Pietro Mascagni
Pietro Mascagni
Pietro Mascagni (1863–1945) oli kotoisin Livornosta. Hän opiskeli Milanon konservatoriossa (1882–) mm. Ponchiellin johdolla. Mascagnin ura säveltäjänä ja kapellimestarin käynnistyi, kun hän voitti yhtenä kolmesta kustantamo Sonzognon 1889 järjestämän yksinäytöksisten oopperoiden sävellyskilpailun, johon osallistui 70 säveltäjää. Kaikkiaan Mascagni sävelsi 15 oopperaa, mutta ainakaan Italian ulkopuolella muut niistä eivät ole saavuttaneet samaa asemaa kuin menestysteos Cavalleria rusticana. Säveltäjä joutui myöhemmin paitsioon, kun hän saavutti fasistihallituksen suosimana kansallissäveltäjän aseman. Hänen kapellimestaritaiteestaan on säilynyt merkittäviä dokumentteja.
Cavalleria rusticana
Cavalleria rusticana (Maalaishäät, oik. ”Maalaisritarillisuus”; 1889; Rooma 1890), melodramma in un atto, on yksinäytöksinen pienoisdraama, jonka perustuu G. Targioni-Tazzetton ja G. Menascin librettoon G. Vergan näytelmän (1883) pohjalta ja tapahtuu sisilialaiskylässä. Kyseessä on emotionaalisesti kiihkeä ooppera, jonka polttavuus syntyy klassisesta aihepiiristä: petetystä rakkaudesta, mustasukkaisuudesta ja kostosta. Oopperan päähenkilöitä ovat Santuzza (sopraano) ja hänen entinen mielitettynsä sotilas Turiddu (tenori), joka hakkailee Lolaa (mezzosopraano), ajuri Alfion (baritoni) vaimoa. Lopussa Alfio surmaa Turiddun kaksintaistelussa.
Cavalleria rusticanan kuuluisin numero lienee orkesterin soittama Intermezzo sinfonico.
Hyvän näytteen oopperan kuumaverisestä tunnelmasta ja dialogista antaa Turiddun ja Santuzzan duetto “Tu qui, Santuzza?” (Sinä täällä, Santuzza?). Seuraavassa dueton käännös (suom. Veijo Murtomäki). Maalauksessa (alla) Santuzza pyytää Turiddua olemaan menemättä tapaamaan Lolaa kirkkoon (anon., Rauzzini?, 1890–1900, Gallica).
| Sinä täällä, Santuzza? | Tu qui, Santuzza? |
| Odotin sinua täällä. | Qui t’aspettavo. |
| On pääsiäinen, etkö mene kirkkoon? |
È Pasqua, In chiesa non vai? |
| En halua. Minun on puhuttava sinulle… |
Non vo. Debbo parlarti… |
| Etsin äitiä. | Mamma cercavo. |
| Minun on puhuttava sinulle! |
Debbo parlarti… |
| Missä olet ollut? | Dove sei stato? |
| Mitä tarkoitat? Francofontessa! |
Che vuoi tu dire? A Francofonte! |
| Ei, se ei ole totta! | No, non è ver! |
| Santuzza, usko minua! | Santuzza, credimi… |
| En, älä valehtele; näin sinun kääntyvän alas polkua… Ja tänään, aamunkoitteessa sinut nähtiin Lolan ulko-oven liepeillä. |
No, non mentire; Ti vidi volger Giù dal sentier… E stamattina, all’alba, T’hanno scorto Presso l’uscio di Lola. |
| Ah, olet vakoillut minua! | Ah! mi hai spiato? |
| Varo Santuzza, en ole sinut turhan mustasukkaisuutesi orja. |
Bada, Santuzza, schiavo non sono di questa vana tua gelosia. |
| Lyö minua, loukkaa minua, rakastan sinua ja annan anteeksi, mutta liian armoton on tuskani. |
Battimi, insultami, T’amo e perdono, Ma è troppo forte L’angoscia mia. |
Dueton alkupuoli:
Dueton loppu:
Turiddulla on monta hienoa ja vaativaa sooloa: heti alussa Preludion jälkeen Siciliana.
TURIDDU
O Lola c’hai di latti la cammisa/
si bianca e russa comu la cirasa,/
quannu t’affaci fai la vucca a risu,
biatu cui ti dà lu primu vasu!
välisoiton jälkeisessä kohtauksessa (9. kohtaus) juomalaulu, brindisi “Viva il vino spumeggiante” (Eläköön kuohuva viini)
TURIDDU
Viva il vino spumeggiante/Eläköön viini kuohuva
nel bicchiere scintillante,/säihkyvässä lasissa
come il riso dell’amante/kuin rakkaan nauru
mite infonde il giubilo!/
Kuoleman aavistuksessa Turiddu laulaa suruisen numeron (11. kohtaus) “Mamma, quel vino è generoso” (Äiti, tuo viini on vahvaa).
TURIDDU
Mamma, quel vino è generoso, e certo/Äiti, tämä viini on vahvaa
oggi troppi bicchier me ho tracannati…/tänään liian monta lasia olen tyhjentänyt…
Vado fuori all’aperto./menen ulkoilmaan,
Ma prima voglio che mi benedite./mutta ensin tahdon, että siunaatte minut.
Santuzzalla on oma suosittu numeronsa (4. kohtaus), romanssi “Voi le sapete, o mamma” (Te sen tiedätte, oi äiti).
SANTUZZA
Voi lo sapete, o Mamma, prima s’andar soldato/Te tiedätte sen äiti, että ennen ryhtymistä sotilaaksi
Turiddu aveva a Lola eterna fe’ giurato./Turiddu oli vannonut Lolalle ikuista rakkautta.
Tornò, la seppe sposa; e con un nuovo amore./Palattuaan hän näki tämän morsiona, ja uudella tunteella
Volle spegner la fiamma che gli bruciava il core:/hän tahtoi sammuttaa liekin, joka korvensi sydäntään.
L’amico Fritz
L’amico Fritz (Fritz-ystävä; Rooma 1891), commedia lirica Nicola Daspuron (alias P. Suardonin) librettoon ranskalaisten kirjoittajien Émile Erckmann ja Alexandre Chatrian samannimisen romaanin (1864) pohjalta. Italiassa Elsassissa tapahtuva ooppera kuuluu vakio-ohjelmistoon. Gustav Mahler johti teoksen heti tuoreeltaan Hampurissa (1892). Lontoossa ooppera nähtiin samana vuonna (1892) ja Melbournessa seuraavana vuonna (1893).
Oopperan henkilöt
*Fritz Kobus (tenori), varakas tilanomistaja
*Suzel (sopraano), Fritzin alustalaisen tytär
*Beppe (mezzosopraano travesti), Fritzin mustalaisystävä
*Federico (tenori), Fritzin ystävä
*Hanezo (basso), Fritzin ystävä
*David (baritoni), rabbi
*Caterina (sopraano), palvelijatar
Henkilöt ja juonisisältö
*Fritz Kobus (tenori), varakas tilanomistaja
*Suzel (sopraano), Fritzin alustalaisen tytär
*Beppe (mezzosopraano travesti), Fritzin mustalaisystävä
*Federico (tenori), Fritzin ystävä
*Hanezo (basso), Fritzin ystävä
*David (baritoni), rabbi
*Caterina (sopraano), palvelijatar
I NÄYTÖS: Fritz Kobusin talon ruokasali
Fritz keskustelee rabbi Davidin kanssa. Huolimatta avioliiton väheksynnästä Fritz aikoo lahjoittaa nuorelle parille myötäjäiset. Fritzin ystävät kokoontuvat juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä. Suzel ojentaa hänelle kukkapuskan ja liikuttuu Beppen viulunsoitosta. David pitää Suzelia hyvänä vaimoehdokkaana ja haluaa etsiä tälle sulhasen. Fritz protestoi, koska Suzel on vielä nuori. Fritz ja David väittelevät avioliitosta, ja Fritz lupaa tälle viinitarhan, jos hän menee naimisiin.
II NÄYTÖS: Maatilan pihamaa
Suzel aikoo poimia kirsikoita, kun maalaiset kulkevat pelloilleen. Fritz saapuu auttamaan Suzelia. He laulavat kevään lumouksesta ja laulavat ”Kirsikkadueton”. Fritzin ystävät saapuvat, ja hän itse lähtee tarkastamaan tiluksiaan. David puhuttelee Suzelia, mutta kun hän ehdottaa, että Suzelista tulisi hyvä morsian, tämä hämmentyy ja poistuu. Davidin palatessa Savid kertoo löytäneensä Suzelille hyvän miehen. Fritz joutuu pois tolaltaan, mutta yksin jäätyään hänen on tunnustettava rakastuneensa Suzeliin.
III NÄYTÖS: Fritz Kobusin talon ruokasali
Ftitz ei voi karkottaa Suzelia mielestään. Beppe yrittää laulullaan piristää Fritzia, joka vaipuu yhä syvemmälle masennukseen. David saapuu kertomaan Fritzille, että Suzel on kihlautunut nuoren miehen kanssa ja että hänen isänsä on tulossa Fritzin luo pyytämään avioliitolle siunauksen. Fritz raivostuu ja evää pyynnön. Suzel on suruinen, mutta David tietää kaiken päättyvän onnellisesti. Yksin jäätyään Suzel ilmaisee epätoivonsa ja rakkautensa Fritziä kohtaan. Fritz saapuu ja ymmärtää neidon puheista, ettei tämä rakasta sulhokseen aiottua miestä. Fritz paljastaa tunteensa ja molemmat tunnustavat rakkautensa. David ilmaantuu ja sanoo voittaneensa vedon, mutta hän lahjoittaa viinitarhan häälahjana Suzelille.
