Siirry sisältöön

Saksalainen koominen ooppera
5.3.2007 (Päivitetty 5.5.2020) / Murtomäki, Veijo

Saksalainen 1800-luvun koominen polveutui 1700-luvun Singspielistä, laulunäytelmästä, jonka johtavana säveltäjänä oli ollut Mozart ja jonka kansanomaiseen perintöön lisättiin suositun ja Saksassa paljon esitetyn ranskalaisen opéra comiquen (Boieldieu, Auber, Hérold, Adam) piirteitä.

Niinpä 1830-50-luvuilla tehtiin paljonkin saksalaisia koomisia oopperoita. Mutta jos ajatellaan linjaa WeberMarschnerWagner ainoaksi “oikeaksi” oopperasäveltämisen kehityssuunnaksi – kuten Wagnerin ajattelua seuraten on ryhdytty uskomaan – keveiden oopperoiden säveltäminen olisi merkinnyt oopperan alennustilaa. Yhtä kaikki koomisen oopperan alueella sävellettiin monia, yhä elinvoimansa säilyttäneitä keveän pirskahtelevia teoksia, joista linja kulki kohden wieniläis- ja berliiniläisoperettia.

Albert Lortzing

Näyttelijä, laulaja, libretisti ja säveltäjä

Albert Lortzing

Berliinissä syntynyt Albert Lortzing (1801-51) oli 1830-40-luvuilla koomisen oopperan nimekkäin saksalaisedustaja. Hänen vanhempansa olivat amatöörinäyttelijöitä ja -muusikoita, joiden mukana oppi Albert teatterillisuuden. Sen sijaan säveltäjänä Lortzing oli lähinnä itseoppinut.

Lortzing oli myös lapsinäyttelijä. Hän esiintyi useissa näytelmissä, jotka hän sittemmin sävelsi oopperoiksi. Hän soitti Detmoldin hoviteatterin orkesterissa selloa (1825-) sekä toimi näyttelijänä ja buffo-tenorina. Siirryttyään Leipzigiin (1833-) hän alkoi menestyksen siivittämänä omistautua yhä enemmän säveltämiselle ja myös kapellimestarin toiminnalle (1844-). Jouduttuaan lähtemään Leipzigista Lortzing vuorotteli Wienin (1846-), Leipzigin ja Berliinin välillä.

Lortzing aloitti myöhemmin Wagnerin omaksuman käytännön olla omien oopperoidensa libretisti. Hän sävelsi 20 oopperaa (1824-51), joista puolisen tusinaa kuuluu yhä vakio-ohjelmistoon ainakin Saksassa. Ensimmäinen niistä on yksinäytöksinen koominen ooppera Ali Pascha von Janina oder Die Franzosen in Albaninen (Janinan Ali-pasha eli ranskalaiset Albaniassa; Münster, 1828).

Die beiden Schützen (Kaksi kiväärimiestä, 1837; Leipzig, 1837), koominen ooppera, perustuu Joseph Patrat’n komediaan Les deux grenadiers (Kaksi krenatööriä,1786). Kyseessä oli ensimmäinen menestysteos, jossa Lortzing ranskalaisen koomisen oopperan pohjalta irtosi jo laulunäytelmästä kohden omaa Spieloper-lajiaan (näytelmäooppera) ja kehitti säveltämistään soolonumeroista kohden yhtyekohtauksien keskeisyyttä: kolmannen näytöksen loppuun Lortzing on sijoittanut maineikkaan septeton “Stille nacht, in deines Schattens Kühle” (Rauhaisa yö, viileässä varjossasi).

Tsaari ja kirvesmies

Zar und Zimmermann, oder Die zwei Peter (Tsaari ja kirvesmies eli Kaksi Pietaria; Leipzig 1837) on Lortzingin suosituin teos. Pietari Suuri on siinä incognitona Hollannin Saardamissa 1698 laivaveistäjänä nimellä Peter / Pjotr Mihailov (baritoni). Hän haluaa olla tulematta paljastetuksi ja lavastaa venäläisen huonetoverinsa, sotakarkuri Pjotr Ivanovin (tenori) oikeaksi tsaariksi päästäkseen pakenemaan Pietariin, jossa on puhjennut kapina. Kirjeellä Pietari armahtaa Ivanovin, joka pääsee naimisiin pormestari van Bettin (basso) veljentytär Marien (sopraano). Oopperan, jonka tarinalla ei sen suosiosta ja parin aiemman oopperan lähtökohtana toimimisesta huolimatta ole todellisuuspohjaa, muita henkilöitä ovat mm. veneveistämön omistajatar Browe (altto) sekä ranskalainen lähettiläs, markiisi von Chateauneuf (tenori).

