Riccardo Zandonai
1.6.2026 (Päivitetty 9.6.2026) / Murtomäki, Veijo

Riccardo Zandonai

Riccardo Zandonai (1883–1944) syntyi Trentinossa pohjois-Italiassa, opiskeli ensin Pesaron konservatoriossa (1899–1902) ja täydensi opintojaan Mascagnin johdolla. Kun boito kuuli Zandonain musiikkia 1908, suositteli hän Zandonaita Ricordille. Tulevalle vaimolleen Tarquinia Tarquinille hän sävelsi oopperan Conchita (Milano, 1911). Sodan sytyttyä Zandolai sävelsi isänmaallisen laulun Alla Patria (1916). Kustantaja pyysin ensiksi Zandonaita täydentämään Puccinin Turandotin, mutta poika Tonio Puccini esti hankkeen. Zandonaista tuli Pesaron Rossini-konservatorion johtaja 1935, ja hän revisoi sekä orkesteroi joitain Rossinin oopperoita. Zandonai edusti traditionalismia Italian oopperaelämässä, vaikkakin myös verismo on tuntuvilla teoksissa.

Hänen tuotantonsa sisältää 12 oopperaa (1907-33), joista suurin menestys oli Francesca da Rimini. Myös Giulietta e Romeo (Rooma, 1922) on ollut esillä silloin tällöin. Orkesteriteoksia hänellä on 10, joukossa kaksi konsertto (viulu, sello) ja kolme muuta soolosävellystä orkesterin kera. Kuoroteoksista mainittavin on Messa da Requiem (1916).

Wagnerin, Debussyn ja Richard Straussin vaikutus on ilmeinen harmonian ja orkestraation suhteen Francesca da Riminissä. Johtoaiheita esiintyy: Paolon sankarillinen kvinttiaihe, Gianciotton realistinen ontumis-aihe, Francesca-aihe. Näytökset 2 ja 4 ovat maskuliinisia ja väkivaltaisia. Francescan ja ystävien naisten maailma 1. ja 3. näytöksessä on täynnä suloutta ja runoutta. Petollisesti toimivat Melot Wagnerilla ja Malatestino Zandonailla ovat rinnakkaishahmoja.

Francesca da Rimini

Francesca da Rimini (1912-13; Torino 1914) perustuu Gabriele d’Annunzion tragediaan, josta libreton laati Tito Ricordi ajan dekadenssin mukaisesti. Teoksessa on neljä näytöstä ja viisi kuvaa.  Ooppera on esitetty yli 20 maassa yli 200 kertaa. Alun perin kertomus löytyy Danten Jumalaisen näytelmän ensiosasta, Infernosta (n. 1320). Tuloksena oli ”italialainen Tristan ja Isolde”. Aiheen ovat sävelittäneet ainakin

• Gioachino Rossini, ”Farò come colui che piange e dice”, aaria (Inferno, Canto 5, 1848)
• Pjotr Tšaikovski, Francesca da Rimini, sinfoninen runo (1876)
• Arthur Foote, Symphonic Prologue Francesca da Rimini, Op. 24 (1890)
• Antonio Bazzini, Francesca da Rimini, sinfoninen runo, Op. 77 (Berlin 1890)
• Pierre Maurice, Francesca da Rimini, sinfoninen runo, Op. 6 (1899)
• Sergei Rahmaninov: Francesca da Rimini, 2-näytöksinen ja epilogin sisältävä ooppera op. 25 (Moskova 1906)
• Paul von Klenau, Francesca da Rimini, sinfoninen runo (1913, rev. 1919)

Tapahtumat

(Viereinen kuva: Ary Scheffer: Paolon ja Francescan aaveet näyttäytyvät Dantelle ja Vergiliukselle, 1835.)

ESIHISTORIA

Francescan (sopraano), Guido da Polentan tyttären, pitäisi poliittisista syistä mennä naimisiin Malatesta-sukua edustavan Malatesta da Verucchion pojan, Gianciotton (baritoni) kanssa, jota kutsutaan Giovanni Rammaksi. Tosin on olemassa pelko, ettei Francesca suostuisi naimaan erittäin rumaa poikaa ja kieltäytyisi häistä. Siksi lavastetaan petos, jottei naimakauppa vaarantuisi: Giovannin sijaan hänen kaunis (Il bello) nuorempi veljensä Paolo (tenori) valitaan pettämään Francesca.

I NÄYTÖS: Ravenna kesäaikaan, Polentan linnanhovi

Francescan veli Ostasio (basso) pelkää suuren valheen paljastumista, ja hän heitättää siksi vankilaan pelimanni/klovni Il Giullaren (basso), joka esittää hovin viihdytykseksi tarinaa Tristanista ja Isoldesta. Francescan sisar Samaritana (mezzosopraano) ei ole tietoinen juonista ja pyytää, ettei häntä ajettaisi ulos lapsuuden kodistaan. Francesca kuitenkin on innoissaan tulevista häistä, ja kun hän näkeen Paolon ratsuineen, syttyy hänessä ihastus kaunista miestä kohtaan, ja hän taittaa Paololle ruusun rakkautensa merkiksi.

Francesca yhtäältä lohduttaa siskoansa vuoksi eroamisen vuoksi, toisaalta hänen sydämensä on tuskainen ilosta Paolon näkemisen jälkeen.

