Umberto Giordano
26.10.2025 (Päivitetty 20.11.2025) / Murtomäki, Veijo

Umberto Giordano

Umberto Giordano (1867–1948) syntyi Apulian Foggiassa, opiskeli Napolin konservatoriossa (1881-) ja kuoli Napolissa. Giordano sävelsi myös soitinmusiikkia, kuten orkesterirunon Delizia (Ilo, 1886), baletin L’astro magico (Taikatähti, 1928), lauluja sekä piano- ja kamarimusiikkia, mutta kuuluisaksi hän tuli oopperasäveltäjänä.

Myös Giordano osallistui 1889 kuuluisaan Sonzognon sävellyskilpailuun, jossa etsittiin yksinäytöksistä oopperaa, ja vaikkei voittanutkaan sitä, vaan tuli kuudenneksi 73 kandidaatin joukossa oopperallaan Marina (1888), häneltä tilattiin ooppera Mala vita (1892). Muutettuaan Milanoon Giordano sävelsi tunnetuimman oopperansa Andrea Chénierin. Vaikka Giordano kirjoitti yhteensä 14 oopperaa, hänen maineensa perustuu pääasiassa kahteen oopperaan.

Mala vita

Mala vita (Huono/Surkea elämä; Rooma, 1892), melodramma in tre atti, Nicola Daspuron librettoon Salvatore Di Giacomon ja Goffredo Cognettin samannimisen verismo-näytelmän (1888) pohjalta. Siinä  työläinen haluaa käännyttää prostituoidun – ja skandaalin lennättämänä ura saattoi alkaa. Giordano muokkasi 1897 oopperan nimellä Il voto (Vala). (Yllä maalaus Piedigrotta-festivaalista. Napolin Museo di San Martino, 1813, tuntematon tekijä.)

Ooppera tapahtuu 1810 Napolin slummialueella juuri ennen jokavuotista Piedigrotta-festivaalia (”Rotkon juurella”) sen valmistelun aikana. Juhlaan liitty laulusävellyskilpailu, mikä antoi sysäyksen kansanomaisille napolilaislauluille, joissa käytetään napolin murretta. Oopperakin sisältää napolin murretta ja paikallisia idiomeja useassa kohtauksessa. Eräs tapahtumapaikka on La Madonna di Piedigrotta -kirkko. Juoni on samantyyppinen kuin Mascagnin Cavalleria rusticanassa.

Kysymys on trangelidraamasta, jossa värväri Vito (tenori) potee tuberkuloosia ja on luvannut mennä naimisiin prostituoitu Cristinan (sopraano) kanssa, jos hän paranee taudistaan; Amalia (mezzosopraano) on Viton rakastajatar, vaikka on naimisissa ajomies Annetiellon (baritoni) kanssa, joka puolestaan on juomari ja Cristinan bordellin kanta-asiakas. Muita henkilöitä ovat parturi Marco (basso cantante) ja kampaajatar Nunzia (mezzosopraano).

I NÄYTÖS

Ooppera alkaa synkästi, lähes hautajaistunnelmassa, mikä kuvaa vakavasti sairaan värjäri Viton mielentilaa. Vito laulaa rukouksen ”O Gesu mio” ja lupaa aukiolla olevan krusifiksin edessä, että jos hän parantuu, menee hän naimisiin ensimmäisen ulkona tapaamansa ”langenneen naisen” kanssa.

O Gesù mio d’amor, che sulla croce
t’immolasti a salvare il peccatore,
di quest’ anima mia sii redentore,
abbi di me pietà, del mio soffrir,
fammi guarir, Signor, fammi guarir,
mitiga tu dei mali miei l’orror!

Väki pitää Viton sairautta rangaistuksensa ryhtymisestä naimisissa olevaan naiseen, Amaliaan. Suihkulähteellä häntä tulee vastaan Cristina, joka heitti hänelle ikkunastaan ruusun ja Vito oli ehdottanut avioliittoa. Annetiello laulaa paiaanin, ylistyslaulun juhlalle ”Tutto è già pronto”:

ANNETIELLO.
Tutto è già pronto e in ordine,
tutto fissato è già:
1 legni ed i cavalli,
1 fimimenti belli,
le penne alte di galli
da porre sui cappelli…
alle ragazze languide
l’occhietto si farà!

johon pojat ja miehet yhtyvät:

Scordar dobbiamo — ogni dolor,
vogliamo l’allegrezza ritrovar;
dobbiam quaggiù — godere ognor,
rider vogliamo!… ridere e cantar!

Kun Cristina ilmaantuu, ahdistava sävy kirkastuu somaksi valssirytmiksi. Usein niin superkriittinen Eduard Hanslick piti oopperasta ja huomasi arviossaan, kuina Cristinan lauluosuus on lempeämpi kuin oopperan pääosin ankara realismi.

 

Tässä tosin Cristina kertoo itselleen ja kohtalotovereilleen ”tavallisen tarinan” ennen kuin toivo avioliitosta Viton kanssa herää.

CRISTINA
(con accento angoscioso).
La storia mia?… La stessa abbiamo tuba
miserie, inganni, lagrime !
Che raccontar poss’ io ?…
Le pene mie sa Iddio!

VITO.
Nulla per tornar libera
tentaste ?

CRISTINA.
Ah! quando tese
son quelle reti, misera
colei che vi s’impiglia.
(addita il palazzetto)
Prima, ci si lusinga,
poscia, ci si minaccia,
e il destino ci schiaccia,
ah! sempre senza pietà!

Avioliiton lupaamassa auvon ilmapiirissä rakkausduetoksi kehittynyt kohtaus päättyy.

CRISTINA,
Dunque, in cielo, presso al Signore
giunser gli spasimi del mio penar;
tutte le lagrime di questo core,
alfin là in alto grazia trovàr!

VITO
Cristina, credilo, il cielo è stato
che ti ha voluta salvar con me;
ma già il tuo pallido viso adorato
giorni più placidi sognar mi fe’.

I näytös päättyy Viton hienon lupauksen kirvoittamaan kirkolliseen kuoroon ”O Vito sei tu sceso dal Cielo”.

CRISTINA
(gittandosi fra le braccia di Vito).
O Vito, credimi,
sei tu sceso dal cielo;
per te rinascere
mi sento all’avvenir!

 

II NÄYTÖS

Annatiello virittää ystäviensä kanssa juomalaulun, brindisin ”Le mogli, in genere, son capricciose”.

Le mogli, in genere,
son capricciose,
piene di smorfie,
di punte ascose;
ma poi, se il coniuge
sa quel che fa,
di lor s’infischia,
più allegro sta.
Come rubin
già brilla il vin;
bevete, ohé !

Amalia ei halua luopua rakastajastaan, ja hän vannottaa Cristinalle, että tämän pitäisi luopua Vitosta, sillä hän ei halua elää ilman miestä.

AMALIA
Vedete: nel mio cor
ho l’agonia, la morte…
Da voi non chiedo, imploro
che mi lasciate Vito…
Di niente più mi accoro
al mondo: ho perso tutto!
pace, speranza, e onor
vivo soltanto, brucio,
muoio di quest’ amore. |

Amalia tarjoaa Cristinalle rahaa, ja kun Cristina kieltäytyy ainoasta pelastumisen mahdollisuudestaan, Amalia uhkaa Cristinaa veitsellä.

AMALIA
(scoppiando).
No! non lo sposerai!
Femmina infame,
gli occhi ti strapperò!

NUNZIA
(tenendole lontane).
Per carità!

CRISTINA
(contenendosi, fredda).
Mi pare
che ora ve ne abusiate…

NUNZIA.
Mio Dio! |

AMALIA
(furibonda, a Cristina).
Esci!

NUNZIA
(supplichevole, spingendo
Cristina verso la porta).
Cristina…
andate… andate via…

Välisoitto kuuluttaa tapahtuneen myrskyn Amalian ja Cristinan välillä yllättävästi rakkauteen liittyvää aihetta.

Cristina tapaa kadulla Viton, jonka Amalia on jälleen vietellyt, ja Cristina näkee ulkoa päin parin suutelevan. Cristina huudahtaa kauhuissaan ”O Vito! Vito!”

III NÄYTÖS

 

(Yllä Henrique Bernardellin Tarantella, n. 1886.) Juhlat käynnistyvät ja Viton laulaa serenadin ”Canzon d’amor”, johon muutkin miehet yhtyvät.

VITO
Canzon d’amor,
che l’ala d’or
bagni nel vin
salendo a vol.

 

 

 

Naisilla Piedigrotta-juhla alkaa tarantellalla, jolla he mielivät löytää sulhon itselleen.

Annetiello saapuu ison joukon kanssa sekä laulaa juomisen ja syömisen ylistystä laululla ”Ce sta, ce sta nu mutto ca dice accussì”.

ANNETIELLO
Ce sta, ce sta nu mutto
ca dice accussì:
c’ ó bevere e ’o mangià
c’ ó meglio ca ce sta!
Chi sa taverna a lato
munno si nce n’ è,
si ce vedimmo Ilà
amice mieie,
chi sa chi sa!

Cristina on epätoivoinen ja etsii Viton kysyäkseen, joska mies rakastaa yhä häntä ja uudistaakseen avioliittopyyntönsä. Vito on surullinen Cristinan puolesta ja viittaa bordelliin päin, mutta hän ei kuitenkaan aio luopua Amalian viettelyksistä. Amalia saapuu ja kutsuu Viton vaunuihin. Cristina on nyt hylätty ja tietoinen siitä, ettei mikään voi häntä enää auttaa, ei edes rukoilu, sillä siihen ei ole vastattu. Hän laulaa suruissaan laulun ”Lascia quei cenci”.

