Oopperoiden tulvaa
Le Cid
Le Cid (1885, Opéra), suuri ooppera, perustuu Corneillen näytelmään (1637) ja kertoo legendaarisesta espanjalaistaistelija Rodrigo Diaz de Bivarista (1026-99), joka löi maurit. Oopperan jännite syntyy siitä, kun Rodrigue (tenori) on joutunut kunniasyistä, puolustaakseen isäänsä Don Diègueta (basso), tappamaan tämän häväisseen kreivi de Gormasin (basso), kihlattunsa Chimènen (sopraano) isän.
Massenet’n oopperan Le Cid (1885) taustalla on monivaiheinen kerrostuma historiaa. Se alkaa islamin tekemästä valloitusretkestä, jonka tuloksena käytännössä koko Espanjan niemimaa joutui maurien vallan alle (711–). Lähes välittömästi (718) alkoi miltei 800 vuotta kestänyt reconquista, takaisinvalloitus, joka päättyi vasta 1492, kun Aragonian Ferdinand II ja Kastilian Isabelle kukistettuaan viimeisen islamijohtajan, Granadan Boabdilin, yhdistivät Espanjan (Navarra liittyi siihen 1512).
Ranskan historiasta muistetaan ritari Roland (Orlando italialaisittain), josta tuli kuolemansa (778) jälkeen saraseenien ja kristittyjen välisen sodan symbolihahmo, vaikka hänen Kaarle Suuren armeijan jälkijoukkonsa surmattiin lähinnä baskien toimesta.
Maurilaisten ja espanjalaisten sotimista reconquistan aikana.
Espanjalaisittain takaisinvalloitussodan legendaarisin nimi on Rodrigo Díaz de Bivar (1045–99), Burgosin lähistöllä syntynyt soturi, joka saa ritarin arvon oopperan alussa. Hän sai lisänimensä “El Cid” (Herra/Päällikkö) vihollisiltaan – ja yhtä lailla liittolaisiltaan – maureilta rohkeutensa ansiosta. Espanjalaiset puolestaan lisäsivät nimen perään epiteetin “Campeador” (Voittaja). Oikeasti hän sotapäällikkönä tarjosi palveluksiaan kahdellekin Kastilian espanjalaiskuninkaalle sekä, tultuaan ajetuksi maanpakoon, myös kahdelle Saragonian maurihallitsijalle ja vielä yhdelle arabialaiselle valencialaishallitsijalle, jonka surmautettuaan hän hallitsi Valenciaa käytännössä kuninkaana (1094–99).
Jo 1100-luvulla El Cidistä kirjoitettiin 3700 säettä käsittävä chanson de geste -sankarirunoelma El Cantar de mío Cid (Cidin runoelma), joka julkaistiin ensi kerran 1700-luvulla (1779). Ensimmäinen uuden ajan El Cidiä käsittelevä käsittelevä kaunokirjallinen teksti on Guillén de Castron (1569–1613) kirjoittama dramaattinen eepos Las mocedades del Cid (Cidin nuoruusteot, 1618). Paljossa sen pohjalta Pierre Corneille (1606–1684) kirjoitti näytelmänsä, Le Cid (1636), lajiltaan tragic-comédie, ja se toimi myös Massenet’n libretistien (Louis Gallet, Édouard Blau, Adolphe d’Ennery) tekstilähteenä.
Rodrigo Díaz de Bivar, ”El Cid”, ”Campeador” (1045–99)
Corneillen näytelmä oli aikanaan Pariisin yleisön suosikkeja, sillä sen teemat, yhtäältä kunnian ja velvollisuuden, toisaalta rakkauden ja intohimon väliset suhteet olivat ajankohtaisia 30-vuotisen sodan ja monien Richelieun pääministerikauden ongelmien runtelemalle Ranskalle ja sen nuorelle ylimystölle. Näytelmä tuotti vaivaa Richelieulle, sillä Ranska oli sodassa Espanjan kanssa ja siinä kuitenkin ylistettiin vihollismaata; lisäksi hän oli juuri kieltänyt kaksintaistelut. Kirjalliset arvioitsijat sekä Ranskan Akatemia haukkuivat näytelmää aiheen, huonojen säkeiden, puuttuvan kauneuden sekä Aristoteleen luoman normin, ajan, paikan ja tapahtumien ykseyden laiminlyönnin vuoksi. Näytelmä kun tapahtuu eri paikoissa – eri puolilla Sevillaa, Massenet’n oopperassa Burgosissa ja Granadassa – ja oli tuomareiden mielestä epäuskottava: kun Rodrigue on surmannut Chimènen isän kaksintaistelussa, vielä samana päivänä neito antaa sankarille lupauksen tämän lähtiessä sotaan.
Burgosin katedraali
El Cidin legenda antoi sittemmin innoituksen erinäisille kirjallisille ja musiikillisille tuotteille. Herderin teosta Der Cid nach spanischen Romanzen (Cid espanjalaisten romanssien mukaan, 1803) luettiin laajalti Euroopassa. Victor Hugo omisti teoksessaan La Légende des Siècles (Vuosisatojen legenda, 1859–83) 728 säettä runoelmalle Romancero du Cid. Keskiaikainen Cid-epiikka käännettiin (1814–58) ranskaksi otsakkeella Roman du Cid. Hävityn Preussin-sodan (1870) vuoksi Ranskassa kuulutettiin uutta sankarimieltä, jonka kohottamisessa palvelikin Henri de Bornier’n patrioottinen näytelmä La Fille de Roland (Rolandin poika, 1875), joka on Cid-jäljitelmä.
Musiikissa tarina on sävelitetty ainakin kolmesti oopperaksi. Varhaisin niistä on Antonio Sacchinin (1730–86) Roomaan säveltämä vakava ooppera Il gran Cidde (1764), josta tuli ranskalaisena muokkauksena lyyrinen tragedia Chimène ou le Cid (1783). Melko unohdettu, mutta erinomainen Cid-oppera on Peter Corneliuksen (1824–74) saksankielinen ja Wagner-vaikutteinen Der Cid (1860–64, Weimar), jossa etenkin Chimenen osuus on taitavasti piirretty: hän kehittyy uskottavasti isänsä “murhaajaa” vihaavasta raivottaresta rakastavaksi naiseksi. Ranskalaista Corneille-innostusta 1800-luvun jälkipuolella ruokki lisäksi Gounod’n ooppera Polyeucte (1878).
Ooppera tapahtuu 1000-luvulla Espanjassa.
NÄYTÖS
1. kuva: Burgosissa, kreivi Gormasin palatsissa.
”Kuunnelkaa iloista fanfaaria!”
Rodrigue eli El Cid (tenori) on voittanut maurit ja kuningas Ferdinand (basso) aikoo aateloida hänet. Gormasin (basso) tytär Chiméne (sopraano) ja Cid rakastavat toisiaan, ja Cimène on onnellinen isän annettua liitolle siunauksensa.
CHIMÈNE
Aimer! aimer! je puis aimer/Rakastaa, rakastaa, voi rakastaa
librement devant tous!/vapaasti kaikkien edessä!
Ah! la chère promesse!/Oi miten ihana lupaus!
Il est des coeurs parfois/Joskus on sydämiä
timides ou jaloux/ujoja ja mustasukkaisia
Qui trouvent des douceurs/jotka yrittävät suloisuudet
à cacher leur tendresse!/rakkautensa piilottaa!
Mais à ceux-là le mien/Mutta näihin verrattuna minun
n’est point pareil./[rakkauteni] ei ole samanlainen.
L’aveu de mon bonheur/Tunnistan onneni
en redouble l’ivresse!/toistuvassa huumassa!
A mes fières amours il/Minun täyden rakkauteni
faut le clair soleil!/täytyy olla auringon loisteessa!
Et librement je veux aimer!/Ja vapaasti haluan rakastaa!
Kuninkaan oma tytär Doña Urraque (sopraano) eli Infanta (kruununprinsessa) rakastaa myös Cidiä, mutta avioliitto ei tule kyseeseen Cidin alemman säädyn vuoksi, joten Infante luovuttaa miehen suosiolla Chimènelle:
INFANTE
Je n’ai pas le droit, le droit d’aimer!/Minulla ei ole oikeutta rakastaa!
CHIMÈNE
Soyez clémente souveraine!/Olkaa armollinen valtijatar!
Et laissez-moi le droit de l’aimer!/Suokaa minulle oikeus rakastaa!
Soyez clémente!
Ah! laissez-moi le droit d’aimer!
Ah!
Laissez-moi le droit, le droit d’aimer!
2. kuva: Kuninkaan linnan käytävä, joka johtaa Burgosin katedraalin portille
”Siunattu olkoon Herran nimi!”
Juhlavat aatelisseremonit järjestetään katedraalissa.Kuningas aateloi ritarin Rodriguen, joka vannoo ensin kunniavalan ”Espanjalle ja sen vapaudelle”:
RODRIGUE
O noble lame étincelante,/Oi ylväs säteilevä miekka,
Pure comme un regard d’enfant,/puhdas kuin lapsen katse,
Combats gardienne vigilante/Taisteluissa valvova vahti
Et fais l’honneur seul triomphant!/ja yksin teet kunniasta voittoisan!
Pendant les injustes querelles/Epäreilujen riitojen aikana
Reste immobile à mon côté,/jäät liikkumattomaksi sivullani
Mais sois de flamme et prends des ailes/Mutta ole soihtu ja ota siivet
Pour l’Espagne et sa liberté!/Espanjan ja sen vapauden puolesta!
ja sitten valan Pyhälle Jaakob Compostelalaiselle:
RODRIGUE
A Saint Jacques de Compostelle,/Pyhälle Compostelan Jaakobille
j’ai voué ma foi;/vannon uskollisuuttani
Il me verra toujours à sa cause fidèle,/Näet aina minut asiallesi uskollisena,
Quand je l’invoquerai,/kun huudan avuksi häntä,
qu’il regarde vers moi!/hän katsahtaa minuun!
Puis, là -haut, dans l’espace…/Sitten korkeudessa, avaruudessa
Une vision passe…/ilmaantuu näky…
Elle semble venir des mondes infinis!/ja se tuntuu tulevan äärettömistä maailmoista!
Ange ou femme, mes jours à tes jours/Enkeli tai nainen, päiväni ovat
sont unis/yhdistetyt sinun päiviisi.
Avec ce fier regard/Tällä ylpeällä katseella
avec ce doux sourire./tällä suloisella hymyllä
Tu ne saurais jamais conduire/Osaat aina johtaa
Qu’aux chemins glorieux/kunnian teille
ou qu’aux sentiers bénis!/ja siunatuille poluille!
Kuningas nimittää Cidin isän Don Dièguen (basso) kruununprinssin eli Infanten holhoajaksi, mutta koska Gormas oli myös havitellut paikkaa, hän herjaa ja sivaltaa Diègueta sekä riisuu tämän aseista, mikä aiheuttaa Don Dieguen raivokohtauksen:
DON DIÈGUE
O rage! ô désespoir… ô vieillesse ennemie!/Oi raivoa! oi epätoivoa…oi viheliäinen vanhuus!
