Vincent d’Indy
Vincent d’Indy (1851–1931) oli Ranskan musiikin eräs voimahahmo 1900-luvun vaihteen molemmin puolin säveltäjänä, opettajana, yhdessä Charles Bordes’n ja Alexandre Guilmant’in kanssa 1894 perustamansa ja Pariisin konservatorion vastapainoksi ajatellun Schola Cantorumin johtajana sekä musiikinteoreetikkona erityisesti ns. ”syklisen muodon” esittelijänä pedagogiassaan. Hän kirjoitti kosolti merkittäviä orkesteriteoksia ja muuta soitinmusiikkia sekä lisäksi näyttämömusiikkia ja viisi oopperaa.
Oopperoista kaksi ovat keveitä: Attendez-moi sous l’orme (Odottakaa minua jalavan alla, 1882), opéra-comique, ja Le rêve de Cinyras (Cinyrasin unelma, 1922), comédie musicale. Tärkeimpiä d’Indyn aikaansaannoksia teatterimusiikin alalla ovat hänen oman kuoroteoksensa näyttämöversio Le chant de la cloche (Laulu kellosta, 1912), légende dramatique, sekä kolme oopperaa omiin librettoihin, jotka ovat musiikillisesti painavia ja sijoittuvat Wagnerin läheisyyteen.
Fervaal
Wagnerilaisuutta aiheessa ja johtoaiheissa
Oopperassaan Fervaal (1889-95; 1897 Brysseli; 1898 Pariisi), action musicale, d’Indy oli tietoisen wagneriaaninen systemaattisessa johtoaiheiden käytössä sekä sen liittymisessä Wagnerin kehotukseen kansallisten taruaiheiden hyödyntämiseen. Fervaal liittyykin tekstin puolesta Tristaniin, Reininkultaan, Siegfriediin ja Parsifaliin. Oopperan libretto on säveltäjän käsialaa ja perustuu osin ruotsalaisen Esaias Tegnerin runoelmaan Axel. (Viereinen kuva on Carlos Schwaben kuvitusta Pariisin 1898 esitykseen, lähde: Gallica; siinä Fervaal kantaa Guilhenin vuorelle.) Debussyn mukaan, ”vaikka Fervaal on vielä sidoksissa wagnerilaiseen traditioon, se ei sorru Wagnerin sankareita vaivaavaan hysteeriseen mahtipontisuuteen.” (Debussy 2001 [1901], s. 124.)
Oopperan sisältö
Tässä ensin säveltäjän oma analyysi eri näytösten sisällöstä (koko oopperan esittely: Vincent d’Indy, Cours de composition musicale, osa 3, s. 201–210, 1912)
Sävellajien merkitys
-D-duuri: Rakkaus, todellinen ja nautinnollinen valo
-H-duuri ja h-molli: sota, kunnia, sankarillisuus, tietoisuuden ulkopuolinen
-G-duuri ja g-molli: isänmaa (Cravannin maa)
-Es-duuri: oraakkeli, kelttiuskonto, väärä valo
-As-duuri: levottomuus, tuska, epävarma haave
-d ja h yhdessä f#:n kanssa: rakkaus
-B-duuri: kosto
-F-duuri: harkitsemattomuus, nuoruus, viehkeys
-f: hierarkkinen sävel (2. näytöksen druidiseremonia)
-as- ja b-molli: kylmiä, kuoleman säveliä (d-mollia käytetään samoin vastakohtana D-duurille)
-A-duuri: aurinko, ilo
Johtoaiheet
Oopperassa on 29–30 johtoaihetta (määrittelytavasta riippuen), joista 9–10 on perusaiheita (thèmes fondamentaux): miessankaruuden teema, sota, naissankaruuden teema, naisenrakkaus, kärsimys, halu/intohimo, pyhä druiditeema, isänmaa/Cravann, vala:
Loput 20 johtoaihetta ovat lisä- tai sivuaiheita (thèmes accessoires): Pange lingua, sota (edellistä vahvempi), lumotut puutarhat (ulkona tietoisuudesta), haave, suruinen haave, druiditeema, kutsu, Kaïto, valo, sääli, druidiliturgia, seremonia, uhri jumalille, muisto, uskollinen ja isällinen rakkaus, riita, viha/aggressio/saraseenit, hellyys, voimakas kärsimys, oraakkeli:
Kuten Wagnerilla, d’Indyn johtoaiheista voi nähdä, että niissä on sukulaisuussuhteita: esimerkiksi Fervaalin ja Guilhenin aiheet on loppupään osalta johdettu Pange lingua -kirkkolaulusta.