Teoksessa on wieniläisen laulunäytelmän raikkautta ja vitsikästä melodista tyyliä. Siinä on kosolti suosittuja numeroita. Näitä ovat tsaarin Zimmermannslied (Kirvesmieslaulu) “Auf, Gesellen, greift zur Axt” (Ylös kisällit, tarttukaa kirveeseen) oopperan alussa sekä myöhempi soolo “Sonst spielt’ ich mit Zepter, mit Krone und Stern” (Ennen leikin valtikalla, kruunulla ja tähdellä / miekalla jo lapsena, ah, kuinka mielelläni sitä heilutin!). Seuraavassa avauslaulu kuoron kera (suom. Veijo Murtomäki):

Tsaari:
Ylös kisällit,
tarttukaa kirveeseen ja
liikuttakaa jänteviä
käsivarsia,
jotta sydän
ja veri
lämpenisivät lisää
joka iskulla!
Kun isku
puussa kumahtaa
niin kuin maa
tärisee,
kiljaisee
kirvesmiehen rinta
auvoisesta elämästä.
Kauniin kirvesmiehen
ilo on siinä!
Nyt ylös!
Ajattele, että se,
mitä taidolla rakennat,
uhmaa rajuilman
raivoa,
mihin piilusi osuu,
sen täytyy
voimallisesti
iskusta murskaantua.

Auf, Gesellen,
greift zur Axt und
regt die nerv’gen
Arme,
Dass so Herz
als Blut
mit jedem Streiche
mehr erwarme!
Dröhnt der Schlag
im Holz,
als will die Erde
erbeben,
jauchzt des
Zimmermannes Brust
vor wonnigem Leben.
Wackrer Zimmermann,
hast ja Freude dran!
Wohlauf!
Denke, was
du kunstvoll bauest,
trotzt jeder Wut
in grausen Wettern,
was dein Beil erfasst,
das muss
ein kräftiger Hieb
auch zerschmettern.
Kuoro:
Kirvesmiehenä olo
on onnellista!
Luja työ vahvistaa
hänen rintaansa:
komea työkalu ja
rakkaan suukko
tuovat ylimmän
nautinnon!

Zimmermann zu sein,
ist eine Lust!
Stete Arbeit kräftigt
seine Brust:
Stattlich Werkzeug und
des Liebchens Kuss,
Freunde, das
ist Hochgenuss!
Tsaari:
Ylös kisällit,
jättimäinen
rakennustyömme
voi onnistua vain,
jos kaikki
voimat yhdistyvät
sen suorittamiseksi.
Sitten näette
ylvään tuotoksenne
merta kyntävän,
läpi pohjolan jään
ja etelän hehkun
pelotta uskaltautuvan.
Kauniin kirvesmiehen
ilo on siinä!
Hii-hoo!
Haa! Vaikka
ukkosmyrsky
jättilaivaan hurjasti
iskee
sen pirstoakseen,
se uhmaa
rohkeasti maininkia,
ulvontaa ja
ukkossalamoita.

Auf, Gesellen,
der Giganten-
bau
kann nur gelingen,
Wenn sich
alle Kräfte einigen,
ihn zu vollbringen.
Seht dann
euer stolzes Werk
die Meere durchjagen,
Durch des Nordens Eis
und Südens Glut
keck sich wagen.
Wackrer Zimmermann,
hast ja Freude dran!
Hallo!
Ha! Wie
Donnersturm
den riesgen Bau
wild umkracht,
ihn zu zersplittern,
Doch er trotzet
kühn der Flut,
Geheul und
dem Strahl in Gewittern.
Kuoro:
Kirvesmiehenä olo
on onnellista!
Siksi kiljukaa
täysin rinnoin:
komea työkalu
ja rakkaan
suukko
tuovat ylimmän
nautinnon!

Zimmermann zu sein,
ist eine Lust,
Darum rufet laut
aus voller Brust:
Stattlich Werkzeug
und des Liebchens
Kuss,
Freunde, das
ist Hochgenuss!
Tsaari:
Toiveenne olen
toteuttanut;
rientäkää nyt
työhön takaisin
ja ajatelkaa,
että sen jälkeen
iloinen raikaa
riemulaulu,
joka juhlaan
teidät kutsuu.

Euren Wunsch
hab ich gewährt;
Eilet nun
zur Arbeit wieder,
Und bedenket,
dass alsbald
Ein frohes
Jubellied erschallt,
Das zum Feste
euch begehrt.
Kuoro:
Tarttukaa työhön ja
käsillänne
rakentakaa laivaan
ylväät seinät!
Tarttukaa vaan!
Älkää levätkö
tehtävässä!
päivä päivältä,
isku iskulta!
Käsityöläisellä
on vaivansa,
mutta työnilo
auttaa ne kestämään!

