Ernest Reyer oodi- ja oopperasäveltäjänä
12.8.2023 (Päivitetty 14.8.2023) / Murtomäki, Veijo

Ernest Reyer

Ernest Reyer (1823-1909) osallistui kahden suuren oopperansa lisäksi myös eksotiikkasuuntaukseen. Hänellä oli tähän hyvät edellytykset Marseille’ssa syntyneenä, sillä 10-vuotisten konservatorio-opiskelujen jälkeen hän vietti vuodet 1839–48 Algeriassa enonsa Louis Farrencin – joka oli Louise Farrencin veli ja Reyerin tuleva opettaja – alaisena toimistovirkailijana ja tutustui paikalliseen kulttuuriin ennen asettumistaan Pariisiin. Siellä hän laati lukuisia esseitä, sävelsi romansseja ja tanssikappaleeita.

Le Sélam

Kunnianhimoisin näyte Reyerin suuntautumisesta on F. Davidin esimerkistä syntynyt lähes tunnin mittainen ”orientaalinen sinfonia” Le Sélam (1850), Symphonie orientale en cinq tableaux, jota Berlioz kehui innostuneesti: Yleensä niin kriittinen Berlioz ihastui teokseen: ”Ylistän yhä M. Reyeriä, joka on antanut meille Théâtre-Italienissa Le Sélam -nimisen teoksen, josta voi löytää toisiinsa liittyneinä useita orientaalisissa moodeissa olevia arabialaisia teemoja: Mekasta palaavien pyhiinvaeltajien marssi, hymni yölle, ryöstö, erittäin outo ja  vaikutukseltaan todella originaali djinnien kuoro  sekä muezzinin laulu ”Allah! Allah! Rassoul Allah!” Reyer sävelsi teoksen Louise Farrencin oppilaana Thé0phile Gautierin tekstiin kuorolle, solisteille ja orkesterille.Teos jakaantuu viiteen kuvaan.

1.Kuva. Introduction. Le Ghoum, Sérénade et choeur de guerriers (Johdanto. Le Ghoum, Serenadi ja sotilaiden kuoro.) Autiomaata maalaavan kuvan jälkeen sheikki laulaa Fatimalle kaipaavan serenadin, kuullaan sotilaiden kutsuhuuto sotaan. (Goum on on algerialaissotilaiden joukko-osasto Ranskan siirtomaa-armeijassa).

2. Kuva. Razzia. Choeur de guerriers et de pasteurs. Pastorale (Ryöstöretki, sotureiden ja paimenten kuoro. Pastoraali). Rauhallinen paimenidylli rikkoutuu rosvojen hyökkäykseen.

3. Kuva. Conjuration des Djinns, choeur de sotcières (Djinnien manaaminen, noitien kuoro). Djinnit ovat arabialaisia luonnonhenkiä, ja joskus niihin liitetään vihamielisiä piirteitä, ja tässäkin ne ovat synkkiä ja pahoja henkiä, jotka täytyy karkottaa asuinsijaansa helvettiin. Tosin myös Aladdinin ”lampun henki” on djinni, tässä tapauksessa hyvä henki.

4. Kuva. Chant du soir (Iltalaulu). Kuvaa pohjoisafrikkalaisen maiseman rauhaa ja horisontin synnyttämää syvää luonnontunnetta; muezzininrukous huuto kuuluu kaukaa, ja siinä lauletaan kuuluisia säkeitä ”Salaam aleikum …” -toivotuksesta.

5. Kuva. La Dhossa, marche de pèlerins, prière et choeur de derviches (La Dhossa, pyhiinvaeltajien marssi, dervishien rukous ja kuoro). Dhossa on Mekasta ja muista pyhistä paikoista Kairoon saapuvien pyhiinvaeltajien kaunis juhla, jossa toistetaan lähes kokoa ajan Allahin nimeä.

Baletti Sakuntala

Toinen esimerkki on baletti pantomiimi Sacountalâ (Sakuntala, 1858) intialaisaiheeseen, joka puhutteli 1800-luvulla muitakin säveltäjiä niin Ranskassa, Italiassa, Englannissa kuin Itävallassakin. Sakuntala-aiheisia teoksia sävelsivät Reyerin lisäksi mm. Franco Alfano, Karl Goldmark, Felix Weingartner, M. L. J. Magot ja Frederick Delius.

Sakuntala tai Sakuntalan uudelleentunnistaminen on intialaisen sanskriitiksi kirjoittaneen runoilija Kalidasan (400-luvun vaihde), aikansa suurimman intialaisrunoilijan, tunnetuin näytelmä, joka perustuu hindulaiseen mytologiaan ja löyhästi Mahabharataan. Tarina kertoo kertoo Dushyanta-kuninkaasta, joka rakastuu alempiarvoiseen Śakuntalā-tyttöön. He menevät naimisiin, mutta kohtalo puuttuu peliin. Kirouksen takia kuningas menettää osan muististaan, morsian hukkaa sormuksensa ja on vieläpä raskaana. Rakkaus voittaa ja tarina päättyy onnellisesti. Näytelmä käännettiin ensi kertaa englanniksi 1789 (William Jones), minkä jälkeen se aloitti voittokulkunsa. (Raja Ravi Varma: Sakuntala pysähtyy kääntyäkseen katsomaan Dusyantaa, 1898).

La statue

La statue (Patsas, 1861) on kolmas ja täysin laiminlyöty Reyerin orientaalinen teos. Se oli alun perin koominen ooppera Michel Carrén ja Jules Barbierin librettoon Tuhannen ja yhden yön kertomusten pohjalta. Alun perin oopperassa oli myös dialogia, ja siinä muodossa sitä esitettiin Théâtre-Lyrique’ssa 1863 mennessä 59 kertaa.  Täysin muokatussa muodossa opéraksi eli resitatiivien kera sitä esitettiin Pariisin Opérassa 10 kertaa 1903, minkä jälkeen on seurannut täydellinen unohdus ilman ainuttakaan esitystä. Reyer itse tunnusti tässä teoksessaan veökansa Weberille, Gluckille ja Berliozille. Berlioz puolestaan kirjoitti oopperasta: ”M. Reyerin partituuri paljastaa ennen kaikkea muusikon, joka on mieltynyt tyyliin, karaktereihin ja todelliseen ilmaisuun. […] Kaikkialta löytää syvää tunnetta, melodian luonnollista alkuperäisyyttä, värikästä soinnunkäyttöä ja tehokasta orkestraatiota vailla rumuutta tai väkivaltaisuutta.”

Tapahtumat

Oopperan roolit ovat Margyane (sopraano), Sélim (tenori), Muck (tenori), Amgiad (basso/baritoni), Kaloum-Barouck (baritoni/basso buffo) ja Ali (tenori). Tapahtumat sijoittuvat taruaikaan arabialaiselle alueelle. Seuraavassa Charles Binchinin pukuluonnoksia oopperaan: Sélim, Amgiad ja Kaloum-Barouck; gallica.bnf.fr).

 

1. Näytös: Damasko, Baalbekin rauniot
Nuori damaskolainen Sélim on hyvin rikas ja hyvin hekumallinen, mutta nääntynyt isänsä jättämästä omaisuudesta, josta hän ei kuitenkaan löydä iloa. Hän nautiskelee ooppiumin polttamisesta (kuoro ”Ô vapeur embaumée).

CHŒUR:
Ô vapeur embaumée/Oi hyväntuoksuinen savu
Enivrante fumée/päihdyttävä höyry
Subtil poison/hienostunut myrkky
Emporte loin du monde mon âme et ma raison./joka vie kauas tästä maailmasta henkeni ja järkeni.