Ah! pourquoi n’ai-je pas, au tombeau glorieux,/Ah, miksi en ole kunniakkaan hautaan
Avant cette infamie/tämän nöyryytyksen edessä
Rejoint les grand aïeux!/liittynyt suurten esi-isien joukkoon!
Maintenant que je vive, ou bien/Nyt kun elän tahi sitten
que je succombe…/kun menehdyn
De cet affront gardé me suivra le remords!/tähän häpeään jota seuraa katumus
Et j’irai sous le ciels ou j’irai dans la tombe…/mennen sitten taivaisiin tai hautaan…
Méprisé des vivants ou repoussé des morts!/elävien halveksimana tai kuolleiden torjumana!
Isä pyytää Cidiä puolustamaan suvun kunniaa, mutta Cid on onneton joutuessaan taistelemaan tulevaa appeansa vastaan.
DON DIÈGUE
Rodrigue, as tu du coeur?/Rodrigo, onko sinulla sydäntä?
RODRIGUE
Tout autre que mon père/Kaikki muut paitsi isäni
l’éprouverait sur l’heure!/kärsisivät täatä hetkestä!
DON DIÈGUE
Ah! j’aime ta colère, mon fils!/Rakastan suuttumustasi, poikani!
RODRIGUE
Parlez!/Puhukaa!
DON DIÈGUE
On m’a devant tous outragé!/Olen joutunut häväistyksen kohteeksi!
Un homme m’a frappé…/Minua on sivallettu…
lâchement… au visage!/raukkamaisesti…kasvoihin1
RODRIGUE
Ah! mon père! son nom? son nom?/Voi isäni, hänen nimensä!
DON DIÈGUE
Et cet outrage mon bras/Ja tämän häväistyksen edessä käteni
affaibli ne l’a pas vengé!/heikko ei voinut kostaa!
RODRIGUE
Son nom! son nom enfin!/Kerro lopultakin hänen nimensä!
Il faut que je l’apprenne!/Minun täytyy tietää se!
DON DIÈGUE
Tu connais sa valeur!/Tunnet hänen arvonsa!
RODRIGUE
Il connaîtra la mienne!/Hän saa tuntea minun arvoni!
Son nom! n’hésitez pas!/Hänen nimensä, älä epäröi!
DON DIÈGUE
C’est le comte de Gormas!/Gormasin kreivi!
RODRIGUE
Le père de Chimène!/Chimenen isä!
Le père de Chimène!
II NÄYTÖS
3. kuva: Katu Burgosissa
Cid aikoo ensin tapattaa itsensä, mutta kunnian vuoksi hän ryhtyy kaksintaisteluun, jossa Cid surmaa Gormasin,
RODRIGUE
Allons! allons! l’épée en main!/Mennään, miekka kädessä!
Mes pareils à deux fois ne se font pas connaître!/Hänen vertaistaan en ole tuntenut kuin kaksi kertaa!
Et pour leurs coups d’essai/Ja heidän lyönteihinsä
veulent des coups de maître!/ei tarvittu mestarin iskuja!
Dieu du ciel! qu’ai-je fait?/Taivainen jumala, mitä olenkaa tehnyt?
je n’ai plus qu’à mourir!/enkä halunnut muuta kuin kuolla!
GORMAS
Allons! allons! l’épée en main!/Mennään, miekka kädessä!
Ah! ton bras est fort comme ton âme est fière!/Käsivartesi on yhtä vahva kuin mielesi on ylpeä!
(tombe frappé) Ah!/(Kaatuu lyötynä) Ah!
jolloin Chimène vannoo kostoa hänelle.
CHIMÈNE
Mort! mort!/Kuolema!
Qui l’a frappé!/Kuka on hänet lyönyt!
Ah! je le jure, par le ciel, /Oi vannon taivaan kautta,
par le sang de l’horrible blessure,/tämän hirvittävän verityön kautta
Celui-là … quelqu’il soit/tekijän…kuka hän sitten onkaan
je veux le frapper de ma main!/että tahdon iskeä häntä omin käsin!
4. kuva: Burgosin suuri aukio
Infanta jakaa almuja suurella aukiolla, ja hän on täynnä riemua ajatellessaan, että Cid olisi nyt hänen:
L’INFANTA
Plus de tourments et plus de peine/Ei enää enää tuskaa eikä piinaa
Au jour attendu si longtemps!/päivänä jota olen odottanut niin pitkään!
Le printemps sans la joie humaine/Kevät ilman ihmisen iloa
Serait-il encor le printemps?/voiko se olla kevät?
Prenez, c’est Dieu qui vous le donne, Alléluia!/Otetaan vastaan tämäb jumalan anti, halleluja!
Dieu jamais ne nous abandonne/Jumala ei koskaan hylkää meitä
Quand jamais on ne l’oublia!/kun häntä ei koskaan unhoita!
Alléluia!/Halleluja!
Hän laulaa lopuksi kuoron säestyksellä ”halleluaa”, sillä on varma taivaan puuttumisesta asiaan hänen onnekseen:
Sitä seuraa seitsemän tanssin sarja, jossa Massenet tavoittaa hyvin espanjalaisuuden ytimen:
Chimène pyytää kuninkaalta oikeudenmukaisuutta Rodriguen teon johdosta,
CHIMÈNE
J’implore ta justice…/Rukoilen oikeudenmukaisuuttasi…
O Roi! je la réclame!/Oi Kuningas, vaadin sitä!
Il n’a pas hésité, lui, pour briser mon âme!/Hän ei epäröinyt murskata sydäntäni!
Ni pitié, ni pardon, jamais, pour cet infâme!/Ei sääli, ei armahdusta, ei koskaan tälle loukkaukselle!
LE ROI
Et de qui faut-il donc que je tire vengeance?/Ja kenelle inut pitäisi sitten kostaa?
CHIMÈNE
Rodriguelle!
Mutta kuninkaan tytär vetoaa Cidin puolesta uudestaan heränneen toivon vuoksi. Kun maurit ovat taasen hyökänneet Espanjaan, kuningas tarvitsee Cidiä sotapäällikkönä.
LES AMIS DE DON DIÈGUE
Oui! qu’il soit notre chef!/Olkoot hän päällikkömme!
Oui! nous voulons le suivre!/Me haluamme seurata häntä!
Si son bras le défend le pays est sauvé!/Jos hänen kätensä puolustaa maatamme, se pelastuu!
RODRIGUE
Sire! Écoutez-les!/Herrani, kuulkaa heitä!
Permettez-moi de vivre un jour,/Antakaa minun elää yksi päivä
et d’être vainqueur!/ja tulla voittajaksi!
III NÄYTÖS
5. kuva: Chimènen huone
Chimène suree isänsä kuolemaa ja tilannetta johon hän on joutunut.
Ah! mon père! Hélas!/Oi isäni, oivoi!
Pleurez! pleurez mes yeux!/Vuodattakaa kyyneleitä silmäni!
Tombez triste rosée/Langettakaa ruusunpunaista surua
Qu’un rayon de soleil ne doit jamais tarir!/jota auringon säde ei voi koskaan tyrehdyttää!
Pleurez mes yeux!/Itkekää silmäni!
Ah! pleurez toutes vos larmes!/Vuodattakaa kaikki kyyneleenne!
pleurez mes yeux! Ah! pleurez!/Itkekää silmäni!
Rodrigue palaa tervehtimään tätä ja kertoo rakkaudestaan. Kun Rodrigue aikoo mennä kunnian kentälle saamaan surmansa, Chimène ensin heltyy, mutta katuu pian osoitettuaan edes pientä anteeksiannon elettä miehelle. Parin duetto kertoo joka tapauksessa rakkauden menetyksestä ja toivosta:
RODRIGUE
O jours de première tendresse,/Oi ensirakkauden päiviä,
CHIMÈNE
Jours perdus!/Menetettyjä päiviä!
RODRIGUE et CHIMÈNE
O jour de première tendresse!/Oi ensirakkauden päiviä,
En nous demeure votre ivresse!/jolloin olimme huuman vallassa!
Comme on reste ébloui de rayons disparus!/Mitensitä tyrmistyikään kadonneita säteitä!
Jours perdus, vous n’êtes plus! /Menetetyt hetket, joita ei enää ole!
O jours de première tendresse!/Oi ensirakkauden päiviä!
6. kuva: Rodriguen leiri
Sotilaiden juomalaulun
CAPITAINES et SOLDATS
Vivons sans peur et sans remords!/Eläkäämme ilmn pelkoa ja katumusta
L’Enfer est un mensonge…/Helvetti on vain valhetta…
et le ciel est un rêve!/ja taivas on haave!
Mais la terre est à nous! la terre est à nous!/Mutta maa on meidän!
Car nous sommes les forts!/Sillä me olemme vahvoja
Et notre droit c’est notre glaive!/Ja oikeus on miekkamme varassa!
kuullaan maurien rapsodia. Osa sotilaista aikoo paeta vihollisen ja odottavan taistelun vuoksi.
7. kuva: Rodriguen teltta
Rodrigue luovuttaa henkensä Herran huomaan.
RODRIGUE
O souverain, ô juge, ô père,/Oi valtias, oi tuomari, oi isä!
Toujours voilé, présent toujours,/Aina verhottu, aina läsnä,
Je t’adorais au temps prospère/Palvon sinua menestyksen aikoina
Et te bénis aux sombres jours!/ja siunaan sinua synkkinä päivinä!
Je vais où la loi me réclame/Mennen sinne mihin laki minua kutsuu
Libre de tous regrets humains!/vapaana kaikista ihmisten murheista!
O souverain, ô juge, ô père,/Oi valtias, oi tuomari, oi isä!
Ta seule image est dans mon âme/Vain sinun kuvasi on sydämessäni
Que je remets entre tes mains!/jonka luovutaan sinun käsiisi!
Pyhän Jaakobin kuvajainen ilmaantuu telttaan ja julistaa Rodriguen tulevan voittamaan taistelun. Teltta häviää salamoiden iskiessä ja ukkosen jyrähdellessä.
8. kuva: Leiri, taistelu
Armeija lähtee taisteluun Rodriguen innostamana, ja voiton ennustuksen kera.
RODRIGUE
Mais sois de flamme…/Mutta olkaa liekkinä
LES CAPITAINES et LES SOLDATS
Mais prends des ailes/Mutta ottakaa siivet
RODRIGUE
… et prends des ailes./ja ottakaa siivet.
RODRIGUE, LES CAPITAINES et LES SOLDATS
Pour l’Espagne et sa liberté!/Espanjan ja sen vapauden puolesta!
En avant! en avant! en avant!!!/Eteenpäin!
IV NÄYTÖS
9. kuva: Kuninkaan linnansali Granadassa
Pakenijat kertovat Cidin kuolleen taistelussa, mistä Don Diegue on lopulta kuitenkin tyytyväinen, sillä kuolema oli kunniallinen.
DON DIÈGUE
Il a fait noblement ce que l’honneur conseille:/Hän teki ylväästi sen mitä kunnia vaatii:
Sous les drapeaux sacrés tomber enseveli!/kaatua haudatuksi pyhien lippujen alle!
