Musiikin eri lajit saavat muotonsa niiden tehtävien mukaan, joita niillä oli yhteiskunnassa. Eri säädyillä ja yhteiskuntaluokilla oli kullakin oma musiikkinsa. Hovi ja kirkko olivat keskiajalla ja uuden ajan ensimmäisinä vuosisatoina eurooppalaisen sivistyneistön musiikin tyyssijat. Hovimusiikki oli yhteiskunnan ylhäisimmän eliitin musiikkia. Sitä loivat sekä aateliston edustajat itse että heidän palveluksessaan olevat ammattimuusikot. Musiikillinen ja kirjallinen sivistys kuului ainakin ylhäisimmän aatelin kasvatukseen.
Musiikistaan kuuluisin pohjoismainen renessanssihovi oli Kööpenhaminassa. Kristian IV:n hallituskaudella (1588-1648) siitä tuli suorastaan yksi Euroopan johtavista musiikkikeskuksista. Kristian lähetti etevimmät muusikkonsa Venetsiaan opiskelemaan Markus-kirkon urkurin Giovanni Gabrielin johdolla, ja vuosina 1633-35 sekä 1642-44 kuninkaallisena hovikapellimestarina Kööpenhaminassa vaikutti itse Heinrich Schütz, jonka Saksin vaaliruhtinas Johann Georg I Kristianille lainasi. Kuningas käytti vuosittain suuria summia hovikapellinsa ylläpitoon, eikä varsinkaan niinä vuosina, jolloin Schütz oli hänen palveluksessaan, kustannuksissa säästetty. Kun hovikapelli oli suurimmillaan, siinä oli noin 80 muusikkoa ja laulajaa.
Ensimmäinen Ruotsin hallitsija, joka enemmälti käytti muusikkojen palveluksia, oli Kustaa Vaasa. Hänen muusikkojensa tehtäviin kuului opettaa kuninkaan poikia ja huolehtia hovin seremonioiden musiikista sekä päivittäisestä tanssimusiikista päivällisen jälkeen. Tästä mainitsee Pietari Brahe vanhempi:
Joka päivä päivällisen jälkeen kaikkien herrojen oli määrä saapua tunnin ajaksi tanssisaliin. Sinne tuli tällöin hovimestaritar hovinaisten kera, ja kuninkaan pelimannit soittivat heille tanssimusiikkia.
Hovissa on näin ollen täytynyt olla vakinaisesti palkattuja muusikkoja.
Kustaa Vaasan mielisoitin oli luuttu, jota 1500-luvulla käytettiin sekä seurustelumusiikissa että jumalanpalveluksissa. Joitakin Ruotsin hovissa vaikuttaneita luutunsoittajia tunnetaan myös nimeltä. Näihin kuuluu 1530-luvulla kaksi Hieronymus-nimistä italialaista sekä Danzigista peräisin oleva Cornelius Hoffmann, jonka oppilaisiin Tukholmassa lukeutui myöhemmin Tallinnassa ja lyhyen aikaa myös Turussa vaikuttanut Bertil Larsson. Hovissa oli myös urkureita, jotka hengellisen musiikin lisäksi soittivat tanssimusiikkia maallisilla soittimilla, sekä laulajia ja jousisoitinten soittajia, joista nimiltä tunnetaan useita puolalaisia fiidlereitä vuosien 1534 ja 1556 väliseltä ajalta. Myöhemmin puolalaisten tilalle näyttää tulleen italialaisia muusikkoja, joiden on arveltu soittaneen joko italialaisia viuluja tai Martin Agricolan Musica instrumentalis deudsch -teoksessa (1529, 1545) mainittuja gambaperheeseen kuuluvia “welsche Geigen”.
Caravaggio: Luutunsoittaja (1595)
Tärkeän ryhmän 1500-luvun ruhtinaitten muusikoista muodostivat trumpetinsoittajat, joiden tehtävänä oli huolehtia seremoniallisesta musiikista sekä ulko- että sisätiloissa. Trumpetistit kuuluivat armeijan valiojoukkoihin ja heidän sosiaalinen arvostuksensa oli korkea. Heille saatettiin uskoa myös tärkeitä tehtäviä, jotka eivät liittyneet musiikkiin. Trumpeteilla saatettiin varsinaisten trumpettien lisäksi tarkoittaa myös muita soittimia, kuten pasuunoita. 1500-luvun lopulta on tietoja, joiden mukaan trumpetinsoittajat saattoivat hallita myös puupuhallinperheeseen kuuluvia huilu- ja oboetyyppisiä soittimia.
