Ottorino Respighi
Alfredo Casellan, Ildebrando Pizzettin ja Gianfrancesco Malipierin ohella Ottorino Respighi kuuluu italialaiseen säveltäjäryhmään nimellä ”Sukupolvi 1880”, sillä he syntyivät muutaman vuoden sisällä 1880-luvun taitteessa (1879-1883). Franco Alfano voisi myös kuulua samaan ryhmään, vaikka hänen tyylinsä erosi muista. Sukupolvea luonnehti – toki yhä oopperan lisäksi – paluu italialaisen soitinmusiikin säveltämiseen, jota tosin oli elvyttänyt jo ”Sukupolvi 1860”: Giuseppe Martucci, Marco Enrico Bossi ja Giovanni Sgambati.
Ottorino Respighi (1879–1936) oli toki orkesterin taikuri, joka muistetaan parhaiten orkesteriteoksistaan, mutta hän sävelsi myös kymmenen oopperaa, joista kaksi on jäänyt esittämättä. Niistä La bella dormente nel bosco (Prinsessa Ruusunen), La campana sommersa (Uponnut kello), Belfagor, La fiamma (Liekki) ja Lucrezia ovat nauttineet kohtuullista suosiota. Respighi on yksi suurista Italian näyttämösäveltäjistä 1900-luvun alussa Puccinin ohella käyttäessään sekä myöhäisromanttista ja harmoniselta kieleltään modernimpaa sävelilmaisua, minkä lisäksi hänen vanhan musiikin hyödyntämisensä rikastutti merkittävästä italialaisten säveltäjien keinovaroja.
Prinsessa Ruusunen
La bella dormente nel bosco (Prinsessa Ruusunen; Rooma, 1922), fiaba musicale (musiikkisatu), Gian Bistolfin librettoon Charles Perrault’n sadun La Belle au bois dormant (1697) pohjalta. Oopperaversio on 2. versio (1934, Torino). (Viereinen kuva: Jenny Harbour, Sleeping Beauty, from My Book of Favourite Fairy Tales, 1921.) Varhaisversio (1922) sai ensiesityksensä Vittorio Podreccan marionettiteatterissa, vaikkakin orkesterin ja laulajien kera.
Respighi piti teostaan ajan melodraaman viattomana pilkkaamisena. Se on synteesi säveltäjän monityylisyydestä ja musiikillisesta huumorista. Respighi halusi oopperallaan kunnioittaa monia keskeisiä säveltäjiä: Wagneria, Massenet’a, Debussyä, Puccinia ja Stravinskia. Wagneria hän siteerasi Siegfriedin Reinin-matkasta (kun Prinssi matkaa linnaan), Freia-aihetta (Vihreän haltijan melodraamassa), Brünnhildin heräämiskohtausta (Prinsessan heräämiskohtaksessa) ja Mestarilaulajia (Lääkärikohtauksessa). Puccini näyttäytyy finaalin lemmenduetossa. Respighin oopperaorkesteri koostuu seitsemästä puhallinsoittimesta, jousista, celestasta, pianosta ja cembalosta. Orkestraatio on niin ihastuttavaa kuin vain Respighi sen osaa. Sinisellä haltijattarella on koloratuurisopraanon vaativa ja loistokas rooli. (Alla pianopartituurin ensimmäinen sivu.)
Juoni
Viheriöivä maaseutu 1620, jossa käki ja satakieli kilpailevat laulullaan, minkä tanssivat sammakot keskeyttävät. Kuninkaan suurlähettiläs ja airut ilmoittavat ilmoittavat Prinsessan syntyneen ja kutsuvat kaikki haltijat juhlimaan. Sininen haltijatar seurueineen saapuu ja he ilmoittautuvat suostuvansa kummeiksi. Linnan isossa hallissa ilveilijä laulaa koomisen kehtolaulun. Ruusunymfit tanssivat hitaan valssin. Seremonian keskeytyy vihaisen Vihreän haltijattaren tuloon, kun tämä ilmoittaa Prinsessan 20-vuotiaana pistävän sormensa värttinään ja vaipuvan ikuiseen uneen. Kuningas käskee hävittää kaikki rukit ja Sininen haltijatar aikoo valvoa Prinsessaa.
Vuodet ovat kuluneet. Linnan unohdetussa tornissa vanha nainen istuu rukin ääressä ja hyräilee laulua yksinäisyydestä. Nainen lähtee etsimään lisää villaa, jolloin Prinsessa astuu sisään kevätlaulun kera. Hän tervehtii Kissaa, joka esittelee tälle värttinän ja he kaikki kolme tanssivat. Nainen opettaa Prinsessalle rukin käyttöä, ja tämä pistää sormeensa nukahtaen saman tien. Nainen lähtee hakemaan apua, ja värttinä tanssii Prinsessan ympäri. Neljä lääkäriä tutkii Prinsessaa löytämättä sairauden laatua. Kuningas ja Kuningatar laulavat valitusdueton ja hautajaisia valmistellaan. Valittajat laulavat, mutta mikään ei tunnut tepsivän nukkuvaan neitoon, ei lempiruuat eikä edes Straussin lempeät sävelet. Sininen haltijatar neuvoo Prinsessan asetettavaksi näytille alkoviin, niin että Prinssi voisi herättää tämän suudelmallaan. Hyräilevät hämähäkit kutovat hopeisen vaipan kaiken ylle.
Toiminta jatkuu yli 300 vuoden jälkeen, vuonna 1940. Loppu tapahtuu metsässä, jossa puunhakkaaja laulaa kumppaneidensa kera. Prinssi Huhtikuu saapuu metsästysseurueensa kera. Mukana on myös ”Papermetsästäjien” eli rikkaan amerikkalaisseuran jäseniä, joiden päänä on Hra Dollari-Shekki. Tämä on valmis ostamaan Prinsessan. Kuullaan cake-walk numero. Neuvottelujen jälkeen Prinssi jättää hevosensa ja lähestyy norsunluulla katettua linnaa. Sisällä Prinssi kuulee hovi-ihmisiltä, että vain kevään inspiroima rakkaus voi herättää Prinsessan. Iso hämähäkki yrittää kutoa Prinssin verkkoonsa, mutta tämä hajottaa verkon ratsastuspiiskallansa. Prinssi näkee Prinsessan, saa tämän heräämään sudelmaan, mitä seuraa rakkausduetto. Sininen haltijatar muuttaa taikasauvallaan vanhan huoneen valtaistuinsaliksi. Kaikki riemuitsevat. ”Paperimetsästys”-ryhmä tuo paikalle aiemmat 1600-luvun ihmiset ja väki tanssii uuden ajan foxtrottia.