Musiikki
Avauksessa esittäytyy Suzel romanssillaan ”Son pochi fiori” (Tässä hieman kukkia).
Suzel [con un piccolo mazzolino di viole mammole
in mano si avanza verso la tavola con gli occhi bassi,
tutta vergognosa]
Son pochi fiori, povere viole,
son l’alito d’aprile
dal profumo gentile;
ed è per voi che le ho rapite al sole…
Se avessero parole
le udreste mormorar:
Noi siamo figlie timide e pudiche
di primavera,
siamo le vostre amiche;
morremo questa sera,
e saremo felici
di dire a voi, che amate gl’infelici:
il ciel vi possa dar
tutto quel bene che si può sperar».
Ed il mio cor aggiunge una parola
modesta, ma sincera:
eterna primavera
la vostra vita sia, ch’altri consola…
Deh, vogliate gradir
quanto vi posso offrir!
[Suzel, con gli occhi bassi,
offre il mazzolino a Fritz]
Mustalaisviulisti Beppe soittaa Fritzin syntymäpäiväjuhlassa.
Avausnäytöksessä myös rabbi Davidilla on oma aariansa.
David [levandosi irritatissimo]
Per voi, ghiottoni inutili,
la vita è nel goder!
Passar i giorni a tavola,
ecco il più gran piacer.
Ma chi nel petto ha un’anima,
chi crede in Dio, che disse:
«Getta nel fuoco l’albero
che senza frutti visse”,
chi preferisce al vivere
randagio e senza amor,
una famiglia, un placido
nido che allieti il cor,
vi deve disprezzar,
deve chiamarvi piante da bruciar!
Oopperan II näytöksen avaa soma, jo teoksen alussa esitelty aihe.
”Kirsikkaduetto” käynnistyy Suzelin aloitettua poiminnan: ”Oh, le belle cilieghe!
Suzel
Ah, le belle ciliegie! Stamattina,
appena Il signor Fritz sarà disceso,
vo’ che le assaggi… sono già mature.
Fritzin ja Suzelin laulama viehättävä ”Kirsikkaduetto” alkaa Fritzin laululla: ”Suzel, buon dì” (Suzel, hyvää huomenta).
Fritz
Suzel, buon dì. D’un gaio rosignuolo
la voce mi svegliò.
Suzel
Che dite mai?
Fritz
Mi piace come canti…
Suzel
Oh, signor Fritz…
Canto così come mi vien dal core.
Fritz [scende dalla scala]
Quei fiori son per me?
Suzel
Per voi li ho colti…
Ed oltre i fiori ho pronta una sorpresa..
Fritz
Una primizia certo…
Suzel
Le ciliegie.
Fritz
Ciliegie! e son di già mature?
Vähitellen päästään avauskeskustelun jälkeen laululliseen vaiheeseen ja itse duettoon, jossa ihastellaan keväistä luontoa kukkineen – ja molempien hellät tunteet alkavat herätä.
Suzel
Han della porpora vivo il colore,
son dolci e tenere…
Fritz [fra sè, guardandola dolcemente]
Di primavera somiglia a un fiore
fragrante e roseo…
Suzel
Son pronta a coglierne un mazzolino…
debbo gettarvele?
Fritz
Gettate subito, bell’augellino,
le saprò prendere…
getta a Fritz]
Fresche scintillano, di brina ancora
son tutte roride…
Ma… è da quell’albero
Orkesterin intohimoinen Intermezzo päättää kolmannen näytökseen ja kertoo heränneestä rakkaudesta.
Fritz joutuu myöntämään rakkauden heränneen povessaan soolossa “O amore, o bella luce del core” (Oi rakkaus, oi sydämen kaunis valo); tässä aarian alku
Fritz
O amore, o bella luce del core,
fiammella eterna che il mondo ha in sè.
Mesta carezza, lieto dolore,
la vita è in te!
Blanda è la luce che a notte scende,
sfolgora il sole possente ognor,
pure il tuo raggio su tutti splende,
luce del cor!
loppu.
Oh! splendi, eterna limpida face!
Spanditi, o palpito generator!
Oh! canta, canta, l’inno di pace:
la vita è amor!
Hänestä ja Suzelista tulee pari oopperan lopussa, kun molemmat ovat tunnustaneet pitkään salassa olleen rakkautensa.
Fritz
O Suzel mia, giammai,
giammai si amò di più!
Suzel
Io t’amo, t’amo tanto!
La vita mia sei tu!
Iris
Iris (Rooma, 1898), melodrama Luigi Illican librettoon on myös italialaisten lempioopperoita. Se on Puccinin Madama Butterflyn (1904) rinnakkaisteos, joka myös tapahtuu Japanissa, joskin Mascagni oli liikkeellä vuosia Puccinia aiemmin. Mascagnin Iris on siten ensimmäinen italialainen Japani-aiheinen ooppera. Iristä voi pitä verismin, symbolismin ja eksotismin yhdistelmänä. Toki muualla oltiin jo aiemmin hyödynnetty japanilaiseksotiikkaa: Saint-Saënsin koominen ooppera La princesse jaune (Keltainen prinsessa, 1974), Arthur Sullivanin Savoy-ooppera eli koominen ooppera/operetti Mikado (1885) ja André Messagerin lyyrinen komedia Madame Chrysanthème (1893).
Juoni
Osaka (tenori) on rikas nuori elostelija, joka ryöstää vanhan Il Ciecon (= sokea) (basso) pesijätärtytär Iriksen (sopraano) ja pistää tämän Kyoton/Kioton (baritoni) ylläpitämään geishataloon nimellä Yoshiwara käyttääkseen tyttöä hyväkseen. Kun hänen lähentelynsä eivät tuota tulosta, pyytää hän Kyotoa viemään tytön pois. Sen sijaan Kioto tekee Iriksestä houkutuslinnun, jota hän kauppaa parvekkeellaan. Kun sokea isä löytää tytön ilotalosta, luulee hän tämän menneen sinne vapaaehtoisesti ja solvaa tytärtään, kunnes Iris heittäytyy alas parvekkeelta kanavaan, joka vieä hänet viemäriin. Seuraavana aamuna lumpunkerääjät löytävät hänet viemäristä ja alkavat kiskoa silkkivaatteita Iriksen päältä, mutta kun Iris herää, nämä häipyvät. Iris kokee auringonnousun lämmön ja kuolee ”Aurinkohymnin” (oikeammin: ”Auringon hymni”, sillä aurinko on tässä protagonisti) soidessa. Kukkien varret kantavat hänet taivaaseen.
Musiikki
Alkusoitto on mahtava luonnon heräämisen kuva: se käynnistyy osalla ”Yö” (La Notte), jota seuraavat ”Ensimmäiset sarastukset” (I primi albori), ”Kukat” (I fiori), ”Auringonnousu” (L’aurora), ”Ensisäteet” (I primi raggi), ”Aurinko” (Il sole) ja ”Päivä” (Il giorno). Ooppera alkaa ja loppuu “aurinkohymnillä” (Inno al Sole). Ensin tässä hymni orkesterilla:
sitten aamun ensisäteet:
IL SOLE
Son Io! Son Io la Vita!
Son la Beltà infinita,
la Luce ed il Calor.
Amate, o Cose! dico:
Sono il Dio novo e antico,
son l’Amor!
Per me gli augeli han canti,
I fior profumi e incanti,
profumi i fior,
l’albe il color di rose,
e palpiti le cose.
Per me han profumi
e incanti i fior.
ja hymni eli ”Aurinko” vielä lähinnä orkesterin ja kuoron yhteisesiintymänä.
Iris näkee synkän unen, joka toistuu myöhemmin II näytöksessä ja josta aurinko vapauttaa hänet.
IRIS
Ho fatto un triste sogno
pauroso,
un sogno tutto pieno di
draghi, mostri,
volanti chimere
e di striscianti cólubri.
Pyykkäreiden kuoro ”Al rio” (Joelle) tuo espanjalaistyylisine tansseineen oopperaan vilpitönt’ iloisuutta:
LE MOUSMÈ
Al rio! Al rio!
È il plenilunio! Al rio!
Kioto tekee heti selväksi roolinsa geisha-tyttöjen välittäjänä:
KYOTO
Io son Danjuro
Il padre dei Fantocci
Che nelle mie commedie
Faccio sposi alle gentili bambole!
(rivolto ai suonatori)
Olà, musica!
Mousmè,
tenete pupe da marito?
Osaka yrittää valloittaa serenadillaan ”Apri la tua finestra” (Avaa ikkunasi) Iriksen:
JOR, FIGLIO DEL SOLE (OSAKA)
Apri la tua finestra!
Jor son io
che vengo al tuo chiamar,
povera Dhia!
Apri la tua finestra
al raggio mio!
Apri il tuo cor
a mia calda malìa!
Jor ha ascoltata, o Dhia,
la tua preghiera!
Apri l’anima tua,
fanciulla, al Sole!
II näytöksen ja koko oopperan keskeinen aaria on”Aria della piovra” (Mustekala-aaria)): ”Un dì, ero piccina” (Eräänä päivänä kun oli pikkuinen). Aaria liittyy japanilaisen taiteilija Hokusain eroottiseen painotuotteeseen, jossa naisella on lihallinen suhde kahteen mustekalaan. Iris oli lapsena nähnyt buddhalaisessa temppelissä tämän kohtauksen, jossa mustekalan lonkerot kiertyvät hymyilevän tytön ympärille ja tappavat hänet. Iris muistaa munkin selittäneen ”Quella piovra è il piacere…quella piovra è la morte!” (Tämä mustekala on mielihyvä…tämä mustekala on kuolema.)
