Hector Berlioz
23.1.2007 (Päivitetty 26.10.2023) / Murtomäki, Veijo

Hector Berlioz (1803-69) on ranskalaisen oopperan suurimpia nimiä, jota ei oikein ymmärretty omana aikanaan ja jota ei vieläkään esitetä liikaa. Hän tuli Pariisiin 1821 ja pääsi Le Sueurin oppilaaksi, mutta hänen tärkeimpiä vaikutteen antajiaan olivat Gluck, Spontini, Salieri, Sacchini, Méhul, Cherubini, Weber ja Beethoven.

Berliozin näyttämöteosten/vokaaliteosten luokittelu ei ole aivan helppoa, koska häneltä ei ensimmäisen “epäonnistumisen” jälkeen tilattu enää oopperoita pariisilaisyleisölle liian monimutkaisen musiikin vuoksi. Korvaukseksi Berlioz teki puolidramaattisia sävellyksiä, kuten ’dramaattisen sinfonian’ Roméo et Juliette, joka on kvasiooppera tai sinfoninen oratorio, sekä lajiltaan hybridin teoksen Faustin tuomio.

Benvenuto Cellini

Benvenuto Cellini (1836-38, Pariisi 1838; Weimar 1852, Pariisi 1859 dialogien kera; kriittinen editio 1993), opéra en deux actes, on sävelletty Léon de Waillyn ja Auguste Barbierin librettoon. Teos on kärsinyt vaikeasta varhaisesta esityshistoriasta: Berlioz sävelsi oopperansa alun pitäen kaksinäytöksiseksi koomiseksi oopperaksi puhutuin dialogein (Pariisin 1. versio, 1834). Koska sitä ei niineen hyväksytty Opéra-Comiquessa, Berlioz sai sen läpi Opérassa, mutta hän joutui kirjoittamaan teoksen uudestaan (Pariisin 2. versio, 1851-53), laatimaan resitatiivit, muokkaamaan teoksen ja tekemään muutoksia myös sensuurin takia (paavi Clemence VII korvattiin kardinaalilla).

Neljän esityksen jälkeen seurasi tauko, ja oopperan saama nurja vastaanotto oli Berliozin uran pahimpia pettymyksiä, kunnes Liszt esitytti sen Weimarissa (Weimarin versio, 1852), jonne syntyi taas uusi, ns. Weimarin versio, joka on kolminäytöksinen. Saksassa oopperaa esitettiin 1880-1914 yli 600 kertaa tänä tynkäversiona. Vasta 1969 Covent Gardenissa tuotiin esille Pariisin alkuperäinen laitos, jossa palautettiin Pariisin dialogit ja tapahtumien järjestys, mutta otettiin huomioon monia Weimarin uudelleenkirjoitettuja kohtia ja muutoksia – eli tapahtui opéra comique -versioon palaaminen. Nykyään tätä pidetään parhaana esitysversiona.

Berlioz tunnusti Weimarin-esityksen yhteydessä:

Pidän enemmän kuin koskaan tuosta vanhasta Benvenutosta, joka on elävämpi, raikkaampi, uudempi – sen suurin haitta – kuin mikään teoksistani.

Cellini

Renessanssikuvanveistäjä Benvenuto Cellini (1500-71) oli todellinen renessanssihahmo: kultaseppä, kuvanveistäjä, taidemaalari, muusikko, runoilija ja sotilas. Hänen Omaelämäkertaansa (1558-62; julk. 1728, suom. 1933) – alkuperäinen nimi: La Vita di Benvenuto di Maestro Giovanni Cellini fiorentino, scritta, per lui medesimo, in Firenze –perustuva partituuri edustaa Berliozin ajattelua dramaatikkosäveltäjänä. Toiminta, musiikki ja näyttämöllisyys on koordinoitu hienosti, ja teoksen tarkoituksellinen ”epäjatkuvuus”, episodimaisuus, suorastaan visuaalinen toteutus on dramaattisen sävellyksen johtava periaate, joka voisi houkutella elokuvaohjaajaa luomaan teoksesta oman versionsa. (Vasemmalla Cellinin omakuva, (1540–1543), Torinon kuninkaallinen museo.)

Berlioz loi metodinsa Shakespearen sekä omien sinfonioidensa perusteella: musiikin tuli sisältää draama, ei aarioita sellaisenaan, ja oopperan tuli muodostaa tapahtumien sarja dramaattisten konfliktien muodossa. Jos Wagnerin idea musiikkidraamasta vei työstävään kehittelyyn ja laajennettuun jatkuvuuteen, niin Berlioz keskitti, täsmensi, teki hyppyjä. Sikäli Benvenuto Celliniä voi pitää shakespearelaisena musiikkidraamana. Lisäksi ooppera on Berliozin omakuva, muotokuva sankaritaiteilijasta, joka on olosuhteiden uhri ja kamppailee taiteensa puolesta vaikeuksien ympäröimänä – eli ooppera on samalla allegoria siitä, miten taide syntyy osaamisesta ja uhrautumisesta. Kyseessä on vitaali ja värikäs teos, joka on kirjoitettu taiturillisesti sekä orkesterille että kuorolle. Ooppera on huikea ilottelu, edelleenkin vaativa ja virtuoosinen toteutettava. Jo 1838 Berlioz valmisti oopperaan alkusoiton Grande ouverture de Benvenuto Cellini, joka on julkaistu myös erillisenä ja suosituksi tulleena alkusoittona (1839).

