Charles Gounod
23.1.2007 (Päivitetty 26.10.2023) / Murtomäki, Veijo

Varhaisoopperat

Charles Gounod (1818-93) oli Reichan ja Le Sueurin oppilas, joka Rooman palkinto -matkallaan sai ratkaisevia vaikutteita Italiasta ja antiikin klassisesta kulttuurista, mikä tuli vaikuttamaan myös hänen oopperoidensa aihevalintoihin. Hän oli vuosisadan puolivälissä Ranskan johtava säveltäjä, joka kirjoitti 12 oopperaa (1851-81) ja muuta näyttämömusiikkia. Toisaalta lyhyissä oopperoissa, kuten Philémon et Baucis ja La colombe (Kyyhky), hän saavutti tasapainon puhutun dialogin ja koomisen oopperan suppeiden musiikkinumeroiden välillä. Laajempiin koomisiin kuuluu kevyehkö ja tyylipastisseja taitavasti hyödyntävä Médecin malgré lui (Lääkäri vastoin tahtoaan). Gounod’n ansiona oli myös se, että vakava dramaattinen juonne säilyi ranskalaisessa oopperassa suurissa oopperoissa La nonne sanglante (Verinen nunna), La reine de Saba (Saaban kuningatar) ja Polyeucte.

Gounodin oopperoissa on säännönmukaisesti kulkueita, baletteja, suuria ensemble-kohtauksia, vaikuttavia concertante-finaaleja sekä juonia, joissa rakkaus liittyy historialliseen taustaan; myös yliluonnollisia ilmiöitä esiintyy oopperoissa. Suosituimmat oopperat, Faust, Mireille sekä Roméo et Juliette, olivat alunperin dialogilla varustettuja, vaikkakin myöhemmin ne muutettiin resitatiiveiksi. Gounodin melodinen lahjakkuus on kaikkialla ilmeistä, ja hän toi ranskalaiseen oopperaan verratonta emotionaalista syvyyttä hienovireisen lyyrisyyden ohella.

Sapho

(La morte di Saffo, 1881, Miguel Carbonell Silva; https://www.facebook.com/STORIARTE/posts/2845303195545869/)

Sapho (Sapfo, Opéra 1851; 1858, 1884), opéra en trois actes, jonka näytösten määrä tosin vaihteli 2–4:n välillä. Émile Augierin libretto tarjoaa Sapfon kuoleman ohella mustasukkaisuus-, salaliitto- ja kiristysdraaman. Gounod ei ollut tosin ensimmäinen Sapfo-aiheisen oopperan tekijä: häntä ennen asialla olivat olleet Niccolò Piccinni (Phaon, 1778),  Simone Mayr (1794), Anton Reicha (1822) ja Giovanni Pacini, jonka Saffo (1840 Napoli; 1842 Pariisi) oli näistä suurin menestys.

Oopperassa Phaon on ristiriitatilanteessa Sapfon ja kurtisaani Glycècen rakkauden välissä, ja Pythéas kiusoittelee häntä. Kun Sapfo voittaa olympialaisissa leikeissä runokilpailun, Phaon julistaa tälle uskollisuuttaan. Phaon on mukana Alcéen johtamassa vellankumousellisessa ryhmässä vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Pythéas uskoo juonen Glycèrelle taatakseen tämän suosion. Glycère paljastaa salaa salaliiton viranomaisille, mutta kertoo Sapfolle petollisesti, ettei paljasta juonta, mikäli Phaon lähtee Lesbokselta ilman Sapfoa. Kun Phaon on lähdössä ja Sapfo ei aio seurata tätä, Phaon kääntyy uudestaan Glycèren puoleen. Phaon, Glycère ja salaliittolaiset hyvästelevät kotimaansa. Kun Phaon kiroaa Sapfon, tämä antaa anteeksi Phaonille ja antaa hänelle siunauksensa ennen hyppäämistään mereen.

(Eugène Puchart: Pauline Viardot, n. 1853; http://www.rulex.ru/rpg/portraits/21/21574.htm)

Nimirooli on sävelletty suurelle mezzosopraanolle Pauline Viardot’lle, mutta teos oli vain rajoitettu menestys. Oopperassa Gounod’n melodinen ja harmoninen kyvykkyys puhkesi kukkaan. Tällainen numero on toisen näytöksen Saphon cantilene “Ma vie en se séjour” (Elämäni tässä olinpaikassa) on lyyrisen oopperan mukainen herkkä numero.

Ma vie en ce séjour est un ruisseau limpide/Elämäni tässä olinpaikassa on kirkas puro
Qui coule sur la mousse et reflète le jour :/joka juoksee sammalikkoon ja heijastaa päivää:
Aimons, mes sæurs, aimons, car la vie est rapide/Rakastakaamme sisaret, rakastakaamme, sillä elämä on nopsaan [ohi]
Et le temps est perdu qui passe sans amour!/ja se aika on menetetty, joka kuluu ilman rakkautta!

 

Saphoa on pidetty lajinimestä huolimatta “ensimmäisenä lyyrisenä oopperana”, italialaisen oopperan, koomisen oopperan ja suuren oopperan yhdistäjänä sekä uuden lajin esittelijänä sen melodisen, harmonisen ja soittimellisen uutuuden, tyylillisen puhtauden, ylevän ja aistikkaan, hellän ja intohimoisen sekä intiimin ja voimallisen yhtäaikaisuuden ansiosta. Oopperasta esitetään etenkin Sapfon harppusäesteistä päätösmonologia “Ó ma lyre immortelle” (Oi kuolematon lyyrani), jonka jälkeen hän hyppää mereen. Seuraavassa ensin aarian alku:

O ma lyre immortelle,/Oi kuolematon lyyrani
Qui dans les tristes jours,/joka murheisina päivinä
A tous mes maux fidèle,/Kaikissa minun suruissani uskollisena

ja sitten lopputahdit:

Les consolais toujours !/lohdutat minua aina!
En vain ton doux murmure/Turhaan suloinen liplatuksesi
Veut m’aider à souffrir;/tahtoo auttaa minua kärsimyksessä
Non, tu ne peux guérir/ei, et voi parantaa
Ma dernière blessure;/viimeistä haavaani
Ma blessure est au coeur!/haavani on sydämessä!
Seul le trépas peut finir ma douleur !/Van kuolo voi lopettaa tuskani!
Adieu, flambeau du monde !/Hyvästi, maailman soihtu!
Descends au sein des flots!/laskeudut meren syliin!
Moi, je descends sous l’onde/Minä taas laskeudun aalloille
Dans l’éternel repos !/ikuiseen lepoon!
Le jour qui doit éclore,/Päivä joka valkenee
Phaon, luira pour toi; Phaon, paistaa sinulle;
Mais sans penser à moi/mutta ajattelematta minua
Tu reverras l’aurore!…/sinä näet jälleen aamunkoiton! …
Ouvre-toi, gouffre amer,/Avaudu katkera syvyys,
Je vais dormir pour toujours dans la mer!/Minä menen ikuiseen uneen mereen!
Ouvre-toi, gouffre amer,/Avaudu katkera syvyys,
Je vais dormir pour toujours dans la mer!/Minä menen ikuiseen uneen mereen!

 

La nonne sanglante

La nonne sanglante (Verinen nunna, 1854), opéra Eugène Scriben ja Germain Delavignen tekstiin pohjautuu vuonna 1799 ranskannettuun M. G. Lewisin goottilaiseen romaaniin The Monk, joka tapahtuu 1000-luvun Böömissä ja jossa surmattu neito ilmaantuu öisin kummittelemaan. Ooppera ei ollut menestys – tai päässyt sellaiseksi – sillä “teeskentelevän ilmaisun metkujen” vuoksi teos vedettiin nopsaan pois ohjelmistosta. Librettoa tarjottiin kahdeksalle muullekin säveltäjälle, mm. Berliozille ja Verdille, mutta turhaan.

(Lacauchie Alexandre: Guémart dans La nonne sanglante; Bibliothèque Nationale de France)

Oopperassa Agnès rakastaa Rodolphea, vaikka heidän perheensä ovat sodassa keskenään. Moldawan eli Agnèsin isän linnassa puhutaan verisen nunnan kummittelevan. Erakko Pierre kehottaa sukujen vasalleja ristiretkelle ja ehdottaa Rodolphen Théobald-veljeä naimaan Agnèsin. Rakastavaiset suunnittelevat pakenemista, Agnès verisen nunnan asussa. Rodolphen palvelija Arthur laulaa legendan nunnasta. Rodolphen esi-isät heräävät henkiin perhelinnassa ja todistavat Rodolphen ja nunnan haamuvihkiäisiä. Théobald on kuollut sodassa, joten Rodolphe voi oikeasti naida Agnèsin. Rodolphe paljastaa Arthurille, että hän voi päästä haamusta eroon vain tappamalla nunnan surmaajan. Häissä nunna ilmaantuu ja kertoo, että hänet surmasi Rodolphen isä Ludorf. Rodolphe pakenee seremoniaa kauhuissaan. Ludorf on valmis hyvittämään tekonsa, jos hän saa nähdä poikansa vielä kerran. Moldawin miehet surmaavat Ludorfin, jolloin nunnan haamu nousee taivaisiin rukoillen Ludorfin puolesta.