Belfagor
Belfagor (1923, Milano), commedia lirica in un prologo, due atti, un epilogo, Claudio Guastallan librettoon, joka perustuu Ercole Luigi Morsellin komediaan, jonka taustalla on Niccolò Macchiavellin kertomus Belfagor arcidiavolo (Arkkipaholainen Belfagor). Ensi-illan johti Antonio Guarnieri. (Kuva yllä: J.A.S. Collin de Plancyn Dictionnaire Infernal, 1863.) Oopperassa Paholainen yrittää naida aatelismieheksi pukeutuneena ihmisnaisen antamalla tämän isälle lahjaksi rahaa.
Oopperan futuristiset piirteet ihastuttivat mm. Filippo Tommaso Marinettia (1876-1944, joka oli runoilija ja futurismi-taidesuunnan perustaja, utopismin ja symbolismin edustaja; hän laati Futurismin manifestin (1909) sekä Fasismin manifestin (1919). Muuan kriitikko syytti Respighin oopperaa ”epänautittavaksi” (S. A. Lucani), ja toinen, tunnetumpi kirjoittaja syytti säveltäjää siitä, kun tämä yhdistää koomiseen oopperaan ”tarunomaista ja veijarimaista, ihmeellistä ja sentimentaalista” (Gaetano Cesari). Oopperan musiikin futurismi viitannee musiikin oikullisiin eleihin ja niiden runsaaseen vaihteluun, sointuihin, joissa on kromatiikkaa luovia lisäsäveliä sekä kvartti-intervallin läpikotaisuuteen niin melodiikassa kuin ennen kaikkea kvarttiharmonioissa.
Juoni
PROLOGI
Oopperan avaa Candidaa (sopraano) kyselevä Baldo (tenori), ja Candida puolestaan valittaa, kun Baldon pitää lähteä aina merelle, vaikkei mies haluaisikaan. Belfagor (baritoni) ilmaantuu pikkukylään Toscanan rannikolla. Hän tapaa apteekkari Mirocleton (basso) ja molemmat esittäytyvät: Mirocleto on lääkärin lisäksi hajusalvan tekijä, Belfagor on arkkipiru.
MIROCLETO
(accorrendo)
Quid video? Vosustrissima
soffre di morbus sacer?
La mia bottega è prossima:
ho il farmaco infallibile.
BELFAGOR
(alzandosi)
No, non v’incomodate! Sto già meglio.
MIROCLETO
Non saprei dirvi tutto il mio dolore
s’io fossi stato involontaria causa…
BELFAGOR
Risparmiate il dolore: è già passato.
Voi dunque siete medico?
MIROCLETO
Molto di più: maestro Mirocleto
emerito unguentario, sempre agli ordini
del signor…
BELFAGOR
Belfagor.
(si stringono cordialmente la mano)
Mirocletolla on kolme naimaikäistä tytärtä, kun taas Belfagorilla hänellä on alamaailmasta saatu tehtävä. Belfagorin on selvitettävä, onko avioliitto tosiaan helvetti ihmiskunnalle, kuten monet sanovat saavuttuaan alamaailmaan. Tehtävää varten Belfagorilla on kosolti rahaa käytettävissään, peräti satatuhatta dukaattia, jotta hän löytäisi vaimon ja viettääkseen kymmenen vuotta tämän kanssa. Tuo summa saa Mirocleton silmät kiilumaan, joten hän haluaa esitellä paholaiselle tyttärensä.
BELFAGOR
la quale cadde sopra l’umilissimo
Belfagor, arcidiavolo
e vostro servo, cui furono dati
centomila ducati
e istruzioni precise e perentorie:
venire al mondo e prender moglie subito…
MIROCLETO
(Centomila ducati!)
BELFAGOR
..E con lei vivere
dieci anni e poi tornarsene
e riferire quali siano i carichi
e le comodità del matrimonio.
MIROCLETO
(Centomila ducati!)
BELFAGOR
Ho preferito
questa gentile terra di Toscana,
fior d’ogni terra, ove ciascuna donna
tanto gentile e tanto onesta pare;
ATTO PRIMO
Tietämättä mitään isän suunnitelmista Candida ja Baldo unelmoivat yhteisestä kodista ja lapsesta kehdossa.
BALDO
(con un ginocchio sul divano)
E dal tuo labbro un dolce canto scende:
canto di ninna nanna…
CANDIDA
Un bimbo, un bimbo! Una testina bruna
con i capelli a onda
come i tuoi, Baldo…
(gli passa le dita tra i capelli)
BALDO
(guardandole amorosamente le trecce d’oro)
O una testina bionda…
CANDIDA
…e dondola la cuna…
Si udrà un suono di campana.
BALDO
(riscuotendosi)
Amore, amore, è giorno!
Addio, Candida…
Belfagor esittäytyy nyt rikkaan ja kauniin Ipsilonnen valeasussa ja kuvailee upeaa linnaansa. Fidelia (sopraano) ja Maddalena (sopraano) ovat hulluna mieheen, mutta tämä hylkää kaksi ensimmäistä tytärtä ja valitsee kolmannen tytön, Candidan, joka sen sijaan vaikuttaa välinpitämättömältä.
BELFAGOR
(Ipsilonne)
Di quelle due, nessuna.
MIROCLETO
(offeso)
Nessuna? O che si scherza?
Eppure… Mi sembrò…
BELFAGOR
(Ipsilonne)
Preferisco la terza.
MIROCLETO
(un po’ pensieroso)
Ah! Candida. Però…
BELFAGOR
(Ipsilonne)
(con grande enfasi)
«Candida»! Nome lunare!…
Ala di cigno che batte
su l’acque chiare!
Splendore di marmo polito!
Odore di giglio!
Freschezza di neve non tocca,
di spuma di mare!
Dolcezza di panna di latte
che si scioglie
in bocca!
Nome che mette appetito!
Mi piace. La piglio
per moglie.
Avete capito?
MIROCLETO
Ho capito. Solamente..
Mirocleto ja hänen vaimonsa Olimpia (mezzosopraano) ajattelevat vain rahaa ja antavat tytön Ipsilonnelle. Candida on epätoivoinen, sillä hän rakastaa vain merimies Baldoa.
CANDIDA
O Baldo, o Baldo mio, non odi il pianto,
non odi il grido del mio cor profondo!
Accorri, accorri! Io sono tua soltanto
e difendo il mio amore contro il mondo!
ATTO SECONDO
Näytös alkaa paholais- ja inferno-musiikilla.
Kuukauden päästä ollaan Ipsilonnen ylellisessä palatsissa. Candida on pakotettu naimisiin Ipsilonnen kanssa, vaikka hän on tuskissaan ja yrittää yhä vannoa rakkauttaan epäilevälle Baldolle. Candidasta tulee morsian (la sposa),
ja häihin kuuluvia tansseja soitetaan.
Ipsilonne riemuitsee, kun Candida on vihdoin hänen, mutta morsian onnistuu vetoamaan pelkoonsa ja haluaa odottaa keskiyöhön ennen antautumista, saatuaan ensin Ipsilonnen uskomaan, että hän olisi valmis viettämään yön miehen kanssa. Candida juonii niin, ettei avioliitto saa täyttymystä.