Kaksinäytöksinen, neljästä kuvasta ja 20 kohtauksesta muodostuva ooppera tapahtuu Roomassa karnevaaliaj 1532. Nimihenkilö (tenori) on rakastunut paavin rahastonhoitaja Balduccin tytär Teresaan (sopraano), mutta hänen kilpakosijanaan ja samalla ammatillisena kilpailijanaan on vanha akateeminen taiteilija, paavi Clemens VII:n (basso) – joka tosin piti Weimarin esityksessä vaihtaa Kardinaaliksi – kuvanveistäjä Fieramosca (baritoni). Muita roolihenkilöitä ovat mm. Cellinin oppipoika Ascanio (mezzosopraano), Cellinin käsityöläisystävä Bernardino sekä Fieramoscan ystävä Pompeo (baritoni). Alkuperäisversion ensiesityksen roolipuvut suunnitteli Paul Lormier (1813–1895): Cellini, Teresa, Balducci, Paavi, Fieramosca. (Kuvassa alla Balducci-isä.)

Juoni

I näytöksen ensimmäinen kuva (tableau 1) tapahtuu Balduccin kotona ruusumaanantain iltana (Mardi gras). Teresa on yksin. Paavi on kutsunut Balduccin päättämään tilauksen antamisesta firenzeläiselle kultaseppä Cellinille, jotta tämä valmistaisi Perseuksen pronssipatsaan. Mutta Balducci olisi pitänyt parempana antaa työ kuvanveistäjä Fieramoscalle, josta hän toivoo tyttärelleen miestä. Tielle heitetty kukkakimppu tippuu Teresan jalkojen juureen. Sen mukana on lappunen Celliniltä. He tapaavat, ja Cellini kertoo tälle suunnitelmastaan, että voisivat olla yhdessä. Cellini ja apupoika Ascanio ovat munkin valepuvussa, edellinen valkoisen ja toinen ruskean hupun kanssa. Fieramosca kuuntelee salaa rakastuneiden aikeita. Balducci palaa ja ihmettelee, että Teresa ei ole vielä nukkumassa. Fieramosca on piiloutunut Teresan huoneeseen ja Cellini on oven takana. Harhaannuttaakseen isäänsä Teresa järjestää mekkalaa, joka tulee hänen huoneestaan. Balducci löytää Fieramoscan. Yhdessä tyttärensä kera he kutsuvat paikalle naapureita heittääkseen miekkosen suihkulähteeseen. Tämä onnistuu vapautumaan väkijoukosta. Cellini pääsee karkuun. Pompeo ehdottaa Fieamoscalle, että hekin pukeutuisivat munkeiksi ja ryöstäisivät Teresan.

Toinen kuva (tableau 2) tapahtuu Piazza Colonnalla laskiaistiistain iltana. Cellini ja oppipojat virittävät ylistyslaulun kultasepän ammatille. Seurue ja Bernardino pyytää lisää viiniä, mutta majatalon pitäjä noudattaa sääntöjä viinitarjoilun määrästä. Ascanio ilmaantuu paikalle paavin ennakkomaksun kera, mutta ehtona on yhä, että patsaan sulattamisesta päätetään vasta seuraavana päivänä. Ennakkomaksun summa on kuitenkin odotettua pienempi, mikä antaa hyvän syyn pilkata myöhemmin Balduccia. Fieramosca puolestaan kertoo Pompeolle aikeesta ryöstää nopsaan Cellini valkoisessa munkkihupussa. Cellini seurueineen ryhmittyy Cassandro-teatterin eteen, ja siellä esitetään  pantomiimia ”Kuningas Midas eli aasinkorvat”, jossa Midaksella on Balduccin pää. Balducci suuntaa kulkunsa Teresan kanssa kohden teatteria. Kaksi eri munkeiksi pukeutunutta osapuolta lähestyvät Teresaa ja alkavat tappelemaan.Iskettyään tikarilla kuolettavasti Pompeota Cellini vangitaan murhamiehenä. Kun kolme tykinlaukausta ilmoittaa karnevaalin lopun, kaikki valot sammuvat tappelukentällä ja Cellinin onnistuu pimeyden turvin paeta. Teresa ja Ascanio jättävät myös paikan, kun taas Fieramosca vangitaan erehdyksessä Cellinin sijaan.