SÉLIM:
Heureux celui que sa folie enivre/Onnellinen se, joka päihtyy sen hulluudesta
Jusqu’à la mort qui nous délivre,/joka helpottaa elämäämme kuolemaan saakka
Et dont le cœur amoureux et surpris,/ja jonka rakastava ja yllättynyt sydän
S’éveille à la voix des houris!/herää kaunotarten ääniin!

Häntä jäytää illuusiottomuus, omaisuus on käymässä vähiin ja hän on neuvoton tulevaisuuden suhteen, kun voimallinen henki Amgiad ilmestyy hänelle dervishin muodossa. Henki lupaa Sélimille maailman kaikki rikkaudet maapallon sisältä, jos tämä vain ilmaantuu tiettyyn paikkaan tietyllä hetkellä. Palvelijansa Mouckin kera Sélim saapuu Baalbekin vanhaan rauniokaupunkiin, josta hän löytåå nuoren köyhän Margyane-tytön suihkulähteellä. Vähitellen molemmat lähestyvät toisiaan, tyttö raottaa huntuaan, he rakastuvat ja suutelevat, mikä saa tytön kuitenkin epäröimään ja pakenemaan.

MARGYANE:
Ah! quel charme encore,/Oi mikä tenho vielä
Retient mes pas,/pidättää askeleitani
Ma voix t’implore;/ääneni rukoilee sinua
Ne me suis pas/etten olisi lainkaan
A cette ivresse fugitive/tämän katoavan huuman vallassa
Je livre/jolle annan
mon âme craintive./pelokkaan sieluni.

SÉLIM:
Viens! attends encore,/Tule! odota vielä
Ne t’en vas pas;/älä mene
Ma voix t’implore;/ääneni sinua rukoilee
Reste en mes bras/jää käsivarsilleni
Ah! de cette ivresse fugitive,/Oi! jotta tästä katoavasta huumasta
Qu’en mon cœur le souvenir survive…/sydämeni säilyttäisi muiston …

 

Amgiad vakuuttaa Sélimin uudestaan ja varottaa tätä rakkauden voimasta, joten Sélim hyppää syvyyteen. Margyane palaa ja kun hän ei näe Sélimiä, päättää tyttö liittyä karavaaniin. Sélim kertoo syvyydessä vierailustaan innolla palvelijalleen: siellä oli 12 jalokivin koristeltua kultaista patsasta ja kolmastoista kuuluisi hänelle, jos hän naisi puhtoisen tytön ja toisi tämän alamaailmaan.

2. Näytös: Mekka

Rikkaan oliivikauppias Kaloum-Barouckin kartanossa on häät, joissa Sélim on menossa naimisiin kauppiaan veljentytön kanssa. (Alkuperäisessä koomisessa versiossa kauppias haluaa itse naida veljentyttärensä, joten hän pieksättää Mouckin, joka on tullut pyytämään isännälleen tytön kättä. Amgiad puuttuu asiaan, ottaa kauppiaan hahmon tämän hämmästykseksi ja närkästykseksi ja ajaa tämän tiehensä.

KALOUM:
Le maitre de cette maison/Tämän talon isäntä
N’est pas Kaloum-Barouch?/eikö ole Kaloum-Barouch?

AMGIAD:
En effet c’est mon nom!/Sehän juuti on nimeni!

KALOUM:
Ton nom?(Nimesi?

AMGIAD:
Mon nom!/Nimeni!

KALOUM:
Par quel démon/Minkä pirun kautta
Ma place est elle prise?/hän on ottanut paikkani?

AMGIAD: (deciso)
Kaloum-Barouch est mon nom/Kaloum-Barouch on nimeni
Et je suis dans ma maison!/ja minä olen omassa talossani!

KALOUM:
Il me vole ma maison,/Hän on varastanut taloni
Ma ressemblance et mon nom!/minun olemukseni ja nimeni!

AMGIAD:
Oui parle de voleur?…/Kuka apuhuu varkaudesta?…

Pitkän baletin lopuksi Sélim saa nähdä morsiamensa kasvot, ja esiin sukeutuu suihkulähteen nuori Margyane-tyttö. Juhlat keskeytyvät yllätyksellisesti, sillä Sélimin on pidettävä lupauksensa ikuisen rangaistuksen uhalla saatuaan aarteensa ja luovutettava rakkaansa alamaailmaan.

3. Näytös: Arabialainen erämaa
Sélim palveliansa ja Margyanen kera on matkalla erämaassa viemään rakastaan sopimuksen mukaan alamaailman hengille. Myrsky puhkeaa, ja Sélim kertoo nyt Margyanelle sopimuksestaan ja käy sisäistä taistelua rakkauden ja lupauksensa välillä. Amgiad saapuu hakemaan saalistaan, mutta Sélim on päättänyt pitäytyä rakkaudessaan, mutta Margyane ei hyväksy näin suurta uhrausta ja aikoo vapaaehtoisesti seurata dervishiä alamaailmaan. Silloin Sélim vetää esiin tikarinsa valmiina puolustamaan Margyanea omalla hengellään. Amgiad pysäyttää helposti Sélimin ja vaivuttaa tämän uneen samalla kun hän vie kyynelehtivän Margyanen mennessään. Sélin rientää palvelijansa kanssa perässä keräämään luvatut rikkaudet, muta hän aikoo särkeä 13. patsaan. Samalla kuitenkin patsas nousee esiin, ja sillä on Margyane, joka vaipuu miehensä syliin. Amgiad näyttäytyy nyt djinnien komeana mestarina ja lausuu päätökseksi opetuksen:

”Se on aarre/
harvinaisempi kuin kulta/
kaikesta maan päällä./
Puhtaampi kuin päivä/se on suloinen ihme/
rakkaudeksi kutsuttu.”

Kuvassa kirkastettu Margyane (gallica.bnf.fr)

Ernest Reyer ja ooppera

Ernest Reyer (1823-1909) syntyi Marseilles’ssa, jonka konsevatoriossa hän aloitti musiikkiopintonsa, oleskeli seuraavaksi enonsa hoitamassa virastossa Algeriassa ennen kuin hän siirtyi Pariisiin opiskelemaan musiikkia. Hän löi itsensä varsin pian läpi orientaalisella musiikillaan sekä kahdella koomisella oopperallaan, joita esitettiin paljon: Maître Wolfram (Opettaja Wolfram, 1854) ja La statue (Patsas, 1861).

Wolfram-opettaja

Nimestään ja Saksaan sijoittumisestaan huolimatta Maître Wolfram ei kuitenkaan ole wagnerilainen ooppera, vaan yksinäytöksinen koominen ooppera (1854) Joseph Méryn librettoon. Oopperaan juoni on liikuttavan sentimentaalinen. Léopold Wolfram ja Hélène, kaksi orpoa, ovat vanhan opettaja Wilhelmin oppilaita. Kun Wolframista on tullut kuuluisa urkuri, hän rakastaa ja toivoo puolisokseen Hélèneä. Mutta nuori tyttö pitää Wolframia ennemminkin veljenään ja on puolestaan rakastunut nuoreen Franz-sotilaaseen. Kun Hélène ilmoittaa rakkaudestaan Wolframille kirjeessä, tämä uhraantuu ja päättää omistautua taiteelleen ja soittimelleen etsiäkseen lohdutusta musiikista.

Reyerin luonnollisesti soljuvasta melodisesta tyylistä antaa näytteen erilliseen kymmenen melodian julkaisuun sisältyvästä laulusta L’invocation à l’Harmonie.

Suloinen harmonia,/oi siunattu Jumalan ääni/Hyvän haltijan lailla/sinä tyynnytät ahdistukseni/äänesi korvilleni päivän noustua haihduttaa valvomiseni julmat muistot.