Taustaa
Fervaal tapahtuu Etelä-Ranskassa, Cévennes’ssä, jota d’Indy rakasti seutuna ja jota hän maalaa oopperassaan kansanlaulumelodialla II näytöksen alussa:
Tämä seutu innoitti d’Indyn säveltämään aiemmin urallaan orkesteriteoksen Symphonie cévenole eli Symphonie sur un chant montagnard français op. 25 (1886). Cravann on puolestaan oopperassa kelttien isänmaa, ja d’Indyn alkuperäinen otsake oopperalle oli ”La Fin de Cravann” (Cravannin loppu/tuho).
d’Indy siirsi alun perin skandinaavisen aiheen Cévennesiin saraseeni-invaasion aikaan 400-luvulla, jolloin viimeinen kelttipäällikkö Fervaal (tenori) rakastuu tunkeutujaan, saraseeniprinsessa Guilheniin (mezzosopraano) ja menettää jumaltensa suosion. Ylipappi, druidi Arfagard (baritoni) yrittää estää katastrofia, mutta Guilhenin joukot valtaavat Fervaalin maan, Cravannin. Taistelun jälkeen pari tapaa toisensa. Kun Guilhen kuolee taistelujen rasituksiin, Fervaal kantaa hänet vuorille, josta kuuluu mystistä, uuden uskonnon ajan koittamista kuuluttavaa laulua (Pange lingua -kirkkosävelmä).
Kyse oopperassa onkin druidien ja kelttien uskontojen korvaamisella kristinuskon voimalla. Sen tiivistää Asfagard toteamuksessaan (I:1):
-(kuollut) Tzeus edustaa klassista mytologiaa,
-(nukkuva) Esus druidien maan jumalaa,
-Yésus, joka valvoo ja tulee, edustaa uutta kristinuskoa.
Juoni ja musiikki
PROLOGI
Oopperan nimihenkilö Fervaal, kelttikuninkaan poika ja kelttijumalien viimeinen edustaja, on vannonut valan pysyä immuunina maalliselle rakkaudelle, jotta hän voisi pelastaa maansa eli Cravannin invaasiolta; häntä on yleisesti pidetty ”kelttiläisenä sankarina, joka glorifioi ranskalaisen rodun” – mikä selittyisi d’Indyn monarkistisesta ja patrioottisesta näkemyksestä käsin (Huebner 1999: 325). Fervaalia luonnehtiva ”maskuliinisen sankaruuden teema” (fis-h-cis1-fis1) esiintyy heti Prologin alkupuolen orkesterijohdannossa:
Guilhen on nuori saraseeniprinsessa ja Emirin tytär, joka on jo valloittanut ympäröivän alueen; tässä ”feminiinisen sankaruuden teema” (h2-c3-a2-d2-f2-c3):
Kaikki luulevat Fervaalin kuolleen taistelussa, mutta paikalle eksynyt Guilhen huomaa miekkosen olevan verta vuotavanakin elossa. Kun Fervaal avaa silmänsä ja huomaa neidon, hän laulaa tämän kauneudesta, aiheena on ”naisellisen rakkauden teema”: ”Oi nainen, mitä haluat minusta? Miksi kiinnität minuun suuret mustat silmäsi, oi nainen?”
Kun Guilhen saa Asfagardin luvan viedä Fervaalin hoidettavaksi, kuullaan kuinka molempien kohtalot liittyvät yhteen musiikissa peräkkäisyytenä:
I NÄYTÖS
Johdannossa avausnäytökseen etusijalla on rakkauteen liittyvä aiheisto, ennen muuta ”lumotut puutarhat” -aihe:
Fervaal haavoittuu taistelussa, ja kun Guilhen rakastuu tähän, neito pelastaa miehen ja vie hänet turvaan puutarhaansa hoitamaan tämän haavat (vrt. Tristan ja Isolde). Ylellinen orientaalinen atmosfääri ja idylli hedelmäpuineen ja tuoksuvine kukkineen kuuluu teoksessa miellyttävän riutuvana musiikkina:
”Täällä on niin hyvä olla…
haavani on tosin umpeutunut, mutta ei parantunut, ja haluan vielä levätä…
Täällä on niin hyvä olla,
aurinko lämmittää ja kukat ovat niin ihania!
Ja minä tunnen uuden elämän.”
– samaan tapaan kuin Faurén sävellyksessä Les Roses d’Ispahan (Ispahanin ruusut). Myös Wagnerin Parsifalin Kundryn asuinsija ja Massenet’n Esclarmonden II näytös liittyvät samaan lemmen lumouksen tematiikkaan, jonka alkuperä on Tasson ristiretkieepoksen Rinaldo ja Armida -suhteessa ja sen kuvauksessa mm. Lullyn Armide-oopperassa. Asfagard yrittää vedota Fervaaliin, jotta tämä säilyisi puhtaana ja ilman rakkaudelle antautumista. Fervaal toistaakin Asfagrdin lausuman, ja samalla kuullaan ”Miehisen sankaruuden teema”, joka yllättäen on sama kuin Sibeliuksen V sinfonian avausteeman alku: ”Valittu päällikkö, Pilvien poika yksin on Pelastaja!”
