Losangeleslaisen keksijän poika John Cage (1912-92) lienee tunnetuin 1900-luvun musiikin kokeilija, joka varhaisista sävellyksistään asti oli kiinnostunut hälyistä ja epätavallisista äänilähteistä. Cage ei pelkästään laajentanut musiikin äänimaailmaa, vaan ennen kaikkea musiikillista ajattelua. Cagen tapauksessa koko musiikin käsite joutuu perusteellisen uudelleenarvioinnin kohteeksi.
Kirjeenvaihtoa:
Pierre Boulez: Eikö säveltäminen ole vaikeaa USA:ssa, kun joutuu olemaan niin kaukana tradition keskuksista?
John Cage: Eikö säveltäminen ole vaikeaa Euroopassa, kun joutuu olemaan niin lähellä tradition keskuksia?
Häly: lyömäsoittimet ja preparoitu piano
Nuoren John Cagen musiikillisiin aktiviteetteihin kuului mm. kokonaisen lyömäsoitinorkesterin perustaminen Seattleen 1938. Myöhemmin San Fransiscossa hän järjesti säveltäjä Lou Harrisonin kanssa sarjan lyömäsoitinkonsertteja. Tältä ajalta on mm. teos First Construction in Metal (1939). Sen soitinvalikoimaan kuuluu toistakymmentä erilaista metallista lyömäsoitinta, kuten gongeja, tam-tam, kelloja ym.
Pianon äänimaailmaa hän laajensi preparoimalla sen sijoittamalla kielten väleihin erilaisia esineitä, kuten puun tai kumin palasia, ruuveja jne. Tällöin pianon sointiväri muuttuu radikaalisti muistuttaen lähinnä eksoottisia lyömäsoittimia. Sointiin vaikuttaa mm. esineiden pinnan laatu ja kielen kohta, johon esine sijoitetaan. 1940-luvulla hän sävelsi musiikkia lyömäsoittimille ja preparoidulle pianolle, mm. Mercen Cunninghamin tanssiproduktioita varten.
Kaikkien äänten tasa-arvoisuus
Cage oli alati kiinnostunut uusista ja epätavallisista äänilähteistä. Usein hän valitsi soittimikseen esineitä, jotka olivat normaalikäytöltään mitä arkipäiväisimpiä. 1940-luvulla hän laajensi lyömäsoittimistoa erilaisilla metalliesineillä, sävellyksissään Imaginary Landscape No 1-5 (1939-52) hän käytti äänilähteinä mm. radiovastaanottimia sekä levysoittimia. Teosten tapahtuma-luonnetta korostaa 1950-luvulta alkaen se, että ne ilmoitetaan sävelletyn esim. ”pianistille” (ei pianolle) tai jopa vain ”neljälle esittäjälle”.
1960-luvulla yhä useampi teos oli sarja toimintaohjeita, joita toteutettaessa syntyvät äänet muodostivat sävellyksen – tai oikeammin koko tapahtuma oli sävellys, ”happening”. Muuan esitys teoksesta 0’00” (1962) sisälsi vihannesten paloittelua, niiden jauhamisen sähköisessä mehumyllyssä ja syntyneen mehun juomisen. Kaikki äänet vahvistettiin.
Cage ei myöskään pitänyt tärkeänä sitä, olivatko esityksen aikana kuullut äänet esiintyjien aikaansaamia vai peräisin jostakin muualta: kaikki äänet ovat yhtä kiinnostavia ja kauniita. (Vieraillessaan Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla 1983 hän oli erittäin ihastunut erään teoksensa esityksen aikana ohi ajaneen rekka-auton aiheuttamaan hälyyn.)
Hiljaisuus
Paitsi ”kaikkien äänten tasa-arvoisuutta” hän piti hiljaisuutta keskeisenä ja itsenäisenä musiikin osana. Äärimmäinen ja tunnetuin esimerkki tästä lienee ”hiljainen kappale” 4’33″ (1952), jonka esityksessä pianisti ei soita ääntäkään, vaan teos koostuu ympäristön äänistä. Monet Cagen teokset sisältävät minuuttienkin mittaisia taukoja, mikä antaa musiikille meditatiivisen luonteen. Branches (1976) koostuu eri mittaisista tauoista, jotka erotetaan toisistaan erään meksikolaisen kaktuslajin piikeistä tai muista kasvinosista saatavilla hiljaisilla äänillä.