CRISTINA
A quei cenci… va!
Così gli ha detto…
E andiamo!
O Redentore mio!
se la mia voce sino
a te giunge,
a testimon ti chiamo!
Tu sai quanto ho sofferto,
e se all’atroce destino mio
strapparmi avea giurato…
No, non l’hai voluto!…
E sai la vita mia,
sai quanto a salvarmi ho spasimato
Ma non lo vuoi
no! no! E così sia!

Ulkoa kuuluu kitaroiden ja mandoliinien säestämä. Cristina syöksyy bordellia kohden, takoo sen ovea ja pyörtyy.

Andrea Chénier

Andrea Chénier (Milano, 1896), dramma di ambiente storico (näytelmä historiallisessa ympäristössä) Illican librettoon on se teos, jolla Giordanon menestys käynnistyi. Kyseessä on Ranskan vallankumousajan tehokas verismi-ooppera, jossa politiikka ja verentuoksu sekä vallankumouksen raadollinen läheisyys ovat kouraisevammin läsnä kuin konsanaan Toscassa.

Oopperan nimihenkilö on runoilija (tenori), joka on vallankumouksen puolella, mutta jonka jakobiinien verinen vallankumous syö. Osansa tässä on entisellä toverilla, vallankumouksellisten eliittiin nousseella Carlo Gérardilla (baritoni). Gérard on rakastunut samaan aatelisneitoon, Maddalena di Coignyyn (sopraano), jonka suvun palveluskuntaan Gérard oli kuulunut ennen vallankumousta. Ooppera päättyy Chénierin ja Maddalenan vankilakohtaukseen teloitusta odotellessa. Oopperan realismia lisäävät vallankumouslaulut ”Ça ira”, ”Carmagnole” ja ”Marseljeesi”.

Juoni ja musiikki

I NÄYTÖS: Kreivitär Coigny’n palatsi

Runoilija Andrea Chénier osallistuu kreivitär Coigny’n (mezzosopraano) tanssiaisiin, vaikka hän vihaa yläluokkaa. Kun häntä pyydetään lausumaan jotain, hän kieltäytyy ensin, mutta Maddalena Coigny’n pilkallisuus saa hänet sittenkin esittämään säkeitä, joissa hän kritisoi aatelisia, mihin neito yllättäen yhtyy. Hovin palvelija Gérard, joka on vallankumouksellinen, avaa ovet nälkäiselle joukolle ja joutuu eroamaan palveluksesta. Avausnäytöksen suuri aaria on Chénierin improvisoima, väen närkästyttävä numero ”Un dì, all’ azzurro spazio” (Jonain päivänä taivaansinisessä tilassa / avaruudessa).

CHÉNIER
Un dì all’azzurro spazio
guardai profondo,
e ai prati colmi di viole,
pioveva loro il sole,
e folgorava d’oro il mondo:
parea la terra un immane tesor,
e a lei serviva di scrigno il firmamento.

II NÄYTÖS: Hottet-kahvila Pariisissa Suuren terrorin aikana

Chénier tarkkailee Pariisin kahvilassa ihmisiä ja huomaa vallankumousta edustavia vakoojia. Hän itse on ajautunut vallankumouksen kannattajaksi, mutta nyt häntä epäilllään hänen aatelisyhteyksiensä vuoksi. Ystävä Roucher (basso/baritoni) neuvoo häntä pakenemaan, mutta Chébier ei halua lähteä saamiensa rakkauskirjeiden vuoksi, kun niin lähettäjäksi paljastuu Maddalena. Seuraa rakkauskohtaus, jota seuraa urkkija. Gérard saa urkkijalta tiedon tapahtuneesta, jolloin hän ja Chénier käyvät kaksintaistelun, jossa Gérard haavoittuu vakavasti. Chénierin ja Maddalenan rakkauskohtauksen loppu, joka Gérardin ilmaantuminen keskeyttää.

CHÉNIER, MADDALENA
Mi fai puro il cuore.
Non temo la morte, non temo!
Ora soave!
Fino alla morte insiem!
(Gérard appare, corre verso)

III NÄYTÖS: Vallankumouksellinen tuomioistuin

Gérard on toipunut ja tuonut Chénierin tuomioistuimeen, jonne myös Maddalena on saapunut pelastaakseen rakastettunsa. Gérardin rakkaus Maddalenaan syttyy uudelleen, ja jän on valmis vapauttamaan Chénierin Maddalenaa vastaan. Rakkaudesta Chénieriä kohtaan Maddalena suostuu tähän ja pitää vaikuttavan puheen kohtalostaan vallankumouksen pyörteissä. Tämä saa Géardin Chérieriä kohtaan muuttumaan suosiolliseksi. Chénier puolustautuu ansiokkaasti syyttäjä Fouquier-Tinvillen (basso/baritoni) edessä. Gérard yrittää puolustaa Chénieriä kuolemanrangaistuksen estämiseksi, mutta turhaan. Gérardilla, joka on “Scarpia ennen Scarpiaa”, on vahvana numeronaan “Nemico della patria?!” (Isänmaan vihollinen?!), jossa hän tuomitsee Chénierin vallankumouksen petturiksi.

GÉRARD
Nemico della Patria?!
È vecchia fiaba che beatamente
ancor la beve il popolo.
scrive ancora
Nato a Costantinopoli? Straniero!
Studiò a Saint Cyr? Soldato!
(riflette ancora, poi trionfante d’una idea
subito balenatagli scrive rapidamente)
Traditore! Di Dumouriez un complice!
E poeta? Sovvertitor di cuori
e di costumi!
(a quest’ultima accusa diventa
pensoso e gli si riempiono gli occhi di lacrime;
si alza e passeggia lentamente)

 

 

 

 

 

 

 

 

Maddalenan “La mamma morta” (Äitini oli kuolleena) on suuri liikuttava kertomusaaria.

MADDALENA
La mamma morta m’hanno alla porta
della stanza mia; moriva e mi salvava!
poi a notte alta io con Bersi errava,
quando ad un tratto un livido bagliore
guizza e rischiara innanzi a’ passi miei
la cupa via! Guardo!
Bruciava il loco di mia culla!
Così fui sola! E intorno il nulla!
Fame e miseria! Il bisogno, il periglio!
Caddi malata, e Bersi, buona e pura,
di sua bellezza ha fatto un mercato,
un contratto per me!
Porto sventura a chi bene mi vuole!
(ad un tratto, nelle pupille di Maddalena
si effonde una luce di suprema gioia)
Fu in quel dolore
che a me venne l’amor!
Voce piena d’armonia e dice:
”Vivi ancora! Io son la vita!

 

 

Chénier yrittää puolustautua: vaikka olikin runoilija oli hän ollut kynän käyttäjänä sotilas, joka puolusti sillä isänmaataan.

CHÉNIER
Si, fui soldato
e glorioso affrontato ho la morte
che, vile, qui mi vien data.
Fui letterato,
ho fatto di mia penna arma feroce
contro gli ipocriti!
Con la mia voce ho cantato la patria!

 

 

Kolmannen näytöksen loppu on vertahyytävä vallankumouksen kaameuden ilmentäjä. Seuraavassa III näytöksen lopun kuulustelukohtaus “Udiamo I testimoni”:

Chénier odottaa kuolemaa Roucherin kanssa ja kirjoittaa säkeitä uskostaan totuutta ja kauneutta kohtaan. Maddalena saapuu Gérardin kanssa viimeiselle tervehdykselle vankilaan, mutta ylipuhuu vartijan ja jää sinne erään tuomitun aatelisen asemasta. Gérard lähtee viimeisen kerran pyytääksen Chénierile vapautusta Robespierreltä. Rakastavaiset valmistautuvat yhdessä tuomioon. Kun heidän nimensä huudetaan, molemmat menevät iloisina giljotiinia kohti. Gérard saapuu Robespierren päätöksen kera: ”Myös Platon karkoitti runoilijat valtiostaan.” Chénierin tuomio on siten vahvistettu.

Chénierin vilpittömyydestä ja rohkeudesta kertoo hänen viimeinen aariansa ”Come un bel dì di maggio” (Kuin kaunis toukokuun päivä).

CHÉNIER
Come un bel dì di maggio
che con bacio di vento
e carezza di raggio
si spegne in firmamento,
col bacio io d’una rima,
carezza di poesia,
salgo l’estrema cima
dell’esistenza mia.

Lopussa kuolema yhdistyy rakkaudessa.

CHÉNIER, MADDALENA
La nostra morte è il trionfo dell’amor!

CHÉNIER
Ah benedico, benedico la sorte!

MADDALENA
Nell’ora che si muore
eterni diveniamo!

CHÉNIER
Morte!

MADDALENA
Infinito!

MADDALENA, CHÉNIER
Amore! Amore!

Fedora

Fedora (Milano, 1898), scena lirica/melodramma Arturo Colauttin librettoon Victorie Sardoun näytelmän (1882) pohjalta, sillä Giordano innostui aiheeseen nähtyään Sarah Bernhardin Napolin teatteriveriossa. Oopperan esityksessä Enrico Caruso lauloi Loriksen osan. Mahler esitytti oopperan tuoreeltaan Wienissä, ja Pariisin esityksissä Saint-Saëns ja Massenet ihastuivat teokseen. Vielä samana vuonna Fedora esitettiin Buenos Airesissa alkuperäisten laulajien voimin, Gemma Bellincioni ja Caruso.