Fervaal antautuu kuitenkin Guilhenin lumoukselle. Seuraava rakkauskohtaus ei ole niinkään eroottinen kuin viaton ja siveellinen. Fervaaliin liittyvä musiikki on luonteeltaan pikemminkin sankarillista, kun hän kertoo lapsuudestaan, sodasta ja uskonnollisesta ilosta:
”lumouduin bardien laulusta, lapsena, muistan taas nimettömiä urotekoja;
juoksin pakoon läpi harmaiden nummien ja valtavien kallioiden,
hiukset tuulessa hulmuten, rinta paljaana, veri kiehuvana.
Iloisena nousin kotkien asuinsijalle, uljaiden mäntyjen latvaan‚…”
Guilhen niinikään on luonnonlapsi, joka on tottunut elämään ratsun selässä ja metsästämässä:
”Pidin napata isoja lintuja saaliiksi,
ajaa takaa petoja, karjalaumojen vihollisia,
jotka talvisin metsästivät kaukaisille kukkuloilla.
Samoin kuten sinä Fervaal,
koko olemukseni riemuitsi ilosta ja vapaudesta!”
Silti molemmat tunnustavat vähitellen joutuneensa rakkauden orjiksi kärsimyksellisessä ja katkerassa ilossa, hurmaavassa tuskassa:
GUILHEN
Oi suunnaton ilo, oi tuskan ilo,
kuten teräs sinun palava henkäyksesi on lävistänyt olemukseni.
FERVAAL
Oi tuskaa, suloista tuskaa…
He kokevat lemmen täyttymyksen:
GUILHEN
Oi katkeraa iloa!
Huumaa ilman loppua,
halua ilman rajaa,
katkeraa iloa, hurmaavaa tuskaa,
yhdessä syleilyssä sielumme sulautuneina
nauttien onnesta,
tuskaisen rakkauden rakkauden onnesta!
FERVAAL
Hurmaavaa tuskaa
(jatkuu kuten Guilhenillä)
Mutta samalla hetkellä Fervaalin suojelija Asfagardilta kuuluu sotahuuto:
Fervaal vastaa tähän: ”Voi, mitä olentehnyt! Olkoon rakkaus kirottu!”. Guilhen: ”Fervaal, rakkaani! Rakastan sinua! Voih…!”
Guilhen on katkera: ”Heikko ja viheliäinen nainen! Taannoin ajoin takaa pelottavia petoja. Itken tänään, itken häpeästä jonka rakkaus minulle opetti.”
ja määrää saraseenit hyökkäämään Fervaalin maahan ja tuhoamaan Cravannin: ”Kuolema ja hävitys! Allah määrää: Cravannen maahan!”
II NÄYTÖS
Näytös tapahtuu Cévennes’n Cravannissa, ja alussa kuullaan jo aiemmasta tuttu modaalinen kansanmelodia. Fervaal ja Asfagard kutsuvat vuorenjumalata Kaïton paikalle saadakseen tältä neuvoa tulevaisuutta ajatellen. Kaito lausuu (II:1):
”Kun vala on häpäisty, kun vanha laki on rikottu,
kun Rakkaus hallitsee maan päällä, Ésuksen sykli on loppu.
Vain Kuolema, paha Kuolema, kutsuu Elämän.
Uusi Elämä syntyy Kuolemasta.”
Tämän alkuvoimaisen, mysteerimäisen voiman kuvauksessa d’Indy on sugestiivisimmillaan ja hän viittaakin ohjeissa Flaubert’n Pyhän Antoniuksen kiusauksiin: alttarin yläpuolella nähdään valtavia kasveja, ihmeellisiä eläimiä ja suunnaton käärme. Hän käyttää tässä bassoklarinettia, torvia, harppuja ja gongia, kokosävelasteikolle perustuvia sointuyhdistelmiä ja kromaattisesti eteneviä kolmisointuja. Kaiton ennustusta värittää naisten sanaton, näyttämön takainen kuoro ja neljä saksofonia.
Fervaal kutsuu koolle joukot, joihin kuuluu kaksi bardia, pappeja ja armeijoita, mitä seuraa uskonnollinen seremonia, minkä aikana Arfagard siunaa pyhän veden ja tahnan, jossa on ruista, hunajaa, suolaa ja yrttejä (timjamia) neljän saxhornin, venttiileillä varustetun pikkutuuban, ja tuuban säestyksellä, mikä muistuttaa kovin Amfortasin tuskaisaa Graal-kohtausta Parsifalissa. Pyhän veden siunaus (II:3): ”Olkoon tämä ruis ravinnoksi soturille pitkällä matkalla.”
