Saksalainen 1800-luvun koominen polveutui 1700-luvun Singspielistä, laulunäytelmästä, jonka johtavana säveltäjänä oli ollut Mozart ja jonka kansanomaiseen perintöön lisättiin suositun ja Saksassa paljon esitetyn ranskalaisen opéra comiquen (Boieldieu, Auber, Hérold, Adam) piirteitä.
Niinpä 1830-50-luvuilla tehtiin paljonkin saksalaisia koomisia oopperoita. Mutta jos ajatellaan linjaa Weber–Marschner–Wagner ainoaksi “oikeaksi” oopperasäveltämisen kehityssuunnaksi – kuten Wagnerin ajattelua seuraten on ryhdytty uskomaan – keveiden oopperoiden säveltäminen olisi merkinnyt oopperan alennustilaa. Yhtä kaikki koomisen oopperan alueella sävellettiin monia, yhä elinvoimansa säilyttäneitä keveän pirskahtelevia teoksia, joista linja kulki kohden wieniläis- ja berliiniläisoperettia.
Albert Lortzing
Näyttelijä, laulaja, libretisti ja säveltäjä
Albert Lortzing
Berliinissä syntynyt Albert Lortzing (1801-51) oli 1830-40-luvuilla koomisen oopperan nimekkäin saksalaisedustaja. Hänen vanhempansa olivat amatöörinäyttelijöitä ja -muusikoita, joiden mukana oppi Albert teatterillisuuden. Sen sijaan säveltäjänä Lortzing oli lähinnä itseoppinut.
Lortzing oli myös lapsinäyttelijä. Hän esiintyi useissa näytelmissä, jotka hän sittemmin sävelsi oopperoiksi. Hän soitti Detmoldin hoviteatterin orkesterissa selloa (1825-) sekä toimi näyttelijänä ja buffo-tenorina. Siirryttyään Leipzigiin (1833-) hän alkoi menestyksen siivittämänä omistautua yhä enemmän säveltämiselle ja myös kapellimestarin toiminnalle (1844-). Jouduttuaan lähtemään Leipzigista Lortzing vuorotteli Wienin (1846-), Leipzigin ja Berliinin välillä.
Lortzing aloitti myöhemmin Wagnerin omaksuman käytännön olla omien oopperoidensa libretisti. Hän sävelsi 20 oopperaa (1824-51), joista puolisen tusinaa kuuluu yhä vakio-ohjelmistoon ainakin Saksassa. Ensimmäinen niistä on yksinäytöksinen koominen ooppera Ali Pascha von Janina oder Die Franzosen in Albaninen (Janinan Ali-pasha eli ranskalaiset Albaniassa; Münster, 1828).
Die beiden Schützen (Kaksi kiväärimiestä, 1837; Leipzig, 1837), koominen ooppera, perustuu Joseph Patrat’n komediaan Les deux grenadiers (Kaksi krenatööriä,1786). Kyseessä oli ensimmäinen menestysteos, jossa Lortzing ranskalaisen koomisen oopperan pohjalta irtosi jo laulunäytelmästä kohden omaa Spieloper-lajiaan (näytelmäooppera) ja kehitti säveltämistään soolonumeroista kohden yhtyekohtauksien keskeisyyttä: kolmannen näytöksen loppuun Lortzing on sijoittanut maineikkaan septeton “Stille nacht, in deines Schattens Kühle” (Rauhaisa yö, viileässä varjossasi).
Tsaari ja kirvesmies
Zar und Zimmermann, oder Die zwei Peter (Tsaari ja kirvesmies eli Kaksi Pietaria; Leipzig 1837) on Lortzingin suosituin teos. Pietari Suuri on siinä incognitona Hollannin Saardamissa 1698 laivaveistäjänä nimellä Peter / Pjotr Mihailov (baritoni). Hän haluaa olla tulematta paljastetuksi ja lavastaa venäläisen huonetoverinsa, sotakarkuri Pjotr Ivanovin (tenori) oikeaksi tsaariksi päästäkseen pakenemaan Pietariin, jossa on puhjennut kapina. Kirjeellä Pietari armahtaa Ivanovin, joka pääsee naimisiin pormestari van Bettin (basso) veljentytär Marien (sopraano). Oopperan, jonka tarinalla ei sen suosiosta ja parin aiemman oopperan lähtökohtana toimimisesta huolimatta ole todellisuuspohjaa, muita henkilöitä ovat mm. veneveistämön omistajatar Browe (altto) sekä ranskalainen lähettiläs, markiisi von Chateauneuf (tenori).
