Futurismi on Italiassa 1910-20-luvuilla vaikuttanut esteettinen suuntaus, joka ihannoi koneiden, mekaniikan, vauhdin, hälyn ja liikkeen hallitsemaa uutta urbaania maailmaa. Futurismi ilmeni useilla taiteen aloilla, musiikin lisäksi kuvataiteissa, teatterissa, arkkitehtuurissa ja kirjallisuudessa, jopa keittotaidossa: 1920-luvulla Milanossa järjestettiin futuristisia illallisia, jossa tarjoiltiin mielikuvituksellisen näköisiä ja -värisiä ruokia.
Kannattajilleen futurismi oli elämäntapa, uusi taide- ja ihmiskäsitys, eikä vain joukko esteettisiä mielipiteitä. Futuristien vauhdin ja voiman ideologiaan kuului myös väkivallan ihannointi. He tervehtivätkin alkanutta ensimmäistä maailmansotaa ”suurena puhdistuksena, jossa vanha maailma väistyisi uuden tieltä”. Sodan aikana ja sen jälkeen monet liikkeen kannattajat kylläkin luopuivat väkivallan ihannoinnista.
Futuristiliikkeen kantavia voimia olivat 1909 Futuristisella manifestillaan suuntauksen alulle pannut monitaiteilija Francesco Tommaso Marinetti sekä mm. säveltäjä-taidemaalari Luigi Russolo ja säveltäjä Francesco Balilla Pratella. Italian futuristeilla oli kiinteät yhteydet Pariisin taiteilijapiireihin: etenkin kubistien ja surrealistien ajatukset ja teoriat saivat vastakaikua futuristien taholla ja päinvastoin. Vuosisadan alun huomattavimmat italialaiset säveltäjät, ulkomailla asuneet Ferruccio Busoni ja Alfredo Casella, osoittivat kiinnostusta futurismiin, mutteivät koskaan kuuluneet liikkeeseen.
Russolo julkaisi 1913 oman manifestinsa, jossa hän julisti hälyn musiikin keskeiseksi elementiksi. Koska perinteiset soittimet eivät futuristien tarpeisiin soveltuneet, Russolo rakensi joukon soittimia (intonarumori, russolofoni, rumorarmonio), jotka tuottivat erityyppisiä hälyjä. Soittimet esiteltiin yleisölle ensi kerran Modenassa 1913, ja 1920-luvulla futuristisia konsertteja pidettiin myös Pariisissa.
Futuristinen hälytaide ei ollut ”melumusiikkia”, sillä useiden soittimien äänet olivat suhteellisen hiljaisia. Futuristisen musiikin esitykset sisälsivät myös teatterillisia aspekteja jo pelkästään sen vuoksi, että useiden mekaanisten hälysoittimien käsittely samanaikaisesti on väistämättä myös näyttämöllistä toimintaa. Lisäksi joillakin sävellyksillä oli selvästi kertovia nimiä ja monet teokset jäljittelivät urbaanin todellisuuden tapahtumia.
Alkuperäiset soittimet ja suurin osa musiikkiin liittyvästä aineistosta tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Osa soittimistosta on pystytty kuitenkin rekonstruoimaan säilyneiden dokumenttien perusteella, ja futuristien teoksia on jälleen esitetty 1980-luvun lopulta alkaen.
Futuristien musiikki on jäänyt vailla paikkaa 1900-luvun musiikin kantaohjelmistossa, mutta sitä kauaskantoisempia olivat heidän musiikkia koskevat ajatuksensa, jotka tunnetaan hälyn estetiikkana. Hälystä musiikin peruselementtinä ovat olleet kiinnostuneet mm. Edgar Varèse, John Cage ja muut eksperimentalistit sekä konkreettisen musiikin säveltäjät.