BELFAGOR
(Ipsilonne)
Ah, finalmente mia!
Questa piccola mano più non fugge
le mie mani curiose ed impazienti
ed io ti stringo sul petto, e tu senti
il fuoco che mi strugge
e il desiderio che dentro mi rugge.
CANDIDA
(ritraendosi, poi con falsa umiltà)
No… mi fate paura!
Voi siete il mio signore
ed io son cosa vostra, creatura
deboletta, che langue
e trepida s’arrende
ah! ascinata da cotanto ardore…
Lopulta Candida Baldon auttamana onnistuu pakenemaan, ja Ipsilonne jää turhaan huutamaan neidon perään.
EPILOGI
Candida ja Baldo löytävät turvapaikan arkkipiispa Don Biagion (basso) luota, sitten kun tämän palvelijatar Menica (mezzosopraano) suostuu päästämään yöaikaan pariskunnan sisään. Belfagor ilmaantuu seuraavaksi kylän torille pukeutuneena kulkuriksi. Belfagor onnistuu herättämään Baldossa epäilyn, että Candida olisi menettänyt neitsyytensä Ipsilonnen kanssa. Hän laskettelee pajunköyttä rikkaan muukalaisen viettelytaidoista ja kyltymättömyydestä.
BELFAGOR
(il vagabondo)
E in tante notti… Nient’altro? Giusto quello,
giusto quello era l’uomo da farsene zimbello!
Conquistator di femmine! Seduttor provetto!
Uno stallone! Un riccio! Un mandrillo! Un galletto!
Chi volete che creda? Eh via! Scommetterei
che questa novelletta la va spargendo lei,
la sposina… per tender una pania, o chi sa,
forse solo per fingersi una verginità…
Voi ve la sposereste? Né voi, penso, né alcuno…
Io, per me, non vorrei gli avanzi di nessuno!
Täten Belfagor saavutti tavoitteensa pidettyään hauskaa neidon kustannuksella, minkä jälkeen miekkonen häviää. Candida yrittää turhaan vakuuttaa Baldolle, että kulkuri on valehtelija. Baldo suostuu hyväksymään Candidan selitykset vain jos Candida saa Madonnan tekemään ihmeen, mikä tapahtuukin, kun kirkonkellot alkavat soida itsekseen.
ALCUNI
Chi muove le campane
nel cielo sonnolento?
La campana sommersa
La campana sommersa (Uponnut kello; Hampuri 1927), opera in quattro atti, Claudio Guastallan libretto perustuu Gerhart Hauptmannin näytelmään Die versunkene Glocke (1896), ja myös oopperan ensiesitys oli saksaksi. (Vieressä Heinrich Vogelerin piirtämä näytelmän kansilehti, 1898.) Ricordi ei välittänyt aiheesta, joten oopperan julkaisi saksalainen Bote & Bock. Hauptmannin runon oli tosin säveltänyt jo Heinrich Zöllner (1899, Berliini). Respighin versio oli menestys niin Saksassa kuin New Yorkin Metropolitanissakin.
Uponnut-aiheisia tai mereen pohjaan osin sijoittuvia teoksia on säveltänyt ainakin Rimski-Korsakov (Sadko, 1898; Legenda Kitezhin näkymättömästä kaupungista ja Fevronija-neidosta, 1908) ja Debussy (Uponnut katedraali, 1910), mutta on vaikea sanoa, onko Respighi saanut niistä vaikutteita, mutta oleskelu Pietarissa (1900-02) Rimskin opissa on hyvinkin voinut tutustuttaa hänet ainakin Sadkoon. Vedenneito-aiheisista oopperoista ei ole pulaa eurooppalaisessa musiikissa. Vedenneito Rautendeleinissa ”Uponnut kello” -oopperassa onkin yhteisiä piirteitä Rusalka-hahmon kanssa.
Uponnutta kelloa on pidetty Respighin monen muunkin oopperan tavoin ”satuoopperana” ja samalla ihmetelty säveltäjän aihevalintaa. Teoksesta voi kuitenkin löytää monia eri kerroksia: kommentti ja pieni hyväntahtoinen irvailu Wagnerin ja tämän nibelungien suuntaan (myös Reinintyttäriä muistuttavat kolme vedenneitoa ovat läsnä), kirkkoinstituution kritiikkiä sekä elämänfilosofiaa, jossa porvarillisuus sitä edustavine ammatteineen sekä avioliittoinstituution proosallistaminen ja illusioille perustuva epätodellisuus ja siihen turvautuminen nousevat vaihtoehdoksi, jota tosin seuraa pettymyt ja haaksirikko.
Teos on orkestroitu värikkäästi Respighin tunnettujen sinfonisten runojen, etenkin ”Rooma-trilogian” tapaan. Oopperan antisankari Enrico on kellonsoittaja, joten musiikki ooppera alkaa heti kirkkailla efekteillä.
Myös Enricon esittelyä leimaavat kellonlyönnit. Eräiden lähteiden mukaan säveltäjää inspiroi huhu, jonka mukaan aallot olisivat kuluttaneet Coneron rannikolla (se kattaa 25 km:n alueen Adrianmeren rannikolla Anconasta etelään) Traven kallioon luolan, josta kantautuva ääni toi mieleen uponneen kellon.
Synopsis ja musiikki
I NÄYTÖS
Vedenneito Rautendelein (sopraano) ilmaantuu heti viattoman tyttömäisenä lyhyen johdannon jälkeen keskellä luontoa ja ihmettelee, kuka hän on ja kyselee vanhempiensa perään:
RAUTENDELEIN
Ondino, olà! Resta in ascolto. Non m’ode.
(Scrolla le spalle e riprende a ravviarsi
la chioma, cantando:)
Chi son io? Piccola fata
son gemmata
fuor del cortice d’ un pino,
o fluii, cerulea ninfa,
dalla linfa
d’ un ruscello cristallino?
Nata son da una carezza
della brezza
alla fiamma
d’un roseto porporino?
Ah, conoscer la mia mamma! …
ah, sapere il mio destino …
Ondino kömpii ulos luolastaan ja on jonkinmoinen kummajainen.
L’ ONDINO
(offeso.)
Brekekekex! Non essere
impertinente, scimmietta … M’intendi?
Sì, scimmia … E dico quorax, quorax, quak,
quak, quak, quak …
RAUTENDELEIN
(ridendo e saltellando.)
Signor zio, se lei s’adira,
giro tondo,
gira gira,
un compagno più giocondo
troverò,
chè son giovine e son bella,
mirondella,
e lo so…
(Con grido di baldanza:)
Eja, giovine e bella!
Fauni kiroaa ihmisiä, jotka ovat kaivaneet luolia, rakentaneet kirkkoja sekä kelloja, joiden kolke on sietämätön, etenkin kun nyt kello on pudonnut veden pohjaan.