Teoksessa on wieniläisen laulunäytelmän raikkautta ja vitsikästä melodista tyyliä. Siinä on kosolti suosittuja numeroita. Näitä ovat tsaarin Zimmermannslied (Kirvesmieslaulu) “Auf, Gesellen, greift zur Axt” (Ylös kisällit, tarttukaa kirveeseen) oopperan alussa sekä myöhempi soolo “Sonst spielt’ ich mit Zepter, mit Krone und Stern” (Ennen leikin valtikalla, kruunulla ja tähdellä / miekalla jo lapsena, ah, kuinka mielelläni sitä heilutin!). Seuraavassa avauslaulu kuoron kera (suom. Veijo Murtomäki):
| Tsaari: Ylös kisällit, tarttukaa kirveeseen ja liikuttakaa jänteviä käsivarsia, jotta sydän ja veri lämpenisivät lisää joka iskulla! Kun isku puussa kumahtaa niin kuin maa tärisee, kiljaisee kirvesmiehen rinta auvoisesta elämästä. Kauniin kirvesmiehen ilo on siinä! Nyt ylös! Ajattele, että se, mitä taidolla rakennat, uhmaa rajuilman raivoa, mihin piilusi osuu, sen täytyy voimallisesti iskusta murskaantua. |
Auf, Gesellen, greift zur Axt und regt die nerv’gen Arme, Dass so Herz als Blut mit jedem Streiche mehr erwarme! Dröhnt der Schlag im Holz, als will die Erde erbeben, jauchzt des Zimmermannes Brust vor wonnigem Leben. Wackrer Zimmermann, hast ja Freude dran! Wohlauf! Denke, was du kunstvoll bauest, trotzt jeder Wut in grausen Wettern, was dein Beil erfasst, das muss ein kräftiger Hieb auch zerschmettern. |
| Kuoro: Kirvesmiehenä olo on onnellista! Luja työ vahvistaa hänen rintaansa: komea työkalu ja rakkaan suukko tuovat ylimmän nautinnon! |
Zimmermann zu sein, ist eine Lust! Stete Arbeit kräftigt seine Brust: Stattlich Werkzeug und des Liebchens Kuss, Freunde, das ist Hochgenuss! |
| Tsaari: Ylös kisällit, jättimäinen rakennustyömme voi onnistua vain, jos kaikki voimat yhdistyvät sen suorittamiseksi. Sitten näette ylvään tuotoksenne merta kyntävän, läpi pohjolan jään ja etelän hehkun pelotta uskaltautuvan. Kauniin kirvesmiehen ilo on siinä! Hii-hoo! Haa! Vaikka ukkosmyrsky jättilaivaan hurjasti iskee sen pirstoakseen, se uhmaa rohkeasti maininkia, ulvontaa ja ukkossalamoita. |
Auf, Gesellen, der Giganten- bau kann nur gelingen, Wenn sich alle Kräfte einigen, ihn zu vollbringen. Seht dann euer stolzes Werk die Meere durchjagen, Durch des Nordens Eis und Südens Glut keck sich wagen. Wackrer Zimmermann, hast ja Freude dran! Hallo! Ha! Wie Donnersturm den riesgen Bau wild umkracht, ihn zu zersplittern, Doch er trotzet kühn der Flut, Geheul und dem Strahl in Gewittern. |
| Kuoro: Kirvesmiehenä olo on onnellista! Siksi kiljukaa täysin rinnoin: komea työkalu ja rakkaan suukko tuovat ylimmän nautinnon! |
Zimmermann zu sein, ist eine Lust, Darum rufet laut aus voller Brust: Stattlich Werkzeug und des Liebchens Kuss, Freunde, das ist Hochgenuss! |
| Tsaari: Toiveenne olen toteuttanut; rientäkää nyt työhön takaisin ja ajatelkaa, että sen jälkeen iloinen raikaa riemulaulu, joka juhlaan teidät kutsuu. |
Euren Wunsch hab ich gewährt; Eilet nun zur Arbeit wieder, Und bedenket, dass alsbald Ein frohes Jubellied erschallt, Das zum Feste euch begehrt. |
| Kuoro: Tarttukaa työhön ja käsillänne rakentakaa laivaan ylväät seinät! Tarttukaa vaan! Älkää levätkö tehtävässä! päivä päivältä, isku iskulta! Käsityöläisellä on vaivansa, mutta työnilo auttaa ne kestämään! |
Greifet an und rührt die Hände, Baut des Schiffes stolze Wände! Greifet an! Rastet nicht in der Pflicht! Tag für Tag, Schlag für Schlag! Handwerksmann hat seine Plagen, Lust zur Arbeit hilft sie tragen. |
Albert Lortzing: Zar und Zimmermann (Tsaari ja kirvesmies). Zimmermannslied (Kirvesmieslaulu) Auf, Gesellen, greift zur Axt (Ylös kisällit, tarttukaa kirveeseen) oopperan alusta.
