Oopperoiden tulvaa
Le Cid
Le Cid (1885, Opéra), suuri ooppera, perustuu Corneillen näytelmään (1637) ja kertoo legendaarisesta espanjalaistaistelija Rodrigo Diaz de Bivarista (1026-99), joka löi maurit. Oopperan jännite syntyy siitä, kun Rodrigue (tenori) on joutunut kunniasyistä, puolustaakseen isäänsä Don Diègueta (basso), tappamaan tämän häväisseen kreivi de Gormasin (basso), kihlattunsa Chimènen (sopraano) isän.
Massenet’n oopperan Le Cid (1885) taustalla on monivaiheinen kerrostuma historiaa. Se alkaa islamin tekemästä valloitusretkestä, jonka tuloksena käytännössä koko Espanjan niemimaa joutui maurien vallan alle (711–). Lähes välittömästi (718) alkoi miltei 800 vuotta kestänyt reconquista, takaisinvalloitus, joka päättyi vasta 1492, kun Aragonian Ferdinand II ja Kastilian Isabelle kukistettuaan viimeisen islamijohtajan, Granadan Boabdilin, yhdistivät Espanjan (Navarra liittyi siihen 1512).
Ranskan historiasta muistetaan ritari Roland (Orlando italialaisittain), josta tuli kuolemansa (778) jälkeen saraseenien ja kristittyjen välisen sodan symbolihahmo, vaikka hänen Kaarle Suuren armeijan jälkijoukkonsa surmattiin lähinnä baskien toimesta.
Maurilaisten ja espanjalaisten sotimista reconquistan aikana.
Espanjalaisittain takaisinvalloitussodan legendaarisin nimi on Rodrigo Díaz de Bivar (1045–99), Burgosin lähistöllä syntynyt soturi, joka saa ritarin arvon oopperan alussa. Hän sai lisänimensä “El Cid” (Herra/Päällikkö) vihollisiltaan – ja yhtä lailla liittolaisiltaan – maureilta rohkeutensa ansiosta. Espanjalaiset puolestaan lisäsivät nimen perään epiteetin “Campeador” (Voittaja). Oikeasti hän sotapäällikkönä tarjosi palveluksiaan kahdellekin Kastilian espanjalaiskuninkaalle sekä, tultuaan ajetuksi maanpakoon, myös kahdelle Saragonian maurihallitsijalle ja vielä yhdelle arabialaiselle valencialaishallitsijalle, jonka surmautettuaan hän hallitsi Valenciaa käytännössä kuninkaana (1094–99).
Jo 1100-luvulla El Cidistä kirjoitettiin 3700 säettä käsittävä chanson de geste -sankarirunoelma El Cantar de mío Cid (Cidin runoelma), joka julkaistiin ensi kerran 1700-luvulla (1779). Ensimmäinen uuden ajan El Cidiä käsittelevä käsittelevä kaunokirjallinen teksti on Guillén de Castron (1569–1613) kirjoittama dramaattinen eepos Las mocedades del Cid (Cidin nuoruusteot, 1618). Paljossa sen pohjalta Pierre Corneille (1606–1684) kirjoitti näytelmänsä, Le Cid (1636), lajiltaan tragic-comédie, ja se toimi myös Massenet’n libretistien (Louis Gallet, Édouard Blau, Adolphe d’Ennery) tekstilähteenä.
Rodrigo Díaz de Bivar, ”El Cid”, ”Campeador” (1045–99)
Corneillen näytelmä oli aikanaan Pariisin yleisön suosikkeja, sillä sen teemat, yhtäältä kunnian ja velvollisuuden, toisaalta rakkauden ja intohimon väliset suhteet olivat ajankohtaisia 30-vuotisen sodan ja monien Richelieun pääministerikauden ongelmien runtelemalle Ranskalle ja sen nuorelle ylimystölle. Näytelmä tuotti vaivaa Richelieulle, sillä Ranska oli sodassa Espanjan kanssa ja siinä kuitenkin ylistettiin vihollismaata; lisäksi hän oli juuri kieltänyt kaksintaistelut. Kirjalliset arvioitsijat sekä Ranskan Akatemia haukkuivat näytelmää aiheen, huonojen säkeiden, puuttuvan kauneuden sekä Aristoteleen luoman normin, ajan, paikan ja tapahtumien ykseyden laiminlyönnin vuoksi. Näytelmä kun tapahtuu eri paikoissa – eri puolilla Sevillaa, Massenet’n oopperassa Burgosissa ja Granadassa – ja oli tuomareiden mielestä epäuskottava: kun Rodrigue on surmannut Chimènen isän kaksintaistelussa, vielä samana päivänä neito antaa sankarille lupauksen tämän lähtiessä sotaan.