FRANCESCA
Portami nella stanza
E chiudi la finestra.
E dammi un poco d’ombra,
E dammi un sorso d’acqua,
E ponimi sul tuo piccolo letto,
E con un velo ricoprimi e fa
Tacere queste grida, fa tacere
Queste grida e il tumulto
Che ho nell’anima mia!

Musiikki muuttuu lempeäksi, kun se kuvaa Francescan rakkauden heräämistä; molemmat pysyvät vaiti, ja Francesca lahjoittaa ruusun Paolalle.

II NÄYTÖS: Rimini muutama kuukausi myöhemmin, Malatestan linna

Johdannon risaiset rytmit liittyvät Gianciottoon. Malatestojen/guelfien ja Paridatien/ghibelliinien taistellessa Francesca vetäytyy linnan torniin, jonne tulee myös Paolo, joka oli laiminlyönyt häntä poissaolollaan. Sillä välin Francesca ja Gianciotto ovat menneet naimisiin. Katumuksena Paolo ottaa kypärän päästä ja lähtee taisteluun ilman sitä osoituksena rohkeudesta, jolloin Francesca suo tälle anteeksi.

[Paolo Malatesta sì toglie
dal capo l’elmetto e lo dà alla cognata.]

PAOLO
Ecco l’elmetto che io vi donno.

FRANCESCA
Paolo!

[Paolo sale di corsa alla torre.
La sua testa chiomata
soverchia la gente d’arme
che travaglia. Francesca
gittato il dono, lo insegue
chiamandolo tra lo scocco e
il clamore. ]

PAOLO
Datemi una balestra!

Paolo saa taistelussa nuolen päähänsä, tosin vain tukkaansa. Kun Francesca hoitaa haavaa, Paolo tunnustaa tälle rakkautensa. Gianciotto saapuu ja tervehtii Francescaa, jolloin hän tarjoaa viiniä tälle ja Paololle. Kun taistelu alkaa uudestaan, juuri vammoistaan sidottu Malatestojen kolmas lapsi Malatestino (= Yksisilmäinen) (tenori) ryntää sinne uudestaan.

Guelfien ja ghibelliinien sota raivoaa, kunnes Malatestat voittavat sen. Paolo antaa Francescalle kypäränsä katumuksensa merkkinä ja pyytää jalkajousta.

I BALESTRIERI
Vittoria a Malatesta!
Viva la parte Guelfa! Mora, mora
Il parcitade con I Ghibellini!

Gianciotto saapuu taistelun jälkeen tyytyväisenä ja janoisena linnaan sekä nautti Francesca-vaimon tarjoamasta viinistä.

GIANCIOTTO [con attonita gioia.]
E come, donna, aveste voi pensiero
Della mia sete? Cara donna mia!
[Francesca versa il vino e porge la coppa al marito.
Paolo è in disparte, silenzioso, a vigilare la gente che
appresta la botte incendiaria.]

FRANCESCA
Ecco, bevete, È vino di Scio.

GIANCIOTTO
Prima bevete, in grazia, un sorso.
[Francesca accosta le labbra alla coppa.]
È dolce cosa
Rivedere la vostra faccia, dopo
La battaglia, e da voi avere offerta
Una coppa di vin possente, e beverla
D’un fiato!
[Egli vuota la coppa.]
Cosi, tutto si rallegra

 

III NÄYTÖS: Rimini maaliskuussa, frescoilla koristeltu huone kertoo Tristanin ja Isolden tarinan

Francesca lukee ääneen ritari Lancelotin legendaa. Palvelijattaret yrittävät rauhoittaa lauluin ja tanssein hermostunutta Francescaa. Orjatar Smaragdi (mezzosopraano) varoittaa Francescaa ovelasta Malatestinosta. Paolo saapuu, ja Francesca puhuttelee tätä lankomieheksi sekä yrittää selittää luopuvansa katoavasta onnesta, vaikka Paolo sanoo kaivanneensa tätä kuukausia. Paolo huomaa avatun kirjan, alkaa lukea ja pyytää Francescaa ottamaan Genevieven osan. Kun he saapuvat ensisuudelman kohdalle, lankeavat he toistensa syliin ja suutelevat intohimoisesti.

On maaliskuun 1.päivä ja, joten Francescan palvelusneidot kutsuvat tätä iloitsemaan kevään alusta, vaikka hän on ristiriitaisissa ajatuksissa.

DONELLA
Abbiamo i sonatori
Per la canzone e ballo,
Con cenneamella piffero liuto
Ribecco e monacordo.
[Eretta fra le cortine, Francesca guarda come
trasognata e non sorride nè parla.]

BIANCOFIORE
Et ecco la ghirlanda di violette.
[Le offre la ghirlanda, con un atto di grazia.]
Possa malinconia con ciò passare!
[Francesca la prende, mentre
Altichiara toglie dal
deschetto lo specchio e lo fien levato
dinanzi al viso di
lei che s’inghirlanda.
La schiava lentamente scompare dall’uscio.]

GARSENDA
Oggi è calen di marzo! Il canto vuol
Ballo, e il ballo, vuol canto.
Su, Simonetto, intona!

Francesca yrittää ensin puhua järkeä Paololle, joka on nyt hänen lankonsa.