Pormestari van Bettin buffoaaria ”O sancta justitia! Ich möchte rasen” (Oi pyhä oikeudenmukaisuus! Minun täytyy raivota) avausnäytöksestä vetää vertoja Rossinin ja Donizettin buffo-aarioille ja ennakoi jopa R. Straussin paroni Ochsin laulutyyliä. Muita oopperan suosikkinumeroita ovat markiisin “Lebe wohl, mein flandrisch’ Mädchen” (Hyvästi flanderilaistyttöni) sekä Marien morsiuslaulu “Lieblich röten sich die Wangen einer Jungfrau” (Somasti punehtuvat neitsyen posket) toisesta näytöksestä.
Salametsästäjä
Der Wildschütz, oder die Stimme der Natur (Salametsästäjä eli Luonnon ääni; Leipzig, 1842), koominen ooppera, on Lortzingin mestariteos, jossa hän on onnistunut sulattamaan italialais- ja ranskalaisvaikutteet saksalaiseksi synteesiksi ja luomaan niiden kanssa tasaveroisen laadukkaan saksalaisen koomisen oopperan.
Oopperassa koominen opettaja Baculus (basso) saa armahduksen ”salametsästyksestä” – tosin lopuksi ilmenee, että Baculus oli kreivin hirven sijaan ampunut oman aasinsa! Tilannetta haluaa sovitella Baculuksen nuori kihlattu Gretchen (sopraano), mutta Baculus ei hyväksy sitä, sillä hän tietää kreivi Eberbachin (baritoni) naistenmieheksi. Syntyy hupaisa keksintö, sillä kreivin sisko, nuori leski, paronitar Freimann (sopraano), jota kreivi ei ole nähnyt kuin lapsena, tekeytyy Gretcheniksi ja osallistuu kreivin metsästysjuhlaan, myöhemmin biljardi-iltaan. Tilannetta mutkistaa vielä nuori leskimies, paroni Kronthal (tenori), joka on puolestaan Kreivittären (altto) veli – ilman, että kreivitär tunnistaisi häntä, sillä hänkään ei ole nähnyt veljeään kuin lapsena. Sekopäisen, rakkaudentunnustuksia satelevan biljardi-illan jälkeisenä aamuna naamiot putoavat, sisarukset tunnistavat toisensa, kreivi saa anteeksi toilailunsa ja Baculus “rötöksensä” – sekä Gretcheninsä.
Salametsästäjä sisältää hienoja yhtyekohtauksia peräti 12, kun taas soolonumeroita on enää vain neljä. Sooloista herkullisin on jälleen buffo-aaria, Baculuksen ”Fünftausend Thaler” (Viisi tuhatta taaleria): tämä on summa, jonka paroni on valmis tarjoamaan Baculukselle, jotta tämä luopuisi Gretchenistä. Yhtyenumeroiden valio on rossinimainen Biljardipöytäkvintetto ”Ich habe Num’ro eins” (Minulla on numero yksi), jossa Baculuksen cantus firmus -koraalin yläpuolella laulavat Kreivitär ja “Gretchen” omia melodioitaan kreivin ja paronin käydessä lemmenpeliä Mozartin parhaiden perinteiden mukaisesti ja hakkaillessa ”Gretcheniä”, oikeasti paronitarta.
Muut suosikkioopperat
Hans Sachs (Leipzig, 1840; rev. versio Mannheim, 1845), Fest-Oper mit Tanz (Juhlaooppera tanssin kera), on Wagnerin Mestarilaulajien edeltäjiä, sillä teosten kesken löytyy jopa musiikillisia yhtäläisyyksiä. Lortzingilla Hans saa Nürnbergin kaupunginjohtajan Kunigunde-tyttären laulu- ja runoilijantaidoillaan oopperassa, jossa myös Augsburgin kaupunginraadin jäsen Hesse kilpaa neidosta.