Burgosin katedraali
El Cidin legenda antoi sittemmin innoituksen erinäisille kirjallisille ja musiikillisille tuotteille. Herderin teosta Der Cid nach spanischen Romanzen (Cid espanjalaisten romanssien mukaan, 1803) luettiin laajalti Euroopassa. Victor Hugo omisti teoksessaan La Légende des Siècles (Vuosisatojen legenda, 1859–83) 728 säettä runoelmalle Romancero du Cid. Keskiaikainen Cid-epiikka käännettiin (1814–58) ranskaksi otsakkeella Roman du Cid. Hävityn Preussin-sodan (1870) vuoksi Ranskassa kuulutettiin uutta sankarimieltä, jonka kohottamisessa palvelikin Henri de Bornier’n patrioottinen näytelmä La Fille de Roland (Rolandin poika, 1875), joka on Cid-jäljitelmä.
Musiikissa tarina on sävelitetty ainakin kolmesti oopperaksi. Varhaisin niistä on Antonio Sacchinin (1730–86) Roomaan säveltämä vakava ooppera Il gran Cidde (1764), josta tuli ranskalaisena muokkauksena lyyrinen tragedia Chimène ou le Cid (1783). Melko unohdettu, mutta erinomainen Cid-oppera on Peter Corneliuksen (1824–74) saksankielinen ja Wagner-vaikutteinen Der Cid (1860–64, Weimar), jossa etenkin Chimenen osuus on taitavasti piirretty: hän kehittyy uskottavasti isänsä “murhaajaa” vihaavasta raivottaresta rakastavaksi naiseksi. Ranskalaista Corneille-innostusta 1800-luvun jälkipuolella ruokki lisäksi Gounod’n ooppera Polyeucte (1878).
Ooppera tapahtuu 1000-luvulla Espanjassa.
NÄYTÖS
1. kuva: Burgosissa, kreivi Gormasin palatsissa.
Rodrigue eli El Cid (tenori) on voittanut maurit ja kuningas Ferdinand (basso) aikoo aateloida hänet. Gormasin (basso) tytär Chiméne (sopraano) ja Cid rakastavat toisiaan, ja Cimène on onnellinen isän annettua liitolle siunauksensa.
CHIMÈNE
(avec ivresse)
Aimer! aimer! je puis aimer l
ibrement devant tous!
Ah! la chère promesse!
Il est des coeurs parfois
timides ou jaloux
Qui trouvent des douceurs
à cacher leur tendresse!
Mais à ceux-là le mien
n’est point pareil.
L’aveu de mon bonheur
en redouble l’ivresse!
A mes fières amours il
faut le clair soleil!
(expressif)
Et librement je veux aimer!
Kuninkaan oma tytär Doña Urraque (sopraano) eli Infanta (kruununprinsessa) rakastaa myös Cidiä, mutta avioliitto ei tule kyseeseen Cidin alemman säädyn vuoksi, joten Infante luovuttaa miehen suosiolla Chimènelle:
INFANTE
Je n’ai pas le droit, le droit d’aimer!
CHIMÈNE
Soyez clémente souveraine!
Et laissez-moi le droit de l’aimer!
Soyez clémente!
Ah! laissez-moi le droit d’aimer!
Ah!
Laissez-moi le droit, le droit d’aimer!
2. kuva: Kuninkaan linnan käytävä, joka johtaa Burgosin katedraalin portille
Juhlavat aatelisseremonit järjestetään katedraalissa.Kuningas aateloi ritarin Rodriguen, joka vannoo ensin kunniavalan ”Espanjalle ja sen vapaudelle”:
RODRIGUE
(l’épée à la main)
O noble lame étincelante,
Pure comme un regard d’enfant,
Combats gardienne vigilante
Et fais l’honneur seul triomphant!
Pendant les injustes querelles
Reste immobile à mon côté,
Mais sois de flamme et prends des ailes
Pour l’Espagne et sa liberté!
ja sitten valan Pyhälle Jaakob Compostelalaiselle:
RODRIGUE
A Saint Jacques de Compostelle,
j’ai voué ma foi;
Il me verra toujours à sa cause fidèle,
Quand je l’invoquerai,
qu’il regarde vers moi! (dans une sorte d’extase)
Puis, là -haut, dans l’espace…
Une vision passe…
Elle semble venir des mondes infinis!
