Siirry sisältöön

Grand opéra
11.12.2006 (Päivitetty 5.5.2020) / Murtomäki, Veijo

Historia ja paikallisväri kunniaan

Ns. suuri ooppera, grand opéra, syntyi alun perin teknisenä erotuksena koomisesta oopperasta oopperana, jossa oli puhutun dialogin asemasta resitatiivit. Termiä oli käytetty jo 1700-luvulla vakavasta resitatiivioopperasta. Nimi ”suuri ooppera” tarkoitti tosin myös sitä, että oopperat perustuivat vakaviin aiheisiin, sankarillisiin luonteisiin, laajoihin mittasuhteisiin ja tuhlaileviin näyttämöresursseihin. Sekä Napoleonia että hänen jälkeensä Bourboneita Ranskan uudistuneen monarkian aikana (1815-30) ja vielä Ludvig Filipiä (1830-48) kiinnosti lisäksi mahdollisuus pönkittää valtaansa suuren oopperan avulla.

Vaikka puhuttaessa suuresta oopperasta tarkoitetaan nimenomaan 1800-luvun alkupuoliskon oopperatyyppiä, sillä oli pitkä esihistoriansa, joka alkoi traagisella oopperalla Lullystä Rameau’hon, jatkui Gluckin ja muiden oopperareformilla ja lopulta Cherubinin sekä Spontinin kautta suoraan uuteen muotoon. Rossinikin on ranskalaisoopperoineen eräs tärkeä käynnistäjä ja vaikutteiden antaja tässä kehityslinjassa.

Romanttinen aika työnsi tieltään antiikkis-klassiset aiheenvalinnat. Tilalle tulivat historialliset, keskiaikaa tai uuden ajan varhaisvaihetta edustavat ja ennen kaikkea omaa aikaa lähempänä olevat aiheet. Suosittiin myös maalauksellisia maisemia ja seutuja, minkä lisäksi paikallisvärin, couleur locale, tavoittaminen oli tärkeää.

Porvarillista oopperaa

Suuri ooppera syntyi tyydyttämään laajan keskiluokan tarpeita kokea jännitystä ja viihdytystä loisteliaassa ja puhuttelevassa muodossa. Se oli nimenomaan kauppaporvariston ajanvietettä, jota hallitsee monumentaalityyli, usein ilman varsinaista motivointia, mikä sai (kateellisen) Wagnerin tyrmäämään koko lajin lohkaisulla, jonka mukaan suuri ooppera perustuisi ”vaikutukseen ilman syytä”, mikä on toki suuresti liioiteltu väite.

Grand opéran suuruuden aikaa olivat 1830-40-luvut. Spektaakkeli, loistokas kohtaus (tableau) oli miltei tärkeämpää kuin musiikki. Pääpaino on aarioiden sijaan tai ohella – niitäkin on ja ne vaativat usein taiturillista bel canto -tekniikkaa – joukkokohtauksissa ja kuoroissa, kun taas yksilöt toimivat massaa vasten vallankumousajan muistumana. Mutta suuressa oopperassa spektaakkeli, draama ja musiikki muodostavat elimellisen yhteyden, kyse ei ole missään tapauksessa pakkoavioliitosta.

Shokkivaikutukset olivat olennainen osa dramaturgiaa: ihmiset kaipasivat sentimentaalisuutta ja sensaatioita, minkä lisäksi pyrittiin mahtaviin efekteihin. Olennaisesti uutta oli se, että grand opéra oli luonteeltaan aina poliittista ja heijasteli uuden hallitsevan luokan tuntoja, oikeutti sen valtaan pääsyn: oopperat kertoivat kapinoista, kansannousuista, sorretuista vähemmistöistä, kansallisuuksista ja ihmisryhmistä kohteinaan mm. napolilaiset kalastajat, sveitsiläiset itsenäisyystaistelijat, vainotut hugenotit, kaltoin kohdellut juutalaiset jne.

Scribe libretistinä

Eugène Scriben (1791-1861) rooli oli suurelle oopperalle aivan keskeinen. Hän oli näytelmäkirjailija, joka toimi mm. Meyerbeerin tekstien kirjoittajana ja oli 1800-luvun tärkeimpiä libretistejä. Scribe laati yhteensä 76 näytelmää ja librettoa.