IRIS (ricordando con accento di terror)
Un dì, ero piccina,
al tempio vidi un bonzo
a un paravento
tutto fatto a simboli,
sciorinare il velame
d’un mistero …
Era una plaga
d’un gran mare morto
Ensin aarian alkua,
jota seuraa mustekalan ilmaantuminen:
Una fanciulla giacèavi adagiata,
scarne le membra,
sparsi i capelli
e nella bocca un riso
ch’era uno spasimo …
Su dal mar morto
una gran piovra intanto
il capo ergeva …
sekä tytön ja mustekalan kohtaaminen:
Su dal mar morto
I viscidi tentacoli
moveva il mostro, e per le gambe,
pei reni e per le spalle,
poi per le chiome
e il fronte e gli occhi
e il petto esile ansante,
e per le braccia
la stringe e allaccia!
La stringe e allaccia in viso!
Essa sorride ognor!
Essa sorride e muor
con un estremo spasimo
che par un riso … essa sorride
e muor, e muor!
ja lopuksi kuolema.
E il bonzo a voce forte:
“Quella piovra è il Piacere …
Quella piovra è la Morte!”
III näytös alkaa pitkällä, salaperäisellä johdannolla.
Iriksen synkkä uni palaa ennen kuin alun ”aurinkohymni” pyöristää teoksen luoden samalla osittaisen peilisymmetrian äärinäytösten välille.
IRIS
(credendo sempre di sognare)
Ancora il triste sogno pauroso!
Visioni! Affanni! Angoscie!
Persone ignote!
Ignote cose e lochi
e strane risa e lacrime!
LA VOCE DI OSAKA
(lontanissima)
Tu muori come il fior
Che pel suo olezzo muor …
Guglielmo Ratcliff
Guglielmo Ratcliff (Milano, 1895), tragedia Andrea Maffein librettoon Heinrich Heinen näytelmän William Ratcliff (1823) pohjalta oli itse asiassa Mascagnin ensimmäinen ooppera, jonka hän sävelsi pitkälle ennen Cavalleriaa (1890) ja jota säveltäjä piti parhaana työnään. Se ei ole kuitenkaan päässyt kantaohjelmistoon erittäin vaativan tenoriroolinsa vuoksi. Saman Heinen aiheen ovat säveltäneet myös César Cui (1869) ja Volkmar Andreae (1914).
Juoni ja musiikki
Traagis-romanttinen ooppera tapahtuu vuoden 1800-luvun alussa pohjois-Skotlannissa. Oopperassa Maria (sopraano), lordi MacGregorin (basso) tytär, on kreivi Douglasin (baritoni) kihlattu. Nimihenkilö Ratcliff (tenori) on Marian epäonninen ihailija. Surmattuaan kaksi muuta kosijaa Ratcliff haastaa myös Douglasin kaksintaisteluun Black Rockin tienoilla. Ratcliff kertoo ystävälleen Lesleylle (tenori), että hän aikoo surmata sen, joka valloittaa Marian sydämen. Ennen uuden mittelön käynnistymistä varkaiden kapakassa isäntä Tomin (basso) poika Willie (altto) lausuu Isä meidän -rukouksen, jossa korostuvat sanat ”Äläkä johda meitä kiusaukseen.” Kohtauspaikalla Douglas tunnistaa Ratcliffin ritariksi, joka pelasti hänet aiemmin rosvojen kynsistä. Vaikka Douglas voittaa kaksintaistelun, hän ei halua surmata pelastajaansa.
Oopperan III näytöksen orkesterinumero Andante lento e sostenuto on ollut suosittu nimellä Intermezzo tai ”Il sogno di Ratcliff” (Ratcliffin uni).
III näytöksen lopun pieni fragmenttikin antaa hyvän kuvan Mascagnin jo varhain kypsästä, äärimmäisen dramaattisesta ja hienosti kirjoitetusta musiikista.
RATCLIFF
Ferrea è la tempra
Del mio volere, e, più di quel divino,
Più di quello infernale, onnipossente.
Kamarineito Margherita (mezzosopraano) kertoo häihin Douglasin kanssa valmistautuvalle Marialle, että Ratcliffin isä Edwardilla ja Marian äiti Elisalla oli ollut onneton rakkaussuhde, mikä päättyi MacGregorin suorittamaan Edwardin surmaan ja Elisan murheen tuottamaan kuolemaan. Kun verta vuotava Ratcliff pyytää Mariaa lähtemään mukaansa ja kuulee traagisen sukutarinan, hän surmaa sekä Marian että tämän isän. Lopuksi Ratcliff tekee itsemurhan. Oopperan päätösvaiheessa Ratcliff laulaa viimeiseksi osuudekseen tekstin ”O Maria, vengo a te! Son qui, soave Maria!” (Oi Maria, tulen luoksesi! Olen tässä, suloinen Maria!)
RATCLIFF
(esausto di forze)
Morta è la serpe velenosa. Un peso
Mi si leva dal cor. Già della pace
Le dolcezze pregusto. Or mia per sempre
È Maria!… Fine ha qui la mia giornata.
O Maria, vengo a te!
(entra nel gabinetto)
Son qui, soave Maria!
Amica
Amica (Monte Carlo, 1905), kaksinäytöksinen poème dramatique/dramma lirico in due atti Paul Bérelin (Paul de Choudens’n pseudonyymi) librettoon oli triumfi Monte Carlossa myös pariisilaiskustantaja Choudens’n ansiosta, sillä Italian kaksi suurinta taloa, Ricordi ja Sonzogno, eivät olleet kiinnostuneet säveltäjästä! Kyseessä on Mascagnin ainoa ooppera alun perin ranskalaiseen tekstiin, mutta toki saman vuoden Rooman-esitys perustui libreton italiannokseen. Ooppera ei noussut siivilleen erinäisistä Italian teattereiden esityksistä huolimatta ja se koki uuden tulemisen vasta 1995. Mascagni käyttää teoksessaan wagnerilaista johtoaihetekniikkaa, ja sen ”vapaus”- ja ”vuori”-motiivit on johdettu Valkyyriasta. Myös Massenet’n ja Catalanin vaikutus on tuntuvilla.
Juoni
Ooppera tapahtuu Savoijissa vuoden 1900 paikkeilla. Kyseessä on jälleen veristinen draama Fritz ystävän ja Iriksen jälkeen. Oopperassa kaksi orpoveljestä, Giorgio (tenori) ja Rinaldo (baritoni), rakastavat samaa naista, Amicaa (sopraano), joka rakastaa toista veljestä kuin kuka on hänelle sovittu aviomieheksi. Sama tarina löytyy myös Schillerin Messinan morsiamesta. Muita henkilöitä ovat tilanherra isä Camoine (basso) ja tämän palvelusnainen Magdelone/Maddalena (mezzosopraano).
Oopperan avausnäytöksessä ollaan ylä-Savoijin vuoristossa maatilalla. Camoine on kasvattanut veljentyttärensä Amican kuin oman tyttärensä ja haluaa hänet avioon velvollisuudentuntoisen Giorgion kanssa, jotta hän voi ryhtyä nauttimaan suhteesta rakastajattareensa Maddalenaan ilman huolta Amicasta. Rinaldo on paennut vuoristomajaan, mutta kun hän saapuu käymään tilalla ja Amica kertoo hänelle kirjeessä vaarasta joutua pakkonaimisiin mainitsematta sulhasen nimeä, pari pakenee vuorille.
Toinen näytös tapahtuu vuorensolassa vesiputouksen lähellä. Giorgio etsii käsiinsä pakolaiset ja kertoo Rinaldolle tilanteen. Kun Rinaldo saa tietää, että Amican tuleva mies on hänen veljensä, pyytää hän neitoa palaamaan kotiin ja eroaa Amicasta. Epätoivoinen Amica syöksyy veljesten nähden vesiputoukseen.
Musiikki
Giorgio iloitsee onnestaan yhdessä väen kanssa.
GIORGIO
al Coro
Grazie, compagni miei!
Voi dite bene,
è la più bella e la migliore…
Perchè tanto
favor mi concesse il Signore?
Oh s’io potrò farmi amare da lei!…
Io l’amo già! Io l’amo già!
Amica pyytää isältään armeliaisuutta, jottei hänen tarvitsisi naista miestä, jota hän ei rakasta:
AMICA
Oh io ve ne scongiuro…
M’ascoltate!… Pietà…
Ascoltate, pe’l Ciel, la preghiera
d’amor che su’l mio labbro muor!
Ascoltate del cor il grido disperato:
non posso amare Giorgio…,
è Rinaldo che adoro!
Rinaldo haluaa viedä Amican pois rauhaan ja vapauteen:
RINALDO
Se tu vuoi scordar questa vita,
che ti turba e che ti affanna,
Amica, vieni!
Ti vo’ portare là dove il sol
libero splende senza vel!
Nuovi amori, forti ebbrezze,
o cara, nella pace selvaggia godrem!
AMICA
Per tutto io starò ben, fin che sarò con te!
RINALDO
Più presso al Ciel,
più lontan dalla terra su
l’aspro suol della roccia, lassù,
ov’erge al sol l’aquila il vol,
fiorirà quest’amor solitario
e ribelle… nessuno dal
mio sen a strappar ti verrà!
AMICA
Si, tua sarò per sempre,
tu sei la vita mia,
fà di me quel che tu vuoi far…
poichè qui ognun ormai
m’abbandonò,
vo’ che mi protegga tu sol!
