Lyyrinen ooppera
Lyyrinen ooppera, opéra lyrique, kehittyi 1800-luvun puolivälin jälkeen muiden ranskalaisten oopperamuotojen yhdistelmänä ja välimuotona ilman suuren oopperan mahtipontisuutta ja koomisen oopperan ja operetin kevyttä viihteellisyyttä. Se on oopperalaji, joka vastaa ehkä parhaiten ranskalaista hienostunutta makua, lyyristä ilmaisua, melodista sävellystyyliä.
Laji saattaa sisältää myös vakavia ja dramaattisia aineksia, mutta ilman raskautta, sillä aiheet ovat fantastisia ja romanttisia sekä ilmaisu intiimin yksilöllistä, sisäänpäin kääntynyttä. Lyyrisiä oopperoita leimaa sävyn yhtenäisyys, eli pääominaisuus on sikäli nimenomaan lyyrisyys, mikä ei estä vahvan emotionaalisuuden puhkeamista tarvittaessa. Erotukseksi koomisesta oopperasta lyyriset oopperat ovat läpisävellettyjä.
Koomisesta lyyriseen oopperaan
Lyyrisen oopperan synty liittyy Gounod’n, Thomas’n, Davidin ja Bizet’n oopperoihin, jotka nähtiin syntyneen koomisesta oopperasta sen ja suuren oopperan yhdistelmänä uuden librettokäsityksen ja sitä vastaavan musiikin kautta. Sitä kutsuttiin myös käsitteellä opéra-comique poètique, sillä nämä säveltäjät
muunsivat vanhaa koomisen oopperan lajia tekemällä siitä aiempaa värikkäämmän ja sinfonisemman sekä etsivät ranskalaisilta ja ulkomaisilta runoilijoilta inspiroivampia aiheita liittyneenä uuteen ihanteeseen (Lacombe 2001 [1997], s. 248).
Pariisissa oli 1850-luvulla useita oopperateattereita: Opéra, Opéra-Comique, Théâtre-Italien, Théâtre Lyrique (1851-) sekä Bouffes-Parisiens (1855-). Näistä nimenomaan Lyyrinen teatteri onnistui parhaiten ajan taiteellisten pyrkimysten edistämisessä ja kohosi vähitellen kansanteatterista Pariisin korkeatasoisimmaksi oopperanäyttämöksi. Vuosina 1851-70 siellä tehtiin peräti 137 produktiota – samaan aikaan Opérassa 52 – ja sen säveltäjiin kuuluivat vanhojen nimien (Halévy, Adam, David, Berlioz) lisäksi joukko uuden sukupolven edustajia: Gounod, Bizet, Delibes, Reyer jne.
Opéra, lyyrinen draama
Ranskalaisen oopperan perinteinen painava laji oli yhä (grand) opéra, joka oli musiikillisesti kehittynyt, usein sankarillinen ja historiallinen ooppera. Siinä vokaalimusiikin muotoihin yhdistyivät sinfoninen musiikki (alku- ja välisoitot, tanssit ja karakterinumerot), jopa fuugamainen kirjoitustapa, erilaiset vokaalisen etenemisen tavat (resitatiivin monet lajit, prosodinen rytmiikka), eri lajit (chanson, balladi, prière eli rukous, kuoro jne.) sekä numeroihin jakautuva peräkkäisyys.
Orkesterin roolin kasvaminen, ennen kaikkea resitatiivin ja aarian välisen eron silloittuminen sekä jatkuvan musiikillisen deklamaation suosiminen Wagnerin tapaan liittyvät uuden lajinimen, lyyrisen draaman, drame lyrique, nimikkeen ilmaantumiseen Ranskassa. Tämä tapahtui voimakkaimmin 1870-luvulta eteenpäin, jolloin säveltäjät (mm. Saint-Saëns, Massenet, Franck, Godard, Delibes, Chabrier, Chausson, Bruneau jne.) rupesivat käyttämään tätä lajiotsaketta, vaikka jo eräät varhemmat 1800-luvun oopperat voidaan nähdä lajin edustajiksi. Baudelaire, Gérard De Nerval (1850) ja muutkin nimittivät myös Wagnerin oopperoita lyyrisiksi draamoiksi, vaikka Wagner ei itse nimitystä hyväksynytkään, erotukseksi opéroista. Näin ollen nimenomaan Wagnerin vanavedessä syntyneet 1800-luvun lopun ranskalaisoopperat olisivat lyyrisiä draamoja.
Lajimäärittelyn vaikeus
Halévyn mukaan (1866) kuitenkin lyyrinen draama oli koomisen oopperan vakavampi muoto samoin kuin lyyrinen tragedia oli (suuren) oopperan vakavampi muoto. Käsitys perustuu siihen, että eräät säveltäjät (Auber, Hérold) tosiaankin nimittivät vakavampia koomisia oopperoitaan lyyrisiksi draamoiksi.
Täysin yksiselitteistä ei ole aina määritellä ranskalaisen oopperan lajia 1800-luvun puolivälin jälkeen sikäli, että säveltäjät käyttivät painavan musiikkidraaman nimikkeenä lajinimeä opéra. Nimike sinällään viittaa historiallis-sankarillisen suuren oopperan suuntaan, mutta sen spektaakkelimaisuudesta ei ollut läheskään aina kyse näissä uudemmissa opéroissa, vaan pikemminkin uudesta musiikkidraamakäsityksestä.
Vuosisadan alkupuolella drame lyrique ja opéra nähtiin usein suorastaan synonyymeiksi, ja vielä loppupuolellakin ne saatettiin samaistaa (A. Pougin, 1885). Toisaalta Gounod’n ja Thomas’n oopperoita nimitettiin lyyrisiksi oopperoiksi 1800-luvulla, vaikka säveltäjät eivät näitä nimikkeitä itse käyttäneetkään. 1800-luvun lopulla voi nähdä lyyrisen oopperan ja lyyrisen draaman sulautuvan yhteen esimerkiksi Charpentier’n Louisessa (1900), jota säveltäjä kutsui “musiikkiromaaniksi”.
Lyyrisiä lajeja
Eli 1800-luvun jälkipuoliskolla oli käytössä useita, sekä vanhoja että uusia lajinimikkeitä:
- (grand) opéra, 1800-luvun alkupuolella syntynyt, historiallis-spektaakkelimainen laji
- tragédie lyrique, 1600-luvun lajinimen jatkuva käyttö suurta oopperaa vakavamman oopperan nimikkeenä
- opéra-comique, 1700-luvun jälkipuoliskolta periytyvä, puhutun dialogin sisältävä laji
- opéra lyrique, 1800-luvun jälkipuolella käyttöön otettu nimike vuosisadan puolivälistä eteenpäin syntyneen uuden oopperakäsityksen mukaisesta lajista
- drame lyrique, 1800-luvun lopussa Wagnerin vaikutuksesta syntynyt ranskalaisooppera
Lisäksi säveltäjät saattoivat käyttää myöskin yksilöllisempiä otsakkeita:
- conte lyrique (Massenet, Bruneau)
- rêve lyrique (F. d’Erlanger)
- épisode lyrique (Massenet
- pièce lyrique (Massenet)
- poème lyrique (Saint-Saëns, C. Erlanger)
- légende lyrique (Charpentier) jne.
Nämä nimikkeet liittyvät sekä lajinormiston höllenemiseen että individuaalisten oopperakäsitysten syntymiseen Wagnerin vanavedessä. Olennaista on sanan ‘lyyrinen’ keskeisyys nimistössä.
Oopperateattereiden ja säveltäjien ongelmia
Théâtre Lyrique teki vararikon 1870, ja painopiste siirtyi Opéra-Comiqueen, mikä selittää toisaalta keveiden oopperoiden, jopa operettimaisten teosten säveltämisen. Opéra paloi 1873, mikä heikensi luonnollisesti säveltäjien tilannetta. Uusi ainutlaatuisen loistelias ja suuri Palais Garnier eli Grand Opéra vihittiin käyttöön 1875. Jos 1870-80-luvuilla ei Ranskassa syntynyt ehkä kovin monta suoranaista mestariteosta, niin kuitenkin suuri määrä merkittäviä oopperoita on olemassa noilta ajoilta.
Opéran suhteen ongelma oli se, että suurin osa säveltäjistä ei päässyt siellä koskaan esille, sillä Opérassa tehtiin vain klassikoita ja uudelleenlämmityksiä. Se, että Gounod onnistui tässä, oli suuri ihme (Sapho 1850, Faust sekä Roméo et Juliette muunnettuina siirroksina 1869 ja 1888), mutta esimerkiksi Bizet’n Carmen esitettiin Opérassa vasta paljon säveltäjän kuoleman jälkeen resitatiivien kanssa (1959), vaikka se oli mennyt Opéra-Comiquessa jo 2942 kertaa! Sen sijaan monet 1800-luvun lopun säveltäjistä (Viktor Massé, Henri Reber, François Bazin) saattoivat vain uneksua Opéran valloittamisesta. Tämä katkeroitti ja raunioitti ja jopa katkaisi monen loistavan oopperasäveltäjän (Berlioz, Bizet, Lalo, Chabrier, Magnard) uran.
Ambroise Thomas
Ambroise Thomas.
Ambroise Thomas (1811-96) oli niin ikään Le Sueurin oppilas, joka sai Rooman palkinnon 1832. Hän teki koko joukon, yhteensä 20, lähes yksinomaan koomista oopperaa (1837-82), joista ohjelmistoon on tosin jäänyt vain kaksi loppupään onnistumista: Mignon ja Hamlet. Tultuaan Pariisin konservatorion johtajaksi (1871) hän sävelsi enää vain yhden oopperan, Françoise de Riminin (1882), joka olisi aiheensa puolesta hyvinkin voinut menestyä. Olematta uudistaja Thomas loi tyylin, joka herätti luottamusta ja ihailua ja josta myöhemmät kollegat saattoivat oppia.
Varhaisia oopperoita
La double échelle (Taloustikkaat, 1837), opéra-comique, oli jo kohtalainen menestys Koomisessa oopperassa ja sai 247 esitystä. Siinä on jo havaittavissa Thomas’n melodinen lahjakkuus sekä harmoninen kekseliäisyys.
Le caïd (Pomo / Kaidi, 1849), opéra-comique, oli Thomas’n ensimmäinen kiistämätön menestys, sillä teosta esitettiin yli 400 kertaa vuoteen 1900 mennessä. Koominen ooppera on aarioineen, duettoineen, ensembleineen ja finaaleineen sekoitus Rossinin oopperoita Sevillan parturi ja Italiatar Algeriassa.
Kesäyön unelma
Le songe d’une nuit d’été (Unelma kesäyöstä; sävelletty 1847, ensiesitys dialogien kera 1850, muokattu versio resitatiivien kera 1886), opéra-comique, Joseph-Bernard Rosier’n ja Adolphe de Leuvenin librettoon ei ole Shakespearen tekstiin, vaan kertoo Shakespearesta, joka on eräs oopperan päähenkilöistä Falstaffin, Richmondin linnanpuiston ylivalvojan ja Elisabeth I:n lisäksi! Sivuroolihenkilöitä ovat mm. hovinainen Olivia ja Lord Latimer. Ooppera sijoittuu 1500-luvun Englantiin.
Teos näytti suuntaa koomisen oopperan tuleville mahdollisuuksille aiempaa kunnianhimoisempien henkilökuvien parissa. Koomisen oopperan tyypillistä piirteistöä edustavat tässä nopeat dialogit, vaihtuvat kohtaukset, kaksintaistelu ja onnellinen loppu Olivian ja Latimerin välillä. Vakavampaa puolta löytyy Shakespearen ja Elisabetin rakastumisesta, luopumisesta omasta onnesta poliittisista syistä, rakkaussuhteen muuttumisesta mesenaatin ja taiteilijan suhteeksi, sekä 1800-luvulle tyypillisen nerokultin korostamisesta.
