Siirry sisältöön

Erillisrauhasta Kekkosen aikaan
31.5.2009 (Päivitetty 26.4.2020) / Oramo, Ilkka

Syyskuun 19. päivänä 1944 Suomi irtautui sodasta solmimalla aseleposopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Rauhanehtoihin sisältyi alueluovutuksia: Karjala, Salla, Petsamo ja Suomenlahden saaria. Porkkala oli vuokrattava Neuvostoliitolle 50 vuodeksi, saksalaiset joukot karkotettava maasta ja sotasyyllisiä rangaistava. Suomi velvoitettiin maksamaan Neuvostoliitolle sotakorvauksia 300 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta teollisuustuotteina ja kulutustavaroina. Suomen talous joutui tämän johdosta kovalle koetukselle, kun samanaikaisesti oli asutettava luovutetuilta alueilta tullut suomalainen siirtolaisväki. Sotakorvauksista oli toisaalta myös hyötyä, sillä metalliteollisuuden kehittämisen seurauksena Suomella oli 1950-luvun alussa uudenaikainen telakka-, konepaja- ja valimoteollisuus.

Maahan saapui 22.9.1944 liittoutuneiden valvontakomissio, jossa päätösvalta oli Neuvostoliitolla ja jonka puheenjohtaja oli Stalinin lähipiiriin kuulunut kenraalieversti Andrei Ždanov (1896–1948). Sen tehtävänä oli valvoa välirauhansopimuksen ehtojen noudattamista.

Maaliskuussa 1945 järjestettiin eduskuntavaalit. Vaaleissa menestyivät Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP), Maalaisliitto (ML) ja Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL), jossa Suomen Kommunistisella Puolueella (SKP) oli johtava asema. Nämä kolme tasavahvaa puoluetta muodostivat hallituksen, jolla oli yhteensä 148 paikkaa eduskunnassa.

SKDL sai sisäministerin paikan, ja Suomessa pelättiin Neuvostoliiton suunnittelevan maan miehitystä kommunistien avulla. Kun kommunistinen vallankaappaus Tšekkoslovakiassa vuonna 1948 teki siitä Neuvostoliiton vasallivaltion, kommunistien kansanedustaja Hertta Kuusinen ylisti tapahtumaa ja julisti, että ”Tšekkoslovakian tie on meidän tiemme”. Pelättyä kaappausta ei kuitenkaan tullut, eikä ole varmaa oliko sellaista edes suunnitteilla. Neuvostoliitolla ei ilmeisesti ollut aikomusta puuttua asiaan.

Vuoden 1946 presidentinvaaleissa presidentiksi valittiin J.K. Paasikivi (1870–1956). Hänen politiikkansa tähtäsi luottamuksellisten suhteiden luomiseen Neuvostoliiton kanssa. Rauhansopimus Suomen ja liittoutuneiden välillä solmittiin Pariisissa 15.9.1947, minkä jälkeen valvontakomissio poistui maasta 26.9.1947. Seuraavana vuonna solmittiin YYA-sopimus, jossa sovittiin ”ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta” Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Vuoden 1948 edustakuntavaaleissa SKDL kärsi tappion. Tämä oli voitto Paasikiven linjalle, jonka perusajatuksia olivat paitsi hyvien naapuruussuhteiden ylläpitäminen Neuvostoliiton kanssa myös pysyttäytyminen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella ja Suomen sisäisiin asioihin puuttumisen torjuminen.

Historiankirjoituksessa vuosia 1944–48 on näiden tapahtumien johdosta kutsuttu vaaran vuosiksi.

Suomi alkoi koota voimiaan. Siirtolaisväestön asuttamisen ja sotakorvaustuotannon ohella keskeisiä tehtäviä olivat elintarvikehuollon järjestäminen ja jälleenrakennus. Vapaan kansalaistoiminnan alalla merkkitapaus oli Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton vuonna 1947 järjestämä urheilutapahtuma Suomen Suurkisat, joka kokosi kymmeniä tuhansia osanottajia. Kisojen järjestämässä sävellyskilpailussa ensimmäisen palkinnon sai Einar Englundin Epinikia (1947), jonka nimi viittaa Pindaroksen voitonlauluihin.