Et c’est au premier rang que le héros sommeille/Ja se on ylimmän arvon sankarin uni
Dans la sérénité du devoir accompli!/kun on täyttänyt levollisesti velvollisuutensa!
Pour son peuple et son roi,/Kansansa ja kuninkaansa puolesta
comme une pure offrande…/kuin puhtaana uhrilahjana…
Quand il donna ses jours sans avoir hésité;/Kun hän lahdoitti päivänsä ilman epäröintiä;
Ma douleur à le perdre est encore moins grande/Tuskani on menetyksen vuoksi vähemmän suuri
Que n’est grand mon orgueil de l’avoir enfanté!/kun voin olla ylpeä hänen luomisestaan!
Hän sekä Infanta että Chimène itkevät yhdessä sankarin vuoksi. Chimène tunnustaa muille rakkautensa ja on onnellinen ehdittyään sanoa sen myös Rodriguelle.
CHIMÈNE
O coeur deux fois brisé!/Oi kahdesti murtunut sydän!
pleure librement tant de bonheurs perdus!/itke vapaasti kaikkea menetettyä onnea!
Avec celui qui ta laisse à cette heure/Hänen kanssaan joka sinut menettää tällä hetkellä
Toute joie est partie et ne reviendra plus!/Kaikki ilo on mennyttä eikä se palaa koskaan!
DON DIÈGUE
Ah! j’ai bien le droit de verser/Minulla on täysi oikeus vuodattaa
des larmes sur le pays blessé!/kyyneleitä tälle verta vuotavalle maalle!
Je pleure sur l’enfant qui n’est plus!/Valitan lasta jota ei enää ole!
L’INFANTA
Ô père! au coeur brisé!/Oi isä, oi särjetty sydän!
pleure! toute joie, Hélas!/itke, kaikki ilo, oivoi,
est partie, et ne reviendra plus!/on mennyt eikä se palaa enää takaisin!
Kaukaa kuuluu anfaarien ääniä ja kansa riemuitsee kaupungilla, joten hän tajuaa Cidin elävän sittenkin.
10. kuva: Kuninkaan palatsin hovi Granadassa
”Kunnia sille, jonka maurien kuninkaat ovat julistaneet Cidiksi ja valinneet Herrakseen!”
Kansa juhlii maurien voittajaa, ja kuningas pyytää Cidiä nimeämään palkintonsa. Tämä haluaa vain Chimènen. Cid aikoaa työntää tikarin itse omaan rintaansa, jollei Chimènestä tule hänen vaimonsa. Lopuksi neito antaa periksi rakkaudelle vannomansa kostovalan ja tukahduttamansa rakkauden tunteiden ristiaallossa, joten Cid on voittanut sodassa ja rakkaudessa.
RODRIGUE et CHIMÈNE
Serment d’amour; promesse éternelle,/Lemmenvala; ikuinen lupaus,
Je t’accepte! ô mon Rodrigue! /hyväksyn sinut oi Rodrigueni!
L’INFANTE, LE ROI et DON DIÈGUE
Ils sont heureux! Ils sont heureux!/He ovat onnellisia!
CHIMÈNE
Je suis à toi!/Olen sinun!
Ah! pour toujours, je suis à toi!/Ikuisesti olen sinun!
RODRIGUE
Sois donc à moi!/Ole siispä minun!
Ah! pour toujours, toujours à moi!/Ikuisesti minun!
Le mage
Le mage (Tietäjä, 1890; Opéra, 1891), grand opéra, on viidestä näytöksestä ja kuudesta kohtauksesta koostuva ooppera Jean Richepin’in librettoon. Libretisti tunsi Nietzschen Zarathustra-kirjan, muttei silti lopputulosta voi pitää Nietzsche-oopperana, vaan tukena 3.:lle tasavallalle, joka joutuin taistelemaan katolista kirkkoa vastaan. Ranskan-Preussin sodan jälkeen vallankumous ja tasavalta olivat myös Massenet’lle tärkeitä teemoja, etenkin kadonneessa Les Girondins -oopperassa (1881) ja vielä Thérèse’ssä (1907). Le mage -oopperassa päähenkilö on tasavaltalainen sankari, joka kritisoi uskontoja, taistelee korruptoitua kuningasta vastaan sekä julistaa totuutta, vapautta, tasa-arvoa ja veljeyttä. Ooppera on samalla myös ilmaus Wagnerin Parsifalin tekemästä vaikutuksesta Bayreuthissa (1886).
Maagi lienee Massenet’n oopperoista vähiten menestyksekäs. Kyseessä on hieman Aida-tyyppinen persialaisaiheessaan: persialainen sotapäällikkö Zarâstra (= Zoroaster) (tenori) rakastaa salaa Anahitaa (sopraano), joka on orjatyttö, mutta oikeasti Turanin kuningatar, ja papitar Varedha (mezzosopraano) rakastaa puolestaan Zarâstraa. Lopuksi Zarâstra saa Anahitan ja Varedha kuolee temppelin sortuessa. Verdin Aidassa sotapäällikkö Radames hylkää Egyptin kuninkaan tytär Amneriksen etiopialaisen orjatar Aidan vuoksi; toisin kuin Massenet’lla, jolla rakastavaiset viettävät lopuksi häitä, Verdillä rakastavaiset kuolevat yhdessä umpeen muuratussa hautaholvissa.
Tapahtumat
I NÄ’YTÖS: Aamunkoitto perisialaisen sotapäällikkö Zarastran leirissä, lähellä Bakhdin kaupunkia
Turanilaiset valittavat tappiotaan, kun kenraali Zarastra on juuri lyönyt taistelussa keskipersialaisen Turanian kansan. He kiroavat Daevasin ylipappi Amroun (baritoni), joka oli usuttanut kansansa sotaan persialaisia vastaan, mutta joka on nyt siirtynyt valloittajien puolelle. Amroun tytär Varedha on rakkauden jumalatar Djahin papitar. Varedha julistaa rakkauttaan Zarastraa kohtaan ensimmäisessa esiintymisessään,
Zarastra torjuu kuitenkin Varedhan, sillä hän on mieltynyt vangitsemaansa Turanian kuningatar Anahitaan.
Kun Amrou huomaa Zarastran hylkäävän tyttärensä, hän hautoo kostoa:
Anahitalla on niinikään rakkaustunteita Zarastraa kohtaan, muttei hän halua pettää omaa kansaansa.
II NÄYTÖS, 1. kohtaus: Djahi-temppelin maanalaisessa huoneessa
Varedha ihailee yhä rakastamaansa Zarastraa,
mutta hän haluaa kuolla.
Kun Amrou saapuu tyttärensä luo ja kertoo Zarastran rakkaudesta Anahitaa kohtaan, Varedha lupaa kostaa Zarastralle tullessaan hylätyksi. Isä ja tytär laulavat italialaisoopperan kohtauksen muotoa seuraavan dueton, joka päättyy cabalettaan.
II NÄYTÖS, 2. kohtaus: Bakhdin aukio
Hovin palveluskunta ja papit tervehtivät Zarastraa, joka esittelee Persian kuninkaan (baritoni/basso) edessä aarteita ja ottamiaan vankeja sekä voitokkaan Persian armeijan. Palkinnoksi voitostaan hän pyytää saada Anahitan vaimokseen. Zarastra laulaa oopperan tunnetuimman aarian: Ah, parais! parais astre de mon ciel…Soulève l’ombre de ses voiles:
Amrou vastustaa liittoa, sillä Zarastra oli luvannut naida Varedhan ja vannonut valan Daevasin edessä. Yleisen tyrmistyksen ja Anahitan suuttumuksen vuoksi kuningas määrää Zarastran naimaan ylipapin tyttären. Zarastra raivostuu sekä kiroaa persialaiset ja heidän jumalansa. Karkoitettu Zarastra pakenee ja päättää, että totuuden on tultava julki. Hän aikoo kääntyä viisauden jumala Ahura Mazdn puoleen ja haluaa omistaa tälle päivänsä.
III NÄYTÖS: Pyhällä vuorella – pyhitetty tulen jumalalle
Zarastra in nyt tietäjä (magus), ja hän rukoilee oppilaidensa kanssa Ahura Mazdaa
ja mystisessä kohtauksessa hän välittää näille esoteerisen viestin veljeydestä, valosta ja totuudesta.
Zarastran filosofia saa jopa Vuorisaarnan kaltaista sisältöä:
hän jää yksin mietiskelemään ja epäröimään tulevaisuutta.
Varedha saapuu kuitenkin keskeyttämään mietiskelyn ja tunnustaa tälle rakkautensa, joskin turhaan. Hän sanoo pilkallisesti, että Anahita aiotaan naittaa kuninkaalle. Hämmentynyt Zarastra ajaa neidon tiehensä.
IV NÄYTÖS: Djahin temppelissä
Tansseja esitetään valmisteluna häille. (Koska kuitenkin joku muu lisäsi oopperaan tansseja myöhemmin, oopperan balettiosuuden kokonaisuus on jossain määrin tulkinnanvarainen.)
Kuningasta yrittää viedä seremoniaa eteenpäin.
Mutta Anahita kieltäytyy naimasta kuningasta:
Varedhalta säästyy kostolta, kun turanilaiset ryntäävät temppeliin, sytyttävät sen tuleen ja hyökkäävät hänen, kuninkaan ja Amroun kimppuun. Kuningas ja Amrou lyödään kuoliaaksi ja Varedha jätetään kuolemaan. Näytös päättyy yleiseen sekasortoon ja massamurhaan.
V NÄYTÖS: Djahin temppelin rauniot
Alkusoitto maalaa hävityksen ja raunioiden tuottamaa tunnelmaa Zarastran näkemänä.
Zarastra surkuttelee isänmaan kohtaloa:
Hän löytää yllättäen Anahitan raunioista ja molemmat tunnustavat rakkautensa.
Dueton loppuhuipennus:
Kuoleva Varedha virkoaa ja näkee parin. Varedha kiroaa heidät ja kutsuu Djahin sytyttämään molemmat tuleen tämän patsaan avulla, mikä uhkaa paria heittämällä lieskoja näiden päälle. Tätä kohtausta verrattiin jo aikoinaan Wagnerin Valkyyrian loppuun.
Mutta Zarastran rukoilee Ahura Mazdaa, joka sammuttaa liekit, joten rakastavaiset voivat jättää temppelin. Varedha kuolee.
Le portrait de Manon
Le portrait de Manon (Manonin muotokuva, 1893; Opéra-Comique, 1894), yksinäytöksinen koominen ooppera Georges Boyerin librettoon. Se on Manonin jatko-osa, jossa des Grieux (baritoni) on nuoren veljenpoikansa varakreivi Jean de Montcerfin (mezzosopraano) holhoaja ja yrittää saada tätä turhaan luopumaan rakkaudesta Aurore-neitoon (sopraano), joka on Grieux’n ystävä Tibergen (tenori) holhokki. Manonin jotkin motiivit palaavat tässä uudelleenlämmittelyssä.
