Historia ja paikallisväri kunniaan
Ns. suuri ooppera, grand opéra, syntyi alun perin teknisenä erotuksena koomisesta oopperasta oopperana, jossa oli puhutun dialogin asemasta resitatiivit. Termiä oli käytetty jo 1700-luvulla vakavasta resitatiivioopperasta. Nimi ”suuri ooppera” tarkoitti tosin myös sitä, että oopperat perustuivat vakaviin aiheisiin, sankarillisiin luonteisiin, laajoihin mittasuhteisiin ja tuhlaileviin näyttämöresursseihin. Sekä Napoleonia että hänen jälkeensä Bourboneita Ranskan uudistuneen monarkian aikana (1815–30) ja vielä Ludvig Filipiä (1830–48) kiinnostivat lisäksi mahdollisuus pönkittää valtaansa suuren oopperan avulla.
Vaikka puhuttaessa suuresta oopperasta tarkoitetaan nimenomaan 1800-luvun alkupuoliskon oopperatyyppiä, sillä oli pitkä esihistoriansa, joka alkoi traagisella oopperalla Lullystä Rameau’hon, jatkui Gluckin ja muiden oopperareformilla ja lopulta Cherubinin sekä Spontinin kautta suoraan uuteen muotoon. Rossinikin on ranskalaisoopperoineen eräs tärkeä käynnistäjä ja vaikutteiden antaja tässä kehityslinjassa.
Romanttinen aika työnsi tieltään antiikkis-klassiset aiheenvalinnat. Tilalle tulivat historialliset, keskiaikaa tai uuden ajan varhaisvaihetta edustavat ja ennen kaikkea omaa aikaa lähempänä olevat aiheet. Suosittiin myös maalauksellisia maisemia ja seutuja, minkä lisäksi paikallisvärin, couleur locale, tavoittaminen oli tärkeää.
Porvarillista oopperaa
Suuri ooppera syntyi tyydyttämään laajan keskiluokan tarpeita kokea jännitystä ja viihdytystä loisteliaassa ja puhuttelevassa muodossa. Se oli nimenomaan kauppaporvariston ajanvietettä, jota hallitsee monumentaalityyli, usein ilman varsinaista motivointia, mikä sai (kateellisen) Wagnerin tyrmäämään koko lajin lohkaisulla, jonka mukaan suuri ooppera perustuisi ”vaikutukseen ilman syytä”, mikä on toki suuresti liioiteltu väite.
Grand opéran suuruuden aikaa olivat 1830-40-luvut. Spektaakkeli, loistokas kohtaus (tableau) oli miltei tärkeämpää kuin musiikki. Pääpaino on aarioiden sijaan tai ohella – niitäkin on ja ne vaativat usein taiturillista bel canto -tekniikkaa – joukkokohtauksissa ja kuoroissa, kun taas yksilöt toimivat massaa vasten vallankumousajan muistumana. Mutta suuressa oopperassa spektaakkeli, draama ja musiikki muodostavat elimellisen yhteyden, kyse ei ole missään tapauksessa pakkoavioliitosta.
Shokkivaikutukset olivat olennainen osa dramaturgiaa: ihmiset kaipasivat sentimentaalisuutta ja sensaatioita, minkä lisäksi pyrittiin mahtaviin efekteihin. Olennaisesti uutta oli se, että grand opéra oli luonteeltaan aina poliittista ja heijasteli uuden hallitsevan luokan tuntoja, oikeutti sen valtaan pääsyn: oopperat kertoivat kapinoista, kansannousuista, sorretuista vähemmistöistä, kansallisuuksista ja ihmisryhmistä kohteinaan mm. napolilaiset kalastajat, sveitsiläiset itsenäisyystaistelijat, vainotut hugenotit, kaltoin kohdellut juutalaiset jne.
Scribe libretistinä
Eugène Scriben (1791–1861) rooli oli suurelle oopperalle aivan keskeinen. Hän oli näytelmäkirjailija, joka toimi mm. Meyerbeerin tekstien kirjoittajana ja oli 1800-luvun tärkeimpiä libretistejä. Scribe laati yhteensä 76 näytelmää ja librettoa. Joukossa on sekä suuria oopperoita että koomisia oopperoita. Lisäksi hän laati noin yli 150 näytelmää.
Hän otti aiheita Hugolta ja Dumas’lta, ”goottilaisesta” romaanista. Myös Hérold, Halevy, Auber, Boieldieu, Bellini, Donizetti, Gounod ja Verdi sävelsivät hänen librettojaan. Erotuksena useimpiin muihin libretisteihin (Rossi, Romani, Cammarano), jotka lähinnä sovittivat muiden tekstejä, Scribe kirjoitti aina itse laatimansa libretot.
Suuren oopperan keskeiset säveltäjät
Daniel-François-Esprit Auber
Daniel-François-Esprit Auber
Daniel-François-Esprit Auber (1782–1871) oli omana aikanaan Ranskan johtavia säveltäjiä ja samalla harvinainen ranskalaissyntyinen suuren oopperan edustaja. Auber aloitti koomisten oopperoiden säveltäjänä (Le maçon; Muurari, 1825) ja kirjoitti pääosin niitä, mutta hän loi täysosumaisella suurella oopperallaan Porticin mykkä (1828) mallin muille tulevien vuosikymmenien ranskalaissäveltäjille ja jopa Wagnerille (Rienzi).
Auber toimi Pariisin konservatorion johtajana (1842–) ja keisarillisena kapellimestarina (1857–). Hänen nousunsa Ranskan musiikin parnassolle oli osin seurausta yhteistyöstä libretisti Scriben kanssa (1823–). Auberin musiikki on sujuvaa ja ilmeikästä, paikoin jopa kekseliästä. Rytmiikka ja etenkin marssirytmin jatkuva käyttö kielivät vallankumousajan läheisyydestä.
Porticin mykkä
La muette de Portici (Porticin mykkä; 1828), opéra E. Scriben librettoon, on viisinäytöksinen ooppera, toiselta nimeltään Masaniello pääsankarin mukaan. Kyseessä on suuren oopperan ensimmäinen merkkiteos ja ainoa merkittävä ranskalainen suuri ooppera 1820-luvulta; se toimi mallina Meyerbeerille. Oopperan merkittävin uudistus oli massakohtausten ja yksilöllisten tilanteiden vuorottelu. Wagner piti oopperaa “aivan uutena muodon epätavallisen tiiviyden ja voimakkaan keskittämisen vuoksi”. Teosta esitettiin Pariisissa 505 kertaa vuoteen 1882 mennessä ja se valloitti erikielisinä käännöksinä – mm. saksaksi nimellä Die Stumme von Portici – Euroopan oopperalavoja kaikkialla. Ennen Auberia Masaniello-oopperan (Masaniello furioso, 1706, Hampuri) oli säveltänyt saksalainen Reinhard Keiser (1674–1739).