Häämarssin alkua Bizet’n pianosovituksena

Sävellyksessä on uusi harmoninen kieli jo tuntuvilla. Alkusoitto, Ouverture dramatique, on musiikilisesti vaikuttava ja maalaa oopperan pääsisältöä makaaberin tyylinsä ansiosta. Linjaa jatkaa II näytöksen päätöksen ”Kuolleiden marssi” (Marche des morts). Sikäli tarpeellisen kevennyksen oopperaan tuovat ”Häämarssi” (Marche nuptiale), jota seuraavar baletti Danse bohémiennen kera sekä talonpoikaisvalssi Valsez sous l’ombrage (Valssatkaa varjossa ), joka ennakoi Faustia. Rodolphen cavatina Un jour plus pur (Mitä kirkkain päivä) on suosittu erillisenä julkaistuna romanssina Le Calme (Tyyneys): ”Mitä kirkkain päivä,/sinitaivas/säteilee katseelleni!/Lemmenunelma/luomaa tänä päivänä/lumoaa liikuttuneen sieluni!

 

 

Erityisen hieno numero on V näytöksen Ludorf-isän kuolinaaria Mon fils me fuit en vain (”Poikani pakenit minua turhaan”), jossa resitatiivia seuraa sydäntä särkevä ja laaja Larghetto-vaihe.

 

Le médecin malgré lui

Le médecin malgreë lui (Lääkäri vastoin tahtoaan, 1858) on opéra comique Molièren näytelmään (1666). Ooppera perustuu Jules Barbierin ja Michel Carrén librettoon ja Barbierin ja Carrén kanssa yhteistyössä Gounod sävelsi useimmat oopperansa: edellisen lisäksi myös oopperat Faust, Philémon et Baucis, La colombe, La Reine de Saba, Mireille, Roméo et Juliette ja Polyeucte.

Kyseessä on Gounod’n ensimmäinen Théâtre-Lyriqueen säveltämä ooppera, joka on samalla näyte Gounod’n yllättävästä kyvykkyydestä myös keveän ilmaisun alueella. Laajat ensemblet vuorottelevat tässä Molièren tekstin kera. Opperasta pidettiin sen epäsentimentaalisen tyylin ansiosta: Berliozin mielestä ”Gounod on tässä parhaimmillaan, elegantti muusikko, jolla on hurmaava lyyrinen lahja, aito vaisto ”kamaridraaman” suhteen, hienovarainen ja hyvin tasapainoitettu orkesteriaisti.”

Ooppera tapahtuu 1600-luvun Ranskassa maaseudulla. Sganarella on juoppo puunhakkaaja, joka pahoinpitelee vaimoaan. Martine, Sganarellan vaimo, hautoo kostoa. Rikkaan Géronten palvelijat etsivät lääkäriä tämän Lucinde-tyttärelle, joka teeskentelee mykkää välttyäkseen avioliitolta. Martine sanoo palvelijoille, ettei mies pysty harjoittamaan lääkärin tointa ilman selkäsaunaa. Sganarelle tapansa mukkaan juopottelee ja laulaa coupletin.

Léandre laulaa serenadin Lucindelle, mutta hän ei kelpaa liian köyhänä isä Géronten tyttärelle. Snagarelle hoitaa valelääkärin tointaan, puhuu mitä sattuu ja tekee älyttömiä hoitotemppuja. Snagarelle kiinnittää isän huomion toisaalle, jolloin Léandre voi järjestää paon Lucinden kanssa. Géronte käy kuumana ja aikoo hirtättää Léandren, mutta kaikki järjestyy onnellisesti, kun miekkonen kertoo saaneensa sievoisen perinnön.

Seuraavassa Snagarellen kupletin ensisäkeistö:

Qu’ils sont doux, bouteille jolie,/Kuinka ovatkaan suloisia, soma pullo,
Qu’ils sont doux/kuinka ovatkaan suloisia
Vos petits glougloux !/pienet kulauksenne!
Ah ! bouteille, ma mie,/Oi pullo, omani,
Pourquoi vous videz-vous ?/Miksi olette tyhjenneet?
Mon sort ferait bien des jaloux/Kohtaloni olisi kadehdittava
Si vous étiez toujours remplie !/jos olisitte aina täynnä!
Qu’ils sont doux, bouteille jolie,/Kuinka ovatkaan suloisia, soma pullo,
Qu’ils sont doux,/kuinka ovatkaan suloisia
Vos petits glougloux !/pienet kulauksenne!

Faust

Faust (1859) on suosituin ranskalainen ooppera kautta aikojen: sitä esitettiin 2 000 kertaa Pariisissa vuoteen 1934 mennessä ja sitä on esitetty ainakin 45 maassa 24 kielellä. Faust oli alun perin koominen ooppera (opéra dialogué), jonka dialogit muutettiin resitatiiveiksi hetimmiten, kun ooppera siirtyi Théâtre-Lyriquesta Opéraan (1860) ja kun siitä haluttiin tehdä (suuri) ooppera, mitä myöskin tukevat eräät joukkokohtaukset (valssi, sotilaskuoro). Lisäksi Gounod sävelsi siihen seitsenosaisen balettimusiikin vuoden 1869 esitykseen Opérassa. Debussyn mukaan oopperan suosioon on selvät syynsä:

Monet puolueettomat ihmiset – toisin sanoen ne, jotka eivät ole muusikkoja – ihmettelevät, miksi Opérassa esitetään itsepintaisesti Gounod’n Faustia. Tähän on lukuisia syitä, joista paras on se, että Gounod edustaa nimenomaan ranskalaista sensibiliteettiä. Pidimme siitä tai emme, tällaiset asiat eivät unohdu.

Jos Gounod’n harmoniat eivät tempaakaan mukaansa, on häntä kiitettävä siitä, että hän pystyi välttämään Wagnerin vaikutuksen. Gounod, puutteineenkin, on tarpeellinen. Ensinnäkin hän on sivistynyt: hän tuntee Palestrinan ja ammentaa Bachista. Kyky saada suuri osa aikalaisistaan liikuttumaan on yksi parhaista keinoista siihen [= nimen jäämiseen ihmisten mieleen]. Eikä kukaan voi kieltää Gounod’n käyttäneen sitä [= liikuttamista] runsaskätisesti. (Debussy, s. 141, 144-145.)

Ooppera keskittyy Faustin ja Margaretan traagiseen rakkaustarinaan, kun taas Mefistofeles on siinä pikemminkin kelmi kuin paholainen. Gounod työntää sivummalle Goethen näytelmän filosofiset ulottuvuudet – minkä vuoksi Saksassa ooppera tunnetaankin paremmin nimellä Margarethe! Ooppera on tyyliltään romanttisen elegantti, ekspressiivinen ilman yletöntä kiihkoa. Musiikki on harmonisesti edistyksellistä ja melodisesti tehoavaa; kyseessä on eittämätön mestariteos. Oopperaa esitetään silti usein lyhennettynä versiona.

Faust sisältää merkittäviä kuorokohtauksia: toinen näytös alkaa kaupunginväen virtuoosikuorolla ”Vin ou bière” (Viiniä vaiko olutta) ja päättyy suositulla kuorovalssilla ”Ainsi que la brise légère” (Niin kuin kevyt tuulonen), josta on olemassa Lisztin mainio pianosovitus. Neljännessä näytöksessä kuullaan sotilaskuoro ”Gloire immortelle” (Kuolematon maine).

Faustin suosio perustuu moniin kuuluisiin numeroihin: toisessa näytöksessä niitä ovat Valentinin rukous ”Avant de quitter ces lieux” (Ennen kuin jätän nämä tienoot), Mefistofeleen laulu Kultaisesta vasikasta ”Le veau d’or”, kolmannessa näytöksessä Faustin cavatina ”Salut! demeure chaste et pure” (Ollos tervehditty neitseellinen ja puhtoinen asumus), Margueriten laulu Thulen kuninkaasta ”Il était un roi de Thulé” (Olipa kerran Thulen kuningas) sekä legendaarinen valssi-rytmissä oleva jalokiviaaria ”Ah! je ris de me voi” (Ah, nauran nähdessäni itseni). Neljännestä näytöksessä löytyy Margueriten kehruulaulu ”Il ne revient pas” (Hän ei palaa). Viides näytös tapahtuu Valpurinyönä Harz-vuoristossa. Faust pääsee selliin katsomaan lapsenmurhasta vangittua Margueritea, joka saa lunastuksen kuollessaan samalla hetkellä kun pääsiäisaamun kirkonkellot soivat.