Juonisisältö
I näytös tapahtuu Sireeni/Seireeni-kapakassa Lontoon Richmondissa, jossa oopperan alussa on Falstaff seuralaisineen järjestämässä juhlapäivällistä runoilijaystävälleen Shakspearelle eli Shakespearelle. Jostain syystä kuningatar Elisabet ja hänen hovinaisensa Olivia ovat eksyneet kuninkaallisesta kulkueesta Richmondin puistossa. Sotilaat seuraavat heitä, ja he pelastautuvat kapakkaan, jossa he tapaavat William Shakespearen juomassa kavereidensa kera. Naamioitu kuningatar yrittää vedota runoilijaan, että tämä harrastaisi parempia asioita. Runoilija ivaa naisen saarnaa ja jatkaa juomistaan, kunnes hän kierii pöydän alle ja järjestää tyrmistyttävän näytöksen humalatilassaan. Elisabet määrää Richmondin palatsin kuvernööri Sir John Falstaffin viemään Shakespearen palatsia ympäröivään puistoon.
Naamioitu Elisabet kehottaa Shakespeare siivoamaan tapojaan.
II näytös tapahtuu Richmondin palatsin puistossa. Falstaff metsänvartijoineen on puistossa työasioissa ja kertoo balladin ”kirotusta metsästäjästä”. Latimer saapuu ja on varma Falstaffin väittäessä Olivian rakastuneen itseensä, että neito on pettänyt hänet. Latimerilla ja Olivialla on mustasukkaisuusduetto. On yö, järvi, puun oksien läpi loistava kuutamo ja syvän metsän tuottama vaikutus saavat ymmälle heräävän runoilijan. Hän kuulee sulosointuja, näkee valkoisen hahmon ja kuulee ihmisäänen. Hän ihmettelee, josko tämä olisi hänen muusansa, joka moittii häntä tämän laiminlyönnistä ja uhkauksesta hylätä nainen. Runoilija on lumoutunut ilmestyksestä ja kohta hän huomaa, että kyseessä on hurmaava nainen. Runoilija lähestyy tätä, mutta Olivia on kauhuissaan tilanteesta, johon kuningatar on joutunut, joten hän ottaa kuninkaallisen emäntänsä paikan. Latimer, Olivian ihailija, on nähnyt kaiken ja huolimatta Shakespearen vastustuksesta hän haastaa tämä kaksintaisteluun, minkä on määrä tapahtua välittömästi. Muutaman askeleen päästä Latimer kaatuu. Olivia ja kuningatar luopuvat tuntemattomuudestaan. Shakespeare luulee ampuneensa Latimerin, lähtee pakosalle ja syöksyy jokeen. Hänet ongitaan sieltä pyörtyneenä ja viedään omaan majapaikkaansa.
Falstaff kuljetuttaa vedestä ongitun Shakespearen majapaikkaansa
III näytöksen paikkana on Whitehallin palatsi. Kuningatar määrää Sir Johnin ja kaikkien yölliseen komediaan osallistuneiden vaikenemaan tapahtumista, ja hän lähettää hakemaan Shakespearen. Runoilija kuvittelee heti, että kuningatar olisi rakastunut häneen. Hän saapuu hurmiossa, mutta tuleekin otetuksi vastaan pilkan kera ja uneksijana. Elisabet vain säälii miekkosen epätoivoa ja sanoo tälle: ”Sinun vuoksesi yön tapahtumista tulee unelma koko maailmalle”, mikä tarkoittaa sitä, että nämä yölliset sattumukset antoivat inspiraation Shakespearen fantasianäytelmälle Kesäyön unelma.
Kuningatar antaa runoilijan ymmärtää, että tapahtunut oli vain ”Kesäyön unelma”.
Musiikki
Monipolvisen ja vitsikkään alkusoiton ja alkukuoron jälkeen Falstaff virittää kupletti-laulunsa:
Allons, que tout s’appréte,/Mennään kaikki valmistautumaan,
Chantons !/Laulakaamme!
Que rien ne nous arrête,/Sillä mikään ei meitä pidätä,
Buvons !/Juokaamme!
La honte la plus grande ici !/Suurin häpeä täällä
A celui qui demande/sille, joka pyytää
Merci !/armoa!
Elisabet ja Olivia eksyvät rajuilmassa, pakenevat heitä seuraavia sotilaita ja pääsevät kapakkaan turvaan sekä laulavat hupaisan dueton:
OLIVIA
Quel effroi ! quel effroi !/Miten kauhistuttavaa!
ÉLISABETH
Calme-toi ! calme-toi !/Rauhoitu, rauhoitu!
OLIVIA
Quel effroi !/Miten kauhistuttavaa!
Je les voi /Minä heidät näin
Ils nous suivent, je croi./He seuraavat meitä, luulen.
ÉLISABETH
Ils ont perdu nos traces …/He ovat kadottaneet jälkemme…
Apaise la frayeur !/Hillitse pelkosi!
OLIVIA
Leurs propos, leurs menaces/Heidän aikeensa ja uhkailunsa
Me font mourir de peur …/saivat minut hiukkasen kuolemaan…
Et cet orage,/Ja tämä rajuilma,
Et cet tapage,/ja tämä pauhu,
Et ces éclairs/ja nämä salamat
Pendant les airs !/taivaasta roikkuvat!
Dueton lopuksi naiset, etenkin Elisabet, laulavat virtuoosisia kulkuja iloitessaan rohkeutensa tuottamasta selviytymisestä:
ELISABET
Allons courage bravons l’orage/Menkäämme rohkeasti uhmaamaan rajuilmaa
ah quel doux présage/ah mikä suloinen ennusmerkki
ah allons calme/ah menkäämme tyynenä
allons non plus de chagrin./menkäämme ilman huolia.
OLIVIA
Prenons courage fuyons l’orage/Olkaamme rohkeita, paetkaamme rajuilmaa
ah c’est bien plus sage/oi se on erittäin järkevää
partons que ne suis-je a demain/lähtekäämme ja huomenna
quel effroi, quel effroi/tätä pelkoa ei ole
braver cette nuit obscure/uhmatkaamme tätä pimeää yötä
Pour moi je vous le jure/Minulle vannon sen teille
c’est un chagrin./tämä ei ole enää huolenaihe.
Runoilija saapuu, ja hänen kunniakseen kuoro virittää laulun: ”Laulakaamme hänen kunniaansa/ ja hänen loistavaa menestystään !/Jotta hänen muistonsa,/ystävät, eläisi ikuisesti !”
Shakespeare laulaa koomiselle oopperalle tyypilliseen parlando-tyyliin juhlimisen ja viinin iloista.
Enfants que cette nuit est belle !/Ystävät miten tämä yö onkaan kaunis
fêtons, oui, fètons toujours/juhlikaamme, niin, juhlikaamme aina
Le vin, l’amitié fidèle/viini, uskollinen ystävyys
et les inconstans amours !/ja häilyvätrakkaudet!
Latimer ei oikein pysty juhlimaan, sillä hän lemmenkipeä Olivian suhteen ja toivoo vain tämän näkemistä, tietämättä että neito on juhlissa naamioituneena.
Son image si chère/Hänen rakas kuvansa
partout me suit !/seuraa minua kaikkialle!
Loin d’elle rien ne peut me plaire/Kaukana hänestä mikä ei voi minua miellyttää
Mon pauvre coeur languit !/Sydän parkani riutuu!
Oui, sa présence c’est le jours/Niin, hänen läsnäolonsa on päivä
qui m’éclaire/joka minua valaisee
Son absence, hélas, c’est la nuit,/mutta hänen poissaolonsa on yö
C’est la nuit !/se on yö!
Juhlat jatkuvat ja Shakespeare vikittelee kapakan omistajan tytärtä samalla kun hän tarttuu uudestaan lasiin.
Je trouve au fond du verre/Löydän lasin pohjalta
l’enivrante chimère,/päihdyttävää houretta,
flamme trop passagère/liian hetkellisen liekin
Qui bannis la douleur !/joka karkottaa tuskat!
Oui, grâce à ma bouteille,/Kiitos pulloni
A sa liqueur vermeille,/purppuranpunaisen juoman
mon âme se réveille,/henkeni herää
Dans un monde enchanteur !/lumoavassa maailmassa!
Runoilijalla ja kuningattarella on pitkä dialogi, jonka päätteeksi Elisabet surkuttelee neron ja Englannille kunniaa tekevän runoilijan häpeällistä tilaa.
Le voir ainsi mon âme en est brisée !…/Nähdä hänet tällaisena särkee sydämeni!
Ce poète aux élans si beaux !/Tämä runoilija innoituksessaan niin oivallinen !
Mai il va servir de risée/mutta kelpaa vain naurunaiheeksi
aux plus grossiers de matelots !/mitä karkeimmmille merimiehoille!
A sa gloire s’il est parjure/Hänen kunniansa on yhtä perusteeton
Que son crime au moins soit voilé !…/kuin hänen rikoksensa on himmennyt!
II näytöksen alkupuolella, jossa Falstaff ja kuninkaalliset metsänvartijat suorittavat tärkeitä tehtäviä, Falstaff laulaa romantiikan mytologialle keskeisen balladin ”kirotusta metsästäjästä” (chasseur maudit), jonka hän väittää nähneensä; César Franckilla on samanniminen sinfoninen runo.
Dans l’ombre de la nuit/Yön pimeydessä
à l’heure de minuit/keskiyön hetkellä
La trompe retentit/torvi raikui
c’est la casseur maudit/siinä on kirottu metsästäjä
sur son cheval/ratsunsa selässä
dans bruyère/melussa
monstre infernal/helvetillinen hirviö
soudain il prend carrière/yhtäkkiä hän lisää vauhtia
l’instinct du mal guide son bras fatal/pahan aavistus ohjaa hänen kirottua kättään
ah fuyez fuyez/paetkaa oi paetkaa
ah malheur malheur/onnettomuutta
ah voilà le noir chasseur./Tässä tulee musta ratsastaja.
Shakespeare herää keskellä yötä unestaan ja ihmettelee olinpaikkaansa. Unikohtaukset olivat ranskalaisessa barokkioopperassa lähes välttämättömiä, mutta myös romantiikassa niistä tuli suosittuja, usein hulluuskohtauksina. Thomas’lla kyse on positiivesta uneksunnasta.
Ou sus-je ? ou suis-je ?/Missä minä olen?
est-ce un prestige/onko tämä harhanäky
est-ce un rêve enchanteur/onko tämä lumoava uni
Mon Dieu si c’est un songe/Jumalani, jos tämä on unelma
prolonge cet instant de bonheur./pidennä tätä onnen hetkeä.
Shakespeare luulee vokaliiseja laulavaa Elisabetia omaksi Juliakseen: ”Kuka minulle sitten ilmestyy tässä kauniissa puutarhassa?”
Elisabeth ja Shakespeare laulavat dueton, jossa kuningatar jälleen paheksuu runoilijan tapoja, jolloin tämä vakuuttaa saaneensa uuden elämän.
ELISABETH
Au désordre, à l’indigne orgie/Epäjärjestyksessä, häpeällisessä juhlinnassa
Que ton adieu soit éternel !/jossa poistumisesi oli ikimuistoinen!
Il faut respecter le génie,/Täytyy kunnioittaa neroutta
Qui, pour toi, descendit du ciel !/joka sinulle laskeutui taivaasta.
SHAKESPEARE
Ta voix me donne un nouvel être,/Äänesi anta minulle uuden elämän
Oui, je le sens …/niin, minä tunnen …
Le poète enfin va renaître/Runoilija vihdoin syntyy uudestaan
A tes accents !/kuultuaan äänenpainosi!
ELISABET
Pour toi mes voeux/Vuoksesi lupaukseni
Von monter aux cieux !/nousevat taivaisiin!