Hän otti aiheita Hugolta ja Dumas’lta, ”goottilaisesta” romaanista. Myös Hérold, Halevy, Auber, Boieldieu, Bellini, Donizetti, Gounod ja Verdi sävelsivät hänen librettojaan. Erotuksena useimpiin muihin libretisteihin (Rossi, Romani, Cammarano), jotka lähinnä sovittivat muiden tekstejä, Scribe kirjoitti aina itse laatimiaan librettoja.

Suuren oopperan keskeiset säveltäjät

Daniel-François-Esprit Auber

Daniel-François-Esprit Auber

Daniel-François-Esprit Auber (1782-1871) oli omana aikanaan Ranskan johtavia säveltäjiä ja samalla harvinainen ranskalaissyntyinen suuren oopperan edustaja. Auber aloitti koomisten oopperoiden säveltäjänä (Le maçon; Muurari, 1825) ja kirjoitti pääosin niitä, mutta hän loi täysosumaisella suurella oopperallaan Porticin mykkä (1828) mallin muille tulevien vuosikymmenien ranskalaissäveltäjille ja jopa Wagnerille (Rienzi).

Auber toimi Pariisin konservatorion johtajana (1842-) ja keisarillisena kapellimestarina (1857-). Hänen nousunsa Ranskan musiikin parnassolle oli osin seurausta yhteistyöstä libretisti Scriben kanssa (1823-). Auberin musiikki on sujuvaa ja ilmeikästä, paikoin jopa kekseliästä. Rytmiikka ja etenkin marssirytmin jatkuva käyttö kielivät vallankumousajan läheisyydestä.

Porticin mykkä

La muette de Portici (Porticin mykkä; 1828), opéra E. Scriben librettoon, on viisinäytöksinen ooppera, toiselta nimeltään Masaniello pääsankarin mukaan. Kyseessä on suuren oopperan ensimmäinen merkkiteos ja ainoa merkittävä ranskalainen suuri ooppera 1820-luvulta; se toimi mallina Meyerbeerille. Oopperan merkittävin uudistus oli massakohtausten ja yksilöllisten tilanteiden vuorottelu. Wagner piti oopperaa “aivan uutena muodon epätavallisen tiiviyden ja voimakkaan keskittämisen vuoksi”. Teosta esitettiin Pariisissa 505 kertaa vuoteen 1882 mennessä ja se valloitti erikielisinä käännöksinä – mm. saksaksi nimellä Die Stumme von Portici – Euroopan oopperalavoja kaikkialla.

Oopperan tapahtumat sijoittuvat Napolin lähettyville 1647 ja se kertoo kalastajien kapinasta espanjalaisia vallanpitäjiä vastaan. Teholtaan vaikuttava ooppera kuvaa sankarillista kansannousua, jonka tuloksena Masaniello ja hänen mykkä sisarensa Fenella (oopperassa tanssirooli), jonka varakuninkaan poika Alphonse viettelee, saavat surmansa. Fenella hyppää varakuninkaan palatsista Napolissa laavaan, joka purkautui Vesuviuksesta tosin jo 1631! Oopperalla oli välitön poliittinen vaikutus, sillä 1830 se aiheutti osaltaan heinäkuun vallankumouksen, ja samana vuonna Brysselissä tapahtunut esitys johti kapinaan, jonka tuloksena hollantilaiset karkotettiin Belgiasta.

Auberin suurteos on yhtäaikaa koristeellinen bel canto -laulutyyliltään ja pittoreskinen napolilaiseen tyyliin joukkokohtaustensa puolesta, sillä oopperassa kuullaan mm. tarantella ja barkarola sekä espanjalaistanssi guarache. Historiallisesti merkittävä on toisen näytöksen kohtaus “Mieux vaut mourir que rester miserable !” (Parempi kohdata kuolo kuin pysyä onnettomana!), jossa Masaniello ja Pietro laulavat erään varhaisimmista “ystävyysduetoista”. Oopperan tunnetuin ja 1900-luvulle saakka tenoreiden ohjelmistossa säilynyt numero on Masaniellon cavatina ”Du pauvre seul ami fidèle” (Uskollisen ystävän onnettomasta sielusta) neljännessä näytöksessä, minkä jälkeen tulee Masaniellon ja kuoron laulama Prière (Rukous) “Saint bienheureux” (Siunattu pyhimys).