Fervaalille uskotaan joukkojen johtaminen ja hän kannustaa väkeänsä kamppailuun; Fervaalin sankarillinen lauluosuus vertautuu Berlioz’n Troijalaisten vastaavaan sankariin, Aeneakseen:
”Pysykäämme yhdessä puolustautuaksemme; pysykäämme yhdessä kaikkien pelastumiseksi; marssikaamme yhdessä taisteluun tummien barbaarien voittamiseksi!”
III NÄYTÖS
Cravannin armeija häviää taistelun, mutta Fervaal säilyy hengissä, vaikka hän haki kuolemaa. Hän pyytää Arfagardia surmaamaan itsensä uhrina siitä, että hän oli pettänyt valansa: ”iske nopsaan! Esuksen kosto minulle olkoon riittävä: uusi Elämä syntyy Kuolemasta.”
Juuri kun Asfargard on uhraamassa Fervaalin, sotajoukostaan erilleen joutunut Guilhen saapuu, jolloin Fervaalissa herää rakkaus uudestaan ja hän peruu pyyntönsä (III:1):
ASFARGARD
Polville!
GUILHEN
Minun luokseni, Fervaal! luokseni, rakastettuni!
FERVAAL
Taivahan talikynttilät!
se on hän, se on tosiaan hän!
Rakkaus on vielä jäljellä!
Arfagard yrittää nyt tappaa Fervaalin, mutta kaksintaistelun jälkeen Arfagard on saanut surmansa (III:1). FErvaal: ”En näe muuta kuin hänet [Guilhenin]! Anna minun siis mennä!” (Arfagaard kuolee Fervaalin iskusta.)
Fervaal ja Guilhen kokevat uuden kiihkeän onnenhetken (III:2): ”Oi Iloa!”
Guilhen on nääntynyt ja kuolee taistelun aiheuttamaan rasitukseen (III:2):
”rakkaani nukkuu suloisesti lumessa suurten jäävuorten rinteellä…oih, valoa, valoa, katseesi, ah!”
Fervaal valittaa sekä Arfagardin että Guilhenin kuolemaa: ”Ils dorment tous ceux que j’aimais” (III:3).
”Molemmat joita rakastin nukkuvat ikiunta…
Miksi sitten ei saavu raskas uni, joka sulkisi myös minun silmäni?”
Hän kuulee sanattoman kuoron laulavan
lingua -sävelmää ja tajuaa samalla, että ”uuden jumalan” herruus on tulossa. Pange lingua -sävelmälle perustuva Mystinen kuoro:
j
Houraileva Fervaal kantaa kuollutta Guilhenia käsivarsillaan kohden vuoren huippua ja valoa (III:3): ”Ho, hyökkäykseen Cravannin pelottomat ylväät pojat! Kiivetä kivi kiveltä, nouskaa koko ajan, nouskaa kohden valoa!”
Ooppera päättyy kristinuskon tuoman valon ylistykseen ja Fervaalin hurmioituneeseen lauluun kuoron kera; ”ihmeellinen aurinko” alkaa loistaa: ”Orientista Valo on alkanut loistaa.”
Lopun sanoma on kristillinen: ”Nuori Rakkaus on Kuoleman voittaja.”; Fervaal häviää vähitellen näyttämöltä.
L’Étranger
L’Étranger (Muukalainen, 1898–1901; 1903 Brysseli ja Pariisi) on kaksinäytöksinen ooppera. Se on Fervaalin tapaan action musicale ja perustuu säveltäjän omaan librettoon. Musiikillisesti se on ehkä d’Indyn kiinnostavin ooppera. Muukalainen (baritoni) saapuu lounaisranskalaiseen kalastajakylään. Hän omistaa maagisen smaragdin, jolla hän pystyy tyynnyttämään meren. Hänet torjuvat kaikki muut paitsi Vita-tyttö (sopraano), joka on ristiriitainen hahmo yhtäältä hengellisyyden kaipuussaan ja toisaalta ollessaan osa porvarillista maailmaa nuoren ja kunnianhimoisen tullivirkamiehen ja -upseerin, Andrén (tenori), kihlattuna. Muukalaisen ja Vitan välille kehkeytyy rakkaus, joka ihanteellisesta puhtaudestaan huolimatta osoittautuu väistämättä kielletyksi, sillä Muukalaisen täytyy pysyä puhtaana ihmiskuntaan suuntautuvan missionsa takia – seksuaalisuuden kieltäminen on sama pakkomielle, jonka tapaa Wagnerinkin oopperoissa. Lopuksi he hukkuvat myrskyaallokkoon yrittäessään pelastaa merihätään joutunutta alusta.
