Montemezzistä Menottiin
10.2.2026 (Päivitetty 6.3.2026) / Murtomäki, Veijo

Italo Montemezzi

Italo Montemezzi (1875-1952) oli kotoisin Veronan liepeiltä ja sävelsi yhdeksän oopperaa, joista ensimmäinen on jäänyt esittämättä ja viimeinen jäi kesken. Näissä Wagner– ja Strauss-vaikutteet ovat tuntuvilla, samoin Debussyn kolorismi. Hänen oopperoistaan tunnetuin on L’amore dei tre re (Kolmen kuninkaan rakkaus; Milano, 1913), poema tragico in tre atti, Sem Benellin (1910) symbolistiseen, Maeterlinck-henkiseen näytelmään. Muita keskeisiä oopperoita ovat La nave (Laiva; Milano, 1918), tragedia in un prologo e tre episodii, Tito Ricordin muokkaamaan Gabriele d’Annunzion tekstiin ja L’incantesimo (Loitsu, 1943). Orkesteriteoksista ovat keskeisiä sinfoniset runot Paolo e Virginia (1929) sekä sodassa hävinneelle kotimaalle sävelletty Italia mia (1944).

Kolmen kuninkaan rakkaus

Ennen kuin toiminta alkaa, 40 vuotta aiemmin pohjoisesta tullut Archibaldo oli valloittanut Italian ja huudattanut itsensä Alturan kuninkaaksi. Rauhan takaamiseksi hän on päättänyt, että Aviton kihlatusta Fiorasta on tuleva hänen poikansa Manfredin puoliso. Archibaldosta on tullut vanha ja sokea, mutta hän tajuaa kaiken, mitä lähellä tapahtuu.

Ooppera tapahtuu 900-luvulla Pohjois-Italiassa, jossa kuningas Archibaldon (basso) poika Manfredo (baritoni) on mennyt naimisiin hangoittelevan Fioran (sopraano) kanssa, joka kuitenkin rakastaa ruhtinas Avitoa (tenori). Kun sokea Archibaldo tapaa Fioran Aviton kanssa, tietämättä kuka hänen poikansa kilpailija on, surmaa hän Fioran ja voitelee tämän huulet myrkyllä, joka tappaa sitten myöhemmin Aviton ja Manfredon. (Vieressä Gian Giuseppe Mancinin laatima näyttämäkuva, 1913; Archivio storico Ricordi.)

Musiikki

Oopperan alussa Archibaldo muistelee mennyttä 40 vuotta.

ARCHIBALDO
Italia! Italia… è tutto il mio ricordo!
Son quarant’anni che discesi in questa
bella serra di fiori; e sento ancora
le mie narici dilatarsi al fiero ricordo!
Giovani ardenti eravamo
e bene esercitati alla conquista!
Ed in noi tutti era la volontà
possente come una mazza di ferro.
Tornavano da questa terra alcuni
dei nostri e, nella lingua scalpitante
metallica di nostra gente, ai cieli
esaltavano questa prezïosa
gemma; ed il bel nome d’Italia a noi
squillava forte come lusinga
d’una marcia di guerra…
Finalmente
il re nostro di noi scelse i migliori;
e movemmo: masnada scintillante
argentea verde e d’oro come serpe
immane che si desta e si divincola
dall’ombra e muove, risuonando, al sole.

Manfredon ja Fioran duetto antaa ymmärtää, että miehet toistuvat poissaolot sotimassa olisivat Fioralle tuskallisia, mutta ne antavat mahdollisuuden neidon todellisen rakkaan tapaamiselle.

Manfredo
Dimmi, Fiora, perché ti veggo ancora
così chiusa dinanzi al mio dolor?…
Io parto, Fiora, io parto ancora, ancora…
E son così scosso che mi par
per un viaggio eterno, di partire…

Fiora
Mio signore, v’ho detto che la vostra
partenza così prossima turbò
a gioia che ebbi dal vostro ritorno…
E perciò son così, senza parole…
Io poco vi conosco, ché voi siete
sempre lontano; e quando ritornate
pur mi dite: fra poco partirò.

Avitolla ja Fioralla onkin Tristan-vaikutteinen lemmenduetto “Come tremi, diletto!” (Miten värisetkään, rakas!) toisessa näytöksessä, mikä johtaa sitten katastrofiin.

Fiora
Come tremi, diletto!…

Avito
L’amor tuo,
che mi ricopre tutto, ora mi fa
sentire il gelo della solitudine…

Fiora
(carezzosa: tutto dimenticando)
Pensando a Fiora, non dormivi più…

Avito
(quasi imitandola)
Pensando a Fiora, non vivevo più…

Fiora
Mio diletto!…

Avito
Guarda in su…
Siamo in cielo… si naviga nel cielo…
Si molleggia sull’etere…

Fiora
(come in sogno)
Nel cielo…

 

Franco Alfano

Franco Alfano (1875–1954) syntyi Napolissa ja opiskeli S. Pietro a Majella – konservatoriossa. Sittemmin hän siirtyi jatkamaan opintojaan Leipzigissa Hans Sittin ja Salomon Jadassohnin johdolla sekä työskenteli Berliinissä. Hän tapasi siellä ihailemansa Edvard Griegin, ja sävelsi uransa varrella useita kamarimusiikki- ja orkesteriteoksia, mm. kaksi sinfoniaa, sekä Folies-Bergère -teatteriin kolme balettia ja muutaman laulusarjan. Hän toimi Bolognan, Torinon ja Pesaron Rossini-konservatorion rehtorina (1918-1950). Hänen jälkimaineensa on kärsinyt läheisestä suhteesta Mussoliniin.