Pour toi mon coeur/Sinulle sydämeni
Veut gloire et splendeur !/toivoo kunniaa ja loistoa!
III näytöksessä palatsinsa kaiken komeuden keskellä kuningatar tuntee itsensä yksinäiseksi, koska hän ei rakastaa miestä. Sen sijaan hän joutuu karkottamaan rakkauden ja sen sijaan näkee velvollisuudekseen tukea Shakespearea: ”Veillons sur son bonheur !” (Valvokaamme hänen onneaan!)
Malgé l’éclat qui m’environne,/Huolimatta minua ympäröivästä loistosta
que de tristes jours que d’ennuis !/miten surullisia päiviä, mitä ikävystymistä
au front qui porte la couronne/sen ohimolle, joka kantaa kruunua,
viennent s’attacher les soucis…/tulevat kiinnittymään huolet …
Amour, douce ivresse,/Rakkaus, suloinen huuma
Qui donnes le bonheur/joka tuot onnen
Elans de tendresse,/innostat hellyyttä,
Ah! fuyez de mon coeur !/oi pakene sydämestäni!
Kuningatar haluaa runoilijan uskovan, että koko yöllinen tapahtuma oli vain unta: ”C’est un rêve”, minkä Elisabet vannottaa myös Falstaffin vahvistavan Shakespearelle.
Kuningatar vihjaa dialogissa ja laulussaan tulleensa myös Shakespearen liikuttamaksi, mitä runoilijakin miettii romanssissaan:
Lopuksi kuoro laulaa kunniaa sekä Shakespearelle
että Kuningattarelle – ja Englannille.
Kuningatar Elisabetin rooli lienee oopperakirjallisuuden vaikein lähes loputtomissa kuvioissaan, joissa jopa Rossini jää toiseksi ja jotka saattavat hyvinkin olla Manuel Garcian laulukoulun L’Art du Chant (1847) perintöä.
Mignon
Mignon (1866), opéra comique, Carrén ja Barbierin librettoon perustuu Goethen Wilhelm Meister -romaaniin (1796). Tekstilähteen valinta oli Gounod’n Goethe-oopperan, Faustin, suosion aiheuttama. Oopperasta tuli uskomattoman suosittu: esityksiä vuoteen 1950 mennessä Pariisin Koomisessa oopperassa oli peräti 1833. Henkilöitä ovat nimiroolin (sopraano / mezzosopraano) lisäksi opiskelija Wilhelm Meister (tenori), näyttelijätär Philine (sopraano) sekä Mignonin isä, kiertelevä laulaja Lothario (basso / baritoni). Kyseessä on uskomattoman sekava melodraama, mutta se elää vauhtinsa, sentimentaalisuutensa, amoraalisuutensa ja upean laulutyylinsä ansiosta.
Hanslickin mukaan
Yksikään kohta tässä oopperassa ei ole kouraisevan väkevä, eikä se liioin ole omaperäisen neron työtä. Pikemminkin saa siitä sen vaikutelman, että sen on tehnyt herkkä ja hienostunut taiteilija, jonka mestarillisella kädellä on käytännöllistä kykyä. Mignonin musiikki on paikkapaikoin laihaa ja koreilevaa, mutta siitä huolimatta se enimmäkseen on draamallista, henkevää ja siroa, ei syvällistä, mutta rehellistä ja sydämellistä. (Sävelten maailma. Musiikinkuuntelijan tietoteos 1956, s. 358.)
Ensimmäinen näytös: Mignon on lapsena italialaislinnasta ryöstetty tyttö mustalaisseurueessa (vrt. Verdin Trubaduuri), josta vapaana kuljeksiva Wilhelm lunastaa tytön ja laulaa aariansa ”Oui, je veux par le monde” (Kyllä, tahdon maailmalle). Avausnäytöksessä Mignon laulaa kuuluisan romanssinsa ”Connais-tu le pays” (Tunnetko maan), jonka jälkeen Mignonilla ja mielenvikaisena tytärtään etsivällä, harppua soittavalla minstreli-Lothariolla (joka ei siis tunnista mutta tuntee vetoa tyttäreensä) on duetto ”Légères hirondelles” (Keveät pääskyset). Mignon rakastaa Wilhelmiä, joka puolestaan tuntee vetoa näyttelijätär Philineä kohtaan. Seuraavassa Mignonin romanssin teksti (suom. Veijo Murtomäki):
| Tunnetko maan, jossa kukkii appelsiinipuu? Maan kultaisten hedelmien ja punaruusujen, jossa tuuli on sulompi ja lintu keveämpi, jossa aina mehiläiset keräävät hunajaa, jossa säteilee ja hymyää kuin Jumalan antina ikuinen kevät alati sinisen taivaan alla! |
Connais-tu le pays où fleurit l’oranger? Le pays des fruits d’or et des roses vermeilles, Où la brise est plus douce et l’oiseau plus léger, Où dans toute saison butinent les abeilles, Où rayonne et sourit, comme un bienfait de Dieu, Un éternel printemps sous un ciel toujours bleu! |
| Voi! en voi seurata sinua onnelliselle seudulle, josta kohtalo on minut karkottanut! Juuri siellä tahtoisin elää, rakastaa ja kuolla! Niin, juuri siellä! |
Hélas! Que ne puis-je te suivre Vers ce rivage heureux d’où le sort m’exila! C’est là! c’est là que je voudrais vivre, Aimer, aimer et mourir! Oui, c’est là ! |
| Tunnetko talon, jossa minua odotetaan? Kullalla koristellun salin, jossa marmoripatsaat kutsuvat minua yöllä ja ojentavat minulle käsiään! Ja pihan, jossa tanssitaan varjossa suuren puun? Ja kuultavan järven, jonka aalloilla lipuvat tuhannet keveät veneet lintujen lailla! |
Connais-tu la maison où l’on m’attend là-bas? La salle aux lambris d’or, où des hommes de marbre M’appellent dans la nuit en me tendant les bras? Et la cour où l’on danse à l’ombre d’un grand arbre? Et le lac transparent où glissent sur les eaux Mille bateaux légers pariels à des oiseaux! |
| Voi! en voi seurata sinua kaukaiseen maahan, josta kohtalo on minut karkottanut! Juuri siellä tahtoisin elää, rakastaa ja kuolla! Niin, juuri siellä! |
Hélas! Que ne puis-je te suivre Vers ce pays lointain d’où le sort m’exila! C’est là! c’est là que je voudrais vivre, Aimer, aimer et mourir! Oui, c’est là ! |
- Ambroise Thomas: Mignon. Nimihenkilön romanssi Connais-tu le pays (Tunnetko maan) oopperan ensimmäisestä näytöksestä.
Toinen näytös sisältää Wilhelmin ja Philinen flirttailukohtauksen ”Ah ! je crois entendre les doux compliments” (Ah, luulen kuulevani suloisia kohteliaisuuksia), jota seuraa mustasukkaisuutta näyttelijä Laerteen taholta (joka rakastaa Philineä) ja Mignonin puolelta. Wilhelm selittää Mignonille, että heidän on erottava (”Adieu, Mignon !”). Teatteriseurue esittää konservatoriossa Kesäyön unelmaa, jossa Philinellä on Titanian rooli ja jossa hän laulaa loisteliaan, koloratuureja sisältävän poloneesin ”Je suis Titania” (Olen Titania kaunis), oopperan tunnetuimman numeron. Konservatoriossa syttyy tulipalo, josta Wilhelm pelastaa Mignonin. Seuraavassa Titanian loistokkaan poloneesin teksti (suom. Veijo Murtomäki):
| Olen Titania vaalea, olen Titania, ilman tytär! Nauraen kuljen maailmalla lintua eloisampana, salamaa nopeampana! Olen Titania vaalea, ah! olen Titania, ilman tytär! Nauraen kuljen maailmalla lintua eloisampana, salamaa nopeampana! Olen Titania vaalea, ah! Hullu joukko peikkojen seuraa lentävää vaunuani ja häipyy yöhön! Ympärilläni koko hovini rientää laulaen nautinnosta ja rakkaudesta. Hullu joukko peikkojen seuraa lentävää vaunuani ja häipyy yöhön Foiboksen säteiden loistaessa! Joukossa kukkien, Jotka aamuaurinko saa puhkeamaan, metsissä ja kirjavilla kedoilla, vaahdon peittämillä aalloilla, sumussa, minut näkee kevytjalkaisesti liehuvan! Kevytjalkaisesti, metsissä ja kedoilla, ja sumussa minut näkee liehuvan, minut näkee liehuvan, ah! tässä Titania! ah! Nauraen kuljen maailmalla lintua eloisampana, salamaa nopeampana! Ah! olen Titania, ilman tytär! Ah! ah! ah! |
Je suis Titania la blonde, Je suis Titania, fille de l’air, En riant je parcours le monde, Plus vive que l’oiseau, Plus prompte que l’éclair! Je suis Titania la blonde, Je suis Titania, fille de l’air, En riant je parcours le monde, Plus vive que l’oiseau, Plus prompte que l’éclair! Je suis Titania la blonde, ah! La troupe folle des lutins Suit mon char qui vole et dans la nuit fuit! Autour de moi toute ma cour court! Chantant le paisir et l’amour! La troupe folle des lutins Suit mon char qui vole et dans la nuit fuit! Au rayon de Phoebé qui luit! Parmi les fleurs que l’aurore fait éclore, Par les bois et par les prés diaprés, Sur les flots couverts d’écume, Dans la brume, On me voit d’un pied léger voltiger! D’un pied léger Par les bois et par les prés Et dans la brume, On me voit voltiger! On me voit voltiger! Ah! Voilà Titania! Ah! En riant je parcours le monde, Plus vive que l’oiseau, Plus prompte que l’éclair! Ah! Je suis Titania, Fille de l’air! Ah! ah! ah! |
- Ambroise Thomas: Mignon. Titanian poloneesin ”Je suis Titania” (Olen Titania kaunis) alku ja loppua oopperan toisesta näytöksestä.
Kolmannessa näytöksessä Mignon, Lothario ja Wilhelm ovat Italiassa tutussa linnassa, jossa Mignon on toipumassa sairaudestaan. Wilhelmillä on romanssi ”Elle ne croyait pas” (Hän ei uskonut), ja Mignon ja Wilhelm laulavat dueton ”Je suis heureuse, l’air m’énivre” (Olen onnellinen, ilma huumaa minut). Lothario saa muistinsa takaisin, tunnistaa tyttärensä ja ooppera päättyy Mignonin rukoukseen ”O Vierge Marie” (Oi Neitsyt Maria) (vrt. Verdin Otello), nuoren parin onneen sekä iloiseen tertsettoon ”C’est là que je voulais vivre / que tu dois livre” (Haluaisin elää täällä / Sinun pitää elää täällä).
Hamlet
Hamlet (1868), opéra, oli Thomas’n toinen merkittävä ja aikakauden eräs avainooppera. Thomas sävelsi Hamletin suoraan Opéraan ja heti resitatiivien kera. Sitä esitettiin yli 300 kertaa 1900-luvun alkuun mennessä. Ooppera on tehty Shakespearen sijaan osin ranskalaisen oopperan ehdoilla, mutta se on silti vaikuttava keskeisissä kohtauksissaan; Shakespeare-aihevalinta on puolestaan Gounod’n Romeon ja Julian vaikutusta. Draaman yli 30 henkilöstä poistettiin puolet (Rosencrantz ja Guildenstern, mikä vei pois mustaa huumoria, ja Fortinbras). Lisänä Shakespeareen verrattuna on mm. Hamletin juomalaulu toisessa näytöksessä. Kyseessä on suurimpiin kuuluva ranskalainen ooppera, jota ovat pitäneet esillä mm. Nellie Melba, Emma Albani, Emma Calvé ja Mary Garden Ofeliana, ranskalaisbaritonien ohella Titta Ruffo ja Mattia Battistini Hamletina.