Greifet an und
rührt die Hände,
Baut des Schiffes
stolze Wände!
Greifet an!
Rastet nicht
in der Pflicht!
Tag für Tag,
Schlag für Schlag!
Handwerksmann
hat seine Plagen,
Lust zur Arbeit
hilft sie tragen.

Albert Lortzing: Zar und Zimmermann (Tsaari ja kirvesmies). Zimmermannslied (Kirvesmieslaulu) Auf, Gesellen, greift zur Axt (Ylös kisällit, tarttukaa kirveeseen) oopperan alusta.

Pormestari van Bettin buffoaaria ”O sancta justitia! Ich möchte rasen” (Oi pyhä oikeudenmukaisuus! Minun täytyy raivota) avausnäytöksestä vetää vertoja Rossinin ja Donizettin buffo-aarioille ja ennakoi jopa R. Straussin paroni Ochsin laulutyyliä. Muita oopperan suosikkinumeroita ovat markiisin “Lebe wohl, mein flandrisch’ Mädchen” (Hyvästi flanderilaistyttöni) sekä Marien morsiuslaulu “Lieblich röten sich die Wangen einer Jungfrau” (Somasti punehtuvat neitsyen posket) toisesta näytöksestä.

Salametsästäjä

Der Wildschütz, oder die Stimme der Natur (Salametsästäjä eli Luonnon ääni; Leipzig, 1842), koominen ooppera, on Lortzingin mestariteos, jossa hän on onnistunut sulattamaan italialais- ja ranskalaisvaikutteet saksalaiseksi synteesiksi ja luomaan niiden kanssa tasaveroisen laadukkaan saksalaisen koomisen oopperan.

Oopperassa koominen opettaja Baculus (basso) saa armahduksen ”salametsästyksestä” – tosin lopuksi ilmenee, että Baculus oli kreivin hirven sijaan ampunut oman aasinsa! Tilannetta haluaa sovitella Baculuksen nuori kihlattu Gretchen (sopraano), mutta Baculus ei hyväksy sitä, sillä hän tietää kreivi Eberbachin (baritoni) naistenmieheksi. Syntyy hupaisa keksintö, sillä kreivin sisko, nuori leski, paronitar Freimann (sopraano), jota kreivi ei ole nähnyt kuin lapsena, tekeytyy Gretcheniksi ja osallistuu kreivin metsästysjuhlaan, myöhemmin biljardi-iltaan. Tilannetta mutkistaa vielä nuori leskimies, paroni Kronthal (tenori), joka on puolestaan Kreivittären (altto) veli – ilman, että kreivitär tunnistaisi häntä, sillä hänkään ei ole nähnyt veljeään kuin lapsena. Sekopäisen, rakkaudentunnustuksia satelevan biljardi-illan jälkeisenä aamuna naamiot putoavat, sisarukset tunnistavat toisensa, kreivi saa anteeksi toilailunsa ja Baculus “rötöksensä” – sekä Gretcheninsä.

Salametsästäjä sisältää hienoja yhtyekohtauksia peräti 12, kun taas soolonumeroita on enää vain neljä. Sooloista herkullisin on jälleen buffo-aaria, Baculuksen ”Fünftausend Thaler” (Viisi tuhatta taaleria): tämä on summa, jonka paroni on valmis tarjoamaan Baculukselle, jotta tämä luopuisi Gretchenistä. Yhtyenumeroiden valio on rossinimainen Biljardipöytäkvintetto ”Ich habe Num’ro eins” (Minulla on numero yksi), jossa Baculuksen cantus firmus -koraalin yläpuolella laulavat Kreivitär ja “Gretchen” omia melodioitaan kreivin ja paronin käydessä lemmenpeliä Mozartin parhaiden perinteiden mukaisesti ja hakkaillessa ”Gretcheniä”, oikeasti paronitarta.

Muut suosikkioopperat

Hans Sachs (Leipzig, 1840; rev. versio Mannheim, 1845), Fest-Oper mit Tanz (Juhlaooppera tanssin kera), on Wagnerin Mestarilaulajien edeltäjiä, sillä teosten kesken löytyy jopa musiikillisia yhtäläisyyksiä. Lortzingilla Hans saa Nürnbergin kaupunginjohtajan Kunigunde-tyttären laulu- ja runoilijantaidoillaan oopperassa, jossa myös Augsburgin kaupunginraadin jäsen Hesse kilpaa neidosta.