FRANCESCA
Paolo, datemi pace!
E’ dolce cosa vivere obliando,
Almeno un’ora, fuor della tempesta
Che ci affatica.
Non richiamate, prego,
L’ombra del tempo in questa fresca luce
Che alfine mi disseta.
Pace in questo mare
Che tanto era selvaggio
Ieri, et oggi è come la perla.
Datemi, Datemi pace!

Lukiessaan Lancelotin ja Genevieven tarinaa he joutuvat kuitenkin rakkautensa valtaan.

FRANCESCA [seguitando soffacatamente.]
„E la reina vede il cavaliere
Che non ardisce di fare di più.
Tra le braccia lo serra e lungamente
Lo bacia in bocca . . .“
[Egli fa quell’atto istesso verso la cognata,
e la bacia. Quando le bocche si disgiungono,
Francesca vacilla e s’abbandona sui guanciali.]

TUTTE [contanissime]
Primavera!

PAOLO
Francesca!

FRANCESCA [con la voce spenta.]
No, Paolo!

IV NÄYTÖS, 1. kuva: Rimini, kesän kynnyksellä; kahdeksankulmainen halli

Francesca istuu ikkunan ääressä, ja Malatestino seisoo vieressä, sillä myös Malatestino havittelee Francescaa, joten hän uhkaa paljastaa Francescan ja Paolon salasuhteen. Kuullaan samalla harvinaista huumoria tragediassa, kun Francesca aikoo ilmoittaa Malatestinon veljelle tungettelusta, jolloin Malatestino kysyy ”kenelle?” – sillä veljeksiä on kolme: Gianciotto eli aviomies, Paolo eli rakastaja, ja itse Malatestino.

MALATESTINO
Tu m’aizzi. Il pensiero
Di te m’aizzi l’animo, continuamente.
Sei l’ira mia.

[Francesca si leva ed esce dal vano
della finestra come per sfuggire ad
un’insidia. Ella rimane presso il muro,
ove brillano le armi in asta, ordinate.]
Ti stringerò ti stringerò alfine!

[Francesca, ritraendosi lungo il muro,
giunge all’usciolo ferrato cui dà le spalle.]

FRANCESCA
Non mi toccare, forsennato, o chiamo
Il tuo fratello. Vattente! Ho pietà
Di te. Sei un fanciullo Perverso.

MALATESTINO
Chi vuoi tu chiamere?

FRANCESCA
Il tuo fratello.

MALATESTINO
Quale!

Kun tyrmästä kuuluu vangin huutoa, Malatestino ottaa kirveen ja laskeutuu sinne. Malatestino saapuu vangin pään kanssa, mikä kauhistuttaa Francescaa. Kun Gianciotto ilmaantuu, Francesca valittaa hänelle Malatestinosta. Kun Gianciotto epäilee Malatestinon huijanneen häntä, mies kääntää puheen ovelasti Paolon ja Francescan salasuhteeseen. Malatestinon paljastuksen jälkeen raivoisa Gianciotto päättää perua matkansa ja jäädä yöksi linnaan paljastaakseen aviorikolliset. Gianciotto joutuu raivoisan mustasukkaisuuden valtaan.

MALATESTINO

Di notte entrare, all’alba escire.
Vuoi tu vedere e toccare?

GIANCIOTTO
Bisogna, se ami scampare dalla mia
tanaglia Mortale.

MALATESTINO
Vuoi stanotte?

GIANCIOTTO
Voglio!

 

IV NÄYTÖS, 2. kuva: Muutama tunti myöhemmin yöaikaan; sama huone kuin III näytöksessä

Aamuyöllä Francesca lähettää palvelijat pois ja kutsuu Paolon kamariinsa. Intohimokohtaus jää kuitenkin lyhyeksi, sillä Gianciotto raivoaa oven ulkopuolelle. Francesca päästää tämän sisälle, ja Paolo yrittää turhaan paeta lattialuukusta. Paolo yrittää tikarilla suojella Francescaa, mutta Gianciotto onnistuu miekallaan vastustamaan tätä ja surmaa miesten väliin rynnänneen Francescan. Paolo antaa viimeisen suudelman kuolevalle rakkaalleen, ja vihan vimmassa Gianciotto pistää myös veljensä kuoliaaksi.

Intohimokohtauksen huipentuma.

PAOLO
Vieni, vieni, Francesca! Ore di gaudii
Lunghe ci son davanti.
Ti trarrò, ti trarrò dov’ è l’oblio.
E la notte et il dì saran commisti:
Sopra la terra come sopra un solo
Origliere. Più non avrà potere
Sul desiderio il tempo fatto schiavo.
[Egli trae Francesca verso i cuscini
di sciamito, presso il davanzale.]

FRANCESCA
Baciami gli occhi, baciami le tempie
E le guance e la gola . . .
Tieni, e i posli e le dita . . .
Così . . . Prendimi l’anima e riversala.

Gianciotto surmaa pariskunnan.

LA VOCE DI GIANCIOTTO
Apri, Francesca, pel tuo capo! Apri!

FRANCESCA
Me, me prendi! Eccomi!