Parhaiten Alfano tunnetaan parhaiten Puccinin Turandotin hienosta täydennystyöstä (1926). Hän sävelsi kuitenkin myös kymmenen oopperaa (1896-1949), joista eräät ovat vakiinnuttaneet asemansa 1900-luvun alkupuolen italialaisessa ohjelmistossa. Melko tuntemattomiksi ova jääneet varhaiset oopperat Miranda (1896) sekä arabialainen fantasia La fonte di Enschir (1898). Menestyneitä ovat olleet suosittu, vuoteen 1951 mennessä 1000 esitystä saanut Risurrezione (Ylösnousemus, 1904), jonka Alfano sävelsi siirryttyään 1898 Pariisiin. Myöhäisinä mestariteoksina on pidetty oopperoita La leggenda di Sakùntala (Sakuntalan legenda, 1920) intialaisen 400-luvun näytelmän mukaan sekä E. E. A. Rostandin näytelmään (1897) perustuva Cyrano de Bergerac (1936). Alfanon tyyliä leimaavat vaikutteet R. Straussilta, venäläisiltä säveltäjiltä sekä Debussyltä ja Ravelilta.

Ylösnousemus

Risurrezione (Ylösnousemus; Torino, 1904; rev. Berliini, 1909) on nelinäytöksinen dramma lirico Cesare Hanaun ja Camillo Antona Traversin librettoon Tolstoin romaanin (1899; suom. Arvid Järnefelt, 1899) mukaan. Ooppera tapahtuu Venäjällä ja Siperiassa 1800-luvun lopussa. Musiikista löytyykin venäläisiä piirteitä: kansanomaisia pääsiäissävelmiä sekä Siperiaan karkotettujen lauluja, vaikakkin Katjušan hahmo ja rakkaustarina ovatkin keskiössä (vrt. Massenet’n ja Puccinin Manon [Lescaut]). Alfanon teos tulee lähelle Umberto Giordanon oopperaa Siberia (1903) sekä Fedora (1898). Myös Leoncavallon Zingari (1912) kertoo venäläistä kirjallisuutta kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta.

Synopsis

I NÄYTÖS: Täti Sofian luona

Ruhtinas Dimitri Ivanovitš Nekljudov (tenori) ottaa jäähyväiset tädistään Sofia Ivanovnasta (mezzosopraano) ennen lähtemistään sotaan. Hänen vanha ystävättärensä Katerina Mihailovna eli Katjuša (sopraano), nuori orpo talonpoikaistyttö on nyt Dimitrin tädin Sofia Ivanovnan kumppani. Dimitri on ylionnellinen tavatessaan taas Katjušan, ja sinä yönä hänestä tulee neidon rakastaja. Seuraavana päivänä hän lähtee sotaan.

II NÄYTÖS: Pikkukaupungin asema

Sofia on ajanut raskaana olleenKatjuša ulos talosta, ja Dimitrin kanssa saatu lapsi on kuollut. Hän odottaa huolestuneena Dimitriä, jonka on määrä ohittaa asema. Mutta kun Katjuša näkee Dimitrin prostituoidun seurassa junassa, hänen rohkeutensa pettää ja hän pysyy piilossa, kunnes poistuu paikalta sydän lävistettynä.

III NÄYTÖS: Vankila Pietarissa

Katjuša on murtunut tultuaan hylätyksi ja menetettyään lapsensa, minkä vuoksi hän ajautuu irstailuun. Hän sekaantuu rikoksen ja vaikka on syytön, hänet tuomitaan oikeudessa murhasta ja karkotettavaksi Siperiaan. Ennen lähtöä katuva Dimitri on tullut tapaamaan häntä selliin ja ehdottaa avioliittoa. Mutta Katjuša on niin surkean epätoivon tilassa, että hän torjuu kaiken lohdutuksen.

IV NÄYTÖS: Siperiaan vievällä tiellä

Katjuša on saanut takaisin aiemman suloisen tyttömäisyytensä. Ruhtinas Dimitri saapuu. Poliittinen vanki Simonson Ivanovitš (baritoni) paljastaa rakastavansa Katjušaa ja tahtoo saada avioitumiselle Dimitrin suostumuksen. Dimitri sanoo Katjušan olevan vapaa tekemään valintansa. Dimitri näyttää Katjušalle kirjeen, jossa ilmoitetaan tämän tuomion peruuttamisesta. Hän kertoo Katjušalle myös Simonsonin rakkaudesta ja antaa Katjušan valita vapaasti heidän välillään. Vaikka Katjuša rakastaa yhä Dimitriä, hän pyytää tätä lähtemään ja liittyy Simonsoniin.