Oopperalla on kaksi erilaista päätöstä: traaginen, jossa Hamlet haluaa vain kuolla, mutta hän tappaa ensin Claudiuksen ja kuolee vasta sitten itse sekä onnellinen loppu, jossa tapon jälkeen Hamlet huudetaan kuninkaaksi. Hamletin tummaa, synkkää tehoa korostaa se, että siinä on paljon matalia miesääniä: bassoja (Claudius ja isän haamu), baritoni (Hamlet) sekä lisäksi kaksi haudankaivajaa.
Avausnäytöksen päätöksessä isän haamun ilmaantuminen ”Écoute-moi!” (Kuule minua!) ja sitä edeltävä manaus / invokaatio ”Spectre infernal!” (Helvetillinen haamu) on joka suhteessa upea kohtaus, joka tuo mieleen Mozartin Don Giovannin. Seuraavassa invokaation teksti (suom. Veijo Murtomäki):
| H: Kauhistuttava haamu! Kunnioitettu kuva! Oi isäni! Oi Kuninkaani! Vastaa ah! anovalle äänelleni. Puhu minulle, puhu minulle! |
Spectre infernal! Image vénérée! O mon père! O mon Roi! Réponds hélas! à ma voix éplorée. Parle-moi, parle-moi! |
| Marcellus, Horatio: Sydäntäni kylmää kauhu! |
Mon cœur est glacé d’effroi! |
| H: Miksi, vastaa, kylmästä maasta, jonne näin sinut laskettavan hengettömänä, miksi olet noussut, oi ihmettä! kruunu ohimoillasi ja sotisovassa? Kauhistuttava haamu! Kunnioitettu kuva! Oi isäni! Oi Kuninkaani! Vastaa ah! Vastaa vihdoin anovalle äänelleni. Puhu minulle, puhu minulle! |
Pourquoi, réponds, hors de la froide terre, Où je t’ai vu descendre inanimé, Pourquoi te dresser, ô mystère! Le diadème au front et tout armé? Spectre infernal image vénérée! O mon père! O mon Roi! Réponds, ah! réponds enfin à ma voix éplorée. Parle-moi, parle-moi! |
| Horatio: Hän viittoilee meille! Hän käskee meidän lähtevän. |
Il nous fait signe! Il nous ordonne De lui céder la place. |
| Hamlet: Ystävät, totelkaa! |
Amis obéissez! |
| Marcellus: Taivas rangaiskoon minua, jos jätän teidät! |
Me punisse le ciel si je vous abandonne! |
| H: Poistukaa! |
Eloignez-vous! |
| Marcellus, Horatio: Valtiaamme! |
Seigneur! |
| H: Jo riittää! En pelkää mitään kuolemattoman sieluni suhteen, poistukaa, tahdon niin! |
Assez! Je ne crains rien pour mon âme immortelle. Eloignez-vous, je le veux! |
| Marcellus, Horatio: Valtiaamme! |
Seigneur! |
| Hamlet: Hän kutsuu minua! |
Il m’appelle! |
| Marcellus, Horatio: Taivas! vartioi häntä! Pysytelkäämme lähellä tarjotaksemme hänelle apua! |
Dieu! veille sur ses jours! Tenons-nous près d’ici pour lui prêter secours! |
| H: Puhu! olemme kahden. |
Parle! nous voilà seuls. |
| Haamu: Kuule minua! |
Ecoute-moi! |
| H: Kuuntelen! |
J’écoute! |
| Haamu: Olen isäsi henki. Taivaallinen voima tempaa minut alhaalta tulesta ja asettaa minut tiellesi sanelemaan sinulle tehtäväsi. |
Je suis l’âme de ton père. Un divin pouvoir M’arrache aux feux d’en bas et me met sur ta route Pour te dicter moi-même ton devoir! |
| Hamlet: Puhu! alistun pyhään tahtoosi. |
Parle! je me soumets à ta volonté sainte. |
| Haamu: Ah! jos sydämesi muistelee minua hellästi, kosta puolestani! kosta puolestani! |
Ah! si ton cœur me garde un pieux souvenir, Venge-moi! venge-moi! |
| H: Hyvä Jumala! |
Grand Dieu! |
| Haamu: Lyö pelotta ja säälittä! Rangaistuksen hetki on koittanut! |
Frappe sans crainte et sans pitié! Voici l’heure de le punir! |
| H: Mikä rikos minun on kostettava? Ketä syyllistä on rangaistava? |
Quel crime ai-je à venger? Quel coupable à punir? |
- Ambroise Thomas: Hamlet. Spectre infernal! (Helvetillinen haamu), alku.
- Ambroise Thomas: Hamlet. Spectre infernal! (Helvetillinen haamu), haamun ilmaantuminen.
Draaman järkyttävyyttä keventävät toisessa näytöksessä Ofelian hahmo, Hamletin laulama Chanson bachique (Juomalaulu) “Ô vin, dissipe la tristesse” (Oi viini, karkota suru) sekä näyttelijöiden teatteriesitys tanskalaismarsseineen ja (alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan) saksofonisoolon sisältävine pantomiimeineen.
Kolmannessa näytöksessä kuullaan musiikillisesti vaikuttava Hamletin kuuluisa monologi ”Etre ou ne pas être” (Ollako vai eikö olla). Kuningatar Gertruden, Ofelian ja Hamletin tertsetto ”Le voilà! … Allez dans un cloître, allez, Ophélie” (Siinä hän on! … Menkää luostariin Ofelia”) sekä Gertruden ja Hamletin raastava duetto ”Hamlet ma douleur est immense” (Hamlet, tuskani on suunnaton), jossa Hamlet syyttää äitiänsä isänsä murhasta, ovat oopperan kohokohtia ja tekevät kolmannesta näytöksestä Shakespearen veroisen draaman.
Neljäs näytös alkaa Kylätanssilla “Voici la riante saison” (Nyt on naurun aika) ja Kevään juhla -baletilla Metsästäjien tansseineen ja Freian osuuksineen. Niitä seuraava Ofelian hulluuskohtaus on toki laadittu Donizettin mallin mukaan, mutta se on silti erittäin hieno musiikillisesti, vokaalisesti ja dramaattisesti. Sen alussa kuullaan muistuma Lisztin Faust-sinfonian “Gretchen”-osasta, ja Ofelian osuudessa “A vos jeux, mes amis” (Leikkeihinne, ystäväni, antakaa minun ottaa osaa) on Lucia di Lammermoorin kaikuja. Kohtauksen ytimen muodostava balladi perustuu ruotsalaiseen kansanlauluun Näkinpolska. Jo Jenny Lind oli tehnyt laulun tunnetuksi Keski-Euroopassa. Sen sisällyttäminen oopperaan liittyi toiseen ruotsalaissopraanoon, Christina Nilssoniin (1843-1921), joka lauloi Ofelian osan. Seuraavassa balladin ”Et maintenant écoutez ma chanson !” (Ja nyt kuulkaa lauluani!) teksti (suom. Veijo Murtomäki):
| Ja nyt kuulkaa lauluani! Kalpeana ja vaaleana nukkuu syvän veden alla Villi tulta katseessaan! Varjelkoon Jumala sitä, joka viivyttelee yöllä sinisen järven rannalla! Onnellinen on vaimo miehensä käsivarsilla! Minun mieleni on mustasukkainen niin suloiselle onnelle! Nymfi tulta katseessaan, Voi! nukut sinisen järven aaltojen alla! Ah!…Ah!…Ah!… La-la-laa! La-la-laa! Ah!… etc. |
Et maintenant écoutez ma chanson! Pâle et blonde Dort sous l’eau profonde La Willis au regard de feu! Que Dieu garde Celui qui s’attarde Dans la nuit au bord du lac bleu! Heureuse l’épouse Aux bras de l’époux! Mon âme est jalouse D’un bonheur si doux! Nymphe au regard de feu, Hélas! tu dors sous les eaux du lac bleu! Ah!…Ah!…Ah!… La la la la! La la la la! Ah!… etc. |
| Seireeni ui ohi ja vetää mukaansa nukkuvan järven sinen alle. Ilma peittyy sumuharsoon, hyvästi! kalvakka tähti! Hyvästi taivas, hyvästi suloinen ystävä! Onnellinen on vaimo miehensä käsivarsilla! Minun mieleni on mustasukkainen niin suloiselle onnelle! Nukkuvien aaltojen alle, ah! Hyvästi iäti suloinen ystäväni! Ah!…Ah!…Ah!… La-la-laa! La-la-laa! Ah! rakas mieheni! ah! ihana rakkaani! Ah!…Ah!…Ah!… Suloinen tunnustus! Ah! hellä vala! Ylin ilo! Ah! julmuri! sinua rakastan! Ah!…Ah!…Ah!… Ah! julmuri, näe kyyneleeni! ah! Kuolen vuoksesi! Ah!…Ah!…Ah!… kuolen! |
La sirène passe et vous entraîne Sous l’azurdu lac endormi. L’air se voile, Adieu! blanche étoile! Adieu ciel, adieu doux ami! Heureuse l’épouse Aux bras de l’époux! Mon âme est jalouse D’un bonheur si doux! Sous les flots endormis, ah! Pour toujours, adieu, mon doux ami! Ah!…Ah!…Ah!… La la la la, etc. Ah! cher époux! Ah! cher amant! Ah!…Ah!…Ah!… Doux aveu! Ah! tendre serment! Bonheur surpême! Ah! cruel! Je t’aime! Ah!…Ah!…Ah!… Ah! cruel, tu vois mes pleurs! Ah! Pour toi je meurs! Ah!…Ah!…Ah!… je meurs! |
- Ambroise Thomas: Hamlet. Ofelian balladin Et maintenant écoutez ma chanson ! alku oopperan neljännestä näytöksestä.
Viides näytös on musta kuolemannäytös, jossa ensin kuullaan Haudankaivajien laulu , duetto ”Dame ou prinçe, homme ou femme … Jeune ou vieux, brune ou blonde” (Hovinainen tai ruhtinas, mies tai nainen … Nuori tai vanha, tumma tai vaalea). Ooppera loppuu Hamletin soolokohtaukseen arioson “Comme une pâle fleur” (Kuin kalvas kukka) kera, Ofelian hautajaismusiikkiin, Hamletin suorittamaan Claudiuksen murhaan ja raunioituneen Hamletin huudattamiseen uudeksi kuninkaaksi.
Victor Massé
Victor Massé (1822–84) oli Halévyn oppilas, Rooman palkinnon 1844 saaja ja vuodesta 1866 Pariisin konservatorion sävellyksen professori, Opéran kuoronjohtaja sekä Kaunotaiteiden akatemian (Académie des beaux-arts) jäsen 1872- Auberin jälkeen. Hän sävelsi 23 oopperaa (1845-84), joista enimmät ovat koomisia oopperoita. Uran loppupuolella hän sävelsi Carmenin traditiossa myös pari vakavampaa teosta: Paul et Virgine (1876) sekä Une nuit de Cléopâtre (Kleopatran yö, 1885). Mutta Massé ei ollut parhaimmillaan vakavassa oopperassa, joten hänen parhaiten muistettuja teoksiaan ovat koomisen oopperan edustajat sekä muutamat operetit.
Nykyisestä unohduksesta huolimatta monilla aikalaisilla oli myönteistä sanottavaa Masse’sta. Jopa Wagner, joka muutoin halveksi ranskalaista kevyttä oopperaa, tunnusti kuultuaan Jeannetten häät: ”Olen ihmetellyt, mikseivät ranskalaissäveltäjät kirjoita enää useinkaan tyylissä, jota koko maailma ymmärtää ja joka on näyttänyt miellyttäneen koko maailmaa.” Ihme kyllä pilkkakirves Berlioz’kin antoi hyväksynnän samaiselle teokselle: ”Se on Pariisin musiikkia, jollaista löytyy Pariisin hyvien tekijöiden tyköä; siinä on Pariisille ominaista iloluonteisuutta. Se on sävelletty puhtaassa tyylissä, varsin raikas, soitinnettu maulla; siitä löytyy hieman herkkyyttä, hieman siroutta, hieman henkevyyttä, hieman kaikkea.”