Pahaa aavistamaton espanjalaisprinsessa Elvire, Alphonsen kihlattu, laulaa avausnäytöksessä häiden odotustunnelmissa taiturilliseen tyyliin. Seuraavassa hänen da capo -aariansa “Plaisir du rang suprême” (Ylin nautinto) A-osan kertauksen tekstin (“Ô moment enchanteur”) käännös (suom. Veijo Murtomäki):

Oi lumoava hetki!
Tunnen sydämeni
lyövän!
uskolliselle hehkulleni
mikä suopea päivä!
Ei enää salaperäisyyttä:
onnellisena ja ylpeänä,
voin puhua
auvostani.
Ja te, joka
askeliani seuraten
Espanjan näitte
jäävän taaksenne
tämän kaukaisen
seudun vuoksi,
lauluillanne ja
leikeillänne
Tagoksen onnellisten
rantojen muisto
palauttakaa
mieleeni.
Ô moment enchanteur!
Je sens battre
mon coeur!
Pour ma fidèle ardeur,
Quel jour prospère!
Plus de mystère:
Heureuse et fière,
Je puis parler
de mon bonheur.
Et vous que
sur mes pas
L’Espagne vit
partir
Pour ce
lointain rivage,
Par vos chants,
par vos jeux,
Des bords heureux
du Tage
Rappelez-moi
le souvenir.

Daniel-François-Esprit Auber: La muette de Portici (Porticin mykkä). Elviren da capo -aarian Plaisir du rang suprême (Ylin nautinto) A-osan kertauksen O moment enchanteur alku oopperan ensimmäisestä näytöksestä.

Daniel-François-Esprit Auber: La muette de Portici (Porticin mykkä) Venez, amis, venez oopperan toisen näytöksen finaalista.

Daniel-François-Esprit Auber: La muette de Portici (Porticin mykkä). Chantons gaiement la barcarolle oopperan toisen näytöksen finaalista.

Porticin mykän ydinkohtauksia on toisen näytöksen finaali, jossa Masaniello kutsuu kalastajaystäviään taisteluun (“Venez, amis, venez”), mutta saman tien pyytää näitä vielä kätkemään aikeensa (“Du silence, de la prudence”), jotteivät kalastajien vaimot ja lapset paljastaisi suunnitelmaa. Tämän vuoksi kaikki ryhtyvät laulamaan barkarolaa (“Chantons gaiement la barcarolle”):

M:
Tulkaa, ystävät, tulkaa,
tulkaa ja osallistukaa
ryhtymykseeni:
vihollisiamme vastaan
yhdistäkäämme
ponnistuksemme.
Jokaisen näille tyranneille
täytyy maksaa takaisin
loukkauksesta;
ja minun enemmän kuin
kaikkien teidän!
Rientäkäämme kostamaan!

Venez, amis, venez
Venez partager
mes transports:
Contre nos ennemis
unissons nos
efforts.
Chacun à ses tyrans
Doit compte d’une
offense;
Et moi plus que
vous tous!
Courons à la vengeance!
Kuoro:
Me liitymme
ylpeään uhmaasi;
totellaksemme sinua
vannokaamme vala!
Vihollisiamme vastaan
yhdistäkäämme
ponnistuksemme.

Nous partageons
ton fier ressentiment;
De t’obéir
nous faisons le serment!
Contre nos ennemis
Unissons
nos efforts.
M:
Hiljaisuutta,
varovaisuutta,
jotteivät nämä lapset
ja arat naiset
tietäisi mitään
salaisuuksistamme,
ja, kätkeäksemme
suunnitelmamme,
laulakaamme iloisesti
barkarolaa,
sulostuttaaksemme siten
lyhyttä lepohetkeämme.
Rakkaus pakenee,
kiitää pois;
aika kuljettaa pois
onnemme.