Oopperan tunnetuin numero on jälleen näytösten välinen Intermezzo, joka on tällä kertaa laaja:
Oopperan lopussa onneton Amica syöksyy putoukseen:
AMICA
senza ascoltarlo
Rinaldo!… Rinaldo!…
Vengo a te!…
GIORGIO
cercando invano di raggiungerla
Di salir tenti invan… ti vo’ salvar…
ti ferma, ahimè!…
AMICA
forsennata
No… vo’ andar fin lassù!…
GIORGIO
con grande angoscia
Ah che il tuo piè vacilla e cede…
oh Ciel!…
AMICA
fuori di sè
Rinaldo!… Rinaldo!…
Vacilla
Oh Dio, perduta son!…
precipita nel vuoto
Ah!
GIORGIO
singhiozzando
Disgraziata… disgraziata Amica!
Il torrente furioso l’inghiottì!…
RINALDO
comparisce in alto su la montagna
Ella è sparita per sempre!…
Fatale amor!…
GIORGIO
disperatamente
Fatale amor!…
Lodoletta
Lodoletta (Rooma, 1917) on kolminäytöksinen dramma lirico Giovacchino Forzanon librettoon, joka perustuu Ouidan (Marie Louise de la Ramée’n pseudonyymi) romaaniin Two Little Wooden Shoes (Kaksi pientä puukenkää).
Ooppera tapahtuu 1853 Hollannissa ja Pariisissa. Lodoletta, hollantilainen orpotyttö, ja taiteilija Flammen ovat rakastavaisia. Lodolettan kasvatti-isä Antonio haluaa ostaa 16-vuotiaalle tyttärelle punaiset puukengät ja lainaa rahat Flammenilta. Antonion kuoleman jälkeen Flammen huolehtii Lodolettasta. Flammen muuttaa Pariisiin, jonne Lodoletta seuraa miekkosta. Lodoletta saapuu sairaana ja rääsyissä Flammen talolle, jossa on meneillään Uuden vuoden juhlat. Lodoletta tajuaa, että he elävät aivan eri maailmoissa ja hän lyyhistyy lumeen. Sekavuuden tilassa Lodoletta luulee miehen antavan hänelle suudelman, ja päätösaariassa ”Flammen perdonami” (Anna minulle anteeksi Flammen) Lodoletta pyytää anteeksiantoa ennen kuolemistaan nääntyneenä lumen alle. Flammen katuu viime tahdeissa käytöstään, sillä kaikesta huolimatta hän rakasti Lodolettaa ja on kauhuissaan näkemästään.
Flammen, perdonami ! Non pianger più !
Son io ! Son Lodoletta !
Non potevo più vivere
senza di te !
Ho abbandonato tutto… son fuggita…
son venuta ad offrirti la mia vita !
Il mio signore e l’amor mio sei tu !
Flammen, perdonami ! non pianger più !
(Si avvia verso la villa : fa per entrare… ma un’onda di allegria passa per la sala terrena : si ode il valzer che riprende, si vedono le coppie che ballano)
No, non è la sua casa !…
Qui c’è una festa !
Ah ! quante donne.
Come son belle.
Come son ben vestite…
No, non è la sua casa…
(con un grido straziante)
Ah ! Flammen ! Falmmen !
È lui !… È là !… È Flammen !
(indietreggia per guffire…affranta, sfinita, incespica, cade… gli zoccoletti le sono usciti dai piedi… Vuol rialzarsi, non può).
La morte di LODOLETTA
Via !… Via !… Fuggire !…
O cuoricino mio, non ti spezzare…
dammi ancora la forza,
dammi ancora la vita
per fuggire lontano…
Nerone
Nerone (Milano, 1935) on Mascagnin viimeinen ooppera, kolminäytöksinen commedia/opera drammatico, Giovanni Targioni-Tozzettin librettoon, joka perustuu Pietro Cossan romaaniin Nerone (1872) Rooman imperiumin surullisen kuuluisasta keisari Nerosta. Ooppera tapahtuu Roomassa vuonna 68.
Ennen Mascagnia aiheen oli säveltänyt omaan librettoon Arrigo Boito (1842-1918), jonka ooppera Nerone sai vasta postuumin esityksen (Milano, 1924) viimeisen näytöksen kolmen eri toimijan (Toscanini, Tommasini, Smareglia) täydentämänä.
Henkilöt, tapahtumat ja musiikki
Oopperassa on lukuisia roolihenkilöitä:
*Nerone (tenori), Rooman keisari
*Atte (sopraano), vapaa nainen
*Egloge (sopraano), kreikkalainen orjatar
*Menecrate (baritoni), näyttelijä, Neron ystävä
*Faonte (tenori), vapaa mies
*Mucrone (baritoni), entinen gladiaattori
*Petronio (baritoni), entinen gladiaattori
*Nevio (tenori), näyttelijä
*Babilio (basso), astrologi
*Eulogio (basso), orjakauppias
*Vinicio (baritoni), prefekti
*Rufo (basso), senaatin johtohahmo
I NÄYTÖS: Taverna Suburran tiellä. Muutamia maalaistyylisiä pöytiä ja penkkejä.
Rooman Suburrassa entinen gladiaattori Mucrone toimii tavernan pitäjänä ja kysyy neuvoa tulevaisuuden suhteen arpakuutioilta. Nevio ja Petronio saapuvat ja kaikki kolme keskustelevat Rooman rappiosta. Miehet puhuvat kielletyn kristinuskon voittokulusta katakombeissa. Tavernaan saapuu Egloge ja häntä seuraa kaksi neidon orjiksi luulemaa miestä, jotka ovat yllättäen – mikä selviää vähitellen – Menecrate ja Nerone. Nevio ennustaa Nerolle huonoa loppua tämän irstailujen takia, mutta Nero ei välitä moisesta, vaan käskee Menecraten viedä Eglogen linnaansa. Nero tapaa tavernassa Atten, mutta haluaa hyljätä tämän, jolloin Atte muistuttaa Neroa valtansa huteruudesta:
ATTE
Già i Germani oppressi,
ma ancor non vinti, si accingono a nuove
guerre. Galli e Britanni sono uniti
nell’odio stesso del romano nome.
Galba si appresta a muovere su Roma.
A sì gravi minacce, aggiungi i tuoi
eserciti rissosi e malcontenti;
e questa plebe che ti sta d’intorno,
piena d’odio e di fame… E tu, Nerone,
che fai?… Come provvedi alla ruina
che ti sovrasta? Bevi! canti e bevi…
Va’, fanciullo ubriaco… Vuoi vedere
l’Imperio tuo?…
Menecrate palaa pretoriaaniensa kanssa hakemaan Neron palatsiinsa, ja kuoro virittää ylistyslaulun hallitsijalle voitonfanfaarein, jotka ovat ristiriidassa Neron horjuvan vallan suhteen.
II NÄYTÖS: Domus Aurean suuri terassi. Sisällä marmoripatsaita. Oikealla Neron istuin. Vasemmalla Venuksen patsas.
Nero lausuu säkeitä Sofokleen Oidipuksesta.
NERONE
(cantando un passo dell’
”Edipo re” di Sofocle)
”Possa la Morte cogliere il pastore
che mi tolse dal monte e sciolse i nodi
che mi teneano i piedi imprigionati…”
MENECRATE
(entrando)
Plausi e corone a Te, sommo cantore!
kun Menecrate keskeyttää hänet ja kysyy, josko tämän haluaa tuotavan luoksensa vanhan astrologi Babilion vaiko nuoren kreikattaren. Nero kutsuttaa ensin Babilion, joka toimii oraakkelina ja ennustaa Neron kuolevan tunnin päästä oman loppunsa jälkeen.
BABILIO
Sorride a te, Nerone,
la giovinezza. Ma il turbine schianta
l’albero in fiore e il tronco disseccato…
Alla mia si congiunge la tua sorte!
NERONE
(con terrore)
Spiegati!
BABILIO
Tu morrai,
Nerone, un’ora dopo la mia morte!
NERONE
(abbracciando Babilio)
Caro Babilio, abbracciami!
Ti giuro che la tua vita
sempre mi fu cara più della mia…
Disponi di Nerone.
Nero ei ymmärrä kuulemaansa ja noudattaa kauniin kreikatartanssijan luokseen. Neron ja Eglogen olemus kielivät vastakkaisista luonteista: Nero on pelokas ja myös hänen musiikkinsa on katkeilevaa; tyyni Egloge ei pelkää kuolemaa. Eglogen romanza, Danzo notte e dì, paljastaa hänen elämänilonsa, mikä kumpuaa tanssin tuomasta mielihyvästä.
EGLOGE
Danzo notte e dì…
Rapido è il mio piè…
Arde il fuoco in me…
Sempre lieta son…
Io non so il dolor…
O mio sogno d’or…
Come una rondine son…
Nero ylistää intohimoisesti naista: Egloge, o tutta bella.
NERONE
(commosso, attira a sè Egloge
e teneramente l’accarezza)
Egloge, o tutta bella, o fior purissimo,
t’amo! Le care braccia mi recingano
fervidamente, e dien le labbra rosee,
col bacio, l’estasi!
Io, nel fulgore dei tuoi occhi ceruli,
dove tutto risplende il ciel dell’Ellade,
mi specchierò…
Egloge ja Nero ovat rakastuneet, mikä käy ilmi duetosta, jonka päätteeksi he laulavat yhdessä sanan amore; tässä sopraanolla on jopa korkea des3-sävel.
EGLOGE
(con estasi)
Ancor ripetimi che m’ami… baciami!…
Or s’acqueta il mio volo!
La tua piccola rondine cerca un nido…
O divo, prendimi…
son tua per sempre…
tua col cuore e l’anima,
pallida Venere!