II näytöksen ensimmäinen kuva (tableau 3) tapahtuu tuhkakeskiviikkona Cellinin ateljeessa. Ascanio vakuuttaa Teresalle, että hänen rakastajansa on elossa. He liittyvät ohittavan uskonnollisen kulkueen rukoukseen. Cellini ilmaantuu, yhä munkin asussa. Hän kertoo paostaan ja paljastaa olevansa etsitty murhaajana. Hän suunnittelee yhä ryöstävänsä Teresan ja pakoa Firenzeen. Ascanio muistuttaa mestarilleen, että patsaan valannasta päätetään seuraavana päivänä. Balducci saapuu Fieramoscan kera. Balducci kohtelee Celliniä murhaajana ja lupaa Fieramoscalle Teresan vaimoksi. Paavi saapuu toteamaan patsaan valannan edistymisen. Kun tämä ilmoittaa aikeestaan antaa työn toiselle kuvanveistäjälle, Cellini uhkaa tuhota muotin. Paavi kuitenkin ehdottaa kauppaa: jos Cellini saa patsaan valmiiksi nopeasti, hän saa anteeksi rikoksensa ja Teresan vaimoksi. Jos hän ei onnistu työssä, hän on mennyttä.

II näytöksen toisessa kuvassa (tableau 4) työntekijät ahkeroivat Cellinin ja Ascanion rohkaisujen sekä iloisen laulun kera. Cellini kadehtii paimenten huoletonta elämää. Fieramosca kahden apurinsa kanssa haastaa Cellinin kaksintaisteluun. Cellini hyväksyy haasteen, mikäli taistelu tapahtuu hänen luonaan, mutta Fieramosca tahtoo paikaksi ateljeen ulkopuolta. Kolme miestä poistuu ulos. Työntekijät jättävät työvälineensä palkanmaksun odotuksessa. Fieramosca saapuu ja lupaa rahat, jos nämä lopettavat työt. Mutta työläiset vannovat uskollisuutta Cellinille ja pakottavat Fieramoscan ja pukeutuvat uudestaan työvaatteisiin. Illalla paavi ja Balducci saapuvat tarkastamaan patsaan valannan edistymistä. Mutta metallia on liian vähän ruokkimaan sulatusuunia. Cellini päättää silloin uhrata kaikki aiemmat työnsä pätsille: sula metalli täyttää muotin ja sen virtaaminen uudelleen on onnistunut. Paavi armahtaa Cellinin, ja Teresa ja Cellinin pääsevät lopulta yhteen. Ooppera päättyy kultaseppätaidon ylistykseen.

Alkusoitto

Alkusoitto (Pariisin 1. versio) esittelee teoksen temaattisen materiaalin, joka toistuu sellaisenaan, muokattuna tai sisällytettynä laajempaan yhteyteen. Alun veijarimainen teema: puhallinten määrä on tyypillistä Berliozille, joka oli mieltynyt erityisesti ofikleidiin (vaskipuhallinten basson edustaja ennen tuubaa).

Laskeva kromaattinen teema, jonka jatkomotiivi (asteettainen kvartti ylös, kvinttihyppy alas) on myös käytössä.

Pääteemasta johdettu nopea aihe:

Teemojen yhtäaikainen esiintyminen: alla pääteemasta johdettu muunnos, jonka yllä puhallinten soittama adagio-aihe, josta on tehty lopun gloria-hymni.

Musiikki

Avausnäytöksen kohokohtia on ensin Teresan resitatiivi “Les belles fleurs!” (Kauniita kukkia!) ja aaria “Entre l’amour et le devoir” (Rakkauden ja velvollisuuden välissä) (I:3) loppu-cabalettoineen. (Huom. libretto on aluperäisversion mukainen, mutta pianopartituuri on Weimarin versiosta – eli eivät ole yhden suhde yhteen; sama koskee muitakin nuotteja, paitsi alkusoitto on Pariisin ensimmäisestä versiosta).

Cavatinasta löytyy alkusoiton kromaattinen aihe ja sen jatko hieman muunnettuna.

AIR
Les belles fleurs!… Un billet… Cellini!/Kauniit kukat!…lappunen… Cellini!
Quelle imprudence… Eh quoi! venir ici?/Mitä varomattomuutta… Mitä ihmettä! tulla tänne?
…

CAVATINE
Entre l’amour et le devoir/Rakkauden ja velvollisuuden välissä
Un jeune coeur est bien à plaindre;/nuori sydän on surkuteltava;
Ce qu’il désire il doit le craindre,/Se joka haluaa, joutuu pelkäämään,
Et repousser même l’espoir./ja karkottaa jopa toivo.
Se condamner à toujours feindre,/Paheksuminen on aina teeskentely,
Avoir des yeux et ne point voir/omistaa silmät eikä voida nähdä
Comment, comment le pouvoir?/kuinka ihmeessä niin voi?

Cellinin romanssi “La gloire était ma seule idole” (Kunnia oli ainoa ihanteeni”) (II:7) on neron omakuva. Sekin toteuttaa hieman muuntuneena adagio-aiheen.

Romance
La gloire était ma seule idole;/Kunnia oli ainoa ihanteeni;
Un noble espoir que je n’ai plus/jalo toive, jota minulla ei enää ole,
Ceignait mon front de l’auréole/Ohimoani kiertää sädekehä,
Que l’art destine à ses élus;/jonka taide suo valituilleen,
Mais cet honneur je le dédaigne,/mutta jota halveksin
Teresa seule en mon coeur règne./Teresa yksin on sydämeni valtias
Vois donc, amour, ce que je fais pour toi;/Katso siis, rakkaus, mitä teen vuoksesi
Protège-la, protège-moi./Suojele häntä ja suojele minua.