Muita oopperoita

Philémon et Baucis

Gounod’n seuraavat kolme teosta eivät saavuttaneet mainittavaa menestystä lähinnä ongelmallisten librettojen vuoksi. Offenbachin Orfeus manalassa -operetin (1858) menestyksen innostamana myös Gounod sävelsi antiikkiaiheisen, Ovidiuksen Metamorfooseihin La Fontainen välityksellä perustuvan oopperan Philémon et Baucis Jules Barbierin ja Michel Carrén librettoon. ja Oopperan ensimmäinen versio vuodelta 1860 on lajinimeltään opera ja toinen versio vuodelta 1876 on opéra comique. Kyseessä on sentimentaalis-moralisoiva teos. Oopperassa on kuoro-, orkesterikohtausten ja erilaisten laulu- ja yhtyenumeroiden (soolosta sekstettoon) lisäksi dialogia jaa melodraamaa.

Oopperassa Jupiter ja Vulkanus vierailevat tuhansien ihmisten luona incognito saadakseen vahvistuksen Merkuriuksen väitteeseen, että ihmiset ovat ilkeitä. Väite onkin tosi, sillä ainoastaan vanha, vaatimattomaan elämäänsä ja mökiinsä tyytyväinen pariskunta kestitsee jumalia aterialla ja yösijalla: ”Levon hetkellä tänne,/palaamme vaatimattomaan asumukseemme.”

Jupiterin toveri Vulkanus, joka korvaa aiotun Merkuriuksen, on oopperassa basso-buffo. Hän laskeutuu maan päälle ryminällä eli ukkosella (Orage), jota luonnehtii  näyttävä orkesteriosuus,

minkä jälkeen hän laulaa voimastaan ja takomisestaan: ”Kumussa raskaiden vaskivasaroiden/uunin synkässä hohteessa.”

Jupiter vihassaan tuhoaa naapureiden asumukset tulvalla, kun taas Philémon ja Baucis huomaavat nuorentuneensa ja heidän mökkinsä muuttuneen temppeliksi, jota heidän annetaan vartioida loppuelämän ajan. Pariskunta anoo jumalalta, että molemmat kuolisivat yhtä aikaa: näin käykin vuosia myöhemmin oopperan lopussa, ja kuoleman jälkeen vanhukset versoutuvat oksiksi ja lehdiksi jatkaakseen ikuista elämää temppelin varjossa.

Toisessa näytöksessä pidetään bakkanttisia juhlia, tässä bakkaanttien kiihtyvän tansssin loppupuolelta huuto ”evohé”:

Bakkantit pilkkaavat jumalia, jolloin Jupiter kiroaa heidät ja kaikki hajoaa raunioiksi. Jupiter näyttäytyy naisten miehenä ja yrittää vietellä nuorentuneen Baucisin. Jupiter tosin luopuu tästä, kun Baucis pyytää takaisin vanhuutensa. Viettelykohtausta pidettiin La Fontainea häpäisevänä ja laskevan teoksen vaudevillen tasolle. Tässä Jupiterin omakuva rakastajana, mikä vastaa pitkälle Offenbachinkin Jupiterin luonnetta; hän kehuu nuorentunutta Baucista: ”Itse Venus ei ole kauniimpi!…/jumalista ylimmän käsi on loihtinut hänessä kukoistamaan/aarteet, joita taivaat kadehtivat!”:

Jupiter onnistuukin liki aikeissaan, mutta Vulkanus ja aviomiess Philémon näkevät kaiken ja katkaisevat kohtauksen; tässä jo lähes suostuvainen Baucis Jupiterin lepertelemänä: B: ”Oi Filemon/en olisi uskonut unohtavani/suloiset valat, jotka ikuisesti meitä yhdistävät./J: ”Baucis/vain yhden päivän ajan/voisiko sydämenne unohtaa valan joka teitä sitoo.”

Pariskunta saa lopuksia sovittua välinsä ja jatkaa rauhallista elämäänsä ilman että jumalat puuttuvat enää siihen: ”Oi hymyävä aamurusko/joka puhkeat meille/Oi uudelleen syntyvä aamu/onnellisen kohtalomme.”

La colombe

Etienne Carjat. La colombe, 1866, Bibliothèque nationale de France (II näytöksen finaali).

La colombe (Kyyhkynen, 1860), opéra-comique en deux actes, perustuu La Fontainen faabeliin Le Faucon (Haukka) ja jälleen libreton ovat laatineet J. Barbier ja M. Carré. Poulenc sävelsi dialogit resitatiiveiksi Sergei Djagilevin pyynnöstä Monte Carlon esitykseen (1924) tähän neljän solistin ilman kuoroa esittämään kaksinäytöksiseen teokseen. Henkilökaartin muodostavat rikas kreivitär Sylvie, köyhä ihailija Horace, Horacen palvelija Mazet, joka on travestirooli, sekä kreivittären hovimestari Maître Jean. Oopperassa Sylvie kilpailee toisen firenzeläisrouvan kanssa kyyhkysen omistuksesta.

Oopperan alussa Mazet laulaa romanssin isäntänsä omistamasta kyyhkystä: ”Apaisez blanche colombe” (Tyydyttäkää valkokyyhky).

Mestari Jean saapuu ostamaan linnun emännälleen, joka on mustasukkainen kilpailijattarelleen Amintelle, koska tämä saa rakastajia koulutetun papukaijansa ansiosta. Mazet lupaa yrittää vaikuttaa isäntäänsä. Köyhyydestään huolimatta Horace ei aio myydä aarrettaan (”Qu’il garde son argent”). Mestari Jean tietää, että Horace on rakastunut Sylvieen, joten hänkin yrittää vaikuttaa Sylvieen, että tämä ostaisi itse kyyhkysen, ja pienen epäröinnin jälkeen hän aikookin tehdä näin. Sylvie laulaa aarian Je veux interroger ce jeune homme (Tahdon kysellä tältä nuorukaiselta), jossa hän uskoo rakkauden pehmittävän Horacen myymään linnun, ja Sylvie laulaa taiturillisia koloratuureja: ”Rakkaus taistelee puolestani!/Jos hän rakastaa minua/Minä uskon vetovoimaani/ itse rakkaus taistelee puolestani!”

Mazet puhkeaa misogyyniseen purkaukseen Ah! les femmes! (Nuo naiset!): ”Ah, naiset! naiset! naiset!/tyttäret, lesket, rouvat/sulojen kanssa tai ilman/älkää puhuko minulle heistä/Grrrr!!!!”

Maitre Jean ryhtyy valmistamaan ateriaa ja laulaa bassoaarian Le grand art de la cuisine (Suuri keittiötaide).

Sylvien vierailu saa Horacen onnensa kukkuloille, etenkin kun tämä aikoo jäädä päivälliselle. Tosin hän ehtii laulaa II näytöksen köyhyydestään Ô pauvreté funeste (Oi tuhoisa köyhyys).

Koska Horacella ei ole luottokelpoisuutta, Mazet saapuu tyhjin käsin torilta, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jää valmistaa kyyhky ateriaksi. He laulavat duon Il faut d’abord dresse le table (Täytyy kattaa ensin pöytä).

Odotellessa Sylvie muistelee aiempia helliä tunteita: Que de rêves charmantes (Kuinka hurmaavia unelmia).

Horace laulaa madrigaalin Sylvien juovuttamana:

 

Horace ilmoittaa ikävän sattumuksen vuoksi ensin, että Mazet on nitistänyt kyyhkyn ja on tarjoilemassa paistia. Tilanne saa kuitenkin onnellisen käänteen, sillä lautasella onkin Aminten karannut ja kiinni otettu papukaija. Sylvie on iloinen tiedosta, että Horacen kyyhky on elossa, ja näin se voi toimia aina muistutuksena rakkaudesta.

 

La Reine de Saba

(https://sfhsf.hypotheses.org/432)

La Reine de Saba (Saaban kuningatar, 1862), 4- tai 5-näytöksinen opéra, Jules Barbierin ja Michel Carrén librettoon Gérard de Nervalin Egyptin ja Orientin matkojen innoittaman kertomuskokoelman Voyage en Orient (Matka orienttiin, 1851) sisältämän Saaban kuningattaren ja Salomonin kohtaamisen pohjalta. Saman aiheen sävelsi myöhemmin menestyksekkäämmin unkarilais-itävaltalainen Karl Goldmark. Ooppera oli Gounod’lle katkera epäonnistuminen, kun Napoleon III ei pitänyt siitä, että kolme työntekijää oopperan lopussa surmaavat kuningas Salomonin temppelin arkkitehdin Adoniramin. Myös wagnerismi-syytöksellä oli osuutta negatiiviseen vastaanottoon: Saaban kuningatar oli ensimmäinen ranskalainen ooppera, johon tätä leimakirvestä käytettiin – ja sama syytös oli vallalla Ranskassa 1800-luvun loppuun saakka.