 

Erostrate

Erostrate on kaksinäytöksinen opéra Emilien Pacinin ja Joseph Méryn librettoon. Se sai tilauksesta kantaesityksen (1862) ensin saksankielisenä Baden-Badenissa, ja Opéra de Paris’ssa vasta 1871. Saksassa ooppera oli menestys ja hän sai Saksin-Weimarin-Eisenachin kuningatar Augustalta Punaisen Kotkan kunniamerkin. Pariisissa Preussin-Ranskan sodan jälkeen Reyer kärsi Preussin kuningattaren tuomasta maineesta sekä säveltäjän Wagnerin ihailusta. Ranskalaiset pitivät teosta liian wagnerilaisena ja berliozmaisena, monotonisena, orkestraatioltaan liian raskaana ja liian resitatiivisena. Kuitenkin Marseilles’n esityksestä 1899 Adolphe Jullien kirjoitti siitä lämpimästi: ”Ensimmäinen näytös oli aistikas, herkkä ja viehättävä, ja orkestraatio herätti henkiin muinaisen Kreikan. Toinen näytös oli kiihkeä ja raju, vokaalinen ja instrumentaalinen crescendo, joka ilmensi ihmeellisesti draaman ainutlaatuista voimaa.” (Alla Alfred Albertin, 1814?-1879, pukusuunnitelmat Athéaisin ja Scopaksen rooleisin; gallica.bnf.fr)

Ooppera tapahtuu muinaisessa Efesoksessa. Varakas Erostrate (basso cantante) on rakastunut kauniisee Athénaisiin (sopraano), mutta hänen palvelijattarensa Rhodinan (mezzosopraano) välitämät, mitä ylellisimmät Erostraten lahjat ja anomukset eivät tehoa kurtisaanin sydämeen. Athénais on luvannut rakkautensa kuvanveistäjä Scopakselle (tenori), joka on luvannut tehdä neidosta kuolemattoman. Miekkonen on ottanut jäljittelyn kohteeksi Milon Venuksen, mitä kuitenkaan Efesoksen tahratttoman jumalatar Dianan patsas ei voi hyväksyä kilpailijakseen. Seuraavassa Scopaksen kupletti patsaan valmistuttua:

SCOPAS
Ô Venus la blonde/Oi Venus vaalea
Qui sortis de l’onde/joka nouset aalloista
Pour charmer le monde/hurmataksesi maailman
Et sourire aux Dieux,/ja hymyilläksesi jumalille
Du marbre sonore/marmoria sointuvaa
Que le soleil dore/jonka aurinko kultaa
Sors vivante encore/nouse elävänä taas
Pour charmer nos yeaux!/lumoksi silmiemme.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ukkonen ja salamat iskevät Milon Venukseen, joka menettää käsivartensa. Scopas on tapahtuneestakauhuissaan, ja Athénais vaatii tätä murskaamaan Dianan patsaan. Scopas kieltäytyy moisesta pyhäinhäväistyksestä. Rakastajatar kiroaa miehen ja ajaa tämän pois luotaan. Athénais kääntyy Erostraten puoleen, joka polttaa jumalattaren temppelin. Äkämystynyt kaupungin väki vaatii Erostraten ja Athénaisin kuolemaa. Scopas yrittää pelastaa Athénaisin, mutta tämä syöksyy mieluummin liekkeihin Erostraten kanssa, jonka rohkeus voitti hänen rakkautensa. Tässä lopun kiihkeä keskustelu:

SCOPAS
Devant le temple qui s’écroule/Edessä temppelin sortuvan
Entends-tu les cris de la foule?/kuuletko väkijoukon huudot?

EROSTRATE
Athénais!/Athénais!

ATHÉNAIS
Je n’entends que la voix d’Erostrate./En kuule muuta kuin Erostraten äänen.

SCOPAS
Suis-moi, suis-moi!/Seuraa  minua, seuraa minua!

ATHÉNAIS & EROSTRATE
Non, c’est une heure fortunée/Ei, on onnen hetki
Parvis, brûle-nous de tes feux/Etupihalla tulesi meidät polttakoot
Voilà nos flambeaux d’hyménée/siinäpä hääsoihtumme.

SCOPAS
À la mort ainsi condamnée/Siispä kuolemaan tuomittuna
La mort est l’objet de voeux!/kuolema on lupauksen tarkoitus!
Tu vas perir infortunée!/Tulet menehtymään onnettomana!

 

 

Sigurd

Wagnerin vaikutus ilmenee Reyerin myöhemmissä teoksissa. Selkeimmän esimerkin tästä tarjoaa Camille du Loclen ja Alfred Blaun librettoon Émile de Laveleyn Les Nibelungen -ranskannoksen (1861) ja Eddan pohjalta sävelletty Sigurd (1884, Bryssel), opéra. Brysselin ensi-illan jälkeen ooppera nähtiin Lontoossa (1884) ja Lyonissa (1885), ennen kuin Pariisin Garnier-palatsin uudet johtajat ottivat vihdoin Sigurdin ohjelmistoonsa, ja oopperaa esitettiin kahden vuoden aikana 50 kertaa. Vaikka libretistit saivat pääinspiraationsa Eddasta pikemminkin kuin Nibelungenliedistä. Joka tapauksessa lopputulos on Wagner-tyyppinen ja -aiheinen teos neljässä näytöksessä ja yhdeksässä kuvassa. Tosin teoksen taustalla pilkottaa Meyerbeerin suuren oopperan perinne, joten oopperan 2. ja 3. näytöksessä on baletit. Wagnerin Lohengrinin vaikutuksesta Sigurdissa on jo johtoaiheita, mutta musiikin tyyli on yhä enemmän velkaa Gluckin, Weberin, Gounodin ja ennen kaikkea Berliozin musiikille.

Sigurd vastaa Wagnerin Siegfriedin loppua ja Götterdämmerungia. Se on mytologis-fantastinen ooppera, joka piti pintansa puoli vuosisataa Wagnerin ohella. Teos perustuu paljolti Eddaan, ja suuri osa sen musiikista oli valmiina jo 1867 Wagnerista riippumatta, joten musiikillisesti se on ymmärrettävästi lähempänä Berliozin Faustin tuomiota ja Troijalaisia kuin Wagnerin oopperoita. Sigurd on monissa kohtaa dramaattisempi kuin Wagnerin Siegfried tai Götterdämmerung: Reyerin oopperassa on suuria ensemblejä ja näyttämötehoja, Sigurd taistelee hirviöiden, keijujen ja peikkojen kanssa, Brunhilden linna nousee tulimerestä. Muistumamotiivit ja ariosot korvaavat osin aarian, mutta musiikkia leimaa paikoin harmoninen pelkistyneisyys ja kontrapunktin vähäisyys – jos teosta arvioidaan Wagnerin mittapuilla. Toisaalta sen melodisuus on Wagneria suurempaa, joten Sigurdin ranskalaisuuden voi kokea siten valloittavana piirteenä.

Sigurd on laulajille vaativa teos lähes neljän tunnin kestoineen, joten ei ole ihme, kun he valittivat ariosoa ja cavatinaa normaalisti edeltävien resitatiivien puutetta; myös oopperan johto ehdotti tuntuvia poistoja. Reyer vannoi, ettei hän astuisi Opéraan, jos teosta esitettäisiin lyhennysten kera. Myöhemminkin Reyerin eittämätöntä mestariteosta, silloin kuin sitä harvoin on esitetty, oopperaa on lyhennetty tuntuvasti.

