Mieskuorolaulu
Mieskuorolaululla oli Suomessa perinteitä jo 1820-luvulta, ja seuraavina vuosikymmeninä siitä tuli yksi kansallisen heräämisen keskeisiä instrumentteja. Aivan uuteen vaiheeseen tämän lajin historiassa edettiin 1890-luvulla, kun kuorolaulun taiteelliset kriteerit tulivat aatteellisia tärkeämmiksi ja kansainvälinen biedermeier-tyyli sai antaa tilaa ensin runonlauluperäiselle ”suomalaiselle sävelelle” ja sen jälkeen kansallisromantiikalle ja modernille eskpressionismille.
Jean Sibeliuksen mieskuorolaulut a cappella voidaan jakaa kahteen ryhmään, vuosina 1893–1904 sävellettyihin suomenkielisiin ja vuosina 1912–18 sävellettyihin ruotsinkielisiin, muutamin poikkeuksin.
1. 1890-luvulla Sibelius oli Kalevalan ja Kantelettaren lumoissa. Ensimmäinen mieskuorolaulu Heitä, koski, kuohuminen JS 94 (Kalevala, 1893) on katkelma, jonka on täydentänyt Erik Bergman. Sitä seurasi Rakastava-sarja JS 160a (Kanteletar, 1894), jolla Sibelius osallistui vasta perustetun Ylioppilaskunnan Laulajien kilpailuun ja sai toisen palkinnon. Myöhemmin hän teki siitä version jousiorkesterille, patarummuille ja triangelille op. 14 (1911–12).
Vuosina 1893–1901 hän sävelsi kuusi käänteentekevää laulua Kalevalan, Kantelettaren ja Aleksis Kiven teksteihin op. 18: Venematka (Kalevala, 1893), Saarella palaa (Kanteletar, 1895), Sortunut ääni (Kanteletar, 1898) Sydämeni laulu (Aleksis Kivi, 1898), Metsämiehen laulu (Aleksis Kivi, 1899) ja Terve kuu (Kalevala, 1901). Tässä opuksessa hän noudattaa huolellisesti suomenkielisen puheen sanakorkoa, välttää trokeerytmiä ja viisijakoisen runosävelmän kahden viimeisen iskun pidentämistä, suosii syllabista kirjoitustapaa ja homorytmiikkaa. Melodiikka on modaalista ja tärkein asteikko doorinen pentakordi. Näistä tekijöistä syntyy vaikutelma ”suomalaisesta sävelestä”.
Ensimmäiseen mieskuorolaulujen kauteen sisältyy myös pari tilapäissävellystä, seesteinen latinankielinen Hymni op. 21 ’Natus in curas’ (Fridolf Gustafsson, 1896/98), serenadi Kuutamolla JS 114 (Suonio) ja routavuosien henkiseen vastarintaan liittyvät Har du mod? JS 93 (Wecksell, 1903/04) ja Veljeni vierailla mailla JS 217 (Juhani Aho, 1904). Kahdessa viimeksi mainitussa on nähtävissä tyylinmuutos arkaaisesta runonlaulumaailmasta moderniin, ekspressionistisia piirteitä sisältävään kuoroilmaisuun.
2. Toiseen mieskuorolaulujen kauteen kuuluu ensinnäkin viisi vuosina 1914–17 sävellettyä laulua Gustaf Frödingin, Bertel Gripenbergin ja Jonatan Reuterin ruotsinkielisiin teksteihin op. 84: Herr Lager och Skön fager (Fröding, 1914), På berget (Gripenberg, 1915), Ett drömackord Fröding, 1915), Evige Eros (Gripenberg, 1915) ja Till havs (Reuter, 1917). Aloitteen näihin lauluihin teki Sällskapet MM:n ja Akademiska Sångföreningenin johtaja Olof Wallin, joka tarvitsi uutta ohjelmistoa. Toistakymmentä vuotta kestänyt tauko mieskuorolaulun teossa toi mukanaan aivan uuden tyylin. Harmoniat ovat nyt selkeämmin duuria ja mollia ja kromatiikka on lisääntynyt. Satsi on paikoin hankalasti luettavaa ja hallittavaa, ikään kuin säveltäjä ei enää niin välittäisi esitysongelmista.