Kuitenkin kyse on musiikillisesti vetoavasta oopperasta, ja myös nimihenkilöllä, kuningatar Balkisilla, on vaikuttavaa laulettavaa. Teos on selvästi Meyerbeerin ja Berliozin jälkeläinen, ja V näytöksen kohtaus, jossa Balkis suree kuollutta Adoniramia, on velkaa Wagnerin Tristanin loppukohtaukselle. Suuren oopperan traditioon Saaban kuningatar kuuluu sikälikin, että siinä on II tai IV näytöksessä (riippuen versiosta) laaja divertissement eli tanssisikermä, jonka osat ovat Les Juives ((Juutalaisnaiset), Les Sabéennes (Sabiinittaret) ja Juives et Sabéennes ja jossa on 12 erillistä numeroa. Ei ole vaikea havaita, kuinka paljon Tšaikovski sai vaikutteita baletteihinsa ranskalaisesta oopperasta baletin lisäksi. Tässä katkelma numerosta III (Valse):

Adoniram on Salomonin temppelin arkkitehti ja kuvanveistäjä pyytää apua Raamatun mukaan ensimmmäiseltä metallin työstäjä Tubal-cainilta ison kulhon, ”bronssimeren”, valmistamisessa. Hän purkaa turhautumistaan kuuluisassa numerossa, resitatiivissa “Faiblesse de la race humaine!” (Ihmissuvun heikkous)

ja aariassa “Inspirez-moi, race divine!” (Innoittakaa minua, jumalten suku!).

Inspirez-moi, race divine!/Innoittakaa minua, jumalten suku!
Nobles aïeux en qui j’ai foi./Jalot esi-isät, joihin luotan.
Maîtres puissants que je devine,/voimalliset mestarit, jotka aistin
Inspirez-moi!/innoittakaa minua!

Kolme työläistä kapinoi liian pienen palkkansa vuoksi ja hautovat kostoa. Soliman (= Salomo) kutsuttaa Adoniramin ottamaan osaa Saaban kuningatar Balkisin vastaanottojuhlaan, jossa juhlavaa kulkuetta seuraa juhlaväen laulama Gloria.

Salomo pyytää kuningattarelta sormusta, jonka tämä oli luvannut kihlauksen merkiksi, mutta Balkis luovuttaa sen vastentahtoisesti. Sen sijaan Balkis kehuu Adoniramin suunnittelemaa temppeliä ja palkitsee tämän kaulakorulla, mikä herättää Salomon mustasukkaisuuden.

Kaikki ovat tulleet katsomaan pronssiveistoksen valua, mutta työntekijöiden sabotaasin takia puolisula metalli paisuu hallitsematta, jolloin uuni räjähtää ja kaikki pakenevat. Balkis on leiriytynyt metsäaukiolle, jossa hänen palvelustyttönsä tanssivat. Balkis pohtii kolmannen näytöksen alussa rakkauttaan Adoniramia kohtaan cavatinassa Plus grand dans son obscurité (Suurempi arvoituksellisuudessaan).

Plus grand dans son obscurité/Suurempi arvoituksellisuudessaan
Qu’un roi paré du diadème,/kuin kuningas koristautuneena kruunuun
Il semblait porter en lui-même/hän näyttää kantavan itsessään
Sa grandeur et sa royauté!/suuruuttaan ja kuninkuuttaan!

Adoniram haluaa palauttaa kaulaketjun epäonnistumisensa vuoksi, mutta Balkis ei ota sitä vastaan, ja molemmat laulavat dueton rakkaudestaan: Qu’importe ma gloire effacée (”Mitä merkitsee katoava kunnia”).

B: Adoniram! A: Balkis!/B: Adiniram! A: Balkis!
B: Pourquoi m’évitez-vous?/B: Miksi välttelette minua?
A: Ma douleur veut la solitude!/Tuskani kaipaa yksinäisyyttä!
B: Un ami qui nous plaint/Ystävä joka kanssamme valittaa
rend nos chagrins plus doux./tekee surustamme suloisempaa.

Qu’importe ma gloire effacée/Mitä merkitsee katoava kunnia
A la royale fiancée/kuninkaalliselle morsiolle
De Soliman, chef des Hébreux?/Salomon, hebrealaisten päällikön?
Pour le soumettre à vos empire,/Alistuminen teidän käskyvaltaanne
Pour l’enivrer et le séduire,/huumautuakseen ja tullakseen vieteltäväksi
Détournez-vous d’un malheureux!/kääntyäkseen pois onnettomuudesta!
Quand la flamme embrasait la nue/Kuten liekki saa alastoman hehkumaan
Faible et pâle, je vous ai vue/heikon ja kalpean, olen nähnyt teidät
Tomber en ses bras amoureux!…/lankeavan hänen rakastuneille käsivarsilleen!

Dueton loppu päättyy haltioitumiseen: B: ”Tuntematon lumous vetää minua käsivarsillenne/oi! minä kuolen”; A: ”Antakaa minun kuolla!/oi! älkää puhuko!/älkää puhuko!/älkää puhuko!”

Adoniramin assistentti Benoni tulee kertomaan, että metallimassa on ihmeesti muuntunut ja valu on valmis. Adoniramin kolme työläistä rienrävät kertomaan Salomonille Balkisin ja Adoniramin rakkaudesta. Salomoa huolestuttaa avioliitto, jonka piti tapahtua Balkisin kanssa: aaria Sous les pieds d’une femme (Naisen jalkain juuressa).

Sous les pieds d’una femme,/Naisen jalkain juuressa,
Abaissant de son âme/alentaen mielensä
La royal fierté,/kuninkaallisen ylpeyden
Soliman, ô folie!/Salomo, oi hulluutta!
S’incline et s’humilie/nyöryyttäen ja alentaen itsenä
Devant ta volonté!/tahtosi edessä

Balkis haluaa myöhentää häitä ja kätkee Salomon pikariin unilääkettä. Adoniram odotta Balkisia paetakseen tämän kanssa. Sen sijaan saapuvat työläiset Amrou, Phanor ja Méthousaël, jotka pistävät Adoniramin hengiltä. Balkis suree kohtaloaan finaalissa Emportons dans la nuit (Viekäämme yöllä … kunnioitetun mestarin jäännökset).

Emportons dans la nuit vers un autre rivage/Viekäämme yössä kohden toista rantaa
Les restes vénérés du maître qui n’est plus!/jäännökset kunnioitetun mestarin, jota ei enää ole!
Et que son nom divin soit redit d’âge en âge/Jotta hänen jumalainen nimensä aina muistettaisiin
Jusque aux derniers jours des siècles révolus!/aina tulevien vuosisatojen viimeisiin päiviin saakka!

´

Mireille

(Marie Caroline Miolan-Carvalho, alkuperäinen Mireille)

Mireille (1864, Théâtre Lyrique), opéra en cinq actès, Michel Carrén librettoon, Nobelin palkinnon saaneen (1904) Fédéric Mistralin (1830–1914) laajan oksitanian murteella kirjoitetun runon (1859) pohjalta. Kyseessä on 1800-luvun Provençeen – kuten myöhemmin Bizet’n musiikki (1872) Alphonse Daudet’n näytelmään L’Árlesienne – sijoittuva, sosiaalisten eroavaisuuksien tuottama onneton rakkaustarina. Mireille on “pastoraalinen tragedia” rikkaan talonpojan tyttären Mireillen ja köyhän korinpunojan Vincentin kesken. Ooppera ei ollut menestys, joten Gounod muokkasi teosta, lisäsi avausnäytökseen valssi-ariettan ”Ô légère hirondelle” (Oi keveä pääskynen) Miola-Carvalholle sekä supisti oopperan viisi näytöstä kolmeksi näytökseksi puhuttujen dialogien kera (1889). Oopperasta esitetään nykyään kuitenkin lähinnä viisinäytöksistä versiota, vaikka onnellinen loppu on totta 3-näytöksisessä versiossa, ja myös 1864 joulukuun muokatussa versiossa, kun taas alkuperäisessä Mireille kuolee Vincentin käsivarsille – mikä käännettynä versiona assosioituu Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperaan.

Lisätyn valssi-ariettan teksti kuuluu:

Oi, keveä pääskynen sanantuoja uskollinen, rakkaani luo lennä iloisesti ja kerro hänelle suloinen piinani!	Ô légère hirondelle, Messagère fidèle, Vers mon ami Vole gaîment Et conte-lui Mon doux tourment!
Puhu hänelle puolestani ja kerro että häntä rakastan. Vincent voi luottaa valaani! Lennä, lennä iloisesti!	Parle-lui pou moi-même, Et dis-lui que je l’aime! Vincent peut dire à mon serment! Vole vole gaîment. Ah!

 

Oopperan alussa ennustajanainen Taven poimii naisten kanssa silkkiäispuun lehtiä perhostoukkien ravinnoksi. Kun hän on povannut nuorille onnetonta kohtaloa, Mireille ja Vincent päättävät lähteä pyhiinvaellusmatkalle Saintes-Maries-de-la-Mer’iin. Arlesin areenalla väki tanssii farandolea, johon lemmenpari liittyy mukaan: ”Iloinen farandole ja hulluudesta valtoimenaan/laulujen huumassa tytöt ja pojat.”

