Leoni ja Cilea
Italialainen ooppera oli elinvoimainen 1800-1900-lukujen vaihteessa ja 1900-luvun alkupuolellakin yhtä aikaa Puccinin kanssa ja on toki jatkunut vielä Puccinin jälkeenkin. Itse asiassa oopperan perintö on jatkunut pitkälle 1900-luvun jälkipuoliskolle ja löytänyt uusia ilmaisumuotoja ja musiikillisia toteutuksia modernistien (Dallapiccola, Sciarrino, Berio) teoksissa.
Franco Leoni
Franco Leoni (1864–1949) opisekeli Milanon konservatoriossa mm. Ponchiellin johdolla. Hän työskenteli alkuvaiheen jälkeen Englannissa, jossa monet hänen oopperansa saivat ensesityksen. Leoni palasi 1917 takaisin Italiaan. Hänen yhdeksästä valmistuneesta oopperastaan suurin menestys oli L’Oracolo (1905), joskin hän sävelsi myös opéran Francesco da Rimini samana vuonna kuin Zandonai oman versionsa Danten aiheesta (1914, Pariisi).
Rip van Winkle
Rip van Winkle mielenkiintoinen, Washingtonin Irvinin satuun (1819-20, suom. 1959) perustuva ooppera (1897) liittyy Yhdysvaltain siirtokunta-aikaan. Sen nimihenkilö asuu pinessä hollantilaiskylässä New Yorkin osavaltiossa.
Rip Van Winkle on hyväntahtoinen maanviljelijä, joka törmää Catskillvuorilla vaeltaessaan ryhmään kääpiöitä, joilla on keilapeli kesken. Rip juo heidän tarjoamaansa alkoholia ja nukahtaa. Kun hän herää, onkin kulunut 20 vuotta, ja Ripistä on tullut vanha ukko, jolla on pitkä valkea parta. Kääpiöt ovat kadonneet jäljettömiin. Rip palaa kotiinsa, jossa kaikki on muuttunut. Hänen vaimonsa on kuollut, lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, ja tuvan seinällä on kuningas Yrjö III:nnen kuvan sijaan George Washingtonin kuva. Vanha Rip viihdyttää kylän väkeä kertomalla tarinoita menneistä ajoista ja kohtaamistaan kääpiöistä.
L’Oracolo
L’Oracolo (Oraakkeli; 1905 Lontoo), un atto in prosa musicale, perustuu Camillo Zanonin librettoon Chester Bailey Fernaldin näytelmän The Cat and the Cherub (1897) pohjalta. Se tapahtuu San Franciscon Chinatownissa. Oopperaa esitettiin säännöllisesti Metropolitan oopperatalossa 1920–30-luvuilla.
Synopsis ja musiikki
Musiikki tyylittelee paljolla diatoniikalla ja selkeällä rytmiikalla tapahtumapaikan kiinalaisuutta. Paikoin musiikki tuo mieleen Tšaikovskin, erityisesti Pähkinänsärkijä-baletin. Myös ranskalainen varhainen uusklassismi à la Chabrier ja Debussy on siinä tuntuvilla. Tarina käynnistyy Chinatown uudenvuoden päivänä vuoden 1900 paikkeilla. Oopiumkauppias Cim-Fen (baritoni) mielii itselleen yhteiskunnallisen aseman nousua, mutta silmäätekevät torjuvat hänet. Cim-Fen sadattelee ooppiumin uhreja, jotka pelaavat rahansa kapakassa.
Hän on luvannut naida rikkaan kauppiaan Hu-Tsinin (basso) lastenhoitaja Hua-Quîn saadakseen tietoja, joiden avulla hän voisi estää Hu-Tsinin veljentytär Ah-Joen (sopraano) ja Uin-San-Luin (tenori) rakkauden. Siitä huolimatta hän pyytää San-Luinin isältä, viisaalta lääkäri Uin-Scîltä (baritoni) neuvoja, jolloin tämä varottaa Cim-Feniä ahneudesta ja irstaudesta. Vanhan ja viisaan miehen musiikillinen muotokuva on hieman raskasliikkeinen.
San-Lui ja Ah-Joe tunnustavat rakkautensa. Ensin San-Lui laulaa morsiamensa kauneudesta,
ja sitten molemmat laulavat lemmendueton.
Tori täyttyy kauppiaista ja toisiaan tervehtivistä ihmisistä.
Torilla Cim-Fen pyytää suoraan Hu-Tsiniltä Ah-Joen kättä, mutta saa vastaukseksi solvaisuja.