FRANCESCA [morente]
Ah, Paolo!

ja

Ekebyn ritarit

Myös I cavalieri di Ekebù (Ekebyn ritarit, 1923-24; Milano 1925), dramma lirico in quattro atti e cinque quadri, Arturo Rossaton librettoon Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin tarun (1891) mukaan on saavuttanut suosiota. Ekebyn ritarit tapahtuu Länsi-Ruotsissa rautaruukissa, jota hallitsee naispuolinen johtaja. Ooppera on työn ylistystä ja sisältää tummassa värityksessään skandinaavista soivuutta sekä Turandotin läheisyyttä, minkä lisäksi siinä on kansanmusiikkivihjeitä. Teos esitettiin Tukholmassa 1928 ruotsiksi (Sven Lindström) säveltäjän toimiessa kapellimestarina, ja se pääsi lavalle 34 kertaa 1936 mennessä. (Viereinen kuva: Giovannin Grandin Spiazzo nevoso davanti a osteria, ”Luminen aukio kapakan edessä”, 1925.)

Tapahtumat

I NÄYTÖS: Kapakassa jouluaattona

Gösta (tenori) on pappi, joka on saanut potkut alkoholin liikakäytön vuoksi ja rakastaa Annaa (sopraano). Ekebyn kapakassa tytön isä Sintram (basso) saa papin juomaan urakkakaupalla siinä toivossa, että tämä ottaisi hengen itseltään ja jättäisi tyttären rauhaan. Anna vastaa Göstan rakkauteen, mutta kun hän näkee Göstan heitettynä hankeen, hylkää hän miehen. Gösta otetaan vastaan Majurinrouvan (mezzosopraano) linnassa, sillä rouva auttaa hädänalaisia, joten Gösta tulee rouvan miesseuralaisten, väsymättömien työläisten ryhmän jäsen. Seuraavassa juopon papin, Göstan tilitystä tilanteesta, ensin pitkän aarian alku:

GIOSTA/GÖSTA
En tiedä enää!
Bro: pieni surullinen kirkko
Bro: surullinen elämäni
Lumi, hiljaisuus, jää
Loputon surumielisyys

Elin siellä, yksin,
puolien kirskunnan keskellä
Jumalan unohtama paimen
Siellä… siellä
Mutta aurinko ei naura?

 

Aarian loppu:

”Mene pois juoppo
Jumala älköön suoko hänelle leipää!”
Ole etsinyt kuolemaa jo kolme päivää…
Mitä voin sanoa?
Mitä voin enää tehdä?
Hetki on koittanut.
Antakaa minun kuolla!

II NÄYTÖS: Ekebyn linnoituksessa. Voimakas lumisade

Linnassa esitetään näytelmää, johon Annakin osallistuu. Myös Gösta otetaan näyttelijäksi, joka esittää Annan kosijaa. Näytelmän edetessä todellisuus ja kuviteltu sulavat yhteen: Gösta ja Anna ajautuvat pitkään suudelmaan. Paikalla oleva Sintram vannoo kostoa. Majurinrouva pakottaa Göstan viemään Annan kotiin. Seuraavassa Annan tuska purkautuu, kun hän toivoo yhteiseloa Göstan kanssa, mutta kehottaa epätoivoisena miestä kuitenkin lähtemään. Ensin aarian alku:

ANNA
Mene pois! Jos vain yksikin kyynel
voisi jäädä sydämeeni,
toivon etten olisi itkenyt.
Itken itseni vuoksi…

Aarian lopussa Anna toivoo miehen palaavan jumalan ja rakkauden luo.

ANNA
”Herrasi tulee saapumaan!
Rakkaus saapuu! Odota ja toivo!”
Ja hän tuli. Tiedätkö kuka hän on?
Katso!…Rääsyinen ja tärisevä juoppo,
Jumalan hylkäämä, hullu ylpeyden tähden.
Ja hän tietää, että rakastan häntä!
Pois, mene matkoihisi!…
Oi, en halua sitä!

III NÄYTÖS: Ekeby, myöhäinen ilta

On joulu, ja seuralaiset nautiskelevat täysillä juhlista. Sintram ottaa tilaisuudesta vaarin ja väittää, että Majurinrouva on tekemisissä paholaisen kanssa, jolle hän haluaa myydä sielunsa. Sintramin hanke on menestyksekäs, ja Majurinrouva ajetaan ulos linnasta.

IV NÄYTÖS: Joitain kuukausia myöhemmin

Majurinrouvan lähdön jälkeen linna rappeutuu. Isä hylkää Annan. Majurinrouva on sairas, ja hänet löydetään kuolevana hangesta, jolloin hänet viedään takaisin linnaan. Hän antaa anteeksi kaikille häntä loukanneille, siunaa Annan ja Göstan sekä organisoi linnan toiminnan. Majurinrouva kuolee rauhaisena, samalla kun työ ja elämä linnassa jatkuvat normaalisti.

Kultalintunen

L’uccellino d’oro (Kultalintunen; Sacco di Rovereto, 1907), kolminäytöksinen tunnin mittainen fiaba musicale (musiikkisatu) Giovanni Ghelodin librettoon Grimmin veljesten mukaan (Der goldene Vogel); julkaisematon pianoversio, jonka esitysversion laati Silvio de Florian (1959). Musiikki koostuu sekä numeroista että puhutuista osuuksista ja melodraamasta. Siinä on operetin ja Singspielin, etenkin Mozartin Taikahuilun aineksia. (Yllä Rudolf Koivun kuvitusta Grimmin sadun suomennokseen, 1952.)