Mireillen isä panee etusijalle Vincentin kilpailija Ourriesin ja hän raivostuu kuultuaan tyttärensä kihlauksesta Vincentin kanssa. Vincent ja Ourrias taistelevat toisiaan vastaan Helvetinlaaksossa (Le val d’enfer), jolloin Vincent loukkaantuu vakavasti, kun taas omantunnontuskia kokeva Ourrias kuolee ylittäessään Rhônea veneellä, joka uppoaa virran kuohuihin. Helvetinlaakso-kohtaus heujaastelee Weberin Taika-ampujan Sudenkuoppa-kohtausta ja viittaa C. Franckin Kirottu metsästäjä -musiikkiin.

Voici le Val d’Enfer et la grotte des fées,/Tässä Helvetinlaakso ja keijujen luola,
D’où sortent à minuit les plaintes étouffées,/josta kuuluu keskiyöllä tukahdutettuja valituksia,
Les rires et les cris des noirs esprits d’en bas,/synkkien henkien nauruja ja huutoja alhaalta,
Dont Taven la sorcière excite les ébats./joita Taven-noita kiihottaa riehuntaan.

Mireille Ramon-isän tilalla juhlitaan juhannusaattoa ja tanssitaan musettea.

Mutta kun Mireille saa tietää Vincentin loukkaantumisesta tämän Vincennette-sisarelta, lähtee hän oitis pyhiinvaelluspaikalle. Mireille joutuu ylittämään Crau-kivierämaan, jossa hän uupuneena kaatuu tantereelle, kunnes paimenen huilusoitto ja musette-melodia elvyttävät hänet. Matkalla hän näkee vision Jerusalemista ennen kuin havahtuu kuoleman ajatukseen:

Quel rêve de terre promise/Tuo unelma luvatusta maasta
Tout à coup surgit à mes yeux!/on yhtäkkiä noussut silmieni eteen!
Est-ce Jérusalem et sa pieuse église,/Onko se Jerusalem ja sen pyhä kirkko,
Ou le tombeau des Saintes de la mer?/vaiko meren pyhien naisten hauta?
L’image disparaît peu à peu et s’efface/Näky häipyy vähitellen ja haihtuu.

Ah! de sa flèche d’or le soleil m’a blessée! …/Voi! auringon kultanuoli on haavoittanut minua!…
Je meurs!… adieu, Vincent, adieu!…/Kuolen! … hyvästi Vincent, hyvästi! …
pleure ta fiancée!/Itke kihlattusi tähden!

Paimenen huilunsoitto saa Mireillen virkoamaan:

Povarinainen Taven hoitaa Vincentiä, joka odottaa Mireilleä. Nääntynyt Mireille pääsee Les Saintes Maries -kirkkoon, jossa liikuttavan kohtauksen jälkeen Mireille vaipuu kuolleena rakastettunsa Vincentin käsivarsille.

Mireillen nimihenkilö on ehdoton keskushenkilö, joka on näyttämöllä lähes koko ajan ja laulaa useita merkittäviä numeroita. Vincentillä on vain yksi cavatina oopperan lopussa ennen Mireillen saapumista ja kuolemaa: “Mon coeur est plein d’un noir souci!” (Sydämeni on täynnä synkkää huolta!).

Mon coeur est plein d’un noir souci!/Sydämeni on täynnä synkkää huolta!
Qui l’arrête? Pourquoi n’est elle pas ici?/Mikä häntä pidättelee? Miksei hän ole täällä?
Anges du paradis, couvrez la de votre aile!/Paratiisin enkelit, peittäkää hänet siivillänne!
Dans les airs étendez votre manteau sur elle!/Ilmoissa levittäkää päällystakkinne hänen ylleen!
Et toi, brûlant soleil d’été,/Ja sinä kesän polttava aurinko
Fais grâce à sa jeunesse, épargne sa beauté!/armahda hänen nuoruuttaan, säästä hänen kauneutensa!

Sen sijaan Mireillellä on avausnäytöksen ariettan lisäksi toisessa näytöksessä aaria “Mon coeur ne peut changer!” (Sydämeni ei voi muuttua), neljännessä näytöksessä cavatina “Heureux petit berger” (Onnellinen pikku paimen) sekä IV näytöksen numeron Vision et Scène suuri aaria, “Air de la Crau” (Crau-aavikon aaria) “Voici la vaste plaine” (Tässäpä laaja aavikko), joka alkaa myöhemmässä versiossa tekstillä ”Allons, me voilà reposée!” (Mennään, tässäpä on levätty!), mutta jonka Henri Busser palautti alkuperäisessä asussa (Voici la vaste plaine) vuoden 1939 rekonstruktiossa. Juuri Busserin viisinäytöksiseen versioon kaikki sen jälkeiset esitykset perustuvat.

Mireilleen tuovat paikallisväriä provencelaiset numerot: farandole-tanssilaulu “La farandole joyueuse et folle” (Iloinen ja vallaton farandole) sekä Chanson de Magali “La brise est douce et parfumée” (Tuuli on suloinen ja hyväntuoksuinen) toisesta näytöksestä:

La brise est douce et parfumée/Tuuli on suloinen ja hyväntuoksuinen
L’oiseau s’endort sous la ramée/lintu nukkuu lehvästössä
Au fond du bois silencieux!/hiljaisen metsän siimeksessä!

Elonkorjaajien kuoro “Amis, amis voici la moisson faite” (Ystävät, nyt on elo korjattu):

Amis, voici la moisson faite!/Ystävät, nyt on elo korjattu
Entassez les fagots; faites flamber le feu!/Kootkaa oksia, sytyttäkää tuli loimuamaan!
Et jusqu’au jour que chacun fête/sen päivän koittoon asti, jota kaikki julhivat
Saint Jean le moissonneur,/Pyhän Johannes elonkorjaajan,
Saint Jean l’ami de Dieu !/Jumalan ystävän Pyhän Johanneksen!

Lisäväriä antaa Mireillen ystävättären, mustalaistyttö Tavenin osuus tanssilauluineen.

Voici la saison, mignonne,/Nyt on sen aika, sydänkäpy,
Où les galants font leur choix!…/jolloin rakastavat miehet tekevät valintansa!

Romeo ja Julia

Roméo et Juliette (1867), opéra en cinq actes, J. Barbierin ja M. Carrén librettoon perustuu Shakespearen näytelmään, mutta oopperassa on karsittu sivuhenkilöitä ja keskitytty pääpariin. Kuoro on mukana oopperassa samaan tapaan kuin Berliozin samannimisessä dramaattisessa sinfoniassa (1839). Myös Kuningatar Mab -numero yhdistää Berliozin ja gounodin teoksia. Teoksesta löytyy toki kiihkeän toiminnallisia jaksoja, kun Capuletit ja Montaguet ottavat yhteen kolmannessa näytöksessä.

Ennen muuta ooppera on suuri rakkausdraama, jossa rakastavaiset yhdessä ja erikseen laulavat tunnelmaisia ja intohimoisia duettoja ja aarioita. Kyseessä on sikäli “ranskalainen Tristan ja Isolde”.

 

(Prudent-Louis Leray: Roméo et Juliette 1867, Bibliothèque nationale de France)

Teoksessa on lumoavia yötunnelmia väräjävine melodiikkoineen toisessa näytöksessä ja ennen kaikkea neljännen näytöksen avaavassa sellokuorossa, joka tapahtuu Julian makuukammarissa ja joka inspiroi Verdin Otelloa.

Romeo ja Julia on siksikin historiallinen ooppera, että sen toinen versio oli ensimmäinen ilman dialogia esitetty teos Opéra-Comiquessa (1872). Kolmanteen versioon Opéraan Gounod lisäsi vielä laajan, mm. Kukkaisvalssin (Tšaikovski!) sisältävän baletin (1888) Faustin tapaan.

Libreton tapahtumien sijoittumista 1400-luvulle Gounod luonnehtii madrigaalilla “Ange adorable” (Ihana enkeli).

Oopperassa on ihastuttavaa melodiikkaa ja taas suosittu valssi-arietta, Julian ”Je veux vivre” (Tahdon elää tässä unelmassa),

Romeon herkkä cavatina ”Ah! lève-toi, soleil!” (Oi! nouse aurinko),

 

Duetot ovat tässä oopperassa musiikillisia huipennuksia. Eräs huipennus on toisen näytöksen lopun unelmainen jäähyväisduetto ”O nuit divine” (Oi taivaallinen yö) toisessa näytöksessä.jäähyväisduetossa on 15 tempovaihdosta: alun Andanten scène-vaiheen jälkeen Julia laulaa Moderato-valssin, joka muuntuu Romeon 4/4-tahtilajiseksi lauluksi. Lyhyen dialogin jälkeen molemmat aloittavat Allegretto-duon “Ah! ne fuis pas encore!” (Ah! älä enää pakene!), joka muuntuu “Adieu!”-toivotuksesta eteenpäin Quasi Andanteksi. Tässä teksti Allegrettosta eteenpäin (suom. Veijo Murtomäki):

ROMÉO
Ô nuit divine ! Je t’implore !/Oi taivainen yö! Minä rukoilen sinua!
Laisse mon cœur à ce rêve enchanté !/Suo sydämelleni tämä lumoava unelma!
Je crains de m’éveiller et n’ose croire/Pelkään että herään enkä tohdi uskoa
encore à sa réalité !/vielä että se on totta.