(regardant Chimène)
Ange ou femme, mes jours à tes jours
sont unis; Avec ce fier regard
(en animant)
avec ce doux sourire.
Tu ne saurais jamais conduire
Qu’aux chemins glorieux
ou qu’aux sentiers bénis!
Kuningas nimittää Cidin isän Don Dièguen (basso) kruununprinssin eli Infanten holhoajaksi, mutta koska Gormas oli myös havitellut paikkaa, hän herjaa ja sivaltaa Diègueta sekä riisuu tämän aseista, mikä aiheuttaa Don Dieguen raivokohtauksen:
DON DIÈGUE
(seul, anéanti)
O rage! ô désespoir… ô vieillesse ennemie!
Ah! pourquoi n’ai-je pas, au tombeau glorieux,
Avant cette infamie
Rejoint les grand aïeux!
(très expressif et soutenu)
Maintenant que je vive, ou bien
que je succombe…
De cet affront gardé me suivra le remords!
Et j’irai sous le ciels ou j’irai dans la tombe…
Méprisé des vivants ou repoussé des morts!
Isä pyytää Cidiä puolustamaan suvun kunniaa, mutta Cid on onneton joutuessaan taistelemaan tulevaa appeansa vastaan.
DON DIÈGUE
Rodrigue, as tu du coeur?
RODRIGUE
(avec ardeur)
Tout autre que mon père l’éprouverait sur l’heure!
DON DIÈGUE
Ah! j’aime ta colère, mon fils!
RODRIGUE
(anxieux) Parlez!
DON DIÈGUE
On m’a devant tous outragé!
Un homme m’a frappé…
lâchement… au visage!
RODRIGUE
(bondissant)
Ah! mon père! son nom? son nom?
DON DIÈGUE
Et cet outrage mon bras
affaibli ne l’a pas vengé!
RODRIGUE
(avec une fièvre croissante)
Son nom! son nom enfin!
Il faut que je l’apprenne!
DON DIÈGUE
Tu connais sa valeur!
RODRIGUE
(vivement)
Il connaîtra la mienne!
Son nom! n’hésitez pas!
DON DIÈGUE
(palpitant)
C’est le comte de Gormas!
RODRIGUE
(avec épouvante)
Le père de Chimène! (atterré)
Le père de Chimène!
II NÄYTÖS
3. kuva: Katu Burgosissa
Cid aikoo ensin tapattaa itsensä, mutta kunnian vuoksi hän ryhtyy kaksintaisteluun, jossa Cid surmaa Gormasin,
jolloin Chimène vannoo kostoa hänelle.
4. kuva: Burgosin suuri aukio
Infanta jakaa almuja suurella aukiolla, ja hän on täynnä riemua ajatellessaan, että Cid olisi nyt hänen:
Hän laulaa lopuksi kuoron säestyksellä ”hallelujaa”, sillä on varma taivaan ouuttumisesta asiaan hänen onnekseen:
Sitä seuraa seitsemän tanssin sarja, jossa Massenet tavoittaa hyvin espanjalaisuuden ytimen:
Chimène pyytää kuninkaalta oikeudenmukaisuutta Rodriguen teon johdosta,
mutta kuninkaan tytär vetoaa Cidin puolesta uudestaan heränneen toivon vuoksi. Kun maurit ovat taasen hyökänneet Espanjaan, kuningas tarvitsee Cidiä sotapäällikkönä.
III NÄYTÖS
5. kuva: Chimènen huone
Chimène suree isänsä kuolemaa ja tilannetta johon hän on joutunut.
Rodrigue palaa tervehtimään tätä ja kertoo rakkaudestaan. Kun Rodrigue aikoo mennä kunnian kentälle saamaan surmansa, Chimène ensin heltyy, mutta pian katuu osoittaneensa pienintäkään anteeksiannon elettä miehelle. Parin duetto kertoo joka tapauksessa rakkauden menetyksestä ja toivosta:
6. kuva: Rodriguen leiri
Sotilaiden juomlaulun jälkeen
kuullaan maurien rapsodia. Osa sotilaista aikoo paeta vihollisen ja odottavan taistelun vuoksi.
7. kuva: Rodriguen teltta
Rodrigue luovuttaa henkensä Herran huomaan.