Casanova (Leipzig, 1841), koominen ooppera, käsittelee nimihenkilön vankeutta Venetsiassa musiikillisesti ja juonellisesti sangen hilpeässä sävyssä, sillä hän saa siellä vankilanjohtaja Roccolta erityispalveluita, antaa laulutunteja tämän Bettina-tyttärelle, vanginvartija Peppon morsiamelle, sekä liehittelee Rosauraa, signor Gambettolle luvattua neitoa, jonka avulla komendantti Busoni, neidon setä, haluaa tehdä kiusaa Gambettolle…

Undine (Magdeburg, 1845), romantische Zauberoper, romanttinen taikaooppera, Friedrich de la Motte-Fouqué’n kertomuksen (1811) mukaan on lajinimensä mukainen ooppera yliluonnollisine aiheineen. Ritari Hugo von Ringstetten (tenori) nai kauniin Undinen (sopraano), joka on ollut köyhän kalastaja Tobiaksen (basso) kasvattityttärenä isänsä, vedenhenkien ruhtinaan Kühlerbornin (baritoni) kokeilun vuoksi. Hugo hylkää Undinen herttua Heinrichin tyttären, Berthaldan (sopraano) takia. Hugon ja Berthaldan häissä vesi täyttää linnan ja Undine vie uskottoman miehensä veden valtakuntaan, jossa he elävät onnellisena yhdessä. Oopperassa toteutuu romanttisen magiikan ja koomisen realismin vastakohtaisuus.

Der Waffenschmied (Aseseppä; 1846, Wien) on koominen ooppera F. W. Zieglerin komedian Liebhaber und Nebebuhler in einer Person (Rakastaja ja kilpakosija yhtäaikaa, 1790) mukaan. Oopperassa on yksinkertaisen kansanlaulun vaikutus tuntuvilla, mikä takasi sille populaariuden, jota on kestänyt nykypäivään. Aseseppä tapahtuu Wormsissa 1500-luvulla: aseseppä Hans Stadingerin (basso) Marie-tytärtä (sopraano) rakastava kreivi Liebenau (baritoni) saa viekkauden avulla tytön, vaikka isä vihaa aatelisia, tekeytymällä oppipoika-Konradiksi. Oopperan suosikkinumero on Stadingerin laulu ”Auch ich war ein Jüngling” (Myös minä olin kiharatukkainen nuorukainen) kolmannesta näytöksestä. Avauksen takomiskohtaus on kenties vahvistanut Wagnerin ideaa takomisesta myös Ringissä.

Regina (1848; 1998), ooppera, on Lortzingin “vallankumousooppera” vuoden 1848 maaliskuun joukkoliikehdinnän johdosta eli ajalle harvinainen kannanotto, vaikka se ei äärivasemmistolainen olekaan. Joka tapauksessa ooppera keskittyy tehdastyöläisten palkankorotusvaatimuksiin ja niitä seuranneisiin lakkoihin. Ei olekaan ihme, ettei ooppera päässyt lavalle tai tullut painetuksi vallankumouksen epäonnistumisen jälkeen. Sen ensiesitys oli 1951 Berliinissä, mutta alkuperäisversio saatiin esille vasta 1998. Teoksessa on myös pelastusoopperan aineksia, sillä Reginan, tehtaanjohtaja Simonin tyttären ryöstää jopa kahdesti kapinoitseva työnjohtaja Stephan vastoin Reginan tahtoa. Lopussa Regina onnistuu ampumaan Stephanin ja hän saa rakastamansa Richardin, joka on myös työläisten esimies.

Die vornehmen Diletantten oder Die Opernprobe (Hienostuneet harrastelijat eli Oopperaharjoitus; Frankfurt, 1851) on koominen ja samalla Lortzingin viimeinen ooppera, jonka menestystä säveltäjä ei enää kokenut, sillä hän kuoli kantaesitystä seuraavana päivänä. Teosta esitettiin keskeytyksettä toiseen maailmansotaan saakka. Oopperaharjoituksessa oopperafriikki kreivi määrää alaisensa tekemään oopperaa, joten sitä voi verrata Mozartin, Cimarosan ja Straussin vastaaviin oopperoihin. Kapellimestarina ilopillerissä toimii kamaripalvelijatar Hannchen, joka saa järjestettyä niin, että kadoksissa ollut nuori paroni Adolph von Reithal, joka oli paennut isänsä järjestämää avioliittoa, rakastuu ja nai nyt kreivitär Louisen, kun taas Hannchen saa paronin palvelija Johannin. Oopperassa pilaillaan myös lauluesityksillä ja -näytteillä sekä mieskunnolla ylpeilyllä.

Otto Nicolai

Otto Nicolai (1810-49) opiskeli Zelterin johdolla Berliinissä ja siirtyi 1833 urkuriksi Roomaan, jossa hän omaksui mieltymyksen italialaisiin kansanlauluihin. Italiassa menestyneiden oopperoidensa ansiosta Nicolaita kutsuttiin “suureksi italialaissäveltäjäksi” ja hän pääsi Wienin hovioopperan kapellimestariksi (1841-47), mitä seurasi sama toimi Berliinissä.