Casanova (Leipzig, 1841), koominen ooppera, käsittelee nimihenkilön vankeutta Venetsiassa musiikillisesti ja juonellisesti sangen hilpeässä sävyssä, sillä hän saa siellä vankilanjohtaja Roccolta erityispalveluita, antaa laulutunteja tämän Bettina-tyttärelle, vanginvartija Peppon morsiamelle, sekä liehittelee Rosauraa, signor Gambettolle luvattua neitoa, jonka avulla komendantti Busoni, neidon setä, haluaa tehdä kiusaa Gambettolle…
Undine (Magdeburg, 1845), romantische Zauberoper, romanttinen taikaooppera, Friedrich de la Motte-Fouqué’n kertomuksen (1811) mukaan on lajinimensä mukainen ooppera yliluonnollisine aiheineen. Ritari Hugo von Ringstetten (tenori) nai kauniin Undinen (sopraano), joka on ollut köyhän kalastaja Tobiaksen (basso) kasvattityttärenä isänsä, vedenhenkien ruhtinaan Kühlerbornin (baritoni) kokeilun vuoksi. Hugo hylkää Undinen herttua Heinrichin tyttären, Berthaldan (sopraano) takia. Hugon ja Berthaldan häissä vesi täyttää linnan ja Undine vie uskottoman miehensä veden valtakuntaan, jossa he elävät onnellisena yhdessä. Oopperassa toteutuu romanttisen magiikan ja koomisen realismin vastakohtaisuus.
Der Waffenschmied (Aseseppä; 1846, Wien) on koominen ooppera F. W. Zieglerin komedian Liebhaber und Nebebuhler in einer Person (Rakastaja ja kilpakosija yhtäaikaa, 1790) mukaan. Oopperassa on yksinkertaisen kansanlaulun vaikutus tuntuvilla, mikä takasi sille populaariuden, jota on kestänyt nykypäivään. Aseseppä tapahtuu Wormsissa 1500-luvulla: aseseppä Hans Stadingerin (basso) Marie-tytärtä (sopraano) rakastava kreivi Liebenau (baritoni) saa viekkauden avulla tytön, vaikka isä vihaa aatelisia, tekeytymällä oppipoika-Konradiksi. Oopperan suosikkinumero on Stadingerin laulu ”Auch ich war ein Jüngling” (Myös minä olin kiharatukkainen nuorukainen) kolmannesta näytöksestä. Avauksen takomiskohtaus on kenties vahvistanut Wagnerin ideaa takomisesta myös Ringissä.
Regina (1848; 1998), ooppera, on Lortzingin “vallankumousooppera” vuoden 1848 maaliskuun joukkoliikehdinnän johdosta eli ajalle harvinainen kannanotto, vaikka se ei äärivasemmistolainen olekaan. Joka tapauksessa ooppera keskittyy tehdastyöläisten palkankorotusvaatimuksiin ja niitä seuranneisiin lakkoihin. Ei olekaan ihme, ettei ooppera päässyt lavalle tai tullut painetuksi vallankumouksen epäonnistumisen jälkeen. Sen ensiesitys oli 1951 Berliinissä, mutta alkuperäisversio saatiin esille vasta 1998. Teoksessa on myös pelastusoopperan aineksia, sillä Reginan, tehtaanjohtaja Simonin tyttären ryöstää jopa kahdesti kapinoitseva työnjohtaja Stephan vastoin Reginan tahtoa. Lopussa Regina onnistuu ampumaan Stephanin ja hän saa rakastamansa Richardin, joka on myös työläisten esimies.
Die vornehmen Diletantten oder Die Opernprobe (Hienostuneet harrastelijat eli Oopperaharjoitus; Frankfurt, 1851) on koominen ja samalla Lortzingin viimeinen ooppera, jonka menestystä säveltäjä ei enää kokenut, sillä hän kuoli kantaesitystä seuraavana päivänä. Teosta esitettiin keskeytyksettä toiseen maailmansotaan saakka. Oopperaharjoituksessa oopperafriikki kreivi määrää alaisensa tekemään oopperaa, joten sitä voi verrata Mozartin, Cimarosan ja Straussin vastaaviin oopperoihin. Kapellimestarina ilopillerissä toimii kamaripalvelijatar Hannchen, joka saa järjestettyä niin, että kadoksissa ollut nuori paroni Adolph von Reithal, joka oli paennut isänsä järjestämää avioliittoa, rakastuu ja nai nyt kreivitär Louisen, kun taas Hannchen saa paronin palvelija Johannin. Oopperassa pilaillaan myös lauluesityksillä ja -näytteillä sekä mieskunnolla ylpeilyllä.
Otto Nicolai
Otto Nicolai (1810-49) opiskeli Zelterin johdolla Berliinissä ja siirtyi 1833 urkuriksi Roomaan, jossa hän omaksui mieltymyksen italialaisiin kansanlauluihin. Italiassa menestyneiden oopperoidensa ansiosta Nicolaita kutsuttiin “suureksi italialaissäveltäjäksi” ja hän pääsi Wienin hovioopperan kapellimestariksi (1841-47), mitä seurasi sama toimi Berliinissä.