JULIETTE
Roméo !/Romeo!

ROMÉO/
Douce amie !/Suloinen ystävä!

JULIETTE
Un seul mot… puis adieu !/Vain yksi sana – ja sitten hyvästi!
Quelqu’un ira demain vous trouver !/Joku tulee huomenna etsimään teidät käsiinsä!

Myöhäisoopperat

Gounod’n myöhäisoopperat eivät olleet samanlaisia menestyksiä kuin Faust, Mireille sekä Romeo ja Julia, mutta nekin ovat palanneet taas ohjelmistoon keski-Euroopassa.

Cinq Mars

Pierre-Auguste Lamy 1877, Bibliothèque nationale de France.

Cinq Mars (1877), drame lyrique (0u opéra) en quatre actes et cinq tableaux, perustuu Paul Porsonin ja Louis Gallet’n librettoon, joka käyttää vapaasti lähteenä Alfred de Vignyn historiallista, kardinaali Richelieun ja Louis XIII:n aikaa ja vuotta 1642 kuvaavaa romaania Une conjuration sous Louis XIII (Salaliitto Louis XIII:n aikana). Siinä on kyse markiisi de Cinq-Mars’n ja ranskalaisen aateliston kapinasta Richelieun vallankaappausta vastaan. Juonta hallitsee yhtä lailla markiisin ja prinsessa Marie de Gonzaguen rakkaustarina. Salaliittolaiset oli 1800-luvulla suosittu aihe, ja sen voi tavata mm.  Meyerbeerin Hugenoteissa ja Verdin Il ballo di maschera -oopperassa. Oopperan lajipiirteistö viittaa hybridioopperan suuntaan, mikä aiheutti osaltaan sen epäonnistumisen: siinä on suuren oopperan historiallisuutta, baletin sisältävää ainesta sekä koomisen oopperan dialogia. Oopperasta lauletaan yhä prinsessa Marie (de Gonzagan), nimihenkilön mielitietyn, cantilènea Nuit respledissante et silencieuse (Säteilevä ja hiljainen yö) sekä nimihenkilön aariaa O chère et vivante image (”Oi rakas ja elävä kuva”).

Alussa kuoro juhlii Cinq-Marsin pääsyä hoviin, joskin siitä kiistellään, oliko kutsu kardinaalin vai kuninkaan aikaansaannosta.

À la cour vous allez paraître,/Hovissa pääsette esittäytymään
Quand vous y serez, croyez-moi,/kun olette siellä, uskokaa minua,
Mon cher marquis…/rakas markiisini…

Cinq-Marsia ei politiikka alussa kiinnosta, vaan rakkaus prinsessaa kohtaan. Ilmoitus prinsessan ja Puolan kuninkaan häistä tulee epämiellyttävänä yllätyksenä, jolloin prinsessa ja markiisi sopivat tapaamisesta illalla, jolloin he tunnustavat keskinäisen rakkautensa.

Nuit resplendissante et silencieuse,/Säteilevä ja hiljainen yö
Ah ! verse en mon coeur/Oi! vuodata sydämeeni
Ta paix et ta douceur ;/rauhasi ja lempeytesi;
Dans tes profondeurs, nuit délicieuse,/syvyydessäai, ihana yö,
Les astres en feu/tähdet tulessa
Dorment dans l’éther bleu./nukkuvat sinisessä eetterissä.

Cinq-Mars vastaa Marien tunnelmointiin, vaikka hän joutuukin odottamaan Marien täyttä suostumusta:

Ah ! vous m’avez pardonné ma folie !/Ah, olette antaneet anteeksi hulluuteni!
Puisque vous êtes là,/koska olette siinä,
puisque vous m’écoutez,/koska olette minua kuunnelleet
Soyez bénie !/olkaa siunattu!

Hovi on jakaantunut aatelisten ja muiden hovimiesten väliseen erimielisyyteen. Aateliset pohtivat markiisin suurta vaikutusvaltaa kuninkaaseen, kun taas hovimiehiä vihastuttaa Richelieun liian suuri valta, ja niinpä he miettivät, liittyisikö markiisi heidän puolelleen. Kaikkien ihailema hovikurtisaani Marion Delorme suunnittelee jokailtaisia salaliittolaisten kokouksia, sillä Richelieu on kaikkien tyrmistykseksi aikonut karkottaa tämän hovista. Richelieu toteuttaa prinsessan ja Puolan kuninkaan avioliiton. Illanvietto Delornen luona päättyy naamiaistansseihin, jotka alkavat ja päättyvät tyylitellyllä sarabandella:

 

Illanvieton emäntä Marion näyttelee paimenetarta ja laulaa divertissement-hupailussa näyttäviä koloratuureja salonki-illan aiheesta ”pays de Tendre” (lemmen maa) ja sanoo, että on kaksi tietä valittavana lemmen maahan saapumiseksi:

Voyez lequel vous plaît le mieux,/katsokaa mikä miellyttää teitä eniten,
Mais craignez les pas dangereux !/mutta pelätkää vaarallisia askeleita!
Ah ! Craignez les pas dangereux !/Ah, pelätkää vaarallisia askeleita!

Divertissement sisältää vanhan opéra-lajin mukaisesti laajahkon tanssisikermän: Danse des Bergères (Paimenettarien tanssi), Entrée du Jaune Berger (Nuoren paimenen sisääntulo), Entrée des Petits Soins (Pienten Hoivaajien sisääntulo), Entrée des Billets Doux et des Jolis Vers (Suloisten viestien ja Somien sanojen sisääntulo). Lisäksi Paimen laulaa sonetin.

Salaliittolaiset punovat juoniaan,

ja arvelevat, josko Cinq-Mars saapuu, mutta varakreivi Fontrailles on varma siitä: ”Hän tulee, herrat, vannon sen teille”.

Cinq-Mars kertoo kuninkaan menettäneen otteensa, ja Richelieun hallitessa sisällissota uhkaa. II näytöksen lopuksi salaliittolaiset vannovat mahtipontisen valan:

Oui ! le sang répandu/Kyllä! vuodatettu veri
nous demande vengeance !/kaipaa kostoa!
Oui ! que notre serment/Kyllä! valamme
s’élève jusqu’au ciel./nouskoon taivaaseen asti!
Sauvons le roi !/Pelastakaamme Kuningas!
Sauvons la noblesse et la France !/Pelastakaamme aatelisto ja Ranska!
Délivrons le trône et l’autel !/Vapauttakaamme valtaistuin ja alttari!

Markiisi on pyytänyt avukseen espanjalaisia joukkoja, mutta kansleri De Thou ei haluaisi päästää vieraita joukkoja Ranskan maaperälle. Cinq-Mars ja Marie aikovat avioon välittömästi, mutta Isä Josephin vakooja kuule parin keskustelun, ja Joseph hekumoi Cinq-Marsin tulevalla kohtalolla.

Tu t’en vas, confiant/mene vaan pois, luottavaisena
dans ta folle entreprise,/hulluun hankkeeseesi,
Et pourtant nous tenons ta vie/ja kuitenkin me pidämme elämääsi
entre nos mains !/käsissämme!

Ennen traagista loppuratkaisua kuullaan vielä juhlava kohtaus, kun kuningas metsästäjineen ja Puolan lähettilään kanssa saapuvat metsästysretkeltä:

Markiisia odottaa vankilassa maanpetoksesta tuomiota. Marie voi välttää markiisin tuomion vain menemällä avioon Puolan kuninkaan kanssa, mihin hän suostuu vastahakoisesti. Markiisi odottaa teloitusta ja valittaa, koska Marie on hylännyt hänet.

C’est en vain/On mahdotonta,
que je veux pour jamais vous bannir !…/että voisin ainiaaksi teidät kieltääI
Ô chère et vivante image,/Oi rakas ja elävä kuva,
Toi qui m’as consolé dans mon isolement,/sinä joka olet minua lohduttanut yksinäisyydessäni,

Marie saa nähdä Cinq-Marsin, tunnustaa yhä rakkautensa ja he suunnittelevat pakoa duetossaan ”Ah qu’ai-je dit” (Ah, mitä minä sanoin). Siitä ei tule mitään, sillä kansleri De Thou ja Isä Joseph määräävät markiisin teloitettavaksi aamunkoitteessa. Lopussa De Thou ja Cinq-Mars laulavat yllättävän voitokkaan päätösdueton:

Seigneur ! soutiens notre âme chancelante,/Herra! vahvista horjuvia sielujamme,
Arme nos coeurs pour le dernier combat./aseista sydämemme viimeistä taistelua varten.
Inspire-nous, à cette heure sanglante,/Innoita meitä tällä verisellä hetkellä.
La fermeté que nul tourment n’abat./ettei mikään tuska kumoaisi päättäväisyyttämme.