Seuraavassa kuvassa sankari Masaniello ja hänen mykkä sisarensa Fenella Louis Julius Asherin litografiassa (1829, Hamburin taidemuseon kuva-arkisto)-
Oopperan tapahtumat sijoittuvat Napolin lähettyville 1647 ja se kertoo kalastajien kapinasta espanjalaisia vallanpitäjiä vastaan. Teholtaan vaikuttava ooppera kuvaa sankarillista kansannousua, jonka tuloksena Masaniello ja hänen mykkä sisarensa Fenella (oopperassa tanssirooli), jonka varakuninkaan poika Alphonse viettelee, saavat surmansa. Fenella hyppää varakuninkaan palatsista Napolissa laavaan, joka purkautui Vesuviuksesta tosin jo 1631! Oopperalla oli välitön poliittinen vaikutus, sillä 1830 se aiheutti osaltaan heinäkuun vallankumouksen, ja samana vuonna Brysselissä tapahtunut esitys johti kapinaan, jonka tuloksena hollantilaiset karkotettiin Belgiasta.
Auberin suurteos on yhtäaikaa koristeellinen bel canto -laulutyyliltään ja pittoreskinen napolilaiseen tyyliin joukkokohtaustensa puolesta, sillä oopperassa kuullaan mm. tarantella ja barkarola sekä espanjalaistanssi guarache. Historiallisesti merkittävä on toisen näytöksen kohtaus “Mieux vaut mourir que rester miserable !” (Parempi kohdata kuolo kuin pysyä onnettomana!), jossa Masaniello ja Pietro laulavat erään varhaisimmista “ystävyysduetoista”. Oopperan tunnetuin ja 1900-luvulle saakka tenoreiden ohjelmistossa säilynyt numero on Masaniellon cavatina ”Du pauvre seul ami fidèle” (Uskollisen ystävän onnettomasta sielusta) neljännessä näytöksessä, minkä jälkeen tulee Masaniellon ja kuoron laulama Prière (Rukous) “Saint bienheureux” (Siunattu pyhimys).
Pahaa aavistamaton espanjalaisprinsessa Elvire, Alphonsen kihlattu, laulaa avausnäytöksessä häiden odotustunnelmissa taiturilliseen tyyliin. Seuraavassa hänen da capo -aariansa “Plaisir du rang suprême” (Ylin nautinto) A-osan kertauksen tekstin (“Ô moment enchanteur”) käännös (suom. Veijo Murtomäki
| Oi lumoava hetki! Tunnen sydämeni lyövän! uskolliselle hehkulleni mikä suopea päivä! Ei enää salaperäisyyttä: onnellisena ja ylpeänä, voin puhua auvostani. Ja te, joka askeliani seuraten Espanjan näitte jäävän taaksenne tämän kaukaisen seudun vuoksi, lauluillanne ja leikeillänne Tagoksen onnellisten rantojen muisto palauttakaa mieleeni. |
Ô moment enchanteur!
|
La muette de Portici (Porticin mykkä) ”Venez, amis, venez” (Tulkaa ystävät, tulkaa) oopperan toisen näytöksen finaalista.
Porticin mykän ydinkohtauksia on toisen näytöksen finaali, jossa Masaniello kutsuu kalastajaystäviään taisteluun (“Venez, amis, venez”), mutta saman tien pyytää näitä vielä kätkemään aikeensa (“Du silence, de la prudence”), jotteivät kalastajien vaimot ja lapset paljastaisi suunnitelmaa. Tämän vuoksi kaikki ryhtyvät laulamaan barkarolaa (“Chantons gaiement la barcarolle”)
| M: Tulkaa, ystävät, tulkaa, tulkaa ja osallistukaa ryhtymykseeni: vihollisiamme vastaan yhdistäkäämme ponnistuksemme. Jokaisen näille tyranneille täytyy maksaa takaisin loukkauksesta; ja minun enemmän kuin kaikkien teidän! Rientäkäämme kostamaan! |
Venez, amis, venez Venez partager mes transports: Contre nos ennemis unissons nos efforts. Chacun à ses tyrans Doit compte d’une offense; Et moi plus que vous tous! Courons à la vengeance! |
| Kuoro: Me liitymme ylpeään uhmaasi; totellaksemme sinua vannokaamme vala! Vihollisiamme vastaan yhdistäkäämme ponnistuksemme. |
Nous partageons ton fier ressentiment; De t’obéir nous faisons le serment! Contre nos ennemis Unissons nos efforts. |
| M: Hiljaisuutta, varovaisuutta, jotteivät nämä lapset ja arat naiset tietäisi mitään salaisuuksistamme, ja, kätkeäksemme suunnitelmamme, laulakaamme iloisesti barkarolaa, sulostuttaaksemme siten lyhyttä lepohetkeämme. Rakkaus pakenee, kiitää pois; aika kuljettaa pois onnemme. |
Du silence, de la prudence, Que ces enfants, que ces femmes craintives Ne sachent rien de nos secrets, Et, pour mieux cacher nos projets, Chantons gaiement la barcarolle, Charmons ainsi nos courts loisirs. L’amour s’enfuit, s’envole; Le temps emporte nos plaisirs. |
| K: Laulakaamme iloisesti barkarolaa, sulostuttaaksemme siten lyhyttä lepohetkeämme. Rakkaus pakenee, kiitää pois; aika kuljettaa pois onnemme. Laulakaamme barkarolaa sulostuttaaksemme siten lyhyttä lepohetkeämme. Vihollisiamme vastaan yhdistäkäämme ponnistuksemme. Jokaisen näille tyranneille täytyy maksaa takaisin loukkauksesta. Totellaksemme sinua vannokaamme vala! |
Chantons gaiement la barcarolle, Charmons ainsi nos courts loisirs. L’amour s’enfuit, s’envole; Le temps emporte nos plaisirs. Chantons la barcarolle, Charmons ainsi nos courts loisirs. Contre nos ennemis unissons nos efforts. Chacun à ses tyrans Doit compte d’une offense. De t’obéir nous faisons le serment! |
Kustaa III
Gustave III, ou Le bal masqué (Kustaa III eli Naamiaistanssit: 1833), opéra historique Scriben librettoon oli ensimmäinen Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n murhaan ja naamiaistansseihin (1792) liittyvä ooppera. Mercadante (Il reggente, 1843) ja Verdi (Naamiaishuvit, 1858) sävelsivät myöhemmin saman aiheen, vaikkakin Mercadanten libretisti Cammarano joutui sijoittamaan juonen Skotlantiin (1570) ja Verdi Pohjois-Amerikan Bostoniin (1600-luku), kun taas Auberilla tapahtumapaikka henkilöineen on historiallisesti oikea.