Oopperassa vallitsee siten arkipäiväisen elämän ja henkisen ulottuvuuden, sosiaalisen todellisuuden ja poeettisen symbolismin välinen jännite. Säveltäjä luonnehti teostaan seuraavasti: ”Toiminta on ehdottomasti luonteeltaan sisäistä ja ilmenee ulkoisesti ainoastaan toisen näytöksen lopussa. Ei mitään näyttäviä asuja tai koristeita, vain yksi näky, kallio molemmissa näytöksissä. Siellä missä tunnetta ei voi ilmaista sanon, orkesteri saapuu auttamaan ja esittämään sitä kaikella voimallaan ja intohimollaan.” (Yllä Brysselin ensiesityksen 1903 näyttämökuva.)
Teos sisältää tehokkaita meri- ja myrskykuvauksia ja hitaasti vaihtuvia harmonioita. Meri on oopperassa koko ajan läsnä alun preludista lopun katastrofiin, mikä lienee vaikuttanut Debussyn teokseeen La Mer, etenkin sen viimeiseen osaan ”Tuulen ja meren vuoropuhelu” (Dialogue du vent et de la mer). Siksi ei olekaan ihmeteltävää, että Debussy antaa oopperasta yllättävän kehuvan tunnustuksen:
”L’Étranger edustaa sitä, mitä dogmaattiset ihmiset kutsuvat ‘taiteen korkeaksi ja puhtaaksi ilmentymäksi’ – minun vaatimaton mielipiteeni on, että se on jotain parempaa. Musiikki on kaunista, mutta kauneus on samalla ikään kuin verhottua ja sen hallinta niin typerryttävää, ettei kuulija oikein uskalla reagoida emootiolla – se tuntuisi jotenkin sopimattomalta. Mitä asiasta onkin sanottu, Wagnerin vaikutus d’Indyyn ei ole koskaan ollut kovin suuri. Wagnerin sankarillista teennäisyyttä on vaikea yhdistää d’Indyn taiteelliseen vilpittömyyteen.” (Debussy 2001 [1901], s. 123.)
Sävellajit (säveltäjän mukaan: d’Indy 1950, s. 210–215)
-F-duuri–As-duuri: laupeus/lähimmäisenrakkaus ja tahto
-f-molli–a-molli: äärettömyys, kohtalokkuus/väistämättömyys
-Fis-duuri–D-duuri: valo, rakkaus
-E-duuri: keskustelu, todellinen tai kuviteltu välinpitämättömyys
-B-duuri: pinnallisuus
-b-molli: kärsimys
-fis-molli ja cis-molli: viha
-c-molli: mietiskely
-h-molli: hallusinaatio
-H-duuri: kunnia
Johtoaiheet
Johtoaiheet jakautuvat 1) pääasiallisiin, joita on viisi, 2) sivuaiheisiin, joita on kahdeksan, ja 3) täydentäviin, joita on neljä.
Pääasialliset johtoaiheet
A = ikuinen liike (meren äärettömyys); tämä laskeva terssin ja sekstin eli yhteensä alaspäisen oktaavin mittainen triolialoituskuvio esiintyy niin usein, että sitä voi perustellusti pitää ”meri”-aiheena eli pääasiallisena johtoaiheena.
B = tahto (toiminta hyvän puolesta)
C = laupeus (omistautuminen), Kiirastorstain liturginen sävelmä Ubi caritas et amor (Kaikkialla myötätunto ja rakkaus)
D = viha, ironia (eristäytyminen), onnettomuus
E = kärsimys, tuska (naisen)
Sivuaiheet
F: ulkopuolinen rakkaus
G: pyrkimys, halu
H: naisen rakkaus
I: miehen rakkaus
J: kevytmielisyys (André)
K: mietiskely
L: henki (”maallinen”)
M: väkijoukko
Täydentävät aiheet
N: houkutus (ks. nuottiesimerkki edellä)
O: luottamus
P: laulu (aito kansanlaulu)
Q: kuoleman vetovoima
Juoni ja sisältö
I NÄYTÖS
Ooppera alkaa sinfonisella johdannolla merinäkymästä ja meren johtoaiheella ja ”laupeus”-aiheella.