IL FAUNO
Sta il nuovo tempio
sull’ardua rupe: sorge
con le finestre acute e con la torre
ed in cima la croce. S’ io non era
già qui s’udrebbe
il bestiale muggir della campana
pendula in alto …
Ah, no! Giace silente in fondo al lago.
Po!are! È stata una celia diabolica …
Otto rozze so”avano, legate
alle corde, e tiravano su il mostro
penosamente; il carro cigolava
per lo sforzo e sofriva anch’esso.
Rautendelein tuntee myötätuntoa kellonsoittaja Enricoa (tenori) kohtaan, ja mies puolestaan ihastuu neitoon.
ENRICO
(in estasi, prendendo la mano della fanciulla
tra le sue mani. Essa la ritrae, esita,
poi l’abbandona indecisa, inquieta.)
Come sei dolce … Resta.
Io già ti vidi … dove t’ho veduta?
Ho lottato, ho servito
per te … per te … Quanto tempo? Volevo
mescolare la tua voce nel bronzo
della campana, disposarla all’ oro
del giorno, quando si festeggia il sole:
ecco il capolavoro
cui tendevo e cui giungere non seppi!
Ed ho pianto tante lagrime di sangue …
La Strega (Noita) eli isoäiti pyytää Reutendeleinia jättämään kuolevaiset rauhaan:’
RAUTENDELEIN
Nonnina, aiuto… muore !
LA STREGA
(appare sulla soglia,
recando in mano una scodella.)
Micio, micino, vieni …
(Volge lo sguardo indiKerente
al caduto e crolla il capo:)
Non c’ è nulla
da fare. È figlio d’uomini e morire
deve. È, così. Lascialo stare: è meglio.
(Sbucano dalla selva otto o dieci SPIRITELLI
e s’aggruppano intorno alla scodella che l
a Strega ha deposto in terra.)
Hulle, hulle, mimmina bella,
ecco il latte nella scodella.
Hulle, hulle, gnomi del bosco,
eccovi il latte e il pane fresco,
il crostino che si rosicchia …
Un po’ per uno e si sparecchia.
Ecco fatto. Più non ce n’ho :
basta per oggi! Sciò, sciò, sciò!
Rautendelein hänkin haluaa omistaa Enricon.
RAUTENDELEIN
O tu che venisti, immune
rimanti, e restami, tuo
e mio, però che niuno
qui entri, nè uomo nè donna,
nè adolescente nè vecchio.
Si nasconde nell’ ombra.
Pappi, Koulumestari ja Parturi ovat tulleet metsään Noidan majalle etsimään kadonnutta Enricoa, ja kun he kantavat miestä paareilla pois, alkaa kuulua kellon itsepintaista kilkatusta.
IL CURATO
Diavolessa!
IL BARBIERE
Tacete:
a esasperarla ci porta sventura.
Järven pohjaan on pudonnut uuteen kirkkoon tehty kello, asialla oli Fauni, jonka hermoon sen jatkuva kalke oli käynyt. Kun tulee täysikuu, kolme faunia ja lopulta paljon muitakin, alkavat tanssia ja laulaa: ”Sorella” (Sisko).
RAUTENDELEIN
Elfe, è caduta nell’ onda
una campana … L’hai vista?
Reutendelein on päättänyt nousta ihmisten ilmoille, mistä Ondino (baritoni) turhaan yrittää saada tätä luopumaan.
II NÄYTÖS
Magda rupattelee naapurin naisen kanssa ja antaa tälle lapset, jotta hän voi keskittyä mieheensä. Lastenkuoro laulaa tutun saksalaisen kansan/lastenlaulun.
CORO DI BAMBINI
Tutti quanti son già qui
gli uccellini! oh, quanti!
Da ogni fronda «uit uit ui!»
da ogni gronda «cirelì!»
fan richiamo e pare, sì,
che ogni ramo canti.
Enrico on uupunut kellon veteen putoamisonnettomuudesta, ja pappi ystävineen on kantanut miehen puolikuolleena kotiin. Magda-vaimo (sopraano) on luopunut toivosta saada kuolemaa odottava mies toipumaan ja tekemään taas työtä.
MAGDA
(Magda è inginocchiata accanto al lettuccio
e porge l’acqua al malato)
Sei desto, Enrico?
ENRICO
(quasi fra sè:)
Morire … morire …
MAGDA
Ah, Enrico, no! … Ch’io tremo tutta, quando
parli così…
ENRICO
Vinci la tua paura
per vivere … chè ti bisogna vivere …
MAGDA
Io non posso … io non voglio … senza te.
Mutta apupappi (basso) on esitellyt Rautendeleinin, jonka uskotaan muuttuneen nuoreksi tytöksi, Magdalle apulaiseksi,
RAUTENDELEIN
Scintilletta, che ti celi
della cenere tra i veli,
col mio fiato, ecco, ti desto
perchè il brodo bolla lesto.
Su, sussurra, canta!
joka pystyy kuin ihmeen kaupalla palauttamaan Enricolle voimat ja tarmokkuuden.
ENRICO
Qual prodigio s’ annunzia? Da qual sonno
mi desto? Il sol di quale aurora folgora
da l’aperto balcone, e si m’indora?
III NÄYTÖS
Kääpiöiden ryhmä takoo taas tarmokkaan Enricon johdolla rautaa (vrt. Wagnerin nibelungit).
ENRICO
Picchia, su, finchè il braccio ti si stronchi.
sconcio poltrone, e non piagnucolare!
Picchia! travàgliati i tuoi cento colpi
Rautendeleinin ja Enricon välille syttyy rakkaus. Enrico on hylännyt Magdan ja haluaa perustaa uuden uskonnon, jolle hän suunnittelee kelloa ja temppeliä, joka ei kuitenkaan ole kirkko.
ENRICO
Guarito sono, rinnovato: sento
in ogni vena, in ogni nervo, gioia
impaziente, rapido vigore,
volonta creatrice. Il Dio m’inspira.
Penso un’opera quale non fu mai
pensata: sopra un prodigioso tempio
un prodigioso coro di campane
nel metallo più nobile, da un’intima
forza agitate.
IL CURATO
Per qual chiesa sarà l’opera vostra?
Pappi yrittää turhaan saada Enricoa peräytymään hankkeesta ja lausuu tälle anateeman, kirkonkirouksen,
IL CURATO
Perduto sei, perduto! L’eresia
è innanzi a te, il peccato è con te;
dietro te versa silenziose lagrime
una donna, e i figliuoli tuoi le bevono.
(ENRICO china il capo, commosso: par che esiti.)
Anàtema sarài sul tempio: nega
l’idolo e torna alla Chiesa verace.
Caccia la meretrice e sarai salvo.
jolloin tämä vastaa: ”On helpompaa soittaa uponnutta kelloa järven pohjassa.” Rautendelein vertaa lemmenhurmiossa Enricoa Balder-jumalaan (vrt. Wagner).
