Siirry sisältöön

Teologia ja mytologia

Florent Schmitt

17.5.2020 / Murtomäki, Veijo

Florent Schmitt Elämä ja toiminta Florent Schmitt (1870–1958) syntyi Blamontissa itä-Ranskassa Lothringenissä/Lorrainessa. Hän opiskeli vuodesta 1887 Nancyn konservatoriossa ennen pääsemistään Pariisin Konservatorioon (1889), jossa hänen opettajinaan toimivat Théodore Dubois ja…

Johann Sebastian Bach

10.3.2019 / Murtomäki, Veijo

ELÄMÄNKAARI JA MERKITYS J. E. Rentsch vanhempi: Bach konserttimestarina Weimarissa (1715; aitous kiistanalainen). John Eliot Gardiner: Musiikkia taivaan holveissa. Johann Sebastian Bach muotokuva, suom. Sampsa Laurinen. Fuga 2015, s. xiii.…

Lutherin uskonpuhdistus ja protestantismi

4.3.2019 / Murtomäki, Veijo

”Saksalainen alue” Saksalainen täytyy ymmärtää tässä yhteydessä historian valossa: Saksan valtiota (Deutsches Reich) ei ollut ennen vuotta 1871, ja sitä ennen kyse oli yhtäältä saksankielen levinnäisyysalueesta Reiniltä ja sen länsipuoleltakin…

Palestrina

3.3.2019 / Murtomäki, Veijo

Palestrinan asema ja merkitys kirkkomusiikin historiassa Palestrina on saanut maineen “kirkkomusiikin pelastajana”, mikä on kuitenkin pitkälle legenda, jota hän paitsi itse myös myöhemmät sukupolvet ovat tehokkaasti pönkittäneet. Tosiasiassa “pelastuksesta” Trenton…

Vastauskonpuhdistus

3.3.2019 / Murtomäki, Veijo

Jesuiitat, taiteet ja Trenton kirkolliskokous Vastauskonpuhdistus oli laaja henkinen ja kirkkopoliittinen liike, joka tähtäsi Lutherin, Zwinglin ja Calvinin oppien kumoamiseen, uskonnollisen tunteen syventämiseen ja uuteen uskonnolliseen kulttuuriin. Sen aloitti paavi…

Englannin reformaatio

2.3.2019 / Murtomäki, Veijo

Valtiollinen tausta Uskonpuhdistus ei tapahtunut Englannissa niinkään opillisista syistä kuin valtiollisista (veromenot Roomaan olivat uhka valtiontaloudelle) sekä yksityisistä syistä (Henrik VIII:n naimiskaupat, joita paavi ei sulattanut). Rahaa kuningas tarvitsi ennen…

Katolisen ajan englantilaissäveltäjiä

2.3.2019 / Murtomäki, Veijo

Katolisen kirkkomusiikin pitkä perinne Eton College Katolisella kirkkomusiikilla oli Englannissa pitkä ja loistava perinne, joka nojautui katedraalien ja yliopistojen musiikkitoimintaan, jossa kuorolla oli keskeinen sija. Se oli myös edistyksellistä, sillä…

Hugenottisäveltäjiä 1500-luvulla

28.2.2019 / Murtomäki, Veijo

Katolisia ja kalvinistisäveltäjiä rinnakkain Ranskassa huolehtivat katolisesta kirkkomusiikista monet flaamilaissyntyiset säveltäjät (mm. Arcadelt, Lasso) sekä eräät omat säveltäjät (Janequin, Goudimel, le Jeune). Mutta myös Ranskassa, Sveitsissä ja Flanderissa sekä myöhemmin…

Varhainen kristillinen kirkkolaulu

11.9.2006 / Tuppurainen, Erkki

Musiikin ulottuvuudet Edellä kuvatun kaltaisen musisoinnin yhteydessä puhutaan usein musiikin ekstaattisesta ulottuvuudesta. Musiikin liittyessä uskontoon nousee usein esille myös musiikillinen symboliikka. Näin tapahtui Mesopotamiassa sekä Egyptissä, ja näin lienee käynyt…

Pyhä Palestrina paistattelee pilven päällä

1.8.2006 / Murtomäki, Veijo

Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla. ”Kirkkomusiikin pelastaja” – hengen mies vai rahastava opportunisti? Kirkkomusiikin puhdistaja? Vastauskonpuhdistuksen voimat tiivistivät rintamaansa musiikissakin rivakasti. Jo 1528 Pariisin synodi…

Pohjoismaiden keskiaikainen kirkkomusiikki

24.5.2006 / Tuppurainen, Erkki

Kun pohjoiset kansat ensimmäisen vuosituhannen lopulla mm. ”Pohjolan apostolin” Ansgariuksen johdattamina tutustuivat kristinuskoon, lännen kirkon jumalanpalvelukset olivat pitkälti vakiintuneet, ja gregoriaanisen laulun osalta oli havaittavissa jo taantumisen merkkejä. Pohjoismainen jumalanpalvelusmusiikki…

