Wolf-Ferrari
15.3.2026 (Päivitetty 30.3.2026) / Murtomäki, Veijo

Ermanno Wolf-Ferrari

Ermanno Wolf-Ferrari (1876–1948) oli saksalais-italialaisista vanhemmista Venetsiassa syntynyt säveltäjä. Hän soitti jo varhain pianoa, ja teini-ikäisenä hän halusi taidemaalariksi isänsä tapaan, mikä vei hänet opintoihin Venetsiassa ja Roomassa, lopulta Münchenissä, jossa hän päätti sittenkin ruveta muusikoksi ja opiskeli konservatoriossa Josef Rheinbergerin johdolla säveltäjäksi. Hän tutustui muutettuaan takaisin Venetsiaan Verdin ja Boiton. Hänen oli vaikea saada aluksi italialaisyleisön hyväksyntää musiikilleen, ja ooppera Cenerentola (Tuhkimo, 1900) oli fiasko Venetsiassa, mutta menestyi hyvin Bremenissä (1902).

Wolf-Ferrari liittyi commedia dell’arten ihailijoihin, ja hän keskittyikin seuraavaksi säveltämään koomisia oopperoita Carlo Goldonin (1707-1793)1700-luvun näytelmiin, minkä ansiosta hänestä tuli suuri opera buffa -tradition elvyttäjä 1900-luvun alussa esikuvanaan luonnollisesti Rossini.

Kaikki buffat olivat menestyksiä, ja Wolf-Ferrari  oli oopperamaailman esitetyimpiä säveltäjiä maailmansodan puhkeamiseen asti. Sota oli painajainen säveltäjälle, kun kaksi hänen kotimaataan, Italia ja Saksa, olivat sodassa keskenään. Sitä ennen hän oli ehtinyt säveltää veristisen draaman I gioelli della Madonna (Madonnan jalokivet, 1911). Muutettuaan Zürichiin häneltä valmistui Gli amanti sposi (Rakastunut kihlapari; 1916, ensiesitys Venetsia, 1925) Goldonin näytelmän Il ventaglio (Viuhka, 1765), kolminäytöksinen dramma giocoso, mukaan Luigi Suganan, Giuseppe Pizzolaton, Enrico Goliscianin ja Giovacchino Forzanon librettoon.

Vaikka Wolf-Ferraria pidetään ensisijaisesti oopperasäveltäjänä 15 oopperallaan, on hänellä myös muuta vokaalimusiikkia: lauluja, raamatullinen kantaatti La Sulamite (1898) sekä kantaatti La vita nuova (1901) Danten mukaan. Hänellä on myös joitain pianoteoksia sekä kunnioitettava määrä orkesteri- ja kamarimusiikkia: 11 orkesteriteosta, joista viisi konserttoja; 16 kamariteosta, jotka sisältävät mm. jousi- ja pianotrioja.

Goldoni-opperat

Le donne curiose

Le donne curiose/Die neugierigen Frauen (Uteliaat naiset; München, 1903), commedia musicale in tre atti, Luigi Suganan librettoon. Tapahtuu 1700-luvun puolivälin Venetsiassa. (Oheinen kuva: Illustrazioni dalla collana Opere complete di Carlo Goldoni, Venezia, 1910.) Oopperassa esiintyy tuttuja commedia dell’arten hahmoja, kuten Pantalone, Arlecchino ja Colombina, jotka puhua papattavat nopeasti tekstiä.

I NÄYTÖS: ”Kirottuja ovat naiset”.

Klubin suuri huone.

Rikas venetsialaisporvari Ottavio (basso) on ystävineen perutanut kasinoon miestenklubin, jonne naiset eivät pääse. Florindon (tenori) edessä olevien häiden johdosta kauppias Pantalone (buffobaritoni) kutsuu kaikki illaksi juhlapäivälliselle.

Ottavion talon huone.

Ottavion vaimo Beatrice (mezzosopraano) ja tytär Rosaura (sopraano) odottavat yhdessä Eleonoran (sopraano) ja kamaripalvelija Colombinan (sopraano) kanssa miesten paluuta. He yrittävät miettiä, mitä salaista miehet tekevät niin pitkään: pelaavat onnenpeliä? huvittelevat naisten kanssa? luovat ”viisasten kiveä”? etsivät kultaista aarretta? Ei heidän uhkailunsa Pantalonen palvelija Arlecchinoa (buffobasso) kohtaan eikä Beatricen herjat Ottaviota kohtaan johda arvoituksen ratkaisemiseen. Myöskään Rosauran uhkaus Florindon jättämisestä ei liikuta miestä. Vasta neidon teeskennelty pyörtyminen pehmentää Florindon, ja hän ottaa käyttöön Colombinan ehdottaman väistön, että hän oli ollut klubilla. Voidakseen kertoa yksityiskohtia kokoontumisesta täytyy Florindon paljastaa Rosauralle kerhon tunnussanan ”ystävyys” (amicizia) sekä seuraavan tapaamisen kellonaika.