Fedora yhdistää kauniin lyyrisen musiikin voimallisuuteen ja jännittävyyteen. Nimihenkilön kihlattu murhataan Pietarissa, mistä syytetään nihilistejä ja kreivi Loris Ipanovia. Pariisissa Fedora ja Loris kohtaavat ja rakastuvat, minkä jälkeen he elävät onnellisina Sveitsissä, kunnes saapuu tieto Lorisin veljen ja äidin kuolemasta. Loris syyttää tästä Fedoraa, joka oli vannonut aikoinaan kostoa kihlattunsa kuoltua. Fedoraa ottaa myrkkyä ja kuolee Lorisin käsivarsille.

Juoni ja musiikki

I NÄYTÖS: Pietari 1881. Talviyö kreivi Vladimir Andrejevitšin palatsissa.

Ruhtinatar Fedora Romazoffin (sopraano) on määrä naida Vladimir Andrejevitš, ja hän laulaa rakkaudestaan aarian ”Quanti fior … Ed ecco il suo ritratto”.

FEDORA
(sopra una mensola è una fotografia in
un astuccio: la prende e la bacia)
Ed ecco il suo ritratto…
O grandi occhi lucenti di fede!
O vasta fronte di me pensosa!
O schiette labbra!
O riso ammaliator!
L’effluvio qui respiro
Dei dolci suoi pensieri:
Ascolto qui gli appelli
Del labbro suo fedel.
E già un’ignota ebbrezza
Mi turba… Ah!
Sento che qui
Comincia un’altra vita in me.

Mies on kuitenkin pettänyt häntä toisen naisen kanssa, ja hän saapuu reellä kuolettavasti haavoittuneena taloonsa. Lääkäreitä ja ja pappi ovat paikalla ja palvelijoita kuulustellaan. Palvelija Dimitri (altto) kertoo, että isäntä käski häntä lähtemään kotiin puoli yhdeksältä (”Signore, alle otto e mezzo”), ja kuski Cirillo (baritoni) puolestaan sanoo vieneensä isännän reellä Tiroon, josta kuului pian kaksi laukausta. Fedora vannoo kostoa bysanttilaisen, helmillä koristellun ristin kautta: ”Su questa santa Croce”.

FEDORA
Voi non vendicherete!
(con tenerezza angosciosa)
Mio dolce Vladimiro!
Sogno d’amor, di pace, di poesia!
Glorio della mia vita!
Sorriso del pensier!
(Fedora colta da un pensiero improvviso
afferra la croce bizantina già deposta
sulla scrivania, con esaltazione)
Su questa santa croce,
Ricordo di mia madre,
di vendicarti io giuro!
io voto la giovinezza mia
a castità perenne,
a eterno lutto il cuor…
M’assistan la Madonna
e i Santi.E così sia!
(Si fa il segno al modo ortodosso,
indi bacia la croce e se la ripone in
petto. Tutti si segnano insieme a lei.)

Nihilistejä lähellä olevaa kreivi Loris Ipanovia (tenori) epäillään syylliseksi. Diplomaatti De Siriex (baritoni) ja poliisitarkastaja Gretch (basso) laativat suunnitelman.

II NÄYTÖS: Pariisi

Fedora on seurannut Lorisia Pariisiin kostaakseen. Fedoran luona on tanssiaiskutsut, joihin osallistuvat myös kreivitär Olga Sukarev (sopraano) sekä puolalaispianisti Boleslao Lazinski (mykkärooli). Musiikkina toimivat paljossa valssi-, poloneesi- ja polkka-rytmit ja näytöksen alkua leimaa venäläinen paikallisväri. De Siriex laulaa venäläisistä naisista: ”La donna russa è femmina due volte”.

DE SIRIEX
(con motteggievo le eleganza,
canta una canzone russa)
La donna russa è femmina
due volte,
doppiamente adorabile ed ostil.. .
Essa é la vera donna,
d’Eva la figlia vera,
con le dolcezze e gl’impeti,
le audacie e le viltà,
l’ali e gli artigli,
l’estasi e le frodi,
pronta a immolarsi
e facile a tradir.

Olga puolestaan esittää aarian ”Eccone un altro più somigliante ancor”, jossa hän vertaa pariisilaisherrasmiehiä Veuve Clicquot -juomaan.

OLGA
Il Parigino é come il vino,
il vino della vedova,
la Vedova Clicquot.
Fragrante e perfido,
giocondo e gelido,
ci fa girar la testa ed i garretti;
ma il cuor?
Il cuore? Ohibò!
Acido e zucchero,
vapore e spirito,
ribolle, balza, crepita,
gorgoglia, freme,
e poi? e poi?

Svanito il fumo,
spenta l’ebbrezza,
resta il tedio, e l’emicrania.
Adunque? Dunque? Buon pro!
II Parigino é come
il vino della Vedova Clicquot!

Loris saapuu ja tunnustaa tenoriaariassa ”Amor ti vieta” (Rakkaus sinua estää) rakkautensa Fedoraa kohtaan.

LORIS
Amor ti vieta
di non amar.
La man tua lieve,
che mi respinge,
cerca la stretta
della mia man;
la tua pupilla esprime:
T’amo! ”
se il labbro dice:
”Non t’amerò!”

Kun Lazinski soittaa Notturnoa, Fedora kertoo Ipanoville palaavansa seuraavana päivänä Venäjälle.

Mies on epätoivoinen, koska hän ei voi palata maanpaosta, ja hän tunnustaa surmanneensa Vladimirin. Fedora kirjoittaa Venäjän keisarilliselle poliisille kirjeen, jossa hän syyttää Ipanovia Vladimirin murhasta. Kuullaan Intermezzo, joka siteeraa Lorisin aaria ”Amor ti vieta”:

Ipanov ilmestyy uudelleen Fedoran luo ja kertoo, että hän surmasi Vladimirin, koska tällä oli suhde hänen vaimoonsa Wandaan. Kun Vladimir oli ampunut häntä, Ipanov oli vastannut tuleen. Nyt Fedora tajuaa rakastavansa Ipanovia, etenkin kun murha ei ollut poliittinen vaan liittyi kunnian varjelemiseen. Fedora ja Ipanov syleilevät ja viettävät yön yhdessä.

III NÄYTÖS: Bernin ylämaa Sveitsissä

Ipanov ja Fedora ovat nyt rakastavaisia ja asuvat Fedoran huvilassa Sveitsissä. Näytöksen alussa mukaellut jodlaukset ja alppitorven fanfaarit viittaavat olinpaikkaan.

Ipanov laulaa lyhyen aarian ”Te sola io guardo”.

Fedoran ystävätär Olga on kyllästynyt vähän kaikkeen, mutta laulaa innolla polkupyöräilystä (”Se amor ti allena”), joka oli tullut muotiin; muistamme että Ernest Chausson menehtyi pyöräilyssä saamiinsa vammoihin. [Jostain syystä italialais-saksalaisesta pianonuotista puuttuu pyöräilykohtaus, joten tässä se on italialaisesta orkesteriversiosta.] Pyöräilyn kuvaus saa musiikissa onomatopoieettisen luonteen.

LORIS
Anche la bicicletta?

OLGA
Se amor ti allena,
se amor ti guida,
gioia dei muscoli!
dei nervi ebbrezza!
vola, precipita,
scivola, sdrucciola,
cadi, rialzati,
ricadi ancor.
Ma quando sola ti lascia amor,
che gioia correre,
se niun t’insegue?
Se niun ti regge, perché cader?
Meglio, all’antica,
andar a pie.

 

De Siriez saapuu ja kiusoittelee Olgaa tämän aiemmasa rakkaudesta Lazinskia kohtaan sekä kutsuu tämän pyöräilemään: ”Fatevi cor, Contessa!” (Rohkeutta kreivitär!). Toisena pehmennyksenä tragediaan kuullaan pojan laulua.

PICCOLO SAVOIARDO
La montanina mia…
non torna ancor!

De Siriez kertoo Dedoralle, että kirjeen johdosta Ipanovin veli Valeriano on otettu kiinni roolistaan Vladimirin murhasuunnitelmassa ja hänet on teljetty Nevan linnoitukseen. Eräänä yönä Neva tulvi ja Valeriano hukkui. Ipanovin äiti kuoli kuultuaan uutisen. Fedora syyttää itseään aiheuttamastaan kahdesta kuolemasta: ”Dio di giustizia”.

FEDORA
Dio di giustizia
che col santo ciglio
scruti le angoscie
e noveri i rimorsi,
Dio di pietà,
che non ricusi ascolto
a chi t’implora
per l’altrui salute,
non indulgere a me,
che sono indegna,
ma salva Loris, salva l’amor mio!

Ipanovin ystävä lähettää tälle kirjeen, jossa hän kertoo Pariisissa asuvan naisen kirjeen aiheuttamista äidin ja veljen kuolemista. Fedora tunnustaa ja pyytää Ipanovilta anteeksiantoa. Tämä kiroaa Fedoran, joka ottaa myrkkyä. Ipanov kutsuu lääkärin Fedoran pelastamiseksi, mutta liian myöhään. Fedora kuolee Ipanovin käsivarsille ”Amor ti vieta” -toistoaiheen soidessa viimeisen kerran.