Sisältö

Roolihenkilöt

*taivaasta karkotettu valkyyria Brunehild (sopraano),
*frankkisankari Sigurd, kuningas Sigemonin poika (tenori),
*Burgundin kuningas Gunther (baritoni),
*tämän kumppani Hagen basso),
*Guntherin sisar Hilda (mezzosopraano) ja
*Hildan imettäjätär Uta (altto),
*Odinin ylipappi (baritoni),
*Bardi (basso)
*kolme Attilan lähettilästä: Rudiger, Imfrit, Hawart, Ramunc
*baleteissa esiintyy kolme nornaa, valkyyrioita, vedenneitoja, keijuja, peikkoja, sotilaita ja aviovaimoja

Jakautuminen näytöksiin ja kuviin

1.Näytös: Worms, Guntherin linnan suuri sali

2. Näytös: Islanti
* 1. Kuva: Pyhä metsä merenrannalla. Uhrialttari suuren lehmuksen alla
* 2. Kuva: Kuolemankenttä Folkranger
* 3. Kuva: Lumotun linnan sali
* 4. Kuva

3. Näytös: Worms
* 1. Kuva: Guntherin linnan puutarha
* 2. Kuva: Iso terassi Guntherin linnan edessä

4. Näytös: Worms
* 1. Kuva: Guntherin linnan terassi
* 2. Kuva: Apoteoosi

Juoni

1. näytös

Oopperaa tapahtuu 400-luvulla Attilan aikoihin Wormsissa ja Islannissa. Guntherin sisar Hilda rakastaa salaa sankari Sigurdia, ja tästä syystä hän torjuu Attilan. Odinin määräyksestä Brunhilde on karkotettu taivaasta, sillä hän oli vastoin kieltoa auttanut kuolevaista eli Sigurdia taistelussa, ja valkyyri on teljetty tulimuurin ympäröimäksi, josta vain uljain ritari voi hänet pelastaa. Ritari Sigurd ja Gunther vannovat ikuista uskollisuutta, ja Sigurd lähtee saattamaan  Guntheria ja Hagenia Islantiin, jossa Gunther aikoo saada itselleen valkyyri Brunhilden, joka on liekkien ympäröimässä linnassa. Wormsissa imettäjätär Uta tarjoaa Sigurdille lemmenjuoman, joka saa miehen rakastumaan Hildaan. Attilan lähetti Rudiger antaa Hildalle rannekorun jäähyväislahjaksi.

2. näytös

Odin-uhrimenojen jälkeen Hagen saapuu  sotilaineen ja Sigurdin kera. Kun he kertovat saapuneensa vapauttamaan Brunhilden, ylipappi varoittaa heitä, että tehtävän voi suorittaa vain ”ruumiiltaan ja mieleltään neitseellinen” eli puhdas, naiseen kajoamaton tai tälle ei-luvattu sankari, joka kajauttaa synkässä, henkien valtaamassa laaksossa Odinin pyhää torvea kolme kertaa. Guntheriksi pukeutuneena Sigurd, jottei Brunhilde tunnistaisi häntä, laskeutuu laaksoon ja kutsuu ensimmäisellä  puhalluksellaan luokseen keijuja, peikkoja ja henkiä. Taivas synkkenee, kolme nornaa ilmaantuu rannalle ja pesevät vaatteita ja näytttävät Sigurdille tämän kuolinliinan. Kun Sigurd puhaltaa toisen kerran, paikalle ilmaantuu sotaisia valyyrioita, jotka yrittävät vielä Odinin torven, mutta peikot ja muut henget auttavat Sigurdia. Kolmannen puhalluksen jälkeen vedenneidot ja keijut yrittävät vetää Sigurdin mereen ja muuan keiju onnistuu viemään pyhän torven, mutta taisteltuaan valkyyrioita vastaan hän onnistuu saamaan takaisin torven, jota hän puhaltaa kolmannen kerran. Nornat yrittävät raahata hänet palavaan palatsiin, joka nousee vähitellen merestä ja josta paljastuu hieno juhlasali. Seuraavaksi nornat vievät Sigridin nukkuvan Brunhilden luo, jota koskevan taian Sigurd on onnistunut poistamaan. Neito herää, antaa rakkauspantiksi Sigurdille vyönsä ja vannottaa tätä viemään hänet Guntherin linnaan. Palatsi vaipuu jälleen mereen, ja kolme joutsenta vie Sigridin ja Brunhilden kristalligondoliksi muuntuneen sängyn valoisalle seudulle, jossa vedenneidot, keijut ja peikot tanssivat niityllä.

3. näytös

Kun saavutaan Wormsiin, Sigurd luovuttaa yhän nukkuvan Brunhilden Guntherille ja pyytää puolestaan Hildan vaimokseen. Brunhilde uskoo Guntherin vapauttaneen hänet ja suostuu siksi tämän vaimoksi. Sigurd pyytää vastaavasti Hildan vaimokseen. Väki valmistautuu häihin ja Brunhilde saa monenlaisia morsiuslahjoja. Hagen ilmoittaa häiden viihdykkeeksi turnajaisten alkua, ja juhlia somistaa myös divertissement, johon kuuluu kukkasin koristeltu vene Rheinillä, ja se vie molemmat parit toiselle puolelle jokea hääseremonioiden tapahtumapaikalle Odinin pyhään metsään.

4. näytös

Brunehilde on salaperäisesti sairastunut ja palatsissa ilo on vaihtunut suruun. Brunehilde valittaa Odinin määräystä, joka esti hänen rakkautensa Sigurdiin. Hilda paljastaa nyt Brunehildelle Sigurdin pelastaneen hänet. Brunehilde tietää, että jumalat olivat valinneet hänelle Sigurdin aviopuolisoksi ja vain taikajuoma oli sekoittanut miehen mielen. Brunehilde syyttää nyt Guntheria petoksesta. Hagen vierittää syyn Sigurdin niskoille, koska tämä on pettänyt aviolupauksensa Hildalle ja lisäksi mielii Brunehildeä. Brunehilde saa Sigurdin irtautumaan lemmenjuoman vaikutuksesta ja tekemään Sigurdille tiettäväksi, että hän itse oli määrätty sankarille vaimoksi. Sigurd puolestaan vannoo surmaavansa Guntherin kaksintaistelussa. Kun Gunter ja Hagen huomaavat tämän, Hagen vaatii kostoa syylliseksi olettamaltaan Sigurdilta ja Gunther surmaa Sigurdin selkäiskulla. Vasta kuolemassa Brunhilde ja Sigurd saavat toisensa, kun sateenkaari vie heidät Odinin valtakuntaan, Valhallaan. Alempana taustalla Attila nojaa miekkaansa tapettujen burgundilaisten sotilaiden keskellä.

Musiikki

Teoksessa on hienoja kuoroja: I näytöksessä (I:1) Brodons des étendards (Koristelkaamme lippuja) naiskuorolle:

Brodons des étendards et préparons des armes,/Koristelkaamme lippuja ja valmistelkaamme aseita
Le roi Gunther est las de son repos,/kuningas Gunther on lepäämässä väsyneena,
Il veut courir à des exploits nouveaux./hänen täytyy rientää uusiin koitoksiin.

Soolonumeroista keskeisiä on Utan Je savais tout! J’avais lu dans ton cœur (Minä tiesin kaiken! Luin sinun sydämestäsi), jossa tämä kertoo Hildalle noitakeinojen käytöstä Siegurdin houkuttelemiseksi linnaan. Tässä ensin resitatiivi:

UTA
Je savais tout, j’avais lu dans ton coeur/Tiesin kaiken, osasin lukea sydäntäsi
Ton amour pour ce fier vainqueur,/rakkautesi tähän pelottomaan valloittajaan
Tes tourments, ta misère,/ahdistuksesi, hätäsi
Hilda, Sigurd ici bientôt viendra/Hilda, Sigurd saapuu tänne
Et d’un ardent amour bientôt il t’aimera!/ja kiihkeällä rakkaudella pian sinua rakastaa!

HlLDA.
Dieu !/Jumalani!