NERONE
(con entusiasmo)
Ah, tutta la mia gloria,
tutte le mie corone,
se potessi eternare
quest’ora sublime
d’amore!
EGLOGE
Amore!
EGLOGE, NERONE
Amor!
Duettoa seuraa kreikattarien kuoro O luminosi margini dell’Ellade.
FANCIULLE GRECHE
O luminosi margini dell’Ellade
cui mare e cielo arridono,
date le rose e gli asfodeli pallidi
e i crisantemi candidi…
Ecco che torna, ahimè,
Giocasta a piangere
d’Edipo l’ansie orribili…
Giocasta…
son di sangue le tue lacrimee
i crisantemi arrossano!
Netta saapuu ja varoittaa Eglogea, että Neron talossa jopa kukat ovat kuoleman airuita: Non danzar sull’orlo dell’abbisso. Atte kehottaa neitoa jättämään talon.
ATTE
Non danzare sull’orlo dell’abisso…
Immagini che in questa casa tutto
sia cosparso di fiori; ma t’è ignoto
che dove vive Cesare
i fiori stessi accolgono la morte…
Va’, fanciulla… allontanati e dimentica
il vano incanto…
Nero pyytää Faontea viemään Eglogen huoneisiinsa. Menecraten mukana saapuvat Vinicio ja Rufo. Pretoriaanien (keisarin suojeluskaartilaisten) ja senaattoreiden kuoro tervehtii Neroa, joka saa kuulla huonon uutisen: espanjalaiset ovat julistaneet keisariksi Galban. Näytös päättyy Eglogen ja Neron sensuelliin lauluun.
EGLOGE
La tua piccola
rondine cerca un nido…
NERONE
All’aria tepida…
(abbracciati procedono lentamente verso
i fiori, sospirando d’amore)
EGLOGE
…tra i fiori…
NERONE
…al sole…
III NÄYTÖS: Kuva 1
Orgiat Neron palatsissa.
Nero laulaa Venukselle Quando al soave anelito di primavera.
NERONE
(con il tono di voce e con la esaltazione
dell’improvvisatore)
Quando, al soave anelito
di primavera, pallide
le rose si dischiudono,
fiorisce a me nell’anima
d’amor divina l’estasi!…
O visïon di Venere
nascente dalle morbide
spume del mare! O candide
braccia che mi ricingono,
candide come il calice
d’un giglio. O labbra rosee
nate pei baci… O fervidi
baci che suggon l’alito!…
vaikkakin Neron intohimon kohde on toki Egloge: Tu soffri, o mio tesoro.
NERONE
Tu soffri , o mio tesoro…
sei muta e gelida…
ti riscaldo con l’alito…
Ancor vo’ che tu danzi
la danza cara e dolce dell’amore!
Perché taci, bellissima?… Non parli?
Non senti la mia voce?…
Oh, dammi ancora
il fiore della tua divina bocca!…
Oh, dammi baci!…
Odi l’ardente parola… sorridimi…
parlami, Egloge… Egloge mia,
vivi… pe’l nostro amore!
Orgian aikana mustasukkainen Atte myrkyttää Eglogen, mikä saa Neron yhä suuremman epätoivon valtaan. Nero puhkeaa laulamaan: Tu dormi intanto.
NERO
Tu dormi intanto sopra il tuo guanciale,
o misera fanciulla, ed il tuo sonno
è lungo, tristo, senza visioni.
Sonno fatal che non aspetta l’alba!…
Eppure sei bella ancora, e mi sorridi…
Brami, o diletta, ch’io pur teco dorma?
La tua bellezza m’affanna…
Ch’io copra il tuo sorriso…
Atte on ainoa Nerolle uskollinen olento, mutta Neron rakkautta vailla: Perché m’innamorai d’un uomo tanto crudele.
ATTE
(desolata)
Perché m’innamorai d’un uomo
tanto crudele e vil?…
Qual premio ottenni, dimmi,
per il mio affetto?…
Ebbi ripulse atroci,
ma pur t’amai!
Nerone, ascolta… Io sola, non veduta,
d’armati e di salvezza circondai
le tue fughe notturne, allontanando
da te l’agguato!
Io sola vigilai che dalle trame,
che accerchiano le case dei tiranni,
non uscisse il pugnal della vendetta
a trucidarti!
Neron epätoivo syvenee, kun hän saa kuulla Babilion kuolleen, mikä tarkoittaa ennustuksen mukaan hänen omaa nopeaa kuolemistaan. Kolmannen näytöksen puolittava välisoitto sisältää eri tempoissa olevia jaksoja, joskin Andante cantabile -vaihe toistuu pienin muunnoksin.
Orkesterivälisoitto
III NÄYTÖS: Kuva 2
NERONE
(entrando)
Faonte, la tua casa suburbana
è molto brutta…
FAONTE
Almeno per un poco
qui potrai riposarti…
NERONE
E siam lontani
dalla città?
FAONTE
La pietra che sta innanzi
alla mia porta segna il quarto miglio
della via consolare.
Nero on paennut Roomaa ravistelevaa rajuilmaa Faonten esikaupunkiasuntoon Atten kera. Atte laulaa Nè tu possa mai risvegliarti.
ATTE
(guardandolo con grande sconforto)
Nè tu possa mai risvegliarti,
o grande infelice!…
Quand’ero spregiata,
avvilita dal fiero tuo sdegno,
un odio profondo sentivo per te!
(s’inginocchia ai piedi del lettuccio)
Ma come lasciarti deserto,
ATTE
(guardandolo con grande sconforto)
Nè tu possa mai risvegliarti,
o grande infelice!…
Quand’ero spregiata,
avvilita dal fiero tuo sdegno,
un odio profondo sentivo per te!
(s’inginocchia ai piedi del lettuccio)
Ma come lasciarti deserto,
Nerone, nell’ora suprema
del turpe abbandono?…
Nel triste mio cuore
Rinasce l’amore, Nerone, per te!
La vita darei per poterti
Salvare… Nessun più t’ama…
nessun ti difende… sola ti resto
oppressa… straziata…,
nell’ora suprema
del turpe abbandono?…
Nel triste mio cuore
Rinasce l’amore, Nerone, per te!
Täydellisen hulluuden tilaan joutunut ja senaatin kansanviholliseksi julistama Nero pyytää Attea tekemään itsemurhan, joka surmaakin itsensä veitsellä, jotta Nero saisi itse rohkeutta samaan toimeen (per dargli un po’ di core), mutta hän ei uskalla sittenkään riistää henkeään, joten Faonte auttaa viiltämään Neroa tikarilla, jonka tämä oli asettanut kaulalleen.
NERONE
(atterrito)
Nemico della Patria!
E voi che fate
istupiditi intorno a me?… Che fate?…
Io vivo turpemente, ed ho bisogno
di morire… Intendete?… Preparatemi il rogo!
ATTE
Ora t’ammiro… ora che parli
come conviene ad un romano!…
Al fatosorridi altero,
come fan gli eroi,
e muori!
NERONE
(fissando Atte)
Muori!… Ecco un consiglio saggio;
ma l’esempio sarebbe più efficace…
E alcun di voi,
per darmi un po’ di core,
non sa ferire il suo?
ATTE
(corre a prendere uno dei pugnali)
Guardami, e impara!
(si immerge il pugnale nel petto)
NERONE
(sorreggendola)
Che hai fatto?
ATTE
(lasciando cadere il pugnale)
O mio Nerone, posso dirti,
per prova, che non duole.
(cade sul lettuccio)
NERONE
(si curva sul corpo di Atte)
Ad ogni modo,
sarà breve il dolore!
EPAFRODITO
(sempre sulla porta)
I legionari
corrono a questa volta!
FAONTE
(a Nerone)
A te provvedi…
Vuoi cader vivo in man dei tuoi nemici?
NERONE
(raccoglie il pugnale e se lo appunta alla
gola, ma rimane incerto)
Oh, mai!… Faonte, aiutami… non oso…
non oso…
EPAFRODITO
Già s’appressano i soldati!
(Faonte, risoluto, afferra la mano di
Nerone e lo aiuta a colpirsi)
NERONE
(manda un grido lungo e acuto)
Che grande artista muore!
(cade sui ginocchi)
Scena Ultima
(Icelo, Nerone, Faonte,
Epafrodito, legionari)
ICELO
(entra seguito da alcuni soldati)
Legionari,
(scorgendo Nerone)
correte… È qui Nerone.
FAONTE
Ei si ferivadi propria mano…
ICELO
(correndo verso Nerone)
Ch’io fermi il suo sangue…
NERONE
(tenta di alzarsi e guarda il
centurione con occhi terribili)
Tardi, soldato!… È questa la tua fede?…
ja
–
Ruggiero Leoncavallo
Ruggiero Leoncavallo (1858–1919) syntyi Napolissa ja opiskeli sen konservatoriossa (1866-) musiikkia. Sen jälkeen hän siirtyi vielä Bolognaan, jossa jo 1870-luvulla esitettiin Wagnerin oopperoita ja jossa Leoncavallo tapasi Wagnerin. Bolognan yliopiston kirjallisuusopinnot ja kiinnostus Italian historiaa kohtaan innostivat hänet suunnittelemaan Wagnerin mallin mukaan oopperatrilogiaa, josta valmistui kustantajien epäsuopeuden takia vain I Medici (1893), ja sekin jäi vaille menestystä. Välillä Leoncavallo toimi vähän aikaa Puccinin libretistinä tämän Manon Lescaut -projektin parissa. Leoncavallosta tuli yhdessä yössä tähti, kun hän Mascagnin menestysoopperan kannustamana päätti kokeilla itsekin pienoisoopperan säveltämistä. Kaikkiaan Leoncavallo sävelsi 13 oopperaa sekä yhdeksän operettia.