Ooppera aukeaa talonpoikien kuorolla Des Grieux’n talon ulkopuolella. Kuoro muistuttaa Grieux’ta menneistä onnen päivistä, ja Grieux katselee samalla pöydällä olevaa Manon pienoiskuvaa. Veljenpoika Jean saapuu historian oppitunnille, ja hän tunnustaa rakastavansa Aurorea. Grieux ei usko liittoon, koska neito ei ole rikas eikä ylhäistä sukua. Aurore ja Jean ovat epätoivoissaan. He huomaavat Manonin muotokuvan. Kun nuoripari saa päähänsä pukea Auroren Manonin näköiseksi ja kertoa, että neito on Manonin veljentytär, hänen veljensä Lescaut’n tytär, des Grieux heltyy antamaan nuorille siunauksensa.
Vaikealla hetkellä, kun pariskunta ajattelee erilaisia kuolemien tapoja, kuullaan yllättävän lempeää musiikkia:
La navarraise
La navarraise (Navarralaisnainen, 1893; Lontoo, 1894; Pariisi 1895), épisode lyrique, on kaksinäytöksinen veristinen ooppera Jules Claretien ja Henri Cainin librettoon. Oopperassa Massenet on Mascagnin inspiroiman uuden suuntauksen jäljillä ja kuvaa Espanjan sisällissotaa 1874 Bilbaon viereisessä kylässä konservatiivisten karlistien ja liberalistien välillä. Kyseessä on realistinen teos sodan äänineen ja paikallisväreineen, ja nimiosa on dramaattinen sopraanorooli (Anita). Tämä on kameleontti-Massenet’n yllättävän vahva teos, jossa verismi on tavoitettu täyspätöisesti. Massenet kirjoitti Emma Calvélle sekä Navarralaisnaisen että Sapfon nimiroolit. Navarratarta esitettiin Pariisin ensiesityksen jälkeen yli 180 kertaa seuraavien 60 vuoden aikana.
Juoni ja musiikki
Ooppera alkaa voimakkaalla ja samalla painostavalla musiikilla, kuin tulevaa tragediaa ennakoiden:
Alhaissyntyinen tyttö Navarrasta, Pamplonasta, rakastaa Biskaijan rykmentin kersantti Araquilia (tenori), joka on sotinut menestyksekkäästi karlisteja vastaan. Heillä on alussa duetto ”Je ne pensais qu’à toi!”
Araquilin isä Remigio (baritoni) ei pidä kaavailuista ja määrää Anitan maksamaan 2000 duroa myötäjäisinä tietäen, ettei tyttö pysty tähän. Anitan vastaus tähän kuuluu: ”Mariez donc son cœur avec mon cœur”
Kenraali Garrido (basso) laulaa vihastaan viholliskomentaja Zuccaragaa kohtaan, sillä tämä oli surmannut hänen ystävänsä. Kun Anita kuulee Garridon laulua, hän ehdottaa 2000 durosta tappavansa Zuccaragan, karlistien päällikön. Garrido haluaa kuulla neidon nimen, jolloin tämä vastaa: ”Olen vain tyttö Navarrasta.”
Anita pääsee vihollisleiriin Biskajan rykmentin kapteeni Ramonin (tenori) saattamana. Sillä välin Araquil etsii Anitaa: kun Arquil saa urhoollisuudesta luutnantin kaluunansa, hän valittelee, ettei Anita ollut läsnä tilausuudessa: ”Ô bien- aimée, pourquoi n’es-tu pas là?”
Kun Ramon kuulee, että Araquil etsii Anitaa, hän kertoo neidon olevan vihollisleirissä. Ramon luulee Anitan olevan vakooja, kun taas Araquil luulee neidon olevan tapaamassa salaista rakastajaansa leirissä. Näytöksen lopussa kuullaan koomisen oopperan vakioihin kuuluva sotilaiden laulu, joka on folkloristinen kitarasäestystä matkivan orkesterin kera. ”Hiukka viiniä! ”Siideriä!” – harvinaisittain tässä lauletaan myös siideristä, joka on pohjois-Espanjan lähes oma juoma. Laulua johtaa rykmentin kersantti Bustamente (baritoni).
Näytösten välissä kuullaan orkesteri-intermezzona Nocturne. Sen vuoksi teosta verrattiin Mascagnin Cavalleria rusticanan vastaavaan rakenteeseen, joskin Massenet’n teokselle annettiin lisänimiä, kuten ”Cavalleria española” ja ”Calvélleria rusticana” pääosan esittäjän, Emma Calvén, mukaisesti.
Anita onnistuu surmaamaan Zaccaragan ja saa palkintonsa sillä ehdolla, ettei hän kerro tapahtumasta mitään kenellekään. Araquil tuodaan paikalle kuolettavasti haavoittuneena, ja hän epäilee Anitan saaneen rahat itseänsä myymällä, mihin Anita vastaa: ”Olen syytön”. Remigio, Ramon ja lääkäri saapuvat samalla kun kirkonkellot soivat Zaccaragan kuoleman vuoksi. Araquil huomaa vasta nyt Anitan syyttömyyden ja lausuu kuoleman kynnyksellä: ”veren hinta on kauhea.” Anita romahtaa kauhuissaan ja haluaa surmata itsensä, mutta käsi osuu vain Neitsyt Marian patsaaseen. Anita vaipuu hulluuteen ja sanoo yhä eläväksi luulemalleen Araquilille: ”Araquil, minulla on myötäjäiset…meidän täytyy mennä…kirkko on täysi…onnemme on käsillä.” Hän saa hysteerisen kohtauksen, ja Garrido sanoo: ”Hullu lapsi! hullu lapsi!”
Oopperan loppukohtaus on traagisten käänteiden vuoksi täyttä ranskalaista verismoa:
ja
Grisélidis
Grisélidis (1894/98; Opéra-Comique, 1901), conte lyrique, lyyrinen kertomus, perustuu Boccaccion Decameronen (1349-51) Griselda-tarinan (X, 10) pohjalta Apostolo Zenon librettoon (1701), jonka ovat sävelittäneet barokissa mm. Antonio Maria Bononcini (1718), Alessandro Scarlatti (1721) ja Antonio Vivaldi (1735), myöhemmin vielä Niccolò Piccinni (1793) ja Ferdinando Paër(1798) sekä Adolphe Adam baletin (1848). Massenet’n kolmenäytöksisen ja prologista muodostuvan teoksen libretisteinä toimivat Armand Silvestre ja Eugène Morand. Ooppera sai ensimmäisen puolen vuoden aikana 50 esitystä, kunnes se poistui ohjelmistosta 1906. Musiikki on niin vetävää, että se voisi olla taas ohjelmistossa: muka on kaunista luontolyriikkaa, keskiaikaisuuden tyylittelyä ja Paholaisen herkullisen liikkuva ja hienosti karakterisoitu osuus.
Grisélidis sijoittuu ristiretkiaikaan. Oopperassa nimisankaritar (sopraano) pysyy uskollisena Pyhällä maalla taistelevalle markiisimiehelleen (baritoni), vaikka Paholainen (baritoni / basso), joka on oopperassa koominen hahmo ja naimisissa mustasukkaisen Fiaminan (sopraano) kanssa, yrittää saada Grisélidiksen lankeamaan paimen Alainin (tenori) avulla ja ryöstämällä hänen lapsensa.
Juoni ja musiikki
PROLOGI: Ilta-aikaan metsässä
Ooppera alkaa luontevasti pastoraalisella, etenkin käyrätorvien ja muiden (puu)puhallinten soittamalla musiikilla. .
Paimen Alain (tenori) laulaa rakkaudestaan Griselidistä kohtaan.
Markiisi de Saluces (baritoni) metsästysretkellään näkee Griselidisin (sopraano), ihastuu tähän ja pyytää tätä vaimokseen, mihin tyttö suostuu Alainin epätoivoksi.
I NÄYTÖS: Neljä vuotta myöhemmin
Bertrand laulaa kolmisäkeistöisen, vaikkakin säkeistöiltään muunnellun kansanlaulun (chanson); tässä 1. säkeistö.
Aviopari asuu onnellisena linnassa ja heillä on poika Loÿs (sopraano). Markiisi lähtee sotaretkelle ja markiisin palvelijoiden on määrä huolehtia kotiin jäävistä. Paholainen (basso) kuulee tämän, ja koska hän on onnettomasti naimisissa Fiaminan (mezzosopraano) kanssa, pariskunta haluaa panna aviovaimot koetukselle pitää hauskaa petettyjen aviomiesten kustannuksella. Markiisi hyväksyy haasteen, koska hän luottaa vaimonsa uskollisuuteen, ja antaa Paholaiselle sormuksensa pantiksi ennen vaimonsa ja poikansa jättämistä.
Markiisi hyvästelee poikansa ja vaimonsa.
Palvelijatar Bertrade (sopraano) yrittää saada Griselidisin muihin ajatuksiin ja lukee tälle tarinan Odysseuksen paluusta.
II NÄYTÖS: Linnan syksyisellä terassilla puoli vuotta myöhemmin
Griselidis näkee unta aviomiehestään ja suree tämän poissaoloa, kun kirkonkellot soivat. Paholainen ja tämän vaimo palaavat pukeutuneina orjakauppiaaksi ja persialaiseksi naiseksi. He näyttävät sormusta Griselidisille ja väittävät Markiisin hylänneen tämän. Paholainen haluaa vietellä Griselidisin, joten hän loihtii ihmeellisen puutarhan manaamalla ensin henkiä esiin,
jotka sitten ilmaantuvat ja tanssivat: Apparition et Valse des Esprits (Henkien ilmestyminen ja valssi).
Paholainen houkuttelee Alainin puutarhaan, ja Griselidis on miltei lähtemässä rakkaushuumassa Alainin mukaan, mutta juuri sillä hetkellä Loÿs ilmaantuu linnasta, joten Paholainen voi siepata lapsen, kun Alain on hävinnyt eikä voi auttaa Griselidisiä.
III NÄYTÖS: Griselidisin rukoushuoneella
Grisélidis laulaa valittavasti: ”Loÿs! Loÿs!”
Kun palvelijat etsivät Loÿsia, Paholainen pukeutuu vanhaksi mieheksi ja kertoo Griselidisille, että merirosvot ovat napanneet pojan ja palauttavan hänet vain neidon suudelmasta. Palatessaan Markiisi näkee vanhan miehen, joka osoittaa rantaan juoksevaa Griselidisiä väittäen tämän olevan uskoton menevän tapaamaan merirosvoa. Havaitessaan sormuksen vanhuksen sormessa, hän arvaa petoksen.
Kestää vielä aikansa, kun Griselidis ja Markiisi käyvät luottamuskeskustelun ennen kuin he saavat poikansa takaisin. Lopuksi taivaallinen kuoro laulaa Magnificatia (Minun sieluni suuresti ylistää Herraa).
Cendrillon
Cendrillon (Tuhkimo, 1895; Opéra-Comique, 1899), conte de fées (keijukaissatu), Henri Cainin librettoon Charles Perrault’n kokoelman Contes de ma mère l’oye (Hanhiemon tarinoita, 1697) Cendrillon-sadun mukaan, tapahtuu 1600-luvun Normandiassa. Kyseessä on Massenet’n kenties viehättävin ja myös vitsikkäin ooppera hieman Verdin Falstaffin tapaan. Teoksesta löytyy Meyerbeer– ja Wagner-parodiaa, barokkijäljittelyä sekä yhtymäkohtia Debussyn musiikkiin.