Jeannetten häät
Massén kenties kestävin aikaansaannos on Jules Barbierin ja Michel Carrén librettoon perustuva yksinäytöksinen opéra comique Les Noces de Jeannette (Jeannetten häät, 1854), joka pysyi Opéra-Comiquen ohjelmistossa 1893 saakka melodisen viehättävyytensä sekä säkenöivän toimintansa ansiosta ja jonka suosio jatkui vielä Sallé Favartissa 1953 asti ja sai peräti yli 1400 esitystä. Oopperan aariat ovat laajahkoja, monista eri tempovaiheista koostuvia kokonaisuuksia.
Juoni
Ranskalaisessa maalaiskylässä asuu nuori talonpoika Jean (baritoni), jolla ei ole perhettä ja joka on naimaton. Hän on rakastunut viisaaseen ja hurmaavaan tyttöön nimeltä Jeannette (sopraano), joka vastaa rakkauteen ja haluaa avioitua Jeanin kanssa. Mutta määrin ja notaarin edessä seremonia keskeytyy lupauksesta huolimatta miehen rohkeuden puutteeseen avioliittoa kohtaan, joten Jean pakenee ennen kuin on ehditty sanoa ”tahdon”.
Jeannette haluaa tietää syyn Jeanin mielenmuutokseen. Jean vannoo, että avioliiton pelko oli syy, ja kun Jeannette otti kaiken niin itsestään selvänä, Jean päätti liittyä ystäviinsä mennäkseen kabareehen. Kun Jeannette näkee miehenä syleilevän muita naisia, hän vannoo kostavansa miehelle, jota hän hän kuitenkin yhä rakastaa.
Jean saapuu melkoisessa hiprakassa etsimään morsiuskimppua antaakseen sen naisilleen. Jeannette ilmaantuu uudelleen ja ilmoittaa haluavansa revanssia ja kertoo isänsä olevan tulossa pistoolien kera. Kauhistunut Jean allekirjoittaa avioliittosopimuksen, mutta Jeannette ei teekään samaa, sillä hän aikoo näyttää kyläläisille kieltäytyneensä itse eikä Jean. Hän panee Jeanin poistumaan, allekirjoittaa itsekin paperin, uskoo sen pikkuserkulleen sekä antaa tiedoksi Jeanille, että he ovat nyt aviopari… sillä hän rakastaa tätä ainiaan.
Jean on raivopäissään ja lupaa tehdä Jeannetten elämästä helvetin. Hän rikkoo kaikki huonekalut sekä kiipeää yläkertaan nukkuakseen pois viinipöhnän. Jeannette kerää kaikki Jeanin riekaleiksi viiltämät häävaatteet, ompelee ne yhteen sekä korvaa rikkinäiset huonekalut myötäjäisiksi saamillaan huonekaluilla. Hän kattaa pöydän ja häipyy keittiöön valmistamaan ateriaa. Kun Jean herää, hän on ällistynyt nähdessään uudet huonekalut ja kuullessaan Jeannetten laulavan keittiössä. Heltynyt ja vietelty Jean ilmoittaa, ettei hän koskaan halua syödä muuta kuin vaimonsa valmistamaa ateriaa. Aviopuolisot lankeavat toistensa syliin.
Musiikki
Jean laulaa alussa aarian vältettyään täpärästi joutumisen aviomieheksi (nro 1); aariaa edeltävän resitatiivin alku:
Ouf! Je l’échappe belle
Un mot de plus et j’étais mari.
Aarian vaiheet:
1.Johdanto
Enfin me voilà seul
et me voilà chez moi!
Maintenant ma foi
Qu’on frappe … ma porte,
Peu m’importe,
Personne ici n’entrera
2. Allegro-vaihe
Qu’un autre se marie
Moi, je reprends ma foi,
Je veux toute ma vie
Faire la loi
Chez moi!
3. Hidas vaihe
Ce matin, encore supris
Encore ébahi, d’un rêve
Aui devrait servir d’avis
A tous les jeunes maris.
J’ouvre les yeux, je me lève
Et me pare de mon mieux.
4. Uusi Allegro-vaihe
Nous voilà tout-á-coup
dans une chambre claire
En face de Monsieur le Maire,
Assisté d’un grave Notaire,
Tenant en main
Un perchemin
Dieu, qu’ai-je fait,
de moi que va t’on faire,
5. Uusi hitaampi vaihe
Mes amis, mes chers amis,
Sans bruit, rentrez au logis
Et vous, Monsieur le Notaire,
Qui n’avez plus rien faire
Otez vite avant ce soir,
Vos manchettes,
Vos lunettes,
Et votre bel habit noir.
6. Avaus-allegron paluu ja päätös
Qu’un autre se marie
Moi, je reprends ma foi,
Je veux toute ma vie
Faire la loi
Chez moi!
Oopperan tunnetuin numero on (koloratuuri)sopraanoiden suosima, Jeannetten Chant du rossignol (”Satakielen laulu”), joka vertautuu Donizettin ”Lucian hulluuskohtaukseen”, A. Thomas’n Massén oopperoita myöhemmin säveltämiin oopperoihin Mignon (1866) ja Hamlet (1868) sekä Delibes’n Lakmén (1883) vastaaviin virtuoosinumeroihin. Massén oopperassa ”Satakieliaariaa” edeltävät Jeannetten laulamat ”Silmäneula-romanssi” ja ”Huonekaluaaria”.)
AIR DE ROSSIGNOL
”Satakieliaaria” jakaantuu seuraaviin tempovaiheisiin:
1.Johdanto
Au bord du chemin
Qui pass … ma porte,
Fleurit un bel aubepin.
Un bel aubepin;
Dont le vent m’apporte
Le parfum chaque matin!
2. Allegro-vaihe
Voix légère,
Chanson passagère,
Babil gracieux
Qui réjouit l’air et les cieux,
Du zéphire,
Le souffle t’inspire,
Et l’amour s’éveille
à tes accents mélodieux!
3. Hidas cantabile-vaihe
Cette nuit sur ma croisée
L’aile humide de rosée,
L’oiseau léger,
Vint se loger!
Triste et plaintive,
Comme un soupir,
Sa voix moins vive
SemblaÎt gémir
Mais le jour luit
et sa chanson va revenir
Voix légère, etc.
kadensseineen
4. Allegro-tempon paluu ja briljantti loppu
Galateia
Toinen Massén suosikkiteos on kaksinäytöksinen koominen ooppera Galathée (1852) jälleen Barbierin ja Carrén librettoon. Tarina kauniista Galateasta ja tämän luoneesta kuvanveistäjä Pygmalion Kyproslaisesta, joka Afroditen ansiosta saa norsunluisen veistoksen heräämään henkiin ja rakastumaan itseensä, periytyy antiikin jälkeiseltä ajalta. Galateia (kr. = Maidonvalkoinen) on myös yksi 50:stä merenneidosta eli nereidistä, jonka Hesiodos ja Herodotos mainitsevat. Theokritoksen Idylleissä hän on yksisilmäisen Polyfemoksen halun kohde, mikä kertautuu Ovidiuksen Metamorfooseissa sekä Virgiliuksen Aeneaksessa. Galateia-aihe esiintyy ranskalaisessa 1700-luvun oopperakirjallisuudessa, mm. Rameaun Pygmalionissa (1748) ja niinikään Rousseaun Pygmalionissa (1762). Galateia-otsake palasi 1800-luvulla mm. Suppén operetissa Die schöne Galathée (1865) ja Massén koomisessa oopperassa.
Juonisynopsis
Massén operetissa henkilöitä ovat kuvanveistäjä Pygmalion (basso), hänen oppipoikansa/orjansa Ganymede (tenori), patsas Galateia (sopraano) sekä vanha kauppias Midas (tenori).
Pygmalion on erittäin ylpeä viimeisestä veistoksestaan, ja hän rakastuu kauniiseen naispatsaaseen. Hän kuitenkin harmissaan puuttuvasta taidosta herättää patsas henkiin. Hän rukoilee Venusta tekemään Galateiasta elävän, mihin jumalatar suostuu. Pygmalion on siinä uskossa, että Galateia rakastuu häneen vähintäänkin kiitollisuudesta tultuaan luoduksi, mutta Galateian asenne ei ole suotuisa häntä kohtaan. Lemmentuskan sijaan Galateia tuntee nälkää ja haluaa etsiä ruokaa. Venuksen temppelissä Galateiaa tervehditään kauniina luomuksena. Palattuaan Pygmalionin ateljeehen hän alkaa flirttailla Ganymeden kanssa, jota hän pitää houkuttelevampana kohteena kuin luojaansa. Lopulta Pygmalion tajuaa, ettei hänellä ole mahdollisuutta voittaa Galateian kiintymystä, joten hän tuntee mustasukkaisuutta Ganymedeä kohtaan. Niinpä Pygmalion pyytää Venusta palauttamaan alkutilanteen, ja tämä riistää patsaalta hengen, jolloin Galateia jää taas seisomaan marmorisena jalustalleen.
Musiikki
I näytöksen alkusoiton ja avauskuoron jälkeen Midas laulaa menestymisestään kauppiaana:
Pygmalion laulaa monitempoisen ja -jaksoisen aarian, jossa hän pyytää Venuksen apua:
1.Cantabile-jakso, jossa Pygmaliom suree rakkauden menetystä:
2. Allegro-jaksossa Pygmalion herkeää epätoivoiseksi
3. Venuksen pyyntö -jakso
Galatean ja Pygmalion duetto alkaa rakkauden merkeissä
ja vähitellen Galatea rupeaa vaikuttamaan yhä eloisammalta
päätyäkseen täysin tietoiseksi naisellisesta viehätysvoimastaan, mikä ilmenee loisteliaissa koloratuureissa ja kadensseissa.
I näytöksen päättää Galatean laaja ja huippuvaativa ”Lyyra-aaria”.
1.vaihe: Trés lentement
2. Andantino grazioso
3. Larghetto
4. Allegretto
5a. Allegro non troppo
5b. Samassa tempossa jatkuvan päätösjakson loppu.
II näytös alkaa Entr’acten jälkeen Ganymeden soololla Air de la Paresse (”Laiskottelulaulu”), jossa hän laulaa antaumuksella joutenolon autuudesta sekä lopulta Venuksen ja Bakhuksen suomista iloista:
Ooppera loppuu Galatean ja Ganymeden duettoon,
jota seuraa vielä finaalin odottamaton loppukäänne, mutta tapahtunut kuitataan päähenkilöiden ja kuoron kannustaessa taas elämään ilman mustasukkaisuutta ja ”juomaan ruusuvuoteilla kaukana synkistä ajatuksista”.
César Franck
César Franck (1822-90) tunnetaan lähinnä soitinsäveltäjänä urku-, piano-, kamari- ja orkesterimusiikkinsa sekä oratorioidensa ansiosta, mutta tuotantoon kuuluu myös neljä oopperaa: varhaisteokset Stradella (1841), opéra, Le Valet de la ferme (Renki, 1851-53), opéra comique, sekä myöhäisvaiheen oopperat Hulda (1881-85), opéra, ja Ghiselle (1888-90), drame lyrique.
