Alban Berg (1885-1935) oli itävaltalainen säveltäjä, joka aloitti säveltämisen vailla sävellyskoulutusta: tuloksena tästä oli noin 80 myöhäisromanttista laulua, joista suurin osa on julkaisemattomia. Nuoren Bergin esikuvia olivat ennen kaikkea Gustav Mahler ja Richard Strauss. Tutustuttuaan Arnold Schönbergiin 1904 Berg löysi hänestä opettajan, jonka lähipiiriin, ns. uuteen Wienin kouluun, Berg kuului opintovuosiensa jälkeenkin, aina kuolemaansa saakka 1935.
Myöhäisromanttinen ja ekspressionistinen ilmaisu ja voimakas draamallisuus on leimallista Bergin musiikille läpi koko tuotannon, joka on varsin suppea, mutta kauttaaltaan korkeatasoinen. Berg oli traditiotietoinen modernisti: hän ei ollut vallankumouksellinen eikä kuvainraastaja, vaan hän uudisti musiikillaan traditiota ikään kuin sisältä käsin.
Schönbergin kautta myös Berg tutustui dodekafoniaan. Siitä tuli hänen sävellystekniikkansa tärkeä osa, mutta toisella tavalla kuin esimerkiksi Anton Webernillä. Berg ei hylännyt tonaalisuutta kokonaan: hänen musiikissaan tonaaliset ja atonaaliset piirteet muodostavat keskeisen vastakohtaparin. Kun tonaalisuuden mahdollisuudet teosta kannattelevana voimana vaikuttivat kulutetun loppuun myöhäisromantiikan aikana Wagnerin, Lisztin, Skrjabinin, R. Straussin ja Mahlerin tapaisten säveltäjien teoksissa, Berg rakensi teoksensa atonaalisuuden ja tonaalisuuden välisen jännitteen varaan.
Tradition tuntemus ja vaikutus näkyy myös Bergin ankarassa muotoajattelussa: hän käytti musiikkinsa perustana klassisia muotomalleja, kuten sinfoniaa, variaatioita, fuugaa tai rondoa. Kuitenkaan kyse ei ole neoklassismin tapaisesta ”paluusta vanhoihin hyviin aikoihin” vaan pikemminkin jonkinlaisesta klassisten muotojen ja uuden intervalli- ja ilmaisukielen orgaanisesta synteesistä.
Ekspressionisti
Kolme orkesterikappaletta (1914) on soinnunkäytöltään, intervallikieleltään sekä orkestroinniltaan vahvasti ekspressionistinen sävellys, mutta klassis-romanttisen ajan perintö kuuluu mm. säkeiden muotoutumisessa sekä useissa polyfonisissa taitteissa. Osien otsikot viittaavat traditionaalisiin lajityyppeihin: Praeludium (Alkusoitto), Reigen (Piiritanssi), Marsch (Marssi), mutta Berg etääntyy tanssittavasta tai marssittavasta musiikista varsin kauas, aina groteskiin ja absurdiin asti.
Ooppera
Oopperallaan Wozzeck (n. 1914-21) Berg toi oopperataiteen kahdennellekymmenennelle vuosisadalle, pois Wagnerin myyttisestä gigantiasta (Wozzeck kokonaisuudessaan on lyhyempi kuin Parsifalin ensimmäinen näytös).
Wozzeck jatkaa Straussin Salomen ja Elektran viitoittamaa tietä: oopperan atmosfääri on ekspressionistinen, aiheet groteskin traagisia, ei vailla dekadentteja piirteitä. Oopperan aihe onkin totta ja sen henkilöt lihaa ja verta olevia ihmisiä kuninkaiden tai herosten sijaan. Wozzeck on Georg Büchnerin näytelmään perustuva karu tarina yksilön tuhoutumisesta.
Wozzeck on köyhä sotamies, joka elää yhdessä rakastettunsa Marien kanssa; heitä ei ole vihitty, ja heillä on lapsi. Esimiehet pompottelevat Wozzeckia mielensä mukaan, ja voimatta vaikuttaa olosuhteisiinsa Wozzeck ajautuu epätoivon partaalle. Saatuaan tietää Marien pettäneen häntä Wozzeck menettää kokonaan todellisuudentajunsa, tappaa rakastettunsa ja lopulta itsensä.
Myös Wozzeck perustuu klassisiin muotoihin:
- I näytös: sarja, rapsodia, sotilasmarssi, kehtolaulu, passacaglia ja rondo
- II näytös: sinfonia (sonaattimuotoinen osa, fantasia ja fuuga, largo, scherzo, ländler ja valssi, rondo)
- III näytös: inventiot teemasta, sävelestä, rytmistä, soinnusta, kahdeksasosaliikkeestä, sävellajista
Keskittyminen yhteen musiikin osatekijään kerrallaan III näytöksen inventioissa muistuttaa parametriajattelua, josta tuli sarjallisuuden keskeinen idea kolme vuosikymmentä myöhemmin.
Dodekafonian mahdollisuudet
Lyyrinen sarja (1926) jousikvartetille on Bergin ensimmäinen dodekafoniaa hyödyntävä teos. Sävellysteniikaltaan teos on eräänlainen dialogi: dodekafoniset jaksot vuorottelevat vapaiden jaksojen kanssa. Itse kaksitoistasävelrivikin kokee pieniä muodonmuutoksia osasta toiseen siirryttäessä; Bergin mukaan muutokset ovat
epäoleellisia ääriviivoja ajatellen, mutta oleellisia luonteita ”noita kohtalon koettelemia” ajatellen.
Karakterointi ja kappaleen draamallinen kehitys (teoksen mahdollisesta ohjelmasta Berg ei puhu) ovat siis ensisijaisia sävellysteknisten valintojen vaikuttimia.
Synteesi
Viulukonsertto (1935) on Bergin viimeinen valmistunut teos (Lulu-oopperan orkestrointi jäi häneltä kesken). Konsertto on omistettu ”erään enkelin muistolle”, Alma Mahlerin 18-vuotiaana kuolleelle tyttärelle Manon Gropiukselle. Jos Lyyrinen sarja oli dialogi dodekafonian ja vapaan tekniikan kesken, viulukonsertto on tonaalisuuden ja dodekafonian synteesi: rivi itsessään sisältää tonaalisia elementtejä, kuten kolmisointuja.
Teos sisältää myös viittauksia Gustav Mahlerin Das Lied von der Erdeen. Lisäksi Berg lainaa Bachin koraalia Es ist genug (”Se on täytetty”) asettaen sen orgaaniseen yhteyteen dodekafonisen rakenteen kanssa: koraalin alkusävelikkö vastaa kaksitoistasävelrivin neljää viimeistä säveltä. Berg jatkaa Viulukonsertollaan romanttisen suuren konserton traditiota.
Kuuntele
- Kolme orkesterikappaletta (1913)
- Viulukonsertto (1935)