 

 

ja sitten aaria-vaiheen (Je sais des secrets merveilleux) alkua (Tiedän ihmeellisiä salaisuuksia; I:2):

UTA.
Je sais des secrets merveilleux/Tiedän ihmeellisiä salaisuuksia
Jadis appris à nos aïeux/[jotka] muinoin opin esi-isiltämme
Par les esprits terribles ;/kauhistuttavien henkien välityksellä
Je sais des charmes redoutés/Tunnen pelottavia taikavoimia
Soumettant à nos volontés/jotka alistuvat oikuillemme
Les êtres invisibles./näkymättömiä olentoja.
J’ai conjuré l’esprit de l’air,/Olen vannonut ilman hengille,
D’aller vers Sigurd au coeur fier/että kohtaan uljassydämisen Sigurdin
Et de lui porter la pensée/ja istutan häneen ajatuksen
De venir au burg de Gunther./saapua Guntherin linnaan.

Gunther seurueineen saapuu (I:3):

Guntherin pidoissa laulaa myös Bardi, joka kertoo Odinista (I:3), joskin libretossa tämä osuus on annettu Hagenille:

Odin, dieu farouche et sévère,/Odin, raivokas ja ankara jumala
Odin qui voit dans sa colère/Odin joka voi vihassaan saada
Trembler le monde épouvanté,/maailman vapisemaan peloissaan

Ja laulaa myös Brunehilden kohtalosta (I:3):

Dans un palais aux murs de flamme/Liekkimuurien ympäröimässä palatsissa
Gardé par un enchantement,/taikuuden vartioimana
Brunehild, la charmante femme/Brunehild, ihana nainen
Attend son époux en dormant./odottaa miestään nukkuvana.

Attilan lähettiläs kuvaa valloittajan imperiumin valtavuutta (I:4):

Le chef des Huns, par notre voix,/Hunnien päällikkö, äänemme välityksellä
Belle Hilda, vous implore encore ;/kaunis Hilda, anoo teitä vielä, hartaasti,
Son empire s’étend des Alpes au Bosphore/hänen valrakuntansa ulottuu Alpeilta Bosporiin
Et le monde romain vit tremblant sous ses lois./ja roomalainen maailma elää vapisten hänen lakiensa alla.

Sigurd saapuu fanfaarien kera kaikessa uljaudessaan (I:5):

Prince du Rhin, au pays de mon père,/Reinin ruhtinas, isäni mailla
Le récit me fut fait qu’à Worms auprès de toi/antoi minulle kertoa, että Wormsiin rinnallaei
Sont réunis les meilleurs gens de guerre/on kokoontunut paras sotaväki
Qui jamais servirent un roi!/joka koskaan on palvellut ketään kuningasta.

II näytös alkaa (II:1) pappien ja kansan laululla, ja Odinin ylipappi tuo tämän Freja-puolisolle kruunun lahjaksi:

CHOEUR DES PRÊTRES./Pappien kuoro
Dieux terribles qui vous plaisez/Kauhistuttavat jumalat jotka meitä miellytätte
Dans les nuages embrasés,/hehkuvissa pilvissä

CHOEUR DU PEUPLE./Kansanjoukon kuoro
Qu’en vos mains dorme le tonnerre./Sillä käsissänne uinuu ukkonen.

LES PRÊTRES.
Dieux farouches dont les autels/Raivokkaat jumalat joiden alttarit
Sont rougis du sang des mortels,/ovat punaisena kuolleiden verestä

CHOEUR DU PEUPLE.
Laissez fléchir votre colère./Antakaa vihanne lauhtua.

Ylipappi varoittaa tehtävän vaarallisuudesta ja kertoo selviytymisen ehdoista:

Un seul de Brunehild rompra l’enchantement,/Vain yksi voi murtaa Brunehilden lumouksen
Un seul peut éveiller la déesse exilée./Vain yksi voi herättää karkotetun jumalattaren.
Sonnant le cor sacré dans la sombre vallée,/Kaiuttaen pyhää torvea synkässä laaksossa
Un seul, héros au coeur de diamant,/Vain yksi jonka sydän on timantista
Des esprits infernaux vaincra la troupe ailée./helvetin henget tulee voittamaan siivekäs joukko.

Sigurd rohkaistuu urotyöhön: Le bruit des chants s’éteint dans la forêt immense (II:5) (Laulujen kumu vaimenee laajassa metsässä):

Le bruit des chants s’éteint dans ]a forêt immense,/Laulujen kumu vaimenee laajassa metsässä
Sous les tilleuls sacrés tout est ombre et silence./Pyhien lehmusten alla kaikki on varjoisaa ja hiljaista.
Et je me sens au coeur l’audace d’un héros !/Ja minä tunnen rinnassani sankarin uskaliaisuuden!
Pourquoi tarder?… Que le combat commence!/Miksi viivytellä?…Kun taistelu alkaa!
Ô cor, de ces bois noirs éveille les échos!/Oi torvi, joka näissä synkissä metsiköissä tuotat kaikuja!

 

 

 

 

 

Esprits gardiens de ces lieux vénérés,/Suojelijahenget näiden kunnioitettujen seutujen
Sachez quel nom, redit par votre bouche./tiedätte tuon nimen, jota suunne toistaa,
M’éveillera sur ma funèbre couche,/se herättänee minut kuolinvuoteellani
Lorsque j’y dormirai./kun sillä nukun.

 

Numero, joka yllätti ja vetosi yleisöön orkestraatiollaan on Sigurdin romanssi Hildalle (II:5):

Hilda, vierge au pâle sourire,/Hilda, kalpean hymyn neitsyt
Jeune lys tremblant sous ses fleurs,/nuori lilja joka värisee kukkien keskellä
C’est ton doux nom que viendra dire/sinun suloinen nimesi tulee sanomaan
Sur ma tombe la nuit en pleurs !/haudallani hyvästit kyynelehtien.

 

 

Valkyriat, peikot ja keijut tanssivat, sillä suuressa oopperassa tarvittiin balettia näkymättömän kuoron vokaliisien säestäessä (II:7):

 

Sigurdin kutsu ja Brunehildin herääminen ‘Salut, splendeur du jour’ (II:I,1)

SIGURD
Brunehild, éveille-toi./Brunehild, herää!

BRUNEHILD
Sigurd se tient immobile, la visière baissée./Sigurd pysyy liikkumattomana, silmikko laskettuna.
Salut, splendeur du jour, salut, astre au front pur,/Terve, päivän loisto, terve, tähti puhtaalla otsalla
Qui de tes rayons d’or sèmes l’immense azur./joka kultasäteinesi kylvät ääretöntä taivaansineä!

 

 

Gunther ja Brunehilden duossa III näytöksessä (III:3) Gunther yrittää uskotella Brunehildelle olevansa tämän pelastanut ritari ja samalla mahtimies:

BRUNEHILD.
Qui donc es-tu, toi qui donnais ta vie/Kuka sitten olet sinä, joka annat henkesi
Pour délivrer la Valkyrie?/pelastaaksesi valkyyrian?

GUNTHER.
Je suis Gunther, prince du Rhin,/Olen Gunther, Reinin ruhtinas,
Roi des Burgondes./burgundien kuningas.
Sur les campagnes fécondes,/Viljavilla vainioilla
Que le grand fleuve germain/joita suuri hedelmällinen virta
Baigne de ses eaux profondes,/sen syvistä vesistä kostuttaa,
Tout est soumis à mon sceptre d’airain!/kaikki on minun kovan valtikkani alla.
Je suis Gunther, roi des Burgondes,/Olen Gunther, burgundien kuningas
Prince du Rhin!…/Reinin ruhtinas.

ja Brunehilde uskoo Guntheria:

BRUNEHILD.
Je suis à toi, Gunther, mon époux et mon maître./Kuulun sinulle Gunther, mieheni ja valtiaani.
Vaillant roi de ce beau pays./urhea kuningas näiden kauniiden maiden.
Echangeons nos serments entre les mains du prêtre,/Vaihtakaamme valamme papin käsien lomassa
Et que les dieux soient obéis./jotta jumalat olisivat suosiollisia.