Kultasepän työläisten kuoro “Si la terre aux beaux jours se couronne” (Jos maa kauniina päivinä koristaa itsensä) (II:8) on komea; myös ensimmäisen finaalin karnevaalikohtaus on erityisen loistelias.

Si la terre aux beaux jours se couronne/Jos maa kauniina päivinä koristaa itsensä
De gerbes, de fruits et de fleurs,/yrttejä, hedelmiä ja kukkasia,
En ses flancs l’homme moissonne/sen ummuista ihminen korjaa
Dans tous les temps des trésors meilleurs./kaikkina aikoina parhaita aarteita.

Fieramosca laulaa mahtailuaarian (II:10).

Ah! qui pourrait me résister?/Eh, kuka voisi minua vastustaa?
Suis-je pas né pour la bataille?/Enkö olekin syntynyt taistelemaan?
Malheur à qui m’ose irriter!/Onnettomuus sille joka uskaltaa minua ärsyttää!
Malheur surtout à qui me raille!/Onnettomuus etenkin sille joka minua pilkkaa
Le moulinet/Terä terän ympäri
Est bientôt fait,/on pian tehty
En quarte, en tierce,/kvartti, terssi
Toujours je perce./aina pääsen läpi.
Vive l’escrime! c’est mon fort./Eläköön miekkailu! se on vahvuuteni.

 

Ensimmäisen näytöksen (II:13) finaalissa Balducci yrittää esittää tyttärelleen olevansa hyvä isä:

Vous voyez, j’espère,/Kuten näette, minä toivon,
Que je suis bon père;/kuinka olen hyvä isä;
Moi, juge sévère/minä, ankara tuomari,
Des premiers acteurs,/parhaiden näyttelijöide,n
Je consens, ma chère,/myönnyn, rakas tyttäreni,
A voir pour vous plaire, katsomaan teidän mieliksenne
La farce grossière/karkeaa farssia
De ces bateleurs./näiden ilveilijöiden.

Toisessa näytöksessä (III:19) paavi saapuu katsomaan, josko hänen tilaamansa työ, Perseuksen patsas, on valmis. Paavin rahastonhoitaja, Teresan isä Balducci (basso) on antanut Cellinille liian vähän rahaa materiaalin hankkimiseksi liittouduttuaan Fieramoscan kanssa, jolle hän haluaa naittaa Teresan. Paavi lupaa Cellinille anteeksiannon murhasta ja Teresan, jos hän saa patsaan valettua vielä samana päivänä; sitä ennen hän uhkailee Celliniä pään menolla, jos valu ei onnistu.

CELLINI

Oui, j’espère:/Kyllä, minä toivon:
Depuis longtemps la fournaise est en feu./jo pitkään on pätsissä roihunnut tuli.

LE CARDINAL

Soit, j’y consens!…/Olkoon, minä suostun!…
Mais, maître drôle,/Mutta hupaisa mestari,
Souviens-toi bien de ma parole:/pitäkää visusti mielessä sanani:
Je vais entrer à l’atelier,/tulen palaamaan ateljeeseen,
A l’instant je prétends juger/heti väitän kykeneväni arvioimaan
Si ton œuvre peut être faite./josko työsi voi olla tehty.
Or, si la fonte n’a pas lieu/Kuitenkin jos valu ei ole valmis
A la justice, de par Dieu!/Oikeudelle, Jumalan kautta
Je livrerai ta tête./luovutan pääsi.
Si Persée enfin n’est fondu,/Jollei Perseus ole lopultakin valettu
Dès ce soir tu seras pendu./tänä iltana olet mennyttä.
C’est, je le crois, bien entendu?/Luulen että tämä on nyt tehty selväksi.

Kevennystä tilanteeseen tuo 2. näytöksen 4. kuvan Ascanion rallatuslaulu (II:22):

Tra, la, la, la, la, la…/Tra-la-la-la-
Mais qu’ai-je donc? Tout me pèse et m’ennuie!/Mutta mikä minulla on? Kaikki minua painaa ja tylsistyttää!
Mon âme est triste. Mais bah! tant pis!/Mieleni on suruinen. Mutta pöh, hälläväliä!
Quand vient la mélancolie,/Kun saapuu surumieli,
Que d’ennui j’ai le cœur pris,/mikä harmi sydäntä painaakaan,
Tra, la, la, la… moi je chante et je ris,/tra-la-la-la…

Lähes ylivoimaisen urakan edessä Cellinin on tehtävä kaikkensa, sulatettava aiemmat työnsäkin, jotta loppu olisi onnellinen. Päätösfinaali, patsaan valanta, “Du métal! Il nous faut du métal!” (Metallia! Tarvitsemme metallia!)(II:31) ennakoi Wagneria (Reininkulta, Mestarilaulajat).

FRANCESCO ET BERNARDINO
Maître, maître!/Mestari, mestari!
La fonte se fige!/Valu jähmettyy!

TOUS
La fonte se fige!/Valu jähmettyy!

FRANCESCO ET BERNARDINO
Du métal!/Tarvitaan metallia!

CELLINI
Tout est-il fondu?/Onko kaikki sulanut?