Hurmaavan prinssin, Le Prince Charmantin osa on kirjoitettu sopraanolle, joko tyyppiä falcon (haukka) tai soprano de sentiment, joka on tumman dramaattinen sopraanoääni, joskin sitä esittävät myös tenorit. Tuhkimon (sopraano) numerot koloratuureineen antavat kuvan miellyttävästä ja valoisasta hahmosta. Realismin sijaan Massenet painottaa Tuhkimossa keijukaismaailmaa: musiikki on hurmaavaa ilmavuudessaan, keveydessään ja nopealiikkeisyydessään.
Juoni ja musiikki
Alun pitäen oopperassa piti olla prologi, jossa esiteltiin persoonat ja kutsuttiin yleisöä nauttimaan sadusta ”synkkää todellisuutta pakenemiseksi” ja uskomaan ”tarumaisuuteen”. Mutta vain viimeinen prologin lause siirtyi oopperan loppuun.
I NÄYTÖS: Madame de la Haltièren luona
Madame de la Haltièren (altto) talon iso huone savupiipun kera. Palvelijat järjestävät kiireellä tanssiaisia. Madamen toinen aviomies Pandolfe (basso cantante tai baritoni) katuu, miksi hän vaihtoi miellyttävän maaseutukotinsa naimalla itsekkään kreivittären, jolla on kaksi tytärtä, kun taas hänen oma rakas tyttärensä Tuhkimo on joutunut surkeaan asemaan. Kreivittären tyttäret Noémie (sopraano) ja Dorothée (mezzosopraano) pukeutuvat äidin ohjeiden mukaan saadakseen Prinssin huomion tansseissa. Tuhkimo saapuu, siivoaa ja vaipuu uneen savupiipun lämmössä. Avausnäytöksen Tuhkimolla on kokonainen (V) kohtaus: “Ah! que mes soeurs sont heureuses!” (Ah! kuinka sisareni ovatkaan onnellisia!), joka hahmottuu resitatiiviksi
Ah! que mes soeurs sont heureuses!
Pour elles c’est chaque jour nouveau plaisir…
Elles n’ont pas le temps de former un désir…
Et le bonheur aussi je crois les rend plus belles! (alerte)
Elles vont à la cour… à la cour!
(en riant)
Ah! ce bal!
(légèrement)
On y viendra de toutes les provinces…
Entourant le trône royal,
Tous les Seigneurs seront
au moins marquis ou princes…
Et mes soeurs seront là…
tandis que moi! je rêve…
Et j’ai tort, oui, j’ai tort…
ces rêves-là font mal!
Ma besogne est là qu’il faut que j’achève…
ja sitä seuraavaksi kansanlaulumaiseksi kahden säkeistöaarian muotoiseksi, jossa molemmissa säkeistöissä on hitaampi cantabile-vaihe
(simple – dans caractère de chant populaire)
Reste au foyer, petit grillon,
Résigne-toi, Cendrille…
Car ce n’est pas pour toi que brille
Le superbe et joyeux rayon…
(légère)
Ne vas-tu pas porter envie au papillon
(très expressif, avec un triste sourire)
A quoi penses-tu, pauvre fille? résigne-toi!
Travaille, Cendrillon! travaille, Cendrillon! Cendrillon!
ja nopeampi cabaletta-vaihe – eli kokonaisuus on italialaisen scenan muunnos:
C’est une joie aussi de faire son devoir…
Débarrassons la table et rangeons ce dressoir…
Je suis décidément paresseuse ce soir…
J’ai beau vouloir j’entends toujours des bruits de fête…
Dont les échos troublants bourdonnent dans ma tête…
Haltijatarkummi (korkea sopraano) saapuu ja taikoo Tuhkimolle vaatteet varoittaen samalla taian raukeamisesta keskiyöllä (6. kohtaus).
LE FEE
Ah! douce enfant, ta plainte légère
comme l’haleine d’une fleur,
Vient de monter jusqu’à mon coeur…
Ta marraine te voit et te protège.
Ah! espère!
LES SIX ESPRITS & LE CHOEUR
(au loin – invisible)
Espère!
LE FEE
Sylphes, Lutins, Follets, accourez à m a voix.
De tous les horisons, à travers les espaces…
(aux Esprits et aux Follets, avec autorité)
Suivez exactement mes lois,
Apportez-moi tous vos talents,
toutes vos grâces!
II NÄYTÖS: Kuninkaan palatsi
Tarina jatkuu tunnetusti: Prinssi rakastuu kuvankauniiseen Tuhkimoon, joka pakenee keskiyöllä pudottaen toisen lasikenkänsä.
Juhlien alussa Prinssi laulaa ikäväänsä:
LE PRINCE CHARMANT
(seul, avec lassitude)
Allez, laissez-moi seul…
seul avec mes ennuis…
(avec un sentiment ému)
Coeur sans amour, printemps sans roses!
Pour moi tous les jours sont moroses.
Et moroses sont toutes les nuits!
(fébrilement)
Pourtant de doux frissons glissent
par tout mon être…
Coeur sans amour, printemps sans roses!
printemps sans roses!
Kuninkaan sisääntulon jälkeen seuraa viisiosainen baletti: Aatelistyttäret, Sulhot, Mandoliinit, Firenzeläisnainen ja Kuninkaan rigaudon.
Nähtyään Tuhkimon ihastunut Prinssi laulaa tälle E-duurissa, perinteisessä rakkauden sävellajissa:
LE PRINCE CHARMANT
(à Cendrillon, en adoration)
Toi qui m’es apparue,
O beau rêve enchanteur,
beauté du Ciel venue,
Toi qui m’es apparue!
Ah!
(suppliant)
par pitié dis-moi,
dis-moi de quel nom te salue,
O Reine, la Céleste Cour
Qui, dans le Paradis,
t’invoque avec amour…
Par pitié, dis-le moi!
Par pitié!
Toi! Toi! qui m’es apparue!
Tuhkimo puolestaan tunnustaa Prinssille: ”Vous êtes mon Prince Charmant” (Olette hurmaava Prinssini):
CENDRILLON
(simple et tendre)
Vous êtes mon Prince Charmant!
Et si j’écoutais mon envie,
Je voudrais conserver ma vie
A vous complaire
(sans presser)
seulement…
Vous êtes mon Prince Charmant.
Et mon âme gémit, blessée (tendre)
Jusqu’à mourir,
mourir à la pensée De vous attrister
(sans presser)
seulement…
Vous êtes mon Prince Charmant.
Vous
(tendrement expressif)
êtes mon Prince Charmant!
Lemmenduetto päättää toisen näytöksen:
CENDRILLON
(à part, comme extasiée)
Sa voix
(par une joie inconnue)
est comme une harmonie
Qui ravit mon oreille
et tient mon coeur charmé!
LE PRINCE CHARMANT
Lors, je serais ton prince infortuné…
Reste! reste!
Prends
(avec élan)
pitié de mon coeur!
pitié! pitié de mon coeur!
III NÄYTÖS, 1. tableau: Paluu tanssiaisista:
Kreivittären tyttäret saapuvat tanssiaisista ja ihmettelevät tapahtunutta. Tuhkimo on murheissaan, jolloin isä ajaa muut naiset pois Tuhkimon huoneesta ja lupaa tyttärelleen palata maaseudulle. Tuhkimo muistelee äitinsä kuolemaa ja pakenee ulos. Seuraa III näytöksen 1. osan avauskohtaus: ”Enfin, je suis ici”
CENDRILLON
(haletante et inquiète)
Enfin, je suis ici…
La maison est déserte…
A revenir… j’ai réussi…
Sans être découverte;
Mais que de peine,
que de peine et de souci!
(bien chanté)
Fuyant dans la nuit solitaire,
(avec vivacité)
Par les terrasses du palais, en courant
J’ai perdu ma pantoufle de verre!
(avec chaleur)
Marraine! Marraine!
Ah! voudrez-vous me pardonner jamais?
(racontant avec émotion et animation)
A l’heure dite je fuyais… je fuyais…
III NÄYTÖS, 2. tableau: Keijujen tammi
Keijut laulavat ensin hymisemällä.
Haltijatarkummi valmistelee rakastavaisten jälleennäkemistä:
LA VOIX DE LA FÉE
Cher follets, brillez,
Cher follets, glissez!
VOIX DES ESPRITS
(sopranos)
Ames ou follets, ames ou follets!
(2e sopranos)
Ames, Ames!
(contraltos, tenors, basses)
Follets, Follets!
Keijut saattavat Prinssin ja Tuhkimon yhteen tammen alla lumotussa metsässä. Lumottu kukkapuu estää heidän tapaamisensa, mutta he tunnistavat toisensa äänestä ja laulavat rakkaudesta. Henkien ympäröimät rakastavaiset vaipuvat uneen sylikkäin.
CENDRILLON & LE PRINCE CHARMANT
(très expressif)
Et ta voix me pénètre,
d’une extase suprême…
oui, ta voix me pénètre d’une extase suprême!
ta voix me pénètre! d’une extase suprême!
Bonne fée… laissez-moi (le) la revoir!
IV NÄYTÖS, 1. tableau: Terassi Tuhkimon luona
Isä löytää Tuhkimon virrasta, ja neito kertoo tammesta, kukista ja Prinssistä. Isä luulee sitä uneksi, mutta kun tulee kuulutus, jotta kaikki prinsessat tulisivat kokeilemaan lasikenkää, Tuhkimo tajuaa, että hänen kokemansa olit totta eikä vain unta.
IV NÄYTÖS, 2. tableau: Palatsin suuri sali
Viimeisen kuvan aloittaa Prinsessojen marssi.
Tanssisalissa Prinssi tunnistaa Tuhkimon Haltijattaren avulla, joten seuraa onnellinen loppu.
LE FÉE
(au Prince Charmant)
Prince Charmant, rouvrez les yeux!
LE PRINCE CHARMANT
(tremblant, dans une joie d’extase
et apercevant Cendrillon)
C’est elle! c’est ma Lucette!
CENDRILLON
(simplement)
Cendrillon la pauvrette!
(simple et tendre)
Vous êtes mon Prince Charmant…
Laissez-vous renaître à la vie…
(expressif)
O mon prince, voilà, mon envie…
(lui rendant son coeur)
Reprenez-le ce coeur sanglant…
Vous êtes mon Prince Charmant!
LE PRINCE CHARMANT
(avec tendresse)
Ah! garde-le chère maîtresse!
Avril a refleuri!
CENDRILLON
(heureuse)
Avril a refleuri!
LA FÉE
(les unissant)
Avril pour eux a refleuri!
Kaikki laulavat tehneensä parhaansa kuljettaakseen yleisön läpi ”kauniiden sinisten maiden”.
TOUS
(au public)
La pièce est terminée.
On a fait de son mieux
Pour vous faire envoler
par les beaux pays bleus.