Oopperan alkusoitto paljastaa heti, että kepeästi liikkuvaa ja vitsikästä menoa on luvassa.

Pantalonen ja Arlecchinon kohtaus on musiikillisen luonnehtimistaidon mestarinäyte. Alku on enemmän resitatiivimaista,

kunnes keskustelu muuttuu nopeatemposeksi parlando-lauluksi.

Florindon ja Rosauran lemmenduetto sisältää torailusta huolimatta hienoa italialaista laululyriikkaa.

II NÄYTÖS: ”Tulen saamaan sen selville!”

Lelion talon huone

Eleonora (sopraano) löytää miehensä Lelion (baritoni) puvun taskusta kaksi avainta. Mukana on myös kirje: Pantalone on varovaisuussyistä lukinnut klubitalon oven ja lähettänyt Leliolle uudet avaimet. Eleonora riemuitsee. Kun Lelio saapuu, Eleonora ennustaa miehelleen, että hän selvittää pian totuuden salaisten kokoontumisten taustalla.

Ottavion talon huone

Colombina ja Rosaura ilmoittavat Beatricelle, että he tietävät salasanan ja että he tarvitsevan vain avaimen klubille. Colombina keksii taas juonen: hän kaataa kahvia Ottavion päälle, jolloin tämän pitää vaihtaa vaatteet. Palvelija tuo hänelle uuden puvun, ja Colombina penkoo tämän taskut. Tuskin Florindo ja Ottavio ovat lähteneet, kun Colombina selittää, että hän on löytänyt kellarin avaimet Ottavion taskusta. Hän sonnustautuu valeasuun mieheksi ja lähtee klubille Beatricen kanssa. Yksin jäänyt Rosaura saa vieraakseen sulho Florindon, joka haluaa viettää illan morsiamensa kanssa. Hän lupaa koskaan enää olla menemättä klubille, jos tämä on Rosauran tahto. Neito tahtoo kuitenkin olla varma asiasta ja hän pyytää avaimet itselleen. Florindo ryntää Ottavion taloon valmistellakseen häitä rakkaansa kanssa.

Rosauran suuri soolonumero on klassisen kohtauksen malliesimerkki: resitatiivinomaista etenemistä seuraa siciliano-rytminen Andantino-cantabile,

joka loppupäästä liikkuu hieman nopeammin ja on eräänlainen ”mini-cabaletta”.

III NÄYTÖS: ”Ystävyys! Ystävyys!”

Kanavakatu Venetsiassa; toverusten klubitalo.

Yksitellen naiset tapaavat kasinolla ja yrittävät päästä sisään. Mutta kukaan ei onnistu puuhassa. Arlecchino näkee Eleonoran tunnistamatta tätä. Hän pakenee, mutta jättää avaimet lukkoon. Ottavio havaitsee pian mieheksi pukeutuneen Colombinan ja riistää tältä avaimet. Lelio, joka on Ottavinon kera matkalla kasinolle, ihmettelee, mihin hän on jättänyt avaimensa. Ottavio huomaa, että Colombina on vaihtanut avaimet kellarin avaimeen. Myös Florindon on pakko tunnustaa, että häneltäkin puuttuvat avaimet. He koputtavat ovea, jolloin Pantalone päästää heidät rakennukseen. Rosaurakin yrittää sisään, mutta Florindo saa hänet kiinni. Miekkonen syyttää morsiantaan uskottomuudesta, ja hän liittyy muiden joukkoon kasinoon jättäen neidon taakseen. Rosaura on pyörtymäisillään, mutta tilannetta seurannut Arlecchino saa hänestä otteen ja huutaa apua. Eleonora, Beatrice ja Colombina ryntäävät paikalle ja painavat hänet maahan sekä herjaavat häntä, kunnes tämä antaa heille avaimet.

Suuren juhlasalin eteishuone

Sillä aikaa kun miehet syövät, naiset tunkeutuvat suuren juhlasalin eteishuoneeseen, ja he katselevat lasioven läpi uteliaina miehiä. Lopulta he havaitsevat suuren salaisuuden: miehet nauttivat mitä herkullisimmista ruuista ja lörpöttelevät samalla. Kun jälkiruokaa tuodaan, naiset eivät voi enää hallita itseään. Oveen kohdistuva paine on niin suuri, että se aukeaa. Naiset pyytävät armoa miehiltään ja Pantalonelta, joka suo sen. Kaikki tanssivat ja kiljuvat iloisesti: ”ystävyys! ystävyys!”

Aluksi kursailtuaan naiset kilpailevat siitä, kuka pääsee eniten kursailemaan miestensä runsaan päivällisen nauttimista:

Loppuilo”ystävyys!”-sanalla pyöristää komedian.