FRANCESCO ET BERNARDINO
Tout! il en faut d’autre, vous dis-je!/Kaikki! tarvitaan lisää, sanon teille!

CELLINI
Je n’en ai plus. Je suis perdu!/Metallia ei ole enää. Olen mennyttä!

TOUS
Il n’en a plus. Il est perdu!/Sitä ei ole enempää. Hän on mennyttä miestä!

LE CARDINAL
Le fanfaron est confondu!/Kerskailija on sanaton!

Heitätettyään roihuun kaiken löytyvän metallin – kullan, hopean, kuparin ja pronssin – paavin, Balduccin ja Fieramoscan hämmmästykseksi ahjosta nousee Perseuksen patsas – ja Cellini saa makoisan voiton, rikokset anteeksi ja Teresan.

Benvenuto Cellinin pronssiveistos (1545–54), jossa Perseus pitää kädessään Medusan päätä.

Faustin tuomio

La damnation de Faust (Faustin tuomio, Pariisi 1846) on dramaattinen legenda kolmelle solistille, kuorolle ja orkesterille, Berliozin ehkä ehjin ja laadullisesti tasaisin teos. Kyseessä ei ole vielä varsinaisesti ooppera eikä enää sinfoniamuodon oopperamainen laajennus kuten Roméo et Juliette, vaan konserttiooppera tai fantastinen ”multimediateos”, jonka äkilliset ajan ja paikan vaihdokset tuovat jälleen mieleen elokuvan keinot.

Berlioz oli kirjoittanut jo paljon aiemmin teoksen Huit scènes de Faust (Kahdeksan kohtausta Faustista, 1828-29), joka on ”musiikinhistorian vakuuttavimpia esikoisteoksia” (Ernest Newman). Varhaisversio oli kuitenkin luonnosmainen, joten vasta matkailtuaan 1840-luvun puolivälissä Saksassa ja koettuaan yhtä sun toista hän oli valmis tarttumaan aiheeseen uudestaan.

Lopullinen Faust-sävellys jakautuu neljään osaan (näytökseen?) ja sisältää 20 numeroa. Se sisältää mm. kuuluisan Unkarilaisen marssin (Rakoczy-marssin) ensimmäisessä osassa. Englannintorvi-obligatolla varustettu Margueriten romanssi ”D’amour l’ardente flamme” (Rakkauden palava liekki) neljännen osan alussa on saavutus, joka yksin olisi jättänyt Berliozin nimen musiikinhistoriaan. Seuraavassa sen kolmen ensimmäisen säkeistön teksti, jonka jatko muistuttaa paljossa Schubertin laulun Gretchen am Spinnrade tekstiä (suom. Veijo Murtomäki):

Rakkauden palava liekki kuluttaa nuoruuteni pois. Ah! sielunrauhani on kadonnut ikiajoiksi!	D’amour l’ardente flamme, Consume mes beaux jours. Ah! la paix de mon âme A donc fui pour toujours!
Hänen lähtönsä ja poissaolonsa ovat minulle kuin ruumisarkku, ja kaukana hänestä kaikki tuntuu minusta suruiselta.	Son départ, son absence Sont pour moi le cercueil, Et loin de sa présence, Tout me paraît en deuil.
Niin pääraukkani hämärtyy pian; Heikko sydämeni vaimenee, ja kohta se jähmettyy.	Alors ma pauvre tête Se dérange bientôt, Mon faible cœur s’arrête, Puis se glace aussitôt.

Troijalaiset

Les Troyens (Troijalaiset, 1856-60) on jättiläismäinen, 52 numerosta koostuva viisinäytöksinen suuri ooppera, eeppinen draama, joka perustuu Vergiliuksen Aeneas-eepokseen ja on tehty säveltäjän omaan librettoon. Kyse on 1800-luvun tärkeimpiin kuuluvasta oopperasta, Tristan ja Isolde -oopperan laajuisesta teoksesta, josta on sanottu jopa, että se on ”kaikkein valtavimpia ja vakuuttavimpia musiikkidraamallisia mestariteoksia” (Tovey). Benvenuto Cellinin jälkeen Pariisin oopperat pysyivät Berliozille suljettuina, eikä tämäkään ollut tilaustyö, vaan pikemminkin Berliozin elinikäisen vision toteutuma, joka saa kiittää syntymisestään ruhtinatar Wittgensteinin aloitetta ja rohkaisuja.

Ooppera on toteutettu suuren muusikon ja suuren dramaatikon vaistolla: Troijalaiset on neron mestariluomus, joka tekee Vergiliukselle oikeutta uskomattomalla tavalla 2000 vuoden takaa. Oopperan henkilöt ovat todellisia antiikin sankareita, mutta silti eläviä, vahvasti tuntevia persoonallisuuksia. Taustalla on säveltäjän henkilöhistoria, sillä hän opiskeli isänsä johdolla Aeneasta – enteellisesti isä oli antanut pojalle nimeksi Hector! Eepos oli jo poikana Berliozille syvän emotionaalisen järistyksen aiheuttaja ja hän eli koko elämänsä sen puolijumalien kera ja piti niitä tuttavinaan. Berlioz kirjoitti Wittgensteinille joulukuussa 1856:

Et voi uskoa tätä todeksi – olen rakastunut, kerta kaikkiaan rakastunut, Karthagon kuningattareen! Palvon häntä, tätä kaunista Didoa.