Auberilla kolmannen näytöksen alun synkkä yöllinen lumimaisema on vaikuttava ja edeltää sikäli Verdin vastaavaa kohtausta. Ylipäätään Verdi sai paljon vaikutteita Auberilta, vaikka syvensikin omassa teoksessaan Auberin jo esittelemiä tilanteita ja karaktereita. Oopperan näyttämöllepanoon satsattiin urakalla: viidennen näytöksen tanssikohtaus toteutettiin ylellisesti, ja siinä oli lavalla 300 esiintyjää, joista 120 osallistui galoppi-tanssiin. Ooppera sisältää travesti-roolin (paašipoika Oscar), joka siirtyi sekin Verdille.
Gioachino Rossini
Rossini ranskalaissäveltäjänä
Gioachino Rossini
Gioachino Rossini (1792–1868) yhdisti ranskalaisoopperoissaan vallankumouksen tuottaman vapaamielisyyden, Spontinin empire-oopperoiden historiallisuuden ja italialaisen rikkaan vokaalisuuden. Le siège de Corinthe (Korintin piiritys; 1826), lyyrinen tragedia, kertoo kreikkalaisten vastarinnasta turkkilaisia vastaan, Moïse (Mooses; 1827), opéra, juutalaisista egyptiläisten puristuksessa ja Guillaume Tell (1829) sveitsiläisten kapinasta itävaltalaisia vastaan.
Musiikillisesti Rossini vahvisti näissä orkesterin, kuoron ja ensembleiden osuutta suhteessa aarioihin ja duettoihin. Romantiikka suuren italialaismaestron loppupuolen oopperoissa ei ole niinkään musiikillista kuin aiheenvalintaan liittyvää: sosiaalis-poliittisen ilmaston huomioon ottamista, luonnon läsnäoloa, uskonnollisuutta ja traagisuutta. Wilhelm Tell on itse asiassa Rossinin säveltämäksi harvinaisen avoimesti poliittinen ooppera, joka kertoo Sveitsin kantonien itsenäisyystaistelusta ja tyrannin surmaamisesta.
Wilhem Tell
Guillaume Tell (Wilhelm Tell, 1829), opéra Schillerin näytelmän (1804) mukaan, jäi Rossinin viimeiseksi oopperaksi, mutta se on samalla ranskalaisen suuren oopperan uranuurtajateoksia. Kyse on säveltäjänsä hienoimpiin kuuluvasta teoksesta, jossa hän löysi uuden tyylin – ja jossa hän olisi saanut jatkaa! Orkesterin käyttö on osin Méhulin ja Weberin vaikutuksesta uljaimmillaan ja säveltäjä on luopumassa numero-oopperan maneereista. Wilhelm Tell on yhä tänä päivänä suurenmoisen vaikuttava teos.
Oopperassa nimihenkilö (baritoni) ja hänen valaliittolaisystävänsä Arnold Melchthal (tenori) vastustavat maavouti Gesslerin (basso) valtaa, vaikkakin Arnold rakastaa habsburgilaisprinsessa Mathildea (sopraano). Gesslerin surmattua Arnoldin isän tämä on valmis taisteluun. Neljännessä näytöksessä Arnold joukkoineen valtaakin itävaltalaisten linnan ja Tell ampuu nuolella Gesslerin, joten sveitsiläisten vapausjuhla voi alkaa.
Oopperan alkusoitto on legendaarinen alun viisine selloineen (ja kontrabassoineen), myrskykuvauksineen, pastoraalis-idyllisine englannintorvi- ja huilusooloineen sekä voitonfanfaareineen ja ratsastusaiheineen. Sisällöltään vahvan oopperan osin lepuuttavana aineksena toimii Mathilden ja Arnoldin vastapuolille kuulumisen synnyttämä ongelmainen rakkaustarina, joka tuottaa yhtä lailla unelmaisia tilanteita – Mathilden “Sombre forêt” (Varjoisa metsä) sekä sitä seuraava lemmenduetto “Oui, vous l’arrachez à mon àme” (Niin, te puserratte sydämestäni esiin salaisuuden, jonka silmäni ovat paljastaneet) toisesta näytöksestä – kuin epätoivoisia kohtauksia, kuten Mathilden purkaus rakastetulleen “Pour notre amous plus d’espérance” (Rakkaudellamme ei ole enää toivoa) kolmannessa näytöksessä. Ooppera päättyy Tellin aloittamaan ja kaikkien laulamaan kiitosrukoukseen “Tout change et grandit en ces lieux!” (Kaikki muuttuu ja suurenee näillä tienoilla).
Teoksen dramaattinen huipentuma on kolmannen näytöksen päätteeksi. Siinä Tell laulaa soolosellon säestämänä ariosonsa ”Sois immobile” (Ole liikkumatta). Sitä seuraa kuuluisa jousiammuntakohtaus, jossa omena on Tellin pojan Jemmyn (mezzosopraano) pään päällä, sekä onnistunut laukaus, joka saa sveitsiläiset puhkeamaan kuorossa “Victoire! victoire!” -huutoihin (Voitto! voitto!). Ilo on kuitenkin ennenaikainen, sillä Gessler huomaa Tellin säästäneen toisen nuolen, jolla oli tarkoitus surmata Gessler, jos Jemmy olisi vahingossa kuollut. Ooppera toimi mallina, etenkin kun Tell on sankaribaritoniosa, Verdin erinäisille oopperoille ja niiden baritonipäähenkilöille (Germont, Rigoletto, Luna jne.).
