Mieskuorolaulu
Uusia mieskuorolauluja valmistui ensimmäisen tasavallan 25 vuoden aikana huomattavasti vähemmän kuin kultakaudella. Mieskuorolla ei Venäjän vallankumouksen ja ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa enää ollut samanlaista yhteiskunnallista tehtävää kuin aikaisemmin. Vanhat mieskuorolaulujen säveltäjät Madetoja ja Palmgren jatkoivat entiseen tapaan, mutta uutta säveltäjäsukupolvea, 1920-luvun modernisteja, mieskuoro ei kiinnostanut.
Aikaisemmin mainitun Finlandian mieskuorosovituksen lisäksi Sibeliuksen myöhäistuotantoon kuuluu muutama tilapäistyön luonteinen mieskuorolaulu, Viipurin Laulu-Veikkojen kunniamarssi Eero Eerolan tekstiin kahtena eri versiona (JS 219, 1920 ja JS 220, 1929), kuoronjohtaja Werner Karstenin pyynnöstä syntynyt Runebergin Likhet (1922, ”En manskvartett i den gamla goda stilen…”, JS päiväkirjassaan), kaksi laulua Larin-Kyöstin runoihin op. 108 (1925), Humoreski ja Ne pitkän matkan kulkijat, sekä Wäinö Solan New Yorkin Laulumiehille lupaama Siltavahti (Wäinö Sola, 1928), josta Sibelius teki myös version lauluäänelle ja pianolle.
Madetojalle mieskuoro oli vielä 1920-luvullakin tärkeä instrumentti. Vuosina 1919–21 syntyneet marssit ja lippulaulut, joita sisältyy opuksiin 33 ja 39, ovat patrioottista käyttömusiikkia, mutta opuksen 66 kolme laulua Otto Mannisen suomentamiin Sandor Petöfin runoihin, Kuljen, soittoniekat myötä (1924), Puron heljät helmet (1924) ja Etelkalle (1929) sen sijaan ovat Madetojalle tunnusomaista keskeislyriikkaa. Ytimekästä Madetojaa ovat myös opuksen 62 kolme sangen erilaista laulua, synkän mietteliäs Elegia (Eino Leino, 1928), joka on säveltäjän mieskuorolauluista laajimpia, saksalaiseen kansanrunoon tehty herkkä kotiseutulaulu Im schönsten Wiesengrunde (1928) ja humoristinen eläinsatu Hiiren peijaat (Kanteletar, 1925). Klassiseen kirkkotyyliin sävelletty laaja, neliosainen rukous De profundis op. 56 (Psalmi 130, 1925) on Madetojan keskeisiä teoksia.
Palmgren sävelsi kaikkiaan 118 mieskuorolaulua, useimmat vuoteen 1928 mennessä (1927–28 hän toimi Ylioppilaskunnan laulajien johtajana), mutta joitakin vielä 1940-luvulla, esimerkiksi Merimiehen joulu op. 107 nro 1 (Larin-Kyösti, 1944). Laulujen ajoitus on useimmissa tapauksissa vaikeaa luotettavan teosluettelon puuttuessa.
Sekakuorolaulu
Sibeliuksen myöhäiskauden sekakuorolauluista on mainittava ennen muuta viehättävä Koulutie JS 112 (V.A. Koskenniemi, 1924). Toinen, hengeltään vakavampi koululaulu Skolsång JS 172 (Nino Runeberg, 1925), jossa kehotetaan hengen työhön isänmaan hyväksi, ei aikanaan kelvannut kustantajalle; sen ensipainos on vuodelta 1992. Ruotsinkielistä koraalikirjaa varten Sibelius teki koraalin Den höga himlen och den vida jorden JS 58a (Korpela/Tegengren, 1927) ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen pyynnöstä joululaulun On lapsonen syntynyt meille JS 142 (Jaakkola, 1929).