Tavoitteena Berliozilla oli

löytää ekspressiivisyyden, totuudellisuuden keinot lakkaamatta olemasta muusikko – musiikillinen muoto, jota ilman musiikkia ei ole olemassa, vaan vain sanojen orja.

Berlioz totesi:

Sillä ei ole mitään väliä, mitä tapahtuu teokselle, esitetäänkö sitä koskaan vai ei. Minun musiikillinen ja vergiliaaninen intohimoni on tyydytetty.

Hän kuitenkin uskoi teokseensa:

Tunnen, että jos Gluck palaisi maan päälle ja kuulisi sen, hän sanoisi minulle: ’Tämä on minun poikani.’

Berlioz ei siten toivonut liikoja, mutta silti teoksen hylkääminen oli viimeinen isku hänen toiveilleen:

Kaimansa Hektorin tavoin Berlioz kuoli Troijan muurien juurella.

Pariisin Opéra vetkutteli Troijalaisten esittämisen kanssa pitkään (1858-63), kunnes Berlioz antoi oopperansa Théatre Lyriquelle, joka esitti sen toisen puoliskon lyhennettynä. Berlioz ei koskaan kuullut oopperansa kahta ensimmäistä näytöstä. Troijalaisia pidettiin pitkään suuruudenhullun, väsähtäneen säveltäjän mahdottomana tuotoksena, Berliozia itseään eksentrisenä ja omaperäisenä hahmona pikemminkin kuin todella suurena säveltäjänä. Oopperan näytökset III–V esitettiin Pariisissa (1863) ja näytökset I–II Karlsruhessa (1890), mutta Troijalaisten historia alkoi vasta, kun 1957 Covent Gardenin oopperatalo esitti sen ensi kertaa kokonaisuudessaan.

Teosta hallitsee mahtava dramaturginen, Shakespearelta opittu vastakohtaisten maailmojen ja lajien rinnakkaiselo. Oopperan molemmat osat – Troijan kaksi näytöstä ja Karthagon kolme näytöstä – yhdistyvät toisiinsa paitsi musiikillisesti, kohtalon teeman avulla, myös Aeneaksen persoonan välityksellä, vaikka ne ovatkin erilaisia: ensimmäinen on ankaran dramaattinen, ”antiikkinen” ja toinen lyyrisen sensitiivinen; ooppera toteuttaa monumentaalisen ja piktoriaalisen yhdistelmän.

Näytökset I–I liittyvät Troijan sotaan ja ovat sotaisan kiihkeitä, näytökset III–V kertovat Didon ja Aeneaksen rakkaustarinan Karthagossa ja ne ovat täynnä hienostunutta orkesterinkäyttöä, esi-impressionistisia sävyjä, väräjävää lyriikkaa, baletteja ja musiikkia Des- ja Ges-duureissa. Ooppera on siten Monteverdi ja Gluck yhdistettynä romanttisen tyylin mukaisesti. Troijalaiset vangitsee pakahduttavasti antiikin traagisen hengen ja ylittää Meyerbeerin grand opéroiden konseptin.

Troija

Beatrice ja Benedict

Béatrice et Bénédict (1862, editio 1863; Baden-Baden 1862), opéra comique en deux actes, on rakkauden kevyttä puolta käsittelevä kaksinäytöksinen pienoisdraama, joka tekee kunniaa Shakespearelle. Se perustuu säveltäjän laatimaan librettoon imité de Shakespeare ja tapahtuu 1500-luvun Sisiliassa, Messinassa. Jo olleessaan Italiassa Rooman palkinto -matkalla hän suunnitteli 1833 kirjoittavansa italialaisen kevyen oopperan oopperan Shakespearen näytelmän Paljon melua tyhjästä pohjalta.

Oopperan säveltäminen oli Baden-Badenin kasinon johtajan Edouard Bénazet’n tilauksen jälkeen helppo tehtävä; sen sijaan ainoa ongelma oli opettaa laulajia ”puhumaan dialoginsa ihmisen tavoin”. Tilannetta helpotti se, että ranskalaisetkin olivat vihdoin hyväksyneet Berliozin musiikin tämän oratoriosta Kristuksen lapsuus lähtien, koska he löysivät nyt ”uuden” lyyrisen ja melodisen, ei-metelöivän Berliozin. Muutoin säveltäjällä oli vaikeaa sekä perheensä kanssa että rahallisesti ja hän sairasteli, minkä lisäksi hänen oli kirjoitettava kritiikkejä elämänsä loppuun saakka.

Viimeisen oopperansa jälkeen Berlioz kirjoitti vielä Troijalaisiin toisen näytöksen alkusoiton sekä Troijalaisen marssin, minkä jälkeen hän vaikeni (1863-69). Berliozin elinikäinen rakkaus Shakespeareen päättyi koomiseen oopperaan samoin kuin Verdillä, jonka viimeiseksi oopperaksi jäi Falstaff!