RAUTENDELEIN
Balder, eroe solare!
Balder! Io bacio i chiari sopraccigli
che s’inarcan su gli occhi azzurri e puri…
ENRICO
Sono io dunque, son io simile a Balder?
Fa ch’io lo senta, bimba, ch’io lo creda
e che conservi la mia fede immune.
Discaccia tu lo spettro pauroso
che s’arma di maledizioni oscure,
o sempre amata, o lungamente attesa.
Mutta myöhemmin Enrico saa tietää, että Magda on epätoivoissaan surmannut itsensä hyppäämällä veteen: kun lapset ilmoittavat onnettomuudesta miehelle, vedestä kuullaan kellonsoittoa.
ENRICO
(senza ascoltare)
Dov’è la mamma vostra, dite, dite …
IL PRIMO BIMBO
Mammina.. .
ENRICO
Si … dov’è?
IL SECONDO BIMBO
Giù in fondo al lago.
IL PRIMO BIMBO
Nel lago … Tra i nenufari.
(Squilla da lontananze profonde una campana.
I due BAMBINI sono dileguati. ENRICO balza,
con i capelli irti, gli occhi
sbarrati, livido di terrore.)
ENRICO
La campana … campana …
RAUTENDELEIN
Quale? dove?
ENRICO
La campana sommersa… suona… suona…
Chi ha fatto questo? Non voglio … non voglio!
aiuto!.. aiuto!..
RAUTENDELEIN
Enrico, torna in te.
ENRICO
Suona! Che Dio m’aiuti! Chi fa questo?
Kauhistunut Enrico hylkää Rautendeleinin.
ENRICO
Eccomi, vengo,
vengo! Signore, abbi pietà di me!
(Barcolla, cade, si leva, fugge.)
RAUTENDELEIN
Enrico, resta! … È finita … è finita!
IV NÄYTÖS
Kolme keijua laulavat jälleen kaivon partaalla kuten 1. näytöksessä (vrt. Wagnerilla Reinintyttäret).
Epätoivoinen Rautendelein syöksyy lähteeseen ja hänestä tulee Ondinon vaimo.
L’ONDINO
Con gioia Brekekekex! è invaghita di me!
non ama corna nè ceffi di becco …
lubrico Addio! bisogna ch’ io vada …
M’ intendi!
Enrico on saapunut elämänsä päätökseen. Noita kertoo Enricolle, että hänen temppelinsä palaa.
Noita on kuullut Enricon toiveen nähdä vielä kerran Rautendeleinin, joka näyttäytyy hänelle ”valkoisena kuin Kuoleman enkeli”. Aluksi hän teeskentelee, ettei tunne miestä, mutta sitten hän vastaa hartaisiin pyyntöihin, suutele tätä ja saattaa suloisesti tämän kuolemaan.
ENRICO
Il sole!
RAUTENDELEIN
(singhiozzando ed esultando)
Enrico!
ENRICO
Grazie.
RAUTENDELEIN
(cinge Enrico con le braccia, e lo
bacia in bocca.
Poi con dolcezza materna adagia
il morente e lo compone.)
Enrico!
ENRICO
In alto! Cantan le campane
del sole! Il sole… Ma la notte è lunga…
È l’aurora.
Maria Egiziaca
Maria Egiziaca (Maria egyptiläinen; konserttiversio, New York, 1932; teatteriversio 1932, Rooma), trittico per concerto (Konserttitriptyykki) Claudio Guastallan librettoon, kertoo keskiajalla eläneen Pyhän Maria egyptiläisen elämästä. Libretto perustuu Domenico Cavalcan tekstiin Vite dei Santi Padri (Pyhien isien elämää; 1200-1300). (Vieressä Nicola Benois’n Trittico con angeli, bozzetto per Maria Egiziaca (1931).
Libreton kieli ja musiikki ovat arkaistisia, ja Respighin partituuri sisältää kaikuja ns. gregoriaanisesta laulusta, renessanssimusiikista ja Monteverdiltä. Sinfonisuuttakaan ei ole unohdettu, sillä oopperassa on kaksi välisoittoa, jotka kuvaavat matkoja: ensin merimatkaa, sitten vaeltelua erämaassa.
Synopsis
Aleksandrialainen prostituoitu Maria (sopraano) tuntee äkillistä halua mennä Jerusalemiin. Hän tapaa satamassa nuoren Merimiehen (tenori), joka ottaa hänet laivalleen, sekä Pyhiinvaeltajan, joka myös on menossa Pyhälle maalle mutta joka kiroaa Marian, kun tämä aikoo maksaa matkansa prostituoituna.
Ristin ylistyksen päivänä Jerusalemin ulkopuolella Miesrassun (altto) ja Spitaalinen (tenori) odottavat portin aukeamista, jotta he voivat suudella ristiä. Myös Maria saapuu Sokean naisen (sopraano) kanssa päästäkseen sisälle, mutta Pyhiinvaeltaja estää tämän ja kiroaa uudestaan Marian. Siitä huolimatta Maria yrittää päästä sisälle, mutta ihmeellinen voima pidättelee häntä ja saattaa nuoren naisen hurmioon. Hän kaatuu kynnykselle, saa enkeli-ilmestyksen, tunnustaa syntinsä, saa anteeksiannon ja pääsee astumaan temppeliin.
Useita vuosia myöhemmin apotti Zosimo (baritoni) palaa paastoaikana erämaaluolaan, jonka lähelle leijona on kaivanut kuopan. Hän näkee vanhentuneen Marian. Hän on viettänyt elämänsä, yhteensä 47 vuotta, vaellellen erämaassa harjoittaen katumusta; nyt jumala on johdattanut hänet Zosimon luo. Munkki on vakuuttunut, että kuoppa on tarkoitettu Marian haudaksi. Maria kertoo hänelle tarinansa sekä enkelin johdatuksen Zosimon luo, jotta tämä voi antaa hänelle synninpäästön ja haudata hänet. Molemmat rukoilevat, Maria kallistuu hautaan ja enkelit laulavat herran ylistystä.
Musiikki
I EPISODIO
Ooppera alkaa katolista kirkkolaulua etäisesti mukailevalla melodialla.
Maria puhuttelee Merimiestä ja kysymykseen laivan määränpäästä – ”Or dove fate voi vela?” – Merimies vastaa:
Il marinaio
Chi sa? La stella che in cielo
è più alta, a notte mi svela
la via del mio navigare.
Vai verso il sole che cade
o vêr le chiare rugiade,
azzurre sono le strade tutte
del perfido mare.
Maria pyytää pääsyä laivalle.
Maria
O giovine, ti prego
che tu mi prenda teco.
Così subitamente
mi distringe la mente
non so che voglia strana
di andarmene lontana.
Pyhiinvaeltaja saapuu laivalle, jolloin musiikki muuttuu hartaaksi, askeettiseksi, melodiikaltaan ja harmonioiltaan osin modaaliseksi sekä keskenään homorytmiseksi.