Nicolain oopperoista neljä italialaisteosta Bellinin bel canto -tyyliin ovat paitsiossa, ja yleisön ainoa suosikki on ensimmäiseksi ennenaikaisen kuoleman johdosta jäänyt saksalainen ooppera Windsorin iloiset rouvat.

Windsorin iloiset rouvat

Die lustigen Weiber von Windsor (Windsorin iloiset rouvat; Berliini, 1849), komisch-phantastische Oper, on säilyttänyt lakastumatta vetovoimansa. Se on säkenöivä, osin salonkimusiikillinen Shakespeare-ooppera, onnistunut yhdistelmä saksalaisuutta ja italialaisuutta.

Juoni on käytännössä sama kuin Verdin myöhemmässä Falstaffissa. Myös Nicolailla Falstaff (basso) vikittelee kahta rouvaa, Fluthia (sopraano) ja Reichia (mezzosopraano), samanaikaisesti ja tulee lopussa piestyksi. Herrasväki Reichin tytär Annalla (sopraano) on kolme ottajaa, mutta rikkaan junkkeri Spärlichin (tenori) ja tohtori Cajuksen (basso) asemasta Titaniana esiintyvän Annan saa yön tohinassa Oberoniksi pukeutunut nuori Fenton (tenori).

Italialainen parlando-tyyli on kuuluvilla toisen näytöksen duetossa Sir John Falstaffin (basso) ja herra Fluthin (baritoni) kesken ”Ja, Sir Bach” (Kyllä, herra Bach) sekä Fentonin (tenori) romanssissa ”Horch, die Lerche” (Kuuntele, kiuru). Oopperan päätösfinaali kuulostaa yllättävän operettimaiselta. Tunnetuin numero oopperassa on Falstaffin (juoma)laulu ”Als Büblein klein” (Pikku poikana) (suom. Veijo Murtomäki):

Falstaff:
Pikku poikana
äidin rinnoilla,
hop-heissa
sateella
ja tuulella!
Jo silloin juoma
oli iloni.
sillä sade vihmoo
joka päivä!
Tule tänne
tumma Hanne!
ojenna minulle
kannu.
täytä leilini!
Kirvoita kurkkuni
polte.
Juominen ei ole
häpeä!
Sillä joihan Bacchuskin!
Myös Bacchus joi!
Nyt asentoon!
Olkaa valmiit!

Als Büblein klein
an der Mutter Brust,
Hop heissa
bei Regen
und Wind,
Da war der Sekt
schon meine Lust,
Denn der Regen,
der regnet jeglichen Tag.
Komm, braune
Hanne, her,
Reich mir
die Kanne her,
Füll mir den Schlauch!
Lösch mir
der Kehle Brand,
Trinken ist
keine Schand’,
Bacchus trank auch,
ja, Bacchus trank auch.
Nun! in Positur!
Haltet euch bereit!
Kuoro:
Valmiita!

Bereit!
F:
Avatkaa
kitanne!

Macht
die Kehlen weit!
K:
Auki on!

Weit!
F:
Yksi, kaksi ja…

Eins-zwei-und-
K:
…kolme!
Upeaa!
Ei mene
enempää!

Drei!
Bravo!
Es geht…
nicht mehr!…
F:
Mitä näen?
Mies, ryhdistäydy!
tosiaankin heppu
on jo valmis!
viekää hänet ulos
lepäämään
nurmelle.

Was sehe ich?
Mann, erhole dich!
Wahrhaftig, der Kerl
ist schon hin!
Tragt ihn hinaus
und legt ihn
auf den Rasen!
K:
He veivät
ulos yhden,
joka joi,
kunnes hän
upposi viiniin;
Bacchus-jumala antoi
hänelle suloisen levon,
nuku itsesi kuntoon,
juoppoparka.

Sie trugen
einen hin,
der trank,
Bis dass vom
Wein er niedersank.
Gott Bacchus geh’
ihm sanfte Ruh’!
Schlaf aus, du
armer Zecher, du!
F:
Kun kasvoin ulos
lasten saappaista.
hop-heissa
sateessa ja tuulessa!
tyttöset
kätkeytyivät
minulta,
sillä sade vihmoo
joka päivä!
Ja jos
tasku on tyhjä
ja lasi
tyhjenee,
noppapeli loppuu!