Kustaa Vaasan hovisoittokunnasta on mainintoja vuodesta 1526 alkaen. Vuosina 1550-88 soittokunnan johtajana oli todennäköisesti saksalaissyntyinen muusikko Blasius Fischer, joka lienee soittajineen kuulunut kuninkaan seurueeseen tämän vieraillessa Suomessa 1555-56. Hänen ohellaan tärkeässä asemassa oli myös Jören van Heyde, joka oli tullut Tukholmaan Kööpenhaminasta 1550-luvun puolivälin tienoilla ja toimi saksalaisen ja tanskalaisen hovimusiikkiperinteen välittäjänä Ruotsin valtakuntaan. Keskieurooppalaista vaikutusta Ruotsin hoviin toi myös hollantilainen muusikko Johan Baston, joka aikaisemmin oli toiminut Puolan kuninkaan Sigismund Vanhan (1467-1548) hovisäveltäjänä ja vaikuttanut myös Itävallassa, Saksissa ja Kööpenhaminassa. Kukoistukseensa hovimusiikki Tukholmassa nousi kuitenkin vasta suurvalta-ajalla. Tämän kukoistuskauden katsotaan alkaneen vuonna 1620 Kustaa II Adolfin häistä, joiden yhteydessä Tukholmaan kutsuttiin useita eteviä ulkomaisia muusikkoja.
Kööpenhaminan tai Tukholman kaltaista musiikin keskusta Suomeen ei voinut 1500- ja 1600-luvulla muodostua. Suomeen keskiajalla rakennetut linnat olivat ensi sijassa linnoituksia ja sotilasleirejä eikä niissä nähty loisteliasta hovielämää kuin ajoittain, muun muassa Kustaa Vaasan vierailun (1555-56) ja Juhana-herttuan Turun linnassa viettämän vuoden aikana.
Kustaa Vaasan seurueeseen Suomessa kuului hovikapelli, jossa oli kahdeksan nimeltä tunnettua muusikkoa ja kaksi oppipoikaa. Kun Juhana-herttua syksyllä 1556 vieraili Viipurissa, hänellä oli matkassaan puolta pienempi soittajisto. Hovikapellin koko oli statussymboli, eikä herttuan sopinut kilpailla kuninkaan kanssa. Talvikaudeksi Turun linnaan jäi kaksi trumpetistia, yksi rummunlyöjä ja kaksi sisämuusikkoa, Matz fedlare ja Bertil luthenist, jotka toukokuussa 1597 matkustivat Juhanan mukana Tukholmaan. Suurimmillaan Juhanan kapelli Turussa oli vuosina 1562-63, jolloin siihen kuului kahdeksan muusikkoa. Sen jälkeen kun Erik XIV oli vangituttanut veljensä Juhanan, Turun linnasta lähetettiin Tukholmaan kymmenittäin puhallinsoittimia ja kuusi diskanttikirjaa.
Kirjallisuutta
Dahlström, Fabian 1990. Prolog till året 1790. Turun Soitannollinen Seura 200 vuotta. Toim. Ilpo Tolvas. Turku: TSS.
— 2004. Puhallinmusiikki Suomessa uuden ajan alussa. Musiikin suunta 1.
Kjellberg, Erik 1979. Kungliga musiker i Sverige under stormaktstiden. Studier kring deras organisation, verksamheter och status ca 1620-1720. Uppsala: Inst. för musikvetenskap. Uppsala Universitet.
Kongsted, Ole 1985. Heinrich Schütz og Danmark i ældre tid. Heinrich Schütz og Danmark. Toim. M. Müller. København.
Referenssiäänite
Gustavus Rex & Christina Regina (Musica Sveciae MSCD 305; Sib CD 14614)