Pagliacci
Pagliacci (Pajatso, oik. ”Ilveilijät”; Milano, 1892), kaksinäytöksinen dramma prologin kera, on suppea ooppera säveltäjän omaan librettoon. Sen säveltäminen liittyy Pariisissa vietettyihin vuosiin (1882-) ja tutustumiseen ranskalaiseen realismiin. Ooppera tapahtuu Calabriassa (n. 1865–70) pienen teatteriseurueen yksityiselämässä ja myös näyttämölle vietynä. Kyseessä on klassinen kolmoisdraama: teatteriseurueen johtaja Canion (tenori; näytelmässä Pagliaccio) vaimo Nedda (sopraano; näytelmässä Colombina) on rakastunut talonpoika Silvioon (baritoni). Myös klovni Tonio (baritoni; näytelmässä Taddeo) yrittää päästä Neddan suosioon.
Pajatson kuuluisin numero on Canion aaria ”Vesti la giubba” (Pue takki), jonka sanat ”Ridi, Pagliaccio!” (”Naura, Pajatso”) ovat oopperakirjallisuuden tutuimpia. Enrico Caruso lienee historian kuuluisin Canio, ja nyyhkeinen levytys numero Vesti la giubba on maailman ensimmäinen kultalevy; tässä ensin Arioson avaus sekä sitten numeron loppua.
CANIO
Recitar! Mentre preso dal delirio
Non so più quel che dico e quel che faccio!
Eppur…è d’uopo…sforzati!
Bah, se’ tu forse un uom!
Tu se’ Pagliaccio!
Vesti la giubba e la faccia infarina.
La gente paga e rider vuole qua.
E se Arlecchin t’invola Colombina,
Ridi Pagliaccio, e ognun applaudirà!
Tramuta in lazzi lo spasmo ed il pianto;
In una smorfia il singhiozzo e il dolore…
Ridi Pagliaccio, sul tuo amore infranto!
Ridi del duol che t’avvelena il cor!
(Entra commosso sotto la tenda.)
Myös Canion päätösnumero “No, Pagliaccio non son” (Ei, en ole Pajazzo) on vaikuttava tuskaisuudessaan.
CANIO
No, Pagliaccio non son; se il viso è pallido
È di vergogna e smania di vendetta!
L’uom riprende i suoi dritti, e il cor
Che sanguina vuol sangue a lavar l’onta,
O maledetta! No, Pagliaccio non son!
Son quei che stolido ti raccolse
Orfanella in su la via
Quasi morta di fame, e un nome offriati
Ed un amor ch’era febbre e follia!
Musiikillisesti suurenmoinen on Tonion prologi “Si può?” (Sallitteko?).
TONIO
Si può? Si può?
Signore! Signori! Scusatemi
Se da sol mi presento. Io sono il Prologo.
Poiché in iscena ancor
Le antiche maschere mette l’autore,
In parte ei vuol riprendere
Le vecchie usanze, e a voi
Di nuovo inviami.
Kauneinta musiikkia edustaa Neddan kohtaus “Qual fiamma avea nel guardo!” (Mikä liekki hänellä olikaan katseessa!).
NEDDA
Qual fiamma avea nel guardo.
Gli occhi abbassai per tema ch’ei leggesse
Il mio pensier segreto.
Oh! S’ei mi sorprendesse,
Brutale come egli è. Ma basti, orvia.
Son questi sogni paurosi e fole!
O che bel sole di mezz’agosto!
Io son piena di vita, e, tutta illanguidita
Per arcano desìo, non so che bramo!
ja ballatella “Stridono lassù liberamente” (Ne [linnut] kirskuvat korkeuksissa vapaasti).
Oh! Che volo d’augelli, e quante strida!
Che chiedon? Dove van? Chissà?
La mamma mia, che la buona ventura
Annunciava, comprendeva il lor canto
E a me bambina così cantava:
Hui! Stridono lassù, liberamente
Lanciati a vol come frecce, gli augel.
Silvion taivuttelulaulu duetossa Neddan kanssa “E fra quest’ansie in eterno vivrai” (Ja tällaisessa ahdingossa tulet elämään ikuisesti) tarjoaa baritonimelosta hunajaisimmillaan.
SILVIO
E fra quest’ansie in eterno vivrai;
Nedda, Nedda,
Decidi il mio destin,
Nedda, Nedda rimani!
Tu il sai, la festa ha fin
E parte ognun domani.
Nedda, Nedda!
E quando tu di qui sarai partita
Che addiverrà di me, della mia vita?
Orkesteri-intermezzo kuuluu tämänkin oopperan pakollisiin numeroihin.
Muita Leoncavallon oopperoita
I Medici
Medicit (1893, Milano), azione storico in quattro atti, on ollut hieman epäonninen ooppera, jonka kustantaja Ricordi hylkäsi ja Sonzogno sitten julkaisi. Sen oli tarkoitus muodostaa ensimmäinen osa Wagnerin Ringin antaman mallin mukaisesta trilogiasta nimellä Crepusculum (Iltahämärä), Poema epico in forma di trilogia storica, jonka muut osat olisivat olleet Gerolamo Savonarola ja Cesare Borgia säveltäjän omiin librettoihin. Trilogiasta valmistui siis vain avausosa. Tosin Saksan keisari Wilhelm II ihastui teokseen ja tilasi Leoncavallon Mediceistä ja tilasi oopperan Il Rolando da Berlino (1904), joka käsittelee Hohenzollernien historiaa.
Juonisisältö
I NÄYTÖS: Kukkula Firenzessä
Teos sijoittuu 1400-luvun renessanssiajan Firenzeen (1471-1478), jossa Pazzi-suku on salaliitossa Medicejä vastaan. Alussa runoilija Poliziano (baritoni) keskustelee Medicien veljesten, Giulianon (tenori) ja Lorenzon (baritoni) kanssa politiikasta, peleistä ja rakkaudesta. Simonetta Cattaneihin (sopraano) ja hänen ystävättärensä Fioretta de’ Gori (sopraano) keskustelevat metsästyksen aiheuttamasta kärsimyksestä eläimille. Paavi Sixtus IV:n (paavina 1471-84) armeijan päällikkö Montesecco (basso) saapunut Firenzeen surmaamaan veljekset. Giuliano on rakastunut Simonettaan, mutta niin myös Fioretta.
II NÄYTÖS: Piazza Santa Trinità
Salaliittolaiset Pazzit, Bandinit, arkkipiispa Salviati ja Montesecco valmistautuvat kaksoismurhaan. Väkijoukon, muusikoiden ja tanssijoiden ympäröimä Lorenzo laulaa ylistyksen rakkaudelle ja kauneudelle. Tuberkuloosin riuduttama Simonetta haluaisi myös tanssia, mutta äiti kieltää moisen, kunnes Giuliano saa hänet houkuteltua mukaan, mutta neito pyörtyy kesken kaiken. Giuliano ilmoittaa asiasta Fiorettalle, joka tunnustaa rakkautensa miehellä, joka kuitenkin torjuu neidon.
III NÄYTÖS: Ponte Vecchio yöllä
Fioretta on ollut Giulianon salainen rakastettu ja odottaa nyt lasta miehelle, joka kertoo kuitenkin rakastavansa nyt vain Simonettaa. Sairasvuoteelta noussut Simonetta kuulee salalittolaisten murha-aikeesta sunnuntain messussa. Montesecco havaitsee neidon ja vannottaa tätä vaikenemaan kuulemastaan, mutta ennen kuin Simonetta ehtii välittää tiedon Giulianolle, hän kuolee miehen syliin.
IV NÄYTÖS: Santa Reparatan kirkko
Salaliittolaiset ovat piiloutuneen kirkkoväen sekaan ja yrittävät kiihottaa kansaa Medicejä vastaan. Kellojen aamen-merkkisoiton kuullessaan Pazzit ja Bandinit onnistuvat haavoittamaan Giulianoa kuolettavasti. Montesecco ei haluaisi käpäistä kirkkotilaa ja antaa kahdelle papille tehtävän. Poziano onnistuu piilottamaan Lorenzon sakastiin. Hämmingin keskellä Lorenzo puhuttelee kansanjoukkoa ja voittaa sen suosion. Kuoleva Giulianoa pyytää veljeään huolehtimaan raskaana olevasta Fiorettasta. Täten Giuliano on tunnustanut pojan nimellä Giulio, josta tulee myöhemmin paavi Clemens VII.
Musiikki
I näytös perustuu pitkälle päähenkilöiden esittelyyn ilman vielä poliittista toimintaa, joskin Montesecco yrittää vietellä Simonettan, jonka nähtyään Giuliano rakastuu neitoon ja tunne kehittyy molemmin puoliseksi. Seuraa pitkä kohtaus, jossa molemmat laulavat erikseen ja lopulta dueton. Leoncavallo käyttää oopperassaan johtoaiheita, minkä lisäksi kohtaus alkaa ”Tristan-soinnulla”, kun pari kohtaa toisensa metsässä Simonettan pelastettua eläinrakkaudessaan naarassaksanhirven metsästäjiltä.
SIMONETTA (confusa)
Io, sì…
GIULIANO
Tu soffri?
SIMONETTA
È nulla… debil sono… ed il periglio
de la povera cervia mi commosse.
GIULIANO (contemplandola)
Bella e buona!
Seuraavaksi Giuliano alkaa kysellä neidolta tämän outoa ilmaantumista:
Bionda beltà che t’offri al guardo mio,
di questa selva ne la pace arcana
una ninfa non sei nata dal rio?