Tilapäistöitä ovat kiitokseksi porilaisen arkkitehti Torkel Nordmanin pula-aikana lähettämistä herkuista (savustetusta lampaanviulusta ja nahkiaisista) hiukan pilanpäiten sepitetyt Fridolins dårskap JS 84 (E.A. Karlfeldt, 1917) ja Jone havsfärd JS 100 (E.A. Karlfeldt, 1918). Sitä vakavammasta asiasta on kyse kauden kahdessa viimeisessä, Gösta Schybergsonin runoihin sävelletyssä mieskuorolaulussa Ute hörs stormen JS 224 nro 1 (1918) ja Brusande rusar en våg JS 224 nro 2 (1918): tekstien runoilija, 24-vuotias lääkäri, murhattiin kansalaissodan aikana helmikuussa 1918. Sibelius mainitsee tapauksen järkyttyneenä päiväkirjassaan.
A cappella -laulujen lisäksi Sibelius sävelsi lauluja mieskuorolle ja orkesterille. Varhaisin on Rakastava-sarjan sovitus JS 160b (1894). Sitä seurasi kolme laulua miesäänille ja orkesterille op. 31: ensin temaattisesti ajankohtaiseen Lemminkäis-sarjaan liittyvä Laulu Lemminkäiselle op. 31 nro 1 (Yrjö Weijola, 1896) ja sen jälkeen routavuosien venäläistämisohjelmasta ärsyyntyneet, vastarintahenkiset Athenarnes sång op. 31 nro 3 (Viktor Rydberg, 1899) ja Har du mod? op. 31 nro 2 (1904/11). Niiden välissä hän teki ’improvisaation’ Sällskapet MM:n kilpailuun, Sandels op. 28 (Runeberg, 1898). Syksyn 1917 poliittisesti herkässä tilanteessa Sibeliukselta pyydettiin kunniamarssi Saksassa koulutuksessa olevalle suomalaiselle jääkäripataljoonalle. Hän vastasi pyyntöön tekemällä Jääkärien marssin op. 91a (Heikki Nurmio, 1917) mieskuorolle pianon säestyksellä ja siitä tammikuussa 1918 version orkesterille ja mieskuorolle (ad. lib.). Samaan opukseen tuli toinen marssilaulu, Partiolaisten marssi op. 91b (Jalmari Finne, 1918) pianolle tekstin kera.
Kirjallisuutta
Hyökki, Matti 2003. Hiilestä timantiksi. Jean Sibeliuksen Kalevala- ja Kanteletar-lähtöisten mieskuorolaulujen ominaispiirteistä. Helsinki: Sibelius-Akatemia.
Sibelius johti kuoroa, mutta ei ollut kuoronjohtaja. Selim Palmgren sen sijaan oli, ja sen tähden hän oli Sibeliusta monin verroin tuotteliaampi tämän sävellyslajin alueella. Mieskuorolauluja Palmgren kirjoitti uransa aikana 118. Matti Hyökin ja Ylioppilaskunnan Laulajien kokonaislevytyksessä ne on ryhmitelty neljään ryhmään, ”lauluihin viinistä ja veljeydestä”, ”isänmaallisiin ja uskonnollisiin lauluihin”, ”lauluihin elämästä ja kuolemasta” ja ”serenadeihin”. Vuosina 1900–1918 sävelletyistä lauluista ensimmäiseen ryhmään kuuluu 6, toiseen 8, kolmanteen 13 ja neljänteen 10 laulua.
(jatkuu…)
Kansalaissodan melskeissä vuonna 1918 epäselvissä olosuhteissa surmansa saanut Toivo Kuula kirjoitti 32 mieskuorolaulua. Vuosina 1906–10 valmistui kahdeksan laulua op. 4 Kantelettaren, L. Onervan ja Eino Leinon runoihin, mukana myös kaksi kansanlaulua, Pappani maja (1908) ja Henteli (1908). Yllätä ikuinen yö (L. Onerva, 1906), Virta venhettä vie (Leino, 1906), Kullervon laulu (Kanteletar, 1909) ja Vanha vaimo (Leino, 1910) ovat raskasmielistä elämänkatsomuslyriikkaa. Kahdeksan laulua op. 27a Kantelettaren, Eero Eerolan, Eino Leinon, V.A. Koskenniemen ja Larin-Kyöstin runoihin sisältää humoristisen kansanlaulun Harvoin mä ryypyn saan (1912), eroottisen Kesäkuvan (Eerola, 1914), haikean Kesän mentyä (Eerola, 1914), surrealistisen Häät (Eerola, 1914), mietteliään Iltapilviä (Koskenniemi, 1914), humoristisen Kolkkaa kotaa (Kanteletar, 1914), iloisen Vappulaulun (Larin-Kyösti, 1914) ja ilkamoivan Kevään (Leino). Yhdeksän laulua op. 27b Paavo Cajanderin, Eero Eerolan, Larin-Kyöstin ja Lauri Kemiläisen runoihin, mukana myös pari kansanlaulua, sisältää toivontäyteisen, isänmaallisen Me laulamme (Cajander, 1915), hilpeänalakuloisen Keinulla (Eerola), humoristisen Vai ei! (Eerola), herkänodottavan Tuli tuttu, vanha tuttu (Larin-Kyösti, 1916), hellän Iltatunnelman (Kemiläinen, 1916), iloittelevan polskan Taitava mies oli Alitalon Antti (trad., 1916), tunnelmallisen Tanssilaulun (Kemiläinen, 1916), surevan Soikaa kellot (Eerola, 1916) ja keveän Eteläpohjalaisen piirilaulun (trad. 1916).