Cim-Fenin tavatessa torin ennustajan tämä haukkuu miestä likaiseksi,
mihin yhtyy ilkkuen sitten torin väki, etenkin lapset.
Hu-Tsin pyytää Uin-Sciniltä ennustetta nuoren poikansa Hu-Cîn (mykkärooli) suhteen. Uin-San-Lui varmistaa, että Cim-Fen suljetaan pois uskonnollisesta seremoniasta. Viisaan miehen oraakkeli ennustaa, että kaksi ihmistä tulee kuolemaan: yhden sielu pääsee Nirvanaan ja toisen helvettiin, mutta jumalat suojelevat Hu-Cîtä.
Uuden vuoden juhlan pyörteissä keskeisessä osassa on lohikäärmekulkue, jolla toivotaan hedelmällisiä satoja sekä suojaa myrskyltä.
Cim-Fen sieppaa kulkeessa kauppiaan pikkupojan ja tarjoutuu viattomasti auttamaan etsinnöissä. Palkinnoksi hän haluaa Ah-Joen käden. Uin-San-Luin tarvitsee löytää Hu-Cî saadakseen Ah-Joen itselleen. Hän paljastaa Cim-Fenin, joka kuitenkin lyö miehen kuoliaaksi. Kuullaan surumusiikkia Uin-San-Luin kuoleman johdosta.
Ah-Joen murhe sulhonsa menettämisestä ajaa hänet mielipuoleksi. Uin-San-Luin isä Uin-Scî vapauttaa pojan, tavoittaa Cim-Fenin ja surmaa kirveellä ja kuristamalla miehen varmistamalla näin, että oraakkelin ennustus täyttyy. Hän summaa laulussaan hirveän yön tapahtumat.
Francesco Cilèa
Francesco Cilèa (1866–1950) syntyi Reggio Calabriassa, opiskeli Napolin yhdessä konservatoriossa (1881–89), sai sopimuksen Sonzognon kanssa (1889) ja toimi Napolin konservatorion pianonsoiton opettajana (1894-) sekä johtajana (1916-).
Hänen viidestä oopperastaan kaksi ovat lunastaneet paikkansa italialaisen oopperan perusohjelmistossa. Varhaisvaiheen Gina (1889, Napoli) ja Tilda (1892, Firenze) odottavat pääosin uutta löytämistä. Cilèan viimeinen ooppera oli kolminäytöksinen tragedia Gloria (1907) Arturo Colauttin librettoon Victorien Sardoun näytelmän pohjalta. Kun teos sai vain kaksi esitystä, Cilèa lopetti oopperoiden säveltämisen.
Cilèa keskittyikin kamari- ja orkesterimusiikkiin sekä lauluihin muun musiikillisen työn ja hallintotoimien ohella. Keskeisiä soitinteoksia ovat sellosonaatti (1888) sekä Sinfoninen runoelma Giuseppe Verdin kunniaksi (1913). Cilèa piti itseään napolilaisen koulun viimeisenä edustajana, joskin musiikista löytyy yhtymäkohtia Jules Massenet’iin, joka arvosti Cilèaa. Molempien musiikkia leimaa hienovireinen, melankolinen melodiikka.
Arleesitar
L’arlesiana (Arleesitar; Milano, 1897; 1938 lopullinen versio) on Cilèan kolmas ooppera: dramma lirico Leopoldo Marencon librettoon Alphonse Daudet’n novellin ja näytelmän L’Arlésienne (1862) mukaan. Bizet oli säveltänyt siihen jo näyttämömusiikin (1872). Ooppera ei ollut suuri menestys, ei edes pääosan esittäjä Enrico Caruson myötä, joten säveltäjä muokkasi sitä kolmeen kertaan, ensin 1898 nelinäytöksisestä kolminäytöksiseen versioon. Lisäyksiä olivat alkusoitto (1936) ja intermezzo sinfonico 3. näytöksen alkuun (1938). Mussolinin suosio oopperalle toi sen taas teattereihin 1930-luvulla.