Sapho
Sapho (1896/1909; Opéra-Comique, 1897) on pièce lyrique, lyyrinen kappale, viidessä näytöksessä Alphonse Daudet’n romaanin (1884) mukaan Henri Cain’in ja Arthur Bernèden librettoon. Emma Calvé lauloi tässäkin Massenet’n oopperassa nimiosan. Ooppera vaatiikin valovoimaisen sopraanon vokaalisen näyttävyyden vuoksi. Teoksessa on myös kansanmusiikkia sekä eri aikojen tansseja. Massenet’n Sapfolla ei ole mitään tekemistä antiikin traagisen sankarin kanssa, vaan käsittelee 1800-luvun lopun maailmannaista, demi-mondaide, hyvissä piireissä liikkunutta kurtisaania. Vuoteen 1918 mennessä ooppera koki 100 tuotantoa.
Oopperassa nuori provencelaismies ihastuu Pariisissa taidemalliin, joka tunnetaan nimellä ”Sapfo”, Fanny Legrand. Ongelmat alkavat tästä, sillä nuoren miehen, Jean Gaussinin (tenori) perhe ei hyväksy malli Fanny Legrandia (sopraano), joka kuitenkin pitää nuorukaisen pauloissaan laulamalla tälle provencelaismelodioja. Pariskunta elää yhdessä vuoden, mutta Fannyn menneisyys monine rakkaussuhteineen ja aviottomine lapsineen katkaisevat suhteen.
Tarina muistuttaa hieman Verdin La traviatan juonta, minkä lisäksi yhteyksiä löytyy paikallisvärin suhteen Gounod’n Mireilleen ja Bizet’n Arleesittareen. Viimeisen näytöksen suuressa eroamiskohtauksessa Fannystä kuoriutuu esiin aidosti tunteva ja vahva nainen.
Juoni
I NÄYTÖS: Naamiaistanssit Caoudalin luona
Nuori ja ujo mies Jean Gaussin on tullut Provencesta Pariisiin opiskelemaan. Kuvanveistäjä Caoudalin naamiaistansseissa Jean vetäytyy äänekkään tanssimusiikin vuoksi syrjäiseen nurkkaan ja laulaa aarian. Jean ei ole kotonaan ja laulaa Ah ! Qu’il est loin, mon pays !
Kuuluisa ja kaunis taidemalli Fanny Legrand (Sapho) ihastuu nuoreen mieheen, joka eroaa hänen ystävistään. Fanny kiusoittelee 20-vuotiaan nuorukaisen kustannuksella, mutta pyytää hänet mukaansa. Neidon iloitteleva luonne tulee hyvin ilmi hänen laulustaan, kun hän pyrkii eroon ihailijoistaan:
II NÄYTÖS: Jean Gaussin huone
Jean laulaa provencelaisen laulun: ”O Magali, ma tant amado”.
Jeanin vanhemmat, Césair (basso) ja Divonne (Mezzosopraano), ovat vuokranneet huoneiston Pariisissa opiskelua varten, ja heidän mukanaan on ottotytär Irène (sopraano), jota on aiottu Jeanin vaimoksi. Kun vanhemmat ja Irène ovat lähteneet, Fanny ilmaantuu paikalle. Kun Fanny huomaa Jeanilla ”Saphon” marmoripatsaan, hän vaihtaa aihetta ja laulaa vanhan provencelaislaulun, jonka Jean oli laulanut näytöksen alussa ja joka saa Jeanin intohimon valtaan.
Rakastunut Jean sanoo, ettei hänellä ole tarjota mitään Fannylle, joka sanoo huolehtivansa talosta, kun Jean opiskelee. He vaipuvat toistensa käsivarsille. Nuoren parin rakkausonni kukoistaa samalla tavalla kuin Manon-oopperassa ennen kohta tapahtuvaa ikävää käännettä:
III NÄYTÖS: Ravintola Ville d’Avray’ssa
Jean ja Fanny juhlivat ystävien kanssa oienessä ravintolassa Pariisin lähettyvillä. Kun Fanny on poisssa, Caoudal kertoo Jeanilla naisen kevytkenkäisestä elämästä ja useista rakastajista, joista eräs oli joutunut vankilaan väärennetyn rahan vuoksi Fannyn luksuksen maksamiseksi. Kun Fanny palaa, hän tajuaa heti mitä on tapahtunut. Fanny yrittää väittää, ettei hän ole enää se aiempi ”Sapho”. Jean löytää kuitenkin Fannyn rakastajien kirjeitä, joista käy ilmi myös, että hän oli saanut lapsen väärentäjän kanssa. Seuraa myrskyisä riita, jossa Jean ilmaisee suuttumuksensa ja häpeänsä
ja jonka päätteeksi Fanny käskee Jeanin mennä takaisin papan, mamman ja serkkunsa luo jatkamaan porvarillista elämää.
IV NÄYTÖS: Avignonissa
Avignonissa Jean pyytää vanhemmiltaan ja Ireneltä anteeksi hairahdustaan ja saakin sen. Mutta silloin Fanny ilmaantuu paikalle ja yrittää valloittaa Jeanin takaisin. Mutta Jean muistuttaa Fannyä tämän menneisyydestä ja mahdottomuudesta palata yhteen. Fanny laulaa: Pendant un an je fus ta femme (Vuoden ajan olin naisesi.)
Äiti ajaa lopulta Fannyn tiehensä.
V NÄYTÖS: Pieni talo Ville d’Avray’ssa
Preludi Solitude (Yksinäisyys)
Jean ja Fanny ovat uudestaan pienessä talossaan. Fanny tajuaa, että hänen paikkansa on lapsen luona, mutta Jean nyt puolestaan haluaa palata yhteen, koska hän on jättänyt perheensä. Jean on väsynyt kaikesta tapahtuneesta, ja kun hän nukahtaa, Fanny antaa hänelle jäähyväissuukon sekä painaa oven hiljaa kiinni lähtiessään.
Le Jongleur de Notre Dame
Le Jongleur de Notre Dame (Neitsyt Marian jonglööri, 1900; Monte Carlo, 1902) on kolminäytöksinen miraakkeli eli ihme[kertomus] (miracle), Anatole Francen novellin (1892) pohjalta Maurice Lénan librettoon. Keskiaikaisena taustana toimi trubaduuri Gautier de Coincy’n sepittämä legenda (n. 1220). Ooppera tapahtuu Clunyn benektiiniluostarissa 1300-luvulla. Maalaisten ja enkeleiden sekakuoroissa on naisia, mutta muuten oopperan kaikki lauluroolit on kirjoitettu miehille. [Massenet’n opperaa ei pidä sekottaa Victor Hugon romaanin pohjalta sävellettyihin erinimisiin oopperoihin, mm. Notre Damen kellonsoittajaan!]
Jonglööri Jean liittyy benediktiineihin ja kokee luostarissa uskonnollisen hurmion, jonka vallassa hän kunnioittaa Neitsyt Marian patsasta ainoalla osaamallaan tavalla: tempuilla, laululla ja soitolla. Patsas alkaa hehkua, Jean kuolee ja luostariveljet julistavat tapahtuneen ihmeeksi.
Musiikissa kuullaan keskiaikaista tyylittelyä: yksiäänistä laulua kautta oopperan ja fiideliä matkivaa viulunsoittoa. Päätösnäytöksessä Jean esittää Neitsyelle Sotalaulun, Rakkausromanssin sekä tanssikohtauksen. Oopperassa on katolisuudelle tyypillistä spirituaalisuutta, kenties dogmaattisuuden lempeää kritiikkiäkin, sillä France oli katolisuuden terävä kriitikko.
I NÄYTÖS: Tori Clunyssä
Ooppera alkaa diatonisella preludilla kuin keskiajan renessanssin puhallinyhtyettä jäljitellen. Luostarin edessä tanssitaan ja lauletaan. Jonglööri Jean (tenori) haluaa ansaita rahaa viihdyttämällä ohikulkevia ja soittamalla fiideliä (vielle)
. Häneltä ei vaadita kuitenkaan temppuja, vaan maallista laulua ”Halleluja viinille”.
Hän ensin vastustelee mutta suostuu pyyntöön. Priori (basso) ilmaantuu ja haluaa nuhdella Jeania, mutta kun hän näkee miehen katumuksen, priori pyytää Jeani liittymään munkkeihin sielunsa pelastamiseksi. Munkit laulavat Le bénedicitén.
II NÄYTÖS: Luostari
Luostarissa munkit suorittavat tehtäviään. He laulavat kauniita sävelmiä Neitsyt Marian kunniaksi, mutta hänellä itsellään ei ole mitään tarjottavaa. Munkit riitelevät siitä, sopiiko Jean heidän joukkoonsa, etenkin kun tämä ei oikein osaa osallistua palveluksiin ja torkahtelee, ja muut laulavatkin: ”Jean ne sait rien qu’au réfectoire, boire et manger, manger et boire.” (Jean ei osaa tehdä muuta kuin olla ruokasalissa, juoda ja syödä, syödä ja juoda.)
Luostarin kokki Boniface (baritoni) ystävystyy Jeani kanssa ja laulaa legendan salviapuskasta, joka avasi lehtensä suojellakseen nukkuvaa Jeesus-lasta.
Kun Jean näkee, kuinka munkit antavat kallisarvoisia lahjoja juuri valmistuneelle Neitsyt Mariana patsaalle, hänkin päättää antaa parastaan siitä mitä hän osaa.
III NÄYTÖS: Kappelissa
Maalari- ja kuvanveistäjämunkit ihailevat vasta valmistunutta patsasta. Kun Jean saapuu, kaikki vetäytyvät näkymättömiin. Jean riisuu kauhtanansa ja pukee päälleen vanhan jonglöörin asunsa, jolloin munkit menevät varoittamaan prioria. Jean soittaa kampiliiraa ja tanssii: ensin Sotalaulu
Sitä seuraa Rakkauslaulu:
Kolmas laulu Marialle on katkelma Adam de la Hallen sepittämästä keskiaikaisesta laulunäytelmästä Le jeu de Robin et Marion:
Nyt munkit aikovat tarttua häneen ja syyttää pyhänhäpäisystä. Boniface pysäyttää heidät, sillä patsas herää henkiin, ojentaa käsivartensa ja siunaa Jeanin.
Jean vaipuu polvilleen, kun taivainen valo loistaa alttarista ja Neitsyt nousee taivaisiin. Kaikki huomaavat ihmeen tapahtuneen; mukana on myös mainiota huumoria, kun Jean laulaa: ”Lopultakin ymmärrän latinaa.”
Kun priori laulaa Heureux les simples, car ils verront Dieu (Autuaita ovat yksinkertaiset, sillä he saavat nähdä Jumalan), Jean kuolee ja munkit sekä enkelit laulavat Aamenen. Priorin laulama säe on samalla oopperan pääaihe.
ja
Chérubin
Chérubin (1903; Monte Carlo, 1905), comédie chantée en trois actes (laulettu komedia kolmessa näytöksessä), on Mozartin Figaron häiden jatkokertomus, joka tosin Francis de Croissetin ja Henri Cain’in kirjoittamana versiona menee kauaksi Beaumarchais’n näytelmätrilogian päätösosasta La mère coupable, ou L’autre Tartuffe (Syyllinen äiti eli Toinen Tartuffe, 1792) ja keskittyy 17-vuotiaaseen naishakuiseen Cherubinoon. Nuori mies – tosin lyyrisen sopraanon housuroolissa tässäkin – valitsee lopulta vaimokseen Ninan (sopraano), kreivi Almavivan holhokin. Oopperassa on kaikuja 1700-luvun musiikista, Mozartista sekä espanjalaisuudesta kastanjetteineen.