Il pellegrino
Donna, vado pensoso
dell’eterno riposo,
e Cristo mi fa errante
alle sue piagge sante:
in terra di Sorìa
luce la stella mia.
Marian lauluosuudet ovat oopperan musiikissa intohimoisimpia ja tuovat mieleen R. Straussin.
Maria
Straniero, sei forse monaco
di quelli che sugli steli
di colonne si consumano
come pallide candele?
Che di locuste si cibano,
per aver premio nei cieli?
Però sei fatto sì agro.
Pyhiinvaeltaja varoittaa Mariaa.
Il pellegrino
La pecora
marcia vi porta la scabbia!
Bada alla nave, che reggere
i suoi peccati non abbia!
Non ascoltate i demoni…
Vi valga Dio!
Intermedio primo on uljasta musiikkia, joka kuvaa joutuisaa merimatkaa.
II EPISODIO
Episodin aluksi tapaamme Spitaalisen ja Miesraasun.
Il povero
Non è l’ora, fratello?
Il lebbroso
Non so…
Il povero
Ma vegli… È giusto.
Niuno sa l’ora: beato quello
de’ servi, che il padrone troverà
vigilante, fratel mio poverello.
Portti ja risti avautuvat näille kahdelle onnettomalle.
Voci dal tempio
Vexilla Regis prodeunt,
fulget Crucis mysterium.
Sokea nainen taluttaa Mariaa.
La cieca
È qui, straniera.
Il pane che desti alla mia fame
il Signor nostro rende
in azzimo che splende
sopra le mense eterne,
a chi il suo ben discerne.
Dio ti tolga ogni male.
Pyhiinvaeltaja ilmaantuu taasen ja yrittää estää Marian pääsyä portista sisään.
Il pellegrino
Or dove vai?
Guai a te, donna, guai!
Dice il Signore: tu non entrerai
nella mia casa! Malizia di struzzo
che cela il capo non varrà giammai
dell’aquila a fuggire l’occhio aguzzo.
Odottaessaan avuttomana portin aukeamista Maria näkee enkelin ja pyytää anteeksi tekemisiään.
Maria
Nel vano della porta oscura, appare un Angelo raggiante.
No, perdono… Dio, perdono….
Maria on kohdattuaan enkelin jo täynnä toivoa.
Maria
O bianco astore,
angelo del Signore,
che sì mi mordi il cuore
col duro rostro,
umile a te mi prostro,
che verità m’hai mostro
nel divin segno.
Maria rukoilee ristin äärellä pelastusta.
O Salutare,
che non oso nomare,
che non oso guardare,
se mai degnasti
a’ peccator sì guasti
volgere gli occhi casti,
odimi: feci strame di me
a tutte le brame,
seppi tutte le schiume,
tutte le notti al lume
delle fumide faci
colsi gioie fallaci
dai peccati più neri.
Maria näkee nyt valon ja lupaa tehdä niin kuin enkeli on käskenyt ja puhdistautua pyhässä virrassa.
Maria
Subitamente or vedo
la luce vera, e credo.
Ch’ io faccia penitenza
secondo tua sentenza:
la più dura, i tormenti
più lunghi e più cocenti,
ma non l’eterna morte!
Aprimi le tue porte,
mostrami l’aspra via
della salute mia.
La voce dell’angelo
Di là dal fiume sacro
del divino lavacro,
l’eremo pauroso
ti darà buon riposo.
Voci dal tempio
O Crux, ave spes unica!
In hac triumphi gloria
piis adauge gratiam
Reisque dele crimina.
Intermedio secondo kuvaa Marian vaellusta erämaassa. Alussa mukana on kuoro:
Voci dal tempio
O Crux, ave spes unica!
Instrumentaalinen loppuosa sisältää useita tempovaihdoksia: Più mosso, Con anima, Allegro, Allegro con impeto, Meno, Precipitando, Largo, Andante espressivo, Più lento, jossa Andante espressivo tuo mukanaan mielen rauhoittumisen.
III EPISODIO
Viimeinen episodi avautuu Zosimon tullessa ulos luolastaaan hoitaakseen pyhän tehtävän.
Zosimo
Il segno! Ecco: Dio chiama…
Son pronto…
Or leva gli occhi aperti al cielo.
Ogni mia brama,
Signore, in te ho fermato.
Vede nel deserto un’ombra.
Chi sei, che t’avvicini,
ombra dai bianchi crini?
Dei vinti cherubini
o del coro beato?
Marian ja Zosimon duetto on viimeisen episodin keskeisnumero.
Maria
L’ombra dei dì perduti
fa i cieli oscuri e muti
se grazia non m’aiuti
nel dubbioso passaggio.
L’anima mia, buon santo,
è affannata tanto,
ma le allevia il tuo canto
la pena del viaggio.
Zosimo
Il martiro sofferto
tant’anni nel deserto
dell’angelico serto
è il più sicuro gaggio.
Arde negli occhi un riso
che è divino messaggio.
Della mondana cera libera…
Ooppera päättyy ylistyslauluun.
Gli angeli / Zosimo
Laudato sii, Signore!
Tua la gloria e l’onore,
Tue le benedizioni
onde salvi e perdoni,
Tue son l’anime belle
coronate di stelle.
La fiamma
La fiamma (Liekki; 1934, Rooma), melodramma in tre atti, Claudio Guastallan librettoon Hans Wiers-Jenssenin näytelmän Anne Pedersdotter, ovvero La strega (Anna Petersdotter eli Noita, 1908) pohjalta. Näytelmä kertoo norjalaisesta naisesta, joka poltettiin roviolla 1590 noituudesta syytettynä. Respighi ja Guastalla siirsivät tapahtumat kuitenkin 600-luvun Ravennaan. Respighi yhdistää oopperaan perinteistä italialaista laulullisuutta uudempaan, modernihkoon sävelkieleen. Aikalaiskritiikissä pidettiin La fiammaa tosin ”mestariteoksena”, mutta toisaalta sitä verrattiin suorastaan Richard Straussin Salomen jälkeisenä ”ehkä äärimmäisenä askeleena eurooppalaisen oopperan dekadenssissa” (Piero Mioli). Tosin kirkkokohtauksissa Respighi hyödyntää vanhan musiikin tekniikkaa ja arkaaista soivuutta. Tässä oopperan 3. näytöksestä kuoron ja piispan vuorolaulua kirkossa.
Oopperassa kerrotaan noidan tytär Silvanan kielletystä rakkaudesta velipuoltaan Donelloa kohtaan. Kun Silvanan mies Basilio kuolee sydänkohtaukseen, Silviaa syytetään noitakeinojen käyttämisestä ja hänet tuomitaan kuolemaan. (Alla Peter Hofferin piirtämä libreton kansikuva, 1954.)