FEDORA
(rabbrividendo tutta)
Ho freddo… quanto freddo!
Loris, riscaldami tu…
(Loris la stringe al suo seno, sorridendo d’amore,
Fedora lo trae a sè, e lo guarda nel profondo degli
occhi.)
Vorrei… ancora un pò…
del tuo amor…
(vaneggiando)
Ecco il sonno…
la gran notte…
(brancicando)
Loris, dove sei?

LORIS
Son qui, vicino a te…
(con anima)
per darti il mio perdon…

FEDORA
Le tue labbra adorate…
(Ella gli prende il capo con le mani tremanti
e cerca con la bocca la sua.)
T’amo!
(Con un tremito finale, ricade indietro, morta. Loris
se la stringe al petto in un silenzio attonito. Boroff
pone una mano consolante sulla spalla di Loris e si
volge verso il fondo scena, in contemplazione dello
strazio creato da questa situazione. Olga si appoggia,
piangente, a De Siriex. Marka e Basil si inginocchiano
e si fanno il segno della croce. Mentre il piccolo
savoiardo lontano termina la propria canzone, il
sipario cala piano sol quadro.)
PICCOLO SAVOIARDO
… non torna più!

 

Siberia

Siberia (1903, Milano; rev. 1927), dramma in tre atti, Luigi Illican librettoon perustuu näytösteen II ja III suhteen Dostojevskin vankileirillä kirjoittamaan romaaniin Muistelmia kuolleesta talosta (1860-61), sillä 1800-luvulla venäläistä kirjallisuutta käännettiin runsain määrin ranskaksi, josta Illica sai aineksen librettoonsa. Ooppera tapahtuu Venäjällä 1800-luvun alkupuoliskolla. Giordano käyttääkin musiikissaan venäläisiä tansseja ja kansanlauluja. Lisäksi Tšaikovskin 1812-alkusoitto toimi eräänä inspiraation lähtenä. Volgan lautturien laulun Giordano saattoi ottaa Balakirevin kokoelmasta 40 venäläistä kansanlaulua. Siberian jälkeen laulusta tuli suosittu ja sitä käyttivät myös Milhaud ja Stravinski.

Oopperan keskeinen henkilö Stephana vertautuu Verdin Rigoletton Violettaan, Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen Sonjaan sekä Karamazovin veljesten Grushenkaan ja Tolstoin Ylösnousemuksen Katjushkaan ja Anna Kareninan nimihenkilöön. Fauré arvosti Giordanon oopperaa, ja säveltäjälle se oli suosikki hänen oopperoidensa joukossa, vaikkei Siperia ole noussutkaan ansaitsemaansa asemaan.

I NÄYTÖS: NAINEN. Pietari, Pyhän Aleksanterin festivaali elokuussa

Heti alussa kuullaan alkusoiton asemasta ortodoksista kirkkolaulua tai sen mukailua.

Stephana (sopraano) on ruhtinas Alexiksen (tenori) rakastajatar, joka elää ylellisessä palatsissa tultuaan ensin sutenööri Glebyn (baritoni) viettelemäksi ja tämän myymäksi ruhtinaalle. Nyt hän asuu ruhtinaan myöntämällä avustuksella. Stephanan mielitietty on luutnantti Vassilia (tenori), joka luulee Stephanan kuitenkin olevan köyhä työläistyttö, koska he tapasivat salaa ulkosalla. Kun Vassili on menossa Krimin sotaan, hän oppii tuntemaan Stephanan tilanteen, mutta rakastaa tätä yhä hullun lailla. Ruhtinas saapuu ja vaadittuaan selitystä miehet joutuvat kaksintaisteluun, jossa Alexis haavoittuu ja Vassili pidätetään.

STEPHANA
Nel suo amore rianimata
la coscienza io ritrovai.
Io l’amai per l’esistenza
rinnovata, pura in me.
Chi son io non sappia mai!
Tutta a lui la vita mia!
Rifiorita, nuova vita
per lui libera al mio piè!
Nova luce ha il cielo e il sole
caldi raggi, blandi ardor
e di maggi nove aiuole
ha il mio giorno, fiori e amor!
La testa di Gléby appare dietro

 

Gléby on yhä omistushaluinen, vaikka haluaakin tehdä vain rahaa Stephanian avulla.

Gleby – (can selvaggio entusiasmo)
SI! SI! Tu sei la ”donna bella”, il knout
Che sferza e strazia iI senso! 1 0 t’ho scoperta,
bella bellezza? E tu sei mia! Sei qui!
Qui nel mio pugno! Ho saldo il polso! .. .

Näytöksen lopulla käydään intohimoinen keskustelu Stephanan ja Vassilin välillä: Vassili rakastaa hulluna Stephanaa,

VASSILI
“È questo, è questo
il tuo destin soave!
Ama! È l’amor!”
Allor ho amato!
Preparato alla sorte!
Per la vita e la morte!

kun taas Stephana yrittää saada miehen lähtemään:

STEPHANA
Va’ via e perdona!
Alla Guerra! Alla Gloria!
Alla Russia, ai bei sogni gentili
della tua mente onesta!
Per la tua mamma!

Lopussa vastakkaiset ajatukset saavat myrskyisen ilmaisun ennen Vassilin traagista pidätystä kaksintaistelun jälkeen.

STEPHANA
La voce tua dolcissima è atroce
tortura!
Mi fa male, m’affanna!
Or prego la tua pietà!
Va’ via! Va’ via! Vassili!

VASSILI
Ancor l’ardente bacio!

 

II NÄYTÖS: RAKASTAJA. Venäjän ja Siperian raja-alue talvella

Vankeja marssii läpi lumen kaivoksille pakkotyöhön. Heidän joukossaan on nääntynyt ja epätoivoinen Vassili. Tien varrella seisoo naisia ja lapsia sanomassa hyvästejä miehilleen. Stepahana saapuu reellä päätettyään luopua kaikesta ja seurata Vassilia mihin ikinä hän joutuukaan. Vassili pyytää Staphanaa palaamaan turhaan, ja yhdessä he aloittavat marssin kohden laajaa Siperiaa.

Näytöksen avaa synkkä alkusoitto, jossa kuullaan ensi kertaa Volgan lautturien laulu sekä ”Siperia-aihe”, joka on samalla ”ristiaihe”.

Venäläisyyttä luo myös kansanlaulusitaatti.

RIHKAMAKAUPPIAAT
Verste e verste!
A piè! Così noi trainiamo
angosciate, ansimate, fiacche e peste
vite e ceste tutti i dì!

Onnettomien kahlevankien ketju lähestyy ja samalla Volga-laulu kuuluu yhä voimakkaampana.

KAHLEVANKIEN KETJU
Malori! Dolori!
Languire! Soffrire! Penare! Tremare!
Imprecare notte e dì! Non speranza! Non pietà!
Dolorar sempre, languire, soffrire!
Sol la morte ci darà carità, libertà!

VASSILI
Orride steppe, torrida l’estate!
Valli cocenti e desolate!
Aspri sentieri di spine e sassi!
Martirii orrendi, sangue su’ tuoi passi!

ja numeron lopussa maalataan Siperian hirvittäviä olosuhteita.

Qui giù dalle profonde caverne de’ dirupi
risponde l’urlo dei lupi!
Questa è la Siberia! Torva è la miseria!
Bara mesta di tetri scheletri
maledetta dal ciel!

 

Stephana aloittaa näytöksen loppudueton.

STEPHANA
È qui con te il mio destin;
non viltà e non soffrir m’atterrirà.
Niun dolor potrà, fosse morte,
affievolir il mio core!
Io vivo alfin l’amore!
Qui con te! È il destin!

jossa molemmat ilmaisevat intohimoisen rakkautensa:

VASSILI
Muta qui la tua pietà,
e il tuo amor!

STEPHANA
Gloria è d’amor!
A te fedel! Ah! Gloria d’amor
è il bacio tuo, sublime,
che quest’anima redime!
Stephana redenta è in te!
Gloria è d’amor!

VASSILI & STEPHANA
Qui con te!

KUORO
Imprecare notte e dì!
Non speranza! Non pietà!
Dolorar sempre! Solo la morte
ci darà carità, libertà!
Languire! Soffrire! Penare! Tremare!

Duetto jatkuu saumatta näytöksen päättävällä Lautturi-laululla.

III NÄYTÖS: SANKARITAR. Rangaistusvankien parakki kaivoksella Baikalin tuolla puolen venäläisen pääsiäisen aattona

Vankien on määrä järjestää juhlat, sillä on pääsiäislauantai. Stephana on suunnitellut vanhan rangaistusvangin kanssa pakenevansa yhdessä Vassilin kanssa. Suunnitelma menee karille, sillä Gleby on vihdoin vangittu monista rötöksistään ja hänkin on joutunut kaivoksille. Gleby alkaa solvata Stephanaa, jota Vassili yrittää puolustaa, mutta muut vangit estävät sen. Kun kirkonkellot soivat juhlan alkamiseksi, Vassili ja Stephana aikovat paeta yöllä, mutta Gleby huomaa sen ja järjestää hälytyksen. Vartijat ajavat pakolaisia takaa ja kuullaan laukaus: Vassili tiodaan takaisin ja haavoittunut Stephana ehtii jättää jäähyväiset rakkaalleen ennen menehtymistään.

Naiset laulavat kansanlaulun tapaan sapatin kunniaksi.

NAISET
Dalle nuvole ha il ciel snidato fuori
quel rosso globo che par quasi sole
che quasi splende e scalda, come suole,
con quasi raggi e quasi veri ardori.

MUUT NAISET
Oggi è Sabato Santo e il ciel fa festa!