Polyeucte

Polyeucte (1878, Opéra Garnier), opéra en quatre actes, J. Barbierin ja M. Carrén librettoon, perustuu Corneillen kristilliseen tragediaan, joka tapahtuu Armenian pääkaupunki Melitessä varhaiskristillisenä aikana; nimihenkilön kuolinvuosi on 259, ja hän oli Armenian ensimmäinen marttyyri.  Oopperan aikanaan moitittuna ongelmana olisi ollut päähenkilöiden, Polyeucten (tenori), armenialaisen aristokraatin ja käännynnäiskristityn, sekä hänen Pauline-vaimonsa (sopraano) liiallinen ylevyys ja marttyyrikuolema uskon puolesta. Tosin Paulinella oli ollut roomalainen rakastaja, kenraali Sévèrus, jonka Paulinen luuli kuolleen kun hän meni isänsä, Armenian kuvernööri Félixin, toiveesta naimisiin Polyeucten kanssa. Paulinen on nyt torjuttava entinen rakastajansa. Kaikkiaan aihetta ei pidetty sopivana oopperamaisen, ihmisten heikkouksiin nojautuvan ilmaisun ja toiminnan tarkoituksiin. Niinpä ooppera menikin vain 29 kertaa Pariisin Opérassa.

Ehkä Gounodin oopperan vähäiseen suosioon vaikutti myös se, että Donizetti oli toteuttanut saman sisällön aiheeltaan vastaavassa Poliuto-oopperassaan. Gounod halusi ilmaista teoksessaan “kristinuskon tuntematonta ja vastustamatonta voimaa, joka on levinnyt koko ihmiskuntaan”. Syvän henkisen sisällön valaminen suureen oopperaan ei kuitenkaan kriitikkojen mielestä onnistunut, joten Polyeucte oli säveltäjän “elämän surunaihe”. Paradoksaalista on, että oopperan suosituimmat numerot ovat Paulinen rukous Vestalle sekä maaherra Félixin palatsissa järjestettyjen pitojen bakkanaaliin huipentuva balettikohtaus, jonka kohteena ovat Pan ja Venus. Nykyään voidaan toki nähdä tilanne toisin ja arvostaa Gounodin näkemystä panna dramaattisesti ja monipuolisesti vastakkain kaksi eri uskonnollista kulttuuria.

Tapahtumat

I näytöksessä Paulinen palvelijat laittavat makuukamaria kuntoon yötä varten. Hän tunnustaa uskotulle Stratonicelle sisäisen ristiriitansa rakkauden ja uskonnon suhteen. Polyeucte saapuu kertomaan seuraavana päivänä tapahtuvasta kristittyjen uhraamisesta pakanajumalille.

Pauline
Quelle morne douleur, quelle colère sombre/Mikä julma suru, mikä synkkä viha
Attristent votre front ?… Seigneur, parlez !/saa kasvosi suruisaksi? … Herra, puhukaa!

Polyeucte
Demain,/Huomenna,
Lorsque de cette nuit le jour percera l’ombre,/sitten kun aamu karkottaa yön pimeyden
Dévoués à la mort par un ordre inhumain,/kun julman määräyksen vuoksi lähetetään kuolemaan
Des vieillards, des enfants marcheront au supplice !…/vanhuksia, lapsia marssii teloituspaikalle
Albin offre à nos dieux ce nouveau sacrifice !/Albin antaa jumalillemme uuden uhrilahjan!

Pauline havaitsee miehensä sympatian kristittyjä kohtaan. Sévère saapuu riemukulkueessa kaupunkiin saavutetun sotavoittonsa anssiosta, jaa häntä tervehtii kansanjoukko sankarina.

Salue et gloire à toi,/Tervehdys ja kunnia sinulle,
Elu du peuple roi,/kansan valitsema kuningas,
Conduit par la victoire !/voiton saattelemana!
Au vainqueur redouté/Pelättynä valloittajana
Du Scythe révolté/kapinoivien skyyttien
Salut, honneur et gloire !/tTrvehdys, kunnia ja ylistys!

 

Pauline kertoo miehelleen, että paikalle voitonjuhlaan saapuva kenraali Sévère oli hänen entinen mielitiettynsä – ja tämä on yhä Paulinen lumoissa.

Sévère
Je frémis ! je reste sans voix !/Vapisen! olen sanaton!
C’en est fait ! Pauline est sa femme !/Se on tehty! Pauline on hänen vaimonsa!
Elle brûle d’une autre flamme,/Hän on toisen rakas,
Et je l’aime comme autrefois !/ja minä rakastan häntä kuin aiemmin!

Pauline
Oui, c’est bien lui, c’est bien sa voix !/Kyllä, kyllä se on hän, tunnen hänen äänensä!

II näytöksen alussa vietetään juhlaa, joihin Sévèrus ei kuitenkaan pysty osallistumaan. Hän tulee salaa puutarhaan ja laulaa suruissaan cavatinan, sillä hän rakastaa yhä Paulinea.

O dieux ! ô puissances célestes,/Hyvå jumalta! oi taivaalliset voimat,
Qui m’ôtez le seul bien dont/Ken minulta riisti sen ainoan hyvän
mon coeur fût jaloux,/, josta sydämeni oli mustasukkainen
Reprenez vos faveurs funestes !…/ottakaa pois tuhoisat palveluksenne!
Un autre la possède !… un autre est son époux !…/Toinen omistaa hänet, toinen on hänen miehensä!

Puutarhassa on pieni Vestan temppeli, ja Pauline suorittaa uhrin Vestalle.

A Vesta portez ces offrandes ;/Vestalle kantakaa nämä uhrilahjat;
Devant elle je vais m’incliner avec vous ;/hänen eteensä kumarrun kanssanne
Déposez avec ces guirlandes/Asettakaa näiden köynnösten kera
Ces tablettes à ses genoux./nämä koristeet hänen jalkojensa juureen!

Chaste déesse en qui j’espère,/Tahraton jumalatar, johon panen toivoni,
Si je fus docile à tes lois,/Jos olen ollut kuuliainen laeillesi,
Si, pour obéir à mon père,/totellakseni vain isääni,
J’acceptai l’époux de son choix,/hyväksyin hänen valitsemansa aviomiehen,
Exauce aujourd’hui ma prière !/Kuule nyt rukoukseni!
Vesta, daigne écouter ma voix !/Vesta, suvaitse kuulla toiveeni!

Severus ilmaantuu ja muistuttaa aiemmasta rakkaudesta; pari laulaa dueton, mutta Pauline kehottaa miestä unohtamaan menneet ja olemaan yrittämättä tavata toistamiseen. Polyeucte ja hänen ystävänsä Néarque puhuvat keskenään Polyeucten kääntymisestä kristityksi. Nuori roomalainen patriisi Sextus laulaa barcarolaa veneen lipuessa ohi.

Nymphes attentives/Huolehtivat nymfit
Dans les roseaux,/kaislikossa,
Naïades craintives,/pelokkaat vedenneidot
Sortez des eaux !/nouskaa vedestä!
Les Dieux sans nombre,/Jumalat vailla nimeä
Fuyant le jour,/päivänvaloa vierastavat
Glissent dans l’ombre,/liukuvat varjoon
Et le bois sombre/ja synkkä metsä
Frémit d’amour !/värisee rakkaudesta!

Vanha kristitty Siméon valittaa pakanoiden turmelusta ja johtaa kristittyjen ryhmää, joka kastaa Polyeucten. Polyeucte ja Néarque rikkovat epäjumalan patsaita. Siméon kastaa Polyeucten Marche religiousen jälkeisessä Prière-osassa (Rukous):

Siméon
A genoux !/Polvillenne!

Le Choeur
A genoux !/Polvillenne!

Siméon
Père céleste, sois béni/Taivaallinen isä, olesiunattu
Que ton règne soit infini./älköön sinun valtakunnallasi ole loppua!

III näytöksessä pakanoiden ylipappi Albin ilmoittaa olevansa huolestunut kristittyjen lisääntyvistä kokooontumisista.

Oui ! cette nuit encor leur secte criminelle,/Kyllä! taas viime yönä heidän rikollinen lahkonsa
Dans les bois voisins de ces murs,/metsässä aivan kaupunginmuurien läheisyydessä
A célébré ses mystères impurs !/on juhlinut saastaisia rituaalejaan.
Un berger les a vus ; le rapport est fidèle !/Muuan paimen näki heidät; kertomus on uskottava.
(A Sévère) Ces coupables,/(Severukselle) Näiden syyllisten,
qu’hier vous avez protégés/joita olette eilen suojelleet
Doivent périr ! Nos dieux veulent être vengés./Täytyy kuolla! Jumaliemme täytyy saada kostoa!