Madetoja kirjoitti 1920-luvulla kolme laulua sekakuorolle L. Onervan runoihin. Niistä ensimmäinen on herkkä, suruinen Tuonen venho op. 30b nro 1 (1920). Tunnelmaltaan aivan vastakkaisia ovat ilmeikäs Kevätunta op. 50 nro 3 (1925) ja haltioitunut Sypressiportilla op. 50 nro 5 (1928). Opukseen 50 sisältyy kahden viimeksi mainitun lisäksi myös mietteliäs Ihmisen henki (Aarnio Kouta, 1921) ja patrioottinen Oma maa (Kallio, 1921), joiden arkaainen sävy viittaa vanhaan vokaalipolyfoniaan. Opukseen 57 Madetoja kokosi kolme kansanlaulua sooloäänelle ja sekakuorolle (1924–27). Neliääniselle koraalille Jeesus ompi kallein aartehemme (M. Malmgren, 1929) Madetoja ei antanut opusnumeroa, ei myöskään toiselle koraalille Ah täällä alla auringon (Brask/Kiljander, 1939) eikä Agronomien marssille (Eero Eerola, 1937). Merkittävin Madetojan 1920-luvun sekakuorolauluista on epäilemättä Integer vitae op. 72 nro 1 (Horatius, 1929), arkaaisesti soiva kuoropolyfonian mestarinäyte.
Kantaatti
Keisariajan lopulla kantaatteja sävellettiin kruunajaisiin, promootioihin ja muihin juhlallisiin tilaisuuksiin. Sama perinne jatkui ensimmäisen tasavallan aikana. Sibelius sävelsi vuonna 1918 perustetun ruotsinkielisen yliopiston Åbo Akademin vihkiäisiin kantaatin Jordens sång op. 93 (Jarl Hemmer, 1919) viidelle naisäänelle, sekakuorolle ja orkesterille ja hänen lankonsa Armas Järnefelt puolestaan kantaatin Isänmaan kasvot (V.A. Koskenniemi, 1927) sekakuorolle ja orkesterille Turun suomenkielisen yliopiston vihkiäisiin. Suomen laulun 20-vuotisjuhlakonserttiin Sibelius teki kantaatin Maan virsi op. 95 (Eino Leino, 1920) sekakuorolle ja orkesterille ja Sortavalan laulujuhlille Kansanvalistusseuran pyynnöstä kantaatin Väinön virsi op. 110 (Kalevala, 1926) myös sekakuorolle ja orkesterille.
1930-luvulla juhlittiin Kalevalaa. Kalevalan riemuvuoden laulu- ja soittojuhlaan Madetoja teki kantaatin Väinämöisen soitto op. 76 (Kalevala, 1935) sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille. Sen ensimmäinen osa ’Kanteleen synty’ esitettiin kesäkuussa Sortavalan laulujuhlilla, ja koko teos Helsingissä seuraavana vuonna. Laulu-Miehet järjesti sävellyskilpailun Kalevalan laajennetun, vuoden 1849 painoksen 90-vuotisjuhlan kunniaksi, ja siinä toisen palkinnon sai Klamin kantaatti Vipusessa käynti (Kalevala, 1938) mieskuorolle ja orkesterille.
Välityön luonteinen on Madetojan kantaatti Karitsan lippu op. 73 (Lauri Pohjanpää, 1934) baritonille, sekakuorolle ja uruille Tampereen hiippakunnan piispanvihkiäisiin, mutta sen sijaan ’Hymniin isänmaalle’ päättyvä kolmiosainen Lauluseppele op. 78 (Lauri Pohjanpää, 1938?) baritonille, mieskuorolle ja orkesterille on sisäsyntyistä Madetojaa; sen on sovittanut mieskuorolle a cappella Kalevi Aho (1987).
Ensimmäisen tasavallan ajan kantaateista merkittävin on Klamin Psalmus (1935) sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille. Sen tekstinä on Juhana Cajanuksen (1655–81) filosofinen mieterunoelma Yxi hengellinen weisu, josa tämän mailman catowainen meno edespannan, nijn myös cuinga ihminen cuolemata wastan itziäns lohdutta taita, ”Ruotsin vallan ajan köyhän suomalaisen runouden ylhäinen ja harvinainen klassikko” (Kai Laitinen). Kahteen osaan jakaantuvalla, lähes tunnin kestoisella teoksella, jonka alkuperäinen nimi oli ’Sinfoninen psalmi’, on vertailukohtia aikalaisteoksissa: Honeggerin Le Roi David (1923), jonka Klami oli kuullut Pariisissa 1924, Kodályn Psalmus Hungaricus (1923), Stravinskyn Psalmisinfonia (1930) ja Bartókin Cantata profana (1934). Tyyliltään Psalmus muistuttaa eniten Stravinskyn sinfonista uusklassismia.