 

 

 

 

Hagenin esiteltyä väkijoukolle Guntherin ja tämän lemmityn Brunehilden (III:6) Marseilles’n esityksen (1889) yleisö juhli kohtauksen komeutta:

HAGEN.
Au nom du roi Gunther, peuple, je viens vers toi!/Kuningas Guntherin nimessä, väki, tulen luoksenne!
Des dieux maîtres du ciel la bonté souveraine/Taivaan jumalvaltijoista ylin hyvyys
Donne la Valkyrie à l’amour de ton roi,/suo valkyyrialle kuninkaasi rakkauden,
Et Brunehild va devenir ta reine./ja Brunehildestä tulee kuningattaresi.
Semez ces bords de joncs et de rameaux fleuris !/Sirotelkaa näille rannoille kaisloja ja kukkivia oksia!
Bientôt apparaîtra la pompe nuptiale…/Kohta koittavat hääjuhlallisuudet
De Brunehild suivant la marche triomphale,/ja Brunehildeä seuraa riemukulkue
Peuple, fais retentir les airs de joyeux cris !…/Kansa, antakaa ilohuutojen kaikua ilmassa.

LE CHOEUR.
Semons ces bords de joncs et de rameaux fleuris!/Sirotelkaamme rannoille kaisloja ja kukkivia oksia!
Bientôt apparaîtra la pompe nuptiale…/Kohta koittaa häähumu
De Brunehild suivant la marche triomphale,/ja Brunehildeä seuraa riemukulkue
Nous ferons retentir les airs de joyeux cris!…/Annamme ilohuutojen kaikua ilmassa!…

Ranskalaiselle suurelle oopperalle pakollinen baletti kuullaan osana hääjuhlallisuuksia (III:7):

 

 

Brunehilden “Ó palais radieux de la voûte étoilée” (Oi säteilevä, tähtiholvinen palatsi) neljännestä näytöksestä (IV:2) on hieno yhdistelmä ranskalaista melodiikkaa ja wagnerilaista suuruutta.

Ô palais radieux de la voûte étoilée!/Oi säteilevä, tähtiholvinen palatsi!
Ô demeures du ciel dont je suis exilée!/OI taivaan asuinsijat, joista minut on karkotettu!
Astres qui nous versez vos rayons purs et doux…/Tähdet, jotka meille vuodatatte puhtaita ja suloisia säteitänne…
Je n’ose plus, hélas! lever le front vers vous!…/En uskalla enää, oivoi! nostaa katsettani teitä kohden!…

Ylvästä numeroa seuraa syvä surun ilmaus (IV:2):

Un trait inexorable/Vääjäämätön nuoli
Brûle mon coeur blessé,/polttaa haavoittunutta sydäntäni
Son poison redoutable/sen armoton myrkky
Dans mes os s’est glissé./on tunkeutunut luihini.

 

 

 

 

 

Sekä Brunehilde että Hilda uskovat molemmat tahoillaan Sigurdin rakkauteen(IV:3):

BRUNEHILD.
Il m’aime!… Si, brisant ma chaîne,/Hän rakastaa minua … katkaistessaan kahleeni,
Il me livra captive au roi,/hän teki minusta kuninkaan vangin
Des Dieux la bonté souveraine,/jumalien ylin hyvyys
Pour jamais le liait à moi!/sitoi hänet minuun ainiaaksi
Sigurd m’aime!

HlLDA.
Sigurd m’aime! En brisant ta chaîne,/Sigurd rakastaa minua! Katkaistessaan kahleesi
Sigurd ne voulait, pauvre reine,/Sigurd ei halunnut, onneton kuningatar,
D’autre récompense que moi!/muuta palkintoa kuin minut!
Sigurd m’aime!/Sigurd rakastaa minua!

Brunehild kertoo Sigurdille, miten Odinin langettama kirous voidaan murtaa: heittämällä rautayrtin kukkia virtaan (IV:8):

Sigurd, prends ces fleurs de verveine/Sigurd, ota nämä rautayrtin kukat
Et livre-les au courant de ces flots,/ja heitä ne näiden aaltojen virtaan,
En invoquant Odin, en répétant ces mots :/Anoessasi Odinia toista nämä sanat:
Avec ces fleurs que l’eau traîne en courant,/Näiden kukkien kera, jotka vesi kuljettaa virrassa,
Avec ces fleurs qui vont aux précipices,/Näiden kukkien kera, jotka putoavat syvänteeseen
Avec ces fleurs, terribles maléfices,/Näiden kukkien kera, kauheat kiroukset,
Tombez, roulez, fuyez dans le torrent!/pudotkaa, kierikää, paetkaa ryöppyyn!

 

Brunehilde ja Sigurd laulavat onnellisina löydettyään vihdoin toisensa (IV:8):

BRUNEHILD, SIGURD.
Oublions les maux soufferts,/Unohtakaamme ikävät kärsimykset
Pour nous les cieux sont ouverts,/taivaat ovat nyt meille auki
Que nos âmes confondues,/jotta hämmentyneet mielemme
Dans leur ivresse perdues./menetetyssä huumassaan
Chantent l’hymne solennel/laulaisivat pyhää hymniä
De leur amour éternel!/ikuisen rakkauden!

Brunehilde tietää, että Gunther tulee surmaamaan Sigurdin (IV:9):

GUNTHER
Frappe ! à ce perfide, la tombe !/Iske tätä petollista, hän kaatuu!

BRUNEHILD
Gunther ! dieux! Sigurd va mourir!/Gunther! jumalat! Sigurd kuolee!

Sigurdin kuolinkohtaus (IV:9):

BRUNEHILD
Il est trop tard… Sigurd est frappé par Gunther!/Liian myöhään…Gunther on lyönyt Sigurdia!
J’ai senti dans mon coeur le froid aigu du fer,/Tunnen sydämessani kovan terän kylmyyden,
Sigurd meurt!…/Sigurd kuolee!…

Kuoro kommentoi antiikin draaman tapaan tragedian loppukäännettä (IV:9):

LE CHOEUR.
Ô douleur! ô colère!/Oi tuskaa! Oi vihaa!
Un traître a, de Sigurd, marqué l’heure dernière…/Petturi on näyttänyt Sigurdille viimeisen hetken…
Il est tombé, le guerrier fort,/Hän on kaatunut, voimallinen soturi,
Sigurd est mort! Sigurd est mort!/Sigurd on kuollut! Sigurd on kuollut!

 

 

Brunehilden ja Sigurdin matka taivaan sineen (IV:9):

LE CHOEUR.
Ô prodige! parmi la flamme qui s’élance,/Oi ihme! sinkoavien liekkien keskellä
Sigurd et Brunehild vont vers le ciel immense!/Sigurd ja Brunehild matkaavat kohden taivaan äärettömyyttä!

SIGURD et BRUNEHILD.
Oublions les maux soufferts,/Unohtakaamme pahat kärsimykset,
Pour nous les cieux sont ouverts,/Taivaat aukenevat meille.

 

Salammbô

 

Reyerin viimeinen ooppera Salammbô (1890, Bryssel; 1892 Pariisin Opéra), viisinäytöksinen, seitsemästä kohtauksesta koostuva opéra Camille du Loclen librettoon, perustuu Gustave Flaubertin romaaniin (1862). Aluksi Pariisin Ooppera kieltäytyi ottamasta teosta tuotantoonsa, aivan kuten Sigurdinkin tapauksessa, joten ensiesitys oli Brysselin Théâtre Monnaie’ssa. Pariisissa sen viimeinen 196. esitys koettiin 1943, ja toistaiseksi viimeisin esitys Ranskassa oli 2008 säveltäjän syntymäkaupungissa Marseilles’ssa tämän kuoleman 200-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä.