 

I quatro rusteghi

I quatro rusteghi/Die vier Grobiane (Neljä mänttiä; München, 1906), commedia musicale in tre atti,  kolminäytöksinen koominen ooppera, Luigi Suganan ja Giuseppe Pizzolaton librettoon perustuu Goldonin venetsian murteella kirjoitettuun näytelmään (1760/62). I rusteghi on tunnustettu yleensä säveltäjänsä yhdeksi parhaaksi ja eniten esitetyksi saavutukseksi. Neljä tyhjäntoimittajaa yrittävät turhaan pitää vaimonsa kurissa. Naiset päättävät antaa miehilleen opetuksen antamalla Lunardon Lucieta-tyttären nähdä Maurizion pojan Filipeton ennen näiden ennalta määrättyä naimiskauppaa, vaikka miehet ovat kieltäneet moisen. Ooppera tapahtuu Venetsiassa vuonna 1750, ja se on sävelletty venetsian murteeseen.

I NÄYTÖS: 1. kuva: Lunardon talossa

Margarita (mezzosopraano), Lunardon toinen vaimo, ja Lucieta (sopraano), Lunardon tytär, valittavat olemisen pitkäveteisyyttä talossa, sillä kotityranni ja antikvariaattikauppias perheenpää Lunardo (basso) ei suvaitse heille iloa ja viihdytystä. Lunardo saapuu ja aikoo kutsua kolme ystäväänsä – Simonin (bassobaitoni/basso), Maurizion (basso/bassobaritoni) ja Cancianin (basso) – rouvineen päivälliselle. Kummatkaan naiset eivät ilahdu tästä, sillä he pitävät kolmea miestä vielä pahempina mäntteinä kuin Lunardoa, joka lähettää tyttärensä pois huoneesta ja ilmoittaa vaimolleen, että hän haluaa naittaa Lucietan Filipeton (tenori), Maurizion pojan kanssa. Nämä eivät kuitenkaan saa tavata toisiaan. Margaritan vastaväitteisiin Lunardo vastaa vastentahtoisesti. Maurizio saapuu, ja pian miehet ovat päässeet sopuun myötäjäisten määrästä. Lunardo esittää kutsun illalliselle.

2. kuva: Simonin talon terassi

Filipeto valittaa Marina-tädilleen (sopraano) kärsimystään, sillä isä aikoo naittaa hänet tytön kanssa, jota hän ei tunne. Marina lupaa auttaa veljenpoikaansa.

Silloin saapuu Marinan mies, Filipeton setä, kauppias Simon, joka tekee illalliskutsun tiettäväksi. Marina haluaa kuitenkin mieluummin nukkumaan kuin syömään.  Felice (sopraano), hänen miehensä rikas porvari Cancian ja kreivi Riccardo (tenori) saapuvat. Simonia eivät nämä vieraat miellytä, ja hän valmistaa vaimoaan ottamaan vieraat vastaan. Marina vihkii Felicen veljenpoikansa ongelmaan, ja molemmat päättävät seistä tämän puolella.

II NÄYTÖS 3. kuva: Lunardon talon huone

I ja II näytöksen erottaa välisoitto, intermezzio.

 

Lucieta ja hänen äitipuolensa Margarita ovat koristautuneet, ja Lucieta kantaa helmikaulaketjua. Lunardo ilmaantuu sekä käskee vaimon ja tyttären riisua korut.

Simon ja Marina ilmaantuvat. Miehet lähettävät naiset ulos ja valittavat tapojen turmelusta. Felice ja Cancian saapuvat. Myös Felice toimitetaan ulos, jotta kolme miestä voivat keskustella häiriöttä. Kolmestaan he laulavat vanhoista hyvistä ajoista, jolloin naiset olivat vielä vaatimattomia ja tottelevaisia, kun taas kaikki tuo on nyt mennyttä.

4. kuva: Lunardon talon sivuhuone

Naiset vihkivät Felicen suunnitelmiinsa. Filipeton on määrä naisten vaatteissa tulla taloon ja oppia tuntemaan morsiamensa. Pian saapuu kreivi Riccardo valeasuisen Filipeton kanssa, ja molemmat nuoret pitävät toisistaan. Kun miehet ilmaantuvat yhtäkkiä, onnistuu naisille töin tuskin piilottaa kreivi ja Filipeto. Lunardo ilmoittaa juhlallisesti tyttärelleen vielä samana päivänä juhlistettavasta kihlauksesta. Maurizio ryntää sisään ja kertoo, että hänen poikansa on hävinnyt tietyn kreivi Riccardon kanssa. Cancian alkaa kovaäänisesti haukkumaan kreiviä. Tämä ilmaantuu piilopaikastaan Filipeton kanssa, joka on nyt miehen vaatteissa. Maurizio aloittaa poikansa takaa-ajon, ja yleisen sekasorron aikana esirippu lankeaa.