Tapahtumat
Tarinassa maatilanomistajatar Rosa Mamai (mezzosopraano) elää poikansa Federicon (tenori) ja henkisesti jälkeen jääneen toisen poikansa L’Innocenten (mezzosopraano) kanssa maaseudulla Arlesin lähellä. Federico on rakastunut arlesialaiseen tyttöön L’Arlesiana, vaikka Rosa näkisi mieluummin poikansa tätä oikeasti rakastavan naapurintyttö Vivettan (sopraano) kanssa. Federico haluaa vain Arleesittaren ja hylkää Vivettan. Marco-eno (basso) tukee Federicoa. Myös hevospaimen Metifio (baritoni) on rakastunut Arleesittareen, ja hän esittelee Rosalle kirjeitä, joiden mukaan Arleesitar viettäisi moraalitonta elämää. Kirjeet nähtyään pettynyt Federico kääntyy taas Vivettan puoleen. Kun Federico saa tietää, että Metifio on vietellyt naisen pitääkseen hauskaa tämän kanssa, tekee hän epätoivossaan itsemurhan. Oopperan mielenkiintoinen piirre on se, että nimihenkilöllä ei ole roolia eikä esiinny siinä lainkaan, vaan hänestä ainoastaan puhutaan.
Musiikki
I NÄYTÖS: La fattoria del castelletto (Pienen linnan maatila)
Myöhemmin lisätyn Preludion alkua:
Vanha paimen Baldassarre (baritoni) laulaa aarian ”Come due tizzi accesi”, jossa hän kertoo l’Iinnocentelle tarinan sutta pakenevasta vuohesta, joka lopuksi kuolee.
BALDASSARE
(come chi esca da tristi pensieri)
E allora… allor?… Di allora ce n’è tanti
nelle mie storie… Ah, l’ho trovato…
Come due tizzi accesi,
dall’alto del dirupo,
vide su lei sospesi
gli occhi del lupo.
Vivetta näkee Rosan kauhistuksen, joka kumpuaa tämän näkemästä tilanteesta Federicon ja Arleesittaren välillä, joskin hänkin tietää Federicon mieltymyksestä.
VIVETTA
(a Rosa, tra il desiderio di sapere e la tema)
Credevo in casa Federico… e adesso…
vi vedo in viso tutta turbata!
Perfino il vostro respiro è oppresso…
Giunger potrebbe di là un’ingrata
notizia? Forse d’una sventura?
Metifio haukkuu Rosalle ja Baldassarelle Vivettaa ilotytöksi.
METIFIO
Ebben… ebben voi state per dar sposa
al figlio vostro una sgualdrina!
BALDASSARE
(con forza)
Badate!
ja kertoo haluavansa omistaa Arleesittaren, mitä vastaan Rosalla ei tosin ole mitään sanomista.
ROSA
(dopo le prime parole, lascia cader
le lettere, che Baldassarre raccoglie
e legge)
Mio Dio!
METIFIO
Comprendo!
Questo ch’io faccio è una vigliaccheria;
ma quella donna è mia!
ROSA
(risoluta)
State tranquillo, non verremo certo
a rapirvela noi!
II NÄYTÖS: Il giorno di Sant’ Eligio (Pyhän Eligiuksen [mm. eläinten suojelupyhimys] päivä)
Baldassare vie Federicon vuorille, jotta tämä lohduttautuisi tapahtumista. Mutta kun hän lukee uudestaan Metifion väärentämät kirjeet, tuntuu tilanne kidutukselta. Federico laulaa kuunneltuaan L’Innocenten toistamaa Baldassaren tarinaa oopperan tunnetuimman numeron, joka on Lamento di Federico,”E la solita storia del pastore” (Se on tavallinen paimentarina), jossa hän samaistuu suden jahtaaman vuohen osaan. Aarian kuuluisassa aloituksessa Federico laulaa L’Innocentesta, joka kesken kertomusta nukahtaa.
L’INNOCENTE
(in dormiveglia, ricordando
il racconto del pastore)
“Il sol tramonta, scende la sera…”
(s’addormenta)
FEDERICO
(colpito sinistramente)
È la solita storia del pastore…
(si avvicina all’Innocente)
Il povero ragazzo
voleva raccontarla, e s’addormì.
Federico haluaisi itsekin nukkua unohtaakseen kaiken.
FEDERICO
Anch’io vorrei dormir così,
nel sonno almen l’oblìo trovar!
La pace sol cercando io vo’:
vorrei poter tutto scordar.
Intermezzo
III NÄYTÖS: La torretta del fienile (Karjasuojan pikku torni)
Federicon äidin, Rosan aaria “Esser madre è un inferno” (On helvetillistä olla äiti).
ROSA
Esser madre è un inferno!