Musiikki

Alfanon musiikki ei perustu niinkään suljetuille numeroille kuin virtaavalle ”rytmiselle proosalle”, vapaalle epäsymmetriselle rakenteelle – unohtamatta hänen napolilaista koulutustaan, jolle on ominaista tietty melodinen lyyrisyys. Ranskalaisuus kuuluu modaalisissa kuluissa sekä kokosävelasteikon käytössä – jota tosin löytyy venäläisestä oopperastakin alkaen Glinkan Ruslan ja Ljudmilasta.

I NÄYTÖS

Lyhyen johdannon kansanomais-tanssillinen musiikki palaa usein oopperan kuluessa.

Pääsiäissävelmää ”Kristus on ylösnoussut” lauletaan alussa.

Dimitri esittäytyy ariosolla, jossa hän muistelee vanhan huoneensa elähdyttämänä aiempia aikoja: ”Si, la ravviso la mia cara stanza ”

Katjušan ja Dimitrin duetto ”Qualcun giù in giardino?… È Katioucha!…”, jonka aikana he tapaavat ensin puutarhassa jossa Dimitri tunnustaa rakkautensa, kunnes Katjuškakin lankeaa yhteiseen illuusioon, kun taas Dimitriä voi pitää itsepetokseen sortuvana viettelijänä hyvästä tahdostaan holimatta.

 

II NÄYTÖS

Näytös aukeaa suruisen ankealla preludilla, kun Katjuša odottaa junaa saapuvaksi ystävänsä Annan kanssa.

Katjušan aaria ”Dio pietoso, fa ch’ei venga alfin” perustuu II näytöksen Preludin musiikille. Kun Dimitri ei tule ulos junasta, Katjušan on surun murtama. Viime hetkellä Dimitri kuitenkin ilmaantuu ja pyytää Katjušaa junaan – mutta kaikki on liian myöhäistä.

Aarian loppu on epätoivoinen.

III NÄYTÖS

Pidätettyjen naisvankien laulua. Katjuška on saanut 20 vuoden tuomion Siperiaan.

Vanginvartija pitää nimenhuudon ja vangit raahustavat hitaasti suruisan melodian soidessa kappeliin.

Dimitri saapuu ja näkee lohduttoman tilanteen, jossa ”kaikki toivo kuolee”. Hän yrittää lohduttaa neitoa ariosossaan ”Piangi, si, piangi”, mutta Dimitrin pelastusyritys ei onnistu.

IV NÄYTÖS

Soolo-oboe luo vaikutelman Siperian jääkylmästä maisemasta.

Rakastuneen Simonsonin aaria ”Quando la vidi, una voce mi disse”

Katjušan ja Dimitrin päätös- ja eroduetto: ”Ed ora, va… parti!… Son felice!!!”

Alun pääsiäismusiikin paluu luo vaikutelman lunastuksesta.

 

Sakuntala

Sakùntala tai La leggenda di Sakùntuala (Sakuntalan legenda; 1921, Bologna) on kolminäytöksinen dramma lirico säveltäjän omaan librettoon, joka perustuu sanskriitin kielisen lähteeseen, runoilija Kālidāsa draamaan Abhijñānaśākuntalam (400-luku jaa.). Oopperaa pidetään Alfanon parhaimpana, vaikka sitä on ani harvoin estetty näyttämöllä, radiossa muutamia kertoja. (Viereinen kuva: Raja Ravi Varman (1848–1906) maalaus Sakuntala katsoo taaksepäin rakastajaansa Dushyantaan.) Alfonson teos on enemmän mysteeri kuin perinteinen ooppera, ja sitä onkin kutsuttu ”Italian Parsifaliksi”.

Oopperan musiikki on varsin modernia harmonisesti: se sisältää muunnesointuja, lisättyjä säveliä soinnuissa sekä yllättäviä sointuyhdistelmiä. Orientaalinen kolorismi on tulosta harpun, huilun ja lyömäsoittimien käytöstä, orkestraation värikkyyydestä. Musiikki on parasta, mitä ei vain italialaisessa, vaan koko eurooppalaisessa oopperamusiikissa 1900-luvun alkupuolella voi löytää.

Orientaalisen tapahtumapaikkansa puolesta Alfanon ooppera on sukua Albert Rousselin oopperalle Padmàvatî, joka sai kantaesityksen vasta 1923. Eräs suoraan samaa aihetta käsittelee Karl Goldmarkin Sakuntala-alkusoitto (1865).