Vassili ja Stephanan duetossa haaveillaan vapaudesta, mutta Stephana ei kuitenkaan halua karata.

STEPHANA
La libertà!

VASSILI
(con mite rimprovero)
Questa parola trema
sulla tua bocca con soave spasimo!

STEPHANA
(subito)
No! Non per me!
Per te! Tu mi ritorni
dall’aspro giogo infranto.
E tutti i giorni hai gli occhi
in febbre e in pianto!
Ah questa tua è tortura
che consuma e agghiaccia…

VASSILI
Ed ha fin la mia sciagura
nelle tue care braccia!
Nella tua voce limpida
canta la primavera!
Nei tuoi occhi è il fascino;
la tua bocca è il maggio!
Se tu mi baci io bacio
l’acuto odor di tutti i fior.

Gléby saapuu Stephanan luo, vetoaa yhä rakkauteensa ja alkaa painostaa tätä pakenemaan. (Italiankielisestä pianopartituurista tämä musiikki puuttuu, joten tässä fragmentti orkesteripartituurista.)

GLÉBY
Così credi sfuggirmi?

STEPHANA
Va’! Sei pazzo!

GLÉBY
È per Vassili?

STEPHANA
Sì. Amo Vassili.

GLÉBY
E non mi seguirai?

STEPAHA
No! No!

GlÉBY
Per Dio!
Fa per lanciarsi su di lei e afferrarla.

STEPHANA
Se tu mi tocchi, io grido!

GLÉBY
Bada!

STEPHANA
Va’!
(Gli volge le spalle inorridita e rientra
nella sua capanna. Gléby ha un gesto
di minaccia crudele. Poi si allontana egli pure.)

Kuullaan suppeahko välisoitto.

Gleby on raivoissaan väen morkatessa häntä, joten seuraa ilkeä kuvaus nuoresta Stephanasta:

GLÉBY
La conobbi quand’era fanciulla,
aveva una sdrucita corta gonnella
che le copriva… nulla,
ma quindici anni e un aggettivo “bella”,
e nello sguardo il fulgor della vita.
Era preziosa di bellezza e freschezza,
e un poco d’ignoranza e un resto d’innocenza,
le davan la fragranza d’un bocciolo di rosa.
Pur le mancava ciò che il gran mondo
definisce: sapienza!

Vassili on kuullut Glébyn herjat, joten häväistys saa aikaan Stephanan ja Vassilin välien selvittelyn, joka päättyy kuitenkin sopuun ja kuvernöörin huudahdukseen: ”Cristo è risorto” (Kristus on ylösnoussut).

IL GOVERNATORE
Cristo è risorto!

Kuoron täysiäänisesti laulamaa ylistystä seuraa kellojen soittoa.

GLÉBY
(dal Kazerm)
Orsù, l’orchestra dia principio!

Allegro moderato
(Una improvvisa orchestra fatta di sole
balalaike si dà a suonare internamente.)

Balalaikka säestää väen tanssia, joka kiihtyy Prestissimoksi.

Stephanan sooloon liittyy Volgaa-laulu saumatta ja viimetahdeissa kuullaan ”Siperia-aihe”:

STEPHANA
Siberia, terra santa
di lagrime e d’amore!
Ed ora… sul tuo cuore!
E posa la testa sul petto di Vassili. Poi chiude
gli occhi come per raccogliersi e morire sul
suo cuore e nel pensiero del suo amore…
Con te! Qui! Sempre!

RANGAISTUSVANGIT
Malori! Dolori! Languire! Soffrire!

VASSILI
(in un urlo di disperazione)
Stephana! Stephana!

Ooppera päättyy ”Siperia-aiheeseen”.

Marcella

Marcella (1907, Milano), Idillio moderno in tre episodi, Henri Caïnin, Edouard Adenisin ja Lorenzo Stecchettin librettoon perustuu kolmeen kirjalliseen lähteeseen: Henri Murgerin romaaniin Scene della vita di Bohème (Boheemielämää),  Alexandre Dumas’n teokseen Démi-Monde ja Maurice Donnay’n komediaan Amanti (Amants). Oopperan suosituimpia numeroita ovat

Juoni ja musiikki

Ooppera tapahtuu Pariisissa ennen vuotta 1910.

I NÄYTÖS: Löydetty (nainen): Yöravintola Pariisissa, kello on kaksi aamuyöllä

Giorgio (tenori) on ruhtinas, joka kiertelee incognitona teeskennellen olevansa maalari ja runoilija voidakseen omistautua häiriintymättä intohimolleen taidetta kohtaan. Tässä hänen credonsa:

GIORGIO
Calda una fiamma mi riscalda il core,
chiara una fiamma vede il mio pensier.
Arte, bellezza, libertà ed amore
sono il mio sogno e sono il mio piacer!

Drasco (baritoni) flirttaailee usean naisen kanssa. Nuori nainen, Eliana (sopraano), kysyy taiteilija Vernieriltä (baritoni) tämän suhdetta naisystäväänsä Claraan (mezzosopraano), ja Vernier kertoo heidän viettävän miellyttävää yhteiselämää. Muodikas ravintola on täynnä iloisia asiakkaita, joiden joukossa Giorgio havaitsee Marcellan (sopraano), joka torjuu nuorukaisjoukon osoittaman ärsyttävän huomion.

GIORGIO
Come va?

MARCELLA
Meglio! Ma che spavento!

GIORGIO
(un po’ scettico e sorridendo)
Davvero? Eppur non era
cosa di gran momento.
Che vuole, sono giovani allegri e spensierati…
Hanno voglia di ridere…

MARCELLA
Ah, quelle braccia che s’allungavano…
Quegli occhi lucidi di desiderio che mi bruciavano!
Quelle mani brutali che mi toccavano! Ah!

Marcella kertoo miehelle olevan yksinäinen, työtön ja köyhä,

MARCELLA
Io sono sola al mondo
e poco mi bastava. Ero contenta.
Ma non durò… il lavoro mancò.
Fui congedata…

GIORGIO
E perché congedata?

MARCELLA
Nella vita degli umili
ci son delle miserie ignote al mondo!
Quando i bei dì ritornano
Quando l’aria è più pura e il ciel giocondo
e al nuovo sol cominciano
i primi fior ad olezzar sul ramo,
noi solitarie e povere per la via
del dolor e incamminiamo.

mikä johtaa nopeasti intohimoon.

GIORGIO
Marcella!
Perdonami, io t’offendevo!
Ed ora non temer più!

MARCELLA
A te m’affido e m’abbandono!
Vò seguirti, a te la vita e il cor consacrerò
A te m’affido e m’abbandono!

GIORGIO
Allora andiamo!
Non aver più paura, Marcella!

MARCELLA

 

II NÄYTÖS: Rakastettu (nainen). Maalla

Pari on elellyt kolme kuukautta maaseututalossa. Marcella uskoo edelleen Giorgion olevan köyhä taiteilija. Juuri kun Marcella haaveilee avioliitosta ja elämästä Pariisissa.

MARCELLA
Son tre mesi questa sera
che alla mia stanzetta bianca
venne Giorgio e si fermò.
La sua voce lusinghiera
mi scendea calda nel core
e il suo labbro mi sfiorò.

Giorgio ja Vernier saapuvat ja keskustelevat Giorgion kotimaan levottomuuksista. Marcella aavistaa onnettomuutta, sillä hän on huolestunut miehen levottomasta olemuksesta. Giorgion ystävä Drasco pyytää tätä univormu-asuisena palaamaan omaan maahansa, jossa on puhjennut köyhyyden ja nälän synnyttämä kapina, minkä vuoksi Giorgioa tarvitaan siellä isänsä, kuninkaan vallan perijänä.

GIORGIO
Il vecchio padre mio sa
l’avventura dolce che mi consola
e vuol riprendermi, vuol domarmi.
Ed invece io gli voglio resistere sino alla fine.
Se la vita mia è della patria,
è mia la libertà e conservar la voglio!
Tutto gli ho scritto, il pensier mio gli ho detto
e se una lotta ci sarà l’aspetto!

Giorgio on epätoivoinen, sillä hän joutuu jättämään kaiken: taiteen, huolettoman nuoruuden ja rakastamansa Marcellan.

GIORGIO
E dovrei lasciar tutto, arte
gioia, carezze e gioventù…
abbandonar nel lutto colei che m’ama
e non vederla più?

Drasco vetoaa Giorgioon, joka tuntee isänmaansa auttamisen velvollisuudekseen.

GIORGIO
Infami!

DRASCO
Nella miseria disperata
il popolo a voi, a voi si volge
e grida Giorgio! E chiama Giorgio!
Giorgio! Il vostro nome!

GIORGIO
O patria! Eccomi, o patria mia
che nel dì del periglio mi chiami!
Popolo che m’invochi
e mi ricordi, non chiami invan!

Marcella on salaa kuullut ystävysten keskustelun, jonka perusteella hän tajuaa Giorgio (Karaveloffin) todellisen henkilöllisyyden ja ymmärtää, että tämän on jätettävä hänet.

III NÄYTÖS: Hyljätty (nainen)

Preludi aloittaa näytöksen/episodin.

Giorgio valmistautuu lähtemään. Hän pyytää Marcellaa mukaansa, mutta tämä ei halua, koska ei voi kuvitella olevansa ruhtinaan puoliso, joten hän uhrautuu.

MARCELLA
Giorgio, è il dolore
che mi fa’ vaneggiar…
No, non lo puoi!
Il tuo posto è laggiù… dove t’aspettano!