Seuraavassa kolmannen näytöksen lopun katkelman suomennos (suom. Veijo Murtomäki):
| Tell: Ole liikkumatta ja maahan taivuta hartaasti polvesi. Huuda avuksi Jumalaa, joka yksin, lapseni, voi säästää pojan isälleen. Pysy siinä, mutta katso taivaaseen. Uhaten niin rakasta päätä tämä nuolenkärki voi hirvittää sinua. Ei pienintäkään liikettä… ei pienintäkään liikettä… Jemmy ajattele äitiäsi! Hän odottaa meitä taivaassa! |
Sois immobile, et vers la terre Incline un genou suppliant Invoque Dieu: c’est lui seul, mon enfant, Qui dans le fils peut épargner le père. Demeure ainsi, mais regarde les cieux. En menaçant une tête si chère, Cette pointe d’acier peut effrayer tes yeux. Le moindre mouvement… le moindre mouvement… Jemmy, songe à ta mère! Elle nous attend tous les deux! |
| Kuoro: Voitto! voitto! |
Victoire! victoire! |
| Jemmy: Isäni! |
Mon père! |
| K: Hänen henkensä on pelastunut! |
Sa vie est sauvée! |
| T: Taivas! |
Ciel! |
| Gessler: Mitä! hän osui omenaan! |
Quoi! la pomme enlevée! |
| K: Hän osui omenaan, Wilhelm on voittoisa! |
La pomme est enlevée; Guillaume est triomphant. |
| G: Oi raivoa! |
Ô fureur! |
| K: Oi onnea! |
Ô bonheur! |
| J: Elämäni on pelastunut: olisiko isäni voinut uhrata lastaan? |
Ma vie est conservée: Mon père pouvait-il immoler son enfant? |
| T: En näe mitään, pysyn tuskin pystyssä; Oletko kunnossa, poikani? Kuolen onnesta. |
Je ne vois plus, je me soutiens à peine; Est-ce bien toi, mon fils? Je succombe au bonheur. |
| J: Ah! auttakaa isääni! |
Ah! secourez mon père!… |
| G: Hän välttää vihani. Mitä minä näen? |
Il échappe à ma haine. Que vois-je? |
| T: Olen pelastanut rakkaimman aarteeni! |
Ah! j’ai sauvé mon trésor le plus cher! |
| G: Ketä varten tämä [toinen] nuoli oli? |
A qui destinais-tu ce trait? |
| T: Sinua varten, Gessler! |
A toi, Gesler! |
| G: Vapise! |
Tremble! |
| T: En pelkää enää. |
Je n’ai plus peur. |
| G: Rudolf, hänet sidottakoon! |
Rodolphe, qu’on l’enchaîne! |
| Mathilde: Mitä minä kuulen? hirvittävä uhri! |
Qu’ai-je appris? sacrifice affreux! |
| K: Täytyykö meidän yhä pelätä heidän vuokseen? |
Faut-il encor trembler pour eux? |
| Sotilaskuoro: Heidän molempien on kuoltava. |
Ils doivent périr tous les deux. |
| G: En aio lyhentää yhtään näiden kurjien elinpäiviä, olen luvannut sen; mutta molemmat ovat syyllisiä, ja molemmat saavat kahleissa odottaa kuolemaansa. |
Je n’abrégerai point des jours si misérables, Je l’ai promis; mais tous deux sont coupables, Et tous deux dans les fers attendront le trépas. |
| M: Mitä? hänen poikansa? lapsi! Herrani, kuulkaa minua. |
Quoi! son fils!… un enfant! seigneur, il faut m’entendre. |
| G: Käsky on annettu, mikään ei voi sitä kumota. Se koskee myös poikaa! |
L’ordre est donné, rien ne peut le suspendre! Le fils aussi! |
| M: Ette tule saamaan häntä, ette koskaan. Hallitsijan nimissä, otan hänet suojelukseeni. Kun koko närkästynyt väki katsoo meitä, uskallapas temmata hänet käsistäni! |
Vous ne l’obtiendrez pas. Au nom de l’empereur, je le prends sous ma garde. Quand tout un peuple indigné nous regarde, Osez l’arracher de mes bras! |
Guillaume Tell (Wilhelm Tell). Tellin soolosellon säestämän arioson Sois immobile (Ole liikkumatta) alku ja huippukohta Victoire! kolmannen näytöksen lopusta.
Jacques Fromental Halévy
Suosikkioopperan säveltäjä
Jacques Fromental Halévy
Jacques Fromental Halévy (1799–1862) oli juutalaissäveltäjä, joka tuli yhdeksänvuotiaana Pariisin konservatorioon Cherubinin oppiin ja jonka opettajia oli myös Méhul. Itse hän oli puolestaan Gounod’n, Saint-Saënsin ja Bizet’n opettaja konservatoriossa. Halévy jäi hieman Meyerbeerin varjoon, vaikka hän on musiikillisesti ja dramaattisesti myös pätevä, jopa Wagnerin ylistämä säveltäjä, mikä on harvinaista ottaen huomioon Halévyn ranskalaisuuden ja juutalaisuuden.
Kaikkinensa Halévy on ranskalaisen suuren oopperan merkkimies, myös libretistinä, vaikka vain kaksi suurta oopperaa hänen 38 oopperastaan – joukossa on kosolti koomisia oopperoita – on säilynyt hengissä meidän päiviimme, parhaiten La juive.
Juutalaisnainen
La juive (Juutalaisnainen, 1835) perustuu osin Scottin Ivanhoen Rebecca-hahmoon, minkä lisäksi Scribe otti librettoon aineksia 1300-1400-lukujen Italian ja Sveitsin historiasta. Ooppera tapahtuu Konstanzen kirkolliskokouksen aikana 1414. Pääosissa ovat juutalainen kultaseppä Éléazar (tenori), tämän ”tytär” Rachel (sopraano), oikeasti Rooman kirkkoa edustavan kardinaali Brognin (basso) kadonnut tytär, Itävallan keisarin poika, prinssi Léopold (tenori) sekä tämän vaimo, prinsessa Eudoxie (sopraano). Léopold on salanimellä rakastunut Racheliin, ja kun tämä rikollinen, juutalaisen ja kristityn välinen kielletty suhde käy ilmi, tuloksena on mutkien jälkeen Rachelin ja Éléazarin marttyyrikuolema, kun taas Léopold pelastuu Rachelin uhrautuvaisuuden ansiosta.
Kyseessä on todellinen mestariteos, jota hallitsee tyylin aito suuruus, ja monilta osin ooppera on jopa ehyempi ja vakuuttavampi kuin Meyerbeerin tuotteet. Juutalaisnainen oli suosikkiteos, jota esitettiin 1835-93 Pariisin Opérassa 550 kertaa, kunnes teoksen näyttämötarpeisto paloi. La juivea ihailivat mm. Berlioz, Wagner ja Mahler, joka piti sitä yhtenä suurimmista oopperoista. Verdi sai siitä vaikutteita Don Carlosiinsa, sillä kardinaali Brogni on Suurinkvisiittorin esihahmo. Halévy käyttää oopperassa urkuja, kun seurakunta laulaa Te Deumia, mikä siirtyi Wagnerin Mestarilaulajiin. La juiven alasin-taonta ensimmäisestä näytöksestä on peräisin Auberin oopperasta Seppä. Se siirtyi edelleen Hakévyn välityksellä Berliozin Benvenuto Celliniin, Verdin Trubaduuriin ja Wagnerin Siegfriediin.