Pyhän Jaakobin kuvajainen ilmaantuu telttaan ja julistaa Rodriguen tulevan voittamaan taistelun. Teltta häviää salamoiden iskiessä ja ukkosen jyrähdellessä.
8. kuva: Leiri, taistelu
Armeija lähtee taisteluun Rodriguen innostamana, ja voiton ennustuksen kera.
IV NÄYTÖS
9. kuva: Kuninkaan linnansali Granadassa
Pakenijat kertovat Cidin kuolleen taistelussa, mistä Don Diegue on lopulta kuitenkim tyytyväinen, sillä kuolema oli kunniallinen.
Hän sekä Infanta että Chimène itkevät yhdessä sankarin vuoksi. Chimène tunnustaa muille rakkautensa ja on onnellinen ehdittyään sanoa sen myös Rodriguelle.
Kaukaa kuuluu anfaarien ääniä ja kansa riemuitsee kaupungilla, joten hän tajuaa Cidin elävän sittenkin.
10. kuva: Kuninkaan palatsin hovi Granadassa
Kansa juhlii maurien voittajaa, ja kuningas pyytää Cidiä nimeämään palkintonsa. Tämä haluaa vain Chimènen. Cid aikoaa työntää tikarin itse omaan rintaansa, jollei Chimènestä tule hänen vaimonsa. Lopuksi neito antaa periksi rakkaudelle vannomansa kostovalan ja tukahduttamansa rakkauden tunteiden ristiaallossa, joten Cid on voittanut sodassa ja rakkaudessa.
Ja
Le mage
Le magen juliste
Le mage (Tietäjä, 1890; Opéra, 1891), grand opéra, on Massenet’n oopperoista vähiten menestyksekäs. Se on hieman Aida-tyyppinen persialaisaiheessaan: persialainen sotapäällikkö Zarâstra rakastaa salaa Anahitaa, joka on orjatyttö, mutta oikeasti Turanin kuningatar, ja papitar Varedha rakastaa puolestaan Zarâstraa. Lopuksi Zarâstra saa Anahitan ja Vredha kuolee temppelin sortuessa.
Zarâstran toisen näytöksen aaria “Ah ! parais ! parais, astre de mon ciel!” (Ah! ilmesty! ilmesty taivaani tähti!), jossa hän palvoo tulen jumalaa ja kaipaa rakastettuaan, on eräs näyte oopperan musiikin innoittuneisuudesta.
Le portrait de Manon
Le portrait de Manon (Manonin muotokuva, 1893; Opéra-Comique, 1894), yksinäytöksinen koominen ooppera, on Manonin jatko-osa, jossa des Grieux on nuoren veljenpoikansa varakreivi de Montcerfin holhoaja ja yrittää saada tätä turhaan luopumaan rakkaudesta Aurore-neitoon. Kun nuoripari saa päähänsä pukea Auroren Manonin näköiseksi, des Grieux heltyy antamaan nuorille siunauksensa. Manonin jotkin motiivit palaavat tässä uudelleenlämmittelyssä.
La navarraise
La navarraise (Navarralaisnainen, 1893; Lontoo, 1894), episode lyrique, on veristinen ooppera Mascagnin inspiroiman uuden suuntauksen jäljillä ja kuvaa Espanjan sisällissotaa 1874. Kyseessä on realistinen teos sodan äänineen ja paikallisväreineen, ja nimiosa on dramaattinen sopraanorooli (Anita). Tämä on kameleontti-Massenet’n yllättävän vahva teos, jossa verismi on tavoitettu täyspätöisesti. Massenet kirjoitti Emma Calvélle sekä Navarralaisnaisen että Sapfon nimiroolit.
Grisélidis
Grisélidis (1894/98; Opéra-Comique, 1901), conte lyrique, lyyrinen kertomus, perustuu Boccacion Decameronen (1349-51) Griselda-tarinaan, jonka on sävelittänyt mm. Alessandro Scarlatti.
Grisélidis sijoittuu ristiretkiaikaan. Oopperassa nimisankaritar (sopraano) pysyy uskollisena Pyhällä maalla taistelevalle markiisimiehelleen (baritoni), vaikka Paholainen (baritoni / basso), joka on oopperassa koominen hahmo ja naimisissa mustasukkaisen Fiaminan (sopraano) kanssa, yrittää saada Grisélidiksen lankeamaan paimen Alainin (tenori) avulla ja ryöstämällä hänen lapsensa.