Juoni

I NÄYTÖS

Aamun sarastaessa kaukaisia kuninkaallisen metsästysretken ääniä kuuluu metsästä. Kuningas Dushyanta (tenori) ajaa takaa gasellia ja ajautuu erilleen seurueesta törmätäkseen Nuoreen erakkoon (tenori). Erakko pyytää kuningasta olemaan surmaamatta gasellia, koska se on pyhä eläin. Kuningas säästää eläimen ja lupaa erakolle suojelustaan. He odottavat saapuvaksi johtajaansa suurta tietäjää, joka on ollut pitkällä pyhiinvaelluksella. Hänen suojattinsa Sakuntala (sopraano) on temppelin vartija yhdessä ystäviensä Priyâmvadan (mezzosopraano) ja Anùsuyan (sopraano) kanssa. Nähdessään neidon kuningas rakastuu tähän ja jättää tälle sormuksen panttina rakkaudestaan ennen palaamista palatsiin.

Alkusoitto antaa heti kuvan sävelkielen uutuudellisuudesta.

Kuninkaan rakkauden syttyessä Alfano lainaa Puccinin La bohèmen tekstisäettä:

Sakuntala vastustelee pitkään Kuninkaan intohimoisia kosintoja, sillä hänelle temppelin vartijana moinen ei ole sopivaa. Lopulta Kuningas ottaa Sakuntalan lähes väkisin, mitä tosin seuraa sitten pitkä hurmioitunut duetto.

 

II NÄYTÖS

Sakuntala, Priyamvada ja Anusuya on valmistelemassa uskonnollista juhlaa. Sakuntala on niin poissa tolaltaan kuninkaan kohtaamisesta, ettei hän avaa temppelin porttia mahtavalle askeetikko Durvasasille (basso). Tämä kiroaa raivoissaan Sakuntalan ja ilmoittaa, ettei kuningas muista häntä näkemättä ensin neidolle lahjoittamaansa sormusta. Erakkojen johtaja Kanva (basso) saapuu ja kertoo tietävänsä Sakuntalan suhteesta Dushyantaan.

Kun Sakuntala odottaa Kuningasta saapuvaksi, hän laulaa tälle kauniin ”Pilvilaulun” Canzone della nuvola),

jolla hän lähettää rakastetulleen hellät terveiset.

III NÄYTÖS

Kuninkaallisessa palatsissa kuningas on joutunut kirouksen alaiseksi, ja hän seuraa tanssimista ja laulamista. Hänelle kerrotaan Nuoren erakon saapumisesta hunnutetun naisen kera. Sakuntala odottaa lasta ja hänen on mentävä kuninkaan luo kertomaan uutisesta Harita (basso) ja Nuoren erakon kanssa. Sakuntalan kasvatti-isä Kanva on hyväksynyt avioliiton Kuninkaan kanssa.

 

Kuningas ei muista mitään aiemmin tapahtuneesta eikä tunnista Sakuntalaa, mikä on häväistys pyhää miestä kohtaan. Sakuntala aikoo näyttää sormuksen kuninkaalle mutta huomaa sen kadonneen, jolloin hän poistuu hätääntyneenä palatsista. Muuan Kalastaja (tenori) on löytänyt sormuksen, ja vartijat vievät hänet palatsiin. Nähdessään sormuksen kuninkaan muisti palaa ja hän etsityttää Sakuntalaa palatsiin, mutta liian myöhään, ja Kuningas on epätoivoinen.

Sakuntala on heittäytynyt nymfien lampeen ja hävinnyt liekkipilveen, mutta neidon lohduttava ääni kuuluu kaukaisuudesta.

Sakuntala anteeksi kuninkaalle anteeksi ja luovuttaa tälle heidän poikansa, ikuisen rakkauden hedelmän, josta on tuleva koko maailman hallitsija.

 

Muita oopperoita

Parin kolmen menestysoopperan lisäksi Alfano sävelsi heti Risurrezionen (1904)  jälkeen kolminäytöksisen teoksen L’ombra di Don Giovanni (Don Juanin varjo; Milano, 1914), dramma lirico, Ettore Moschinon librettoon, ja se odottaa yhä löytämistä uudelleen. Muita oopperoita ovat yksinäytöksinen koominen ooppera Madonna Imperia (Torino, 1927), commedia musicale, Balzacin tekstiin sekä keskiluokan realismia kuvaavan teoksen kolminäytöksinen Il Dottor Antonio (Lääkäri Antonio; Rooma, 1949), opera, Mario Ghisalbertin librettoon.

Viimeinen lordi 

L’ultimo Lord (Napoli, 1930) on kolminäytöksinen semiseria Ugo Falenan ja Arturo Rossaton librettoon Frances Hodgson Burnettin lastenromaanin Little Lord Fauntleroy (”Viimeinen lordi, kuninkaan lapsi”, 1886) pohjalta. Se kertoo hemmoitellusta lapsesta.

Cyrano de Bergerac

Cyrano de Bergerac (Rooma, 1936) on nelinäytöksinen commedia eroica Henri Caïnin librettoon Edmond Rostandin näytelmän (1897) italiannoksen mukaan (suom. mm. Pekka Lintu, 1993). Se kertoo kuuluisasta 1600-luvulla eläneestä runoilijasta ja näytelmäkirjailijasta (1619-1655). Alfano tavoittaa oopperassaan tuon ajan ranskalaisen musiikin deklamaation ja olemuksen.