Merkittävä kuorosäveltäjä oli myös Leevi Madetoja. Hän teki kymmenvuotiskauden 1908–18 aikana kolme opusta mieskuorolauluja. Vuosina 1908–13 valmistui yhdeksän laulua op. 8 Kantelettaren, V.A. Koskenniemen, A.V. Koskimiehen ja Larin-Kyöstin teksteihin, vuosina 1912–16 yhdeksän laulua op. 23 L. Onervan, Eino Leinon, Rafael Hertzbergin ja Larin-Kyöstin runoihin ja vuosina 1916–19 kahdeksan laulua op. 33. Madetojan tekstivalinnat ovat usein raskasmielistä mieterunoutta ja elämänkatsomuslyriikkaa, jossa pohditaan kuolemaa ja katoavuutta: Armas arkussa ajavi op. 8 nro 2 (Kanteletar, 1908), Rannalta op. 8 nro 6 (Koskenniemi, 1911), Korvessa op. 8 nro 9 (Larin-Kyösti, 1914), Megairan laulu op. 22 nro 1 (L. Onerva, 1912), Talvinen Tiber op. 23 nro 2 (L. Onerva, 1915), Hautalaulu op. 23 nro 4 (Leino, 1913) ja Mirjamin laulu op. 23 nro 5 (Leino, 1912). Mutta on joukossa myös herkkiä luonnonkuvia, kuten Kevät keralla päiväin kuulakkain op. 8 nro 7 (Koskenniemi, 1911), Suvi-illan vieno tuuli op. 23 nro 3 (Leino, 1913) tai Paimentyttö op. 23 nro 6 (Hertzberg/Cajander, 1915), Mittumaaritulilla op. 23 nro 8 (Larin-Kyösti, 1915) ja Hämärän ääniä op. 23 nro 9 (Larin-Kyösti, 1916). Lauluissa Iltatunnelma op. 33 nro 1 (Leino, 1916) ja Syysilta op. 33 nro 3 (Drachman/Leino, 1916) luonnonkuvaus ja ihmisen ahdistus heijastavat toisiaan.
Kirjallisuutta
Hyökki, Matti 1997. Leevi Madetoja – An Architect of the Mind. Finnish Music Quarterly 13:1, 18–23.
Muita mieskuorolaulujen säveltäjiä olivat mm. P. J. Hannikainen (1854–1924), esim. Karjalaisten laulu (P.J. Hannikainen, 1899), Emil Genetz (1852–1930), esim. Herää Suomi (A. Genetz, 1881), Metsän hartaus (P.J. Hannikainen, 1889?) ja Mieslaulu (J.H. Erkko) sekä Armas Järnefelt, esim. Pois meni merehen päivä (Kallio, 1897?) ja Wanderers Nachtlied (Goethe, 1898?).
Sekakuorolaulu
Kun mieskuorolaululla oli Suomessa pitkät perinteet, niin sekakuorosta tuli merkittävä instituutio vasta vuosisadan vaihteessa 1900, kun naisten mahdollisuudet osallistua yhteiskunnalliseen elämään muutoinkin lisääntyivät.
Jean Sibelius sävelsi sekakuorolle a cappella 15 laulua. Yhdelläkään niistä ei ole opusnumeroa, mikä viittaa siihen, että niiden luonne on satunnaisempi kuin mieskuorolaulujen, joista useimmat ovat saaneet opusnumeron. Vuoden 1888 varhaista satoa ovat synkän mietteliäs Ensam i dunkla skogarnas famn JS 73 (Emil von Quanten), pessimistinen Hur blekt är allt JS 96 (Runeberg), valoisa När sig våren åter föder JS 139 (Runeberg), optimistinen Tanke, se, hur fågeln svingar JS 191 (Runeberg) ja reipas, pianosäestyksellinen Upp genom luften JS 213 (Per Daniel Atterbom).