Nicolain oopperoista neljä italialaisteosta Bellinin bel canto -tyyliin ovat paitsiossa, ja yleisön ainoa suosikki on ensimmäiseksi ennenaikaisen kuoleman johdosta jäänyt saksalainen ooppera Windsorin iloiset rouvat.
Windsorin iloiset rouvat
Die lustigen Weiber von Windsor (Windsorin iloiset rouvat; Berliini, 1849), komisch-phantastische Oper, on säilyttänyt lakastumatta vetovoimansa. Se on säkenöivä, osin salonkimusiikillinen Shakespeare-ooppera, onnistunut yhdistelmä saksalaisuutta ja italialaisuutta.
Juoni on käytännössä sama kuin Verdin myöhemmässä Falstaffissa. Myös Nicolailla Falstaff (basso) vikittelee kahta rouvaa, Fluthia (sopraano) ja Reichia (mezzosopraano), samanaikaisesti ja tulee lopussa piestyksi. Herrasväki Reichin tytär Annalla (sopraano) on kolme ottajaa, mutta rikkaan junkkeri Spärlichin (tenori) ja tohtori Cajuksen (basso) asemasta Titaniana esiintyvän Annan saa yön tohinassa Oberoniksi pukeutunut nuori Fenton (tenori).
Italialainen parlando-tyyli on kuuluvilla toisen näytöksen duetossa Sir John Falstaffin (basso) ja herra Fluthin (baritoni) kesken ”Ja, Sir Bach” (Kyllä, herra Bach) sekä Fentonin (tenori) romanssissa ”Horch, die Lerche” (Kuuntele, kiuru). Oopperan päätösfinaali kuulostaa yllättävän operettimaiselta. Tunnetuin numero oopperassa on Falstaffin (juoma)laulu ”Als Büblein klein” (Pikku poikana) (suom. Veijo Murtomäki):
| Falstaff: Pikku poikana äidin rinnoilla, hop-heissa sateella ja tuulella! Jo silloin juoma oli iloni. sillä sade vihmoo joka päivä! Tule tänne tumma Hanne! ojenna minulle kannu. täytä leilini! Kirvoita kurkkuni polte. Juominen ei ole häpeä! Sillä joihan Bacchuskin! Myös Bacchus joi! Nyt asentoon! Olkaa valmiit! |
Als Büblein klein an der Mutter Brust, Hop heissa bei Regen und Wind, Da war der Sekt schon meine Lust, Denn der Regen, der regnet jeglichen Tag. Komm, braune Hanne, her, Reich mir die Kanne her, Füll mir den Schlauch! Lösch mir der Kehle Brand, Trinken ist keine Schand’, Bacchus trank auch, ja, Bacchus trank auch. Nun! in Positur! Haltet euch bereit! |
| Kuoro: Valmiita! |
Bereit! |
| F: Avatkaa kitanne! |
Macht die Kehlen weit! |
| K: Auki on! |
Weit! |
| F: Yksi, kaksi ja… |
Eins-zwei-und- |
| K: …kolme! Upeaa! Ei mene enempää! |
Drei! Bravo! Es geht… nicht mehr!… |
| F: Mitä näen? Mies, ryhdistäydy! tosiaankin heppu on jo valmis! viekää hänet ulos lepäämään nurmelle. |
Was sehe ich? Mann, erhole dich! Wahrhaftig, der Kerl ist schon hin! Tragt ihn hinaus und legt ihn auf den Rasen! |
| K: He veivät ulos yhden, joka joi, kunnes hän upposi viiniin; Bacchus-jumala antoi hänelle suloisen levon, nuku itsesi kuntoon, juoppoparka. |
Sie trugen einen hin, der trank, Bis dass vom Wein er niedersank. Gott Bacchus geh’ ihm sanfte Ruh’! Schlaf aus, du armer Zecher, du! |
| F: Kun kasvoin ulos lasten saappaista. hop-heissa sateessa ja tuulessa! tyttöset kätkeytyivät minulta, sillä sade vihmoo joka päivä! Ja jos tasku on tyhjä ja lasi tyhjenee, noppapeli loppuu! |
Und als ich vertreten die Kinderschuh’, Hop heissa bei Regen und Wind, Da schlossen die Mädel sich vor mir zu, Denn der Regen, der regnet jeglichen Tag. Und ist die Tasche leer, Und wird die Flasche leer, Kommt, Würfel, raus! |
| F & K: Onni on tyly vieras! Joka saa sen tukasta kiinni, vie sen kotiinsa. |
Glück ist ein spröder Gast! Wer es beim Schopfe fasst – Führt es nach Haus! |
| F: Asentoon! etc. |
In Positur! |
Otto Nicolai: Die lustigen Weiber von Windsor (Windsorin iloiset rouvat). Falstaffin (juoma)laulun Als Büblein klein (Pikku poikana) alku.