I NÄYTÖS
Hieman Offenbach– ja Chabrier-tyyppisen alkusoiton jälkeen ilmenee, että Cherubin on saanut ensimmäinen komennuksen sotaväkeen. Cherubinin opettaja, Filosofi (basso), järjestää juhlat, etenkin kun nuorukaisella on 17-vuotissyntymäpäivä. Kreivittären palvelustyttö Nina (sopraano) kertoo Filosofille rakastavansa Cherubinia ja virittää nuoresta miehestä hurmaantuneen laulun:
Aatelismiehet kuitenkin nauravat, ettei Cherubin ole tytön kuvaama täydellinen rakkauden kohde:
Chérubin laulaa siihen: ”Je suis gris! Je suis ivre!”
Hovin juhlissa oli 1700-luvulla tyypillisesti luontoon kaipaavia kohtauksia, pastoraaleja, vastakohtana urbaanille sekä hovimaailmalle.
erttua (tenori) ja Paroni (baritoni) kertovat, että Cherubini on tilannut juhlaa espanjalaisen tanssijan nimeltään L’Ensoleillad (sopraano). Cherubin saapuu ja livauttaa salaa Kreivittärelle (sopraano) lemmenkirjeen. Cherubin kertoo Filosofille rakastavansa sekä Kreivitärtä että L’Ensoleilladia. Kreivi (baritoni) ryntää paikalle raivoissaan ja uhkaa surmata miekkosen, sillä hän löytänyt kirjeen Kreivittärelle. Nina pelastaa tilanteen ja selittää kirjeen olevan hänelle. Kreivi rauhoittuu ja pyytää anteeksi asianosaisilta. Nina osaa madrigaalin ulkoa ja laulaa sen kokoontujille: ”Lorsque vous n’aurez rien à faire”.
Näytöksen lopuksi L’Ensoleillad saapuu: Entrée de L’Ensoleillad.
II NÄYTÖS
Näytös alkaa espanjalaistyylisellä tanssilla, joka toistuu myöhemmin näytöksessä L’Ensoleilladin tanssimana ”La Manola” -musiikkina (mandoliini).
Kreivin linnan läheisessä majatalossa vieraat eivät ole tyytyväisiä paikan tasoon, eivät myöskään Kreivitär ja Paronitar (mezzosopraano). Upseereita saapuu juhlistamaan Cherubinin komennusta. Paikalle tullut Cherubin alkaa flirttailla kapteeni Ricardon (tenori) rakastajattaren kanssa, minkä vuoksi kapteeni haastaa kaksintaisteluun Cherubinin. L’Ensoleilladin saapuminen siirtää kaksintaistelua. Kaksintaistelu pidetäänkin, kunnes Filosofi keskeyttää sen ja saa aikaa rauhan.
L’Ensoleillad haluaa huolten sijaan iloisuutta.
Cherubin laulaa naisten tuottamassa huumassa.
Seuraavaksi Cherubin laulaa serenadin parvekkeella oleilevalle L’Ensoleilladille, joka myös vastaa: “Qui parle dans la nuite confuse?” (Kuka puhuu hämärässä yössä?):
Loppuosa duetosta on suuri rakkauskohtaus.
Muilla parvekkeilla olevat naisetkin, Kreivitär ja Paronitar, luulevat serenadin kohdistuvan juuri itseensä. Herttua, Paroni ja Kreivi kaikki vihastuvat luullessaan Cherubinin laulavan vaimoilleen, joten he pyytävät hyvitystä Cherubinilta, joka pakenee.
III NÄYTÖS
Kaikki kolme jalosukuista odottavat pääsevänsä kaksintaisteluun Cherubinin kanssa, joten miekkonen luulee kuolevansa ja kirjoittaa viimeisen tahtonsa. Filosofi yrittää opettaa Cherubinille kaksintaistelutekniikoita, mutta majatalon isäntä (baritoni) on kauhuissaan mahdollisista taisteluista. Mutta Cherubin selittää Kreivittärelle ja Paronittarelle, että hänen serenadinsa oli tarkoitettu L’Ensoleilladille. Kaksintaisteluista kaksi perutaan, mutta Cherubin on onneton, sillä L’Ensoleillad häipyy majatalosta iloisena luomatta katsettakaan Cherubiniin. L’Ensoleilladin aubadessa, aamulaulussa, kuullaan huikentelijattaren credo mandoliinien ja kitaroiden säestyksellä “Vive amour qui rève, embrase et fuit! / Vive amour qui meurt en une nuit!” (Eläköön uneksuva, roihuava ja pakeneva rakkaus! / Eläköön yhden yön rakkaus!).
Nina saapuu ja kertoo Cherubinille menevänsä luostariin, koska hän ei saa vastarakkautta. Nyt Cherubin tajuaa vihdoin, että Nina on se oikea nainen, jota hän rakastaa. Tapahtuu sovinto, minkä merkiksi saadaan rakkausduetto:
Kolmaskin kaksintaistelu Herttuan kanssa peruuntuu, kun Cherubin ilmoittaa kaikille rakkautensa Ninaa kohtaan.
Ariadne
Ariane (Ariadne, 1905; Opéra, 1906), opéra en cinque actes Catulle Mendès’n runon pohjalta perustuu tunnettuun antiikin tarinaan Ariadnesta. Vaikka ooppera ei ole saanut paljon esityksiä, Faurén mukaan ”Ariadne on ylevä, suuri ja liikuttava”. Sinänsä aihe on ollut suosittu lähtien Georg Bendan melodraamasta Ariadne auf Naxos (1775) aina Richard Straussin samannimiseen oopperaan (1912).
Massenet’n opperassa Theseus (tenori) valitsee mieluummin Ariadnen (sopraano) Faidra-sisaren (sopraano) kuin uskollisen Ariadnen, joka oli käynyt jopa hakemassa sisarensa manalasta, Persefoneen (mezzosopraano) valtakunnasta.
I NÄYTÖS
Ooppera alkaa seireenien laululla:
Ateenan kuningas Theseus on purjehtinut Kreetalle, jota hallitsee kuningas Minos, päästäkseen vastatusten Minotauruksen kera. Hänen kumppaninsa Perithouse ei pidä Theseuksen ottamasta riskistä mennä labyrinttiin.
Rakastunutta Ariadnea pelottaa niinikään Theseuksen hanke:
ja hän lausuu rukouksen Kyprokselle.
Faidra on etsinyt Ariadnea ja musiikki paljastaa hänen pukeutumisensa metsästäjän sotisopaan.
Ariadne on paljastanut Theseukselle labyrintin salaisuuden ja sieltä ulos selviämiselle langan avulla, mikä panee Faidran syyttämään sisartaan petoksesta ja ärtymään Ariadnelle tämän rakkaudesta Theseusta kohtaan.
Theseuksen taistelun Minotaurusta vastaan alkaessa kuullaan seitsemän neitsyttä ja seitsemän efebiä (nuorta miestä) huutavat Theseusta apuun samalla kun labyrintista kantautuu hirveä mylvintä (vrt. Wagnerin Siegfried).
Pelastetut puhkeavat voitonhuutoihin:
Sankari on kiitollinen Ariadnelle ja haluaa viedä tämän Ateenaan ja kruunata kuningattarekseen.
Faidra seuraa paria piinan tunteen vallassa.
II NÄYTÖS
Vene lipuu halki idyllisten maisemien sekä saarten Paros, Mélos, Andros, Lemnos ja Kypros editse ja vielä Ateenan ohi. Merellä rakastavaiset ovat vetäytyneet omaan soppeensa,
kun taas Faidra kiehuu mustasukkaisuudesta.
Myrsky saa laivan pois reitiltä Faidran iloksi
ja se saa laivan ajautumaan Naxoksen kasvillisuudeltaan rehevälle saarelle.
III NÄYTÖS
Naxoksella Theseuksen kumppani Perithous (baritoni) yrittää muistuttaa sankaria velvollisuuksistaan, sillä tämä on yhä tunteidensa vallassa – nyt tosin Faidraa kohtaan. Ariadne ilmaisee epätoivonsa sisarelleen, jota hän toivoo puolesta puhujakseen. Faidra yrittää sitä, vaikka se on vastoin hänen sydämensä halua. Theseus aloittaa Faidran taivuttelun vetoamalla heidän molempien soturiluonteeseensa:
Faidra pitkään kieltäytyy, mutta ei voi lopulta kätkeä intohimoaan Theseusta kohtaan: he tunnustavatkin yhteisen rakkautensa, minkä nähdessään Ariadne pyörtyy.
Ariadnen valitus ”Ah!le cruel! Ah! la cruelle!” (Ah, te julmurit!) kohdistuu molempiin hänet pettäviin henkilöihin.
Katumuksen vallassa Faidra ruhjoo Adoniksen patsaan, jolloin jumalatar Cypris/Kypros (sopraano) vihastuu häväistyksestä ja antaa Faidran musertua patsaan alle. Itkijättäreiden kera seuraa kohtaus Cortège funèbre.
Pantomime liittyy hautajaismenoihin
Palattuaan tajuihinsa Ariadne pyytää Cypristä palauttamaan siskon takaisin elämään. Jumalatar suostuu ja määrää Sulottaret saattamaan Ariadnen kuolleiden valtakuntaan.
IV NÄYTÖS
Tartaruksessa Manalan vanhukset valittavat:
Persefone surkuttelee kovan onnensa vuoksi.
Sulottaret laskeutuvat marssien Manalaan.
He taistelevat fuurioita vastaan.
Ariadne pyytää Persefonea palauttamaan Faidraa henkiin, ja Manalan valtiatar suostuu lopulta pyyntöön, kun Ariadne antaa hänelle ison ruusukimpun.
Faidra palaa henkiin haluamatta sitä.
V NÄYTÖS
Faidran kuolema ja Ariadnen kuolema saavat Theseuksen viivyttämään Naxoksella oloa. Molemmat naiset saapuvat. Faidran kiitollisuudesta Ariadnea kohtaan päättää palauttaa sisarensa Theseukselle, joka nyt näyttää palvovan uudestaan ensirakkauttaan.
Mutta Faidran ja Theseuksen intohimoa panee heidät unohtamaan lupauksensa.
He jättävät Ariadnen saarelle ja purjehtivat pois. Ariadne ensin ihmettelee valehtelua.
alistuu seireenien laululle ja kulkee hitaasti merelle ja hukuttautuu.
ja
Thérèse
Thérèse (1906; Monte Carlo, 1907), drame musical, on kaksinäytöksinen musiikkidraama Jules Claretien librettoon. Ooppera tapahtuu Ranskan vallankumouksen aikaan 1792-73 terrorin vallitessa. Nimisankaritar (mezzosopraano) kamppailee velvollisuuden eli aviomiehensä André Thorelin (basso) ja rakastajansa eli markiisi Armand de Clervalin (tenori) välissä. Hän lausuu kuolemantuomionsa huutaessaan ”Vive le roi!” (Eläköön kuningas!) seuratessaan girondistimiestään Thorelia mestauspaikalle, samalla kun hän pelastaa rakastettunsa Clervalin, joka oli tarjonnut Thereselle pakomahdollisuutta. Massenet on tavoittanut hyvin vallankumousajan dramatiikan musiikissaan.