Musiikissa on Massenet’lle tyypillisen melodiikan lisäksi myös keskiaikaista tyylittelyä, mm. imettäjä Bertranden (sopraano) laulussa “En Avignon, pays d’amour” (Avignonissa, rakkauden maassa), sekä nopealiikkeisyyttä Paholaisen osuudessa.
Cendrillon
Cendrillon (Tuhkimo, 1895; Opéra-Comique, 1899), conte de fées (keijukaissatu), Henri Cainin librettoon Charles Perrault’n kokoelman Contes de ma mère l’oye (Hanhiemon tarinoita, 1697) Cendrillon-sadun mukaan, tapahtuu 1600-luvun Normandiassa. Kyseessä on Massenet’n kenties viehättävin ja myös vitsikkäin ooppera hieman Verdin Falstaffin tapaan. Teoksesta löytyy Meyerbeer– ja Wagner-parodiaa, barokkijäljittelyä sekä yhtymäkohtia Debussyn musiikkiin.
Hurmaavan prinssin, Le Prince Charmantin osa on kirjoitettu sopraanolle, joko tyyppiä falcon (haukka) tai soprano de sentiment, joka on tumman dramaattinen sopraanoääni, joskin sitä esittävät myös tenorit. Tuhkimon (sopraano) numerot koloratuureineen antavat kuvan miellyttävästä ja valoisasta hahmosta. Realismin sijaan Massenet painottaa Tuhkimossa keijukaismaailmaa: musiikki on hurmaavaa ilmavuudessaan, keveydessään ja nopealiikkeisyydessään.
Juoni ja musiikki
Alun pitäen oopperassa piti olla prologi, jossa esiteltiin persoonat ja kutsuttiin yleisöä nauttimaan sadusta ”synkkää todellisuutta pakenemiseksi” ja uskomaan ”tarumaisuuteen”. Mutta vain viimeinen prologin lause siirtyi oopperan loppuun.
I NÄYTÖS: Madame de la Haltièren luona
Madame de la Haltièren (altto) talon iso huone savupiipun kera. Palvelijat järjestävät kiireellä tanssiaisia. Madamen toinen aviomies Pandolfe (basso cantante tai baritoni) katuu, miksi hän vaihtoi miellyttävän maaseutukotinsa naimalla itsekkään kreivittären, jolla on kaksi tytärtä, kun taas hänen oma rakas tyttärensä Tuhkimo on joutunut surkeaan asemaan. Kreivittären tyttäret Noémie (sopraano) ja Dorothée (mezzosopraano) pukeutuvat äidin ohjeiden mukaan saadakseen Prinssin huomion tansseissa. Tuhkimo saapuu, siivoaa ja vaipuu uneen savupiipun lämmössä. Avausnäytöksen Tuhkimolla on kokonainen (V) kohtaus: “Ah! que mes soeurs sont heureuses!” (Ah! kuinka sisareni ovatkaan onnellisia!), joka hahmottuu resitatiiviksi
Ah! que mes soeurs sont heureuses!
Pour elles c’est chaque jour nouveau plaisir…
Elles n’ont pas le temps de former un désir…
Et le bonheur aussi je crois les rend plus belles! (alerte)
Elles vont à la cour… à la cour!
(en riant)
Ah! ce bal!
(légèrement)
On y viendra de toutes les provinces…
Entourant le trône royal,
Tous les Seigneurs seront
au moins marquis ou princes…
Et mes soeurs seront là…
tandis que moi! je rêve…
Et j’ai tort, oui, j’ai tort…
ces rêves-là font mal!
Ma besogne est là qu’il faut que j’achève…
ja sitä seuraavaksi kansanlaulumaiseksi kahden säkeistöaarian muotoiseksi, jossa molemmissa säkeistöissä on hitaampi cantabile-vaihe
(simple – dans caractère de chant populaire)
Reste au foyer, petit grillon,
Résigne-toi, Cendrille…
Car ce n’est pas pour toi que brille
Le superbe et joyeux rayon…
(légère)
Ne vas-tu pas porter envie au papillon
(très expressif, avec un triste sourire)
A quoi penses-tu, pauvre fille? résigne-toi!