Eri maata on Työkansan marssi JS 212 (J.H. Erkko, 1893), josta piti tulla eräänlainen ’suomalainen Marseljeesi’. Sen valmistumisesta Sibelius tiedotti runoilijalle 15. elokuuta 1893: ”Tuohon työmarssiin olen onnistunut saamaan minun mieleisen säveleen. Se on säveleineen lähetetty. Woi hyvin toivoo ystäväsi Janne S.” Lastenlaulu Min rastas raataa JS 129 (Kanteletar, 1898?) on mieskuorolle sävellettyjen Kanteletar-laulujen aikalainen.
Kansanvalistusseuran laulu- ja soittojuhlille 1900 Sibelius sävelsi yhden vahvasti tunteisiin vetoavista patrioottisista teoksistaan, sekakuorolaulun Isänmaalle JS 98a (Paavo Cajander, 1900). Se esitettiin ensi kerran laulujuhlilla 20. kesäkuuta 1900 Oskar Merikannon johdolla. Esitys sattui sopivalle päivälle, sillä samana päivänä keisari allekirjoitti kielimanifestin, jolla venäjä määrättiin ylimpien virastojen virkakieleksi. Mieskuoroversion ehätti ensiksi sovittamaan Selim Palmgren 1902. Se vakiintui käytäntöön jo ennen kuin Sibelius teki oman sovituksensa JS 98b (1908).
Tilapäistöitä ovat kaksi laulua Thérèse Hahlin syntymäpäiville Nils Wasastjernan runoon: Den 25 oktober 1902. Till Thérèse Hahl [I] JS 60 ja Den 25 oktober 1902. Till Thérèse Hahl [II] JS 61. Nämä laulut liittyivät säveltäjän yksityiseen sosiaaliseen elämään. Sen sijaan Ej med klagan JS 69 (J.L. Runeberg, 1905) Albert Edelfeltin hautajaisiin 24. elokuuta 1905 kuului hänen julkiseen rooliinsa, kuten myös suomalaisten maakuntalaulujen sarjaa jatkava, Eteläsuomalaisen Osakunnan tilaama Uusmaalaisten laulu JS 214a (Kaarlo Terhi, 1912). Laulun Drömmarna JS 64 (Jonatan Reuter, 1917) tilasi Svenska Folkskolans Vänner.
Sibeliuksen sekakuorolaulujen syntyhistoriasta ja käyttöyhteydestä voi lukea, että hän käytti sekakuoroa kappaleisiin, joiden sosiaalinen tilaus koski samalla tavalla molempia sukupuolia.
Kirjallisuutta
Ylivuori, Sakari 2013. Jean Sibelius’s Works for Mixed Choir (Studia Musica 54). Helsinki: University of the Arts, Sibelius Academy.
Toivo Kuula sävelsi noin kolmekymmentä laulua sekakuorolle tai naisäänille. Seitsemän laulua op. 11 (1904–10) sisältää kaksi suurisuuntaista polyfonista kuoroteosta, Omenapuut (V.A. Koskenniemi, 1908) ja Meren virsi (Eino Leino, 1909). Tuuti lasta Tuonelahan (Kanteletar, 1906) vertautuu Sibeliuksen Sydämeni lauluun (Aleksis Kivi, 1898), Auringon noustessa (V.A. Koskenniemi, 1910) ja Hautalaulu (Eino Leino, 1908) ovat mietteliästä elämänkatsomuslyriikkaa. Herkästä Keinutan kaikua -laulusta (L. Onerva) on kaksi versiota, ensimmäinen vuodelta 1904 ja toinen, polyfonisempi vuodelta 1910. Kevätlaulu (V.A. Koskenniemi, 1910) on jälleen elämänkatsomuslyriikkaa: ”Ei ymmärrä talvehen tottunut syön valon suurta ja suvista unta.” Ihmisen osaa maailmassa tutkailevat myös Lyö sydän (Antti Rytkönen, 1904), Sävel (Lauri Pohjanpää, 1914), Yksin (Toivo Kuula? 1907) ja Nuku (H. Maria Selin, 1904) sekä uskonnolliset Rukous (Eino Leino, 1917) ja On Herran templiin tulla (Runeberg/Noponen, 1918). Muut ovat pääasiassa näyttämömusiikkia, kansanlauluja ja marsseja.