Und als ich vertreten
die Kinderschuh’,
Hop heissa
bei Regen und Wind,
Da schlossen
die Mädel sich
vor mir zu,
Denn der Regen,
der regnet jeglichen Tag.
Und ist
die Tasche leer,
Und wird
die Flasche leer,
Kommt, Würfel, raus!
F & K:
Onni on
tyly vieras!
Joka saa
sen tukasta kiinni,
vie sen kotiinsa.

Glück ist
ein spröder Gast!
Wer es
beim Schopfe fasst –
Führt es nach Haus!
F:
Asentoon!
etc.

In Positur!

Otto Nicolai: Die lustigen Weiber von Windsor (Windsorin iloiset rouvat). Falstaffin (juoma)laulun Als Büblein klein (Pikku poikana) alku.

Friedrich von Flotow

Sulava kahden menestysoopperan säveltäjä

Friedrich von Flotow

Friedrich von Flotow (1812-83) opiskeli sävellystä Reichan johdolla Pariisissa (1828-30) ja toimi Offenbachin kanssa piano-sello-duona salongeissa. Flotow yhdisti oopperoissaan ranskalaisia, saksalaisia ja italialaisia aineksia sulavasti lähtökohtinaan Adam, Donizetti, Hálevy, Meyerbeer, Rossini sekä ennen muuta Auber ja myöhemmin Gounod ja Offenbach. Hän sävelsi vaivatta 33 oopperaa (1831-77), joista vain kaksi on jäänyt ohjelmistoon.

Alessandro Stradella

Alessandro Stradella (1844, Hampuri), romanttinen ooppera, on ooppera barokkisäveltäjästä, joka ryöstää Leonoren Venetsiasta Roomaan ja menee naimisiin neidon kanssa. Teos oli välitön menestys ja sen esitykset 1845 Wienissä johtivat saman tien Marthan tilaukseen.

Kyseessä on melodisesti ja tunnelmiltaan viehättävä, tarttuva teos, joka edeltää aiheeltaan ja otteeltaan, hieman musiikiltaankin J. Straussin operettia Yö Venetsiassa. Alessandro Stradellassa maalaillaan Venetsiaa kanaaleineen vedellisen keinuvilla aiheilla ja orkesterivärityksellä.

Alessandro ja Leonore ylistävät kotimaansa kauneutta numerossa “Italia, mein Vaterland” (Italia, kotimaani) kolmannessa näytöksessä, jossa myöhemmin nimihenkilö saa tenorilaulullaan ”Jungfrau Maria” (Neitsyt Maria) vastustajansa leppymään.

Martha

Martha, oder Der Markt zur Richmond (Martha eli Richmondin markkinat; Wien, 1847), romanttis-koominen ooppera, edustaa yksinkertaisen miellyttävää tyyliä, jonka viehättävyys perustuu melodian ja rytmin helppotajuisuuteen. Oopperassa on eloisia kuoroja ja yhtyeitä sekä lumoavia lauluja.

Ooppera tapahtuu Englannissa (noin 1710), jossa hovineidon elämään kyllästyneet lady Harriet (sopraano) ja tämän uskottu Nancy (mezzosopraano) vaihtavat vaatteita ja pestautuvat markkinoilla kotiapulaisiksi (nimillä Martha ja Julia) tilanomistaja Plumkettille (basso) ja tämän kasvattiveli Lyonelille (tenori). Nancy ja Plumkett rakastuvat, mutta Harriet ei voi tehdä samoin ylhäisen syntyperänsä vuoksi.. Vasta, kun käy ilmi, että Lyonel on erään vääryydellä karkotetun kreivin poika, pari saa toisensa.

Suosikkinumeroita ovat ”Marthan” laulama ”Letzte Rose” (Viimeinen ruusu), joka on oikeasti kansanlaulu Kesän viime ruusu, Lyonelin ”Ach so fromm” (Ah niin sävyisä), josta on tullut italialiankielisenä versiona tenorihitti ”M’appari”, sekä Plumkettin Portterilaulu ”Laßt mich euch fragen” (Tahdon teiltä kysyä).

Toisessa näytöksessä on herkullinen Kehruukvartetto “Was soll ich dazu sagen?” (Mitä siitä pitäisi sanoa?) ja sen Allegro moderato -vaiheena ”Na! Jetzt hurtig, ohne Zaudern, holt das Spinnrad!” (No nyt rivakasti viivyttelemättä hakekaa rukki!), jossa miehet opettavat kömpelöitä naisia kehräämään, sekä Notturno- eli ”Hyvää yötä” -kvartetto ”Mitternacht! Schlafe wohl” (Keskiyö! Nuku hyvin!).