III NÄYTÖS: 5. kuva: Lunardon antikvaariliike

Mäntit ovat vetäytyneet neuvottelemaan tilanteesta ja siitä, kuinka tottelemattomia naisia rangaistaisiin parhaiten. Ennen kuin herrat pääsevät yksimielisyyteen, Felice saapuu. Hän ei pelkää kotityranneja ja latelee näille moitesaarnan. Tämä sulkee mänttien suut. Sitten tulevat muutkin rouvat ja he pyytävät miehiltään anteeksiantoa.

Kaikki ovat kyllästyneet riitelyyn, joten mekkala halutaan lopettaa.

Nuoripari esitellään toisilleen ja molemmat vaikenevat siitä, että he ovat jo tavanneet toisensa. Tyytyväisinä kaikki ryhtyvät päivällisille. Lucieta ja Filipeto jäävät pois. Morsian odottaa suudelmaa kihlauksen kunniaksi, mutta nuori mies ei luota itseensä. Lucieta juoksee nauraen pois. Filipeto rientää perään ja antaa hänelle kaivatun suudelman. Esirippu lankeaa hitaasti.

La vedova scaltra

La vedova scaltra (Ovela leski; 1931, Rooma), commedia lirico in tre atti, Mario Ghisalbertin librettoon Goldonin samannimisen näytelmän (1748) mukaan. Musiikissa on sekä 1700-luvun opera buffan piirteitä ja secco-resitatiiveja cembalon säestyksellä, hahmona esiintyy myös Arlecchino (baritoni), sekä espanjalaista musiikkia ja valssirytmejä. Ooppera resonoi voimakkaasti 1930-luvun kansallismieliseen italialaisyleisöön, koska juonen sisältämän neljän kosijan kilvan voitti heidän maanmiehensä.

Juoni

Rosaura (sopraano) on nuori ja rikas venetsialainen leski, joka haluaisi avioitua. Häntä piirittää neljä eri maista kotoisin olevaa miestä: englantilainen lordi Runebif (baritoni), ranskalainen herra Le Bleau (tenori), espanjalainen Don Alvaro (baritoni) sekä italialainen kreivi Bosconero (tenori). Englantilainen lahjoittaa Rosauralle timantin, ranskalainen muotokuvan, espanjalainen perheensä sukupuun ja italialinen lähettää hänelle rakkauskirjeen mustasukkaisten sanojen kera. Rosaura ei osaa päättää: englantilainen on antelias, ranskalainen rakastettava, espanjalainen kunnioittava ja italialainen intohimoinen. Hän päättää avioitua sen kanssa, joka on vakain: neito järjestää kokeen esittäytyen jokaiselle heidän maannaiselleen tyypillisessä naamiaisasussa. Ainoa joka pysyy uskollisena on italialainen, joka torjuu rakkautensa häntä tuntemattomana lähestyvälle naiselle, joten Rosaura haluaa naida Bosconeron.

Il campiello

Il campiello ([Venetsian] pieni aukio; Milano, 1936), commedia lirico, pn kolminäytöksinen ooppera Mario Ghisalbertin librettoon Goldonin Venetsian karnevaaleihin kirjoitetun näytelmän (1756) mukaan. Taustalla ovat Mozartin oopperat sekä Verdin Falstaff. Teos esitetään venetsian murtella paitsi kaksi napolilaista laulua. Ooppera kuvaa läpi kaikkien näytösten  Venetsian aukion häilyvää asujaimistoa 1700-luvun puolivälissä. (Vieressä Pieretto Biancon alkuperäinen näyttämökuva.) Teoksessa on kosolti nostalgiaa, sillä säveltäjä oli syntynyt ja elänyt Venetsiassa ja lopulta kuoli siellä. Lisäksi hän tunsi sympatiaa tavallisia vähäväkisiä ihmisiä kohtaan, jotka kansoittivat kaupunkia, ja tuota pientä toria tai aukiota. Wolf-Ferraria syytettiinkin siitä, että hän unohti oopperassaan aateliset ja paremman väen. Oopperassa kuullaan monenlaista väen mekastusta, huutokuoroja sekä II näytöksessä moniosainen baletti, jossa muun muassa esiintyy kokki, joka esittelee eri ruokalajeja.