Grimmien alkuperäisessä sadussa Kultalintu varastaa joka yö kultaisen omenan. Kuningas lähettää vuorotellen kolme poikaansa valvomaan yöllä, jotta varas selviäisi. Kaksi vanhinta poikaa nukahtavat, mutta nuorin huomaa linnun ja ampuu tätä, jolloin maahan tippuu yksi höyhen, sillä yksi sulkakin on arvokkaampi kuin valtakunta. Isä päästää nuorimmaisensa esimään kultalintua, ja viisaan ketun ohjeilla monien seikkailujen ja epäonnistumisten jälkeen kuninkaan nuorin prinssipoika löytää kultaisen hevosen, jonka avulla hän karauttaa saatuaan omakseen kultalinnun, kultahevosen ja prinsessan. Lopuksi kettu pyytää prinssiä surmaamaan itsensä, jolloin kettu muuttuu prinsessan veljeksi, joka oli auttanut prinssiä kaikissa käänteissä. Zandonain libretto eroaa sikäli Grimmin sadusta, että ketun sijaan neuvojana toimii Lintunen, josta kuoriutuu lopuksi Rosabellan veli. Satu tapahtuu vuonna 1200 Lumotussa metsässä.

Libreton henkilöt

Kultalintu	sopraano
Riccardino	tenori
Rosabella	sopraano
Terziglion kuningas	basso
Matrigna, Noita	altto
Kokki	basso
Paha haltijatar	altto
Lapsi	sopranino

Lisäksi Tarocchin kuninkaan (Rosabellan isän), Fiordispinan (Noidantyttären), Fanten (Terziglion sotilas) ja Ancellan (Prinsessan palvelustytön) roolit ovat puherooleja.

Juoni

I NÄYTÖS: Terziglion lumottu metsä

Ooppera alkaa keskustelulla pahasta Noidasta.

Lintunen ja seitsemän Kyyhkystä kertovat, että Fiordispina, ilkeän Matrigna-noidan hirvittävä tytär tahtoisia mennä naimisiin prinssin kanssa. Saavuttaakseen tämän, Noita lumouksen keinoin vakuuttaa Terziglion kuninkaan, joka on hänen miehensä, että tämän Riccardino-pojan pitäisi naida hänen tyttärensä. Kuningas kertoo pojalleen seitsemän tytön ja erään toisen kuninkaan, Tarocchin kuninkaan, pojan katoamisesta, mihin syynä on Noidan pahasta taiasta. Niinpä hän ehdottaa pojalleen Fiordispinan naimista välttääkseen Noidan myöhempiä konnankoukkuja.

Riccardino on epätoivoinen ja saa isältään neuvon mennä etsimään morsianta korkeintaan vuoden ja päivän ajan. Lintunen ja Kyyhkyset kiirehtivät auttamaan Riccardinoa. Eritoten Lintunen alkaa neuvoa, miten mies voisi tavoittaa neidon, joka olisi hänen ”rakkain morsiamensa” (più bella sposa).

Romanza Lontano, lontano, näytöksen lopussa; Lintunen osoittaa Riccardinolle tämän kohtalon määränpään, Rosabellan linnan (il castello di Rosabella).

II NÄYTÖS: Tarocchin valtakunnan puutarhat

Aluksi esittäytyy Rosabella, kaunis prinsessa, joka on onneton Noidan kirouksen takia, minkä vuoksi jokainen neidolle lupautunut sulho löytää kuoleman. Ancellan kertomus muistuttaa paljossa Prinsessa Ruususta (Bella addormentata): Rosabellan syntymään juhlistamaan oli kutsuttu kaksitoista Haltijatarta, muttei kolmattatoista, joka oli niin muodoin suuttunut.

Kaksitoista Haltijatarta muistelevat, että paha taika olisi murrettu. Mutta Noita keskeyttää muistaen pahan taian, mutta Lintunen rohkaisee Rosabellaa olemaan menettämättä toivoa. Riccardino saapuu ja suutelee neitoa, mutta hän kuitenkin unohtaa Lintusen neuvon, ja kun hän tervehtii läheisiään, joutuu hän alistumaan talon isännän, Tarocchin kuninkaan arviolle.

Välttääkseen kärsimyksen vaaran (uskallettuaan ryöstää kuninkaan tyttären) Riccardinon täytyy selvitä kolmesta arvoituksesta, mistä hän suoriutuukin Lintusen avulla. Kuningas on onnellinen voidessaan suostua antamaan tyttärensä käden Riccardinolle, mutta Lintunen kertoo Riccardinolle, että hän ei ole vielä vapautunut vaarasta. Hän ei voi ”lepuuttaa silmiään kaivon partaalla” (riposar sul ciglio del pozzo).

Romanza Riccardinon toistamana.

III NÄYTÖS: Terziglion valtakunnan valtaistuinsali

Vielä kerran Riccardino on unohtanut Lintusen neuvon (tässä on samankaltaisuus Grimmin sadun päähenkilön, Bertrandon kanssa), ja kun hän on menettänyt rakkaansa, joka on teljetty salamantereiden kuoppaan. Noita valmistelee Fiordispinan ja Riccardinon häitä. Koomisessa kohtauksessa Kokki kertoo, että Lintunen on saanut hänet nukahtamaan, koska paisti on palanut ja astiat ovat rikkoontuneet. Niinpä he eivät voineet viettää Riccardinon ja Fiordispinan häitä.