Travaille, Cendrillon! travaille, Cendrillon! Cendrillon!
ja nopeampi cabaletta-vaihe – eli kokonaisuus on italialaisen scenan muunnos:
C’est une joie aussi de faire son devoir…
Débarrassons la table et rangeons ce dressoir…
Je suis décidément paresseuse ce soir…
J’ai beau vouloir j’entends toujours des bruits de fête…
Dont les échos troublants bourdonnent dans ma tête…
Haltijatarkummi (korkea sopraano) saapuu ja taikoo Tuhkimolle vaatteet varoittaen samalla taian raukeamisesta keskiyöllä (6. kohtaus).
LE FEE
Ah! douce enfant, ta plainte légère
comme l’haleine d’une fleur,
Vient de monter jusqu’à mon coeur…
Ta marraine te voit et te protège.
Ah! espère!
LES SIX ESPRITS & LE CHOEUR
(au loin – invisible)
Espère!
LE FEE
Sylphes, Lutins, Follets, accourez à m a voix.
De tous les horisons, à travers les espaces…
(aux Esprits et aux Follets, avec autorité)
Suivez exactement mes lois,
Apportez-moi tous vos talents,
toutes vos grâces!
II NÄYTÖS: Kuninkaan palatsi
Tarina jatkuu tunnetusti: Prinssi rakastuu kuvankauniiseen Tuhkimoon, joka pakenee keskiyöllä pudottaen toisen lasikenkänsä.
Juhlien alussa Prinssi laulaa ikäväänsä:
LE PRINCE CHARMANT
(seul, avec lassitude)
Allez, laissez-moi seul…
seul avec mes ennuis…
(avec un sentiment ému)
Coeur sans amour, printemps sans roses!
Pour moi tous les jours sont moroses.
Et moroses sont toutes les nuits!
(fébrilement)
Pourtant de doux frissons glissent
par tout mon être…
Coeur sans amour, printemps sans roses!
printemps sans roses!
Kuninkaan sisääntulon jälkeen seuraa viisiosainen baletti: Aatelistyttäret, Sulhot, Mandoliinit, Firenzeläisnainen ja Kuninkaan rigaudon.
Nähtyään Tuhkimon ihastunut Prinssi laulaa tälle E-duurissa, perinteisessä rakkauden sävellajissa:
LE PRINCE CHARMANT
(à Cendrillon, en adoration)
Toi qui m’es apparue,
O beau rêve enchanteur,
beauté du Ciel venue,
Toi qui m’es apparue!
Ah!
(suppliant)
par pitié dis-moi,
dis-moi de quel nom te salue,
O Reine, la Céleste Cour
Qui, dans le Paradis,
t’invoque avec amour…
Par pitié, dis-le moi!
Par pitié!
Toi! Toi! qui m’es apparue!
Tuhkimo puolestaan tunnustaa Prinssille: ”Vous êtes mon Prince Charmant” (Olette hurmaava Prinssini):
CENDRILLON
(simple et tendre)
Vous êtes mon Prince Charmant!
Et si j’écoutais mon envie,
Je voudrais conserver ma vie
A vous complaire
(sans presser)
seulement…
Vous êtes mon Prince Charmant.
Et mon âme gémit, blessée (tendre)
Jusqu’à mourir,
mourir à la pensée De vous attrister
(sans presser)
seulement…
Vous êtes mon Prince Charmant.
Vous
(tendrement expressif)
êtes mon Prince Charmant!
Lemmenduetto päättää toisen näytöksen:
CENDRILLON
(à part, comme extasiée)
Sa voix
(par une joie inconnue)
est comme une harmonie
Qui ravit mon oreille
et tient mon coeur charmé!
LE PRINCE CHARMANT
Lors, je serais ton prince infortuné…
Reste! reste!
Prends
(avec élan)
pitié de mon coeur!
pitié! pitié de mon coeur!
III NÄYTÖS, 1. tableau: Paluu tanssiaisista:
Kreivittären tyttäret saapuvat tanssiaisista ja ihmettelevät tapahtunutta. Tuhkimo on murheissaan, jolloin isä ajaa muut naiset pois Tuhkimon huoneesta ja lupaa tyttärelleen palata maaseudulle. Tuhkimo muistelee äitinsä kuolemaa ja pakenee ulos. Seuraa III näytöksen 1. osan avauskohtaus: ”Enfin, je suis ici”
CENDRILLON
(haletante et inquiète)
Enfin, je suis ici…
La maison est déserte…
A revenir… j’ai réussi…
Sans être découverte;
Mais que de peine,
que de peine et de souci!
(bien chanté)
Fuyant dans la nuit solitaire,
(avec vivacité)
Par les terrasses du palais, en courant
J’ai perdu ma pantoufle de verre!