Aukion yhdessä kulmassa on kapakka, jossa asuu rakastettava napolilainen herrasmies Astolfi (baritoni), tuhlari ja naistenmies. Kapakkaa ympäröivissä taloissa asuu sinkkunaisia, jotka tavoittelevat miehiä tai aviomiehiä. Gasparina (sopraano) on koomisesti teeskentelevä nuori nainen, joka elää kirjoihin syventyvän napolilaisen setä Fabrizion (baritoni) kanssa. Lucieta (sopraano) on nuori kaunotar, joka rakastaa rihkamakauppias Anzoletoa (basso), ja elää leskiäitinsä Dona Caten (tenori) kera. Lucietan kailpailija on toinen viehättävä tyttö nimeltään Gnese (sopraano) ja hän elää äitinsä Dona Pasquan (tenori) kanssa. Molemmat äidit ovat oopperassa koomisia miesrooleja. Gnese rakastaa poikaa nimeltä Zorzeto (tenori), joka hänkin elää äitinsa Orsolan (mezzosopraano) kera. Lopussa Astolfi ja Gasparina viettävät häitään, Astolfi pyytää kaikki päivällisille ja Gasparina laulaa jäähyväiset koko väelle ja Venetsian kaupungille: “Cara la mia Venezia… Bondì Venezia cara… Bondì, caro Campiello”.

GASPARINA
Cara la mia Venezia,
me dezpiazerà zerto de lazzarla;
ma prima de partir vòi zaludarla.
Bondì, Venezia cara,
bondì, Venezia mia;
veneziani, ziorìa!
Bondì, caro campielo.
No dirò che ti zii bruto né belo:
ze bruto ti zé stà, mi me dezpiaze:
no zé bel quel ch’è bel,
ma quel che piaze.
(Tutti si inchinano ritirandosi
e cala la tela.)

Muita oopperoita

Il segreto di Susanna

Il segreto di Susanna (Susannan salaisuus; München, 1909), intermezzo in un atto, Enrico Goliscianin librettoon. Kyse on yhdestä Wolf-Ferrarin eniten esitetystä oopperasta, ja sen alkusoitosta on tullut suosikkinumero. Ooppera kertoo aviomiehestä, joka epäilee vaimonsa pettäneen häntä, koska hän tuoksuu savukkeelle, mutta vaimo onkin salapolttaja. Teoksessa on vain kaksi lauluroolia, 20-vuotias kreivitär Susanna (sopraano), 30- vuotias kreivi Gil (baritoni) sekä 50-vuotias mykkä palvelija Sante, ja se kestää 45 minuuttia, mikä tekee siitä helposti esitettävän. Libretto on alun perin italialainen, muttan kantaesitys nähtiin Münchenissä Max Kalbeckin saksannoksena.

Synopsis

Oopperan alkusoitto on tulvillaan koomista ilakointia.

Kreivi Gil palaa kotiin epäillen, että hän oli nähnyt Susannan kävelleen tämän asun vuoksi yksin kadulla , minkä kreivi oli kieltänyt vaimoltaan avioliiton solmimisen jälkeen. Hän on helpottunut tullessaan kotiin ja huomatessaan, että tämä soittaa pianoa olohuoneessa.

Kreivi oli kyllä nähnyt vaimonsa kadulla, mutta tämä oli palannut kotiin ennen miestään. Gilin ilo on lyhytaikainen. Huone tuoksuu tupakalle, mikä hämmästyttää miestä, sillä kumpikaan heistä ei polta eikä myöskään Sante. Kauhea ajatus valtaa miehen mielen: olisiko Susanna uskoton hänelle tupakoitsijan kanssa.

Hän puhuu vaimolleen ja häpeää pian epäilystään. Gil haluaa halata Susanna, muta huomaa tuoksun tulevan tämän vaatteista. Susanna kertoo, että hänellä on salaisuus, mutta ei halua paljastaa enempää. Kun Gil havaitsee huoneessa uudestaan tupakan hajua, hän mainitsee ensi kerran sanan ”salaisuus” (un segreto/ein Geheimnis).

Gil suuttuu ja sotkee talon mullin mallin sekä sulkee Susannan makuuhuoneeseensa. Gil lähteee ulos, jolloin Susanna tuo tälle sateenvarjon, jolloin Gil leppyy, he sopivat riidan ja Gil lähtee.

Kuullaan Interlude.

Kun mies on lähtenyt, Susanna sulkee oven ja avaa pienen paketin, jonka hän oli antanut Santen huomaan. Susanna ottaa paketin, ja molemmat tupakoivat. Silloin Gil tulee taasen takaisin. Kun hän haistaa tupakansavun ja etsii Susannan rakastajaa. Onnistumatta etsinnöissään Gil lähtee taasen ulos, jolloin Susanna sytyttää toisen savukkeen. Jälleen Gil palaa ja on varma, että hän tapaa Susannan itse teossa.