GIORGIO
Ebben, partiamo insieme!
Anche laggiù verdeggiano i boschi
anche laggiù sotto la luna confidente
vanno gl’innamorati,
anche laggiù c’è un nido
per la gioia di vivere uniti sempre!

MARCELLA
Giorgio, è il dolore
che mi fa’ vaneggiar…
No, non lo puoi!
Il tuo posto è laggiù… dove t’aspettano!

GIORGIO
Ebben, partiamo insieme!
Anche laggiù verdeggiano i boschi
anche laggiù sotto la luna confidente
vanno gl’innamorati,
anche laggiù c’è un nido
per la gioia di vivere uniti sempre!

MARCELLA
No, troppa distanza ci divide.
Conobbi ora il tuo grado
e intesi che non possiam seguir l’istessa via.
Ti daranno una sposa tua pari
Io soffrirei il martirio vedendoti d’un’altra
e ne morrei…

GIORGIO
Dunque è finita?

MARCELLA
È finita!

Giorgio lähtee viimeisen syleilyn jälkeen yksin, ja Marcella kaatuu maahan sydäntäsärkevän tuskan vallassa.

Madame Sans-Gêne

Madame Sans-Gêne (1915, New York), opera buffa/commedia in tre atti, Renato Simonin librettoon Victorien Sardoun ja Émile Moreau’n näytelmän (1893) pohjalta. Ensiesityksen johti Metropolitan-oopperatalossa Arturo Toscanini. Ranskan Vallankumous kiinnosti Giordanoa, sillä traagisesti päättyvän ja jakobiinien terroria kuvaavan Andrea Chénierin ohella hän sävelsi myös tämän, mutta pikemminkin koomisen oopperan, osin jopa farssin, samaisesta Ranskan historian keskeisestä tapahtumasarjasta. Väljästi tulkittuna myös Puccinin Tosca (1900) on vallankumoukseen liittyvä ooppera. [Aiheesta on olemassa myös ranskalais-espanjalais-italialainen elokuvaversio (1961), ohjaajana Christian-Jaque, oik. Christian Albert François Maudet ja nimiosassa on Sophia Loren.]

Synopsis

Ooppera tapahtuu Ranskan vallankumouksen vuonna 1792 ja ensimmäisen keisarikunnan vuonna 1811.

I NÄYTÖS: Pariisi 10. elokuuta 1792, Tuileries’n valtauspäivä Ranskan vallankumouksen aikana

Koko Pariisi on sekaisin, kuten pianopartituurin sisältämästä kuvauksesta voi lukea: kaikenlaista väkeä on kadulla, kuullaan kiväärien laukauksia ja tykkien kumua, kun ihmiset ryntäävät valtaamaan Tuileries’n palatsia, jossa kuninkaalliset asuvat. Lyhyehkö alkusoitto perustuu paljolti vallankumouslaululle ja -tanssille carmagnole, jonka nimi on peräisin Piemonten talonpokien käyttämästä lyhyestä takista.

Kihinää on myös kauniin nuoren elsassilaisnaisen, Caterina Hubscherin (sopraano) pesulassa. Hän on saanut vapaan ja mutkattoman elämäntyylinsä vuoksi lisänimen ”Madame Sans-Géne” (Rouva Huoleton). Pesulan asiakkaiden joukossa on Fouché (baritoni), kunnianhimoinen vallankumouksellinen, josta Caterina ei piittaa. Tässä Fouchén esittelylaulu:

FOUCHÉ
I patrioti hanno le beffe e il danno
e trionfa il tiranno.
Su! La mia biancheria datemi presto,
ch’io la metta nel sacco insieme al resto.

Kun Caterina saapuu pesulaan, pesulan naiset ja Fouché kysyvät häneltä mitä tämä oli nähnyt kadulla; Caterinan vastaus saa kaikki nauramaan, sillä päästäkseen eteenpäin kadulla, hän joutui ottamaan vastaan suukot kokonaiselta pataljoonalta karvapartoja.

CATERINA
Nulla!
(siede e parla affannata)
Mentre andavo via leggera
tra le grida, gli urli, i canti,
batto il naso in una schiera
di giganti
con la barba nera nera!
Un di quelli balza avanti
e comincia a domandare:
«Dove vai?» – «Dove mi pare»
Dice: «Chiuso t’è il passaggio,
se non paghi il tuo pedaggio!»
E m’afferra per la vita.
Mi solleva su su su
e mi schiaccia
un gran bacio sulla faccia
con quell’ispida barbaccia!

Catarina joutuu keskusteluun Fouchén kanssa, joka härnää naista rakkaudesta Levebreä kohtaan sekä tyrmää Napoleonon, jota hän kutsuu Timoleoneksi, mahdollisuudet uraan. Mutta Caterina palvelee mieluummin kuin Fauchéta tätä hiljaista, lähellä asuvaa upseeria nimeltään Napoleon Bonaparte (baritoni). Nyt kuullaan huutoja Tuileries’n palamisesta toisen vallankumouslaulun eli Ça ira -rytmin kera ja rumpali Vinaigre (tenori) julistaa vallankumouksen voittaneen.

FOUCHÉ
Nuvole di fumo!

CATERINA
Brucian le Tuileries!

FOUCHÉ
Respiro! Evviva!

(Grida e canti lontani di vittoria:
Vittoria! Vittoria! Viva la Nazione!
Entra Vinaigre seguito e circondato dalla
folla, nella quale è anche la Rossa)

VINAIGRE
Vittoria! Vittoria!

FOUCHÉ
Dunque il palazzo?

VINAIGRE
È preso.

FOUCHÉ
Ed io, trionfo!

(Esce frettoloso abbandonando la sua valigia.
Vinaigre balza su, tavolo e grida alla folla
che si addensa in fondo alla bottega e in strada)

VINAIGRE
Popolo di Parigi! L’Austriaca e suo marito
han dovuto sloggiare dalla reggia!
Il palazzo è del popolo, ed il popolo governa!

LA FOLLA
Evviva il popolo!

Kun Caterina on sulkemaisillaan pesulansa, saapuu haavoittunut itävaltalainen upseeri, joka pyytää apua. Caterina piilottaa miehen huoneeseensa. Itävaltalainen on kreivi Neipperg (tenori), joka on tullut auttamaan itävaltalaista keisaritar Marie Antoinettea.

CATERINA
(sorpresa) Ohè, dico…

NEIPPERG
(origliando alla porta)
Per pietà!… Son ferito!

CATERINA
Ferito?

NEIPPERG
(quasi svenendo)
Hanno perduto le mie tracce…
Sono il conte di Neipperg, austriaco…

CATERINA
(a distanza, con accenno di disprezzo)
Un realista?…

NEIPPERG
Ho fatto il mio dovere
cercando di salvare la Regina.

CATERINA
(con sdegno)
L’Austriaca!
(Vedendo Neipperg pallido,
quasi svenuto per la ferita,
presa da pietà)
Ma un ferito
è sacro! Non temete!

Kersantti Lefebvre (tenori) saapuu sotilasryhmän kera. Siinä missä Caterinan laulutosuudet luonnehtivat neidon vaatimatonta, suorastaan rahvaanomaista syntyperää, sulho Lefevbre täydemtää kuvaa maalatessaan tämän oikullisuutta.

LEFEVBRE
(presentando Caterina ai suoi compagni)
La signorina Caterina Hubscher,
alsazianetta giuliva e viva,
piccante, petulante, spumeggiante,
lesta di mano e schietta di parola,
onde in tutto il quartier chiamata vien
Madame Sans-Gêne!

TUTTI
Madame Sans-Gêne!

Hän on Caterinan sulho, joten suljettu ovi herättää hänessä epäilyksiä. Hän löytää haavoittuneen miehen ja tajuaa Caterinan teon; samalla hän kertoo miehilleen, ettei huoneessa ollut ketään. Kun Lefevbren epäilys piilotetusta rakastajasta on poistettu, pariskunta syleilee toisiaan, ja Lefevbre miehineen poistuu sotimaan Marseljeesin tahdissa.

Caterina
(con le lagrime nella voce)
Oh, mio Lefebvre, sei buono!

LEFEBVRE
Non mi serbi rancore?

CATERINA
Ti adoro e ti perdono!

LEFEBVRE
Sans-Gêne, qui sul mio cuore!
T’adoro.
(L’abbraccia).

I SOLDATI
(si voltano e vedono)
Aux armes citoyens!
Formez vos bataillons!
Marchons, marchons;
qu’un sang impur
abreuve nos sillons!

Yöllä Lefevbre auttaa Caterinaa päästääkseen kreivin pakoon.

II NÄYTÖS: Compiègnen linnan salonki syyskuussa 1811

Napoleon on uransa huipulla. Lefevbre on kunnostatutunut Danzigin (nyk. Gdansk) taistelussa ja on ylennetty marsalkaksi ja Danzigin herttuaksi. Catherina on naimisissa Lefevbren kanssa ja on siten herttuatar. Caterina käyttäytyy edellleen huolettomasti ja herättää hämmennystä hovissa, palveluskunta suorastaan nauraa tälle. Caterinan jälleen hieman rahvaanomainen vastaus ja kuvaus roolistaan, kun hän pyytää tanssimestari Despréaux’lta (tenori) opetusta.

CATERINA
(a Despréaux)
Sono fuori dei gangheri!
Devo mettermi in ghingheri
per ricevere un mucchio di regine,
principesse, duchesse ed altri generi…
Se fosse gente del mio stampo, oh, allora
quattro frittelle, quattro capriole,
una padella di castagne arrosto
e ci sarebbe da crepar dal ridere!