Oopperassa on kuuluisa tenoriaaria ”Rachel, quand du Seigneur” (Raakel, kun Herran suojaavaa armo) neljännestä näytöksestä kahden englannintorven kera; se oli mm. Caruson lempiaarioita. Vahvimpiin kohtauksiin kuuluu kolmannen näytöksen Malédiction (Kirous), jonka Brogni langettaa vääräuskoisten ja prinssin päälle:
| Te, jotka uhmaatte elävän Jumalan voimaa, olkaa kirotut! Te, jotka kaikki kolme olette yhdistyneet hirveään liittoon olkaa kirotut! Kirkonkirous päällenne! Itse ikuinen Jumala hylkää ja kieltää teidät minun äänelläni! (Léopoldille) Meidän temppeliämme, jonka salit sulkeutuvat sinulle, autuaaksi tekevää vettä ja pyhää pöytää sinä et voi enää koskaan lähestyä! Aina karttaen hengitystäsi ja kosketustasi kristitty kääntyy ja etääntyy luotasi pelolla. (Kaikille) Kirotut maan päällä ja kirotut taivaissa, tulkoot ruumiinne viimeisellä hetkellä jätetyiksi ilman hautausta ja rukousta, teiltä suljetun taivaan vihan kohteiksi, teiltä suljetun taivaan vihan kohteiksi! |
Vous qui du Dieu vivant outragez la puissance, Soyez maudits! Vous que tous trois unit une horrible alliance, Soyez maudits! Anathème! anathème! C’est l’éternel lui-même qui vous a par ma voix rejetés et proscrits!De nos temples pour toi que se ferme l’enceinte, Que de l’eau salutaire et de la table sainte Tu ne puisse plus approcher! Que toujours redoutant ton souffle et ton toucher Le chrétien se détourne et s’éloigne avec crainte,Et maudits sur la terre et maudits dans les cieux, Que leurs corps soient enfin à leur heure dernière Laissés sans sépulture ainsi que sans prière, Aux injures du ciel qui s’est fermé pour eux, Aux injures du ciel qui s’est fermé pour eux! |
| Suom. Veijo Murtomäki |
|
La juive (Juutalaisnainen). Brognin aarian alkua Vous qui du Dieu vivant outragez la puissance alkua oopperan kolmannesta näytöksestä.
Kyproksen kuningatar
Oopperan La juive lisäksi toinen Halévyn tärkeä teos on oman Paciuksemme mieleen tuova, Jules-Henri Vernoy de Saint-Georges librettoon sävelletty La reine de Chypre (Kyproksen kuningatar, 1841), opéra, josta Wagner laati nälkäpalkalla pianosovituksen Pariisin-aikanaan. Samaan aiheeseen sävelsivät oopperat myös Franz Lachner (1841), Michael William Balfe (1844) sekä Donizetti (Caterina Cornaro, 1843).
Kuvassa oopperan pääpari: Catarina Cornaro ja chevalier Gérard de Coucy.
Kyproksen kuningas
Ooppera tapahtuu 1441 Venetsiassa ja Kyproksella. Wagner piti librettoa hyvänä ja kehui pitkässä lehtiartikkelissa sen musiikkia ”jalona, tunteikkaalta ja jopa uutena ja kohottavana”, vaikka hän kritisoikin sen orkestraatiota. Georg Sandin mukaan teos oli ”kuolettavan tylsä”.
I näytös: Cornaron palatsissa Venetsiassa suvun aatelinen päämies Andrea Cornaro aikoo naittaa veljentyttärensä Catarinan ranskalaiskavaljeeri Gérardille. Alusssa kuullaankin sydäntä särkevän kaunis rakkausduetto:
CATARINA
Gerard! mon Gerard!/Gérard, oma Gérardini!
GÉRARD
Ma douce fiancée,/suloinen morsioni,
Toi, ma seule pensée,/sinä, ainut ajatukseni,
Mon seul espoir, mon seul amour./ainut toiveeni, ainut rakkautenuí,
Enfin pour nous a lui cet heureux jour !/Vihdoinkin meille loistaa tämä onnen päivä!
CATARINA
Mon Gérard ! … Mon epoux ! …/Gérardini! … mieheni!
Dialogia seuraa duetto:
En ce jour plein de charmes,/Tänä lumoavana päivänä,
Désormais plus d’alarmes,/ei enää ole pelkoja
Sì nos yeux ont les larmes/jos silmissäme on kyyneleitä,
C’est d’amour, de bonheur./ne ovat rakkauden ja onnen tuomia.
Doux instants !douce ivresse !/Suloisia hetkiä ! suloinen huuma!
La sort tient sa promesse,/Kohtalo pitää lupauksensa,
Dieu bénit la tendresse/Jumala siunaa hellyyden,
Qu’il a mise en mon cœur./jonka se on painanut sydämeeni.
Kymmenen neuvoston senattori Mocénigo kuitenkin ilmoittaa neuvoston päätöksen naittaa neito Kyproksen kuninkaalle, Jacques de Lusignanille, tai muutoin Andreaa uhkaa teloitus. Andrea joutuu perumaan Gérardille annetun lupauksen kaikkien tyrmistykseksi.
II näytös: Andrea toivoo Caterinalta anteeksiantoa. Mocénigo saapuu Catarinan kammariin palkkamurhaajien kera ja pakottaa neidon sanomaan sulholleen, ettei hän enää rakasta tätä, tai sulho pannaan häviämään. Gérard kuulee keskustelun ja sen saaman päätöksen. Mocénigo kaappaa Caterinan Kyprokselle.
III näytös: Kyproksella juhlitaan odotellessa Catarinaa.
Kuvassa Nikosian aukio.
Buvons à Chypre, a mon patrie/Juokaamme Kyprokselle, isänmaallemme
Á Lusignan, Fils de nos Rois !/Lusignanille, Kuninkaidemme Pojalle!
Buvons ce vin, c’est l’ambroisie/Juokaamme tätä viiniä, ambrosiaa
C’est le nectar dont les dieux d’autrefois/Se on nektaria, jota jumalilla muinoin
Avaient toujours une coupe remplie/oli aina malja täynnä piripintaan
Et qu’ils versaient pour fêter leurs exploits !/ ja jota he kaatoivat juhliakseen urotekojaan!
Buvons ce vin, c’est l’ambroisie/Juokaamme tätä viiniä, ambrosiaa
Dont s’enivraient tous les dieux d’autrefois !/josta juopuivat muinoin kaikki jumalamme.
Myös petturi Moncégo on hyvällä tuulella:
Tout n’est ce bas monde/Kaikki täällä maan päällä
qu’un jeu !/on vain leikkiä!
Le vrai sage le fronde/Viisas mies ei piittaa
Un peu !/siitä paljoakaan!
Mais le fou s’en amuse/Mutta hullu huvittelee
Bien fort,/liian täysillä
Et jamais il n’accuse/eikä koskaan syytä
Le sort./siitä kohtaloa.
Gérard on saapunut lähistölle, ja Mocénigon miekkamiehet etsivät häntä, mutta hänet pelastaa tuntematon mies, joka on kuningas valeasussa. Tietämättä toistensa henkilöllisyyksi miehet vannovat ikuista veljeyttä. Aseiden pauke kuuluttaa Catarinan saapumista.
IV näytös: Catarinan hääjuhlat jatkuvat, ja kuullaan paikallinen tanssi.