I NÄYTÖS
Palvelijattaret ja Silvana (sopraano), Bysantin Ravennan käskynhaltija Basilion (baritoni) toinen ja nuorempi vaimo, työskentelevät Basilion palatsissa tämän äidin, Eudossian (mezzosopraano), silmälläpidon alaisina. Silvana on ahdistunut nuoruutensa menetyksestä suljettujen muurien sisällä. Silloin ulkoa kuuluu huutoja, joissa vaaditaan erään noidan kuolemaa. Sisään syöksyy väkijoukon noitana pitämä Agnese (mezzosopraano), jonka Silvana piilottaa, sillä tämä oli ollut Silvanan äidin ystävä ja tiesi äidin noidaksi. Paikalle saapuu Basilion ensimmäisestä avioliitosta syntynyt Donello (tenori), joka on palannut Bysantista ja tervehtii äitipuoltaan Silvanaa, jonka kanssa hän leikki lapsuudessa ja jota kohtaan hänellä on nyt heti helliä tunteita. Isoäidilleen Eudossialle hän tuo reliikin, ja molemmat toivovat, että pakkokarkotus Ravennaan loppuisi pian. Väki ryntää sisään manaajan (basso) johdattamana, ja tämä löytää Agnesin. Agnes haluaa turhaan Eudossialta suojelusta, joten Agnes kiroaa Eudossan ja Donellon sek ennustaa Silvanalle hirmuista kuolemaa. Agnes raahataan roviolle poltettavaksi.
AGNESE
Non voglio morire! Lasciatemi!
Dirò tutto! Confesso! Ma i tormenti, no!
Maledetta sia tu, Eudossia, e il figlio tuo,
e il figliuolo del tuo figlio.
Cani! E tutti voi dilanierà
l’artiglio del demonio!
(a Silvana)
E anche tu sarai domani come me…
Vedo i tuoi occhi!
T’aspetta la stessa sorte!
E verrai maledetta!
II NÄYTÖS
Donello pilailee eräänä iltana palvelijattareiden kanssa, jotka kunnioittavat miestä. Silvana on rakastunut Donelloon ja levittää vääriä syytöksiä niinikään mieheen kiintyneestä Monicasta (sopraano), jonka kanssa Donello flirttailee ja lähetyttää naisen luostariin. Basilio ja Donello saapuvat ilmoittamaan, että Agnese oli syyttänyt Silvanaa noidaksi. Kuolemanrangaistuksen uhalla Basilio kieltää levittämistä tätä väitettä. Basilio tunnustaa vaimolleen, että tämän äiti, joka siis myös oli ollut noita, oli salaperäisten voimien avulla kahlinnut hänet itseensä, joten Silvana oli syntynyt tästä suhteesta, mitä tosin Baslilio nyt katuu hairahduksena. Basilion tunnustus on laaja monologi, jonka Silvana keskeyttää muutaman kerran:
BASILIO
Una potenza misteriosa ardeva
negli occhi di diamante: era
la sua voce gelida come lama.
Io son la prova del suo fascino strano.
Perchè volsi il passo
verso la sua casa oscura?
Chi mi chiamava?
Ed era necessario obbedire
a quel tacito comando
come se ferrea mano mi traesse,
come se stocco mi urgesse alle reni.
Sorrise ambigua e disse:
Io t’aspettavo.
So il tuo destino.
Silvana pelkää, että myös hänen sisällään palaa sama liekki. Miehen mentyä Silvana kutsuu Donellon käyttääkseen kaikki viettelytaidot velipuoleensa, ja kun Donello saapuu, Silvana syleilee tätä ja he viettävät yön yhdessä. Näytöksen lopussa moderni Respighin sävelkieli perustuu kromaattisen basso-ostinaton käyttöön.
III NÄYTÖS
Silvanalla ja Donellolla on intohimoinen duetto.
SILVANA
Io sono nata quella notte,
nell’ora del prodigio,
che tu, amore, m’hai baciata:
di tutto quel che fu prima
d’allora non mi sovviene più.
DONELLO
Nova come l’aurora ogni giorno,
al mio sguardo tu rinasci nel fuoco.
Ond’io sempre ardo.
Eudossia aavistaa kelletyn rakkauden ja onnistuu ylipuhumaan Donellon, jotta tämä palaisi hoitamaan tehtäviä keisaritar Irenen luo Bysanttiin. Turhaan Silvana yrittää taivuttaa sairaalloista miestään olemaan lähettämättä Donelloa matkaan, samalla kun hän tunnustaa rakkautensa tätä kohtaan. Basilio kuolee saamaansa raivokohtaukseen. (Näytöksen loppupuoli tapahtuu San Vitalen basilikassa, jossa laulaa suuri kuoro ja josta Silvana johdetaan roviolle.) Eudossia vie Silvanan kansan eteen ja syyttää tätä murhasta ja noituudesta, johon auttaisi ainoastaan hengenmiehelle, manaajalle tehty pyhä vala. Donello on valmis ottamaan syyn itselleen väärästä rakkaudesta. Mutta Eudossia ei suostu armahdukseen, vaan väittää, että Silvana oli surmannut miehensä taikavoimillaan, ja myös Donello uskoo tähän eikä enää puolusta Silvanaa. Niinpä Silviana romahtaa, ja piispa (basso) langettaa Silvanalle anateeman eli kirkonkirouksen samalla kun väki huutaa ”noita!”.
Lucrezia
Lucrezia (post. 1937, Milano), opera in un atto e tre quadri, Claudio Guastallan librettoon, joka perustuu Liviukseen (Rooman synty, n. 27-9 eaa.; suom. Marja Itkonen-Kaila, 1994) ja Shakespearen näytelmään The Rape of Lucrece (Lucretian raiskaus). Lisäksi André Obeyn näytelmä Le viol de Lucrèce (1931), jossa kaksi resitoijaa kommentoivat juonta, innoitti Respighiä säveltämään näiden yhdistelmänä roolin La Voce (Ääni, mezzosopraano).
Musiikki on monityylistä, joskaan ei orkestraatioltaan Rooma-trilogian kaltaista. Kaikuja kuullaan Monteverdiltä, Verdiltä, Puccinilta, R. Straussilta ja myös venäläisestä musiikista. Tiettyä askeettisuutta ja arkaaisuuttakin on mukana, josta kertoo heti alun Tarquiniuksen ja Collatinuksen säestyksettömät fraasit (ks. alla).
Teos esitettiin postuumisti, sillä keskeneräiseksi jääneen partituurin täydensivät vaimo Elsa Respighi, joka oli taitava säveltäjä, sekä säveltäjän oppilas Ennio Porrino. (Vieressä Lucas Cranach vanhemman maalaus Lucretian itsemurha, 1525.) Benjamin Britten sävelsi 1946 Shakespearen näytelmää jossain määrin käyttäen kamarioopperan nimellä The Rape of Lucretia. Tätä ennen Handel oli säveltänyt aiheesta kantaatin 1706.