Ermanno Wolf-Ferrari

Ermanno Wolf-Ferrari (1876–1948) oli saksalais-italialaisista vanhemmista Venetsiassa syntynyt säveltäjä. Hän soitti jo varhain pianoa, ja teini-ikäisenä hän halusi taidemaalariksi isänsä tapaan, mikä vei hänet opintoihin Venetsiassa ja Roomassa, lopulta Münchenissä, jossa hän päätti sittenkin ruveta muusikoksi ja opiskeli konservatoriossa Josef Rheinbergerin johdolla säveltäjäksi. Hän tutustui muutettuaan takaisin Venetsiaan Verdin ja Boiton. Hänen oli vaikea saada aluksi italialaisyleisön hyväksyntää musiikilleen, ja ooppera Cenerentola (Tuhkimo, 1900) oli fiasko Venetsiassa, mutta menestyi hyvin Bremenissä (1902).

Wolf-Ferrari liittyi commedia dell’arten ihailijoihin, ja hän keskittyikin seuraavaksi säveltämään koomisia oopperoita Carlo Goldonin (1707-1793)1700-luvun näytelmiin, minkä ansiosta hänestä tuli suuri opera buffa -tradition elvyttäjä 1900-luvun alussa esikuvanaan luonnollisesti Rossini.

Kaikki buffat olivat menestyksiä, ja Wolf-Ferrari  oli oopperamaailman esitetyimpiä säveltäjiä maailmansodan puhkeamiseen asti. Sota oli painajainen säveltäjälle, kun kaksi hänen kotimaataan, Italia ja Saksa, olivat sodassa keskenään. Sitä ennen hän oli ehtinyt säveltää veristisen draaman I gioelli della Madonna (Madonnan jalokivet, 1911). Muutettuaan Zürichiin häneltä valmistui Gli amanti sposi (Rakastunut kihlapari; 1916, ensiesitys 1925) Goldonin näytelmään Il ventaglio (Viuhka).

Vaikka Wolf-Ferraria pidetään ensisijaisesti oopperasäveltäjänä 15 oopperallaan, on hänellä myös muuta vokaalimusiikkia: lauluja, raamatullinen kantaatti La Sulamite (1898) sekä kantaatti La vita nuova (1901) Danten mukaan. Hänellä on myös joitain pianoteoksia sekä kunnioitettava määrä orkesteri- ja kamarimusiikkia: 11 orkesteriteosta, joista viisi konserttoja; 16 kamariteosta, jotka sisältävät mm. jousi- ja pianotrioja.

Goldoni-opperat

Le donne curiose

Le donne curiose/Die neugierigen Frauen (Uteliaat naiset; München, 1903), commedia musicale in tre atti, Luigi Suganan librettoon. Tapahtuu 1700-luvun puolivälin Venetsiassa. (Oheinen kuva: Illustrazioni dalla collana Opere complete di Carlo Goldoni, Venezia, 1910.) Oopperassa esiintyy tuttuja commedia dell’arten hahmoja, kuten Pantalone, Arlecchino ja Colombina, jotka puhua papattavat nopeasti tekstiä.

I NÄYTÖS: ”Kirottuja ovat naiset”.

Klubin suuri huone.

Rikas venetsialaisporvari Ottavio (basso) on ystävineen perutanut kasinoon miestenklubin, jonne naiset eivät pääse. Florindon (tenori) edessä olevien häiden johdosta kauppias Pantalone (buffobaritoni) kutsuu kaikki illaksi juhlapäivälliselle.

Ottavion talon huone.

Ottavion vaimo Beatrice (mezzosopraano) ja tytär Rosaura (sopraano) odottavat yhdessä Eleonoran (sopraano) ja kamaripalvelija Colombinan (sopraano) kanssa miesten paluuta. He yrittävät miettiä, mitä salaista miehet tekevät niin pitkään: pelaavat onnenpeliä? huvittelevat naisten kanssa? luovat ”viisasten kiveä”? etsivät kultaista aarretta? Ei heidän uhkailunsa Pantalonen palvelija Arlecchinoa (buffobasso) kohtaan eikä Beatricen herjat Ottaviota kohtaan johda arvoituksen ratkaisemiseen. Myöskään Rosauran uhkaus Florindon jättämisestä ei liikuta miestä. Vasta neidon teeskennelty pyörtyminen pehmentää Florindon, ja hän ottaa käyttöön Colombinan ehdottaman väistön, että hän oli ollut klubilla. Voidakseen kertoa yksityiskohtia kokoontumisesta täytyy Florindon paljastaa Rosauralle kerhon tunnussanan ”ystävyys” (amicizia) sekä seuraavan tapaamisen kellonaika.

Oopperan alkusoitto paljastaa heti, että kepeästi liikkuvaa ja vitsikästä menoa on luvassa.

Pantalonen ja Arlecchinon kohtaus on musiikillisen luonnehtimistaidon mestarinäyte. Alku on enemmän resitatiivimaista,

kunnes keskustelu muuttuu nopeatemposeksi parlando-lauluksi.