Ho dolorato fino quasi a morirne
il dì che venne alla luce
Signor…
tu che mi hai vista alla sua cuna
in quelle paurose notti della sua infanzia…
e tu lo sai che te l’ho disputato ora per ora,
con la fronte dimessa al pavimento,
e con le palme aperte in te converse,
invocando il Tuo nome.
Ennen traagista loppua Rosa laulaa kehtolaulun molemmille pojilleen: ”Nukkuvat molemmat”.
Teokseen lisättiin 2011 vielä 4-näytöksisestä versiosta aaria ”Alba novella. Una mattina” (Uusi aamunkoitto. Eräs aamu).
Adriana Lecouvreur
Adriana Lecouvreur (Milano, 1902), commedia-dramma Arturo Calauttin librettoon E. Scriben ja E. Legouvén näytelmän (1849) mukaan sijoittuu Louis XV:n aikaan Pariisiin (1730), jossa nimihenkilö Adrienne Lecouvrer (1692-1730) oli aikansa kuuluisin komedianäyttelijätär (sopraano). Oopperan ensi-illan laulajista tunnetuimpia ovat Enrico Caruso ja baritoni Giuseppe De Luca.
Samannimisen oopperan, tosin eri librettoihin, laati ennen Cileaa kolme muutakin säveltäjää, joiden nimet ovat jääneet unohduksiin: Tomaso Benvenuti (1857), Edoardo Vera (1858) sekä Ettore Perosio (1889).
Juoni ja musiikki
Oopperassa Adrianan rakastajana on Saksin kreivi Maurizio, jonka entinen rakastajatar, Bouillonin ruhtinatar myrkyttää mustasukkaisena orvokkikukkalähetyksellä Maurizion uuden ihastuksen, Adrianan.
I NÄYTÖS: Comédie-Françaisen lämpiö
Comédie-Françaisessa valmistaudutaan esitykseen näyttämöohjaaja Michonnet’n (baritoni) johdolla. Ruhtinas Bouillon (basso) on näyttelijätär Duclosin ihailija ja ylläpitäjä, ja myös hän on paikalla ystävänsä Chazeuil’n apotin (tenori) kera. Adriana (sopraano) saapuu ja laulaa oopperan tunnetuimman aarian ”Io son l’umile ancella” (Olen nöyrä tyttönen).
ADRIANA
lo son l’umile ancella
del Genio creator:
lei m’offre la favella,
io la diffondo ai cor …
Del verso io son l’accento,
l’eco del dramma uman,
il fragile strumento
vassallo della man …
Mite, gioconda, atroce,
mi chiamo Fedeltà:
un soffio è la mia voce,
che al novo dì morrà …
Michonnet tahtoo tunnustaa rakkautensa Adrianaa kohtaan, mutta tämä kertoo jo olevansa Maurizion (tenori) rakastettu ja luulee tätä Saksin kreivin sotilaaksi. Maurizio saapuu ja ilmoittaa rakkautensa Adrianaa kohtaan: ”La dolcissima effigie”.
MAURIZIO
La dolcissima effigie sorridente
in te rivedo della madre cara;
nel tuo cor, della mia patria dolce, preclara
l’aura ribevo, che m’aprì la mente …
Bella tu sei, come la mia bandiera,
delle pugne fiammante entro i vapor;
tu sei gioconda, come la chimera
della Gloria, promessa al vincitor …
Bella tu sei, tu sei gioconda …
He sopivat tapaamisesta samana iltana, ja Adrina antaa tälle muutaman orvokin napinreikiin. Ruhtinas ja apotti saapuvat, ja he ovat siepanneet Duclosin kirjeen, jossa tämä pyytää tapaamista kreivin kanssa ruhtinaan huvilalla. Ruhtinas toivoo paljastavansa kohtaamiseeen kutsuu koko teatteriryhmän esityksen jälkeen huvilalleen. Saatuaan Duclosin kirjeen Maurizio peruu treffit Adrianan kanssa, joka puolestaan liittyy ruhtinaan juhliin.
II NÄYTÖS: Seinen rantahuvila
Ruhtinatar Bouillon odottaa malttamattomana Mauriciota ja laulaa: ”Acerba voluttà, dolce tortura”.
LA PRINCIPESSA
(dolorosamente)
Acerba voluttà, dolce tortura,
lentissima agonia, rapida offesa,
vampa, gelo, tremor, smania, paura,
ad amoroso sen torna l’attesa!