Cagen sävellykset ovat myös pitkiä – tunnin mittaiset teokset eivät ole poikkeus hänen tuotannossaan. Jousikvartetto (1989) koostuu yhdestä noin 45 minuutin mittaisesta hitaasti muuttuvasta äärimmäisen hiljaisesta soinnusta.
Luvut ja sattuma
Rytmiikaltaan Cagen varhaisteokset perustuvat erilaisiin lukusarjoista johdettuihin rytmikuvioihin. Esimerkiksi Music for Marcel Duchamp (1947) pohjautuu lukuun 11: 11 yksikön mittainen rytmikuvio 2+1+1+3+1+2+1 toistuu 11 kertaa. Cage haki vaikutteita myös idän kulttuurien musiikeista, mikä havaitaan erityisesti sointivärien ja rytmin käsittelyssä sekä muotorakenteissa.
Kiinnostuttuaan 1950-luvulla zen-filosofiasta hän sovelsi ikivanhaa kiinalaista I Ching -arpamenetelmää, joka samoista lähtökohdista tuottaa yhä uudenlaisia tuloksia. Näin saman teoksen jokainen esitys on erilainen – vieläpä esittäjästä riippumattomalla tavalla. Music of Chances for Piano (1951) on ensimmäinen I Chingin avulla sävelletty teos, jossa arpa määrää kestot, säveltasot ja soittotavat.
Eliminoidakseen teoksistaan henkilökohtaiset tottumuksensa Cage etsi sävellysmenetelmiä, joissa säveltäjän omat valinnat olivat minimoidut: tähän hän pääsi käyttämällä erilaisia sattumaoperaatioita, kuten noppaa tai edellä mainittua I Chingiä, tai valitsemalla sävellyksen pohjaksi alun perin ei-musiikillista informaatiota. Etudes Australes (1974-75) on pianonuoteiksi muunnettu eteläisen pallonpuoliskon tähtikartta, teoksen Music for Marcel Duchamp partituurin muodostaa piirros taiteilija Marcel Duchampin profiilista.
Monissa Cagen teoksissa esittäjän valinnoilla on suuri merkitys, ja varsinkin 1950-60-lukujen tuotannossa avoin muoto on hyvin keskeinen käsite. Teoksessa Imaginary Landscape No. 4 (1951) kahdelletoista radiovastaanottimelle lopputulos on myös esittäjien ulottumattomissa: esittäjät virittävät vastaanottimia eri taajuuksille partituurin ohjeiden mukaan, ja lopputulos riippuu luonnollisesti siitä, mitä ohjelmaa ko. taajuudella lähetetään – jos lähetetään.
Cage oli keskeinen hahmo 1950-60-luvuilla New Yorkin taide-elämän avantgardistisinta siipeä edustaneessa monitaiteisessa fluxus-liikkeessä.
Musiikki?
Omien sanojensa mukaan Cage ei halunnut säveltää teoksia, joissa on ”alku, keskikohta ja loppu” vaan hänen tavoitteensa oli tehdä säveltäjä ja valmiiksi sävelletty musiikki tarpeettomiksi avaamalla ihmisten korvat koko ajan läsnäoleville ympäristön äänille, jotka
ovat aina uusia ja paljon kauniimpia kuin varta vasten tuotetut äänet.
Niinpä Cagen musiikki ei noudata perinteistä länsimaista muotoajattelua, jonka mukaan sävellyksen tapahtumat etenevät klassisen draaman kaltaisesti: asiat ja tilanteet esitellään, minkä jälkeen ne asettuvat erilaisiin asetelmiin synnyttäen jännitteitä ja konflikteja, jotka purkautuvat teoksen loppuun mennessä. Päinvastoin useat Cagen sävellykset ovat luonteeltaan hyvin staattisia ja tapahtumat seuraavat toisiaan ennustamattomasti. Musiikki ei ”etene” tai ”johda” minnekään, se vain ”on”.
Haluan tehdä musiikillisia kompositioita, jotka ovat mahdollisimman vapaita henkilökohtaisesta mausta, muistista ja taiteen perinteistä.
Kuuntele
- Second Construction in Metal (1940)
- Imaginary Landscapes No 4 (1952)