Kyyhkyset ja Lintunen ennakoivat Riccardinon tuloa kohtaukseen, sillä tämä auttaa Rosabellaa pääsemään pois kuopasta, jonne nyt puolestaan heitetään noita ja Fiordispina. Paha taika on murrettu: Lintunen muuttuu Rosabellan veljeksi ja Kyyhkyset Terziglion seitsemäksi tyttäriksi.

Näytöksen alussa kuullaan Kyyhkysten kuoro (coro delle Colombelle): Sventura, sventura.

Lopussa rakkaus voittaa ja kaikki ryhtyvät iloiseen tanssiin.

Conchita

Conchita (1911, Milano), oli alun perin nelinäytöksinen, mutta lopulta puolitoista tuntia kestävä opera in cinque quadri (00ppera viidessä kuvassa), Maurice Vaucairen ja Carlo Zangarinin librettoon Pierre Louys’n romaanin La femme et le pantin (Nainen ja nukke, 1898) mukaan. (Vieressä Leopoldo Metlicovitzin ensi-iltajuliste, jossa on kuvattuna nimiroolin esittäjä säveltäjän tuleva vaimo Tarquinia Tarquini (1917–); lähde Femmes fatales at the opera (2011).) Oopperassaan Zandonai yhdistelee verismoa ja espanjalaista musiikkia, sillä tapahtumapaikkana on Sevilla. Yhteyksiltä juonen ja osin musiikinkin tasoilla ei voi välttyä, sillä Bizet’n Carmenin tavoin Conchitan alussa näyttämönä on tupakkatehdas. Erona on se, että Conchita päättyy pääparin osalta onnellisesti. Oopperan musiikki on sangen eloisaa ja liikkuvaisuutta ja edustaa pikemminkin komediaa kuin vakavaa musiikkiteatteria.

Kuva 1: Sikaritehtaassa kesäpäivänä 1900-luvun alussa

Työläisnaiset, Conchita (sopraano) mukaan lukien ovat enemmän kiinnostuneita juoruilusta kuin työnteosta. Tehtaassa vierailijoiden joukossa Conchita tunnistaa Mateo de Diazin (tenorin), joka on rikas espanjalainen ja kuvernöörin sukulainen ja oli vuotta aiemmin pelastanut Conchitan väkivaltaisen poliisin kynsistä. Molemmat muistavat heti toisensa, ja Conchita kutsuu miehen kotiinsa vielä samana päivänä nauttimaan kultaisen ”Napoleonin”.

Kuva 2: Välinäytös kadulla

Conchitan kotona

ÄITI
Terve Maria, armoa täynnä
Herra (olkoon) kanssasi, siunattu…

Conchitan äiti (mezzosopraaano) on tyytyväinen, kun tytär esittelee hänelle kauniin ja hyväkäytöksisen, rikkaan ja hyvän miehen. Äiti haluaa kiihkeästi mennä kaupungille ostoksille, joten Conchita lähettää hänet pois, jotta voi olla kahden Mateon kanssa. Seuraa lemmenduetto ”Il tuo labbro é di flamma” (Huulesi ovat liekkiä), vaikka Conchita ei ole täysin vakuuttunut miehen aikeista, koska kyse voi olla vain seikkailusta.

MATEO
Huulesi ovat liekkiä!

CONCHITA
Vaietkaa!

MATEO
Kuin lemmenjuoma, minua
värisyttää hyväilysi!
Huuleni palavat sielä
suudelmiesi taivaallisesta
lämmöstä, oi Conchita!

He vannovat kuitenkin ikuista rakkautta suudelmin, joten Conchita antautuu, ja he sopivat tapaamisesta seuraavana päivänä.

CONCHITA
Kyllä Mateo,
huomenna olen sinun, rakkaani…

MATEO
Niin, huomenna odotan sinua
talosi edessä.

CONCHITA
Olen siellä, rakkaani…

MATEO
Ja nyt, tervehdi äitiä…Äitiä!

Kun Mateo lähtee, häntä vastaan tule Conchitan äiti, joka on niin köyhä, että silkasta myötätunnosta hän antaa tälle rahaa, mikä tekee äidistä ikionnellisen. Conchita on kuitenkin järkyttynyt, sillä hän ajattelee Mateon ostavan hänen rakkautensa rahalla. Hän vannoo, ettei näkisi enää Mateota ja ryntää ulos talosta.

Kuva 3: Tanssisalissa

Kuusi kuukautta on kulunut, ja Conchitasta on tullut flamenco-ballerina, tanssisalin liehitellyin ja piiritetyin vetonaula. Mateo löytää nyt taas pitkään etsimänsä Conchitan. Vaikka Mateo on kauhuissaan Conchitan muuttuneesta olemuksesta, kiehtoo häntä neidon provokatiivinen tanssiminen. Yllättäen Conchita sopii seuraavaksi päiväksi tapaamisen Mateon kanssa. Sitä ennen Conchita on flirttaillut Moreniton kanssa.

CONCHITO (Morenitolle)
Sinulle, sydämeni!
Sinä, Morenito!

MATEO
Tämä on liikaa!

ja

Kuva 4: Aita; ”Kalteriportti”, katu jolla Conchita talo sijaitsee

Mateo tulee sovitusti Conchitan talolle. Conchita testaa nyt Mateon rakkauden pysyvyyttä eikä päästä Mateota sisään, vaan huutaa sen sijaan Morenito, jonka kansa Mateo oli nähnyt edellisenä päivänä Conchitan tanssivan ja joka pilkkaa Mateota. Pilkkapuheiden jälkeen Mateo horjuu pois paikalta.