Du silence,
de la prudence,
Que ces enfants, que ces
femmes craintives
Ne sachent rien de
nos secrets,
Et, pour mieux
cacher nos projets,
Chantons gaiement
la barcarolle,
Charmons ainsi
nos courts loisirs.
L’amour s’enfuit,
s’envole;
Le temps emporte
nos plaisirs.
K:
Laulakaamme iloisesti
barkarolaa,
sulostuttaaksemme siten
lyhyttä lepohetkeämme.
Rakkaus pakenee,
kiitää pois;
aika kuljettaa pois
onnemme.
Laulakaamme barkarolaa
sulostuttaaksemme siten
lyhyttä lepohetkeämme.
Vihollisiamme vastaan
yhdistäkäämme
ponnistuksemme.
Jokaisen näille tyranneille
täytyy maksaa takaisin
loukkauksesta.
Totellaksemme sinua
vannokaamme vala!

Chantons gaiement
la barcarolle,
Charmons ainsi nos
courts loisirs.
L’amour s’enfuit,
s’envole;
Le temps emporte
nos plaisirs.
Chantons la barcarolle,
Charmons ainsi
nos courts loisirs.
Contre nos ennemis
unissons
nos efforts.
Chacun à ses tyrans
Doit compte
d’une offense.
De t’obéir nous
faisons le serment!

 

Kustaa III

Gustave III, ou Le bal masqué (Kustaa III eli Naamiaistanssit: 1833), opéra historique Scriben librettoon oli ensimmäinen Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n murhaan ja naamiaistansseihin (1792) liittyvä ooppera. Mercadante (Il reggente, 1843) ja Verdi (Naamiaishuvit, 1858) sävelsivät myöhemmin saman aiheen, vaikkakin Mercadanten libretisti Cammarano joutui sijoittamaan juonen Skotlantiin (1570) ja Verdi Pohjois-Amerikan Bostoniin (1600-luku), kun taas Auberilla tapahtumapaikka henkilöineen on historiallisesti oikea.

Auberilla kolmannen näytöksen alun synkkä yöllinen lumimaisema on vaikuttava ja edeltää sikäli Verdin vastaavaa kohtausta. Ylipäätään Verdi sai paljon vaikutteita Auberilta, vaikka syvensikin omassa teoksessaan Auberin jo esittelemiä tilanteita ja karaktereita. Oopperan näyttämöllepanoon satsattiin urakalla: viidennen näytöksen tanssikohtaus toteutettiin ylellisesti, ja siinä oli lavalla 300 esiintyjää, joista 120 osallistui galoppi-tanssiin. Ooppera sisältää travesti-roolin (paašipoika Oscar), joka siirtyi sekin Verdille.

Gioachino Rossini

Rossini ranskalaissäveltäjänä

Gioachino Rossini

Gioachino Rossini (1792-1868) yhdisti ranskalaisoopperoissaan vallankumouksen tuottaman vapaamielisyyden, Spontinin empire-oopperoiden historiallisuuden ja italialaisen rikkaan vokaalisuuden. Le siège de Corinthe (Korintin piiritys; 1826), lyyrinen tragedia, kertoo kreikkalaisten vastarinnasta turkkilaisia vastaan, Moïse (Mooses; 1827), opéra, juutalaisista egyptiläisten puristuksessa ja Guillaume Tell (1829) sveitsiläisten kapinasta itävaltalaisia vastaan.

Musiikillisesti Rossini vahvisti näissä orkesterin, kuoron ja ensembleiden osuutta suhteessa aarioihin ja duettoihin. Romantiikka suuren italialaismaestron loppupuolen oopperoissa ei ole niinkään musiikillista kuin aiheenvalintaan liittyvää: sosiaalis-poliittisen ilmaston huomioon ottamista, luonnon läsnäoloa, uskonnollisuutta ja traagisuutta. Wilhelm Tell on itse asiassa Rossinin säveltämäksi harvinaisen avoimesti poliittinen ooppera, joka kertoo Sveitsin kantonien itsenäisyystaistelusta ja tyrannin surmaamisesta.