Se on opéra-lajinimestään huolimatta lähempänä drame lyriquea musiikkinumeroiden jatkuvuudessaan ja sisältää täyteläisessä orkesterinkäytössään huomattavan wagnermaisia piirteitä.

Myös Modest Musorgski sävelsi aiheesta kesken jääneen oopperan (1863), ja kahdeksan muuta valmistunutta ooppera tunnetaan. Tärkeä on Florent Schmittin elokuvamusiikki aiheeseen.

Henkilöt ja tapahtumat

-Hamilcar/Hamilkar: Karthagon hallitsija (baritoni)
-Salammbô/Salambo: tämän tytär (sopraano)
-Taanach: Salammbôn palvelijatar (mezzo-sopraano)
-Shahabarim: Tanitin ylipappi (tenori)
-Narr’Havas: Numidian kuningas (basso)
-Giscon: karthagolainen kenraali (basso)
-Mathô/Matho: libyalaisten palkkasoturien päällikkö (tenori)
-Spendius: kreikkalainen orja (baritoni)
-Autharite: gallialainen palkkasoturi (basso)

Flaubertin romaanin (1862) (Salambo, suom. Annikki Suni, 1984; aikaisempi suomennos 1908) aihepiiri liittyy 200-luvulle eaa. ja Karthagoon ja ensimmäiseen puunilaissotaan. Palkkasoturien päällikkö Matho himoitsee Karthagon ylipäällikkö Hamilkarin tytärtä, Salamboa, joka on kuunjumala Tanitille pyhitetty neitsyt. Matho apureineen varastaa kaupunkia suojelevan jumalattaren patsaan yllä olevan pyhän zaimf-viitan, johon koskevan tulee kuolla, pakottaakseen papittaren tulemaan roomalaisten alueelle. Salambo saapuu Mathon telttaan hakemaan viittaa, mutta rakastuu, ja nämä viettävät lemmenyön. Lopussa Hamilkarin joukot voittavat palkkasoturit, Mathoa kidutetaan ennen teloitusta, minkä jälkeen Salambo kaatuu kuolleena maahan. Viitta on tuonut turmion siihen koskeneille.

I NÄYTÖS: Le festin des Mercenaires dans les jardins d’Hamilcar (Palkkasoturien juhlat Hamilkarin puutarhoissa); alla kuva I näytöksen 3. kohtauksesta: Gisconin sisääntulo (gallica.bnf.fr)

Hamilkar tarjoaa ylelliset juhlat Karthagoa puolustaville palkkasotureille. Nämä kuitenkin ovat tyytymättömiä viipyviin palkkasaataviinsa. Tässä tilanteessa Narr’Havas ja Matho ystävystyvät. Kuullessaan orjien vaikeroivan Matho vapauttaa heidät muiden libyalaisten avulla Narr’Havasin epäröinnistä huolimatta. Spendius kiittää vapauttajiaan tunteenpurkauksella. Kun palkkasoturien vimma saavuttaa huippunsa, papit ilmaantuvat Salambon seuraamana. Nähdessään lumoavan Salambon palkkasoturit rauhoittuvat. Salambo täyttää maljan ja ojentaa sen Matholle liittolaisuuden merkiksi, mutta Spendiukselle moinen teko on rakkauden synonyymi. Matho ottaa maljan vastaan hyvänä ennusmerkkinä. Salamboon rakastunut Narr’Havas raivostuu, haavoittaa Mathoa tikarilla ja pakenee. Matho, joka on nyt ottanut Spendiuksen palvelijakseen, tuntee kiivasta intohimoa Salamboa kohtaan. Trumpetit ilmoittavat Karthagon sotajoukon saapumista kukistamaan palkkasoturien kapinan. Palkkasoturit ovat valinneet päällikökseen Mathon, joka ajattelee vain Salambon näkemistä uudelleen.

II NÄYTÖS: L’enceinte sacrée du temple de Tanit (Tanitin temppelin pyhä muuri); (Ylipappi näyttää huntua ja pyytää kansaa rukoilemaan)

Tanitin papit, papittaret ja Ylipappi rukoilevat jumalatarta, jonka pyhää huntua (zaimf) he vartioivat mustasukkaisesti, sillä se takaa Karthagon turvallisuuden. Huntuun koskeminen tuo kuoleman. Spendius vie Mathon temppeliin, jotta tämä voisi anastaa hunnun jumalattarelta ja tulisi näkymättömäksi. Matho kieltäytyy moisesta pyhäinhäväistyksestä ja haluaa paeta, jolloin Salambo ilmaantuu. Salambo on saanut näkyjä siitä, että huntu on uhattuna ja hän aikoo valittaa asiasta Ylipapille. Ylipappi muistuttaa Salambolle, että vain hän voi koskea huntua rankaisematta ja jättää Salambon neuvottomana pyhäkön portille. Matho on kuullut keskustelun, tempaa hunnun ja palattuaan paikalle hän ilmaantuu Salambon eteen. Nuori tyttö erehtyy pitämään Mathoa jonain nuorena jumalana. Matho paljastaa henkilöllisyytensä ja tunnustaa rakkautensa Salambolle. Raivostuneena pyhäinhäväistyksestä Salambo kutsuu pappeja, jotka saapuvatkin ottamaan kiinni Mathon. Matho pyhän hunnun suojelemana pääsee pakoon pyhäköstä estämättä väkijoukon kiroushuutojen saattelemana, kun taas ylipappi ja Salambo joutuvat epätoivon valtaan.

III NÄYTÖS, 1. kuva: Le Conseil des Anciens dans le santuaire du temple de Moloch (Vanhimpien neuvosto Molokin temppelin pyhäkössä) (alla Salambo terassilla; gallica.bnf.fr)

Neuvosto kokoontuu istuntoon kauhistuneena pyhän hunnun ryöstöstä. Hamilkar ilmaantuu ja hän saa vaikeuksitta väen puolustamaan kaupunkia kaikin voimin.

2. kuva: La terrasse de Salammbô (Salambon terassi)

Salambo näyttäytyy yksin ja mietiskelevänä terassilla päivän noustessa. Nuori tyttö uneksuu uskaliaasta barbaarista, joka uhkaa hänen isänmaataan ja saattaa hänen isänsä pianon taisteluun. Ylipappi keskeyttää hänen haaveilunsa ja ilmoittaa, että Matho piirittää Karthagoa. Salambo kertoo ylipapille aikeestaan tunkeutua vihollisen leiriin ja pistää tikarilla Mathoa. Ylipappi kehottaa tätä käyttämään parasta asettaan eli kauneuttaan barbaaripäällikön viettelemiseksi ja pyhän hunnun saamiseksi takaisin. Salambo on samaa mieltä ja pyytää orjatar Taanachia noutamaan kauneimmat jalokivensä, jotka hän oli varannut omiin häihinsä. Jäätyään yksin yön saapuessa Salambo ilmaisee surumielisyytensä, minkä jälkeen hän lähtee kohden kohtaloansa.

IV NÄYTÖS, 1. kuva: Le camp des mercenaires (Palkkasotureiden leiri)

Tapahtuu Mathon teltassa. Narr’Havas saapuu tekemään sovinto Mathon kanssa ja hän tarjoaa avuksi numidialaisratsumiehiään taistelussa karthagolaisia vastaan. Matho hyväksyy tarjouksen ilman epäluottamusta.