O non se’ forse tu la mia Diana?
Simonetta vastaa:
I Ninfa non sono.
Fra ’l Ticino e ’l mare
siede la terra ov’ebbi patria e culla.
Ma con la madre un dì lasciai le care
colline mie quand’ero ancor fanciulla.
Vähitellen tunteet lämpenevät ja kohtaus päättyy intohimoiseen duettoon:
SIMONETTA
E da’ prati che ’l sol schiara ed inonda
de la carezza sua calda e feconda,
dal ciel, dal bosco, da le siepi in fiore
urge un cantico solo: amore! amore!
GIULIANO
parmi che il bosco s’animi
e nel susurro suo di te ragioni;
e tremo ed ardo e questo cor mio gramo
non sa trovar che una parola: t’amo!
II näytöksen alussa salaliittolaiset suunnittelevat tilannetta, jossa molemmat Medicit voidaan surmata, sillä paavi ei voi sietää Vatikaanista riippumatonta, Ranskan tunnustamaa tasavaltaa:
MONTESECCO
A spegner Lorenzo io basto da solo!
BANDINI
Io guido al palazzo de’ nostri uno stuolo.
SALVIATI
Ordita è la trama. Fallire non può.
PAZZI
Giuliano a me spetta! Io spegner lo vo’!
A QUATTRO
Iddio di Fiorenza vuol libero il suol.
Ordita è la trama. Fallire non può.
Leoncavallo haluaa oopperassaan kunnioittaa maansa muusista perintöä sekä esittelee Lorenzon kilpalaulannassa Firenzen ensimmäisenä kansalaisena ja laulajana.
LORENZO
Ascolta il canto mio che ti favella
e dal sonno ti scuote, o gentil dama.
E’ ti vuol dire che se’ tanto bella,
e’ ti vuol dir quanto ’l mio core t’ama.
Kaksi kansanlaulajaa kilpailee Lorenzon kanssa.
PRIMO CANTORE POPOLARE (a Lorenzo)
O tu che nel cantar sembri maestro,
per chi mai sciogli il canto e aguzzi l’estro?
LORENZO
Ardo d’amore, e conviemmi cantare
per una dama che mi strugge il core;
ch’ogni otta ch’io la sento ricordare
il cor mi brilla e par che gli esca fuore.
SECONDO CANTORE POPOLARE
Di possente beltade è dunque ornato
lo volto che t’ha reso innamorato?
LORENZO
Ella non trova di bellezza pare;
con gli occhi getta fiaccole d’amore:
io sono stato in città e castella,
e mai non vidi gnuna tanto bella.
Kun Fioretta huomaa Giulianon rakastuneen Simonettaan, hän on epätoivoinen eikä halua puhua tilanteestaan miehelle, jolle hän on raskaana.
FIORETTA (commossa, animandosi)
Sì, questo nuovo palpito
lo risentii nel core
lo riconobbe l’animo,
il palpito d’amore!
E piena di quell’estasi
chiesi commossa a Dio
la mia parte di spasimi,
chiesi d’amare anch’io…
III näytöksen alussa Fioretta, tähän asti Giulianon morsian, on surullinen ja epätoivoinen miehen osoittamasta huomiosta vain Simonettaa kohtaan.
Da tre lune vivo di vituperi e di menzogne
rubando amor ed amicizia! E lui!…
A me ne vien, ma di lei richiede;
mi fissa in volto cogli occhi distratti
che guardan sempre, che non mi vedon mai.
Ah! Essa regna sul cor, ed io su’ sensi!…
(disperatamente)
Ah! s’ameranno, s’ameranno sempre!
(biecamente)
Sempre?… Non già, ch
Neljäs näytös alkaa messulla:
Messu on täynnä jännitettä, ja salaliittolaiset valmistautivat iskemään:
MONTESECCO (piano a Bandini)
Chi dunque in vece mia Lauro colpisce?
BANDINI
Due preti che i tuoi scrupoli non hanno.
MONTESECCO
Non temete che il popolo qui accolto
Giuliano saa kuolettavan iskun ja puhkeaa paniikki:
PAZZI
Muori! Muori!
GIULIANO
Ah! Soccorso!
FIORETTA
Vergine!
LORENZO (battendosi con gli altri)
Ridolfi, a me!
DONNE DEL POPOLO
Salviamci!
Alle porte, salviamci!
CONGIURATI
Morte ai tiranni!
Lorenzo puhuu meluavan väkijoukon keskellä kaunopuheisesti tasavallan puolesta,
LORENZO
Da lunga pezza i Medici
braman, diceste, il regno di Toscana.
Così lorda la storia
quest’invida ed ingrata razza umana!
(movimento e grida fra la folla)
Vi spiace il vero?… Orsù, morti, sorgete
e ’l premio al vostro oprar oggi cogliete!
Pel ben de la repubblica,
il suo fratel Salvestro denunziava;
Gianni gli onor che ’l popolo
offriagli dopo i Ciompi rifiutava;
e Cosimo Fiorenza tanto amò
che padre de la patria lo chiamò!
ja Lorenzo saa vähitellen kansan puolelleen, joka haluaa salaliittolaiset heitettävän Arno-jokeen.
La bohème
La bohème (Boheemielämää, 1895-96, Venetsia 1897; rev. versio 1913, Palermo), commedia lirica, on teos säveltäjän librettoon. Leoncavallo rupesi säveltämään oopperaa kuultuaan Puccinin hankkeesta, sillä hän ajatteli hallitsevansa aihepiirin Puccinia paremmin elettyään vuosia 1880-luvulla Pariisissa. Leoncavallon samanaikainen versio on jäänyt Puccinin jalkoihin, mutta olematta parempi siinä on kuitenkin tehokasta ja kaunista melodiikkaa sekä vahvoja ariosoja, etenkin loppupuolella Rodolfolle.
Leoncavallon ratkaisut sekä yhtenevät että poikkeavat Puccinin tekemistä: kaksi ensimmäistä näytöstä ovat keveitä ja kaksi seuraavaa traagisia Puccinin tapaan. Sen sijaan Leoncavallolla Marcello on tenori, Rodolfo baritoni ja Musetta mezzosopraano.
Zazà
Zazà (Milano, 1900), commedia lirica säveltäjän librettoon Pierre Bertonin ja Charles Simonin samannimisen kirjan pohjalta. Oopperasta löytyy myös ranskankielinen versio. Oopperan ensiesitys Arturo Toscaninin johdolla oli suuri menestys, vaikka myöhemmin sitä on nähty verraton harvoin.
Henkilöt
*Zaza (sopraano), varieteelaulajatar
*Milio Dufresne (tenori), rikas pariisilainen
*Cascart (baritoni), varieteelaulaja
*Floriana (sopraano), laulaja, Zazan kilpaiija
*Anaide (mezzosopraano), Zazan kasvattiäiti
*Bussy (baritoni), journalisti
*Natalia (mezzosopraano), Zazan ystävä
*Signora Dufresne (altto), Milion vaimo
*Toto (puherooli), Milion tytär
Juoni
Ooppera kertoo nimihenkilön (sopraano), varieteetaiteilijattaren tarinan, jossa tämä haluaa päästä työstään eroon. Hän antautuu suhteeseen rakastajansa Milio Dufresen (tenori) kera, joka on jo naimisissa, kuten selviää, kun Zazà kohtaa miehen tyttären tämän kodissa. Zazà päättää luopua onnen tavoittelusta, vaikkakin häntä rakastaa myös varieteeteatterin omistaja Cascart (baritoni), jolla on oopperassa hienoja aarioita.
I NÄYTÖS: Varieteeteatteri Alcazar
Zaza työskentelee laulajana Alcazar-varieteeteatterissa Saint-Ètiennessä. Hän rakastuu liikemies Milio Dufresneen ja kieltäytyy sen vuoksi paremmasta työpaikasta Marseillesissa. Journalisti Bussy huomaa, mitä on meneillään ja yrittää saada Zaza luopumaaan ajatuksesta luoda suhde Milion kanssa. Moinen saa Zazan yhä päättäväisemmine sitoutumaan, ja hän myös onnistuu viettelemään Milion. Tämän vuoksi hän laiminlyö työvelvollisuuttaan teatterissa.
II NÄYTÖS: Salonki Zazan kotona
Vietettyään kolme kuukautta Zazan kanssa Saint-Etiennessä Milio kertoo, että hänen on lähdettvä työmatkalle Amerikkaan, minne meno on on jo viivästynyt Zazan vuoksi useita kertoja. Oleskellessaan Pariisissa Zazan luona vierailee teatterikollega Cascart, jonka kanssa hänellä oli aiemmin ollut suhde. Cascart kertoo Zazalle, että hän oli nähnyt Milion Pariisissa toisen naisen kanssa. Zaza lähtee Pariisiin tapaamaan rakastajaansa.
III NÄYTÖS: Dufresnen perheen salonki Pariisissa
Zaza onnistuu löytämään Milion kodin, jossa ilmenee, että mies on naimisissa. Hän tapaa myös Milion tytär Toton, joka rakastaa syvästi isäänsä. Pohdittuaan tyttären tilannetta Zaza päättää lähteä. Kun Milion vaimo ilmaantuu yllättäen paikalle, Zaza selittää, että hän oli tullut vahingossa väärään osoitteeseen ja jättää talon.