Béatrice et Bénédict ei murra opéra-comiquen konventioita, sillä numerot eivät vie niinkään kehitystä eteenpäin kuin kommentoivat dialogin luomia tilanteita. Teos ei ole katkera, muttei tarjoa myöskään illuusioita, vaan sisältää sofistikoitua realismia, joka karistaa rakkauden romantisoinnin. Tuloksena on säihkyvä, ihastuttava ja notkea teos pienin amoröösein lisin: Beatrice ja Benedict on parhaita koomisia oopperoita 1800-luvulla. Nimihenkilöt (sopraano ja tenori) rakastavat toisiaan, mutta he käyvät alituista sanasotaa eivätkä tohdi tunnustaa rakkauttaan. Lisäksi oopperassa on toinenkin pari: Héro ja Claudio. Vasta ystävien huijauksen tuloksena ja toisen parin häiden vaikuttamina pääpari vakuuttuu tunteistaan ja saavat toisensa.

Juoni

I näytös
Aragonian prinssi Don Pedro vierailee Messinassa ja saa joukkoineen voiton maureista, mitä juhlitaan kaikkialla Sisiliassa. Hänellä on kaksi sotilasystävää, Claudio ja Bénédict. Heitä tervehtii Messinan kuvernööri Léonato, jolla on tytär Héro ja veljentyttö Béatrice. Héro odottaa sulhastaan Claudiota, joka on selviytynyt haavoittumattomana ja palkittu urheudestaan. Béatrice tiedustelee Bénédictiä ja pilkkaa tätä. He vaihtavat loukkauksia, kuten edellisissäkin tapaamisissa ja härnäävät toisiaan. Bénédict vannoo ystävilleen, ettei mene koskaan naimisiin. Myöhemmin Claudio ja Pedro kehittävät juonen näiden naittamiseksi. Léonato vakuuttaa – Bénédictin kuunnellen – Bétaricen rakastavan Bénédictiä. Kuullessaan tämän Bénédict päättää tavoitella Béatricea. Héro ja hänen kamarineitonsa Ursule ryhtyvät samanlaiseen aikeeseen Bétarisen suhteen, joka nyt uskoo Bénédictin rakastavan häntä salaa.

II näytös
Juhliessaan Claudion ja Héron häitä Lénato järjestää naamiaiset. Paikallinen musiikinopettaja Somarone johdattelee muun joukon lauluun Béatricen jäädessä ulkopuolelle, kun hän toteaa rakastuneensa Bénédictiin. Hän laulaa Héron ja Ursulen kanssa vihille menevän morsiamen onnesta. Béatrice tapaa sitten Bénédictin, joka ehdottaa, että he salaisivat rakkautensa muilta. Notaari vahvistaa Claudion ja Héron avioliiton. Léonato on järjestänyt niin, että notaarilla on toinenkin avioliittosopimus, ja tämä pyytää toistakin paria tulemaan esille. Bénédict kerää rohkeutensa ja ilmoittaa rakkautensa Béatricea kohtaan. Hekin allekirjoittavat sopimuksen ja teos loppuu sanoihin: ”Tänään on solmittu aselepo, ja vihollisuudet voivat jatkua taas huomenna.”

Musiikki

Alkusoitto on Benvenuto Cellinin tapaan G-duurissa ja reippaan tapahtumallinen.

Kun ollaan Sisiliassa, ranskalaissäveltäjien lempitanssi on pakollinen numero.

Orkesteriosuudessa soi jousipizzicatoja, kitara ja tamburiineja; partituuri on hienosyisesti ja yksityiskohtaisesti kirjoitettu. Oopperassa on lukuisia hienoja sooloaarioita, duettoja, tertsettoja ja kuorokohtaukset molempien näytösten alussa. I näytöksen Héron aaria, jossa hän kaipailee sulhoaan Claudiota, on täysin italialaistyylinen hitaan vaiheen ja cabalettan yhdistelmässään Larghetto–Allegro con fuoco.

Je vais le voir, je vais le voir!/Tulen näkemään hänet!
Son noble front rayonne/Hänen jaloa otsansa kruunaa
De l’auréole du vainqueur./valloittajan/voittajan sädekehä.
Cher Claudio! que n’ai-je une couronne!/Rakas Claudio! minulla on vain yksi kruunu
Je te la donnerais, je t’ai donné mon coeur./ja sen annan sinulle, sinulle lahjoitan sydämeni.

Il me revient fidèle./Hän palaa minulle uskollisena.
Plus d’angoisse mortelle!/Ei enää kuoleman ahdistusta!
Nos tourments sont finis,/Tuskamme ovat ohi,
Nous allons être unis./Me tulemme olemaan yhdessä.
De sa constance,/Hänen lujuudestaan
De sa vaillance/hänen urheudestaan
Ma main sera le prix./käteni on oleva palkonto.