Wilhem Tell

Guillaume Tell (Wilhelm Tell, 1829), opéra Schillerin näytelmän (1804) mukaan, jäi Rossinin viimeiseksi oopperaksi, mutta se on samalla ranskalaisen suuren oopperan uranuurtajateoksia. Kyse on säveltäjänsä hienoimpiin kuuluvasta teoksesta, jossa hän löysi uuden tyylin – ja jossa hän olisi saanut jatkaa! Orkesterin käyttö on osin Méhulin ja Weberin vaikutuksesta uljaimmillaan ja säveltäjä on luopumassa numero-oopperan maneereista. Wilhelm Tell on yhä tänä päivänä suurenmoisen vaikuttava teos.

Oopperassa nimihenkilö (baritoni) ja hänen valaliittolaisystävänsä Arnold Melchthal (tenori) vastustavat maavouti Gesslerin (basso) valtaa, vaikkakin Arnold rakastaa habsburgilaisprinsessa Mathildea (sopraano). Gesslerin surmattua Arnoldin isän tämä on valmis taisteluun. Neljännessä näytöksessä Arnold joukkoineen valtaakin itävaltalaisten linnan ja Tell ampuu nuolella Gesslerin, joten sveitsiläisten vapausjuhla voi alkaa.

Oopperan alkusoitto on legendaarinen alun viisine selloineen (ja kontrabassoineen), myrskykuvauksineen, pastoraalis-idyllisine englannintorvi- ja huilusooloineen sekä voitonfanfaareineen ja ratsastusaiheineen. Sisällöltään vahvan oopperan osin lepuuttavana aineksena toimii Mathilden ja Arnoldin vastapuolille kuulumisen synnyttämä ongelmainen rakkaustarina, joka tuottaa yhtä lailla unelmaisia tilanteita – Mathilden “Sombre forêt” (Varjoisa metsä) sekä sitä seuraava lemmenduetto “Oui, vous l’arrachez à mon àme” (Niin, te puserratte sydämestäni esiin salaisuuden, jonka silmäni ovat paljastaneet) toisesta näytöksestä – kuin epätoivoisia kohtauksia, kuten Mathilden purkaus rakastetulleen “Pour notre amous plus d’espérance” (Rakkaudellamme ei ole enää toivoa) kolmannessa näytöksessä. Ooppera päättyy Tellin aloittamaan ja kaikkien laulamaan kiitosrukoukseen “Tout change et grandit en ces lieux!” (Kaikki muuttuu ja suurenee näillä tienoilla).

Teoksen dramaattinen huipentuma on kolmannen näytöksen päätteeksi. Siinä Tell laulaa soolosellon säestämänä ariosonsa ”Sois immobile” (Ole liikkumatta). Sitä seuraa kuuluisa jousiammuntakohtaus, jossa omena on Tellin pojan Jemmyn (mezzosopraano) pään päällä, sekä onnistunut laukaus, joka saa sveitsiläiset puhkeamaan kuorossa “Victoire! victoire!” -huutoihin (Voitto! voitto!). Ilo on kuitenkin ennenaikainen, sillä Gessler huomaa Tellin säästäneen toisen nuolen, jolla oli tarkoitus surmata Gessler, jos Jemmy olisi vahingossa kuollut. Ooppera toimi mallina, etenkin kun Tell on sankaribaritoniosa, Verdin erinäisille oopperoille ja niiden baritonipäähenkilöille (Germont, Rigoletto, Luna jne.).

Seuraavassa kolmannen näytöksen lopun katkelman suomennos (suom. Veijo Murtomäki):

Tell:
Ole liikkumatta
ja maahan
taivuta hartaasti polvesi.
Huuda avuksi Jumalaa,
joka yksin,
lapseni,
voi säästää
pojan isälleen.
Pysy siinä,
mutta katso taivaaseen.
Uhaten
niin rakasta päätä
tämä nuolenkärki voi
hirvittää sinua.
Ei pienintäkään liikettä…
ei pienintäkään liikettä…
Jemmy ajattele äitiäsi!
Hän odottaa
meitä taivaassa!