Kohtaus 1
Kalastajat kantavat verkkoja ja airoja palatessaan kalasta. Meri on ollut levoton, joten hei eivät ole saaneet saalista, mikä saa väen synkäksi. Vain yksi mies, ”ylväs ja surullinen” Muukalainen, on saanut jotain ja aloittaa kalojen lajittelun. Hän jakaa kaloja köyhille (Kristus-vertaus!), mutta näyttää rikkaalta, sillä hänellä on lakissaan upea smaragdi. Onkohan hän noita, sillä hän saa meren tottelemaan itseänsä ja sanojaan? Väki hajaantuu. Kun iltakello soi, nuoret työläisnaiset poistuvat tehtaasta kansantanssin tahdissa ja pilailevat keskenään. Vita on ainoa, joka uskaltaa puhutella Muukalaista (I:1); orkesterissa soi ”meri”-aihe:
”Niin, joskus se puhuu kaukaisista virtauksista;
se kertoo minulle meren salaisuuksista,
minulla ei ole, kuten teillä, vihaa häntä kohtaan.
hyvää iltaa, tytöt.”
Muut kisoittelevat Vitaa, sillä tämä jää odottamaan komeaa kihlattuaan, tulliupseeri André’ta. Jäätyään yksin Vita näkee, kuinka Muukalainen tarjoaa saalistaan kahden lapsen äidille, jotteivät nämä eläisi ruuan puutteessa. Laupeus ei kuitenkaan tyydytä vihamielisiä lapsia, jotka pilkkaavat Muukalaista. Muutoinkin kylän väki on käärmeissään, koska Muukalaisen ilmaannuttua kukaan muu ei ole enää saanut saalista merestä.
Kohtaus 2
Vita jää yksin Muukalaisen kanssa. André on juhlissa naapurikylässä; Muukalaisen ensiesittäytymisessä orkesterissa soi ”luottamus”-aihe: ”Täytyy odottaa tänään hieman odottaa, nuori tyttö…”
Vita on usein odottanut kihlattuaan ja uskonut salaisuutensa merelle. Mutta kun Muukalainen on saapunut, Vita tekee hänestä luotettunsa. Myös mies tuntee myötätuntoa Vitaa kohtaan, sillä tämä on ainoa, joka ei vihaa eikä karttele Muukalaista muiden kyläläisten tapaan, vaikka hän on hyväntekijä. Molempien johtoaiheet sulautuvat paikoittain yhteen, mikä vahvistaa heidän yhteenkuuluvaisuuttaan: tässä ensi Vitan ”naisen rakkauden” aiheen loppu,
ja sitten Muukalaisen ”miehen rakkauden” aihe, jonka lopun kolme säveltä muodostavat ”meri”-aiheen:
Vita tunnustaa, että hän voisi aina olla miehen vierellä ja purjehtia tämän kanssa aavalla merellä. Muukalainen torjuu ehdotuksen selittäen olevansa liian vanha tytölle, jolla on toki jo sulho. Hän laulaa neidolle ”vanhan chansonin”, kansanlaulun La jeunesse est créée pour plaire à la jeunesse: ”Kyllin unelmoitu, nuori tyttö! Muitelepas vanhaa laulua: ’Nuoruus on luotu nuoruuden miellyttämiseksi,’ rakkaus odottaa sinua komean tullimiehesi muodossa.”
Kuitenkin muukalainen tunnustaa: ”Hyvästi. Toivon sinulle onnea. Lähden huomenna, sillä rakastan sinua, rakastan sinua rakkaudesta!”; alussa kuullaan ”kärsimys”-aihe ja näytteen lopussa on voimallinen ”meri”-aiheen versioi:
Kohtaus 3
Kontrastina Muukalaisen vakavuudelle rallatteleva ja hyväntuulinen André saapuu ilahduttamaan morsiantaan vangittuaan salakuljettajan; kuullaan pari kertaa ”miehen rakkaus” -aiheen uusi muunnos: ”Tuolla ylhäällä vuorella kuulin itkua… Ah, se oli valtijattareni ääni, olen kiivennyt lohduttamaan häntä.”
Kalastaja ja Muukalainen tulevat väliin puolustamaan onnetonta, sillä tämän vaimo on kuollut, joten hän ei pystynyt ruokkimaan lapsiaan. Hän ei halua kuullakaan armahtamisesta, vaikka Muukalainen tarjoutuu maksamaan palkkiorahan. André kerskuu naapurikylän juhlissa tekemillään valloituksilla, mutta vannoo kiirehtineensä takaisin, koska rakastaa vain Vitaa. Hän haluaa antaa Vitalle hopeisen kaulakorun seuraavana päivänä tapahtuvan kirkon kuulutuksen johdosta. Ajatuksiinsa vaipunut Vita vastaa vain ”ehkäpä” – ja katselee Muukalaista, joka kiipeää kallioita pitkin kohti majaansa hohtavassa auringonlaskussa.