Béatrice ja Bénédict torailevat duossaan (I/4) ”Comment le dédain pourrait-il mourir?” (Miten halveksunta voisi kuolla?) ensin Allegro moderato -tempossa, kunnes pilkkakilpailu saa lisää vauhtia Allegro-vaiheessa, jonka alusta esimerkki on:

BÉATRICE ET BÉNÉDICT
Mais quel plaisir étrange/Mutta mitä outoa iloa
Trouvé-je à l’irriter!/voin löytää ärsyttämisestä!
Comme un coeur qui se venge/Kuin sydän joka kosta
Je sens le mien bondir et palpiter./Tunnen omani pomppivan ja sykkivän
Un frisson de colère/Vihan väristys
Me prend quand je le [la] vois./Saa minut valtaansa kun hänet näen.
Son rire m’exaspère/Hänen naurunsa raivostuttaa minua
Et je tremble à sa voix./ja minä tärisen hänen äänensä kuullessani.

BÉNÉDICT
Dieu du ciel! Faites-moi la grâce/Taivaan jumala! Armahtakaa minua
De ne pas femme m’octroyer,/ettei nainen saa minua koskaan suostuteltua
(montrant Béatrice)/(osoittaen Béatricea)
Blonde surtout!/Etenkään vaaleaverikkö!

BÉATRICE
Quelle menace!/Mikä uhkaus!

BÉNÉDICT
Mieux vaut en enfer m’envoyer./Mieluummin menen vaikka helvettiin.

Oopperan parhaita numeroita (I:5) on miesten tertsetto ”Me marier ? Dieu me pardonne!” (Minäkö naimisiin? Luoja minua armahtakoon!) avausnäytöksessä.

BÉNÉDICT
Me marier? Dieu me pardonne!/Minäkö naimisiin! Luoja minua armahtakoon!
Ah! j’aime mieux dans un couvent/Pidän parempana luostarissa
Moisir sous le froc tristement,/mädäntyä kaavun alla suruissani
Et que l’univers m’abandonne./ja että maailma hylkäisi minut.

CLAUDIO ET DON PEDRO
Quelle fureur! Dieu vous pardonne/Mikä kauhistus! Jumala teille antakoon anteeksi
De maudire un lien charmant/kiroamasta mukavaa paikkaa
Et de préférer le couvent/ja pitämästä parempana luostaria
Au bonheur que l’hymen nous donne!/kuin avioliiton suomaa onnea!

 

Yhtä mainio on naisten tertsetto ”Je vais d’un coeur aimant” (Tulen olemaan rakastavan sydämen ilo ja ylin onni/Claudioni rakastaa minua/ja mieheni jää rakkaakseni) toisessa näytöksessä.

 

Yleisotteen keveydestä huolimatta oopperassa on myös syvälliset hetkensä: avausnäytöksen lopuksi Héro (sopraano!) ja Ursule (mezzosopraano) laulavat hellyttävän dueton (I:8) ”Nuit paisible et sereine !”: Rauhaisa ja kirkas yö!/Kuu, lempeä kuningatar/joka leijuu hymyillen;/niityn hyönteinen,/kukkivissa yrteissä/suhisevat salaisuuden”.

Oopperan paras komiikka liittyy laulunopettaja Samaronen esiintymiseen kuorofuugan karikatyyrissä Épithalame grotesque (Groteski häälaulu, I:6) ”Kuolkaa hellät puolisot, jotka onni huumaa”

sekä II näytöksen avaavassa juomalaulussa (II:9).

SOMARONE
Le vin de Syracuse/Syrakusan viini
Accuse/suo
Une grande chaleur/suurta lämpöä
Au cœur/sydämelle
De notre île/meidän saarellamme
De Sicile./Sisiliassa
Vive ce fameux vin/Eläköön kuulu viini
Si fin!/niin hieno!

LES CHORISTES
Vive ce fameux vin/Eläköön kuulu viini
Si fin!/niin hieno.

Ooppera loppuu pääparin Scherzo-duettinoon ”L’amour est un flambeau” (Rakkaus on soihtu) samalla alkusoiton ilakoivalla musiikilla kuin millä se alkoikin.

BÉNÉDICT
L’amour est un flambeau…/Rakkaus on soihtu…

BÉATRICE
L’amour est une flamme…/Rakkaus on liekki…

BÉNÉDICT
Un feu follet qui vient on ne sait d’où…/Virvatuli, josta ei tiedä, mistä se tulee…

BÉATRICE
Qui brille et disparaît…/Joka hehkuu ja häipyy…

BÉNÉDICT
Qui brille et disparaît…/Joka hehkuu ja häipyy …

BÉATRICE
…Pour égarer notre âme…/Vietelläkseen mielemme

BÉNÉDICT
…Attire à lui le sot et le rend fou./houkuttelee hölmön ja tekee hänestä hullun.

BÉATRICE
Folie, après tout, vaut mieux que sottise./Folia, loppujen lopuksi, on parempi kuin sottiisi.

(Tällä lauseella on kaksoismerkitys: toinen käännös.)

BÉNÉDICT
Folie, après tout, vaut mieux que sottise./Hulluus, loppujen lopuksi on parempi typeryys.

Viimeksi lauletaan ilkikurinen loppukommentti: ”Oui, pour aujourd’hui la trêve est signée;
Nous redeviendrons ennemis demain!” (Tänään on solmittu aselepo, ja vihollisuudet voivat jatkua taas huomenna.)

Lähteet ja kirjallisuutta

Takaisin ylös