Juhliin kuuluu Catarinalle omistettu kuninkaallinen juhlakulkue.
Gloire, gloire à la reine!/Kunnia kuningattarelle!
Paikalle saapunut Gérard yrittää tappaa kuninkaan, mutta viime hetkellä tajuaa, kuka tämä on. Kuningas ei anna vartijoiden surmata Gérardia, vaan heitättää tämän tyrmään. Tässä IV näytöksen dramaattinen loppukohtaus:
GÉRARD
Qu’ai-je vu? … Malheureux !/Mitä minä näen ? Onneton!
C’est lui ! c’est mon sauveur !/Se on hän! minun pelastajani!
KUORO
Un meurtrier !/Murhamies!
LUSIGNAN
O surprise inouïe !/Oi uskomaton yllätys!
Le Français dont mon bras/Ranskalainen, jonka
vient de sauver la vie !/hengen juuri pelastin!
KUORO
O comble de l’audace !/Oi ylintä julkeutta!
O comble de l’horreur !/Oi ylintä kauhua!
Jour d’effroi,/kammottava päivä,
Jour d’horreur!/kauhun päivä!
V näytös: Kaksi vuotta myöhemmin kuningas tekee kuolemaa ja paljastaa tietävänsä Catarinan rakkauden Gérardia kohtaan. Kuningas ei moiti Catarinaa, vaan kiittää tämän uskollisuutta:
CATARINA
Ah! quels pensers affreux !/Voi miten hirvittäviä ajatuksia!
LUSIGNAN
Et pourquoi s’abuser ?/Ja miksi en kertoisi sinulle totuutta?
Le ciel de la constance,/taivas uskollisuutesi vuoksi
Noble femme, après moi,/jalo nainen, minun mentyäni,
Te doit la recompense,/sinut palkitsee
Et peut-être veut-il/ja ehkä hän (=jumala) tietää
En m’appelant à lui./ja kutsuessaan minut luokseen
Des maux que je t’ai faits/vääryyksistä, joita olen tehnyt sinua kohtaan,
t’affranchir ajourd’hui./sinut vapauttaa tänään.
Gérard saapuu Maltan ritarina ja kertoo, että kuningasta kalvaa venetsialaisten antama myrkky, mutta hän haluaa pelastaa kuninkaan. Hän tapaa Catarinan, mutta kertoo tehneensä lupauksen taivaalle:
CATARINA
Gérard, Gérard, fuyez !/Gérard, paetkaa!
GÉRARD
Oui je pars , oui, je pars pour toujours!/Kyllä minä lähden, lähden ainiaaksi!
Le ciel à mes serments,/Taivas on saanut lupaukseni
Mais je dois à la reine/mutta minun täytyy kuningattarelle
Devoiler le devoir sacré/paljastaa pyhä velvollisuuteni
Qui me ramène/joka tuo minut tänne.
Par Lusignan deux fois/Lusignan kaksi kertaa
Furent sauvés mes jours,/pelasti henkeni
Les siens sont menacés,/hänen elämänsä on nyt uhattuna
Pour m’acquitter, j’accours./siksi riensin tänne maksamaan takaisin velkani.
Mocénigo saapuu ja kertoo, ettei kuningasta voi enää auttaa; niin muodoin Catarinan täytyy luovuttaa valta kuuluu hänelle. Kyproksen joukot Gérardin avulla lyövät venetsialaiset sotilaat ja vangitsevat Mocénigon. Kuollessaan kuningas Lusignan siunaa Catarinan ja Gérardin.
GÉRARD
Nous triomphons!/Riemuitkaamme!
KUORO
Victoire!/Voitto!
LUSIGNAN
Ma mort n’est pas sans gloire/Kuolemani ei ole vailla kunniaa,
Je pourrai donc mourir/kun voin kuolla
En un jour de victoire!/voiton päivänä!
Catarina … Gérard … mon fils …/Catarina … Gérard … poikani …
Soyez bénis !/Olkaa siunatut!
(Il meurt.)/(Hän kuolee.)
Kuningas luovuttaa ennen kuolemaansa kruunun Cornarolle, jolle kansa vannoo uskollisuutta. Gérard luopuu rakkaudesta ja antautuu munkiksi.
Myöhempi suuri ooppera
Ranskalaisen suuren oopperan ideaali säilyi hengissä läpi vuosisadan ja löysi ilmaisun mitä erilaisimmissa teoksissa: Bellinin Puritaaneissa, Wagnerin Rienzissä, Berliozin Troijalaisissa, Verdin Sisilialaisessa vesperissä, Don Carloksessa ja Aidassa sekä Saint-Saënsin Henrik VIII:ssa.
Louise Bertin
Louise Bertin (1766–1841) oli pariisilaisen lehtimiehen tytär ja ensimmäinen Faust-aiheesta oopperan laatinut säveltäjä, joskin häntä edelsi aiheen suhteen Hector Berlioz teoksellaan Huit Scènes de Faust (Kahdeksan kohtausta Faustista, 1829). Hän opiskeli François-Joseph Fétis’n ja Anton Reichan johdolla, mutta oli paljossa itseoppinut, mikä selittää hänen ”epäsovinnaisena” pidetyn sävelkielensä, soinnutuksen ja melodiikan.
Eräs viime vuosina löydetty ja uudelleen ohjelmistoon palannut opéra on Louise Bertinin (1805–1877) La Esmeralda (1836) Victor Hugon librettoon tämän romaanin Notre Damen kellonsoittaja (1831) pohjalta. Se oli Bertinin neljäs ja viimeinen ooppera, sillä vastoinkäymiset Esmeraldan suhteen – Berliozin avusta huolimatta – tyrehdyttivät myöhemmät hankkeet, etenkin kun teos sai vain seitsemän esitystä Opérassa ja kun osan aarioista väitettiin Berliozin säveltämiksi. Berlioz omisti laulusarjansa Les Nuits d’èté (Kesäöitä, 1841) Bertinille, ja Liszt laati Esmeraldasta pianosovituksen.
(1831)Bertin oli säveltänyt ennen Esmeraldaa Fétisin ohjaamana Walter Scottin romaanin pohjalta oopperan Guy Mannering (1825), koomisen ooppera Le Loup-garou (Ihmissusi) sekä oopperan Fausto (1831) Goethen pohjalta. Bertin sävelsi lisäksi laulumusiikkia, kuusi pianoballadia, viisi kamarisinfoniaa, jousikvartettoja ja pianotrion.
