Poliittinen kehitys
Suomi oli syksyllä 1918 vähällä saada kuninkaan. Kuninkaaksi oli jo valittu Hessenin prinssi Friedrich Karl, kun Saksa jäi ensimmäisessä maailmansodassa tappiolle ja hanke raukesi. Kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheimista tuli 1918 valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin jälkeen, ja vuonna 1919 Suomi sai presidenttijohtoisen tasavaltaisen hallitusmuodon. 1920 solmittiin Venäjän kanssa Tarton rauhansopimus.
1920-luvulla suomalainen yhteiskunta harjoitteli demokratiaa ja tunnusteli uutta asemaansa itsenäisenä toimijana kansainvälisessä yhteisössä, mm. Kansainliiton jäsenenä. Vuosikymmenen lopulla alkoi suuri talouslama, joka johti kommunisminvastaisen Lapuan liikkeen nousuun ja kumousyritykseen (Mäntsälän kapina) 1932.
Fasististen liikkeiden nousu 1930-luvun Euroopassa muutti perusteellisesti maanosan kulttuuri-ilmastoa. Fasimi on kollektiiviseen totalitarismiin perustuva aate, jossa valtion etu asetetaan yksilön edun edelle. Mussolini oli perustanut Italiassa fasistisen liikkeen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. 1921 se järjestäytyi puolueeksi, ja seuraavana vuonna Mussolinista tuli pääministeri. Saksassa kansallissosialistinen työväenpuolue NSDAP (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei) nousi valtaan tammikuussa 1933 ja Adolf Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi. Kesään mennessä Weimarin tasavallan demokraattisesta Saksasta oli tullut yksipuoluevaltio.
Hitlerin hallinnon aikana ensimmäisessä maailmansodassa häviölle joutunut Saksa alkoi varustautua ja harjoittaa laajentumispolitiikkaa. 12. maaliskuuta 1938 saksalaiset joukot ylittivät Itävallan rajan ja seuraavana päivänä Hitler julisti Itävallan tulleen liitetyksi Saksaan (Itävallan ”Anschluss”). Lokakuussa 1938 Saksaan liitettiin Englannin, Ranskan, Italian ja Saksan kesken solmitun Münchenin sopimuksen perusteella vielä Tšekkoslovakian sudeettialueet. Englantilaiset uskoivat, että Hitler tyytyisi tähän ja että Münchenin sopimus takaisi rauhan ”meidän aikanamme”.
Hitler kuitenkin valmistautui sotaan. 23. elokuuta 1939 Saksa ja Neuvostoliitto allekirjoittivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ns. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, joka antoi Hitlerille vapaat kädet toimia ilman pelkoa Neuvostoliiton väliin tulosta. Sopimukseen liittyi salainen lisäpöytäkirja, jossa määriteltiin kummankin valtion etupiirit.
Syyskuun 1. päivänä 1939 Saksan asevoimat hyökkäsivät Puolaan. Saksa ja Neuvostoliitto toteuttivat Puolan jaon, minkä jälkeen Stalin alkoi painostaa Baltian maita ja Suomea, jotka salaisen lisäpöytäkirjan 1. pykälän mukaan kuuluivat Neuvostoliiton etupiiriin. Neuvostoliitto vaati alueluovutuksia ja tukikohtia näiden maiden alueelta. Baltian maat tekivätkin Neuvostoliiton kanssa puolustus- ja avunantosopimuksen, jonka perusteella neuvostojoukot marssivat Baltiaan. Suomi sen sijaan ei suostunut alueluovutuksiin.
Neuvostoliitto aloitti sotatoimet Suomea vastaan 30.11.1939. Tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella, ja neuvostojoukot ylittivät rajan useasta kohdin ilman sodanjulistusta. Viipuria, Lahtea, Hankoa ja Helsinkiä pommitettiin. Tasavallan presidentti Kyösti Kallio luovutti ylipäällikkyyden marsalkka Mannerheimille ja julisti maan sotatilaan. Cajanderin hallitus erosi ja eduskunta siirtyi Kauhajoelle. Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov piti yöllä Moskovassa radiopuheen, jossa hän ilmoitti neuvostohallituksen antaneen puna-armeijalle määräyksen varmistautua valtakunnan ulkoisesta turvallisuudesta. Neuvostoliiton toimet tuomittiin jyrkästi: Kansainliitto erotti sen jäsenyydestään.
Suomi torjui vihollisen hyökkäykset ja aiheutti sille huomattavia tappioita, mutta Suomessa ymmärrettiin, että maan oli pyrittävä rauhaan ylivoimaisen vihollisen kanssa. Rauhansopimus solmittiin Moskovassa 12.3.1940 ankarin ehdoin. Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle Kaakkois-Suomen, Sallan ja Kuusamon itäosat sekä Suomenlahden saaria. Sen oli lisäksi vuokrattava Hankoniemi Neuvostoliitolle tukikohdaksi. Suomi joutui siirtämään 400 000 asukasta pakkoluovutetuilta alueilta maan muihin osiin. Alueluovutusten myötä menetettiin myös kehittynyttä infrastruktuuria: rautateitä, tiestöä, teollisuutta sekä huomattavia metsä- ja vesivoimavaroja. Luovutetuille alueille jäi kolme myös kaupunkia: Viipuri, Sortavala ja Käkisalmi.
Kesäkuussa 1941 alkoi Jatkosota. Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon, ja Suomi liittyi sotaan saadakseen Talvisodassa menetetyt alueet takaisin. Sotatoimet menestyivät aluksi hyvin, mutta kesällä 1944, kun Saksan tappio alkoi häämöttää, Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen, joka onnistuttiin vaivoin torjumaan. Suomi irrottautui sodasta. Välirauha solmittiin syyskuun 19. päivänä 1944. Suomi joutui taipumaan raskaisiin rauhanehtoihin: alueluovutuksiin, Lapin sotaan saksalaisten joukkojen karkottamiseksi Pohjois-Suomesta, liittoutuneiden valvontakomission holhoukseen, sotakorvauksiin ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin, mutta säästyi kuitenkin miehitykseltä ja säilytti itsenäisyytensä.
Kirjallisuutta
Huldén, Anders 1988. Kuningasseikkailu Suomessa 1918. Helsinki: Kirjayhtymä.
Jussila, Osmo, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi 2004. Suomen poliittinen historia 1809–2003. Helsinki: WSOY, 4., uudistettu painos.
Meinander, Henrik 1999. Finlands historia 4. Helsingfors: Schildts; suom. Tasavallan tiellä. Suomi Kansalaissodasta 2000-luvulle. Helsinki: Schildts.
Volanen, Risto 2019, Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa 1918–1922. Helsinki: Otava.