Peter Cornelius

Uussaksalaisten liittolainen

Peter Cornelius

Mainzissa syntyneen Peter Corneliuksen (1824-74) vanhemmat olivat näyttelijöitä. Heidän pojastaankin piti tulla sellainen, mutta hän oli saanut musiikkikoulutustakin lapsesta pitäen ja päätyi opiskelemaan Berliinissä musiikkia Siegfried Dehnin johdolla (1843-). Cornelius liittyi 1852 Lisztin Weimarin-ryhmään ja hänestä tuli Liszt-Wagner-koulun eräs esitaistelija.

Cornelius toimi 1858-64 Wienissä, jossa hän imi vaikutteita Wagnerilta (1861-). Molemmat kunnioittivat toisiaan, ja Wagner piti Corneliusta ainoana musiikillisena perillisenään. Wagnerin tavoin hän oli myös runoilija, joka kirjoitti omat librettonsa. Cornelius seurasi Wagneria 1865 Müncheniin, jossa hänestä tuli Ludvig II:n assistentti, kunnes hän pääsi 1867 Kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun professoriksi. Cornelius sai valmiiksi kaksi yhä ohjelmistossa säilynyttä oopperaa, kun taas kolmas, Eddaan perustuva Gunlöd jäi keskeneräiseksi.

Bagdadin parturi

Der Barbier von Bagdad (Bagdadin parturi; 1858, Weimar) on koominen ooppera, jonka kantaesityksestä tuli opposition vuoksi fiasko ja partituuri hautautui, mitä seurasi Lisztin lähtö Weimarista. Teoksen varsinainen esityshistoria alkaa vasta Hermann Levin alkuperäispartituurin mukaisesta produktiosta 1885. Ooppera on Corneliuksen tunnetuin teos: säkenöivä orientaalinen farssi, soinnutukseltaan Lisztiä lähestyvä lemmekäs hupailu, joka on säilyttänyt viehätysvoimansa.

Bagdadin parturissa Nureddin (tenori) rakastaa kadin tytär Margianaa (sopraano), jonka isä, kadi Baba Mustafa (tenori), haluaa kuitenkin naittaa tyttärensä rikkaalle vanhalle ystävälleen Selimille. Parturi Abul Hassanin (basso / baritoni) avulla nuoripari saa toisensa.

Oopperassa on kauniita ja parodistisia aarioita, duettoja sekä upea buffobassorooli, jonka näytteitä on Abulin soolo “O wüsstest du, Verehrter” (Tietäisitpä, ihailija) ja ”Bin Akademiker” (Olen akateemikko) avausnäytöksestä. Abul henkilöhahmoineen ja hassuine puheenparsineen onkin oopperan miltei ainoa eksoottinen piirre, sillä musiikista ei löydy juurikaan Mozartiin verrattavaa turkkilaisuuden jäljittelyä. Hänen muheva soolonsa ei vaadi käännöstä, sillä miekkonen luettelee siinä hallitsemiaan tiedon alueita ja kehuskelee lopuksi olevansa “itseoppinut yleisnero” (”autodidaktisches Gesamtgenie“):

Abul:
Bin Akademiker
Doktor und Chemiker,
Bin Mathematiker
Und Arithmetiker,
Bin auch Grammatiker,
Sowie Ästhetiker,
Ferner Rhetoriker,
Grosser Historiker,
Astrolog, Philolog,
Physiker, Geolog,
Geograph, Korograph,
Topograph, Kosmograph,
Linguist und Jurist
Und Tourist und Purist.
Maler und Plastiker,
Fechter, Gymnastiker
Nureddin:
Margiana, o Margiana,
du mein Alles!
A:
Tänzer und Mimiker,
Dichter und Musiker,
Grosser Dramatiker,
Epigrammatiker,
Scharfer Satiriker,
Epiker, Lyriker,
Dabei ein Sokrates
Und Aristoteles.
Bin Dialektiker,
Sophist, Eklektiker,
Zyniker, Ethiker,
Peripathetiker.
Bin ein athletisches,
Tief theoretisches,
Musterhaft praktisches,
Autodidaktisches
Gesamtgenie,
Ja, ein Gesamtgenie!

Peter Cornelius: Der Barbier von Bagdad (Bagdadin parturi). Abdulin Bin Akademiker oopperan ensimmäisestä näytöksestä.