Fausto
Louise Bertinin Fausto-ooppera, opera semi-seria, (1831, Pariisi, Théâtre-Italien) säveltäjän ja Luigi Balocchin librettoon Goethen pohjalta on herätetty jälleen henkiin. Ooppera sai vain kolme esitystä, vaikka kritiikki ja säveltäjäkollegat ylistivät teosta. Eräs syy oli kilpailijateoksiksi koetut menestysoopperat: Donizettin Anna Bolena ja Bellinin La sonnambula (Unissakävelijä). Musiikissa on Berliozin, Rossinin ja Meyerbeerin vaikutusta, mutta myös myös Bertinin oma ääni on kuuluvilla. Rossini tuntuisi olevan teoksen varsinainen kummi, sillä vokaalisuus on niin ilmiselvästi italialaista ja Mefistofeles voisi olla aivan hyvin Rossinin luoma bassobuffo-rooli. Alussa myös viite Mozartin Don Giovanniin on ilmeinen. Ennen Bertiniä Spohr oli säveltänyt laulunäytelmän Faust (1813), mutta sen ongelmaksi koettiin Gretchen/Margaritan puuttuminen tarinasta. Samoin oopperasta puuttuvat keskeiset Goethe-laulut, kuten ”Laulu rotasta”, ”Laulu kirpusta” ja ”Laulu kuningas Thulesta” sekä ylioppilaiden ja sotilaiden kuorot. Bertinin jälkeen tärkeimmät Faust-aiheeseen liittyvät ranskalaisteokset ovat Berliozin La Damnation de Faust (1845) ja Gounod’n Faust (1859).
I NÄYTÖS: Viettelys
Elämäänsä tyytymätön vanha Faust (mezzosopraano/tenori) haluaa tehdä lopun epäonnisuudelleen.
Kun hän kohottaa myrkkymaljan huulilleen, kuoron laulama kirkkomusiikki tuntuu kohdistuvan häneen ja haluaa estää aikeen.
Margarita (sopraano) pyytää häneltä apua Katariinalle (mezzosoprano), sillä tämä on vaarassa kuolla. Faust rakastuu nuoreen naiseen ja tavoittaakseen menneen nuoruutensa hurmaavuuden hän pyytää Paholaista avuksi.
Mefistofeles (basso) lupaa auttaa sillä ehdolla, että Faust antaa tälle vastineeksi sielunsa.Näkymä vaihtuu ja näyttää Noidan (mezzosopraano) luolan, ja demoni esittelee noidan suojatilleen. Rohtojuoman ansiosta vanhan tohtorin toive toteutuu, ja helvetti iloitsee valloituksestaan.
II NÄYTÖS: Onni
(Alla Eugene Delacroix’n piirros Faust viettelee Margaritan, 1827.)
Faust saapuu Mefistofeleen seuraamana ja tunnustaa rakkautensa neidolle, joka kuitenkin on epäileväinen.
Margarita kehrää rukillaan ja hänen sydämensä pamppailee kahden vaiheilla; resitaiivin jälkeen
seuraa Andante-melodia sekä
Allegretto-cabaletta eli kuullaan italialainen kolmivaiheinen scena.
Varmistaakseen Margaritan täydellisen antautumisen Mefistofele pyytää Katariinalta lupaa esitellä virallisesti neidolle komean tohtorin. Kaikkien neljän henkilön kuljeskellessa puistossa molemmat naiset joutuvat valloitetuiksi: Mefistofeleelle Katariina on helppo saalis,
ja Margarita rakastuu silmittömästi nuorentuneeseen Faustiin. Näytöksen lopuksi kuullaan kahden parin kvartetto.
III NÄYTÖS: Rikos
Katumuksen vallassa oleva Margarita lähtee kirkkoon rukoilemaan ja laulaa tyypillisen italialaisnumeron eli preghieran (rukouksen).
Pahantahtoiset naapurit pilkkaavat häntä ja tuomitsevat lemmenseikkailun. Valentino-veli palaa armeijasta rummunpärinän ja torvifanfaarien saattelemana.
Aaria muistuttaa niin paljon Donizettin Rykmentin tyttären Tonion bravuurinumeroa korkeiden c-sävelten kera, että luulisi Bertinin lainanneen hahmon Donizettilta, jollei tämän ooppera olisi myöhempi eli vuodelta 1839!
Mefistofeles kertoo hänelle, että Katariina on kuollut ja että hänen sisarensa on antautunut häpeälliseen suhteeseen Faustin kanssa. Kun Valentino on päässyt Margaritan taloon, helvetillinen neuvonantaja kutsuu tohtorin laulamaan romanssin rakastajattarensa ikkunan alle. Valentino ryntää ulos, jolloin Mefistofeles huijaa Faustin uskomaan, että mies on hänen kilpailijansa. Faust tarttuu miekkaansa ja hyökkää nuoren miehen kimppuun; demoni ohjaa vikaan Valentinon miekan ja mies kaatuu maahan kuolettavasti haavoittuneena. Ennen viimeistä henkäystään Valentino kertoo olevansa Margaritan veli, joten Faust tajuaa tehneensä kauhistuttavan rikoksen. Näytöksen lopuksi kuullaan jälleen italialaiselle oopperalle tyypillinen concertato-numero, jossa Mefistofeles, Faust ja Valentino laulavat tilanteessa omista näkökulmissaan, kun Valentino tekee kuolemaa.
IV NÄYTÖS: Rangaistus
Mefistofeles kertoo Faustille Margaritaa uhkaavasta vaarasta, sillä hän on joutunut mielenhäiriöön ja on menossa hukuttautumaan jokeen lapsensa kanssa. Faust on palannut laboratorioonsa ja on täynnä katumusta ja tunnontuskia.
Faust laulaa Margaritalle suojelusta.
Väkijoukko pelastaa viime hetkellä Margaritan, mutta lapsi on mennyttä. Faustin ja Margaritan kohtaaminen on luonnollisesti sydäntä särkevä.
Syytettynä lapsenmurhasta Margarita on kuolemaisillaan vankilassa. Faust kiroo kohtalokkaan, demonilta saadun apunsa ja päättää pienen epäröinnin jälkeen repiä palasiksi, jonka molemmat olivat allekirjoittaneet. Juuri silloin kaupungin itkijä ilmoittaa, että Margarita on saanut kuolemantuomion. Mutta Margarita on vapautettava, ja vain Mefistofeles voi saada siepattua hänen teloittajan kynsistä. Faust ja Mefistofeles ryntäävät vankilaan. Puolihullu Margarita kieltäytyy tohtorin ehdotuksesta paeta, sillä hän on jo haudan oma ja pyytää armoa taivaalta.