Tarttuessaan vaimonsa käteen, hän polttaa omansa ja havaitsee lopultakin salaisuuden. Pariskunta antaa toisilleen anteeksi ja vannoo ikuista rakkautta samalla kun he polttavat yhdessä savukkeen.

ja

Madonnan jalokivet 

I gioelli della Madonna (Madonnan jalokivet; Berliini 1911) kolminäytöksinen opera Enrico Goliscianin ja Carlo Zangarinin librettoon. Ensi-ilta  oli Saksassa nimellä Der Schmuck der Madonna, sillä säveltäjän kustantaja oli saksalainen. Sen sijaan oopperan Italian ensi-ilta koettiin vasta 1953. Ooppera käsittelee adoptiosisarten välistä rakkautta, mitä katolinen kirkko kritisoi, sekä sisältää srohkeita kohtauksia näyttämöllä.

Ooppera on hieno esimerkki eri ainesten synteesistä: se sisältää yhtä hyvin perinteistä italialaista melodisuutta aarioineen ja duettoineen kuin verismon dramaattista realismia, saksalaisen tradition mukaista rikasta orkestraatiota ja johtoaiheita sekä kansantansseja ja -lauluja kansansoittimineen, kuten nykyään harvinaiset riccheballacche ja putipù. Sikäli oopperaa on kritisoitu italialaisuuden kliseemäisestä kuvaamisesta. Toisaalta musiikista tuli niin suosittua, että siitä laadittiin monenlaisia piano- ja soitinsovituksia. Neitsyen kunniaksi lauletut kuorot sisältävät rakkauslauluja, pikkutuhmia serenadeja ja orgiastisia tansseja. Oopperan keskeinen jännite onkin uskonnon ja erotiikan välillä. Madonnan jalokivet on musiikin rikkaudessaan ja monipuolisuudessaan sekä tapahtumiensa jännittävyydessä ja hienosti laaditussa etenemisessä 1900-luvun alun erinomaisimpia oopperoita Massenet’n, Puccinin, Giordanon, Schrekerin, Korngoldin ja Richard Straussin teosten rinnalla.

Tapahtumat

I NÄYTÖS: Pieni tori meren rannalla Napolissa

Kaupunki juhlii iloisena ja meluisana Madonnan päivää: kuullaan huutoja, kanuunan laukauksia ja kirkonkellojen soittoa, lasten laulama Neitsyt-hymni, miesten ja naisten laulua. Kauppiaat myyvät kailottaen kilpaa kukkia, vettä, pyhimysesineitä, jäätelöä ja makaronia, morran (= kivi, sakset, paperi) pelaajat kirkuvat. Vaskiyhtye saapuu ja soittaa eri sävellajissa kuin iso yhtye. Kolme somaa nuorta naista laulavat rakkaudesta ja nauravat heitä kosiskeleville miehille.

Kaupungin ilveilijä ja uutisten levittäjä Pazzariello muusikkoineen saa riemuisan vastaanoton; hän esittää jazzahtavan tarantellan.

Kaksi fransiskaanimunkkia tunkeutuu joukon lävitse seuranaan ”P. Johanneksen lapset”. Kuullaan Neitsyt-hymni ”O vergine bella di stelle vestita”.

Nuori talonpoikaistyttö sanelee kirjeen kirjuri Biasolle (buffo-tenori); (Wolf-Ferrarin äidinpuoleinen isoisä oli ollut Dogen palatsin viimeinen kirjuri.). Miestenkuoro virittää kauniin laulun ”O Napoli bella dai mille color”.

Nuori seppä Gennaro (tenori) on takonut kauniin kynttilänjalan Madonnan kunniaksi. Hän on tuskainen rakkaudessaan sisarpuoltaan Maliellaa (sopraano) kohtaan, sillä hän rakastaa tätä enemmän kuin Madonnaa. Totonno (tenori) ei onnistu piristämään Gennaroa laulullaan. Gennaro rukoilee Madonnaa ja asettaa tämän eteen kynttilänjalan.

Mariella ryntää sisään kasvatusäitinsä Carmelan (mezzosopraano) kanssa ja valittaa olevansa kyllästynyt ainaiseen keittiön ja puutarhan hoitoon. Gennaro varoittaa tätä kaduilla maleksivista öykkäreistä. Maliella nauraa mieheen mustasukkaisuudelle ja huomaan tämän kalpeuden. Maliella laulaa ”Cannetellan vapauslaulun”, jonka kertosäe ”Oh, che piacere correre alla strada” on aito napolilainen kansanlaulu.

Maliella tanssi itsensä Biason kanssa pyörryksiin. Carmela yrittää lohduttaa Gennaroa, joka tunnustaa rakkautensa kasvinsisartaan kohtaan: “T’eri un giorno ammalato bambino”. Carmela oli löytänyt Maliellan kadulta rukoiltuaan aikoinaan sairastuneen Gennaron puolesta ja luvattuaan ottaa huomaansa ”synnissä sikisseen tyttövauvan”. Gennaro pyytää äitiään rukoilemaan puolestaan: “Benedicimi tu”.