Sois immobile,
et vers la terre
Incline un genou suppliant
Invoque Dieu:
c’est lui seul,
mon enfant,
Qui dans le fils peut
épargner le père.
Demeure ainsi,
mais regarde les cieux.
En menaçant
une tête si chère,
Cette pointe d’acier peut
effrayer tes yeux.
Le moindre mouvement…
le moindre mouvement…
Jemmy, songe à ta mère!
Elle nous attend
tous les deux!
Kuoro:
Voitto! voitto!

Victoire! victoire!
Jemmy:
Isäni!

Mon père!
K:
Hänen henkensä
on pelastunut!

Sa vie
est sauvée!
T:
Taivas!

Ciel!
Gessler:
Mitä!
hän osui omenaan!

Quoi!
la pomme enlevée!
K:
Hän osui omenaan,
Wilhelm on voittoisa!

La pomme est enlevée;
Guillaume est triomphant.
G:
Oi raivoa!

Ô fureur!
K:
Oi onnea!

Ô bonheur!
J:
Elämäni on pelastunut:
olisiko isäni voinut
uhrata lastaan?

Ma vie est conservée:
Mon père pouvait-il
immoler son enfant?
T:
En näe mitään,
pysyn tuskin pystyssä;
Oletko kunnossa,
poikani?
Kuolen
onnesta.

Je ne vois plus,
je me soutiens à peine;
Est-ce bien toi,
mon fils?
Je succombe
au bonheur.
J:
Ah! auttakaa
isääni!

Ah! secourez
mon père!…
G:
Hän välttää vihani.
Mitä minä näen?

Il échappe à ma haine.
Que vois-je?
T:
Olen pelastanut
rakkaimman aarteeni!

Ah! j’ai sauvé
mon trésor le plus cher!
G:
Ketä varten tämä
[toinen] nuoli oli?

A qui destinais-tu
ce trait?
T:
Sinua varten, Gessler!

A toi, Gesler!
G:
Vapise!

Tremble!
T:
En pelkää enää.

Je n’ai plus peur.
G:
Rudolf, hänet
sidottakoon!

Rodolphe, qu’on
l’enchaîne!
Mathilde:
Mitä minä kuulen?
hirvittävä uhri!

Qu’ai-je appris?
sacrifice affreux!
K:
Täytyykö meidän yhä
pelätä heidän vuokseen?

Faut-il encor
trembler pour eux?
Sotilaskuoro:
Heidän molempien
on kuoltava.

Ils doivent périr
tous les deux.
G:
En aio lyhentää yhtään
näiden kurjien elinpäiviä,
olen luvannut sen;
mutta molemmat
ovat syyllisiä,
ja molemmat saavat kahleissa
odottaa kuolemaansa.

Je n’abrégerai point
des jours si misérables,
Je l’ai promis;
mais tous
deux sont coupables,
Et tous deux dans les fers
attendront le trépas.
M:
Mitä?
hänen poikansa?
lapsi!
Herrani,
kuulkaa minua.

Quoi!
son fils!…
un enfant!
seigneur,
il faut m’entendre.
G:
Käsky on annettu,
mikään ei voi sitä kumota.
Se koskee myös poikaa!

L’ordre est donné,
rien ne peut le suspendre!
Le fils aussi!
M:
Ette tule saamaan
häntä, ette koskaan.
Hallitsijan nimissä,
otan hänet suojelukseeni.
Kun koko
närkästynyt väki
katsoo meitä,
uskallapas temmata
hänet käsistäni!

Vous ne
l’obtiendrez pas.
Au nom de l’empereur,
je le prends sous ma garde.
Quand tout
un peuple indigné
nous regarde,
Osez l’arracher
de mes bras!

Gioachino Rossini: Guillaume Tell (Wilhelm Tell). Tellin soolosellon säestämä arioso Sois immobile (Ole liikkumatta) kolmannen näytöksen lopusta.

Jacques Fromental Halévy

Yhden suosikkioopperaan säveltäjä

Jacques Fromental Halévy

Jacques Fromental Halévy (1799-1862) oli juutalaissäveltäjä, joka tuli yhdeksänvuotiaana Pariisin konservatorioon Cherubinin oppiin ja jonka opettajia oli myös Méhul. Itse hän oli puolestaan Gounod’n, Saint-Saënsin ja Bizet’n opettaja konservatoriossa. Halévy jäi hieman Meyerbeerin varjoon, vaikka hän on musiikillisesti ja dramaattisesti myös pätevä, jopa Wagnerin ylistämä säveltäjä, mikä on harvinaista ottaen huomioon Halévyn ranskalaisuuden ja juutalaisuuden.