I NÄYTÖS: Toukokuu 1792, Clagny lähellä Versailles’ia
Välttääkseen vallankumouksen raivon markiisi Clerval on paennut Ranskasta. Hänen lapsuuden ystävänsä André, jonka isä toimi Clervalin linnan pehtorina, on nyt girondistina ostanut huutokaupassa linnan, jonka hän aikoo palauttaa vallankumouksen jälkeen sen oikealle omistajalle eli Armandille. André on uuden vallankumouksen kautta määritellyn isänmaan kiihkeä kannattaja.
Thesere kertoo miehelleen pelkäävänsä paljoa yksinoloa, sillä hän voisi joutua vallankumouksellisten pahoinpitelemäksi.
Kun Therese toivoo heidän pääsevän pois vallankumouksen jaloista, André aavistaa, että Thereseä painaa jokin muukin asia. André ei tiedä, että hänen nuori vaimonsa Therese rakastaa Armandia. Kysyessään vaimoltaan tämän rakkaudesta, tämä vakuuttaa kuuluvansa kokonaan miehelleen, jo kiitollisuudesta siitä, että André oli ottanut hänet, köyhän tytön, vaimokseen. André tunnustaa, että Therese on hänen onnensa lähde.
Yksin jäätyään Therese ajattelee kunnioittavansa miestään, mutta on yhä rakastunut Armandiin, ja muistelee heidän jäähyväistapaamistaan ennen miehen pakoa Ranskasta. Armand palaa linnaan incognito:
ja yrittää sytyttää uudestaan rakkauden Theresen kanssa, mutta neito haluaa olla uskollinen miehelleen,
Armandin on tyydyttävä kohtaloonsa ja unohtamiseen.
Tosin Andre piilottaa Armandin kattonsa alle.
II NÄYTÖS: Kesäkuu 1793, Pariisi
Alussa kuulla Le menuet d’amour, kuin vanhojen aikojen muistona.
Therese laulaa toiveikkaan aarian ”Jour de juin, jour d’été”:
Tilanne pahenee Pariisissa ja kuningasperhe on teloitettu, mutta girondistit joutuvat epäsuosioon. Yhä enemmän päitä putoaa vallankumousoikeuden tuomitsemina, joten Therese toivoo pääsyä pois mielivallan alta. André ei usko joutuvansa vallankumousmiehenä pulaan suojellessaan markiisia, joten hän antaa tälle kirjeen, joka valtuuttaa markiisin pakenemaan. Nyt heidän ystävänsä Morel (baritoni) saapuu ja kertoo kauhu-uutisen: viha on kääntynyt girondisteja vastaan. André haluaa kuitenkaan liittyä girondisti-ystäviinsä, joten hän ottaa jäähyväiset vaimoltaan ja markiisilta.
Kun Armand on saanut taivuteltua Theresen lähtemään matkaansa, Morel saapuu kertomaan, että Andréta ollaan viemässä giljotiiniin. Therese vaatii Armandia pakenemaan ensin, ja hän liittysi sitten tämän matkaan myöhemmin. Mutta kun Therese näkee Andréta vietävän teloituspaikalle, hän kajauttaa kuoleman tuovan huutonsa ”Kauan eläköön kuningas!”
Bacchus
Bacchus (1908; Opéra, 1909), opéra, Catulle Mendèsin librettoon, on jatko-osa Ariadnelle ja perustuu hindulaiselle Râmajana-mytologialle. Theseuksen hylkäämä Ariadne (sopraano) purjehtii orienttiin Bacchuksen (tenori) kera. (Teoksella on sikäli yhteyksiä Richard Straussin oopperaan Ariadne auf Naxos.) Nepalissa Bacchus yrittää käännyttää paikallisen asujaimiston kuningatar Amahellia (mezzosopraano) vastaan. Kuningatar kuitenkin rakastuu Bacchukseen ja pyytää Ariadnea uhraamaan elämänsä Bacchuksen puolesta, jolloin tästä tulee puolijumala.
Ooppera ei menestynyt ensi-illassa, sillä libretisti kuoli teoksen produktion valmistumisaikana, ja Bacchusta esitettiin vain viisi kertaa. Ooppera on jäänyt unholaan, lukuun ottamatta III näytöksen koko toisen tableaun täyttävää laajaa balettikohtausta.
I NÄYTÖS: Manalassa, Tartarus
Persefone (puherooli) kysyy Ariadnen kohtalosta, koska hänen ruusunsa ovat kuihtuneet. Clotho (puherooli) ilmoittaa Ariadnen hylkäämisestä, mutta että hän purjehti nyt (Theseus-kasvoisen) Bacchuksen kera kohden tuntemattomia kaukaisia maita. Syvyydestä nousee jumala Antéros (puherooli) muistuttaa rakkauden kuolemattomudesta ja näkee kaukana parin laivan rantautuvan Intiaan.
II NÄYTÖS, 1. kuva: Nepalissa, Sakias Voimallisen mailla Himalajan rinteiden ja Aviravati-virran välissä
Kunnianarvoisen Ramavacoun (basso) ja hänen buddhalaisoppilaansa mietiskelyn keskeyttävät Bacchus ja hänen joukkonsa, jotka laulaessaan viinistä päihtyneinä kylvävät epäsopua kuningatar Amahellin väen keskuuteen. Raivon ollessa huipussaan kuningatar rukoilee apua Sakiakselta. Ramavacou taivuttelee apujoukoiksi suurten apinoiden armeijaa, kun Bacchus saapuu kärryillään joukkojensa ja Ariadnen kera kuuluttaakseen voittoaan ennen lähtemistä taisteluun. Seuraa Interludi: Apinoiden taistelu.
II NÄYTÖS, 2. kuva: Taistelun jälkeen
Pirstaleiden keskeltä Amahelli löytää haavoittuneen Ariadnen, joka saatuaan takaisin tietoisuutensa näkee verta vuotavan ja makaavan Bacchuksen tuhotuissa vaunuissaan. Kun Ramavacou vannoo surmaavansa Bacchuksen, Amahelli hurmaantuneena miehen kauneudesta pelastaa miehen hengen ja ymmärtää Ariadnen olevan tämän puoliso.
III NÄYTÖS, 1. kuva: Sakiaksen palatsin terassi
Amahelli on ajatuksiinsa vaipunut mietiskelyhetkellä nunniensa kanssa. Hän kieltäytyy uskomasta elämään ja rakkauteen, jonka kaunein nunnista Kéléyi (sopraanoa) on kuitenkin jo kokenut. Bacchus saa Ramavacoun ja tuomareiden raivon purkautumaan, kun he juhlivat elämän iloja. Amahelli ei voi nää hillitä itseään, joten hän ohjaa muut pois ja tunnustaa kiihkeän rakkautensa Bacchusta kohtaan. Bacchus pyytää häntä ajamaan tuomarit tiehensä, vapauttamaan joukkonsa, päästämään heidät viinitarhaan sekä ottamaan vastaan kilpailijansa Ariadnen. Yritettyään turhaan kieltäytyä Amahelli suostuu viimeiseen pyyntöön ja avatuttaa palatsinsa portit.
III NÄYTÖS, 2. kuva: Metsä, ”Dionysoksen mysteerit”. Tanssikertomus ja nuorten hindusotilaiden sekä Sakian seuraajattarien perehdyttäminen orgioiden mysteereihin.
Nocturne. Metsä kuutamossa
Fauneja ja satyyreitä
Uhrilahjakulkue
Metsästäjättäret ja bakkantit
Initiaatiot eli perehdyttämiset:
1.Allegretto moderato
2. Lento sostenuto
3. Allegro
4. Allegro
Viinillä kastaminen
Bakkanaali
IV NÄYTÖS, 1. kuva: Sakiaksen palatsissa
Odottaessaan Bacchuksen paluuta, lähteneenä lyötynä apinoiden viinin avulla, Ariadne ymmärtää Amahelliltä, että Bacchus joutuisi roviolle, jollei Zeus hyväksyisi muuta uhria tämän tilalle. Hulluna ilosta Ariadne heti uhriutuu ja hautajaiskulkueen saattelemana hän suuntaa tiensä roviolle. Amahelli nauttii voitostaan, mutta Bacchus havaittuaan uhkaavan rikoksen palaa välittömästi ja kyselee Amahellilta Ariadnen kohtalosta ennen kiirehtimistään roviolle.
IV NÄYTÖS, 2. kuva: Ariadne roviolla. Kallionäkymä, ylhäällä Zeuksen temppeli
Viimeisen kuvan avaa ”Hautajaislaulu”, Chant funèbre.
Ariadne surmaa itsensä tikarilla, jonka hänelle oli salaa antanut nuori papitar. Saavuttuaan paikalle liian myöhään Bacchus rukoilee Zeukselta oikeutta. Amahelli langettaa salaman, ja Ariadne nousee taivaaseen jumalaksi korotettuna, kuin ”kautta aikojen säteilevän ja voitokkaan Kreikan ilmestyksenä”.
Kirjallisuutta ja lähteitä
Bonnaure, Jacques 2011. Massenet. Actes Sud/Classica.
Branger, Jean-Christophe 2024. Jules Massenet, une vie au sevice du théâtre. Librairie Arthème Fayard.
Debussy, Claude 2001 [1901]. Monsieur Croche – Antidiletantti, suom. Minna Pöllänen. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.
Dictionnaire de la musique en France au XIXe siècle, toim. Joël-Marie Fauquet 2003. Fayard.
Harding, James 1970. Massenet. New York: St. Martin’s Press.
Huebner, Steven 1999. French Opera at the Fin de Siècle. Wagnerism, Nationalism, and Style. Oxford: Oxford University Press.
Irvine, Demar 1994. Massenet. A Chronicle of His Life and Times. Portland, Oregon: Amadeus Press.
La Belle Époque de Massenet, toim. Christophe Ghristi & Mathias Auclair 2011. Opéra de Paris, Bibliothèque nationale de France: Gourcuff Gradenigo.
Lacombe, Hervé 2001 [1997]. The Keys to French Oper in the Nineteenth Century, engl. Edward Schneider. Berkeley etc.: University of California Press.
Massenet, Anne 2001. Jules Massenet en toutes lettres. Paris: Éditions de Fallois.
The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
Olivier, Brigitte 1996. J. Massenet. Itinéraires pour un théâtre musical. Essai. Actes Sud: Hubert Nyssen Editeur.
Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.
Sävelten maailma. Musiikinkuuntelijan tietoteos, toim. Oiva Talvitie & Kari Rydman 1956 (orig. D. Ewen: Music for Millions). Helsinki: WSOY.
http://veijomassenet.blogspot.com
The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.
Walsh, T. J. 1981. Second Empire Opera. The Théâtre Lyrique Paris 1851-1870. London: John Calder, New York: Riverrun Press.
Artikkelia luettu: 88
Takaisin ylös