Camorristit Cicillo (tenori) ja Rocco (basso) ahdistelevat Biasoa. Camorristien päällikkö Rafaele (baritoni) tunnustaa rakkautensa Maliellalle ja yrittää saada väkisin suudelman, jolloin Maliellaa ottaa tukastaan pitkän pinnin, kun taas Rafaelella on tikari, ja molemmat kaksintaistelevat, kunnes Rafaele saa piston käteensä. Rafaele suutelee haavaa ja laulaa ariettan “Bacio di lama”.

Kirkonkellot kuuluttavat Maria-kulkueen etenemisestä, kuullaan taas kahta eri vireessä olevaa bandaa. Rafaele kosiskelee Maliellaa laululla “In nuvola bianca d’incenso”, joka sisältää tärkeä temaattisen elementin oopperan kannalta.

Gennaro varoittaa sisartaan kilpailijansa luonteesta. Näytös päättyy suureen Madonna-hymniin. Loppukuoro lainaa Johann Crügerin (1598-1662) koraalia Nun habet Dank un bringet Ehr, jonka kolme alkusäveltä muodostavat oopperan ydinaiheen, sekä Italiassakin toimineen Jacques Arcadeltin (1507-1568) chansonin yhtä tahtia.

II NÄYTÖS: Carmelan puutarha

Intermezzo

Orkesteri soittaa ”Cannetellan vapausteeman”. Maliella on päättänyt jättää kasvinkotinsa nauttiakseen vapaudesta ja laulaa canzonaccian, suositun sävelmän: “E ndringhete, ndranghete, voglio far la pazza”.

Gennaro tunnustaa tälle rakkautensa, mutta Maliella ei voi ajatella moista velipuolensa kanssa. voi Milella vetäytyy pilkallisesti huoneseensa, huutaa hän miehelle rakastavansa vain sitä, joka varastaa jalokivet. Gennaro ottaa mukaansa murtotyökalun ja hiipii pois talosta. Kuoro laulaa vanhan napolilasen kansanlaulun ”Ajemmé! Che sciorta” mukailtuna.

Rafaele saapuu camorristien kera ja laulaa serenadin Maliellalle. Neito on epävarma, sillä hän on kuullut monia ikäviä asioita Rafaelesta, joten hän kysyy: ”oletko jokin demoni?”, mihin Rafaele vastaa myöntävästi: ”Sono un demonio buono!”.

Nyt molemmat vannovat rakkauttaan, ja Maliella lupaa seuraavana päivänä tulla miehen majapaikkaan. Kun Maliella jää yksin, Gennaro saapuu ryöstämänsä korun kera, mutta Maliella haukkuu miestä synnintekijäksi. Gennaro vakuuttaa Madonnan antaneen hänelle varkauden anteeksi, ja Maliella humaltuu korusta ja sen suitsukkeen tuoksusta; hän joutuu mystiseen hurmioon koristaessaan aarteilla itsensä ja menettää täysin todellisuuden tajunsa antautuen Gennarolle, jota hän luulee Rafaeliksi.

III NÄYTÖS: Camorralaisten piilopaikka Napolin ulkopuolella

Intermezzo

Kolmannen näytöksen välisoitto on ollut suosittu konserttinumero. Camorristien luolassa on Monte Verginen Madonnan (Neitsytvuoren Madonnan) fresco, jonka edessä on jonkinlainen alttari. Camorristit Ciccillo, Rocco ja Stella (sopraano) saapuvat yöllä päihtyneitä; Stella, Concetta ja Serena (mezzosopraano) osallistuvat lemmenleikkiin. Myös kaikkien suosikki, pikku Grazia saapuu.

Kolme naista laulavat veitsen ylistystä.

Rafaele saapuu ja kaikki yhtyvät viettelylauluun ”Ben giunto, tiranno dei cuori, che ái tutte le donne per te!”

Camorristit huomaavat, että heidän johtajansa ei ole onnistunut Milellan valloittamisessa. Ciccillo vetäisee frescoa peittävän kankaan sivuun, ja kaikki aloittavat orgiastisen tanssin, villin tarantellan.

Sitten rullaan tanssin kiihtymisvaiheeseen.

Silloin saapuu epätoivoinen Maliella puolialastomana ja tunnustaa Gennaron vieneen hänen neitsyytensä, samalla kun hän oli unelmoinut Rafaelista.

Kuullaan sama sointu kuin aiemmin Maliellan haavoittaessa Rafaelin käden. Camorristit nauravat, sillä nyt Maliella on haavoittanut Rafaelin jo toisen kerran. Rafaele sysää Maliellan armotta pois: “Il tuo fior voluto avrei”.

Maliella vakuuttaa yhä rakkauttaan, mutta turhaan; kuullaan sama valssi nyt molissa, joka säesti Maliellan ja Rafaelin ensikohtaamista, sekä Rafaelin viettelyaihe myös mollissa. Maliella paljastaa kaulassa riippuvan korun.