IV NÄYTÖS:Salonki Zazan kotona
Päästyään Saint-Étienneen Zaza kertoo vain Cascartille tapahtuneesta. Kun Milio ilmaantuu Zazan luo, Zaza valehtelee Miliolle kertoneensa kaiken Milion vaimolle. Milio järkyttyy ja hyökkää tätä kohtaan sanallisesti, jolloin Zaza rohkaistuu päättämään suhteen. Lopulta hän kertoo miehelle, ettei ollut paljastanut mitään tämän vaimolle, ja Zaza karkottaa miehen lopullisesti elämästään.
Musiikki
CASCART
(rispondendo al saluto di entrambi)
La buona sera!
(entra da Zazà senza battere all’uscio)
Buona sera, mia Zazà.
ZAZÀ
(lietamente, continuando a vestirsi)
Ah, sei tu, Cascart! mio core!
(Natalia esce dal camerino
e scompare dal fondo)
Amor mio! Donde venite?
Raccontate, mio signore.
Dove foste ad ingannarmi?
CASCART
(ridendo)
Come va’, cattiva cèra?
ZAZÀ
Bene. Siedi là, mi narra:
che notizie questa sera?
CASCART
(sedendo a cavalcioni sulla sedia)
C’è l’agente che mi scrive da Marsiglia:
offre la piazza.
Milio tunnustaa rakkautensa Zazalle, jolla ei ole vaikeata vastata tähän. I näytöksen päätös on sekasotku, sillä Zazaa huudetaan näyttämölle toistamiseen. (Duclou on ohjaaja ja Malardot varieteeteatterin omistaja.)
(Dufresne si china e la prende alla cintura
col braccio mentre la bacia con forza sul
collo: Zazà si volge raggiante e lo avvinghia
con le braccia)
ZAZÀ
Perché, cattivo,
non me l’avevi prima tu detto?
DUFRESNE
È forse tardi per riparare?
ZAZÀ
No, mio diletto!
CASCART
«Chi dunque mi conduce?»
ZAZÀ
Oh! come bene
m’hai tu baciata qui, sul collo!
DUCLOU
Ebbene?
Zazà!… Psst…!
ZAZÀ
(sempre nelle braccia di Dufresne)
Dunque ti divertiva la mia tortura?
Allor tu m’ami?!
DUCLOU
Zazà…!
MALARDOT
L’entrata non è sicura!
BUSSY
Zazà è di scena!
CASCART
Per Dio! non entri?
ZAZÀ
Che?
CASCART
Come, che?
Non entri in tempo! mi pianti in asso!
Lopulta hilpeässä mielentilassa Zaza ilmaantuu näyttämön ovelle.
III näytöksen alussa on Milion kohtaus, jossa hän hyvästelee katkerasti Zazan. Alun johdantovaihetta, joka tuo mieleen jopa väräjävää säesystä myöten Massenet’n Manon-oopperan (1884) II näytöksen alun ”pöytälaulun” eli Manonin laulaman numeron ”Adieu, notre petite table” (Hyvästi, pikku pöytämme),
MILIO
Oh mio piccolo tavolo ingombrato
sì come è ingombro di sgomento il cuore!
domani a Saint-Etienne sarò tornato…
l’ultima volta… a salutar l’amore!…
seuraa varsinainen suuri cantabile-aaria.
Mai più, Zazà, raggiar vedrò
da gli occhi tuoi la fiamma de l’amor!…
e mormorar mai più t’udrò
calde parole, stretta sul mio cor…
Oh baci, oh nostre tenere ebbrezze,
notti incantate, lunghe carezze
sereni dì!
Il nostro amore è naufragato,
e ci ha travolti l’onda del fato!
Tutto finì!…
Cascartin ”Zaza, piccola zingara” IV näytöksessä on oopperan keskeisiä sooloaarioita.
CASCART (commosso)
Zazà, piccola zingara,
schiava d’un folle amore,
tu non sei giunta al termine
ancor del tuo dolore!
Quanto convien di lacrime
che sul tuo volto scenda
pria che il tuo solo ed umile
pellegrinar riprenda!
Tu lo credesti libero…
or la speranza è spenta…
Ora sei tu la libera,
e il tuo dover rammenta!
Ahi! del sognato idillio
sparve l’incanto a un tratto!
una manina d’angelo
indietreggiar t’ha fatto!
Milio joutuu raivon tilaan, kun Zaza kertoo käyneensä Pariisissa ja nähneensä miehen perheen. Sana ”Sgualdrina“ (’lutka’) kimpoaa hänen huuliltaan „Ah, come l’ami, lei“
MILIO
(l’afferra come per batterla,
poi la getta a terra, urlando)
Sgualdrina!
ZAZÀ
(a terra)
Ah, come l’ami, lei!!!
ZAZÀ
(in uno sforzo ultimo)
Basta! non più!
Ritorna pur nella tua dimora
vi troverai la pace…
Zingari
Zingari (Lontoo, 1912), dramma lirico in due episodi, Enrico Cavacchiolin ja Guglielmo Emanuelin librettoon perustuu Pushkinin runoelmaan (1827; suom. Aarne Salava, Mustalaiset, 1999). Se on Leoncavallon toiseksi eniten esitetty ooppera I Pagliaccin jälkeen. Oopperassa on vain neljä roolia: nuori mustalaisnainen Fleana (sopraano), nuori aatelismies Radu (tenori), Vanha mies, heimon päällikkö (baritoni) ja mustalaisrunoilija Tamar (baritoni). Ooppera tapahtuu Tonavan rannalla 1900-luvun alussa mustalaisleirissä.
I NÄYTÖS: Mustalaisleiri joen rannalla
Kaunis Fleana on hävinnyt yöllä leiristä. Miehet etsivät häntä ja havaitsevat tämän tapaamisen vieraan kanssa. Radu on teon takana. Rakastavaiset vangitaan. Radu vannoo, että jos hän saa naida Fleanan, hän luopuu omasta väestään ja liittyy heimoon. Pari saa anteeksi, mutta Tamar protestoi rajusti, sillä hänkin rakastaa Fleanaa. Fleana sättii tätä ja haastaa miehen kaksintaisteluun Radun kanssa, mutta hän katoaa leiristä. Kun Fleana ja Radun häitä vietetään, Tamar laulaa kaukana valituslaulua.
Radu kertoo vakaasta aikeestaan liittyä heimoon:
Fleana ja Radu laulavat onnestaan.
Paikallisväriäkin löytyy muutamista numeroista duurimolli-vaihtelun, etupisteellisen rytmin, melismojen, bordunan ja kromatiikan avulla:
Myös tanssi vie ajatukset samaan suuntaan:
Kuullaan Tamaran valituslaulu:
I näytöksen päättävä Intermezzo lainailee Lisztille tyypillistä ”unkarilaisuutta”.
II NÄYTÖS: Mustalaisleiri hylätyn kirkon liepeillä tasangolla lähellä jokea
Vuosi on kulunut. Radu huomaa Fleanan muuttuneen kylmäksi häntä kohtaan. Radu tajuaa naisen rakastuneen johonkin toiseen mieheen. Kun Radu kysyy asiaa, Fleana tunnustaa, että hänen rakkautensa Radua kohtaan on kuollut, ja hän vain nauraa miehen kärsimykselle.
Fleana karkaa Radun estämisestä huolimatta ja rientää Tamarin luo, joka laulaa Fleanan kauneudesta
ja he tunnustavat intohimoisen rakkautensa.
Pari häviää läheiseen, oljista ja puusta rakennettuun majaan. Ulkopuolella Radu on epätoivoinen ja vannoo kostoa. Hän ryntää majalle, sulkee sen oven ulkoapäin ja sytyttää majan tuleen. Tamar ja Fleana menehtyvät liekkeihin.
Edipo Re
Edipo Re (Kuningas Oidipus; 1919, täyd. Giovanni Pennacchio; Chicago, 1920), opera, Giovacchino Forzanon librettoon Sofokleen mukaan sai vasta postuumin esityksen. Osa sen musiikista on peräisin oopperasta Der Roland von Berlin (1904). Se sisältää vaativan ja kiinnostavan baritoniroolin nimihenkilölle sekä hienon rakkausdueton.
Teeban kuningas Oidipus (baritoni) on nainut Iokasten (sopraano), edellisen hallitsija Laioksen lesken, jonka uskotaan rosvojen surmaamaksi, kun tämä oli vierailulla Delfissä. Oidipus uskoo olevansa Korintin kuningas Polyboksen poika, vaikka hän oli adoptoitu, sillä hänen oikea isänsä, joka oli hylännyt poikansa, koska hän oli saanut ennustuksen siitä, että hänen oma poikansa surmaisi hänet. Oidipus pakeni Korinttiin, koska hän puolestaaan oli kauhuissaan Delsin oraakkelin profetiasta, minkä mukaan hän surmaisi oman isänsä ja naisi oikean äitinssä; lisäksi hän pakomatkalla Delfin ja Teeban välillä hän joutuisi riitaan miehen kanssa ja surmaisi tämän. Oidipus alkaa tajuta, että hänen uhrinsa on itse Laios. Polyboksen kuollessa muuan palvelija, joka oli huolehtinut pojasta, paljastaa Oidipukselle tämän toddellisen henkilöllisyyden: Oidipus on Laioksen poika, joten Delfoin oraakkelin profetia on käynyt toteen. Iokaste hirttäytyy ja Oidipus sokaisee itsensä.
Lähteet ja kirjallisuutta
Bacon, Henry 1995. Oopperan historia. Helsinki: Otava.
Kimbell, David 1994 (1991). Italian Opera. Cambridge: Cambridge University Press.
The New Oxford History of Music. The Age of Beethoven 1790-1830, Volume VIII 1988 [1982], toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.
The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.
Weaver, William 1980. The Golden Century of Italian Opera. From Rossini to Puccini. London, New York: Thames and Hudson.