Gregoriaanisen kirkkolaulun muodot

24.5.2006 / Tuppurainen, Erkki

Lännen kirkossa latinaksi toimitettujen jumalanpalvelusten järjestykset muodostuivat eri aikoina ja eri paikoissa erilaisiksi, vaikka yhtenäistämispyrkimyksiä jatkuvasti esiintyikin. Rukoushetkien musiikki rakentui ennen kaikkea psalmilaulun varaan. Musiikinhistoriassa päähuomio keskittyi kuitenkin messuun eli…

Gregoriaanisen kirkkolaulun alkuvaiheet

24.5.2006 / Tuppurainen, Erkki

Paavi Gregorius Suuren aikana koottiin Liber antiphonarius -niminen liturgisen musiikin peruskokoelma. Hänen nimensä mukaan lännen kirkon latinankielistä laulua on pitkään (tosin vasta 900-luvulta lähtien) kutsuttu gregoriaaniseksi lauluksi tai koraaliksi (cantus…

Jumalanpalveluksen ja kirkkolaulun perustyypit

23.5.2006 / Tuppurainen, Erkki

Liturgioiden eriytyminen Välimeren itäosissa muotoutuneista jumalanpalveluskäytännöistä on erotettu mm. syyrialainen, armenialainen, egyptiläinen (koptilainen), bysanttilais-kreikkalainen ja melkiittinen liturgia. Niissä tekstien lukemiseen / laulamiseen liittyhivät yleisesti hymnit tai muut vapaatekstiset laulut. Koptilainen…

Krisitillisen kirkon musiikin juuret

21.2.2006 / Tuppurainen, Erkki

Kristillisen kirkon musiikin juuret Lähi-idän kulttuureissa ei tunneta sanaa ’musiikki’, joka on kreikkalaisperäinen, alunperin lähes kaiken esteettisen elämänpiirin, mm. runouden, draaman ja tanssin sisältävä käsite. Puhdasoppisen islamin piirissä ei myöskään…

Bysantin laulutaiteesta ja laulajista

9.12.2005 / Seppälä, Hilkka

Laulu – jumalanpalveluksen ääni Ortodoksisen kirkkolaulun lähtökohtana on varhaiskristillinen käytäntö ja ne laulun säännöt, jotka kristallisoituivat käyttöön kristillisessä Bysantin keisarikunnassa. Kirkkomusiikilla on ikonitaiteen tavoin normatiivinen luonne ja se on yksinomaan…

Virsikirjan vaiheita

4.11.2005 / Oramo, Ilkka

Milloin kansankielisiä virsiä ensi kerran laulettiin Suomen kirkoissa, on hämärän peitossa. Ainakin suuriin juhlapyhiin liittyviä leisejä, Kyrie eleison -huudahduksesta kehittyneitä kansankielisiä kirkkolauluja, lienee ollut käytössä jo Maunu Särkilahden piispankaudella 1400-luvun…

Ensimmäiset protestanttiset messukirjat

4.11.2005 / Oramo, Ilkka

Lutherin Saksalainen messu (1526) Uskonpuhdistus toi mukanaan uuden jumalanpalvelusjärjestyksen. Martti Luther julkaisi ensin opillisia uudistuksia sisältävän latinankielisen messukirjan Formula missae (1523), ja kolme vuotta myöhemmin ilmestyi Deutsche Messe und Ordnung…

Franko-roomalainen liturgia

30.9.2005 / Murtomäki, Veijo

Kirkkovuosi: sanctorale ja temporale Vakiintuneessa muodossaan roomalaiskatolinen kirkkovuosi tai kalenteri on monimutkainen, joka vuosi eri lailla muotoutuva kokonaisuus. Se käsittää kaksi sisäkkäistä kalenteria tai vuosikiertoa. Toinen niistä muodostuu pyhimysten ja…

Kristillisen liturgian varhaiset vaiheet

30.9.2005 / Murtomäki, Veijo

Franko-roomalaisen laulun taustasta ja luonteesta Tekstin ja musiikin yhteys Kristillisen laulun synty liittyy siihen, että laululla on etuja pyhän tekstin pelkkään lukemiseen verrattuna: yhteisvaikutus on parempi, sillä melodia auttaa tekstin…

Antiikin eetosoppi

29.9.2005 / Murtomäki, Veijo

Musiikin magiikka Vanhalla ajalla musiikilla katsottiin olevan maagisia voimia: Vanhan testamentin kertomukset Jerikon muurien sortumisesta ja Daavidin harpunsoiton Saulia parantavasta vaikutuksesta ovat yleisesti tunnettuja. Kreikassa korostettiin musiikin eettis-kasvatuksellista, poliittis-yhteiskunnallista, jopa…

Takaisin ylös