(avec chaleur)
Marraine! Marraine!
Ah! voudrez-vous me pardonner jamais?
(racontant avec émotion et animation)
A l’heure dite je fuyais… je fuyais…
III NÄYTÖS, 2. tableau: Keijujen tammi
Keijut laulavat ensin hymisemällä.
Haltijatarkummi valmistelee rakastavaisten jälleennäkemistä:
LA VOIX DE LA FÉE
Cher follets, brillez,
Cher follets, glissez!
VOIX DES ESPRITS
(sopranos)
Ames ou follets, ames ou follets!
(2e sopranos)
Ames, Ames!
(contraltos, tenors, basses)
Follets, Follets!
Keijut saattavat Prinssin ja Tuhkimon yhteen tammen alla lumotussa metsässä. Lumottu kukkapuu estää heidän tapaamisensa, mutta he tunnistavat toisensa äänestä ja laulavat rakkaudesta. Henkien ympäröimät rakastavaiset vaipuvat uneen sylikkäin.
CENDRILLON & LE PRINCE CHARMANT
(très expressif)
Et ta voix me pénètre,
d’une extase suprême…
oui, ta voix me pénètre d’une extase suprême!
ta voix me pénètre! d’une extase suprême!
Bonne fée… laissez-moi (le) la revoir!
IV NÄYTÖS, 1. tableau: Terassi Tuhkimon luona
Isä löytää Tuhkimon virrasta, ja neito kertoo tammesta, kukista ja Prinssistä. Isä luulee sitä uneksi, mutta kun tulee kuulutus, jotta kaikki prinsessat tulisivat kokeilemaan lasikenkää, Tuhkimo tajuaa, että hänen kokemansa olit totta eikä vain unta.
IV NÄYTÖS, 2. tableau: Palatsin suuri sali
Viimeisen kuvan aloittaa Prinsessojen marssi.
Tanssisalissa Prinssi tunnistaa Tuhkimon Haltijattaren avulla, joten seuraa onnellinen loppu.
LE FÉE
(au Prince Charmant)
Prince Charmant, rouvrez les yeux!
LE PRINCE CHARMANT
(tremblant, dans une joie d’extase
et apercevant Cendrillon)
C’est elle! c’est ma Lucette!
CENDRILLON
(simplement)
Cendrillon la pauvrette!
(simple et tendre)
Vous êtes mon Prince Charmant…
Laissez-vous renaître à la vie…
(expressif)
O mon prince, voilà, mon envie…
(lui rendant son coeur)
Reprenez-le ce coeur sanglant…
Vous êtes mon Prince Charmant!
LE PRINCE CHARMANT
(avec tendresse)
Ah! garde-le chère maîtresse!
Avril a refleuri!
CENDRILLON
(heureuse)
Avril a refleuri!
LA FÉE
(les unissant)
Avril pour eux a refleuri!
Kaikki laulavat tehneensä parhaansa kuljettaakseen yleisön läpi ”kauniiden sinisten maiden”.
TOUS
(au public)
La pièce est terminée.
On a fait de son mieux
Pour vous faire envoler
par les beaux pays bleus.
Sapho
Sapho (1896/1909; Opéra-Comique, 1897) on pièce lyrique, lyyrinen kappale, Alphonse Daudet’n romaanin (1884) mukaan.
Oopperassa nuori provencelaismies ihastuu Pariisissa taidemalliin, joka tunnetaan nimellä ”Sapfo” (Fanny). Ongelmat alkavat tästä, sillä nuoren miehen, Jean Gaussinin (tenori) perhe ei hyväksy malli Fanny Legrandia (sopraano), joka kuitenkin pitää nuorukaisen pauloissaan laulamalla tälle provencelaismelodioja. Pariskunta elää yhdessä vuoden, mutta Fannyn menneisyys monine rakkaussuhteineen ja aviottomine lapsineen katkaisevat suhteen.
Tarina muistuttaa hieman Verdin La traviatan juonta, minkä lisäksi yhteyksiä löytyy paikallisvärin suhteen Gounod’n Mireilleen ja Bizet’n Arleesittareen. Oopperasta on olemassa sekä neli- että viisinäytöksinen versio. Viimeisen näytöksen suuressa eroamiskohtauksessa Fannystä kuoriutuu esiin aidosti tunteva ja vahva nainen.