Stradella
Voi tuntua hieman erikoiselta, että vakavahenkisenä helposti pidetty Franck valitsi ensimmäisen oopperansa aiheeksi italialaisen barokkisäveltäjä Alessandro Stradellan (1643–82), jonka elämä muistuttaa hieman toista raikulia ja lemmenseikkailijaa, Casanovaa. Tosin Franckin oopperalla on vain vähän tekemistä Stradellan todellisen elämän kanssa. Toki Franckin tuotannossa on muitakin rakkauteen tai aistillisuuteen liittyviä teoksia: pianokvintetto (1879), jossa on vihjeitä epäonniseen rakkauteen sävellysopiskelija Augusta Holmèsia kohtaan, sekä orkesteri-kuoro-teokseen Psyché (1886-88).
Osaselitys ensioopperan aiheeseen löytynee siitä, että Stradellan musiikki ja miehen seikkailukas elämä pääsivät uudestaan 1830-luvulla esille. Niinpä Franckia saattoivat innoittaa Louis Niedermeyerin Stradella (1837, 1840), grand opéra sekä Friedrich von Flotow’n Alessandro Stradella ensin lajissa comédie en vaudeville (1837) ja myöhemmin laajempana romantische Oper -versiona. Franckin versio on sävelletty Émile Deschamps’n ja Émilien Pacinin librettoon. Oopperasta on säveltäjän jäljiltä vain pianoversio; orkesteriversion laati Luc van Hove, jonka luomassa muodossa se esitettiin ensi kertaa 2012. Tutustuminen italialaiseen tenoriin Mario Bordogni tämän pianistina ja sitä kautta oopperaohjelmistoon oli myös tärkeä tekijä säveltäjän varhaisen oopperakiinnostuksen syntymiselle.
Juoni
I NÄYTÖS
Ooppera tapahtuu Venetsiassa karnevaaliaikaan Stradellan aikana. Pesaron herttua (basso), senaattori ja Kymmenen neuvoston jäsen, saapuu Spadonin (bassobaritoni) ja miehiensä kanssa ryöstääkseen kauniin Léonorin (sopraano). Heitä tulee häiritsemään niinikään neitoon rakastunut laulaja Stradella (tenori) oppilaineen laulaakseen Léonorille. Kun Stradella on lähtenyt, Spadani palaa kätyreineen ja yrittää pakottaa neidon lähtemään heidän mukaansa. Léonor huutaa apua, jolloin kaupungilla kiertävä vartiosto pysäyttää Spadanin, joka pidättää vartijoita niin kauan kunnes hänen miehensä onnistuvat viemään neidon pois. Naamioituja juhlijoita ilmestyy, ja vartijat sekoittuvat heidän joukkoonsa, joten tanssit voivat alkaa. Seuraavassa näyte oopperan melodiikasta: Stradellan romanssin ensimmäinen säkeistö I näytöksestä:
Venise est encore au bal/Venetsia tanssii vielä
et la lune au loin décline/ja kuu kaukana laskee.
C’est l’heure où du ciel natal/On hetki jolloin syntyvältä taivaalta
descend l’amour virginal/laskeutuu neitseellinen rakkaus.
II NÄYTÖS
Léonor on herttuan asunnossa vankina. Neito tietää, ettei kukaan voi pelastaa häntä, orpotyttöä. Spadoni jättää tälle Herttuan antamia kalliita lahjoja. Tietämättä Stradellan tunteista Léonoria kohtaan Spadoni on kutsunut paikalle laulajan lieventämään Léonorin surua. Stradella saapuu paikalle ja huomaa tytön olevan Léonor, joten hän yrittää paeta neidon kanssa oppilaansa Beppon (travesti altto) avulla antamalla tämän kuljettaa Lénorin Herttuan palatsin alapuolella olevalle gondolille. Herttua saapuu, joten hän käskee Stradellan lähteä onnistumatta käskyssään. Léonor torjuu Herttuan kosiskelut, jolloin mies uhkailee neitoa, kunnes Stradella uhkaa puolestaan pistoolilla Herttuaa, joka haavoittuu kahakassa. Rakastunut pari pakenee. Näytöksen alusta Léonoren tuskaista laulua.
Quand celui que j’adore/Kun hän, jota palvon,
à l’hymen se prepare/valmistautuu häihin
quand peut-être à cette heure/kun ehkä tällä hetkellä
il m’appelle, il m’attend/hän minua kutsuu ja minua odottaa
voilà donc sans pitié/tässä kuitenkin olen vailla armoa
que le ciel nous sépare/jolla taivas meidät erottaa
et qu’il change en affront/ja joka muuttaa häpeäksi
ce bonheur d’und instant !/tämän onnen hetken!
Pour quel crime, ô mon Dieu,/Minkä rikoksen vuoksi, oi Jumalani,
m’avez-vous condamnée ?/minut olette tuominneet?
Ai-je pu mériter la rigueur de mon sort ?/Olenko saattanut ansaita kovan kohtaloni?
III NÄYTÖS
Stradella on paennut Roomaan, jossa hän laulaa hotellin ruokasalissa aarian valmistautuakseen Kiirastorstain esitykseen. Spadoni on Herttuan lähettämänä lemmenparin jäljillä viedäkseen Stradellan Venetsiaan kuuluisaan Lyijykammariin (Piombi) Spadoni kuitenkin ja pyytää rosvoja Pietro (tenori) ja Michael (tenori) surmaamaan Stradellan. Miehet kieltäytyvät ensin, mutta kulta saa heidät muuttamaan mielensä. Léonor arvaa Spadonin suunnitelman ja saapuu kirkkoon estämään verityön, mutta hän vaipuu tunnejärkytyksestä kuolleena lattialle. Väki rukoilee kirkossa pääsiäisviikolla, ja Stradella puhuu synnistä ja parannuksesta. Murhaajat ovat väkijoukossa ja he epäröivät aiettaan, mutta surmaavat kuitenkin laulajan. Stradella kohtaa siten taivaassa rakastettunsa. mutta Stradellan sanat saavat heidät katumaan aikeitaan. Koko seurakunta ylistää Jumalaa ja parin rakkautta. Myös Herttua saapuu ja antaa anteeksi Léonorille ja Stradellalle näiden kuoltua. [Tämä on Liègen orkesteriversion ohjaajan ratkaisu, kun taas alkuperäisessä versiossa pari saa toisensa pelastuttuaan heitä uhanneesta murha-aikeesta.]
Hulda
Hulda on Norjan 1300-lukuun alun perin sijoittuva tarina Bjørnstjerne Bjørnsonin näytelmän Hulda lame (Ontuva Hulda, 1858) pohjalta, vaikkakin libretisti Charles Grandmougin siirsi tapahtumat 1100-luvun Norjaan, jossa kristinusko oli syrjäyttänyt monijumalaisuuden. Hulda rukoilee alussa vanhoja jumalia, kun taas hänen äitinsä kääntyy yhden ainoan jumalan puoleen. Hulda, kuten myös monet perheet olivat kotoisin Islannista, mutta siirtyneet asumaan Norjan puolelle. Hulda on kaunis rampa, joka omaa esi-isiensä ansiosta maagisia voimia.
Hulda on kolminäytöksinen opéra prologin ja epilogin kera, mutta se on käsitetty nykytulkinnoissa viisinäytöksiseksi. Oopperan Wagner-lähtöisyys on selviö vaskiosuuksissa, sensuaalisuudessa Huldan ja Eiolfin suhteessa sekä runsaissa duetoissa, jotka kumpuavat Tristanin ja Isolden lemmenduetoista. Ooppera koki ensiesityksen vasta postuumisti 1894 Monte Carlossa., joskin tuolloin lyhennettynä ja seuraavaksi 1895 Haagissa. Ensimmäinen täyden version ensiesitys koettiin 1979, näyttämölle saatettuna 1994, kunnes täydellinen originaaliversio ranskaksi nähtiin vasta 2019 Freiburgissa.
Juoni
Oopperassa Hulda haluaa kostaa Aslakille ja tämän klaanille, joka surmasi hänen perheensä. Kuvauksen kohteena on nuori Hulda uhrina, luontoihmisenä, oman kohtalonsa riepottelemana ja miesten käsissä kärsivänä naisena.
PROLOGI (= Acte I): Gustawickien talon edusta illalla
Alkusoitto kuvaa tuulta ja merta. Hulda Gustawick (messosopraano) ja äiti (mezzosopraano) laulavat rukousduettoa odottaessaan miesten palaamista metsältä. Kalastajien kuoro laulaa näyttämön takana neljän saksofonin säestämänä. Aslak (basso) miehineen juhlii Hustawickien murhaa,
CHOEUR D’ASLAKS, invisibles, férocement
Nous sommes vainqueurs et la bête est morte !
Hustawick et les siens dorment le grand sommeil !
Allons tous marquer sur leur porte
Nos mains rouges encor du carnage vermeil !
ja Aslakin vanhin poika Gudleik (baritoni) julistaa haluaan Huldaa kohtaan, mutta Hulda vastaa kiroamalla (”vala-aihe”) ja vannoo kostoa tämän perheelle; es-molli- ja G-duuri-soinnut vaihtelevat avainsanoilla ”Se serai lau ruine et je serai le mort” (Minä tulen tuomaan turmion, tulen olemaan kuolema”).
HULDA
L’inflexible vengeance est incarnée en moi !
(à Gudleik, sombre et terrible)
Va ! ne ris point ainsi parce que je suis femme !
Quand le cœur est de fer, le bras est assez fort !
Souviens-toi ! Pour ta race infâme,
Je serai la ruine et je serai la mort !
Aslakille lauletaan voitonkuoro, joka sisältää kolmen soinnun ”kuolonaiheen” (as-molli, a-molliseptimi+väh.kvintti [a7/5b], D-duuri), minkä kuullaan myöhemmin näiden kuollessa.
I NÄYTÖS (= ACTE II): Aslakin palatsi kaksi vuotta myöhemmin
Naisten a-molli-kuoron (vrt. Wagnerin Lentävän hollantilaisen kehruutupakohtaus), jossa he käsittelevät kärpännahkoja.
Hermines qui glissez lentement sous nos doigts,
Hermines aux fourrures blanches,
Vous ne courrez plus sous les branches
Des bois !
Eiolfin (tenori) hylkäämä Swanhilde (sopraano) saapuu paikalle.
SWANHILDE, avec tristesse
Hélas ! j’en ai le cœur navré,
L’âme d’Eiolf, mal affermie,
M’abandonne depuis des jours déjà nombreux…
THÖRDIS, surprise
Hélas ! Que je te plains !
SWANHILDE, cherchant à oublier
Mais parlons d’autre chose !
(désignant les jeunes filles restées dans la galerie)
Voici des bracelets d’argent, voici des roses,
Voici de beaux présents doux à deux amoureux !
THÖRDIS
Merci chère Swanhilde !
SWANHILDE
Et maintenant, c’est l’heure de partir.
Je te laisse à ton bonheur. Adieu !
Gudleik ja hänen veljensä kiistelevät Huldasta, kunnes Gudleik julistaa omistusoikeutensa Huldaan.
GUDLEIK, furieux
Oui, c’est Hulda ! C’est mon épouse
Que votre vain désir jalouse,
Frères justement odieux !
Oui, sans plus de respect
pour mon âme offensée
Vous voulez tous ma fiancée,
Et je lis votre amour au fond de tous vos yeux !
Aslakin vaimo Gudrun (mezzosopraano) kromaattisessa aariassaan pyytää poikiaan osoittamaan enemmän kunnioitusta.
GUDRUN, se dressant et s’avançant vers eux
Mes enfants,
Que la paix soit toujours avec vous !
Si vous savez m’aimer autant que je vous aime,
Oubliez tous votre courroux.
La vieillesse déjà m’accable,
Ne brisez pas mon faible cœur
Par le spectacle épouvantable
De votre coupable fureur !
Gudleik, toi le plus vieux, sois aussi le plus sage !
(avec beaucoup de douceur)
Et vous, Eyric, Eynard, Arne, tous, calmez-vous !