Napoleon käskee Lefevbren erota ja löytää itselleen uuden, paremmin hoviin sopivan vaimon.

CATERINA
Insomma, che t’ha detto?

LEFEBVRE
Ha detto:
«Dove diavolo ha preso il suo linguaggio
vostra moglie? È uno scandalo! Si ride
alle sue spalle ed alle vostre. Ma
c’è un rimedio per tutto.

Caterina vähät välittää omaisuudesta, joka hänelle tarjottaisiin, mikäli hän suostuisi eroamaan – ja tämä oli myös Lefebvren vastaus Keisarille.

CATERINA
(commossa)
Gli avrei detto: «tenetevele!”
Che me ne faccio del vostro castello?
Che me ne faccio del vostro denaro?
Ho il mio Lefebvre e me lo tengo stretto!

Pariskunta on epätoivoinen ja huolestunut siitä, mitä heidän ystävälle Neippergille tapahtuu, sillä Napoleon epäilee tämän olleen suhteessa vaimoonsa Marie-Louiseen.

NEIPPERG
(entra rannuvolato. Caterina e Lefebvre gli
vanno incontro festosi)
Vengo a dirvi addio…

CATERINA
Partite?

NEIPPERG
(con un gesto di sconforto)
Per l’esilio!

CATERINA E LEFEBVRE
Per l’esilio!

NEIPPERG
(con sdegno e dolore)
L’Imperator mi scaccia. Ha scoperto
un mio amor nella Reggia! Mi colpisce!
È un pretesto! Egli appaga un odio antico!…

Vastaanoton aikana Caterina tekee pari möhlyä: ensiksi hän huutaa palvelijan juhlissa kovalla äänellä paikalle, jolloin Keisarin sisaret saavat vertaamaan käytöstä osteriaan kuuluvaksi. Keisarin sisaret nauravat, kun Caterina yrittää tarjota tarjoaa heille räiskäleita puhuen kalastajien mongerrusta, jolloin nämä mukamas ylhäisönaiset muistuttavat Caterina tämän pyykkärialkuperästä. Caterina vastaa vallankumouksen idean hengessä:

CATERINA
Ed ho il gergo del popolo
e del popolo ho il gesto,
perché popolo sono!
Siamo in tanti del resto!
Tutti usciti dal nulla!
Non fu Brune strampatore?
Ney bottaio? Bessières barbiere?
Lannes tintore?
Fu garzon d’osteria Murat, vostro marito,
sì che molti di quelli che lo chiamano Maestà,
gli avran detto: «ragazzo, porta un piatto pulito!»

Hovimestari käskee Danzigin herttuattaren keisarin puheille.

III NÄYTÖS: Compiègnen linnan keisarin kabinetti syyskuussa 1811

Napoleon käskee Catarinaa eroamaan miehestään ja jättämään itselleen epäsopivan elämän. Caterina uhmaa uskaliaasti Napoleonon määräystä avioerosta Lefebvrestä.

NAPOLEONE
Signora, voi coprite di ridicolo
me, la mia Corte, il vincitor di Danzica…
Io non voglio! Lefebvre v’ha già parlato?

CATERINA
Sì m’ha detto:
l’Imperator m’ha proposto
di separarmi da te.

NAPOLEONE
E che avete risposto?

CATERINA
(con molta semplicità)
Io gli ho riso sul muso!
Ecco tutto, Maestà?

NAPOLEONE
(con uno scatto d’ira)
E la mia volontà?

CATERINA
(con calma, quasi con bonarietà,
ma con fermezza)
Spazzare i troni, al mondo mutar faccia,
ah, questo sì, Vostra Maestà lo può!
Ma strappare Lefebvre dalle mie braccia
e dalle sue strapparmi… ah! questo no!

NAPOLEONE
(facendo spallucce)
Sentiremo Lefebvre…

Caterina palauttaa mieliin pesula-ajan, kun Napoleon oli vielä nuori tykistöupseeri, mikä saa keisarin mielen pehmenemään hänen tunnistaessaan nyt Catarinan Madame Sans-Gêne’ksi. Tapahtuu odottamatonta: kreivi Neipperg astuu keisarittaren huoneeseen. Napoleon hurjistuu ja ottaa mieheltä pois upseerinarvon sekä vaatii tämän teloituskomppanian eteen. Catarina ilmaantuu ja paljastaa Napoleonille, että Neipperg on syytön, sillä hänen tehtävänsä oli välittää keisarittaren kirje isälleen Itävallan keisarille, joten kreivi pelastuu ja hänelle palautetaan upseerinarvo. Napoleon peruu vaatimuksen avioerosta.

NAPOLEON
Quanto al vostro divorzio…
Il mio volere è questo:
che tu la tenga sul tuo cor serrata,
che tu ringrazi il Ciel che te l’ha data!

Caterina on voittanut, ja Napoleon on otettu naisen älykkyydestä ja jalomielisyydestä. Kaikkien hämmästykseksi Danzigin herttuatar on keisarin kanssa käsi kädessä, kun metsästys alkaa.

 

La cena delle beffe

La cena delle beffe (Pilojen en päivällinen; 1924, Milano), poema drammatico, perustuu Sem Benellin librettoon hänen saman nimisestä näytelmästään (1909), joka saavutti menestyksen niin Euroopassa kuin molemmissa Amerikoissa. Ensiesityksen johto Milanon La Scalassa Arturo Toscanini. sai suuren suosion ja koki jopa 24 esirippua. Ooppera oli ensi-illassa menestys, mitä seurasi esityksiä läpi Italian ja ulkomailla, Metropolitaniin se ehti 1926. Vuoteen 1930 mennessä sitä oli esitetty yli 40 kaupungissa kaikkialla maailmassa, minkä jälkeen se vaipui unohduksiin palatakseen 1980-luvun lopulla uudestaan ohjelmistoon. Firenzen renessanssisuvun eli Medicien vaiheista on yllättävän harvoja oopperoita, Giordanon ohella voi mainita lähinnä Leoncavallon oopperan I Medici (1893).

Synopsis

Ooppera tapahtuu Firenzessä Lorenzo de Medicin aikana. Se käsittelee Giannetto Malespinin (tenori) ja Neri Chiaramantesin (baritoni) kilpaa kauniin Ginevran (sopraano) suosion tavoittelussa sekä Giannetton halusta kostaa Nerille ja tämän Gabriello-veljelle (tenori), jotka olivat pilailleet hänen kustannuksellaan. Giannetton kosto johtaa lopulta Nerin tekemään Ginevran ja oman veljensä murhaan. Ooppera loppuu Nerin hulluuteen.

I NÄYTÖS

Lorenzo de’ Medici on määrännyt Tornaquincin (basso) isännöimään päivällistä, jonne on kutsuttu Giannetto Malespini sekä Chiaramantesin veljekset, Neri ja Gabriello, jotta veljekset tekisivät rauhan Giannetton kanssa. Neri ja veli ovat riistäneet Giannetton ystävätär Ginevran itselleen, ja ”pilana” he ovat laittaneet Giannetton säkkiin, tökkineet tätä miekoillaan ja heittäneet lopuksi Arno-jokeen. Giannetto kertoo kitkeränä tapahtuneesta ”pilasta”.

Neri lo seppe: mi scoprì: lo disse
al suo fratello e furono d’accordo.
E Neri la ghermì prima di me;
mi chiamò con inganno alla sua casa
e là m’imbavagliarono, mi posero
in un sacco ed in Arno mi calarono
e poi su mi tirarono e poi giù
ricalarono: infine con lo stile
come un tristo buffone mi bollarono…
Ed io rido! Ed io rido! Sì, perché
un’altra donna ho tolto per amarla
assai più bella e più lusingatrice…
Si chiama essa Vendetta.

Giannettolla on mielessä vain kosto, mutta saavuttaakseen päämääränsä hän yrittää tehdä rauhaa uhoavan Nerin kanssa.

NERI
(a Giannetto con spavalderia)
Tu hai dunque deciso di far pace?!
E pace sia! Se tu volessi guerra,
sarebbe guerra; non temo nessuno.
Ho fatto burle e beffe a chi m’è parso
ed anche col Magnifico ho giostrato…
(al Tornaquinci che, nojato,
fa un gesto di rivolta)
con licenza di vostra signoria…
A burlare ho imparato dal Burchiello:
adopero la satira e la beffa;
se non basta la satira, le mani;
se le mani non bastano, bastoni!…

Aterian aikana Giannetto laulaa ylistystä Ginevran kauneudelle.

GIANNETTO
La mente delle donne è un roseo nuvolo
primaverile, che sull’aria adagiasi
e si culla, e si piace, nel vedere
l’altre nuvole incontrarsi, baciarsi,
cambiar toni e colori, sotto il nitido
cielo che guarda con pacato amore…

Mihin Ginevra vastaa.

GINEVRA
(con entusiasmo)
Oh, bello! È vero! Perché la donna ama
vedendo gli altri amare; mangia i frutti
dell’orto suo con gusto, quando sente
nell’orto accanto un ladro che li ruba…
Oh, sì: rubare! Oh, come appassiona!…

Giannetto yllyttää Neriä juomaan liikaa kutsuilla, pukeutumaan haarniskaan ja saapumaan Firenzen vaaralliseen Vacchereccian kortteliin taistelemaan. Giannetton palvelija levittää huhua, että Neri on pähkähullu, joka on lukittu yötä varten.