Ogni eco, ogni ombra nella notte incesa
contro la impaziente alma congiura:
fra dubbiezza e disio tutta sospesa,
l’eternità nell’attimo misura …
Kun Maurizio saapuu orvokit napinlävessä, nainen ihmettelee moista. Maurizio antaa ne ruhtinattarelle, mutta ilmoittaa, ettei hän rakasta tätä enää, jolloin ruhtinatar tajuaa jonkun toisen ottaneen hänen paikkansa ja hän yrittää turhaan saada selville tämän nimen. Maurizio ilmaisee tunteensa numerossa “L’anima ho stanca” (Sieluni on väsynyt).
MAURIZIO
(dolorosamente)
L’anima ho stanca, e la meta è lontana:
non aggiungete la rampogna vana
all’ansia che m’accora …
Assai vi debbo; ma se amor cadrà
memore affetto in cor mi fiorirà …
Ruhtinattaren täytyy piiloutua, kun ruhtinas ja apotti saapuvat. Maurizio huomaa näiden ajattelevan, että hän on Duclosin kanssa. Adriana ilmaantuu ja tajuaa, että Maurizio ei olekaan sotilas vaan sala-asuinen Saksin kreivi. Adriana ja Maurizio ovat nyt samalla aaltopituudella ja laulavat dueton “Ma, dunque, è vero?” (Mutta siis, onko se totta?).
ADRIANA
Ma, dunque, è vero? …
Dite … Il gran Maurizio, voi?
MAURIZIO
E volevi sedurlo?
ADRIANA
In tuo favor …
MAURIZIO
Lo puoi!
Adriana! …
ADRIANA
Eri degno d’un trono
nell’assisa dell’umil alfier:
or la frode gentil ti perdono,
poi che sei qual ti pinse il pensier …
MAURIZIO
Adriana deh, taci! …
ADRIANA
Lasciami dir …
MAURIZIO
No! Che giova?
Maurizio selittää Adrianalle, että hänen tehtävänsä oli poliittinen ja että heidän pitää auttaa lähistöllä piileskelevää naista pakenemaan. Adriana luottaa mieheen ja lupaa auttaa häntä. Talo pimenee, ja Adriana kertoo ruhtinattarelle, että hänellä on nyt pakomahdollisuus. Mutta molemmat naiset ovat epäluuloisia, joten pelastusyritys päättyy riitaan ennen kuin ruhtinatar lähtee. Michonnet löytää ruhtinattarelta pudonneen rannerenkaan, jonka hän antaa Adrianalle.
III NÄYTÖS: Bouillon-hotelli
Ruhtinatar on epätoivoissaan tajutessaan kilpailijattarensa henkilöllisyyden. Ruhtinas, joka on kiinnostunut kemiasta, on saanut hallitukselta pyynnön vaarallisen myrkyn analysoimiseksi. Pariskunta järjestää vastaanoton, jonne saapuvat myös Michonnet ja Adriana. Ruhtinatar luulee tunnistavansa Adrianan tämän äänestä ja ilmoittaa Maurizion haavoittuneen kaksintaistelussa, jolloin Adriana pyörtyy. Kun Maurizio kuitenkin saapuu vahingoittumattomana, Adriana on hurmiossa. Maurizio laulaa sotauroteoistaan: ”Il russo Mencikoff”
MAURIZIO
Il russo Mèncikoff
riceve l’ordine di côrmi in trappola
nel mio palagio … Era un esercito
contro un manipolo, un contro quindici …
Ma, come a Bèndera Carlo duodecimo,
nemici o soci contar non so …
TUTTI
Gloria a Maurizio, gloria al valor! …
Seuraa laaja pastoraalinen, antiikin Kreikkaan sijoittuva baletti Pariksen tuomio, jossa esiintyvät myös Merkurius, Juno, Pallas Athene ja amatsoonit sekä Venus.
Adriana tajuaa saamansa rannekorun kuuluvan ruhtinattarelle. Mauriziosta kilpailevat naiset haastavat toisensa. Ruhtinatar haluaa, että Adriana lausuu kohtauksen Hylätystä Ariannasta, mutta ruhtinas haluaa kuulla kohtauksen Faidrasta. Adriana lausuukin Faidran viimeiset säkeet, joissa tämä katuu saaneensa aikaan Theseuksen edellisen vaimon, Hippolytoksen kuoleman väärin perustein, kun hän ei saanut vastarakkautta Theseuksen ja Hippolytoksen pojalta eli omalta poikapuolenltaan. Samalla hän solvaa Ruhtinatarta tämän aviorikollisesta liekistä, joten Ruhtinatar vannoo kostoa.