Florindon ja Rosauran lemmenduetto sisältää torailusta huolimatta hienoa italialaista laululyriikkaa.

II NÄYTÖS: ”Tulen saamaan sen selville!”

Lelion talon huone

Eleonora (sopraano) löytää miehensä Lelion (baritoni) puvun taskusta kaksi avainta. Mukana on myös kirje: Pantalone on varovaisuussyistä lukinnut klubitalon oven ja lähettänyt Leliolle uudet avaimet. Eleonora riemuitsee. Kun Lelio saapuu, Eleonora ennustaa miehelleen, että hän selvittää pian totuuden salaisten kokoontumisten taustalla.

Ottavion talon huone

Colombina ja Rosaura ilmoittavat Beatricelle, että he tietävät salasanan ja että he tarvitsevan vain avaimen klubille. Colombina keksii taas juonen: hän kaataa kahvia Ottavion päälle, jolloin tämän pitää vaihtaa vaatteet. Palvelija tuo hänelle uuden puvun, ja Colombina penkoo tämän taskut. Tuskin Florindo ja Ottavio ovat lähteneet, kun Colombina selittää, että hän on löytänyt kellarin avaimet Ottavion taskusta. Hän sonnustautuu valeasuun mieheksi ja lähtee klubille Beatricen kanssa. Yksin jäänyt Rosaura saa vieraakseen sulho Florindon, joka haluaa viettää illan morsiamensa kanssa. Hän lupaa koskaan enää olla menemättä klubille, jos tämä on Rosauran tahto. Neito tahtoo kuitenkin olla varma asiasta ja hän pyytää avaimet itselleen. Florindo ryntää Ottavion taloon valmistellakseen häitä rakkaansa kanssa.

Rosauran suuri soolonumero on klassisen kohtauksen malliesimerkki: resitatiivinomaista etenemistä seuraa siciliano-rytminen Andantino-cantabile,

joka loppupäästä liikkuu hieman nopeammin ja on eräänlainen ”mini-cabaletta”.

III NÄYTÖS: ”Ystävyys! Ystävyys!”

Kanavakatu Venetsiassa; toverusten klubitalo.

Yksitellen naiset tapaavat kasinolla ja yrittävät päästä sisään. Mutta kukaan ei onnistu puuhassa. Arlecchino näkee Eleonoran tunnistamatta tätä. Hän pakenee, mutta jättää avaimet lukkoon. Ottavio havaitsee pian mieheksi pukeutuneen Colombinan ja riistää tältä avaimet. Lelio, joka on Ottavinon kera matkalla kasinolle, ihmettelee, mihin hän on jättänyt avaimensa. Ottavio huomaa, että Colombina on vaihtanut avaimet kellarin avaimeen. Myös Florindon on pakko tunnustaa, että häneltäkin puuttuvat avaimet. He koputtavat ovea, jolloin Pantalone päästää heidät rakennukseen. Rosaurakin yrittää sisään, mutta Florindo saa hänet kiinni. Miekkonen syyttää morsiantaan uskottomuudesta, ja hän liittyy muiden joukkoon kasinoon jättäen neidon taakseen. Rosaura on pyörtymäisillään, mutta tilannetta seurannut Arlecchino saa hänestä otteen ja huutaa apua. Eleonora, Beatrice ja Colombina ryntäävät paikalle ja painavat hänet maahan sekä herjaavat häntä, kunnes tämä antaa heille avaimet.

Suuren juhlasalin eteishuone

Sillä aikaa kun miehet syövät, naiset tunkeutuvat suuren juhlasalin eteishuoneeseen, ja he katselevat lasioven läpi uteliaina miehiä. Lopulta he havaitsevat suuren salaisuuden: miehet nauttivat mitä herkullisimmista ruuista ja lörpöttelevät samalla. Kun jälkiruokaa tuodaan, naiset eivät voi enää hallita itseään. Oveen kohdistuva paine on niin suuri, että se aukeaa. Naiset pyytävät armoa miehiltään ja Pantalonelta, joka suo sen. Kaikki tanssivat ja kiljuvat iloisesti: ”ystävyys! ystävyys!”

Aluksi kursailtuaan naiset kilpailevat siitä, kuka pääsee eniten kursailemaan miestensä runsaan päivällisen nauttimista:

Loppuilo”ystävyys!”-sanalla pyöristää komedian.

 

I quatro rusteghi

I quatro rusteghi/Die vier Grobiane (Neljä mänttiä; München, 1906), commedia musicale in tre atti,  kolminäytöksinen koominen ooppera, Luigi Suganan ja Giuseppe Pizzolaton librettoon perustuu Goldonin venetsian murteella kirjoitettuun näytelmään (1760/62). I rusteghi on tunnustettu yleensä säveltäjänsä parhaaksi, ainakin eniten esitetyksi saavutukseksi.

Neljä tyhjäntoimittajaa yrittävät turhaan pitää vaimonsa kurissa. Naiset päättävät antaa miehilleen opetuksen antamalla Lunardon (basso) Lucieta-tyttären (sopraano) nähdä Maurizion (basso) pojan Filipeton (tenori) ennen näiden ennalta määrättyä naimiskauppaa, vaikka miehet ovat kieltäneet moisen.