Friedrich von Flotow
Sulava kahden menestysoopperan säveltäjä
Friedrich von Flotow
Friedrich von Flotow (1812-83) opiskeli sävellystä Reichan johdolla Pariisissa (1828-30) ja toimi Offenbachin kanssa piano-sello-duona salongeissa. Flotow yhdisti oopperoissaan ranskalaisia, saksalaisia ja italialaisia aineksia sulavasti lähtökohtinaan Adam, Donizetti, Hálevy, Meyerbeer, Rossini sekä ennen muuta Auber ja myöhemmin Gounod ja Offenbach. Hän sävelsi vaivatta 33 oopperaa (1831-77), joista vain kaksi on jäänyt ohjelmistoon.
Alessandro Stradella
Alessandro Stradella (1844, Hampuri), romanttinen ooppera, on ooppera barokkisäveltäjästä, joka ryöstää Leonoren Venetsiasta Roomaan ja menee naimisiin neidon kanssa. Teos oli välitön menestys ja sen esitykset 1845 Wienissä johtivat saman tien Marthan tilaukseen.
Kyseessä on melodisesti ja tunnelmiltaan viehättävä, tarttuva teos, joka edeltää aiheeltaan ja otteeltaan, hieman musiikiltaankin J. Straussin operettia Yö Venetsiassa. Alessandro Stradellassa maalaillaan Venetsiaa kanaaleineen vedellisen keinuvilla aiheilla ja orkesterivärityksellä.
Alessandro ja Leonore ylistävät kotimaansa kauneutta numerossa “Italia, mein Vaterland” (Italia, kotimaani) kolmannessa näytöksessä, jossa myöhemmin nimihenkilö saa tenorilaulullaan ”Jungfrau Maria” (Neitsyt Maria) vastustajansa leppymään.
Martha
Martha, oder Der Markt zur Richmond (Martha eli Richmondin markkinat; Wien, 1847), romanttis-koominen ooppera, edustaa yksinkertaisen miellyttävää tyyliä, jonka viehättävyys perustuu melodian ja rytmin helppotajuisuuteen. Oopperassa on eloisia kuoroja ja yhtyeitä sekä lumoavia lauluja.
Ooppera tapahtuu Englannissa (noin 1710), jossa hovineidon elämään kyllästyneet lady Harriet (sopraano) ja tämän uskottu Nancy (mezzosopraano) vaihtavat vaatteita ja pestautuvat markkinoilla kotiapulaisiksi (nimillä Martha ja Julia) tilanomistaja Plumkettille (basso) ja tämän kasvattiveli Lyonelille (tenori). Nancy ja Plumkett rakastuvat, mutta Harriet ei voi tehdä samoin ylhäisen syntyperänsä vuoksi.. Vasta, kun käy ilmi, että Lyonel on erään vääryydellä karkotetun kreivin poika, pari saa toisensa.
Suosikkinumeroita ovat ”Marthan” laulama ”Letzte Rose” (Viimeinen ruusu), joka on oikeasti kansanlaulu Kesän viime ruusu, Lyonelin ”Ach so fromm” (Ah niin sävyisä), josta on tullut italialiankielisenä versiona tenorihitti ”M’appari”, sekä Plumkettin Portterilaulu ”Laßt mich euch fragen” (Tahdon teiltä kysyä).
Toisessa näytöksessä on herkullinen Kehruukvartetto “Was soll ich dazu sagen?” (Mitä siitä pitäisi sanoa?) ja sen Allegro moderato -vaiheena ”Na! Jetzt hurtig, ohne Zaudern, holt das Spinnrad!” (No nyt rivakasti viivyttelemättä hakekaa rukki!), jossa miehet opettavat kömpelöitä naisia kehräämään, sekä Notturno- eli ”Hyvää yötä” -kvartetto ”Mitternacht! Schlafe wohl” (Keskiyö! Nuku hyvin!).
Peter Cornelius
Uussaksalaisten liittolainen
Peter Cornelius
Mainzissa syntyneen Peter Corneliuksen (1824-74) vanhemmat olivat näyttelijöitä. Heidän pojastaankin piti tulla sellainen, mutta hän oli saanut musiikkikoulutustakin lapsesta pitäen ja päätyi opiskelemaan Berliinissä musiikkia Siegfried Dehnin johdolla (1843-). Cornelius liittyi 1852 Lisztin Weimarin-ryhmään ja hänestä tuli Liszt-Wagner-koulun eräs esitaistelija.