Kuva 5: Pieni huone Mateon talossa

Mateo muistelee epätoivoisena ja maahan lyötynä edellistä iltaa. Kun Conchita saapuu, puhkeaa valtava riita, ja Mateo satuttaa Conchitaa, mutta tulee heti järkiinsä. Conchita huomaa lopultakin, kuinka paljon Mateo häntä rakastaa ja paljastaa itsekin omat vastaavat tunteensa.

MATEO
Niinkö viheliäinen olen!
Mitä olen tehnyt? Minä…Mateo!

CONCHITA
Mateo!

MATEO
Mitä olen voinut tehdä!
Häpeä!

CONCHITA
Oi Mateo! Kuinka minua rakastatkaan!
Anna anteeksi: myös minä rakastan sinua!

Conchita vannoo, ettei Morenito ole ollut koskaan hänen rakastajansa. Pari syleilee autuaasti toisiaan.

CONCHITA & MATEO
Ah, miten rakastankaan sinua!

ja

Ikkuna (poistumis)tienä

La via della finestra (Ikkuna tienä; Pesaro, 1919), commedia musicale in tre atti, on Zandonain seitsemäs ooppera. Toisen version (1923) säveltäjä revisoi kaksinäytöksiseksi. Se on sävelletty Giuseppe Adamin librettoon Eugène Scriben mukaan.

Juoni

I NÄYTÖS

Syvällä tosacanalaisella maaseudulla olevassa huvilassa 1800-luvulla nuori morsian Gabriella (sopraano) elää piinaavassa suhteessa aviomies Renaton (tenori) kanssa. Häntä koettelee jatkuvasti oman äidin, Markiisittaren (mezzosopraano), tungetteleva läsnäolo.

(Zandonai: La via della finestra, 1920)

Kohtaus käynnistyy rajulla riidalla: Gabrilla ja äiti syyttävät Renatoa siitä, että tämä ruokkii kiinnostusta naapuri Kreivitär Certaldia (sopraano) kohtaan, joka on kutsunut avioparin. juhlaan. Renato vaatii osallistumista, mutta molemmat naiset yrittävät estää miestä sulkemalla hänet protestiksi yhteen huoneeseen.

RENATO
Hulluutta!

MARKIISITAR
Ei! Ylimielisyyttä!

GABRIELLA
Rikollista!

MARKIISITAR
Häpeä!

RENATO
Mustasukkaisuus tekee
teistä hulluja!

MARKIISITAR
Vaadin kunnioitusta!

GABRIELLA
Vaadin tottelevaisuutta!

MARKIISITAR
Tässä ei ole enää mitään rajaa!

GABRIELLA
Kärsivällisyyteni nyt
vuotaa yli!

RENATO
Sinun? … Minun!

MARKIISITAR
Uskallatte näin paljon?

GABRIELLA
En kuole siihen!

RENATO
Kyykäärmeet! Kyykäärmeet!
Litistän teidät!

Näyttämölle astuu Markiisi Zio (baritoni), henkevä ja päättäväinen mies. Kuultuaan Renaton kertomuksen Markiisi kehittelee suunnitelman jännitteiden lieventämiseksi. Sillä välin Gabriella raivostuneena Renaton syytöksistä, että hän olisi liian dramaattinen, uhkaa itsemurhalla. Teatraalisena eleenä hän heittäytyy ikkunasta, mutta putoaa strategisesti hyvin aseteltuun heinäkuormaan, paljastaen huijauksen naurulla, joka ei oikeastaan kuuluisi tilanteeseen.

GABRIELLA
Pääsy alas tämän ikkunan kautta tuntuu
minusta tuntuu turvalliselta…
Voin heittäytyä pelotellakseni häntä
Mutta heinärattaat, jotka olivat alhaalla,
sitä vastoin tiedän, ovat siellä.

MARKIISITAR
Miten ovela lapsenlapsi…
Miten pieni hepsankeikka…

GABRIELLA
Älkää sanoko…vaietkaa,
ettei hän tietäisi,
Olisi vahvempi, olisi pelottavampi…
mutta sitä vastoin
tällä kertaa näette

MARKIISITAR
Mitä, lapsi?

GABRIELLA
Että kuolen todellakin!

Ensinäytös sulkeutuu maalaisten kuorolla, mikä heijastaa iloista atmosfääriä ja tapauksen riehakasta luonnetta.

METSÄSTÄJIEN KUORO
Markiisitar, laaksosta
kajahtaa signaali!
muttei pensas,  ei kivenjärkäle,
ei metsikkö enää onnistu
pelastamaan ansalta
arvokasta vihollista.

II NÄYTÖS

Tarina siirtyy eloisaan maalaisympäristöön. Giovanna (sopraano), Renaton taloudenhoitaja, järjestää juhlan, jotta vietettäisiin avioliiton vuosijuhlaa. Kohtaus elävöityy kansantanssien avulla, ja vanhalla toscanalaisella Trascone-tanssilla on siinä keskeinen osuus.