Nureddinilla on useita melodisesti ja harmonisesti hemaisevia numeroita heti alusta lähtien. Kuuluisin niistä on ”O holdes Bild” (Oi suloinen kuva) toisesta näytöksestä (suom. Veijo Murtomäki):

Oi suloinen,
enkelimäinen kuva,
usein, kun olen
unelmissa sinua
katsonut,
olen löytänyt sanoja
ja säveliä,
ja olen uskonut
sydämeni sisimmän
sinulle.
Nyt tunnen minulta
kaikonneen kaiken,
mistä uneksuin,
mitä ajattelin, mietin:
Sinun auvoisen
katseesi edessä
kaikki on vain
autuasta tunnetta;
vain yhden sanan
voin löytää,
sanat:
rakastan sinua!
O holdes Bild
in Engelschöne,
Oft, wenn in
Träumen ich dich
angeschaut,
Da fand ich Worte,
fand ich Töne,
Da hab’ ich innig
dir mein Herz
vertraut.
Nun fühl’ ich alles
mir entschwinden,
Was ich geträumt,
gedacht, entwich;
Vor deinem
Anblick wonniglich
Ist alles nur
ein seliges Empfinden;
Ein Wort nur
kann ich wiederfinden,
Das eine Wort:
”Ich liebe dich!”

Peter Cornelius: Der Barbier von Bagdad (Bagdadin parturi). Nureddinin aarian O holdes Bild (Oi suloinen kuva) alku oopperan toisesta näytöksestä.

Cid

Der Cid (1860-64; Weimar, 1865) on lyyrinen draama, joka perustuu Pierre Corneillen näytelmään Le Cid (1636) ja kertoo 1000-luvun kristittyjen ja maurilaisten taisteluista Espanjassa, Kastilian kuningaskunnassa Burgosissa (1064). Massenet sävelitti saman aiheen 1885. Teoksen, jota Cornelius nimitti myös “suureksi oopperaksi”, rakenne on Bagdadin parturia jatkuvampi, läpisävelletty, ja sen melodisuus on aiempaa deklamatorisempaa; siinä on myös muistuma-aiheita.

Ooppera on tuntuvan wagneriaaninen, joskin myös Lisztin kaikuja löytyy mm. päätösnäytöksen voitonmarssista. Musiikillisen tekniikan ja laulutyylin lisäksi Cidin henkilöt ovat rinnakkaisia Lohengrinin päähenkilöille: nimihenkilö Ruy Diaz (tenori), Vibarin kreivi, vastaa joutsenritaria, kuningas Fernando (tenori) kuningas Heinrichia ja Alvar Faenez (tenori) Telramundia, kun taas Lozarin kreivitär Chimenessä (sopraano) on piirteitä sekä Elsasta että Ortrudista.

Cidin merkittävintä antia on Wagnerin seuraajista etevimpiin kuuluvan säveltäjän musiikin lisäksi Chimenen henkilökuva hienoine lauluosuuksineen: hän kehittyy isänsä “murhaajaa” vihaavasta raivottaresta rakastavaksi naiseksi.

Hermann Goetz

Hermann Goetz

Hermann Goetz (1840-76) oli Berliinissä Bülowin oppilas, joka siirtyi Sveitsiin (1863-) tuberkuloosinsa takia. Hän onnistui silti säveltämään iloista musiikkia Weberin, Marschnerin, Spohrin ja keskikauden Wagnerin tapaan. Hänen lyhyen uransa aikana syntyi kolme oopperaa, joista Die heiligen drei Könige (Kolme itämaan tietäjää, 1865) jäi painamatta.

Der widerspänstige Zähmung (Kuinka äkäpussi kesytetään; 1868-72, Mannheim 1874) on oivallinen koominen ooppera Shakespearen mukaan, jossa Goetz jatkaa Nicolain ja Corneliuksen linjalla. Teosta pidettiin omana aikanaan loistavana: mm. G. B. Shaw kehui sen yhtyekohtausten nousevan Mozartin tasolle, ja teosta verrattiin Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajiin. Ooppera tapahtuu Padovassa, jossa Petruchio (baritoni) mielii Baptistan (basso) tytär Katharinaa (sopraano) ja onnistuukin lopulta lannistamaan tytön. Lisäjuonteen muodostaa Hortension (baritoni) ja Lucention (tenori) kiistely Katharinan sisaresta Biancasta (sopraano).

Francesca da Rimini (1875-6, täyd. 1877 Ernst Frank; Mannheim 1877), romanttinen ooppera, ei saavuttanut enää edeltäjänsä menestystä

Lähteet ja kirjallisuutta

Grout, Donald Jay 1965 [1947]. A Short History of Opera. New York etc.: Columbia University Press.

The New Oxford History of Music. The Age of Beethoven 1790-1830, Volume VIII 1988 [1982], toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.

The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.

Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.

Schirmag, Heinz 1982. Albert Lortzing. Ein Lebens- und Zeitbild. Berlin: Henschelverlag Kunst und Gesellschaft.

Wagner, Richard 2002. Elämäni, suom. Saila Luoma (orig. Mein Leben, 1870-81). Turku: Faros.

Zänger, Horst 2012. Aus Liebe zur Musik. Friedrich von Flotow. Opernkomponist. Hoftheaterintendant. Schwerin: Das Schwerin Buch.

Takaisin ylös