
Hoël (baritoni) jättää hääpäivänään, joka on Ploërmelin anteeksiannon ja Marian-kunnioituksen uskonnollisen kulkueen päivä, morsiamensa Dinorahin (sopraano) tämän isän köyhtymisen takia, jolloin neito menettää järkensä. Neito kohtaa vaeltavan minstreli Corentinin (tenori), jonka kanssa hän tanssii ja jonka Hoël houkuttelee löytämänsä aarteen kaivamiseen Kirottujen laaksossa keskiyöllä. Hoël pelastaa tulvan nielaiseman Dinorahin ja tajuaa tämän rikkauksia tärkeämmäksi, joten lopulta kaikki päättyy hyvin ja pari menee naimisiin anteeksiannon päivänä.
Dinorahin jotkin kohtaukset muistuttavat Weberin Taika-ampujaa: aarteenkaivamiskohtaus Weberin “Sudenrotko”-kohtausta; samoin kolmas näytös sisältää metsästäjien kuoron myös Meyerbeerillä. Oopperan alkusoitossa ja myöhemminkin esiintyvä muistuma-aihe lienee antanut Oskar Merikannolle melodisen idean Kesäyön valssiin. Oopperan toisessa näytöksessä on harhailevan Dinorahin kuuluisa kohtaus, joka alkaa surumielisellä romanssilla “Le vieux sorcier de la montagne” (Metsän vanha tietäjä) ja jota seuraa koloratuureja sisältävä ”varjoaaria” ”Ombre légère” (Keveä varjo), jossa Dinorah puhuttelee ja lopuksi soimaa varjoaan. Seuraavassa aarian käännös (suom. Veijo Murtomäki):
| Keveä varjo, joka seuraat askeleitani, älä lähde luotani, älä! Haltijatar tai houre, minulle niin rakas, Älä lähde luotani, älä! Rientäkäämme yhdessä! Pelkään ja vapisen, kun etäännyt minusta! Ah! älä lähde luotani, älä lähde! Joka aamu näen sinut uudelleen; ah! jää vielä, tanssi laulaessani! Vietelläkseni sinut tahdon hymyillä, tahdon laulaa! Tule lähemmäksi. Laula kanssani! Kuuntele! Ah! vastaa! Ah! hyvin tehty! Keveä varjo jne. |
Ombre légère qui suis mes pas Ne t’en va pas! Non, non, non! Fée ou chimère qui m’est si chère Ne t’en va pas! Non, non, non! Courons ensemble, j’ai peur, je tremble Quand tu t’en vas loin de moi, Ah! ne t’en va pas, ne t’en va pas! À chaque aurore je te revois! Ah! Reste encore, danse à ma voix! Pour te séduire, je vais sourire, Je vais chanter! Approche-toi! Viens, réponds-moi, Chante avec moi! Ah! réponds! Ah! c’est bien! Ombre légère etc. |
| Tietänet, että Hoël rakastaa minua ja että juuri tänään Jumala aikoo ikuisiksi ajoiksi siunata rakkautemme? Tiedätkö sen? Mutta sinä aiot pakoon! Miksi jätät minut? Kun ääneni kutsuu sinua miksi jätät minut? Miksi, miksi jätät minut? Yö ympäröi minut, olen yksin, oi-voi! Ah! palaa, ole kiltti! Palaa luokseni! Siinä se on! siinä se on! Ah! ilkimys! Minuako pakenet! Varjo keveä jne. |
Sais-tu bien qu’Hoël m’aime? Et qu’ajourd’hui même Dieu va pour toujours Bénir nos amours? Le-sais tu? Mais tu prends la fuite? Pourquoi me quitter? Quand ma voix t’invite, Pourquoi me quitter? Pourquoi, pourquoi me quitter? La nuit m’environne! Je suis seule, hélas! Ah! Reviens, sois bonne! Reviens! Reviens! Reviens! Ah! c’est elle! Ah! c’est elle! Ah! méchante, méchante, Est-ce moi que l’on fuit? Ombre légère etc. |
- Giacomo Meyerbeer: Dinorah. Nimihenkilön varjoaarian ”Ombre légère” (Keveä varjo) alkua oopperan toisesta näytöksestä.
Dinorah tanssii varjonsa kanssa: näyttämökuva Lontoon-esityksestä 1859.
Lähteet ja kirjallisuus
Barbier, Patrick 1995 [1987]. Opera in Paris 1800-1850. A Lively History, engl. Robert Luoma. Portland, Oregon: Amadeus Press.
Dictionnaire de la musique en France au XIXe siècle, toim. Joël-Marie Fauquet 2003. Fayard.
Friedell, Egon 1989 [1927-31]. Uuden ajan kulttuurihistoria 3, Juva: WSOY.
Lacombe, Hervé 2001 [1997]. The Keys to French Oper in the Nineteenth Century, engl. Edward Schneider. Berkeley etc.: University of California Press.
Meyerbeer und die Opéra comique 2004, toim. Arnold Jacobshagen & Milan Pospíšil, Laaber: Laaber Verlag.
Mongrédien, Jean 1996 [1986]. French Music from the Enlightenment to Romanticism 1789-1830, engl. Sylvain Frémaux. Portland, Oregon: Amadeus Press.
Mougeout, Philippe 1988. “Révolution française”, levylehtiartikkeli samannimisellä levyllä, EMI CDC 7 49470 2.
The New Oxford History of Music. The Age of Beethoven 1790-1830, Volume VIII 1988 [1982], toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.
Sävelten maailma. Musiikinkuuntelijan tietoteos, toim. Oiva Talvitie & Kari Rydman 1956 (orig. D. Ewen: Music for Millions). Helsinki: WSOY.
Tarasti, Eero 2003. Musiikin todellisuudet. Säveltaiteen ensyklopedia. Kirjoituksia vuosilta 1980-2003. Helsinki: Yliopistopaino.
The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.