II NÄYTÖS
Laaja sinfoninen johdanto, joka ilmentää Muukalaisen hämmennystä ja sisäistä taistelua. Siinä esiintyy useita keskeisiä aiheita, osin toistensa muokkaamina ja toisiinsa sulautuneina: johdanto alkaa ”onnettomuus”-aiheella
Seuraavaksi kuullaan ”miehen rakkaus” -aihe, joka saa kohta jatkokseen ”houkutus”-aiheen:
kunnes päästään ”naisen rakkaus” -aiheen loppuvaiheeseen:
Kohtaus 1
On uusi päivä, sunnuntaiaamu. Väki on menossa kotiin messun jälkeen. Nuori väki, merimiehet ja kalastajat laulavat ja kävelevät käsikynkkää. Sää on epävakainen ja myrskyä on luvassa. Nuoret naiset ihmettelevät, ettei pappi ilmoittanut saarnan aikana Vitan kuulutuksesta, joten uumoillaan, että neito oli itse perunut sen. Vitan äiti toruu tytärtään kuulutukset siirtämisestä, sillä André on hyvä naimakauppa hienon tulevaisuuden myötä, kuullaan ”(maallinen) henki” -aiheen toistoja, jotka ovat jatketta edellisestä kylän väen ilakoinnista; Äiti: ”Olet mieletön, Vita! Olet hullu ja se kä kunniani päälle! Uneksu siis, että André on hyväksi ja että hän usein nappaa hyvän saaliin.”
Vita kertoo, ettei hän halua olla morsian ja pyytää äitiään jättämään hänet yksin; ”hyvä tahto”/”laupeus”-aiheen muunnos esiintyy orkesterissa:
VITA
Äiti, olen miettinyt, usko minua,
etten tahdo olla aviovaimo.
ÄITI
Mutta onpa päähänpisto, tyttäreni!
Kohtaus 2
Vitan rukous lohduttavalle merelle: ”Meri, jonka laulava ääni tuntuu huokailevan minun tuskaani.”
Muukalainen ilmaantuu, ja hän haluaa vielä ennen lähtöä pyytää Vitalta anteeksi eilisen tunnustuksen vuoksi. Vita kysyy miehen nimeä säilyttääkseen tämän muiston. Mutta tällä ei ole nimeä; hän laulaa papilliseen sävyyn: ”Minä olen se, joka haaveilee, joka rakastaa köyhiä ja lohduttomia ja joka haluaa hyvää kaikille ihmisille.”; kuullaan ”laupeus”-aihetta toistoineen:
Hänen laulunsa jatkosta tulee selväksi, että hän on Wagnerin Lentävän hollantilaisen nimihahmon ranskalaisvastine. Hänellä on vaikutelma, että hän oli tuntenut aina Vitan, ”puhtaan Kauneuden” ja ”kuolemattoman rakkauden”; kuullaan peräkkäin ”meri”-aihe sekä ”naisen rakkaus” -aihe:
Neito pyytää miestä jäämään, mutta se on liian myöhäistä, koska hän voisi olla neidon isä. Muukalaisella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kestää tuskaa, sillä hänen tehtävänään oli välittää koko maailman käsittävää rakkautta. Smaragdi oli hänen pyhäinjäännöksensä: se antoi omistajalleen ilman ja aaltojen herruuden ja mahdollisti merimiesten saamisen turvaan onnettomuudelta.
Kun hän oli nyt menettänyt aistiensa ja tahdonvoimansa itsekontrollin, kivellä ei ollut enää mitään käyttöä hänelle. Hän antaa smaragdin Vitan säilytettäväksi kiihkeän laupeuden symbolina. Hän vetäytyy pois katsomatta taakseen.
Kohtaus 3
Vitan toinen avuksihuuto merelle, jossa kuuluu ”naisen rakkaus” -aiheen muuntunut loppupuoli ja ”meri”-aihe: ”Synkkä meri, hurmaavan vihamielinen.”
Rakastetun miehen mentyä hän vannoo, ettei koskaan antautuisi kenellekään, sillä vain meri omistaisi hänen neitseellisen ruumiinsa.
Meri vastaa ”suurella kohinalla”, synkällä ja haudankolkolla seireenien kaiulla (Debussy). Hän heittää smaragdin mereen, joka muuttuu tummanvihreäksi lyijynraskaan taivaan alla. Tämä yliluonnollinen hehku ulottuu horisonttiin samalla kun meri alkaa kuohua uhkaavasti. Aallonmurtajalle kokoontuneet kalastajat puhuvat säästä, ja huolimatta myrskystä Jea-Marien laiva lähti merille yöllä, koska ei ollut saanut saalista edellisenä päivänä. André moittii kihlattuaan kuulutuksen siirtämisestä ja ojentaa tälle lupaamansa hopeisen kaulakorun. Vita ilmoittaa olevansa nyt ”meren morsian”.