Kaksi vuotta myöhemmin Huldan on pakotettu menemään naimisiin Gudleikin kanssa; Halgerden (sopraano), Aslakin sisaren, Gunnard-poika (tenori) samoin kihlattunsa Thordisin (sopraano) kanssa. Hulda on masentunut häiden kynnyksellä.
HULDA, seule
Deux ans sont écoulés depuis ce jour funeste !
Deux ans, et des morts que j’aimais
Le souvenir sanglant et terrible me reste ;
Mais l’amour dans mon cœur est entré pour jamais !
Ô douleur ! Et celui qu’éperdument j’adore,
Celui que je nomme tout bas,
Peut-être que le mal dont je souffre, il l’ignore,
Et que ses yeux aimés ne me chercheront pas !
Kaksoishäät ovat alkamassa.
C’est un double hyménée !
Vivent les belles au cœur doux
Qui vont mêler leur destinée
À celle de vaillants époux !
Hulda on nähnyt Eiolfin, hänen omista juuristaan muistuttavan islantilaisen aatelismiehen, joten hän ihastunut mieheen. Hääjuhlat alkavat, ja kuullaan Miekkatanssi ja kuoro, ensin simuloituna osana juhlamenoja.
Dans nos forêts et sur les eaux
vous combattrez, race aguerrie,
Âme vivante des vaisseaux
Et du vieux sol de la patrie !
Dans la neige et dans les prés verts
mutta kun Eiolf saapuu ja Hulda osoittaa kiinnostuksensa miestä kohtaan, Gudleik huomaa sen. Eiolf joutuu ensin suukopuun Gudleikin kanssa,
GUDLEIK
Tu menaces ?
EIOLF
C’est toi qui m’insultes !
GUDLEIK
Pourquoi
Regardais-tu d’un air troublé ma fiancée ?
Ma fierté tout à l’heure en fut toute blessée.
EIOLF, avec autorité
Elle me plaît !
GUDLEIK, fermement
C’est bien, chevalier, défends-toi !
mikä johtaa sitten kaksintaisteluun, jossa Gudleik kuolee Verdin tyyppisen finaalin keskellä.
UNE PARTIE DE CHOEUR
Gudleik a le bras vif !
L’AUTRE PARTIE DE CHOEUR
Eiolf a la main sûre !
UNE PARTI DE CHOEUR
Le sang coule déjà par plus d’une blessure !
(Gudleik tombe, blessé mortellement.
Eiolf s’éloigne avec ses amis.)
GUDRUN
Grands Dieux ! Ah ! mon fils !
HULDA, contenue et fatale
Il n’est plus !!
ASLAK
Mort, lui ? Mort !
THÖRDIS, GUNNAR ET HULDA, s’approchant
II expire !
GUDRUN, se jetant sur son corps
Non ! non !…
THÖRDIS, GUDRUN, GUNNAR ET ASLAK
Ô pauvre bien-aimé,
Son visage pâlit et son œil s’est fermé !
II NÄYTÖS (= ACTE III): Ylhäällä linnoituksen terassilla
Pastoraalisen entr’acten jälkeen Aslak ja Gudrun surevat Gudleikiä ja ovat raivoissaan Eiolfiin rakastuneen Huldan vuoksi.
ASLAK
Entre les bras d’Eiolf tu l’as vue, ici même ?
GUDRUN, avec certitude
Elle ! Hulda !
ASLAK
J’en demeure encor tout indigné !
GUDRUN
Aslak ! n’en doute pas un seul moment ; elle aime
L’odieux meurtrier de notre fils aîné.
GUDRUN
Rentrons, Aslak, la nuit s’approche !
Illalla Hulda odottaa Eiolfia, jossa neito näkee Jumalan lähettämän pelastajan Aslak-suvulta ja kostajan hänen itsensä tarvitsematta suorittaa sitä. Intohimoinen duetto alkaa ensin rakkauden tunnustuksella.
HULDA
C’est lui ! J’entends ses pas !
Viens, mon Eiolf, oh ! viens !
EIOLF, entrant en scène
Hulda !
HULDA, avec tendresse
Répète encor mon nom !
EIOLF, avec douceur et tendresse
Hulda !
HULDA
Chère âme,
kunnes päästään ”taivaalliseen hurmioon” (divine extase).
HULDA et EIOL, ensemble
Divine extase
Où nos yeux éblouis qu’un même amour embrase
Voient dans de bleus lointains rayonner l’avenir !
Tels les marins, battus des ouragans sauvages,
Aperçoivent soudain les merveilleux rivages
Qui semblaient à jamais les fuir.
Eiolf lupaa karata Huldan kanssa Islantiin. [Seuraava puuttuu nuottilähteestä: Aslakin poika Arne (basso) tulee tunnustamaan rakkauttaan Huldaa kohtaan. Kun Aslak näkee jonkun miehen rakastelevan Huldan kanssa, hän tappaa miehen tajuamatta ensin, että kyseessä on hänen oma poikansa. Hulda on saanut toisen kostouhrin.]
III NÄYTÖS (= ACTE IV): Kuninkaallisen palatsin iso puisto keväällä yöaikaan
Kansanjoukko tervehtii kuningasta ja kuningatarta: ”Salut, ô rayonnants époux ! salut, nos maîtres.”
Pitkän arktisen talven jälkeen juhlitaan kevään voittoa talvesta. Valssirytmikin soi, keijujen ja vedenneitojen baletti kuuluttaa rakkauden paluuta. Kuullaan kokonaisuudessaan upea tanssisikermä, Allegorinen baletti: 1. Talven ja kevään taistelu; 2. Talven tanssi; 3. Keijujen tanssi; 4. Vedenneitojen tanssi ja kuoro; 5. Yleinen rondo.
IV Valssirytmisen tanssin alun kromatiikassa ollaan d-molli-sinfonian tuntumissa.
Swanhilde on yhä poissa tolaltaan Eiolfin torjuttua hänet, mutta Thordis-ystävä lupaa yhdistää heidät. Kun Eiolf saapuu, hän tunnustaa rakastavansa yhä Swanhildeä.
EIOLF, s’avançant timidement, à part
Swanhilde ! Ô souvenir qui charme et qui déchire !
SWANHILDE, à part
Eiolf ! Le sang m’étouffe et reflue à mon cœur !…
Pariskunnan kohtauksen lopuilla Hulda huomaa heidät ja tajuaa miehen petoksen.
EIOLF, la tête sur l’épaule de Swanhilde
Ah ! sur ton sein je me repose !
Une sérénité nouvellement éclose
M’envahit comme un clair soleil.
(Hulda entre en scène.)
C’est le printemps ! C’est le réveil !
Après les sombres nuits et les sanglantes scènes,
Après les désespoirs, les terreurs et les haines.
SWANHILDE
Ô grande âme, entraînée un moment vers l’abîme,
Âme de bon vouloir qui côtoyais le crime,
Ce que j’adore en toi c’est l’époux qui m’est cher,
C’est aussi le héros qui recommence à vivre,
C’est le juste qui se délivre
Des amours ténébreux inspirés par l’enfer !
HULDA, invisible pour eux, sinistre et courroucée
Oui, c’en est fait !
L’amour en trahison s’achève !
Je sens que je perds tout en perdant ce beau rêve !
Et me voilà rendue à mon isolement !
Hulda pyytää jäljelle jääneitä Aslakin poikia, Eyric (tenori), Eynar (tenori) ja Thrond (baritoni), murhaamaan Eiolfin.
HULDA, à mi-voix
l en aime une autre,
Swanhilde !… Il a trahi tous ses serments d’époux.
(fermement)
Et je veux sa mort.
LES ASLAKS
Comme nous, Hulda ; mais de quelle manière ?
HULDA
La justice des rois est trop lente à venir :
Il faut demain vous réunir,
Pour servir ma fureur dernière.
LES ASLAKS
C’est dit !
HULDA
Vous connaissez les grands sapins du fjord,
Auprès de son chalet sauvage il faut qu’il meure.
Soyez-y donc
Kevään juhlallisuudet jatkuvat Huldan ollessa synkässä mielentilassa.
(Alla kuva viimeisen näytöksen finaalista: Hulda katsele Swanhilden ja Eiolfin onnea samalla kun Aslakin pojat valmistautuvat surmaamaan Eiolfin.)
EPILOGI (= ACTE V): Kallionjyrkänne meren yllä ilta-aikaan
Musiikillisesti vahvan entr’acten jälkeen kuullaan iltakuoro: väki iloitsee luonnosta keväällä.
DES PECHEURS, sur la scène
Le lac sourit, les voiles blanches
Glissent sans bruit sur les flots clairs,
La fleur embaume et sur les branches
Tous les bourgeons se sont ouverts.
Swanhilden ja Eiolfin jälleen yhdistyminen luo vastakohdan Huldan tuskan kanssa ja hän on valmis kostoon.
HULDA
Voici donc l’heure de se venger !
Un long frémissement en moi-même s’élève
Et l’espoir fait bondir mon cœur ; voici des pas,
C’est lui !
Aslakin pojat saapuvat ja lyövät maahan Eiolfin, joka on tullut jättämään hyvästit Huldalle.
LES ASLAKS ET HULDA
Ton heure est arrivée.
EIOLF comprenant le péril et cherchant à fuir
Ô malédiction !
HULDA
Ô volupté rêvée !
(Ils le frappent.)
EYRIC
Nous te frappons au nom de tous nos morts.
Meurs donc !
LES ASLAKS
Solitaire et sans pardon !
EIOLF, mourant
À moi, les miens, à moi !
LES ASLAKS
Trop tard !
HULDA
Je suis vengée !
Kun veljekset palaavat Huldan luo, tämä toivottaa kuoleman tervetulleeksi ja hyppää vuonoon (vrt. Lentävän hollantilaisen Senta.)
HULDA, dans une exaltation croissante
J’entends déjà des voix
Dont l’étrange douceur vers l’abîme m’appelle !
Terre maudite, adieu pour la dernière fois !
Je vais connaître enfin la Justice éternelle
Dans l’insondable immensité !
(Elle se précipite dans les flots.)
LA FOULE
Engloutie ! Ô fatalité !
Alphonse Duvernoy
Victor-Alphonse Duvernoy (1842–1907) oli pianistisäveltäjä, joka syntyi ja opiskeli Pariisin konservatoriossa pianonsoittoa Antoine François Marmontelin, François Bazinin ja Auguste Barbereau’n johdolla (1886–). Hän sai pianossa ensipalkinnon pianonsoitossa ja toimi opinahjossaan professorina (1886-). Hän oli naimisissa Pauline Viardot’n Marianne-tyttären kanssa (1881–). Duvernoy oli Kunnialegioonan ritari (1891–).
Duvernoy sävelsi orkesteri-, kamari- ja pianomusiikkia sekä teoksia näyttämölle. Oopperoita ovat Sardanapale, opéra en 3 actes (1882, Paris) Pierre Bertonin librettoon Lordi Byronin mukaan; Le Baron Frick, operetta-pasticcio en 1 acte (1885, Paris) Ernest Deprén librettoon sekä Hellé, opera en 4 actes (1896, Opéra de Paris) Charles-Louis-Étienne Nuitter’n ja Camille du Loclen librettoon. Bacchus on ballet en 3 actes et 5 scenes (1902, Opéra de Paris) Georges Hartmannin ja Joseph Hansenin librettoon Auguste Mermet’n runon mukaan.