Renato osallistuu innokkaasti aiheuttaen uudestaan Markiisittaren ja Gabriellan kiukun samalla kun Gabriella uhkaa jättää miehensä. Markiisi Zio keskeyttää vielä kerran tilanteen suunnitelmallaan. Keskustelun aikana Renaton kanssa hän vakuuttaa Gabriellan, joka on piilossa lähellä ja kuuntelee sovinnon mahdollisia ehtoja. Erityisin niistä on se, että Gabriellan pitää palata aviomiehen luo ”samaa kautta kuin hän oli lähtenytkin”: ikkunasta.

MARKIISITAR (lukee)
”Sanokaa tyttärellenne, että
olen valmis avaamaan sylini
ja ottamaan hänet yhä kotiini,
kunhan hän palaa samaa reittiä
kuin hän oli valinnut poistuakseen:
ikkunan kautta…

GABRIELLA & GIOVANNA
Ikkunan kautta…

Lopulta Gabriella hyväksyy erikoisen uhkavaatimuksen. Giovanna avulla hän nousee tikkailla hyvilan parvekkeelle ja pyytää nöyrästi anteeksiantoa. Nousun ylös Zandonai kuvaa lähes onomatopoieettisesti.

Renato ottaa hänet avosylin vastaan ja Zio pyytää Markiisitarta liittymään juhlallisuuksiin. Ooppera päättyy kepeässä ja sovinnollisessa ilmapiirissä, mitä korostaa melodia, joka julistaa kevättä ja uudelleen löydettyä rakkautta.

Julia ja Romeo

Giulietta e Romeo (1920-21; Rooma, 1922), tragedia in tre atti, Arturo Rossaton librettoon. (Viereinen kuva: Francesco Hayez (1791-1882), Romeon viimeinen suudelma Julialle (1823); Villa Carlotta, Sala di Hayez.) Ooppera ei perustu Shakespeareen, vaan häntä varhempiin lähteisiin: Luigi da Porton (1530) ja Matteo Bandellon (1554) kertomuksiin, joista Shakespeare otti aineksia omaan näytelmäänsä (1595).

Siksi Zandonain oopperasta puuttuvat Romeon ystävä Mercutio ja fransiskaanimunkki Lorenzo, sukujen välinen konflikti ei ole kovin kärjekäs, Julian ja Romeon suhde on teoksessa pääosassa ja rakastavaiset kuolevat yhtäaikaa. Verona ja Mantova esitellään vahvasti kansallisessa valossa.

Aiheen sävelityksiä on vähintään yli 30, joko nimellä ”Romeo ja Julia” tai ”Julia ja Romeo”. Tunnetuimpia ovat Bellinin, Berlioz’n, Bernsteinin, Gounod’n, Prokofjevin, Rotan, Tšaikovskin, Vaccain ja Zandonain oopperat, baletit, alkusoitot ja näyttämömusiikit.

I NÄYTÖS

Avausnäytöksessä on naamionäytelmä ja stornello. Tässä naamioidut esittäytyvät:

TEBALDO
Hiljaisuutta!
Pahus vieköön, ken siellä?

NAAMIONAISET
Ah!

ENSIMMÄINEN NAAMIOITU
Herra Tebaldo!

TEBALDO
Oi kauniit naiset!

II NÄYTÖS

Näytös alkaa kuuluisalla soihtutanssilla (Danza del torchio); ks. yllä. Giuliettalta kuullaan keskeinen soolo ”Son la vostra sposa” (Olen morsiamenne), kun hän tapaa Romeon.

ROMEO
Puhu, kukkainen!

JULIA
Olen morsiamenne.
Olin siunattu salaa kanssanne,
jumalan edessä ja ikuisesti!
Ihana herra, nyt olette minun
kuten jo olitte ilman syntiä.
Mutta vielä kaukana olen
sydämestänne, mutta
en teitä tahdo kuitenkaan seurata.
Ottakaa minut, viekää minut kauas,
pelastakaa minut,

III NÄYTÖS

Näytöksessä esiintyy katulaulaja Il cantatore, jota väki tervehtii ”Oè!”-huudoin.

KANSANJOUKKO
Laulaja! Oè!

LAULAJA
Jumalan kansa, tytöt,
lapsoset ja naiset!
Tehkää tilaa vähäisemmälle
vapaaherralle, ah!

KANSANJOUKKO
Pilailua! Laula!

Sinfoninen intermezzo kuvaa Romeon ratsastusmatkaa (Cavalcata di Romeo) Julian tykö.

Romeolla on itkunsekainen soolo ”Giulietta! son io!”.

ROMEO
Julia! Se olen minä!
Minä, etkö näe minua?
Minä joka en itke enää.
Minä joka sinua pyydän hartaasti,
minä joka tulen kaatumaan
kuolleena jalkojesi juureen:
siksi autuaana ja epätoivoisena
kuolen ilman sinua, sieluni.
Näin Julia.
Mutta kylmät kädet
nyt hiuksillesi
haluan laittaa.
Tahdon asettaa sydämeni
sinun sydämesi päälle,
ja huulet, joita kyyneleet ovat
raastaneet, tahdon huulillesi,
huulillesi rakkaani.

Giulietta ja Romeo kokevat yhteisen kuoleman.

JULIA
Romeo!

ROMEO
Julia!

ROMEO
Hyvästi Julia…

JULIA
Ikuinen rakkaani,
jumalan haltuun!

 

Lähteet ja kirjallisuutta

Takaisin ylös