I NÄYTÖS: 1. kuva: Lunardon talossa

Margarita ja Lucieta valittavat olemisen pitkäveteisyyttä talossa, sillä perheenpää ei suvaitse heille iloa ja viihdytystä. Lunardo saapuu ja välittää kutsun kolmelle ystävälle ja heidän rouvilleen. Kummatkaan naiset eivät ilahdu tästä, sillä he pitävät kolmea miestä vielä pahempina mäntteinä kuin Lunardoa, joka lähettää tyttärensä pois huoneesta ja ilmoittaa vaimolleen, että hän haluaa naittaa Lucietan Filipeton, Maurizion pojan kanssa. Nämä eivät kuitenkaan saa tavata toisiaan. Margaritan vastaväitteisiin Lunardo vastaa vastentahtoisesti. Maurizio saapuu, ja pian miehet ovat päässeet sopuun myötäjäisten määrästä. Lunardo esittää kutsun illalliselle.

2. kuva: Simonin talon terassi

Filipeto valittaa Marina-tädille kärsimystään, sillä isä aikoo naittaa hänet tytön kanssa, jota hän ei tunne. Marina lupaa auttaa veljenpoikaansa. Silloin saapuu Marinan mies Simon, joka tekee illalliskutsun tiettäväksi. Marina haluaa kuitenkin mieluummin nukkumaan kuin syömään.  Felice, hänen miehensä Cancian ja kreivi Riccardo saapuvat. Simonia eivät nämä vieraat miellytä, ja hän valmistaa vaimoaan ottamaan vieraat vastaan. Marina vihkii Felicen veljenpoikansa ongelmaan, ja molemmat päättävät seistä tämän puolella.

II NÄYTÖS: 3. kuva: Lunardon talon huone

Lucieta ja hänen äitipuolensa Margarita ovat koristautuneet, ja Lucieta kantaa helmiketjua. Lunardo ilmaantuu sekä käskee vaimon ja tyttären riisua korut. Simon ja Marina ilmaantuvat. Miehet lähettävät naiset ulos ja valittavat tapojen turmelusta. Felice ja Cancian saapuvat. Myös Felice toimitetaan ulos, jotta kolme miestä voivat keskustella häiriöttä. Kolmestaan he laulavat vanhoista hyvistä ajoista, jolloin naiset olivat vielä vaatimattomia ja tottelevaisia.

4. kuva: Lunardon talon sivuhuone

Naiset vihkivät Felicen suunnitelmiinsa. Filipeton on määrä naisten vaatteissa tulla taloon ja oppia tuntemaan morsiamensa. Pian saapuu kreivi Riccardo valeasuisen Filipeton kanssa, ja molemmat nuoret pitävät toisistaan. Kun miehet ilmaantuvat yhtäkkiä, onnistuu naisille töin tuskin piilottaa kreivin ja Filipeton.  Lunardo ilmoittaa juhlallisesti tyttärelleen vielä samana päivänä juhlistettavasta kihlauksesta. Maurizio ryntää sisään ja kertoo, että hänen poikansa on hävinnyt tietyn kreivi Riccardon kanssa. Cancian alkaa kovaäänisesti haukkumaan kreiviä. Tämä ilmaantuu piilopaikastaan Filipeton kanssa, joka on nyt miehen vaatteissa. Maurizio aloittaa poikansa takaa-ajon, ja yleisen sekasorron aikana esirippu lankeaa.

III NÄYTÖS: 5. kuva: Lunardon antikvaariliike

Mäntit ovat vetäytyneet neuvottelemaan tilanteesta ja siitä, kuinka tottelemattomia naisia rangaistaisiin parhaiten. Ennen kuin herrat pääsevät yksimielisyyteen, Felice saapuu. Hän ei pelkää kotityranneja ja latelee näille moitesaarnan. Tämä sulkee mänttien suut. Sitten tulevat muutkin rouvat ja myös he vaativat miehiltään anteeksiantoa. Nuoripari esitellään toisilleen ja molemmat vaikenevat siitä, että he ovat jo tavanneet toisensa. Tyytyväisinä kaikki ryhtyvät päivällisille. Lucieta ja Filipeto jäävät pois. Morsian odottaa suudelmaa kihlauksen kunniaksi, mutta nuori mies ei luota itseensä. Lucieta juoksee nauraen pois. Filipeto rientää perään ja noutaa laiminlyödyn takaisin. Esirippu lankeaa hitaasti.