II NÄYTÖS

Giannetto viettää yön Ginevran kanssa, joka luulee häntä Neriksi. Ginevra tajuaa kuitenkin, että hänen öinen rakastajansa oli ollut Giannetto. Giannetton ja Ginevran rakkauskohtaus on orkesteriväritykseltään oopperahistorian kauneimpia, etenkin  Giannetton aloitus, kun hän kertoo miten oli tullut Nerin taloon salaa ja löytänyt tiensä nukkuvan Ginevran huoneeseen.

GIANNETTO
Mi svestii
nella penombra calda e tentatrice…
Oh, che senso! Calar giù per un muro
di velluto in un orto proibito:
ah, côrre il primo frutto…
No; subito non colsi… ché parevami
delizia già mollissima il tepore
dei lini… la conchiglia dove stavi…

Ginevra on otettu asiasta ja toivoo ainoastaan, että olisi tiennyt tämän, jotta kohtaaminen olisi ollut jännittävämpi,

GINEVRA
Sempre così, sul margine del sogno
ho sperato di perdermi, così!
Ansietà, voluttà
nell’attesa di chi forse verrà,
nella gemma di un fior che nascerà.
La mia bellezza, che tu sorprendesti
addormentata nella sua speranza,
già ti bramò nell’arcano dormire,
come un sogno di luce avanti il giorno.

niin hekumallinen kuin se oli ollutkin.

Dolce così, con l’anima dolente,
che non sa la sua sorte,
tutta offerirsi in sogno,
con tanta voluttà!

Neri saapuu ja on raivoissaan sekä Ginevran käytöksestä että Giannetton petoksesta. Medicin palvelijat poistavat Nerin paikalta.

III NÄYTÖS

Alkusoiton dissonoivat harmoniat kuvaavat Nerin oletettua hulluutta. Neri on sidottu ja viety Medicien kellareihin. Giannetto ja lääkäri tulevat tutkimaan muka Nerin hulluutta.

DOTTORE
Sarà bene legarlo a un seggiolone,
sì come s’usa sempre con i pazzi
quando si vuole metterli a confronto,
al fine che il malato o indemoniato
siccome mi par meglio, possa dare
segni di maraviglia o di terrore.

Paikalle haalitaan ihmisiä, joita Neri on kohdellut huonosti – viettelemällä tunnottomasti, tekemällä avioliittolupauksia – ja viemällä yhden miekkosen tyttöystävän – ja jotka pilkkaavat nyt miestä, jotta hänessä saataisiin aikaan tunnereaktio.

FIAMMETTA
Come prometteva di sposarmi
e di darmi una casetta
come fece con Ginevra. Oh bestiaccia!
Messer, messer mio!
Cane, cane, traditore!
Se potessi cavarti gli occhi!
Cane, pecorone, gridarti posso!

LALDOMINE
(a Neri con tenerezza)
Neri, poverino, Neri!
Ti compiango, commossa io sono,
Neri! Non risponde!
Neri, Neri, commossa io sono!

TRINCA
Vo’ veder, veder vo’ il sangue tuo!
Di te goder vo’! Non m’odi tu?
Vo’ goder, vo’ goder, sì!
Gridarti posso cane, oh bestiaccia!
Cane, cane! Oh bestiaccia!
Cane gridarti posso!

FAZIO
Mi fa pietà!
Mi sembra matto, matto!

DOTTORE
Se con me, con me non risana
più giammai, giammai non guarirà!
Giammai, giammai, no.
È sempre matto, matto, è sempre matto!

Eräs naisista, Lisabetta (sopraano) kuuluu kaltoin kohdeltuihin, mutta hän rakastaa yhä Neriä ja säälii nyt tätä.

LISABETTA
(appressandosi)
Mi chiamo Lisabetta, Lisabetta…
Non sapresti ripetere il mio nome?
Ah, nome mio detto dalle tue labbra!

Lisabetta kertoo kuiskanneensa Nerin nimeä öisin lipuessaan pitkin Arno-jokea.

LISABETTA
Io dirò dunque il tuo, che lo so bene:
tante volte l’ho detto quante gocce
passano d’acqua in Arno, in una notte.
E lo so dire in infiniti modi:
piangendo, desiando: Neri! Neri!

Myös Neri tunnustaa rakkautensa Lisabettaa kohtaan, joka ainoana ei usko h’änen olevan hullu, joten pari suutelee.

NERI
(con calore)
Guarda, guarda: non vedi che mi piaci?
Non vedi che ti venero e ti adoro?
Ché tu sola hai potuto aver la fede
che impazzito non fossi!
Credi tu che se fossi pazzo avrei
desiderio di darti un bacio puro,
un bacio grato?
Avvicinati, dunque, mio bel fiore
di primavera, che ti vo’ baciare.

LISABETTA
(appressandosi)
Io tremo… Io tremo…

NERI
No, no, non temere.
(Lisabetta si getta su di lui;
si baciano avidamente)

Lisabetta kehottaa Neriä jatkamaan teeskentelyä hulluna olemisesta, ja hän saa Nerin vapaaksi toimiakseen tämän huostaan ottajana. Giannetto saapuu ja on kauhuissaan, koska luulee oikeasti tehneensä Neristä hullun. Hän pyytää Neriltä anteeksi, mutta tämä ei ole tuntevinaan kilpailijaansa. Giannetto aikoo jatkaa kostoansa ja ilmoittaa Nerille aikeestaan maata vielä seuraavana yönä Ginevran kanssa.

IV NÄYTÖS

Ginevra odottaa Giannettoa kotonaan. Giannetto on kertonut Gabriellolle, että Ginevra rakastaa häntä. Vapautunut Neri ryntää paikalle ja odottaessa Giannettoa muuan Ginevran rakastajista laulaa mandoliinin säestyksellä kevätlaulun,

CANTORE
Tornato è Maggio
dopo lungo viaggio…
(Neri si avvicina ad uno stipo a sinistra:
lo apre, ne toglie un pugnale.
Poi, dopo aver per un momento ascoltato,
entra nella camera anche lui)
Venuta è primavera
e ognuno s’innamori,

jonka päätyttyä Neri pistää kuoliaaksi sekä Ginevran että miehen, jonka hän luulee olevan Giannetton, joka kuitenkin odottaa Neriä oven ulkopuolella. Neri tajuaa Giannetton viimeisenä ”pilana” surmanneensa oman veljensä.

NERI
Dimmi, dimmi chi era?

GIANNETTO
Non l’indovini, dunque?!

NERI
No, no! Parla!

GIANNETTO
Egli era tuo fratello! Gabriello!

NERI
(disperatamente, come urli di schianto)
No! No! No!
(si avvia inebetito, con la sua lucerna in mano,
il volto disfatto, l’occhio enorme preso dalla
curiosità terribile; entra nella camera)

Neri tulee nyt oikeasti hulluksi ja kutsuu Lisabettaa. Vaikka Giannetton kosto on nyt täydellinen, hän ei pysty nauttimaan voitostaan, eikä Neri kykene enää surmaamaan katuvaa Giannettoa.

FAZIO
(entra concitato)
Fuggiamo!

NERI
(dentro la camera, dà un urlo orrendo)

GIANNETTO
No! Sono inchiodato al male!
(Fazio fugge)
Oh, Natura, tu fammi almeno piangere,
per lo strazio di non poter sentire
il male che ho commesso…
Eccolo! Giunge! Mi uccide!
(Si rincantuccia verso la porta, presso
il raggio lunare)
Non mi uccide! Non potrà!

 

ja

ja

Il re

Il re (1929, Milano), opera/novella yhdessä näytöksessä ja kolmessa kohtauksessa kestää vain tunnin. Komedia perustuu Giovacchino Forzanon librettoon.

Teos kertoo nuoresta naisesta nimeltä Rosalinda (sopraano), joka on myllärintytär ja Colombellon (tenori) kihlattu ja menossa tämän kanssa naimisiin. Mutta kun hän näkee eräänä päivänä Kuninkaan (baritoni), rakastuu hän tähän ja hylkää Colombellon. Rosalindan vanhemmat, Mylläri (basso ja hänen Vaimonsa (mezzosopraano),  ja Colombello menevät avointen ovien päivänä Kuninkaan luo ja kertovat tälle Rosalindan onnettomasta toiminnasta. Kuningas panee ehdoksi se, että Rosalinda viettää yhden yön hänen kanssaan. Kaikki protestoivat, joten Kuningas heitättää anojat tyrmään. Kuninkaan tapaaminen morsiusasussa saa neidon toisiin aatoksiin, sillä alaston Kuningas on vanha ryppyinen mies, joka makuuhuoneessa ilman kruunua ja vaatteita sammuttaa helposti neidon orastavan intohimon. Kuningas ei enää vaadi mitään, joten Rosalinda palaa Colombellon luo ja pian vietetään nuoren parin häitä, samalla kun kaikki ylistävät laululla Kuningasta.

Kun Rosalindan osan esittäjä, koloratuurisopraano Toti Dal Monte vaikeutti esityksiä sairastumalla tuon tuosta ja kun eläköityi, teos unohdettiin. Tosin oopperan ensi-illan kapellimestari Arturo Toscanini esitytti vielä myöhemmin teokseen sisältyvää ”Maurilaistanssia” (Danza del moro). Oopperassa on kaikkia naurattanut ”myllykohtaus”; lisäksi 2. ja 3. kuva alkavat Intermezzolla. Tenorilla on romanssi ”Io non so darmi pace!”

 

Lähteet ja kirjallisuutta

Takaisin ylös