ANDRÉ
En enää ymmärrä…eilisen jälkeen olet täysin muuttunut;
ehkä se johtuu rajuilmasta…
VITA
Olen meren morsian!
Mies jättää lopullisesti Vitan raivopäissään ja aikoo lohduttautua muiden naisten kanssa. Vita palaa meren äärelle, kun Jean-Marien mastonsa menettänyt laivaa ajautuu kohden karikkoa. Kukaan ei uskalla lähteä pelastamaan miehistöä. Muukalainen palaa pelastusveneen kanssa. Kyläläiset eivät saa tätä luopumaan yrityksestä eikä kukaan suostu seuraamaan häntä ”hullussa hankkeessa”. Tähän asti poissa ollut ja lähes tiedoton Vita ryntää miehen luo: ”Odota minua, lähden kanssasi! Rakastan sinua.”; kuullaan ”miehen rakkaus” – ja ”naisen rakkaus” -aiheet peräjälkeen, osin yhteensulautuneina:
Lyhyen halauksen jälkeen he häviävät aaltojen keskelle. Uhkaavien vokaliisien kera ”avomeren äänet” antavat draaman tapahtumille rytmin, mitä väki seuraa rannalla. Väen liikehdintä vihjaa, että pelastajat ovat saavuttaneet merihädässä olevan laivan. Yhtäkkiä valtava, smaragdinvihreä aalto puhkeaa horisontin taustalta. Kun meri rauhoittuu, vanha merimies aallonmurtajalla tarrautuu merkkimastoon, ottaa myssyn päästään ja alkaa laulaa De profundis -sävelmää: ”Syvyydestä huudan puoleesi Herra Hera, kuule minun
La légende de Saint-Christophe
La légende de Saint-Christophe (1908-15) on lajinimeltään histoire sacrée. Se on patrioottinen ja antisemitistinen teos, oopperan sijaan pikemminkin oratorio, joka perustuu 1400-luvun legendaan La légende dorée (Kultainen legenda). Teoksessa Kristuksen ja Pyhän Riston lisäksi henkilöinä ovat Nautinnon kuningatar, Kullan kuningas ja Pahan ruhtinas hieman keskiaikaisen kirkkonäytelmän ja allegorisen barokkioratorion tapaan. Wagneriaanisuus ja gregorianiikka yhdistyvät teoksessa saumatta.
Lähteet ja kirjallisuutta
Barbier, Patrick 1995 [1987]. Opera in Paris 1800-1850. A Lively History, engl. Robert Luoma. Portland, Oregon: Amadeus Press.
Brody, Elaine 1987. Paris. The Musical Kaleidoscope 1870–1925. New York. George Braziller.
Debussy, Claude 2001 [1901]. Monsieur Croche – Antidiletantti, suom. Minna Pöllänen. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy.
Dictionnaire de la musique en France au XIXe siècle, toim. Joël-Marie Fauquet 2003. Fayard.
d’Indy, Vincent 1950 [1912], Composition musicale, Troisième livre, toim. Guy de Lioncourt. Paris: Durand.
Giroud, Vincent 2010. French Opera. A Short History. New Haven & London: Yale University Press.
Hill, Edward Burlingame 1969. Modern French Music. New York: Da Capo Press.
Hirschbrunner, Theo 1995. Die Musik in Frankreich im 20. Jahrhundert. Laaber: Laaber-Verlag.
Huebner, Steven 1999. French Opera at the Fin de Siècle. Wagnerism, Nationalism, and Style. Oxford: Oxford University Press.
Lacombe, Hervé 2001 [1997]. The Keys to French Oper in the Nineteenth Century, engl. Edward Schneider. Berkeley etc.: University of California Press.
The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.
Schwartz, Manuela 1999. Wagner-Rezeption und französiche Oper des Fin de siècle. [= Berliner Musikstudien Band 18]. Berlin: studio.
Sävelten maailma. Musiikinkuuntelijan tietoteos, toim. Oiva Talvitie & Kari Rydman 1956 (orig. D. Ewen: Music for Millions). Helsinki: WSOY.
Thomson, Andrew 1996. Vincent d’Indy and His World. Oxford: Clarendon Press.
The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.
Vincent d’Indy et son temps, toim. Manuela Schwartz & Myriam Chimènes 2006. Mardaga.
Vincent d’Indy 2001. Ma Vie. Journal de jeunesse. Correspondance familiale et intime 1851–1931. Paris: Séguier.
Wallace, Leon 1950. Vincent d’Indy, 2 vols. Paris: Editions Albin Michel.