Severus kertoo ylipapille ja Felixille nähneensä kasteseremonian, muttei paljasta Polyeuctea, joka kiittää tästä kilpailijaansa. Severus ihmettelee, että Polyeucte panee uskontonsa Paulinen edelle. Torin laidalla on Jupiterin alttari, jonne pakanat menevät juhlavana kulkueena, tuovat mukanaan kristityt uhrit ja järjestävät baletin bakkanaaleineen. Baletin osat ovat Le Dieu Pan, La Déesse Bellone (Sodan jumalatar), Vénus (valse de Néréides), Danse de Vénus, Bacchus, Danse de Bacchus ja Bacchanale.

 

Polyeucte ryntää paikalle, tunnustaa oleva kristitty ja kiroaa Rooman väärät jumalat, mitä Pauline ei pystyy estämään.

IV näytöksessä Polyeucte viruu vankilassa, kääntyy taivaan suuntaan valitelleen tämänpuoleisen elämän tyhjyyttä.

Source délicieuse en misères féconde,/Suloinen lähde jatkuvien kärsimysten,
Que voulez-vous de moi, flatteuses voluptés ?/mitä haluatte minusta, kutsuvat hekumat?
Honteux attachements de la chair et du monde/Häpeällinen riippuvuus lihasta ja maailmasta
Que ne me quittez-vous/miksi ette jätä minua,
quand je vous ai quittés ?/vaikka minä olen teidät jättänyt?
Monde, pour moi, tu n’est plus rien !/Maailma, ette ole minulle enää mitään!
Le ciel a remplacé Pauline !/Taivas on korvannut Paulinen!

Pauline anoo miestään pelastamaan itsensä ja heidän avioliittonsa, mutta turhaan. Pauline kertoo olevansa valmis kuolemaan yhdessä miehensä kanssa. Severus tarjoaa Polyeuctelle pakotietä, ja Felix pyytää tätä kunnioittamaan pakanajumalia, mutta Polyeucte on taipumaton. Kansanjoukko vaatii kristittyjen verta. Polyeucte laulaa kristittyjen Credon, jolloin Pauline ryntää miehensä tykö ja sanoo antautuneensa kristinuskolle. Molemmat viedään areenalle kuoltavaksi.

Polyeucte/ Pauline
Je crois en un seul Dieu,/Uskon yhteen Jumalaan,
Créateur de la terre/maan Luojaan
Et souverain maître des cieux !/ja taivaiden ylimpään mestariin!

Le Choeur
A la mort ! à la mort !/Kuolemaan, kuolemaan!
Qu’ils meurent sous nos yeux !/Kuolkoot he silmäimme edessä!

Polyeucte/ Pauline
Je crois au Dieu puissant/ /Uskon voimalliseen Jumalaan,
que tout chrétien révère/jota kaikki kristityt kunnioittavat
Et je déteste vos faux dieux !…/Ja inhoan teidän vääriä jumalianne!

Le Peuple
A la mort ! à la mort !/Kuolemaan, kuolemaan!
Qu’ils meurent sous nos yeux !/Kuolkoot he silmäimme edessä!

Polyeucte/ Pauline
C’est Dieu qui nous éclaire/Jumala kirkastaa meidät
Et nous appelle aux cieux !/ja kutsuu meidät taivaisiin!

 

Le tribut de Zamora

Gounod’n viimeisen oopperan, Le tribut de Zamora (Zamoran pakkovero, 1881, Opéra Garnier), opéra en quatre actes, A. d’Enneryn ja J. Brésilin librettoon, näyttämö on maurilainen Espanja, jossa Zamoran kaupungista käytiin (939) verisiä taisteluita kristittyjen ja arabien, kuningas Ramiros II:n ja kalifi Abdarrahhmanin välillä, kunnes saatiin aikaan sopimus (944). Sadan kristityn neitsyen vuotuinen luovuttaminen vastapuolelle (eli pakkovero) on tarinana historiallisesti epäilyttävä ja on todennäköisesti libretistien lisäys juoneen. Libretossa on Verdin Trubaduurin ja Kohtalon voiman ainekset väkivaltaisine ja melodramaattisine kohtauksineen, joskaan Gounod’n espanjalaisuus (spagnuolismo) ei ole kovin tuntuvaa. Oopperan ensi-ilta oli joka tapauksessa menestys, ja sankaritar Hermosan patrioottinen numero ”Debout! enfants de l’Ibérie!” (Ylös Iberian lapset) III näytöksen lopussa valloitti yleisön. Teosta esitettiin 34 kertaa. Oopperassa eletään Cordoban kalifaatissa, 15 vuotta Zamoran taistelun jälkeen.

Debout! enfants de l’Ibérie !/Ylös Iberian lapset!
Haut de glaives et haut les coeurs !/Kohottakaa miekkanne ja ylentäkää sydämenne!
Des païens nous serons vainqueurs,/Me tulemme voittamaan pakanat,
Ou nous mourrons pour la patrie !/tai kuolemme isänmaan puolesta!

Oviedon torilla

I näytöksessä Oviedon kaupungissa valmistellaan espanjalaissotilas Manoël Diazin ja kauniin Xaïman häitä. Mutta kun Cordoban kalifin lähettiläs Ben-Saïd saapuu Oviedoon ilmoittaakseen isäntänsä halun lisätä pakkoveroa 20 neitsyellä Zamoran sopimuksen nojalla, lähettiläs rakastuu Xaïmaan, joka torjuu miehen. Arvalla hän joutuu kuitenkin viedyksi muiden naisten kera huolimatta espanjalaisten raivokkaasta protestista.

Cordoban portti

II näytöksessä neitsyet myydään Cordobassa. Iloiset laulut keskeytyvät ”hullun naisen” Hermosan saapumiseen, jolle Ben-Saïd oli luvannut suojeluksensa, koska Profeetan sanojen mukaan ”hullu on pyhä”. Hermosa aikoo ostaa Xaïman antaakseen tämän kärsiä kuten hän itse oli kärsinyt. Manoël on pukeutunut berberiksi ja on tullut kaupunkiin ostaakseen morsiamensa, mutta hänet tunnistaa muslimisotilas Hadjar, jonka hengen Manoël oli kerran pelastanut. Hadjar antaa rahansa Manoëlin käyttöön huutokaupassa, mutta Ben-Saïd korottaa huudoillaan hinnan Manoëlin tavoittamattomiin.

Ben-Saïdin palatsi

III näytöksessä Ben-Saïd yrittää palatsissaan vietellä Xaïman järjestämällä juhlat, joissa esiintyy kaunottaria monista maista tansseineen: kuullaan mm. Orjattaren laulama Barkarola, Danse grecque ja Danse espagnole alanumeroineen.

Hajdar on itse asiassa Ben-Saïdin veli, mutta Ben-Saïd herjaa tätä ja voittaa Hadjarin kaksintaistelussa. Xaïma tunnistaa Hermosassa äitinsä, joka saa takaisin järkensä.

Ben-Saïdin palatsin puutarha

IV näytöksessä Manoël onnistuu pääsemään Be-Saïdin puutarhaan kuollakseen Xaïman kanssa. Hermosa ristää Manoélilta veitsen. Ben-Saïd antaa viedä Manoëlin pois, yrittää ensin vietellä nuoren naisen ja sitten uhkaa tätä. Vastauksena Hermosan pyyntöön äidillisen rakkauden nimissä Ben-Saïd ilmoittaa ennemmin kuolevansa kuin menettävänsä Xaïman. Hermosa pistää hänet kuoliaaksi – ja rangaistuksetta, koska häntä pidetään hulluna. Kuollessaan Ben-Saïd pyytää Haïmalta anteeksiantoa, ja ooppera päättyy kuoron kiitosjuhlaan. Seuraavassa Ben-Saïdin kuolonkohtaus:

Hermosa
Pour la dernière fois/Viimeisen kerran
Je te demande grâce !/Pyydän sinulta armoa!

Ben-Saïd
Va-t-én !/Tiehesi siitä!

Hermosa
Respecte-la, sinon crains ma fureurs !/Kunnioita häntä tai pelkää raivoani!

Ben-Saïd
J’aimerais mieux mourir que la perdre./Haluaisin mieluummin kuolla kuin menettää hänet.

Hermosa
Eh bien, meurs !/Hyvä sitten, kuole!

Ben-Saïd
Ah !/Ah!

Hadjar
Mon frère ? Au secours !/Veljeni? Tulkaa apuun!

Ben-Saïd
Non! N’appelle personne./Ei, älä kutsu ketään.
Il est trop tard!/se on liian myöhäistä!
Pardonne … oh! je t’amais … pardonne !/Suo anteeksi … oi, rakastin sinua … anteeksi!

Lähteet ja kirjallisuus

Takaisin ylös