Synopsis
Tragedia tapahtuu Roomassa 509 eaa.
Tarquinius Superbuksen poika Sextus Tarquinius (baritoni), Brutus (tenori) ja Collatinus (tenori) ovat sotaretkellä Tarquiniuksen teltassa, ja he keskustelevat vaimojensa uskollisuudesta. Brutus on miehistä eniten skeptinen. Seuraavaksi he palaavat Roomaan ottaakseen selvää vaimojensa vilpittömyydestä.
Collatinuksen vaimo Lucretia (sopraano) kertoo naisystävilleen tarinan, jossa korostuu kunnian ja rehellisyyden tärkeys. Mutta yön aikana Tarquinius, joka on ihastunut Lucretiaan, tunkeutuu Collatinuksen taloon ja raiskaa Lucretian.
Seuraavana päivänä häpeän valtaan joutunut Lucretia pyytää Collatinusta kostamaan ja surmaa sitten itsensä. Brutuksesta tulee yksi kapinallisjohtajista, jotka syöksevät Sextus Tarquiniuksen ja hänen itsevaltaisesti 25 vuotta hallinneen isänsä vallasta sekä kumoavat monarkian.
Respighin baletit
Respighi oli myös merkittävä balettisäveltäjä, jolta valmistui viisi balettia:
- La Boutique fantasque (Ihmeputiikki, 1918) rakentuu Rossinilta lainatuista melodioista (Lontoo, 1919).
- Sèvres de la vieille France (Vanhan Ranskan Sèvres [=etelä-Pariisin kunta] 1920) perustuu 1600-1700-luvun ranskalaiselle musiikille.
- La Pentola magica (Ihmepata, 1920) perustuu populaareille venäläisille teemoille.
- Scherzo veneziano (Le astuzie di Columbina) (Columbinan oveluudet, 1920)
- Belkis, Regina di Saba (Saaban kuningatar Belkis, 1932)
Belkis, Regina di Saba
Saban kuningatar Belkis on Respighin laajin ja suurenmoisin baletti in sette quadri (seitsemässä kuvassa), jonka koreografia on jälleen Respighin suosikkilibretisti Claudio Guastallan laatima. (Vieressä Edward Slocomben maalaus Queen of Sheba, 1907.) Kyseessä on 1900-luvun komeimpiin kuuluva baletti, joten on vaikea ymmärtää sen esitysten harvinaisuutta: siitä lienee olemassa vain yksi tunnettu toteutus (Stuttgart, 2012) ensi-illan jälkeen.
Musiikki on toki täynnä orientalismeja: erilaisia marssi- ja tanssirytmejä, kiemurtelevia melodioita opettaja Rimski-Korsakovin Sheheradzaden tapaan, ostinatoja, puupuhallinten, etenkin huilun, runsasta käyttöä, joskin myös klarinetti ja oboe, trumpetti ja pasuuna ovat esillä, viulu- ja sellosooloja, runsaan lyömäsoitinarsenaalin hyödyntämistä niin väreinä kuin tasaisena ja vaihtuvarytmisenä liikkeen ylläpäitäjänä. Baletin orkesteri on runsas ja sen virtuoosinen ja värikäs käyttö tuo mieleen ”Rooma-triologian” ja Respighin muut hedonistiset partituurit.
Tarina
Baletti jakaantuu seitsemään kuvaan, joissa seurataan ensin Salomonin hovia, sitten Saban kuningattaren palatsia, kuningattaren vaeltamista aarteilla lastatulla karavaanilla läpi aavikon Punaiselta mereltä, nykyisen Jemenin alueelta Kidron-virran läheltä Siinaille Salomon palatsiin ja lopulta molempien henkilöiden tapaamista Salomonin luona lemmenkohtauksineen. Abessinialaiset, beduiinit ja nuubialaiset tanssivat pidoissa. Raamatun kertomukset eivät saa vahvistusta muista lähteistä, mutta tarun mukaan kuningatar oli vanhaetiopilaisen keisaridynastian perustaja. Kertojalla on tärkeä rooli tilanteiden esittelijänä, mezzosopraano ja tenori sekä kuoro luovat tunnelmaa.
Myyttinen tarina on innoittanut lukuisia taiteilijoita keskiajalta lähtien rakennus- ja kuvataiteissa sekä kirjallisuudessa. Elokuvia aiheesta on toistakymmentä (1913-2022). Kevyen musiikin alueelle sijoittuvia lauluja aiheesta on lukuisia, klassisessa musiikissakin on Respighin ohella muutama Saba-aiheista oopperaa ja kantaattia:
*G. F. Handel: oratorio Solomon (1748), jossa numero ”The Arrival of the Queen of Sheba”.
*Charles Gounod: ooppera La reine de Saba (1862)
*Karl Goldmark: ooppera Die Königin von Saba (1875)
*Reynaldo Hahn: ooppera La Reine de Scheba (1926)
*Randall Thompson: ooppera Solomon and Balkis (1942)
*Mario Castelnuovo-Tedesco: kantaati naisäänille The Queen of Sheba (1953)
Kuvat ja musiikki
KUVA 1
Kertojan johdanto
KUVA 2
Salomon Jerusalemin valtakunnassa, 60 vaimoa ja kuninkaan lapset odottavat kuningasta.
Salomo saapuu
Lintujen tanssi
Tarjoutumistanssi
Neljä suosikkivaimoa lähestyvät Salomoa.
Etelätuulten tanssi
Arabian feeniks-linnun jäljittely ja tanssi
Linnun on tarkoitus viedä viesti Saban kuningattarelle.
KUVA 3
Saban kuningatar valtakunnassaan
Aamunkoiton tanssi
Salomon viestin lukeminen
Kukon askel
Iso kultainen kukko on Zaoditù-tietäjän pyhä sanansaattaja, joka kutsuu päivän ja uudistaa elämän.
Seitsemän tuoksun tanssi
Kyyneleet
KUVA 4
Saban kuningatar tekee lähtöä Israeliin, vaikka matka kestää kaipuun tilassakin kolme vuotta.
Autiomaan simun-tuuli
KUVA 5
Marssi ja saapuminen Salomon tykö.
Sotaisa ja villi tanssi
Tanssi veden kaltaisella peilillä
KUVA 6
Saban kuningatar saapuu Salomon luo.
Kuullaan orientaalis-sävytteistä laulua, joka kertoo Saban kuningattaren tulosta.
Asujen tanssi
Saaban kuningattaren riisuminen
Salomon tanssi
Rakkauden piiri
KUVA 7
Lumoava puutarha, jossa kaikki kohtaavat: väki, sotilaat, israelilaiset ja sabalaiset, kaikki etelän ja Levantin (lähi-Idän alue) rodut; tapahtuma on yleinen ruoka- ja viinijuhla.
Viiniruukkujen tanssi
Tanburiinitanssi
Orgiastinen tanssi
ja