Kaikkinensa Halévy on ranskalaisen suuren oopperan merkkimies, myös libretistinä, vaikka vain yksi hänen 38 oopperastaan – joukossa on kosolti koomisia oopperoita – on säilynyt hengissä meidän päiviimme. Oopperan La juive lisäksi toinen Halévyn tärkeä teos on oman Paciuksemme mieleen tuova La reine de Chypre (Kypron prinsessa, 1841), opéra, josta Wagner laati nälkäpalkalla pianosovituksen Pariisin-aikanaan. Halévyn muita oopperoita ovat koominen ooppera L’éclair (Salama, 1835), Charles VI (Kaarle VI, 1843) ja La dame de pique (Patarouva, 1850).

Juutalaisnainen

La juive (Juutalaisnainen, 1835) perustuu osin Scottin Ivanhoen Rebecca-hahmoon, minkä lisäksi Scribe otti librettoon aineksia 1300-1400-lukujen Italian ja Sveitsin historiasta. Ooppera tapahtuu Konstanzen kirkolliskokouksen aikana 1414. Pääosissa ovat juutalainen kultaseppä Éléazar (tenori), tämän ”tytär” Rachel (sopraano), oikeasti Rooman kirkkoa edustavan kardinaali Brognin (basso) kadonnut tytär, Itävallan keisarin poika, prinssi Léopold (tenori) sekä tämän vaimo, prinsessa Eudoxie (sopraano). Léopold on salanimellä rakastunut Racheliin, ja kun tämä rikollinen, juutalaisen ja kristityn välinen kielletty suhde käy ilmi, tuloksena on mutkien jälkeen Rachelin ja Éléazarin marttyyrikuolema, kun taas Léopold pelastuu Rachelin uhrautuvaisuuden ansiosta.

Kyseessä on todellinen mestariteos, jota hallitsee tyylin aito suuruus, ja monilta osin ooppera on jopa ehyempi ja vakuuttavampi kuin Meyerbeerin tuotteet. Juutalaisnainen oli suosikkiteos, jota esitettiin 1835-93 Pariisin Opérassa 550 kertaa, kunnes teoksen näyttämötarpeisto paloi. La juivea ihailivat mm. Berlioz, Wagner ja Mahler, joka piti sitä yhtenä suurimmista oopperoista. Verdi sai siitä vaikutteita Don Carlosiinsa, sillä kardinaali Brogni on Suurinkvisiittorin esihahmo. Halévy käyttää oopperassa urkuja, kun seurakunta laulaa Te Deumia, mikä siirtyi Wagnerin Mestarilaulajiin. La juiven alasin-taonta ensimmäisestä näytöksestä on peräisin Auberin oopperasta Seppä. Se siirtyi edelleen Hakévyn välityksellä Berliozin Benvenuto Celliniin, Verdin Trubaduuriin ja Wagnerin Siegfriediin.

Oopperassa on kuuluisa tenoriaaria ”Rachel, quand du Seigneur” (Raakel, kun Herran suojaavaa armo) neljännestä näytöksestä kahden englannintorven kera; se oli mm. Caruson lempiaarioita. Vahvimpiin kohtauksiin kuuluu kolmannen näytöksen Malédiction (Kirous), jonka Brogni langettaa vääräuskoisten ja prinssin päälle:

Te, jotka uhmaatte
elävän Jumalan voimaa,
olkaa kirotut!
Te, jotka kaikki kolme
olette yhdistyneet
hirveään liittoon
olkaa kirotut!
Kirkonkirous päällenne!
Itse ikuinen Jumala
hylkää ja kieltää teidät
minun äänelläni!
(Léopoldille)
Meidän temppeliämme,
jonka salit
sulkeutuvat sinulle,
autuaaksi tekevää vettä
ja pyhää pöytää
sinä et voi
enää koskaan lähestyä!
Aina karttaen
hengitystäsi
ja kosketustasi
kristitty kääntyy ja
etääntyy luotasi pelolla.
(Kaikille)
Kirotut maan päällä
ja kirotut taivaissa,
tulkoot ruumiinne
viimeisellä hetkellä
jätetyiksi ilman hautausta
ja rukousta,
teiltä suljetun taivaan
vihan kohteiksi,
teiltä suljetun taivaan
vihan kohteiksi!
Vous qui du Dieu vivant
outragez la puissance,
Soyez maudits!
Vous que tous trois
unit une horrible
alliance,
Soyez maudits!
Anathème! anathème!
C’est l’éternel lui-même
qui vous a par ma voix
rejetés et proscrits!
De nos temples
pour toi que
se ferme l’enceinte,
Que de l’eau salutaire
et de la table sainte
Tu ne puisse
plus approcher!
Que toujours redoutant
ton souffle
et ton toucher
Le chrétien se détourne
et s’éloigne avec crainte,Et maudits sur la terre
et maudits dans les cieux,
Que leurs corps soient enfin
à leur heure dernière
Laissés sans sépulture
ainsi que sans prière,
Aux injures du ciel
qui s’est fermé pour eux,
Aux injures du ciel
qui s’est fermé pour eux!
Suom. Veijo Murtomäki

Jacques Fromental Halévy: La juive (Juutalaisnainen). Brognin aarian Vous qui du Dieu vivant outragez la puissance alku oopperan kolmannesta näytöksestä.

Myöhempi suuri ooppera

Ranskalaisen suuren oopperan ideaali säilyi hengissä läpi vuosisadan ja löysi ilmaisun mitä erilaisimmissa teoksissa: Bellinin Puritaaneissa, Wagnerin Rienzissä, Berliozin Troijalaisissa, Verdin Sisilialaisessa vesperissä, Don Carloksessa ja Aidassa sekä Saint-Saënsin Henrik VIII:ssa.

Lähteet ja kirjallisuus

Barbier, Patrick 1995 [1987]. Opera in Paris 1800-1850. A Lively History, engl. Robert Luoma. Portland, Oregon: Amadeus Press.

Dictionnaire Berlioz, toim. Pierre Citron, Cécile Reynaud etc. 2003. Fayard.

Dictionnaire de la musique en France au XIXe siècle, toim. Joël-Marie Fauquet 2003. Fayard.

Friedell, Egon 1989 [1927-31]. Uuden ajan kulttuurihistoria 3, Juva: WSOY.

Fulcher, Jane F. 1987. The Nation’s Image. French Grand Opera as Politics and Politicized Art. Cambridge: Cambridge University Press.

Grun, Bernard 1967. Kulturgeschichte der Operette. Berlin: Musikverlag VEB Lied der Zeit.

Jordan, Ruth 1994. Fromental Halevy. His Life & Music 1799–1862. London: Kahn & Averill.

Lacombe, Hervé 2001 [1997]. The Keys to French Oper in the Nineteenth Century, engl. Edward Schneider. Berkeley etc.: University of California Press.

Le grand opéra 1828–1867. Le spectacle de l’Histoire, toim. Romain Feist & Marion Mirande, 2019. Opéra national de Paris & Bibliothèque national de France.

Mongrédien, Jean 1996 [1986]. French Music from the Enlightenment to Romanticism 1789-1830, engl. Sylvain Frémaux. Portland, Oregon: Amadeus Press.

Mougeout, Philippe 1988. “Révolution française”, levylehtiartikkeli samannimisellä levyllä, EMI CDC 7 49470 2.

The New Oxford History of Music. The Age of Beethoven 1790-1830, Volume VIII 1988 [1982], toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.

Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.

Sävelten maailma. Musiikinkuuntelijan tietoteos, toim. Oiva Talvitie & Kari Rydman 1956 (orig. D. Ewen: Music for Millions). Helsinki: WSOY.

Tarasti, Eero 2003. Musiikin todellisuudet. Säveltaiteen ensyklopedia. Kirjoituksia vuosilta 1980-2003. Helsinki: Yliopistopaino.

The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.

Takaisin ylös