2. kuva: La tente de Mathô (Mathon teltta)

Tableau tapahtuu Mathon leirissä, jonne ilmaantuu kaksi kathagolaista karkuria: hunnutettu Salambo ja valepukuinen Ylipappi, joka pyytävät päästä Mathon pakeille. Matho määrääkin heidät tuotaviksi telttaansa. Narr’Havas tajuaa, että toinen näistä on Salambo, ja hän on valmis olemaan tunnistamatta tätä. Ylipappi paljastaa itsenä Numidian kuninkaalle, mutta pyytää tätä vaikenemaan asiasta. Narr’Havas tottelee ja pettää siten Mathon. Mathon läsnäollessa Salambo paljastaa itsensä Matholle ja pyytää takaisin Tanitin pyhän hunnun. Kun lumottu Matho valmistautuu palauttamaan pyhän reliikin, Salambo tuntee voittamatonta rakkautta tätä kohtaan. Silloin puhkeaa rajuilma, ja karthagolaiset hyökkäävät leiriin petturi Narr’Havasin numidialaisten avustamana. Matho ojentaa arvokkaan ”zaimfin” Salambolle, mutta tämä kieltäytyy nyt ottamasta sitä hyväksyen siten kohtalonsa. Ennen heittäytymistä taisteluun Matho heittää pyhän hunnun jumalat kiroavan Salambon olkapäille.

3. kuva: Le champ de bataille (Taistelukenttä)

Palkkasoturit häviävät kamppailun, ja Narr’Havas vaatii saada palkinnoksi petoksestaan Salambon käden. Barbaarijohtajien vankien joukossa on haavoittunut Matho. Kaikki aiotaan ristiinnaulita, mutta Hamilkar varaa Matholle vielä julmemman kuoleman. Matho aiotaan uhrata Tanitin alttarilla, mitä ennen hän saa olla läsnä Salambon ja Narr’Havasin avioliiton solmimisessa.

V NÄYTÖS: Les noces de Salammbô (Salambon häät)

Häiden tapahtumapaikka on Karthagon forum. Kahlehdittu Matho on heitetty Tanitin patsaan juurelle tämän hunnun peittämänä. Ylipappi valmistautuu uhritoimitukseen, mutta kansanjoukko vaatii, että Salambo suorittaa uhraamisen. Salambo suostuu ja ottaa aseen Ylipapin käsistä, mutta Mathoa iskemisen asemasta hän työntää sen omaan sydämeensä. Epätoivoinen Matho katkaisee siteensä ja surmaa itsensä samaisella aseella, samalla kun läsnäolijat mumisevat taikauskoisesti: ”Kuka ikinä koskee sinun, leppymätön jumalatar, kunnianarvoiseen huntuusi, hänen pitää kuolla.”

Musiikki

Oopperan musiikki on Sigurdia lähempänä wagnerilaista sävelkieltä ja Saint-Saëns’n tapaan jatkuvuus perustuu pikemminkin kohtauksille kuin numeroille, vaikka niitäkin yhä esiintyy. Orkesteri on lähes tärkeämmässä osassa kuin lauluääni. Maskuliinisen ja sankarillisen Sigurdin sijaan Salambo on uneksuva, mystinen ja itseensä sulkeutuvan feminiininen teos, afrikkalaisten puutarhojen kuunvalossa.

I näytös

Salambo laulaa Karthagon ylistystä (I:5), mihin kaikki vastaavat kuorona:

Carthage! O sol sacré dont Tanit se sépare!/Karthago! Oi pyhä aurinko josta Tanit luopuu!
Cité Sainte qu’insulte horde barbare!/Pyha kaupunki, jota barbaarilauma loukkaa!

Un éclair surhumain a brillé dans ses yeux!/Yli-inhimillinen leimahdus on loistanut hänen silmissään!
On entend dans su voix/Hänen äänessään voi kuulla
Quelque chose des Dieux!/jotain jumalten asiaa.

 

 

 

 

 

 

Mathon ja Gisconin rakkaus Salamboon johtaa ensin suukopuun ennen Gisconin väkivallantekoa (I:6):

MATHÓ
Je bois à Salammbô/Juon Salambolle
J’accepte cet augure!/Otan vastaan tämän ennusmerkin!

NARR’HAVAS
Je l’àime, entends-tu bien?/Minä rakastan häntä, tajuatko?
Et depuis plus d’un jour!/Ja aiemmin kuin päivä sitten!

MATHÓ
Je l’aime et pour jamais!/Minä rakastan häntä ainiaasti!

 

 

II näytös

kohtauksia esiintyy toisessa näytöksessä (II:1), jossa jumalatar Tanitin temppelissä papit laulavat hymnejä Karthagon jumalille: ”Anaitis! Derceto! Mylita! Rabetna! Baalet! Tiratha! Tanit”

Spendius yrittää houkutella Mathon ottamaan pyhän viitan, minkä Matho torjuu pyhäinhäväistyksenä (II:2):

SPENDIUS
Il est un voile saint qu’en ce temple on vénère;/Se on pyhä huntu, jota tässä temppelissä kunnioitetaan;
Il couvre la déesse au fond du sanctuaire/Se peittää jumalattaren pyhäkön perillä
Qui le possèderait serait un Dieu sur terre./Ken sen omistaa, hänestä tulee Jumala maan päällä.

MATHÓ
Eh bien?/Entä sitten?

SPENDIUS
Je t’ai conduit ici pour le ravir!/Olen tuonut sinut tänne ryöstämään sen.

MATHÓ
O sacrilège!/Pyhäinhäväistys!

 

Ylipappi esittelee viitan ja pyytää kansaa rukoilemaan (II:2):

Priez! adorez ce voile/Rukoilkaa! palvokaa tätä huntua
Où frémit l’âme des dieux/missä värisee jumalten henki,
Le Zaïmph mystérieux/salaperäinen zaimf
Tissu  des feux d’une étoile!/tähtitulen kangas!

Salambo astuu pyhäkköön ja huomaa viittaan kietoutuneen Mathôn, jota hän luulee jumalaksi.

Toi, qui m’apparais au seuil du saint lieu,
Parmi les rayons, dans l’éclat d’un dieu,
Vêtu des splendeurs de l’aurore,
Toi, qui viens vers moi,
pieux et clément,
Ô consolateur,
Dieu jeune et charmant
Dis-moi sous quel nom l’on t’adore!

,Salambon ja Mathon rakkauskohtaus:

Kun Matho on tunnustanut olevansa jumalan sijasta palkkasoturi, Salambo järkyttyy:

 

Kuoro osallistuu kauhisteluun:

 

 

III näytökseen alussa senaatti on lamaannuksen vallassa:

Hamilkar esiintyy vahvana johtajana puhutellessaan senaattia:

Oopperan kuuluisin kohtaus on III näytöksen toisen kuvan Salambon terassiaaria ”Ah! qui me donnera comme à la colombe”:

Kohtauksen alun idyllin jälkeen Salambo on peloissaan häntä odottavasta kohtalosta:

IV näytös alkaa tanssiketjulla, sillä Pariisin esitykseen 1892 Reyerin täytyi lisätä useasta jaksosta koostuva divertissement eli Danse :

Narr’Havas tulee Mathon telttaan tarjoamaan sovintoa:

Salambo pyytää pyhää huntua Matholta,

johon tämä rakkautensa sokaisemana suostuukin, ja kuullaan hehkuvan kaunista melodiikkaa.

Taistelun laannuttua karthagolaiset riemuitsevat voittoaaan:

Myös Hamilkar ilmoittaa Karthagon olevan taas vapaa:

 

 

 

V näytöksen dramaattinen loppu, kun Salambo pistää ensin itseään Mathon asemasta, ja Matho lävistää itsensä.

 

 

 

 

 

Lähteet ja kirjallisuus

Takaisin ylös