Katuva Gennaro saapuu, ja Maliella paljastaa tälle, ettei ole koskaan rakastanut miestä, ja hän syyttää Gennaroa varkaudesta samalla kun hän heittää jalokivet tämän jalkoihin. Rafaele julistaa Maliellan kirotuksi, koska tämä kantoi korua: ”Scomunicata!”

Maliella tekee itsemurhan ja juoksee mereen. Väki haluaa hyökätä Gennaron kimppuun, mutta tämä estää sen vakuttaen, että Gennaro on kirottu ja tulee kuolemaan kuin koira. Hän pitää sen sijaan itseään ja camorristeja kunniallisina ihmisinä. Gennaro laskee korut Madonnan jalkojen juureen, ja auringon tullessa esiin hän uskoo saaneensa Madonnalta anteeksi, samalla kun hän on kuulevinaan urkumusiikkia ja näkevinään enkeleitä ja paratiisin. Gennaro huomaa Maliellan huivin, suutelee sitä, painaa sen sydäntään vasten ja kuolee.

Samalla hetkellä kun raivostunut ja asein varustautunut kansanjoukko on tulossa ottamaan Gennaroa kiinni.

ja

Rakas lääkärinä

L’amore medico (Rakas lääkärinä; Dresden, 1913), kaksinäytöksinen opera Enrico Goliscianin librettoon Molièren näytelmän L’amour médicin pohjalta. Ensiesitys oli saksankielinen nimellä Der Liebhaber als Artzt, ja italialainen ensesitys  koettiin 1929 Torinossa.

Ooppera tapahtuu Louis XIV:n aikana pariisilaisessa villassa. Henkilöt ovat Arnolfo (basso), rikas maanomistaja; Lucinda (sopraano), hänen tyttärensä; Clitandro (tenori); Lisetta (sopraano), kamarineito; Notaari (baritoni); neljä lääkäriä (tenori ja kolme baritonia).

I NÄYTÖS: Villa Arnolfon puutarha

Oopperan alkusoitto on suosittu konserttinumeronakin.

Kaunis Lucinda on isänsä ylpeys, eikä hän halua menettää tätä mistään syystä tässä maailmassa. Siksi hän on jo huolestunut, kun Lucinda on ollut sairaana jo kaksi kuukautta.

Lisäksi häntä mietityttää, että jonain päivänä tytär ilmoittaa rakastuneensa ja haluavansa naimisiin. Sairasvuoteella Lucinda haaveileekin Cilandrosta.

Lucinda ei ole viel puhunut miehen kanssa, mutta katseet ovat paljastaneet heidän tunteensa.

Kuten niin usein 1700-luvun buffa-oopperoissakin, myös tässäkin palvelustyttö eli Lisetta on toiminnan primus motor, joka kertoo Arnolfolle Lucindan tarvitsevan vain miestä.

Mutta kun Lucinda kerto asian varovasti isälleen, tämä joutuu suunniltaan ja torjuu ajatuksen.

Kamarineito Lisetta lohduttaa Lucindaa ja keksii ovelan suunnitelman: Lucindan pitää jatkaa  teeskenneltyä sairauttaan ja tulla lääkärien käsittelemäksi.

II NÄYTÖS: Villa Arnolfon juhlasali

Italialaisessa oopperassa välisoitto, intermezzo, oli lähes pakollinen numero.

Arnolfo kutsuu lääkärin toisensa perään tutkimaan tytärtään, mutta kukaan ei pysty auttamaan neitoa, jolla on ilmeisesti jokin harvinainen seuraus. Yksi ehdottaa hauteita, toinen suolen tyhjennystä, kolmas oksettamista, neljäs suonen iskentää. (Lääkäreiden puoskariuden pilkka oli yleistä 1600–1700-luvuilla, juuri Molièrellä mutta myös Beaumarchais’lla, sillä lääkärin käsiin joutuminen tarkoitti usein terveystilan huononemista tai jopa kuolemaa.)

Lisetta saapuu vielä yhden kanssa, jonka hän väittää olevan oikea ammattilainen. Kyse on tietenkin valepukuisesta Cilandrosta, joka lupaa parantaa tyttären.

Lucinda parantuukin vähitellen uuden lääkärin otteessa, joka selvittää – modernisti – sairauden johtuvan sielullisista syistä.

Jotta neito luulisi olevansa oikeasti aviossa, solmitaan valeavioliitto Lucindan lopulliseksi tervehtymiseksi. Pian kuitenkin ”lääkäri” Cilandro häipyy tyttären kanssa ja vie mennessään runsaat myötäjäiset. Isä on tullut siten perusteellisesti petkutetuksi.

Lähteet ja kirjallisuutta

Takaisin ylös