 

ja

Gli amanti sposi

Gli amanti sposi (Rakastunut kihlapari; Venetsia 1925), kolminäytöksinen dramma giocoso Goldonin näytelmän Il ventaglio (Viuhka, 1765) mukaan.

ja

ja

La vedova scaltra

La vedova scaltra (Ovela leski; 1931, Rooma), commedia lirico in tre atti, Mario Ghisalbertin librettoon.

ja

ja

Il campiello

Il campiello ([Venetsian] pieni aukio; Milano, 1936), commedia lirico, Mario Ghisalbertin librettoon.

ja

ja

Muita oopperoita

Il segreto di Susanna

Il segreto di Susanna (Susannan salaisuus; München, 1909), intermezzo in un atto, Enrico Goliscianin librettoon

ja

ja

I gioelli della Madonna 

I gioelli della Madonna (Madonnan jalokivet; Berliini 1913) kolminäytöksinen opera Enrico Goliscianin ja Carlo Zangarinin librettoon.

ja

ja

L’amore medico

L’amore medico (Rakas lääkärinä; Dresden, 1913), kaksinäytöksinen opera Enrico Goliscianin librettoon Molièren näytelmän L’amour médicin pohjalta.

ja

Gabriel Dupont

Gabriel Dupont (1878–1914) oli ranskalainen säveltäjä, joka voitti Sonzognon sävellyskilpailun veristisellä oopperallaan La cabrera (1904, Milano), dramma lirico, Salvatore Cammaranon librettoon. Ooppera tapahtuu Espanjassa.

Domenico Alaleona

Domenico Alaleona (1881–1928) oli merkittävä musiikkitieteilijä ja musiikinteoreetikko, joka jakoi oktaavin viiteen yhtä suureen osaan ja kehitti soittimen nimeltä pentafoninen harmoni. Hän ehti säveltää 600 teosta, mukaan luettuna oopperan Mirra (Rooma, 1920) Vittorio Alfierin näytelmään. Ooppera tapahtuu antiikissa. Mirra on Kyproksen kuninkaan tytär, joka on rakastunut isäänsä ja hylättyään sulhonsa surmaa itsensä. Musiikki edustaa italialaista ekspressionismia ja kuolemalla mässäilyä Schönbergin tapaan.

Gian Francesco Malipiero

Gian Francesco Malipiero (1882–1973) sävelsi kymmeniä oopperoita ja musiikkiteatteriteoksia (1909-71), joissa hän kapinoi maansa oopperaperinnettä vastaan. Hän loi uusia musiikkidraaman muotoja käyttämällä tanssijoita ja nukketeatteria sekä hyödyntämällä vanhaa musiikkia. Vaikka Dallapiccola piti Malipieroa “Italian merkittävimpänä musiikkihenkilönä Verdin jälkeen”, hänet tunnetaan pikemminkin vanhan musiikin editoijana kuin säveltäjänä.

Riccardo Zandonai

Riccardo Zandonai (1883–1944) oli Mascagnin oppilas ja edusti traditionalismia Italian oopperaelämässä. Hänen tuotantonsa sisältää 12 oopperaa (1907-33), joista suurin menestys oli Francesca da Rimini (1912-13; Torino 1914). Ooppera on esitetty yli 20 maassa yli 200 kertaa. Myös Giulietta e Romeo (1920-21; Rooma 1922) ja I cavalieri di Ekebù (Ekebyn ritarit, 1923-24; Milano 1925) Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin tarun (1891) mukaan ovat saavuttaneet suosiota. Ekebyn ritarit tapahtuu Länsi-Ruotsissa rautaruukissa, jota hallitsee naispuolinen johtaja. Ooppera on työn ylistystä ja sisältää tummassa värityksessään skandinaavista soivuutta sekä Turandotin läheisyyttä, minkä lisäksi siinä on kansanmusiikkivihjeitä.

Alfredo Casella

Alfredo Casella (1883–1947) sävelsi kolme oopperaa (1931-37), joista tunnetuin on La donna serpente (Käärmenainen, 1931; Rooma, 1932), opera-fiaba (satuooppera) Carlo Gozzin näytelmään (1762) – samaan aiheeseen kuin Wagner teki ensimmäisen, Die Feen -oopperansa. Casellan liittyminen fasismin kannattajien riveihin on haitannut myöhemmin hänen musiikkinsa esittämistä ja vastaanottoa.

Nino Rota

Nino Rota (1911–79) on toki parhaiten tunnettu Fellini-elokuvamusiikeistaan, mutta hän oli samalla “oikea” säveltäjä, jolla on suuri konserttimusiikkituotanto. Hänen kymmenestä oopperastaan tärkein on Il cappello di paglia di Firenze (Firenzen olkihattu, 1945-46/1955; Palermo, 1955), joka edustaa myöhäistä commedia dell’artea ja on sävelitetty hieman neoklassisen Prokofjevin tyyliin.

Gian Carlo Menotti

Gian Carlo Menotti (1911–2007) on 24 oopperallaan (1937–93) ollut tärkein Puccinin jälkeinen italialaisen oopperan hahmo, vaikka hän onkin asunut pääosan elämästään Yhdysvalloissa. Hänen oopperoistaan tunnetuimpia ovat The Telephone, or L’amour à trois (Puhelin eli Rakkautta kolmisin, 1946; New York, 1947) sekä The Consul (Konsuli, 1949; Philadelphia, 1950). Uusin menestysteos on Goya (1986)

Lähteet ja kirjallisuutta

Takaisin ylös