Cornelius toimi 1858-64 Wienissä, jossa hän imi vaikutteita Wagnerilta (1861-). Molemmat kunnioittivat toisiaan, ja Wagner piti Corneliusta ainoana musiikillisena perillisenään. Wagnerin tavoin hän oli myös runoilija, joka kirjoitti omat librettonsa. Cornelius seurasi Wagneria 1865 Müncheniin, jossa hänestä tuli Ludvig II:n assistentti, kunnes hän pääsi 1867 Kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun professoriksi. Cornelius sai valmiiksi kaksi yhä ohjelmistossa säilynyttä oopperaa, kun taas kolmas, Eddaan perustuva Gunlöd jäi keskeneräiseksi.
Bagdadin parturi
Der Barbier von Bagdad (Bagdadin parturi; 1858, Weimar) on koominen ooppera, jonka kantaesityksestä tuli opposition vuoksi fiasko ja partituuri hautautui, mitä seurasi Lisztin lähtö Weimarista. Teoksen varsinainen esityshistoria alkaa vasta Hermann Levin alkuperäispartituurin mukaisesta produktiosta 1885. Ooppera on Corneliuksen tunnetuin teos: säkenöivä orientaalinen farssi, soinnutukseltaan Lisztiä lähestyvä lemmekäs hupailu, joka on säilyttänyt viehätysvoimansa.
Bagdadin parturissa Nureddin (tenori) rakastaa kadin tytär Margianaa (sopraano), jonka isä, kadi Baba Mustafa (tenori), haluaa kuitenkin naittaa tyttärensä rikkaalle vanhalle ystävälleen Selimille. Parturi Abul Hassanin (basso / baritoni) avulla nuoripari saa toisensa.
Oopperassa on kauniita ja parodistisia aarioita, duettoja sekä upea buffobassorooli, jonka näytteitä on Abulin soolo “O wüsstest du, Verehrter” (Tietäisitpä, ihailija) ja ”Bin Akademiker” (Olen akateemikko) avausnäytöksestä. Abul henkilöhahmoineen ja hassuine puheenparsineen onkin oopperan miltei ainoa eksoottinen piirre, sillä musiikista ei löydy juurikaan Mozartiin verrattavaa turkkilaisuuden jäljittelyä. Hänen muheva soolonsa ei vaadi käännöstä, sillä miekkonen luettelee siinä hallitsemiaan tiedon alueita ja kehuskelee lopuksi olevansa “itseoppinut yleisnero” (”autodidaktisches Gesamtgenie“):
| Abul: Bin Akademiker Doktor und Chemiker, Bin Mathematiker Und Arithmetiker, Bin auch Grammatiker, Sowie Ästhetiker, Ferner Rhetoriker, Grosser Historiker, Astrolog, Philolog, Physiker, Geolog, Geograph, Korograph, Topograph, Kosmograph, Linguist und Jurist Und Tourist und Purist. Maler und Plastiker, Fechter, Gymnastiker |
| Nureddin: Margiana, o Margiana, du mein Alles! |
| A: Tänzer und Mimiker, Dichter und Musiker, Grosser Dramatiker, Epigrammatiker, Scharfer Satiriker, Epiker, Lyriker, Dabei ein Sokrates Und Aristoteles. Bin Dialektiker, Sophist, Eklektiker, Zyniker, Ethiker, Peripathetiker. Bin ein athletisches, Tief theoretisches, Musterhaft praktisches, Autodidaktisches Gesamtgenie, Ja, ein Gesamtgenie! |
Peter Cornelius: Der Barbier von Bagdad (Bagdadin parturi). Abdulin Bin Akademiker oopperan ensimmäisestä näytöksestä.
Nureddinilla on useita melodisesti ja harmonisesti hemaisevia numeroita heti alusta lähtien. Kuuluisin niistä on ”O holdes Bild” (Oi suloinen kuva) toisesta näytöksestä (suom. Veijo Murtomäki):
| Oi suloinen, enkelimäinen kuva, usein, kun olen unelmissa sinua katsonut, olen löytänyt sanoja ja säveliä, ja olen uskonut sydämeni sisimmän sinulle. Nyt tunnen minulta kaikonneen kaiken, mistä uneksuin, mitä ajattelin, mietin: Sinun auvoisen katseesi edessä kaikki on vain autuasta tunnetta; vain yhden sanan voin löytää, sanat: rakastan sinua! |
O holdes Bild in Engelschöne, Oft, wenn in Träumen ich dich angeschaut, Da fand ich Worte, fand ich Töne, Da hab’ ich innig dir mein Herz vertraut. Nun fühl’ ich alles mir entschwinden, Was ich geträumt, gedacht, entwich; Vor deinem Anblick wonniglich Ist alles nur ein seliges Empfinden; Ein Wort nur kann ich wiederfinden, Das eine Wort: ”Ich liebe dich!” |
Peter Cornelius: Der Barbier von Bagdad (Bagdadin parturi). Nureddinin aarian O holdes Bild (Oi suloinen kuva) alku oopperan toisesta näytöksestä.