Sardanapalos
Sardanapalos oli tarunomainen muinaisen Assyrian viimeinen kuningas, vaikkakin hänen todellisesta henkilöllisyydestään kiistellään. Sardanapalos eli ylellisyyksien täyttämää elämää ja käyttäytyi sekä pukeutui naismaisesti. Lisäksi Sardanapalos johti valtakuntansa tuhoon, kun meedialaiset, persialaiset ja babylonialaiset valloittivat sen. Luovuttuaan vastarinnasta Sardanapalos määräsi rakennettavaksi itselleen valtavan rovion, jossa hänet poltettiin elävältä yhdessä orjiensa, jalkavaimojensa ja palatsinsa aarteiden kanssa. Sardanapaloksen legendaarinen turmeltuneisuus on innoittanut monia kirjailijoita ja taiteilijoita, erityisesti romantiikan aikana. Lordi Byron kirjoitti hänestä näytelmän (1821). (Ohessa Eugène Delacroix’n maalaus La Mort de Sardanapale, ”Sardanapaloksen kuolema”, 1827-28, Paris, musée du Louvre.)
ja
ja
ja
ja
ja
j
ja
Hellé
Hellé on antiikkiaiheinen ooppera, joskin tapahtuma-ajaksi on annettu noin 1343. Teoksen henkilöt ovat papitar Hellé, Ateenan herttua Gauthier, tämän poika Jean, Gauthierin luutnantti Roger ja Hellén seuraneito Myrrha. Kyseessä on vestaalitar-tarinan myöhempi versio: tässäkin papitar Helléä mielii herttua Gauthier, joka saapuessaan laivallaan papittaren temppelin läheisyyteen iskee silmänsä heti kauniiseen neitoon. Varsinainen rakkausdraama käydään kuitenkin Hellén ja Jeanin välillä: Hellé kuolee lopuksi, ja Jean surmaa itsensä.
Oopperalla saattaa olla yhtymäkohtia Richard Straussin Salomeen (1905) ja Ottorino Respighin näyttämömusiikkiin Belkis, Saaban kuningatar (1935), sillä Duvernoyn oopperan baletin tanssit sisältävät nuo nimet otsakkeissaan, ja jopa Johannes Kastaja sekä Herodes ja Herodias esiintyvät baletti-divertimenton lauluosissa. Baletin kimmokkeena Duvernoy’lle on luultavasti toiminut Massenet’n ooppera Herodias (1881).
Musiikki
Oopperan alkupuolella kuullaan Gauthierin lähentymislaulu (I:3):
Hellé ei aio antautua ja laulaa soolon (I:6) ”Voici le soir, la nuit s’avance (Nyt on ilta, yö ottaa vallan.
Baletin sisältö (II:2): siinä laulavat Johannes Kastaja, Herodes ja Herodias; tnassiosissa ovat Salomo ja Balkis/Belkis.
j
Salomen villi tanssi
Salomen tanssi
Belkisin hidas tanssi
Hellé ja John, Gauthierin poika, ovat rakkauspari, mutta Hellé tietää saavansa siitä rangaistuksen, sillä hän on pettänyt kutsumuksensa,
joten Hekate-jumalatar noutaa hänet ”taivaallisiin sfääreihin, jossa kaikki on rakkautta, iloa ja rauhaa”.
John ei kestä papittaren kuolemaa, vaan surmaa itsensä, ja Gauthier jää suremaan Hlléä sekä poikaansa Jeania.
j
Bacchus
(Yllä Charles Bianchinin (1860-1905) luonnos Bacchuksen rooliasuksi, 1902)
Bacchus on kolminäytöksinen baletti, ballet en trois actes et cinq tables, joka tapahtuu Intiassa, joskin otsikon mukaisesti päärooli henkilö on kreikkalainen Bakkus, jolla on mukanaan roolihenkilöinä kolmen bakkantin ryhmä, satyyri, kreikkalainen soturi, kaksi faunia ja yksi henkilö Knossokselta sekä bakkantteja, satyyrejä, nymfejä, mainadeja (=lemmenhimoisia naisia) , bassarideja (Dionysoksen hoitajia) ja kreikkalaisia sotilaita. Intiaan sijoittuvia roolihenkilöitä ovat Intian kuningas Darsatha, vuorten kuningas Sakoumi, Brahman ylipappi, käärmeenlumooja Sapwallah, Silène, Le Mouni-Pénitent (Buddha) sekä intialaisia ruhtinaita ja sotureita, brahmaaneja, uhraajia, pyhiinvaeltajia, papittaria, bajadeereja
Baletti on täynnä jännittävän kuuloisia tansseja ja sisältö on muutenkin niin ihmeellinen, että luulisi sen tulevan vielä elvytetyksi. Tässä alusta Hindulainen tanssi, johon ekstotiikan tuntua tuo harmonisen mollin käyttö.
Baletin lopussa bakkantit pääsevät orgiastiseen tunnelmaan
minkä jälkeen vietetään yleistä sovintojuhlaa bakkanttien ja intialaisten kesken.
Emmanuel Chabrier
Brïséis
Briséïs ou Les amants de Corinthe (Briseis eli Korintin rakastavaiset, 1888-93), drame lyrique, Catulle Ephraïm Mikaël’in librettoon Goethen balladiin Die Braut von Korinth (Korintin morsian, 1797) pohjalta jäi keskeneräiseksi. Chabrier sai I näytöksen sävellettyä ja orkestroitua 1890, mutta säilyneiden luonnosten pohjalta Vincent d’Indy ei kuitenkaan pystynyt täydentämään teosta loppuun. Valmistunut I näytös sai ensiesityksen Pariisissa 1897. Richard Strauss johti Berliinissä 1899 oopperan, jonka viettelevä ja eroottinen luonne on saattanut vaikuttaa häneen omaan Salome-oopperaansa. (Yllä kuva: (Brïséis palautettuna Akhillekselle, Pieter Paul Rubens, 1577–1640; Detroit Institute of Arts.)
Juoni
Ooppera tapahtuu keisari Hadrianuksen aikana Korintossa 100-luvulla jaa. Hylas (tenori) on rakastunut Briseis-neitoon (sopaano), ja hän luulee löytävänsä omaisuuden Syyriassa, jossa Briseis asuu sairaan äitinsä Thanaston (mezzosopraano) ja tämän palvelijan Stratoklesin (basso) kanssa. Kun Briseis ilmaantuu, Hylas pyytää apua Erokselta. Pari vannoo Kypriksen/Afroditen nimeen rakastavansa toisiaan kuolemaan ja aina hautaan saakka. Hylas poistuu. Thanasto rukoilee Jumalalta pelastusta, jotta hän voisi vuorostaan pelastaa pakanoita samalla kun hän surkuttelee sitä, ettei hänen tyttärensä jaa hänen kanssaan kristinuskoa. Briseis on pelokas Hylaksen tuoman viettelyksen vuoksi, mutta hän vannoo pelastavansa äitinsä, jota jäytää sairaus ja tuska. Kun Briseis ja palveluskunta palvovat pakanajumalia, kristinuskon opettaja eli katekeetta (baritoni) saapuu ja rukoilee Thanaston puolesta samalla kun hän kertoo, että jos Briseis seuraa opetuksia, hänen äitinsä paranee. Thanasto on luvannut tyttärensä ”ikuiseksi neitseeksi, Jumalan morsiameksi”. Briseis antaa periksi ja seuraa katekeettaa. (Musiikki puuttuu seuraavasta juonen jatkosta: Hylas haaksirikkoutuu paikalle, jossa Briseis on kastettu, jolloin Hylas muistuttaa Briseistä vannomastaan valasta. Briseis surmaa itsensä ja pyytää Hylasta seuraamaan itseään häähautaan. Briseis antaa hänelle kukkia, joiden kuoleman tuoksua haisteltuaan Hylas toteuttaakin pyynnön kristittyjen ja pakanoiden hämmästykseksi.) Kyse Chabrier’n oopperassa on eräänlaisesta uudesta lemmenkuolon tulkinnasta (Liebestod).
Musiikki
Näytös alkaa merimiesten ilmavia laajoja intervalleja sisältävällä kuorolla: ”Kevyt laiva on aloittanut etenemisen kohden helmiäissaarten lahtea. ”
Kun Hylas mainitsee ensi kerran Briseiksen nimen, kuinka tämä on ”nymfien vertainen”, melodia on kauniin taipuisa linjassaan:
Briseis on kuitenkin huolissaan äidistään jota kalvaa sairaus: ”Minä vartioin äitiäni Thanastoa, jota hallitsee armoton sairaus!” Tilanteeseen liittyy jäytävää kromatiikkaa, säestyksessä on Bach-aihe (as-g-b-a) ja sanalla ”merci” (’armoa’) esiintyy tritonus.
Hyla laulaa kuitenkin ylistystä Erokselle: ”Eros! polte, valo, maailmankaikkeuden voima! Ihmisten ja jumalten valtias!”
III kohtauksen alussa kuullaan jälleen Thanaston kärsimyksiin liittyvää tritonusta niin bassossa kuin ”hélas!”-huudoissa:
Thanasto palvoo jo kristinuskon Jeesusta, joten hän ei pelkää kuolemaa vaan yrittää pelastaa muitakin: ”Ylimmän sadonkorjuun päivää varten, ikuisen keskipäivän loisteessa, täyttyvät kauniista lyhteistä paratiisisi riihet!”
Hylas ja Briseis jatkavat kuitenkin lemmen palvontaa Kypriksen nimissä: ”Kunnianarvoisen Kypriksen kautta, kohtaloiden kuningattaren, ja avioliiton jumalattarien kautta, vannon rakastavani sinua muuttumattoman rakkauden viimeiseen hetkeen saakka.”
Hylasin korkeaveisuun vastaa kerrassaan haltioitunut Briseis samalla tekstillä kuin Hylas:
IV kohtaus alkaa ihastuttavalla musiikilla:
Tähän pakanalliseen idylliin tunkeutuu katekeetta: ”Maailman syntien lunastaja, jumalaisten puutarhojen pyhä lilja, murehtivien otollinen kohtu, syvän yön tähti, joka herätä henkiin Jairin tyttären, Jeesus, tunne sääliä tätä kuolevaa kohtaan.”
Stratokles haluaa kuitenkin puolustaa vanhoja hyväksi havaittuja jumalia: ”Kauniilla lumisella Olympoksella istuvat kuolemattomat kunniansa ylpeydessä! Säihkyvä Zeus, myrskyisä Zeus, Apollo norsunluualustallaan, sotainen Pallas [Athene]…”.
Thanatos haluaa taivuttaa tyttärensä Briseiksen uuden jumalan puoleen, jolle hän on tämän luvannut, ja Briseis seuraa katekeettaa vastentahtoisesti: B: ”Sääliä äitini…”, T: ”Olen vannonut, sinä lupaat pelastaa henkeni!”, B: ”Minä tottelen!”.
Äiti on voittoisa saavutettuaan tavoitteensa: ”Kunnia Jeesukselle! laulakaamme voiton ylistysvirsiä! Oi ylin, oi kaikkivoipa! Ilman pahoittelua luovutan sinut sovituksen uhrilahjaksi, vereni parhaan osan!”
Lähteet ja kirjallisuutta
Dictionnaire de la musique en France au XIXe siècle, toim. Joël-Marie Fauquet 2003. Fayard.
Friedell, Egon 1989 [1927-31]. Uuden ajan kulttuurihistoria 3, Juva: WSOY.
Lacombe, Hervé 2001 [1997]. The Keys to French Oper in the Nineteenth Century, engl. Edward Schneider. Berkeley etc.: University of California Press.
Le grand opéra 1828–1867. Le spectacle de l’Histoire, toim. Romain Feist & Marion Mirande, 2019. Opéra national de Paris & Bibliothèque national de France.
The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.
Sävelten maailma. Musiikinkuuntelijan tietoteos, toim. Oiva Talvitie & Kari Rydman 1956 (orig. D. Ewen: Music for Millions). Helsinki: WSOY.
Tarasti, Eero 2003. Musiikin todellisuudet. Säveltaiteen ensyklopedia. Kirjoituksia vuosilta 1980-2003. Helsinki: Yliopistopaino.
The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.
Walsh, T. J. 1981. Second Empire Opera. The Théâtre Lyrique Paris 1851-1870. London: John Calder, New York: Riverrun Press.