Le Jongleur de Notre Dame
Le Jongleur de Notre Dame (Neitsyt Marian jonglööri, 1900; Monte Carlo, 1902), miracle, Anatole Francen novellin (1892) mukaan, tapahtuu Clunyn benektiiniluostarissa 1300-luvulla. Maalaisten ja enkeleiden sekakuoroissa on naisia, mutta muuten oopperan kaikki lauluroolit on kirjoitettu miehille.
Jonglööri Jean liittyy benediktiineihin ja kokee luostarissa uskonnollisen hurmion, jonka vallassa hän kunnioittaa Neitsyt Marian patsasta ainoalla osaamallaan tavalla: tempuilla, laululla ja soitolla. Patsas alkaa hehkua, Jean kuolee ja luostariveljet julistavat tapahtuneen ihmeeksi.
Musiikissa kuullaan keskiaikaista tyylittelyä: yksiäänistä laulua kautta oopperan ja fiideliä matkivaa viulunsoittoa esiintyy etenkin päätösnäytöksessä, jossa Jean esittää Neitsyelle Sotalaulun, Rakkausromanssin sekä tanssikohtauksen. Oopperassa on katolisuudelle tyypillistä spirituaalisuutta, kenties dogmaattisuuden lempeää kritiikkiäkin.
Chérubin
Chérubin (1903; Monte Carlo, 1905), comédie chantée (laulettu komedia), on Mozartin Figaron häiden jatkokertomus, joka tosin Francis de Croissetin kirjoittamana versiona menee kauaksi Beaumarchais’n näytelmätrilogian päätösosasta La mère coupable, ou L’autre Tartuffe (Syyllinen äiti eli Toinen Tartuffe, 1792) ja keskittyy 17-vuotiaaseen naishakuiseen Cherubinoon.
Nuori mies – tosin lyyrisen sopraanon housuroolissa tässäkin – valitsee lopulta vaimokseen Ninan (sopraano), kreivi Almavivan holhokin. Tätä edeltää intohimoinen rakastuminen ballerinaan nimeltä L’Ensoleillad (sopraano), suuri rakkauskohtaus “Qui parle dans la nuite confuse?” (Kuka puhuu hämärässä yössä?) toisessa näytöksessä ja pettyminen tämän kevytkenkäisyyteen, sillä L’Ensoleilladin aubadessa, aamulaulussa, kuullaan huikentelijattaren credo mandoliinien ja kitaroiden säestyksellä “Vive amour qui rève, embrase et fuit! / Vive amour qui meurt en une nuit!” (Eläköön uneksuva, roihuava ja pakeneva rakkaus! / Eläköön yhden yön rakkaus!). Oopperassa on kaikuja 1700-luvun musiikista, Mozartista sekä espanjalaisuudesta kastanjetteineen.
Ariadne
Ariadne (Ariadne, 1905; Opéra, 1906), opéra Catulle Mendès’n librettoon perustuu tunnettuun tarinaan Ariadnesta ja hänet jättävästä Theseuksesta, joka valitsee mieluummin Ariadnen Faedra-sisaren kuin uskollisen Ariadnen, joka oli käynyt jopa hakemassa sisarensa manalasta, Persefoneen valtakunnasta. Ariadnen valitus ”Ah!le cruel! Ah! la cruelle!” (Ah, te julmurit!) kohdistuu molempiin hänet pettäviin henkilöihin.
Thérèse
Thérèse (1906; Monte Carlo, 1907), drame musical, tapahtuu Ranskan vallankumouksen aikaan 1792-73. Nimisankaritar lausuu kuolemantuomionsa seuratessaan girondistimiestään Thorelia mestauspaikalle ja huutaessaan ”Vive le roi!” (Eläköön kuningas!) samalla kun hän pelastaa rakastettunsa markiisi de Clervalin. Massenet on tavoittanut hyvin vallankumousajan dramatiikan musiikissaan, minkä lisäksi toisen näytöksen alussa kuullaan hidas menuetti.
Bacchus
Bacchus (1908; Opéra, 1909), opéra, on jatko-osa Ariadnelle. Bacchus on tässä buddhalaisen opin mukaan Theseuksen reinkarnaatio Nepalissa, jossa hän omistautuu iloiselle elämälle, kunnes häntä asettuu vastustamaan kuningatar Amahelli apinalaumoineen – vain rakastuakseen Bacchukseen ja pyytääkseen Ariadnea uhraamaan elämänsä Bacchuksen puolesta.
Artikkelia luettu: 15
Takaisin ylös