Suurkisat olivat myös harjoitusta vuoden 1952 kansainväliselle suurtapahtumalle Helsingin olympialaisille, joiden soiva symboli oli Aarre Merikannon Olympiafanfaari (1939). Se oli sävelletty jo vuoden 1940 peruuntuneisiin olympialaisiin ja pääsi nyt tarkoitustaan vastaavaan käyttöön. Olympialaisista alkoi avautumisen aika. Suomi pyrki vakiinnuttamaan asemansa liittymällä kansainvälisiin järjestöihin. Vuonna 1955 Suomesta tuli sekä Yhdistyneiden Kansankuntien että vuonna 1952 perustetun Pohjoismaiden neuvoston jäsen.

Helmikuussa 1956 Urho Kaleva Kekkonen (1900–1986) valittiin tasavallan presidentiksi J.K. Paasikiven jälkeen. Ratkaisevassa äänestyksessä hän voitti kilpailijansa, eduskunnan puhemies K.A. Fagerholmin yhdellä äänellä. Kekkosen ensimmäisen presidenttikauden alkua varjosti yleislakko, jonka vaikutus tuntui pitkään Suomen poliittisessa ja taloudellisessa elämässä. Ulkopolitiikassa Kekkonen keskittyi luottamuksellisten suhteiden ylläpitoon Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliiton arvellaan halunneen edistää hänen valitaansa palauttamalla Suomelle Porkkalan vuokra-alueen edellisenä syksynä sillä ehdolla, että YYA-sopimusta samalla jatketaan 20 vuodella.

Kansaivälistä politiikkaa hallitsi kylmä sota, joka alkoi melkein heti maailmansodan jälkeen siitä huolimatta, että vuonna 1945 oli perustettu Yhdistyneet Kansakunnat turvaamaan rauhaa ja edistämään valtioiden välistä kanssakäymistä. Idän ja lännen välille laskeutui rautaesirippu, ja uuden suursodan uhka oli ilmassa. 1948 Neuvostoliitto saartoi Berliinin. Seuraavana vuonna länsiliittoutuneiden miehitysalueista Saksassa muodostettiin Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland, BRD) ja Neuvostoliiton miehitysalueesta Saksan demokraattinen tasavalta (Deutsche Demokratische Republik, DDR). Samana vuonna länsivallat perustivat sotilasliiton, jonka nimeksi tuli North Atlantic Treaty Organization (NATO). 17. kesäkuuta 1953 Neuvostoliitto kukisti verisesti kansannousun 400 paikkakunnalla DDR:ssä. 1955 itäblokin maat perustivat NATO:n vastapainoksi Varsovan liiton. 1956 Varsovan liiton joukot kukistivat Unkarin kansannousun ja miehittivät maan. Maailmansodan uhkaa lisäsi vielä Suezin kriisi.

Kirjallisuutta

Alasuutari, Pertti 1996. Toinen tasavalta. Suomi 1946–1994. Tampere: Vastapaino.
Jakobson, Max 1980. Veteen piirretty viiva Havaintoja ja merkintöjä vuosilta 1953–1965. Helsinki: Otava.
— 1999. Väkivallan vuodet. 20. vuosisadan tilinpäätös I. Helsinki: Otava.
— 2001. Pelon ja toivon aika. 20. vuosisadan tilinpäätös II. Helsinki: Otava.
J.K. Paasikiven päiväkirjat 1944–1956 1–2. 1985–1986. Toim. Yrjö Blomstedt ja Matti Klinge. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.
Jussila, Osmo, Seppo Hentilä ja Jukka Nevakivi 2004. Suomen poliittinen historia 1809–2003. Helsinki: WSOY.
Seppinen, Jukka 2008. Vaaran vuodet? Suomen selviytymisstrategia 1944–1950. Helsinki-Jyväskylä: Minerva.
Suomi, Juhani 1988. Vonkamies. Urho Kekkonen 1944–1950. Helsinki: Otava.
— 1990. Kuningastie. Urho Kekkonen 1950–1956. Helsinki: Otava.
— 1992. Kriisien aika. Urho Kekkonen 1956–1962. Helsinki: Otava.
Tarkka, Jukka 2018. Lännen tiellä Paasikivestä Niinistöön. Helsinki: Otava.
Urho Kekkosen päiväkirjat 1. 1958–1962. 2001. Toim. Juhani Suomi. Helsinki: Otava.

Takaisin ylös