Cid
Der Cid (1860-64; Weimar, 1865) on lyyrinen draama, joka perustuu Pierre Corneillen näytelmään Le Cid (1636) ja kertoo 1000-luvun kristittyjen ja maurilaisten taisteluista Espanjassa, Kastilian kuningaskunnassa Burgosissa (1064). Massenet sävelitti saman aiheen 1885. Teoksen, jota Cornelius nimitti myös “suureksi oopperaksi”, rakenne on Bagdadin parturia jatkuvampi, läpisävelletty, ja sen melodisuus on aiempaa deklamatorisempaa; siinä on myös muistuma-aiheita.
Ooppera on tuntuvan wagneriaaninen, joskin myös Lisztin kaikuja löytyy mm. päätösnäytöksen voitonmarssista. Musiikillisen tekniikan ja laulutyylin lisäksi Cidin henkilöt ovat rinnakkaisia Lohengrinin päähenkilöille: nimihenkilö Ruy Diaz (tenori), Vibarin kreivi, vastaa joutsenritaria, kuningas Fernando (tenori) kuningas Heinrichia ja Alvar Faenez (tenori) Telramundia, kun taas Lozarin kreivitär Chimenessä (sopraano) on piirteitä sekä Elsasta että Ortrudista.
Cidin merkittävintä antia on Wagnerin seuraajista etevimpiin kuuluvan säveltäjän musiikin lisäksi Chimenen henkilökuva hienoine lauluosuuksineen: hän kehittyy isänsä “murhaajaa” vihaavasta raivottaresta rakastavaksi naiseksi.
Hermann Goetz
Hermann Goetz
Hermann Goetz (1840-76) oli Berliinissä Bülowin oppilas, joka siirtyi Sveitsiin (1863-) tuberkuloosinsa takia. Hän onnistui silti säveltämään iloista musiikkia Weberin, Marschnerin, Spohrin ja keskikauden Wagnerin tapaan. Hänen lyhyen uransa aikana syntyi kolme oopperaa, joista Die heiligen drei Könige (Kolme itämaan tietäjää, 1865) jäi painamatta.
Der widerspänstige Zähmung (Kuinka äkäpussi kesytetään; 1868-72, Mannheim 1874) on oivallinen koominen ooppera Shakespearen mukaan, jossa Goetz jatkaa Nicolain ja Corneliuksen linjalla. Teosta pidettiin omana aikanaan loistavana: mm. G. B. Shaw kehui sen yhtyekohtausten nousevan Mozartin tasolle, ja teosta verrattiin Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajiin. Ooppera tapahtuu Padovassa, jossa Petruchio (baritoni) mielii Baptistan (basso) tytär Katharinaa (sopraano) ja onnistuukin lopulta lannistamaan tytön. Lisäjuonteen muodostaa Hortension (baritoni) ja Lucention (tenori) kiistely Katharinan sisaresta Biancasta (sopraano).
Francesca da Rimini (1875-6, täyd. 1877 Ernst Frank; Mannheim 1877), romanttinen ooppera, ei saavuttanut enää edeltäjänsä menestystä
Lähteet ja kirjallisuutta
Grout, Donald Jay 1965 [1947]. A Short History of Opera. New York etc.: Columbia University Press.
The New Oxford History of Music. The Age of Beethoven 1790-1830, Volume VIII 1988 [1982], toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
The New Oxford History of Music. Romanticism 1830-1890, Volume IX 1990, toim. Gerald Abraham. Oxford: Oxford University Press.
Ooppera. Säveltäjät, teokset, esittäjät, toim. András Batta 1999. Suom. Elli Ainola ym. Köln/Madrid: Könemann.
Schirmag, Heinz 1982. Albert Lortzing. Ein Lebens- und Zeitbild. Berlin: Henschelverlag Kunst und Gesellschaft.
Wagner, Richard 2002. Elämäni, suom. Saila Luoma (orig. Mein Leben, 1870-81). Turku: Faros.
Zänger, Horst 2012. Aus Liebe zur Musik. Friedrich von Flotow. Opernkomponist. Hoftheaterintendant. Schwerin: Das Schwerin Buch.