Leevi Madetojan ensimmäiseen sekakuoro-opukseen 13 (1910–12) sisältyy kuusi laulua, tyyni Kukka haudalla (Viktor Rydberg/Heikki Klemetti, 1910), valoisa Onnelliset (Aleksis Kivi, 1911), koruton Katson virran kalvohon (V.A. Koskenniemi, 1912), seesteinen Kuu kalpea (Eino Leino, 1912), kepeä Mitä tuosta, jos ma laulan (Kanteletar, 1914) ja leikkimielinen Metsän kuninkaalle (Kanteletar, 1914). Opuksen 30a ja b lauluista valmistuivat vuosina 1914–16 harras Hautalaulu (Viktor Rydberg/L. Onerva, 1916), kansanomainen Erkki-paimen (Larin-Kyösti, 1916), maakuntalaulujen sarjaa jatkava Etelä-Pohjanmaan laulu (A. Leinonen, 1918) sekä uskonnolliset Ei mitään multa puutu (Psalmi 23, 1911) ja Tuolla ylhääll’ asunnoissa (Simo Korpela, 1914), josta on myös sovitus mieskuorolle.
Kantaatit
Vuosina 1894–1918 Suomessa valmistui 22 kantaatin lajityyppiin kuuluvaa teosta. Sibelius tosin antoi osalle kantaateistaan muita lajinimiä, kuten balladi, improvisaatio ja sävelruno. ’Balladi’ viittaa kappaleen kertovaan sävyyn, ’improvisaatio’ kiireellä kyhättyyn tekeleeseen ja ’sävelruno’ yritykseen lukea kappale lajien hierarkiassa kantaattia arvostetumpaan lajityyppiin.
Sibelius, Jean
Kantaatti tohtorin- ja maisterin-vihkijäisissä 31 päivänä toukokuuta 1894 (Lönnbohm) sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille, JS 105 (1894)
Kantaatti ilo- ja onnentoivotusjuhlassa marraskuun 2 päivänä 1896 (Paavo Cajander) sekakuorolle ja orkesterille, JS 104 (’Kruunajaiskantaatti’) (1896)
Kantaatti tohtorin ja maisterinvihkijäisissä 31 [30] päivänä toukokuuta 1897 (A.V. Forsman) sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille, JS 106 (1897)
Koskenlaskijan morsiamet (A. Oksanen) op33 baritonille ja orkesterille (’Ballade’) (1897)
Sandels (Runeberg) op. 28 mieskuorolle ja orkesterille (’Improvisaatio’) (1898/1915)
Islossningen i Uleå älv (Z. Topelius ) op30 lausujalle, mieskuorolle ja orkesterille (’Improvisaatio’) (1899)
Snöfrid (Viktor Rydberg) op29 lausujalle, sekakuorolle ja orkesterille (’Improvisaatio’) (1900)
Tulen synty (Kalevala XLVII) op32 mieskuorolle, baritonille ja orkesterille (’Tondichtung’) (1902/10)
Vapautettu kuningatar (Paavo Cajander) op48 sekakuorolle ja orkesterille (’Ballade’) (1906)
Kantat till ord av W. von Konow naiskuorolle (SSAA), JS 107 (1911)
Oma maa (Kallio) op92 sekakuorolle ja orkesterille (1918) (’Kantate’)
Oskar Merikanto
Kantaatti J.V. Snellmanin muistolle (A.V. Koskimies) sekakuorolle ja orkesterille (1906)
Kuningas David tanssii arkin edessä (Tuntematon) baritonille, sekakuorolle ja orkesterille (1906)
Kehrääjä-äiti (Paavo Cajander) op. 89 (1915)
Armas Järnefelt
Laulu Vuokselle (J.H. Erkko) mieskuorolle ja orkesterille (1897)
Suomen synty (Elias Lönnrot) mieskuorolle ja orkesterille (1898)
Åbo slott (J.J. Wecksell) mieskuorolle, puhallinyhtyeelle ja kontrabassolle (1902)
Toivo Kuula
Orjan poika (Eino Leino: Helkavirsiä) op. 14 sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja pianolle (1904)
Kuolemattomuuden toivo (Eino Leino) op. 15 baritonille, sekakuorolle ja orkesterille (1910)
Stabat mater op. 25 sekakuorolle ja orkesterille (1914/17)
Leevi Madetoja
Merikoski (V.A. Koskenniemi) op. 10 sekakuorolle ja orkesterille (1911)
Promootiokantaatti (E.V. Knape, suom. V. Vesala) op. 22 sopraanolle, sekakuorolle ja orkesterille (1914)
(jatkuu…)