Faust tuomitaan helvetin piinaan, joten Mefistofeles on saanut omansa, kun taas enkelikuoro ilmoittaa Margaritan saaneen taivaallisen anteeksiannon.
ja
Esmeralda
Victor Hugolta tutun romaanin oopperaversiossa – Hugo kirjoitti myös oopperan libreton – on kaunis mustalaistyttö Esmeralda, jota rakastavat katedraalin arkkidiakoni Claude Frollo ja joka palaa halusta Esmeraldan tanssiessa Narrien juhla -päivänä kadulla, kapteeni Phoebus de Chateaupers sekä omalla tavallaan kyttyräselkä Quasimodo, jonka hahmon on täytynyt inspiroida osin nuoruudessaan halvautunutta ja tuoliin sidottua säveltäjää. Kuoro kommentoi avauksessä Emeraldan tanssia:
Danse, jeune fille !/Tanssi nuori tyttö!
Tu nous rends plus doux./Sinä teet meistä hellempiä.
Prends-nous pour famille,/Ota meidät perheenä
Et joue avec nous,/ja leiki kanssamme
Comme l’hirondelle/kuin pääskynen
À la mer se mêle,/joka sekoittuu mereen
Agaçant de l’aile/häiriten siivellään
Le flot en courroux,/aaltoja raivoavia
Danse, jeune fille ! etc./Tanssi nuori tyttö! jne.
Frollo ahdistelee Esmeraldaa, joka turvautuu Phoebuksen apuun.
ESMERALDA
Au secours ! Au secours ! A moi !/Auttakaa, auttakaa minua!
QUASIMODO & FROLLO
Tais-toi, jeune fille ! Tais-toi!/Vaiti nuori tyttö ! Vaiti!
PHOEBUS
Arrêtez ! De par le roi !/Lopettakaa! kuninkaan nimessä!
Esmeralda laulaa Phoebukselle romanssin IV näytöksen alussa.
Phoebus, n’est-il sur la terre/Phoebus, onko maan päällä
Aucun pouvoir salutaire/mitään pelastavaa voimaa
À ceux qui se sont aimés ?/Niitä varten, jotka ovat rakastuneet?
N’est-il ni philtres ni charmes/Eikö ole taikajuomaa tai tenhoa
Pour sécher des yeux en larmes,/kuivaamaan kyyneleiset silmät?
Pour rouvrir tes yeux fermés ?/avaamaan uudestaan suljetut silmät?
Dieu bon, que je supplie/Hyvä jumala, minä pyydän
Et la nuit et le jour/öin ja päivin
Daignez m’ôter ma vie/Suvaitse riistää henkeni
Où m’ôter mon amour ?/tai ottaa pois rakkauteni?
Kun Frollo ilmoittaa, että Esmeralda on surmannut Phoebuksen, vaikka hän on itse antanut kilpailijalleen kuolettavan iskun, hän määrää Esmeraldan velhona poltettavaksi roviolla. Viime hetkellä Quasimodo pelastaa neidon ja kantaa tämän ylös katedraaliin, jonne saapuu myös haavoittunut ja Esmeraldan maineen puhdistava Phoebus. Kun Phoebus kuolee Esmeraldan käsivarsilla, ei neitokaan halua enää elää. Frollo huutaa ”Fatalité!”, mihin kuoro yhtyy. Oopperan musiikki on kaikkiaan yllättävän verevää, herkästi ja voimallisesti orkestroitua ja tehokasta kuoro-osuuksissaan. Tässä oopperan loppu:
ESMERALDA
Phoebus ! Mon Phoebus adoré./Phoebus ! Rakas Phoebukseni!
Nous vivrons !/Me tulemme elämään!
Pour nous le bonheur brille,/Onni säteilee meille!
À tes pieds, reçois l’humble fille !/Jalkojesi juuressa ota vastaan nöyrä tyttö!
Tu pâlis !/Sinä kalpenet!
Ah ! Qu’as-tu donc ?/Oi, mikä sinun on?
PHOEBUS
Chaque pas que j’ai fait vers toi, ma bien-aimée,/Jokainen sinua kohti ottamani askel
A rouvert ma blessure/on uudelleen avannut haavani,
à peine encore fermée./ joka tuskin on vielä täysin sulkeutunut.
J’ai pris pour moi la mort en laisse le jour./olen antautunut kuolemalle ja jättänyt valon
J’expire. Le sort se venge./Minä menehdyn. Kohtalo kostaa.
Je vais voir, ô mon pauvre ange,/Tulen näkemään, oi enkeli parkani,
Si le ciel vaut ton amour !/Josko taivas on rakkautesi veroinen!
Adieu !/Hyvästi!
ESMERALDA
Ah !/Oi!
GROLLO
Fatalité !/Kohtalo!
KUORO
Fatalité !/Kohtalo!
Lähteet ja kirjallisuus
Barbier, Patrick 1995 [1987]. Opera in Paris 1800-1850. A Lively History, engl. Robert Luoma. Portland, Oregon: Amadeus Press.
Bertin, Louise 2024. Fausto 1831. Palazzetto Bru Zane. 2 cd, libretto ja levytekstit.
Dictionnaire Berlioz, toim. Pierre Citron, Cécile Reynaud etc. 2003. Fayard.
Dictionnaire de la musique en France au XIXe siècle, toim. Joël-Marie Fauquet 2003. Fayard.
Friedell, Egon 1989 [1927-31]. Uuden ajan kulttuurihistoria 3, Juva: WSOY.
Fulcher, Jane F. 1987. The Nation’s Image. French Grand Opera as Politics and Politicized Art. Cambridge: Cambridge University Press.
Le grand opéra 1828–1867. Le spectacle de l’Histoire. Toim. Romain Feist & Marion Mirande. Paris: Opéra national de Paris & Bibliothèque nationale de France.
Grun, Bernard 1967. Kulturgeschichte der Operette. Berlin: Musikverlag VEB Lied der Zeit.
Jordan, Ruth 1994. Fromental Halevy. His Life & Music 1799–1862. London: Kahn & Averill.
Lacombe, Hervé 2001 [1997]. The Keys to French Oper in the Nineteenth Century, engl. Edward Schneider. Berkeley etc.: University of California Press.
Le grand opéra 1828–1867. Le spectacle de l’Histoire, toim. Romain Feist & Marion Mirande, 2019. Opéra national de Paris & Bibliothèque national de France.
Mongrédien, Jean 1996 [1986]. French Music from the Enlightenment to Romanticism 1789-1830, engl. Sylvain Frémaux. Portland, Oregon: Amadeus Press.
Mougeout, Philippe 1988. “Révolution française”, levylehtiartikkeli samannimisellä levyllä, EMI CDC 7 49470 2.
The New Oxford History of Music. The Age of Beethoven 1790-1830, Volume VIII 1988 [1982], toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.
Sävelten maailma. Musiikinkuuntelijan tietoteos, toim. Oiva Talvitie & Kari Rydman 1956 (orig. D. Ewen: Music for Millions). Helsinki: WSOY.
Tarasti, Eero 2003. Musiikin todellisuudet. Säveltaiteen ensyklopedia. Kirjoituksia vuosilta 1980-2003. Helsinki: Yliopistopaino.
The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.