IV NÄYTÖS: Huone Adrianan talossa
Näytös alkaa vaimealla Preludiolla, joka ennakoi oopperan surullista päätöstä. On Adrianan nimipäivä, ja Michonnet odottaa naisen kotona tämän heräämistä. Adriana on vihan ja mustasukkaisuuden vallassa. Kollegat saapuvat tervehtmään häntä lahjojen kera ja pyytävät häntä palaamaan näyttämölle. Eräs lahjoista on timanttikaulakoru, jonka Michonnet oli lunastanut, sillä Adriana oli pantannut sen maksaakseen Maurizion velat. Pieni lipas tuodaan, ja se sisältää viestin Mauriziolta kera niiden orvokkien, jotka Adriana oli antanut miehelle. Adriana on loukkaantunut, suutelee kukkia ja heittää ne tuleen: ”Poveri fiori” (Kukkaraukat).
ADRIANA
Poveri fiori, gemme de’prati,
pur ieri nati, oggi morenti,
quai giuramenti d’infido cor!
L’ultimo bacio, o il bacio primo,
ecco v’imprimo,
soave e forte bacio di morte,
bacio d’amor.
Tottu è finito!
Col vostro olezzo muoia il disprezzo:
con voi d’un giorno senza ritorno cessi l’error!
Tutto è finito!
Maurizio saapuu ja toivoo solmivansa avioliiton Adrianan kanssa. He syleilevät ja Maurizio huomaa Adrianan vapisevan. Adriana muutuu sekavaksi, jolloin Michonnet ja Maurizio, joka oli ojentanut kukat Adrianalle, huomaavat naisen tulleen myrkytetyksi. Hetkeksi Adriana muuttuu selväjärkiseksi, ”Ecco la luce”, kunnes hän kuolee.
ADRIANA
No, qua dentro è la morte! …
m’addenta un serpe il cor … Ah! … Ah!
Scostatevi, profani! … Melpòmene son io!
Ecco la Luce,
che mi seduce,
che mi sublima,
ultima e prima
luce d’amor …
Sciolta dal duolo
io volo, io volo
come una bianca
colomba stanca,
al suo chiaror …
Cilèan oopperassa draama ja musiikki ovat varsin tunnepitoisia, laulaminen on intohimoista, ja lähinnä Kreivin ja Apotin sisältävät kohtaukset tuovat taukojen katkaisemissa lyhyissä repliikeissään sekä höpötyksissään kokonaisuuteen koomisia kontrasteja. Seuraavassa II näytöksen kohtauksessa Ruhtinas ja Apotti luulevat saaneensa Maurizion kiinni kielletystä tapaamisesta Duclosin kanssa, vaikka piiloutunut nainen on Ruhtinatar.
SCENA III. Il Principe, l’Abate e Maurizio.
IL PRINCIPE
con disinvoltura elegante
Vi cogliam, Conte, sul fatto …
L’ABATE
In flagrante!
MAURIZIO
fingendo sorpresa
Voi, signori!
IL PRINCIPE
gaiamente
Re di picche!
L’ABATE
imitandolo
Asso di cuori!
MAURIZIO
tra lo stupito e l’offeso
È una celia?
IL PRINCIPE c.s.
Niente affatto …
L’ABATE
misteriosamente
Io l’ho vista …
IL PRINCIPE
secondandolo
Vista io l’ho.
MAURIZIO
destreggiando
Chi?
L’ABATE
La dama!
MAURIZIO
Che?
IL PRINCIPE
La bella!
L’ABATE
Veste bianca …
IL PRINCIPE
Vita snella.
MAURIZIO
fingendo sorpresa
Non capisco …
IL PRINCIPE E L’ABATE
Tutto io so!
Lähteet ja kirjallisuutta
Bacon, Henry 1995. Oopperan historia. Helsinki: Otava.
Francesco Cilea 2000, toim. Domenic Ferraro, Nandi Ostali, Piero Ostali Jr. Milano: Casa Musicale Sonzogno di Piero Ostali.
Kimbell, David 1994 (1991). Italian Opera. Cambridge: Cambridge University Press.
The New Oxford History of Music. The Age of Beethoven 1790-1830, Volume VIII 1988 [1982], toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.
The Viking Opera Guide 1993, toim. Amanda Holden. London: Penguin Group; myöhempi versio The New Penguin Opera Guide 2001, toim. Amanda Holden. London: Penguin Books.
Weaver, William 1980. The Golden Century of Italian Opera. From Rossini to Puccini. London, New York: Thames and Hudson.